Oli ilo pohtia viime viikolla kirkon verkkotyön ammattilaisten kanssa mennyttä ja tulevaa. Kirkko tekee netissä monipuolista ja ajan hermolla olevaa, tärkeää ja tavoittavaa työtä. Tämän puolesta puhuvat lukuisat tilastot, kokemukset ja palautteet.
Yksi kysymys mieleeni kuitenkin nousi häiritsevänä: Mitä kaikkea kirkon verkkotyö merkitsee kirkon yhtenäisyydelle? Onko se uhka vai mahdollisuus ja miten?
Verkkotyöhön sukeltaneet luterilaisen kirkkomme papit ja muut työntekijät ovat ennakkoluulottomia ja raikkaita, notkeita ja nopeita. He ovat olleet valmiita luopumaan myös automaattisesta auktoriteettiasemastaan ja kaikesta hierarkkisesta pönötyksestä.
Antaako kirkon verkkotyö kuitenkin harhaanjohtavan käsityksen ja väärän todistuksen siitä, mitä kirkko normaalissa seurakunta-arjessa on? Joku kiinnostuu kirkosta nettikontaktiensa perusteella, hakeutuu omaan kotiseurakuntaan – ja törmää täysin toisenlaiseen todellisuuteen?
Vai onko kaikkien etu, että kuilu erilaisten kirkollisten todellisuuksien välillä juurikin on suuri? Että todella löytyy jokaiselle jotakin?
Toisaalta ajattelen, että kirkon yhtenäisyyden vaalimiselle on perusteita. Että myös ekumenialle on vahvoja perusteita. Että Jeesus toivoi, että me kaikki kristityt yhtä olisimme. Mutta mitä tuo ”riittävä yhtenäisyys” olisi?
Lienee totaalisen epärealistista kuvitella, että eri maissa, eri kulttuureissa, eri sosiaaliryhmissä, eri ikäisten parissa, eri puolilla maatamme ja maailmaamme kaikki olisivat edes uskon perusasioista täysin yksimielisiä. Saati että jakaisimme samanlaisen käsityksen ihanneseurakunnasta ja sen hierarkiasta ja rakenteista, koosta ja toimintatavoista.
Kumpi on suurempi arvo: Se että joku kirkon uusi työtapa (vaikkapa kirkon verkkotyö) tavoittaa täysin uusia ihmisryhmiä pohtimaan ja jakamaan uskon kysymyksiä ja ihmettelemään ja elämään omalla tavallaan todeksi evankeliumia – vai se, että kirkko pysyisi mahdollisimman yhtenäisenä eri puolilla Suomea ja maailmaa? Onko tärkeämpää tavoittaa yhä uusia ihmisryhmiä silläkin riskillä, että se haastaa seurakuntien perustyötavat, -asenteet ja -hierarkiat totaalisesti?
Mitä ajattelette?
Itse olen kallistumassa sille kannalle, että yhtenäisyys ei ole niin suuri arvo, että se voisi ylittää jokaisen ihmisen oikeuden kuulla ja elää omalla tavallaan todeksi evankeliumia, uskoa ja armoa.
Sen sijaan keskinäinen kunnioitus erilaisten uskontulkintojen, erilaisten papillisten ja seurakunnallisten käytäntöjen välillä on äärimmäisen tärkeää. Ehkä se kunnioitus ja irtisanoutuminen eri tavoin uskoaan ilmaisevan tuomitsemisesta olisi se juttu, se riittävän uskovien yhteyden ja yhtenäisyyden raja?
Meidän on turha kinata onko totta vaiko ei mutta silti erittäin vähän seurakuntalaiset näistä mitään tietävät saatikka niitä lukevat. Minullekin noita jakoja tulee mutta luenko ja onko merkitystä niin siitä voimme keskustella.
Enkä minä ainakaan mitään totuuksia ole missään laukonut – onko se niin kamalan vaikea ymmärtää, että nämä ovat mielipiteitä minulta ja siitä maailmasta jossa minä elän. Kohtaan hyvin harvoin tässä seurakunnassa mitään noista ihmisten kanssakäymisessä. Sen sijaan blogeistani olen saanut keskustella erittäin paljon – yhä edelleen mutta kirkolla taikka sen verkkokeskustelulla ei ole niiden kanssa mitään tekemistä.
