Luterilaisen reformaation yksi keskeisistä käsitteistä on ollut sola scriptura (yksin kirjoituksista). Käsitteellä tarkoitetaan periaatetta, jonka mukaan Raamattu on kirkon ainoa opin normi. Reformaation periaateisiin kuului ettei kirkon historian aikana kertyneelle traditiolle annettu normiasemaa ohi Raamatun. Selvää myös oli, ettei kirkkoa jatkossakaan voida uudistaa ohi Raamatun.
Luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen asema on tulkita Raamattua. Luterilaisen käsityksen mukaan ne tulkitsevat Raamattua oikein. Tunnustuskirjat eivät lisää oppiin mitään mitä ei voitaisi perustella myös suoraan Raamatulla. Vastaava pätee vähintäänkin yhtä vahvana kirkon vanhoihin uskontunnustuksiin. Esimerkiksi Nikean uskontunnustuksessa ei ole sanaakaan jolle ei löytyisi perustetta suoraan Raamatusta. Myös filioque -lisäykselle (ja pojasta) löytyy peruste Raamatusta. Tosin perusteltua on myös se, ettei lisäystä olisi välttämättä lausuttava.
Mikä merkitys luterilaisen kirkon identiteetille olisi, jos aivan virallisella kirkolliskokouspäätöksellä etsittäisiin jumalanpalveluselämään teologisia perusteluja ohi Raamatun?
Entäpä jos jumalanpalveluksesta vaikkapa poistettaisiin tekstejä ja rukouksia sillä perusteella, että ne vaikuttavat Raamattua tuntemattomalle kirkon jäsenelle vaikeaselkoisilta tai jopa vastenmielisiltä? Entäpä jos kirkon jäsen jumalanpalvelukseen tultuaan havahtuisi toteamaan ettei usko niin kuin kirkko opettaa? Tulisiko kirkon muuttaa opetustaan tämän Raamattua tuntemattoman tai siitä piittaamattoman jäsenen uskon mukaiseksi? Ei kai sentään. Oikeampaa olisi kait vakuuttaa tämä kirkon oppiin nähden epäuskoinen siihen, että kirkon usko on raamatunmukaista ja totta.
Pitämällä kiinni Raamatusta kirkko varmastikin menettää jäseniä, mutta olemalla uskollinen sanomalleen kirkko voi myöskin saada heidät takaisin.
Kirkko on Kristuksen morsian. Lyhyellä aikavälillä lankeaminen kilpakosijan pauloihin voit tuoda kirkon jäsenille kaikenlaista kivaa, mutta lopulta on kuitenkin palattava oman sulhasen luo. Muutoin koittaa turmio. Parempi tietenkin että harharetki jää kokonaan väliin. Tältä harharetkeltä kirkko säästyy jos pidetään tiukasti kiinni raamattukysymyksestä.
Eväät kirkon uudistamiselle ajanmukaiseksi on löydettävä vain ja ainoastaan siitä Raamatusta jonka tuoreimmat kirjoitukset on kirjoitettu lähes kaksi tuhatta vuotta sitten. Mitään lisäämättä ja mitään pois ottamatta. Pyhä Henki siinä auttakoon.
Yksi kommentti on vielä laitettava, ettei jää väärää käsitystä. jeesuksen sanoja on kirjattu kahdessa evankeliumissa: Matteus ja Markus.
Matteus: Kastakaa ja opettakaa, tehdään kansoista opetuslapsia.
Markus: Joka uskoo ja kastetaan…
Kumpikaan evankelista ei liitä syntien anteeksiantamusta näihin. Hebrealaiskirjeen kirjoittaja toteaa, ettei ilman veren vuodatusta ole yhtään syntienanteeksiantamusta. Siis vesi ei sitä tee olipa sitä vähän tai paljon.
Kastakaa ja opettakaa sopii lapsena suoritettavan kasteen perustaksi ja sen tyhjäksi tekeminen on syntiä. Joka uskoo ja kasteaan sopii siihen kun syntinen ihminen saa synninhätäänsä anteeksiantamuksen ja uskon, jsota Korneliuksen kotiseuroissa tapahtui. Pietari todistaa siitä, että Jumala puhdisti uskolla heidön sydämensä.
