Koin kouluvuosinani 1970-luvulla herätyksen, joka johti uskon syntymiseen rippikoulussa. Ensimmäiset uskoontulon jälkeiset vuodet eivät kuitenkaan olleet kovin iloista aikaa. Ongelmaksi tuli se, että en pystynyt elämään sillä tavalla kuin kristityn olisi käsitykseni mukaan pitänyt. Opin tasolla asiat olivat kyllä selviä: emme pelastu tekojen kautta vaan yksin uskosta ja Kristuksen tähden. Käytännössä uskominen jumalattoman vanhurskauttamiseen ei ollut kuitenkaan helppoa. Omatunnon syytökset tahtoivat viedä rauhan. Uskon siirtyminen päästä sydämeen on usein vuosien ellei vuosikymmenten pituinen matka.
1980-luvun alkupuolella sielunhoitajani suositteli minulle Lutherin Galatalaiskirjeen selityksen lukemista. ”Sen kautta moni on löytänyt avun”, hän totesi. Tästä lähti tutustumiseni teokseen, jossa uskonpuhdistaja käsittelee juurta jaksain vanhurskauttamisen salaisuutta. Sittemmin tein Pro Gradu –tutkielmani samaisesta kirjasta aiheenani Lutherin antropologia.
Oma lähtökohtani kirjan lukemiseen oli siis sielunhoidollinen. Kommentaari kirkastaakin Kristuksen sovitustyötä verrattomalla tavalla ja rohkaisee uskossa heikkoja luottamaan sen riittävyyteen. Esimerkkinä tästä otettakoon katkelma Gal. 1:4:n selityksestä (käytän lainauksissa Jukka Thurénin käännöstä).
Kristus on todella annettu kuolemaan meidän syntiemme tähden, ei meidän vanhurskautemme tai pyhyytemme vuoksi. Syntimme ovat todellisia, suuria, lukuisia, jopa loputtomia ja voittamattomia. Älä kuvittelekaan niitä pikkuisiksi, sellaisiksi, jotka voi omin neuvoin pyyhkiä pois. Mutta älä myöskään heitä toivoasi niiden suuruuden takia, kun elämäsi varrella tai kuoleman hetkellä niitä tosiaan tunnet. Opi näistä Paavalin sanoista, että Kristusta ei ole uhrattu kuviteltujen eikä piirustettujen vaan todellisten syntien tähden, ei vähäisten vaan isojen, ei yhden ja toisen synnin vaan kaikkien, ei voitettujen vaan voittamattomien vuoksi, sillä yksikään ihminen tai enkelikään ei voi nujertaa vähäisintäkään syntiä.” (s. 53-54)
Rohkaisevia sanoja heikolle uskolle kaikkia omatunnon syytöksiä ja inttämisiä vastaan!
Lutherin evankelinen löytö tapahtui Roomalaiskirjeen äärellä, mutta sittemmin hän selvitteli vanhurskauttamisoppia ennen kaikkea Galatalaiskirjeen pohjalta. Kommentaarilla on kirkossamme myös ohjeellista merkitystä. Tunnustuskirjoihin kuuluvassa yksimielisyyden ohjeessa viitataan tähän kirjaan ja sanotaan, että sikäli kuin vanhurskauttamisoppia on edelleen selvennettävä, on suositeltavaa tutustua tähän selitysteokseen.
Lutherin kommentaari on noussut esille myös ekumeenisissa yhteyksissä. Sen avulla on etsitty luterilaisen ja ortodoksisen uskonkäsityksen leikkauspistettä. Tässä yhteydessä on mainittava ennen muuta prof. Tuomo Mannermaan esiin nostama Lutherin näkemys uskossa läsnä olevasta Kristuksesta. Mannermaan kirjoitukset ovat herättäneet joillakin tahoilla myös huolta: jos vanhurskauttaminen ei tapahdu Jumalan edessä ”taivaan torilla”, vaan edes jollakin tavalla ihmisessä, silloin myös kristityn varmuus pelastuksesta alkaa horjua. Huoli on ymmärrettävä, mutta pelastuksen pohjan pettämistä ei tarvitse pelätä. Onhan kristityn vanhurskaus vain ja ainoastaan Kristuksessa. Myöskin se tapa, jolla Kristus on läsnä, jää joka tapauksessa salaisuudeksi. Lutherin mukaan usko on eräänlaista pimeää, jossa ei nähdä mitään – ja kuitenkin Kristus on tässä pimeydessä läsnä.