Puuttumatta nyt tähän K24:ään, jonka pidän kuitenkin melko pienenä osana kirkon verkkonäkyvyyttä, totean, että kysymys on laaja ja vaikea. En ole ihan samaa mieltä Emilian kanssa. Kirkko on sanomayhteisö, eli sillä on viesti välitettävänä maailmalle. Se ei siinä mielessä ole ”palveluntarjoaja”, että sen perustehtävä olisi tarjota jotain neutraalia alustaa uskontokeskusteluun tai hengellisiin tarpeisiin, vaan sillä on oma sanomansa ja oma dogmansa, josta käsin se miettii toimintaansa ja olemassaoloaan. Eli ihan pelkkään monipuolisen tarjoamisen suuntaan en olisi kirkon tätäkään puolta kankeamassa.
Olen Eliaksen kanssa ilman muuta samaa mieltä siitä, että kirkko ei ole vain palveluntarjoaja. Totta kai kirkolla on sanoma: Evankeliumi Kristuksesta, viesti armosta ja totuudesta. Sitä ei pidä kätkeä eikä häivyttää. Blogini lopussa peräänkuulutin vain sitä, että tuota evankeliumia ja armoa voidaan elää todeksi niin kovin monilla eri tavoilla ja erilaisin muodoin – ja tämä meidän olisi lähtökohtaisesti hyväksyttävä.
Tuomon kanssa olen samassa rintamassa palavana kansankirkon ystävänä. Sen sijaan en ole samaa mieltä siitä, että kirkon verkkotyö olisi vain marginaalista. Verkossa tapahtuu todella paljon kohtaamista, käydään sielunhoidollisia keskusteluja jne. ”näkymättömissä”, yksityisesti, kahdenkeskisesti. Tällaisen kirkollisen verkkotyön määrää on liki mahdoton edes tilastoida. Lisäksi ovat sitten vielä julkiset ryhmät keskusteluineen, tykkäämisineen, ajantuksenvaihtoineen.
Tuomon kommentti kirvoitti mieleeni kahdensuuntaisia ajatuksia. Ensinnäkin sen, että kirkon verkkotyön linja on alusta saakka ollut se, että se suuntautuu ensisijaisesti olemassaoleville alustoille, joita Emilia on luetellut tuolla listan. Tarkoituksena ei ole koskaan ollut varsinaisesti luoda mitään ”omaa” sosiaalista mediaa, sillä olemassaolevien sosiaalisten medioiden käyttäminen omassa verkkotyössä tavoittaa laajemman otoksen sekä seurakuntalaisia että muita kuin kirkon oma alusta voisi koskaan tavoittaa. Kotimaa24 ei todellakaan ole kirkon verkkotyön tavoittavin muoto, mutta se voi olla verkkotyön muoto, joka tavoittaa eniten uskonasioista vähän enempi perillä olevien keskustelua. Siis niiden ihmisten keskustelua, jotka tuntevat kirkon käytäntöä ja organisaatiota sekä oppia ynnä muuta kirkollista jargonia.
Toiseksi, ilmeisesti kuitenkin ns. herätyskristillisille piireille tai hc-uskovaisille tai muuten asioista älyttömän kiinnostuneille on ollut tarve tällaisellekin alustalle. Kotimaa24 ilmeisesti sen on tarjonnut, vaikkakin se on kaupallinen media, ei evl-kirkon ylläpitämä. Se, mihin keskustelu intterwebsissä kanavoituu, on aina vähän mysteeri. Jos kirkko nyt huomaisi tällaisen tarpeen olemassaolon, perustaisi k24:sta riippumattoman oman foorumin, jossa olisi vapaa bloggausoikeus, niin luultavasti sinne ei löytäisi kovinkaan moni hahmo. On ilmiselvää, kuten Tuomo sanoi, että piirit on niin pienet, että sekä työntekijöiden, käyttäjien kuin toimittajienkin vaikutuspiirit menevät ristiinrastiin toimituksen ja kirkon (tarkoitan evl-kirkkoa) välillä, joten ehkä tästä muodostui jollain tavalla epävirallinen kirkon oma some. Ja nyt, kun avoin bloggaus lopetettiin, uskolliset kirkon omat tytöt ja pojat ovat kokeneet sen omaan sananvapauteensa puuttumisena. Ikään kuin kirkko kieltäisi ilmaisemasta mielipidettään, vaikka oikeasti tosiasiallisesti kyse on kotimaa-yhtiöiden kaupallisesta mediasta.
Itse olen kuluttanut sosiaalisia medioita 2000-luvun alusta saakka. Minulle on aina ollut selvää se, että kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Olen oppinut sen ensimmäisellä laudalla, jolle rekisteröidyin. Toimituksella on oikeus linjata oma sivustonsa sellaiseksi kuin haluaa. Vaikka niin, että täällä ei bloggaa muut kuin toimituksen oma henkilökunta. Kenelläkään ei ole hengellistä velvollisuutta ylläpitää blogialustaa, jonka moderoiminen on 24/7 hommaa ja jossa ihan oikeasti välillä oli kuvottavia bloggauksia. Siis todella syrjiviä, alistavia ja ihmisoikeuksia polkevia kirjoituksia. Jos toimitus haluaa linjata tekemisensä siten, että kirjoitukset ovat ”sisäsiistejä”, niin se on toimituksen oikeus. Bloggaajien ja kommentoijien oikeus puolestaan on olla seuraamatta tätä sivustoa ja kommentoimatta bloggauksia.