Nyt siis jokainen uskostaan luopunut ja uudistunut voidaan kastaa, jos ihminen sitä haluaa niinkuin monet pahantekijät erityisesti haluavat haudata vanhan elämänsä. Jos sitä estetään sekin on syntiä, kun Jumalan armovälineitä rajoitetaan. Armovälineet todistava armosta eivät siis ole itse armo. Armon antaa Juamala suoraan taivaasta me voimme vain todistaa siitä. Siis puheet lapsikastelusta ja uittoseroista, joita jotkut käyttävät, ovat Jumalan pilkkaa ja suurta syntiä. Kuitenkin lapsena suoritettava kaste on kantanut huonoa hedelmää, kun opetuksesta ei ole pidetty vaaria. Ja sekin on syntiä.
Huomaa Lauri Lahtinen, että Hebrealaiskirjeen kirjoittaja viittaa Kristuksen ristillä vuodattamaan vereen:
”15 Sitä varten Kristus on tullut uuden liiton välittäjäksi, että hänen kuolemansa vapauttaisi kaikki ensimmäisen liiton aikana tapahtuneista rikkomuksista ja että kutsutut niin saisivat heille luvatun iankaikkisen perinnön. 16 Liitto on myös testamentti, ja testamentin tekijän kuolema on aina voitava näyttää toteen. 17 testamenttihan astuu voimaan vasta sen tekijän kuoltua; tekijänsä eläessä sitä ei voida koskaan panna täytäntöön. 18 Siksi ei ensimmäistäkään liittoa voitu vahvistaa ilman verta. 19 Luettuaan kansalle lain käskyt Mooses otti sonnien ja pukkien verta sekä vettä, punaista villaa ja iisopinvarsia ja vihmoi lain kirjan ja koko kansan 20 sanoen: ”Tämä on sen liiton veri, jonka Jumala on teille säätänyt.” 21 Samalla tavoin hän vihmoi verta teltan ja kaikkien jumalanpalveluksessa käytettävien esineiden päälle. 22 Lain mukaan melkein kaikki puhdistetaan verellä, eikä anteeksianto ole mahdollinen, ellei vuodateta uhriverta. ” (Hebr 9:15 – 22)
Uuden liiton kasteessa kastetaan Kristuksen kuolemaan:
”1 Mitä me tähän sanomme? Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi? 2 Ei tietenkään. Kun kerran olemme kuolleet pois synnistä, kuinka voisimme edelleen elää siinä? 3 Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. 4 Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. 5 Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän.” (Room 6:1-5)
”12 Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista. 13 Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, 14 hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. ” (Kol 2:12-14)
Luther selittää Vähä katekismuksessa: ”Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.”
Joitakin raamatunkohtia täydennykseksi kommenteissa käytyyn vuoropuheluun Pyhän Hengen osallisuudesta Raamatun kirjoituksiin.
Evankeliumitekstien mukaan Jeesus Kristus itse opetti että Vanhan testamentin kirjoissa kerrotaan hänestä profeettojen suulla.
”25 Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? 26 Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa.” 27 Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu. ” (Luuk 24:25-27)
Samaa vakuutti myös heprealaiskirjeen kirjoittaja.
1 Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, 2 mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. (Hebr 1;1-2)
Myös Uuden testamentin kirjetekstit ovat pyhiä kirjoituksia.
”14 Rakkaat ystävät! Kun te tätä kaikkea odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha. 15 Ja pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen. Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. 16 Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.”(2. Piet. 3:14-16)
”6 Minulle sanottiin: ”Nämä sanat ovat luotettavat ja todet. Herra Jumala, joka antaa Henkensä profeetoille, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian on tapahtuva. 7 Minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa varteen tämän kirjan ennussanat. 8 Minä, Johannes, olen kaiken tämän kuullut ja nähnyt. Kuultuani ja nähtyäni sen minä heittäydyin kasvoilleni kumartaakseni enkeliä, joka oli sen minulle näyttänyt.” (Ilm . 22:6-8)
Raamatusta ei pidä ottaa mitään pois, eikä panna mitään lisää.
”18 Jokaiselle, joka kuulee tämän kirjan ennussanat, minä vakuutan: Jos joku panee niihin jotakin lisää, panee Jumala hänen kärsittävikseen ne vitsaukset, joista tässä kirjassa on kerrottu. 19 Jos joku ottaa pois jotakin tämän ennustusten kirjan sanoista, ottaa Jumala pois hänen osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kerrottu. ” (Ilm. 22:18-19)
Nämä jakeet käyvät hyvin tukemaan luterilaisuudelle tyypillistä Raamatun Kristus-keskeistä asiainspiraatio-oppia. Se on eri asia kuin fundamentalistinen ajatus sanainspiraatiosta.