Sitaatti kommentaarista (Gal. 3:6) valaiskoon sitä, miten Jumalan armo ilmenee Lutherin mukaan yhtäältä kristityn sisällä ja toisaalta ulkopuolella:
Sillä kristillinen vanhurskaus koostuu näistä kahdesta tekijästä: sydämen uskosta ja Jumalan hyväksilukemisesta. Usko on tosin todellista vanhurskautta (iustitia formalis), mutta se ei ole riittävää. Sillä vielä uskon tultuakin synnin jäänteitä pysyy lihaamme piintyneinä. Abrahamissa uskon uhritoimitus alkoi, mutta vasta kuolemassa se saatetaan päätökseen. Siksi on välttämätöntä, että vanhurskaudella on toinenkin puoli, joka tekee siitä täydellisen; se nimittäin, että Jumala lukee uskon vanhurskaudeksi. Usko ei todellakaan anna Jumalalle kaikkea, mikä hänelle kuuluu, koska se ei ole täydellinen. Päinvastoin: usko on tuskin kipinän kokoinen, ja se vasta alkaa antaa Jumalalle jumaluutta. Me olemme saaneet vasta Hengen ensi lahjan (vrt. Room. 8:23 ja esim. 5 Moos.26:1-15), emme vielä täysiä kymmenyksiä. – – – Näistä sanoista ”hänet katsottiin vanhurskaaksi” me siis päättelemme, että meissäkin vanhurskaus tosin on alullaan, kun uskomme ja sen myötä saamme Hengen ensi lahjan, mutta koska usko on heikko, vanhurskautta ei saa täydelliseksi muutoin kuin siten, että Jumala ”katsoo” meidätkin vanhurskaiksi. Siksi usko on vanhurskauden alku, mutta hyväksilukeminen täydentää sen aina Kristuksen päivään saakka. (s. 259)
Tässä Luther erittelee kristillisen vanhurskauden kahta puolta. Katkelmassa saattaa äkkiseltään hämmentää ajatus, että usko ”ei ole riittävää”. Yksittäisiin sanamuotoihin ei pidä kuitenkaan kompastua. Lutherin kommentaarissa todetaan moneen kertaan eri yhteyksissä, että pelkkä usko vanhurskauttaa – tottahan toki. Edellä siteerattu Lutherin erittely saakin pian jatkokseen seuraavan päätelmän: ”Kun tartun Poikaan ja sydämeni uskoo häneen, kun uskon, että hän on Jumalan lahja, siitä seuraa, että Jumala lukee epätäydellisen uskon täydelliseksi vanhurskaudeksi.” (s.264)
Lutherin Galatalaiskirjeen kommentaari on paksu teos, jossa reformaattori käsittelee vanhurskauttamista perin pohjin ja monelta kantilta. Sitä luettaessa on syytä huomioida kulloinenkin konteksti, muuten voidaan ajautua tarpeettomiin kärjistyksiin ja vastakkain asetteluihin. Pääasia on kuitenkin selvä: meidät vanhurskautetaan yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden.
Hyvin ilmaisit tuon asian Pekka. Laki on vain kasvattaja Kristukseen.
Kun ihminen on päässyt Jumalan Armon vaikutukseen, niin alkaa Armossa kasvaminen. Joka lopulta tekee sen, että Kristitty uskaltaa katsoa synnin syvyyteen, niin, ettei syyttäjä (saatana) pysty enää mitään, vaan voin sanoa syyttäjälle: Mene Kristuksen luokse ja kerro asiasi Hänelle, Hän on minut lunastanut täydellisesti. Hän on minun autuuteni ja vapauteni, ei lihan himoja täyttääksen, vaan rakkautta jakaamaan ja armossa elämään ja ennenkaikkea osoittamaan laupeutta, niitä kohtaan, jotka vielä kamppalevat ilman Kristusta tässä maailmanajassa.
Syyttäjä on kova kaveri, eikä häntä vastaan kannata ilman Puolustajaa alkaa väittelemään.
”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja KASVATTAA meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.” (Kirje Titukselle 2:11-14)
Entä miksi niin monet hermostuivat kun ottaa esiin tuon
Tuo on hyvä kysymys, enkä ole löytänyt siihen muuta vastausta, kuin minkä Paavali uskonnollisista ihmisistä antaa, kun käyttää omaa kansaansa kuvaamaan niitä, jotka ovat loukkaantuneet siihen Vanhurskauteen, joka tulee yksin uskon kautta. (lue Room 9 luku) Seuraavassa Paavali antaa vastauksen siihen, mistä luvussa 9 kirjoittaa.
”Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat. Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan; sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.” Room.10:1-4
He suuttuvat, koska eivät tunne Jumalan Vanhurskautta, vaan tahtovat itse tehdä Jumalan vanhurskautta, vaikka Jumalan on sulkenut kaikki omat tiet Lähettäessään Kristuksen ihmiselle ainoaksi Tieksi.
Ihminen on sen verran ylpeä olento, ettei kovin helposti alistu Jumalan Vanhurskauden alle, joka sanoo: ”Kaikki on Täytetty Kristuksessa.”
Ei tarvitse enää kysyä: ”Mitä minun pitää tehdä?”
Rakkaus on tullut tekojen sijaan, eikä Rakkaus saata olla toimeton. Rakkaus pitää Pyhien tarpeet ominaan, eikä katso vääryyden puoleen, vaan oikeuden ja Totuuden.
Kuinka me tämän oikein oppisimme? Ainoastan Armon kasvattamina, voimme oppia mitä laupeus on. Laki taas saa aikaan vain vihaa.
Pitääkö laki sitten hylätä?, Ei tietenkään, sehän on kasvattajana Kristukseen, Lain kautta tulee synnin tunto. Sanoohan Paavaliin, ettei olisi ilman Lakia tiennyt mitä himo on. Kristus on lain loppu. Kristityn ei tule enää elää lain alla, vaan Armon.
Kun Armo tulee, niin se kääntää katseen Kristukseen, pois lihasta ja lihan käsivarresta, sillä sen teot ovat maailmassa ilmeisiä. Emmehän pelastu lihan puhtauden mukaan, vaan Kristuksen.
Meitä ei siis pelasteta hyvän tai huonon vaelluksen mukaan, vaan Yksin Kristuksen.
Jos tuota on vaikeaa nielä, niin kohta alkaa: ”Mutta, mutta, mutta…”
Jeesus taas sanoi: ”Usko ainoastaan.”, joka tarkoittaa, että ”Luota Jumalaan.”
”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.” Ef. 2:8 – 9.
Ihmissydän on pohjimmiltaan aina vastahakoinen, kun meidän on tunnustettava mitättömyytemme ja annettava Kristuksen yksinään olla kaikki kaikessa. Me tahtoisimme aina olla mukana tekoinemme ja palvella Jumalaa niin paljon, että hän sen tähden antaisi syntimme anteeksi ja olisi meille armollinen. Kuitenkaan sellainen ei käy mitenkään päinsä, sillä näin usko ja Kristus tulisivat arvottomiksi. Jos Kristuksen tulee yksin riittää ja minun on se tunnustettava, minun täytyy sanoa aivan suoraan: Jos Kristus pelastaa, en minä voi sitä tehdä, sillä on mahdotonta, että voisin yhtaikaa sydämestäni luottaa Kristukseen ja omiin töihini. Tämähän ei ole suinkaan vaikeata ymmärtää. M Luther
Jorma Pitkänen,
Alotit blokisi:
”Koin kouluvuosinani 1970-luvulla herätyksen, joka johti uskon syntymiseen rippikoulussa. Ensimmäiset uskoontulon jälkeiset vuodet eivät kuitenkaan olleet kovin iloista aikaa.”
Jos katsot minun uskonelämäni esittelyä, niin kysyisinkin, että onko meillä samaa kokemus, minulla 10-vuotiaana ja sinulla ilmeisesti vähän myöhemmin.
Eli onko meillä kummallakin tämä uskoontulemisen kokemus sama kuin uudestisyntyminen Ylhäältä, Pyhästä Hengestä, vt. Joh. 3:3-8 ja Apt. 2. luku, 36-47, erityisesti jakeet 37, 38 ja 39 jae, josta on KK38 ja KK92 jäänyt kääntämättä sana ’asmenos’, eli ilolla ja vapaaehtoisesti.
Todella koin uudestisyntymisen, uskoontulon, kun avasin sydämeni saarnaajan kautta esitettyyn kutsuun, ottaa vastaan pelastus. Vaikka kokemus oli tuolloin v. -56 voimakas, se avasi tietoisuuden, tuntemani lisäksi. Tuo tietoisuus on seurannut minua tähän päivään asti ja kokiemukset ovat olleet erilaisia, mutta aina samaa ’laatua’ eli samasta Hengestä.