Minä itse en henkilökohtaisesti näe seurakuntaelämässä mitään erityistä jakautumista ja olen Tuomon kanssa eri mieltä siitä, että tässä olisi jotenkin seurakuntien työtä mitätöivä linja. Olen seurakunnassa töissä ja niin k24:n kuin kotimaa-lehdenkin uutisista on keskusteltu paljonkin erilaisissa yhteyksissä. Sellaista jakoa ei synny ellei sitä itse aleta synnyttää. Suurin osa meidän seurakuntalaisista ei bloggaa tänne. Ei blogannut edes blogimetsän aikana. Omasta seurakunnastani ei tietääkseni blogannut yksikään, jäseniä lähes 40 000. Eli se muutaman kymmenen ihmisen joukko, joka kirjoitti blogimetsässä edustaa hyvin, hyvin suppeaa joukkoa kansankirkostamme. Joskin mielipiteiden kirjo oli laidasta laitaan edustaen varmasti melko monenlaista kansankirkon kukkasta. Jos halusi saada päivän adrenaliiniannoksen, niin eipä muuta kuin klikkasi itsensä blogimetsään, trippi oli taattu.
Toivottavasti entisen blogimetsän avohakkuuaukealta nousseet sosiaalisten medioiden foorumit tarjoavat sitä happea, mitä entiset blogimetsäläiset toivovat itselleen. Moderoinnista vapaata ja villiä bloggaamista Ehkä sieltä nousee myös jotain uutta ja hienoa, kansankirkkoa kokoavaa ja säilyttävää. Jos ei muuta, niin eihän mikään yhdistä niin kuin yhteinen vihollinen
Okei, myönnettäköön, edellä tuli vähän enemmänkin kuin kaksi ajatusta…
Kuten sanottu Kotimaa24 ei ole kirkon verkkotyötä, mikä oli tämän blogin aihe.
Kotimaayhtiöt on kaupallinen yritys, se tuntuu monelta tyystin unohtuvan. Vapaassa blogimetsässä oli paljon sellaista, mikä olisi mille tahansa yritykselle, kristillisestä viestintäyirtyksestä puhumattakaan, kauhistus. Muuten ei mulla ole Helenan kahteen ajatukseen ole lisättävää
Kiitos Helena asiallisesta kommentistasi paitsi:
Helena Paalanne:
”Toivottavasti entisen blogimetsän avohakkuuaukealta nousseet sosiaalisten medioiden foorumit tarjoavat sitä happea, mitä entiset blogimetsäläiset toivovat itselleen. Moderoinnista vapaata ja villiä bloggaamista Ehkä sieltä nousee myös jotain uutta ja hienoa, kansankirkkoa kokoavaa ja säilyttävää. Jos ei muuta, niin eihän mikään yhdistä niin kuin yhteinen vihollinen ”
Tuota hengitystilaa sieltä olen löytänyt. Ei se moderoinnista vapaata ja villiä ole sekään. Tietysti pieemääs mittakaavassa ylilyönnitkään eivät ole päivittäisiä. Halukkuudesta säilyttää kansankirkon instituutio en ole vakuuttunut. Halukkuudestas kohdata kansankirkon ja sen herätysliikkeiden väliinputoajat olen.
Nuo ovat lopulta pieniä asioita. Tuo yhteiseksi viholliseksi leimaaminen, joka riehui FB:ssä kirkollisten taholta saisi jo loppua. Se oli tyylillisesti kaunis, mutta sisällöllisesti limbo loppulause, Minä kiitän Herraa että niistä päästiin. Taitaako tuota kristillisemmin sanoa.
Lauri, en nyt ehkä ihan täysin tajua mitä tarkoitat, mutta minä tarkoitan sitä, että kotimaa24:n toimitus tarjoaa yhteisen vihollisen, jonka edesottamusten johdosta nekin, jotka ennen olivat kaikesta eri mieltä, saattavat tänään olla yhtä mieltä. Jos ei muusta, niin siitä, että blogimetsän tuhoaminen oli väärin. Oliko se jotenkin rumasti sanottu? Kieli poskessa sen kyllä kirjoitin.
Kiitos arvon keskustelijoille, että tulin edes osittain kuulluksi. Olette erinomaista joukkoa jokainen.