Ainoa mahdollinen tapa lukea Raamattua on lukea sitä kirjaimellisesti ja ainoa mahdollinen tapa ymmärtää lukemaansa on tulkita sitä. Jokainen sana ja lause joka on Raamattuun kirjoitettu myös Raamattuun kuuluu. Mitään ei pidä jättää pois eikä mitään lisätä. Oikean opin löytämiseksi tarvitaan sekä eksegetiikkaa että dogmatiikkaa.
Jokainen Raamatun sana ei kuitenkaan ole yhtä painava. Nehemian kirjan 10. luku on esimerkiksi aika epäolennainen verrattuna vaikkapa Johanneksen evankeliumin 10. lukuun.
Ne käsitelevät hieman eri asiaa, mutta asia kumpikin kuuluu Raamattuun.
Nehemian kirjan 10 luvun kanssa samaa asiaa käsitellään mm. Johanneksen evankeliumin 14 luvussa. Myös kuudennessa luvussa on samaa teologista asiaa, mitä kyseisessä Nehemean kirjan luvussa käsitellään, samoin 21 luvussa.
”Ne käsitelevät hieman eri asiaa, mutta asia kumpikin kuuluu Raamattuun.” Toki ne kuuluvat Raamattuun. Lampaittensa puolesta henkensä antavan Hyvän Paimenen seuraaminen vain on aikamme kristitylle olennaisempi asia kuin se, että nimeltä mainitut miehet sitoutuivat aikoinaan noudattamaan lain määräyksiä.
Jälkimmäinen on esimerkki jota nykypäivän kristitytkään eivät voi jättää ottamasta varteen.
Minua puhuttelee oikeastaan enemmän Neh. 10 alkujakeiden nimiluettelo. Se kävisi nykyisessä Suomessa melkein kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden listaksi.
Mielenkiintoista, kun kyse pikemminkin on paluumuuttajien listasta.
Ei kuitenkaan ole kyseessä pakolla palautettujen lista. Millä määritelmällä nykyisin kutsuttaisiin Joosuan johdolla Kanaanin maata valloittavia heprealaisia?
Martti
Eiköhän heitä kutsuttaisi aivan samoilla nimityksillä kuin muitakin tuon aikaisia valloittajakansoja.
Miksi kysyt, miten sie liittyy blogini aiheeseen? Vai oliko tarkoituksesi tehdä Raamatusta jokin anakronistinen tulkinta?
”Oliko tarkoituksesi tehdä Raamatusta jokin anakronistinen tulkinta?” Sellaisia tulkintojahan tehdään paljon, kun syvällistä tietoa menneistä vuosituhansista on niin harvalla. Pidän sanonnasta: ’tämä Raamatun kohta kirkastui minulle’. Ymmärrän siinä Pyhän Hengen työn. Siihen sisältyy myös ajatus siitä, että monet muut kohdat ovat jääneet puhujalle hämäriksi. Toisaalta kirkastunut ilmoitus saattaa olla hyvin henkilökohtainen eikä jaettavissa kaikille.
Sen sijaan, että Raamattua pidetään arvovaltaisena ohjeena, se on myös paljon muuta. Jos sen kirjoittajat ovatkin olleet inspiraation vallassa, Raamattu on myös usein lukijalleen inspiraation lähde. Kuten uskomme, Henki kulkee ja toimii arvaamattomasti.
Jukka kirjoittaa edellä:
” a)Ainoa mahdollinen tapa lukea Raamattua on kukea sitä kirjaimellisesti ja b)ainoa mahdollinen tapa ymmärtää lukemaansa on tulkita sitä. c)Jokainen sana ja lause joka on Raamattuun kirjoitettu myös Raamattuun kuuluu. Mitään ei pidä jätää pois eikä mitään lisätä. d)Oikean opin löytämiseksi tarvitaan sekä eksegetiikkaa että dogmatiikkaa.”
Uskon, että voin tuoda tähän näkemystä, minkä Raamatun luku vaikuttaa. Näin uskon.