Edelleen Emilian kanssa olen eri mieltä. Marginaalit siellä verkossa kohtaavat, toki sellaiset marginaalit, jotka tarvitsevat vaikkapa tällaisen palvelun.
Helena Paalanne tavoitti jotain ajatuksestani. Miksi tämä jakaa seurakuntia niin ihan silkka totuus on, että tämän K24:n omistajatahot ovat muutamat seurakuntayhtymät ja kirkon mediatyöhön sitoutunut joukko yhteisönsä nimissä. Sen julkinen edustus ei ole sama kuin K24:n tällä hetkellä. Meitä pakotetaan keskustelemaan asioista, joista seurakunnissa ei ainakaan minulle ole hiiskunut kukaan sanaakaan, ja olen aika monessa mukana. Yhtään homokannanottoa en ole joutunut ottamaan, ainuttakaan naispappeus keskustelua seurakunnassani ei ole käyty. Naispappeudesta emme ole keskustelleet kertaakaan. Näin on enimmissä osin seurakunnistamme. Pitäisikö keskustella – ei pidä vaan kohdata tämä silloin juuri sinä hetkenä kun sinun siihen jotakin pitää sanoa taikka ottaa päättäjänä kantaa. Minun Raamattuni ei ole keskustelukerhojen blogien avauslista, josta erityisesti pitäisi kiistellä ja sitä pitää vain siksi avoinna, että saataisiin maailman kaikki murheet ratkottua. Ne ratkotaan muualla suurin osin Raamatusta mitään tietämättä taikka ainakin siitä mitään välittämättä.
Eliakselle toteasin, että osut juuri siihen ytimeen. Kirkon tehtävä ei ole tarjota kenellekään mitään keskustelualustaa vaan omaa sanomaansa nimitettäköön sitä miten tahansa tähän maailmaan mutta ei tästä maailmasta. Olen sen aiemminkin sanonut, että nyt saarnapöntöt ovat pullollaan huonoa poliittista retoriikkaa sen sijaan, että tarjottaisiin jotain omaa tälle maailmalle. Paljon paremmat sen laatuiset saarnat kuulen eduskunnassa. Minä kuuntelen ne mielelläni sieltä.
Kotimaa24 on osa kirkon verkkokeskustelua aivan varmasti.
Siitä olen Helenan kanssa sataprosenttisen samaa mieltä, kirkko ja seurakunnat omistajana saavat tehdä omistuksillaan mitä haluavat. Kotimaa-yhtiön työntekijät toimivat taas saamallaan mandaatilla, ja sepä minua juuri huolettaakin eli onko omistajataho siunaamassa tällaisen kehityksen. Siitä pitäisi keskustella mitä nämä päätökset saavat aikaan eikä suinkaan keskusteleeko kuka ja kuinka fiksusti.
Minusta seuraukset ovat näkyvissä – pitääkö vetää johtopäätöksiä. Ei tarvitse, kyllä minä seurakunnassani ja kansankirkossani viihdyn erinomaisesti ilman K24:kin. Konserttieni ja juuri käymäni hyvin syvällisen kirkkomusiikillisen keskustelun Vähälläkankaalla voin käydä täysin ”fiksusta keskustelusta” huolimatta – käytäköön sitä missä tahansa.
Kiistaton tosiasia on joka tapauksessa, että herätyskristillinen ääni täältä väistyi ja kansankirkollinen viesti on hyvin yksipuolinen tästä mediasta luettuna – ja se on erittäin harmillista, sanoisinko kirkollisesti suuri vahinko.
Ei se ollut väärin. Siihen oli oikeutuksensa ja ilmeisesti syynsäkin, joita en tiedä. Täysin tökerösti se suoritettiin, käskyttämällä ja liian lyhyellä ajalla. Väistämättä tuli mieleen Wahlroosin sanat ”asiakkaista jotka eivät tuo muuta kuin kuraa kengistä”. Tuota suoritustapaa pitäisi jonkun graduntekijän aikanaan tutkia. Nyt on vielä liian aikasta arvioida vahinkojen ja hyötyjen laatua.
Kyllä siitä paljon katkeruutta jäi itämään, ihan varmasti. Itse seuraan kolmea areenaa, joista tämä kotimaan sivusto on yksi.
Olen alusta lähtien pyrkinyt olemaan täällä mukana – sallituissa rajoissa. En itse seuraa FB:tä, mutta tuo vahingonilo joka toisenkäden tietojen mukaan sillä loisti, ei ollut kivaa,
Sekin on jo menneen vuoden lumia. Turha niitä oli esiin kaivaa.
Annetaan kevätauringon sulattaa.