Jaoin kirjoittamasi neljään osaan.
a) Tähän voi yhtyä koko sydämestään.
b) Tähän ei voi yhtyä ollenkaan.
c) Nämä kaksi lausetta ovat täydellisesti, Kirjoitusten linjalla, vt. Ilm 22:18,19 ja 5. Moos. 12:32.
d) Eksegetiikka ja dogmatiikka, niinkuin niitä teologisissa tiedekunnissa opetetaan, sisältää mutkaisia polkuja muiden kirjojen kautta Raamattuun. Kun näitä pidetään välttämättöminä, niin koen, että Jeesuksen lupaus Opastajasta, Pyhästä Hengestä, kaikkeen ja koko Totuuteen, turhentuu.
Kohdistus on tässä ensin esille nostettu Totuus, joka kuitenkin samantien ammutaan alas.
Kiitos Jukalle hyvästä blogitekstistä. Kasteesta voisin sanoa yhtä ja toista, mutta jätän toiseen kertaan. Suosittelen teille Kivimäen kritiikoille vaikkapa Matti Väisäsen viimeisimpiä kastekirjoja. Niissä kun käydään perusteellisesti läpi nimenomaan Uuden testamentin kreikan ja sen kieliopin avulla argumentoiden perustelut luterilaisen kirkon (ja muidenkin vanhojen kirkkojen) kastekäsitykselle ja kastekäytännölle.
Väisänen puhuu rakkaasti ja armeliaasti Jumalan pelastussuuntilemasta … (lapsi)kasteessa?
Asuin maailmalla ja sain esitteen Väisäsen viimeisemmästä julkaisuun tulevasta kastekirjasta. Sitten aloin tutustumaan hänen kirjoituksiinsa ja luentojen transkripteihin. Ihanaa tekstiä ja pitkät pätkät raamatullista, joka poikkeuksetta päätyi lapsikasteen kattavuuteen ja lapsikasteen armoon vailla Raamatun vahvistusta.
Väisäsen kielen argumentointi perustuu hänen kreikan passiivimuotojen piuhotuksiin eli tulkintoihin, joiden varaan ei mitään todellista, iankaikkista, voi rakentaa. Kirkko niiden varassa kyllä pysyy aivan maailmanloppuun asti.
Reijo Mänttäri. Olet siis sitä mieltä, että sillä, miten Kirjoitusten inspiroidut kirjoittajat käyttivät kreikan kieltä ei ole mitään merkitystä?
Väärä kysymys, mutta yritän antaa oikean vastauksen:
Uusi Testamentti on kreikaksi. Kielellisesti Sanoma on ilmaistu selkeästi ja sen selkeyteen on vaikuttanut kirjoittajassa vaikuttava selkeys. Lisäksi Raamattu ei ole ristiriidassa itsensä kanssa.
”Inspiroidut kirjoittajat” eivät tuo missään esille uudestisyntymistä/uskoontuloa kasteessa.
Matti Väisänen, jota pidän inspiroitumattomana ja vielä tulkitsijana, tekee näin. Hän ja hänenlaisensa eivät ole lukeneet 2. Kor. 1:13, ” Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän”.
Tähän samaan liittyen Pietari viittaa niihin, jotka näkevät esim. Paavalin kirjoituksissa muutakin kuin mitä voi lukea. Näitä hän nimittää, ” jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.”
Ei nuo ”tietämättömät” olleet omasta mielestään sitä, vaan he näkivät enemmän sielullisilla silmillään, eikä Pyhän Hengen avaamalla ymmärryksellä.
Luterilaisuuden ja Tunnustuskirjojen heikkous on sitoutuminen Raamattuun . Loppuiko ilmoitus todellakin apostollisiin isiin?
Eikö Jumala tee jatkuvasti töitä maailmassa ja eikö meidän ongelmamme ole ymmärtää miten ja missä muodossa Hänen sanomaansa on luettavissa kaikessa ja kaikkialla?
Juuri tässö kuitenkin on luterilaisuuden identiteetti. Raamattu on kirkon opin ylin ohje.
”Raamattu on kirkon opin ylin ohje.”
Erilaisilla ”järjestelyillä” asian voi sanoa näinkin. Toisaalta ylin ja ainoa ei kohtaa evlut eikä RKK:n opissa ja elämässä. Jos tunnustuskirjat poikkeavat ”ylimmästä” ohjeesta, ne kumoavat Raamatun.