Nykyään puhutaan paljon kirkkojen riidoista, pappien uskon puutteesta, talousvaikeuksista ja kirkoista eroamisista. Kirkollisten uutisten sävy on monesti negatiivinen. – Onko sen pakko olla näin? Voisivatko viestit olla myönteisiä? Voisiko meillä olla jotakin sellaista viestitettävää, että siitä syntyisi halu liittyä kirkkoon?
Luin kerran kirjan nimeltä Seurakunnan läpimurto, Linus J. Morris. Kyseessä ei ollut luterilaisen teologian esitys, ja varmasti kyseisestä kirjasta voi löytää kriittistäkin pohdintaa herättäviä korostuksia. – Eräs näkökulma on kuitenkin huomion arvoinen. Kirjan esittelemä seurakunta on myönteinen asia ja siihen liittyminen on monin tavoin puoleensa vetävä juttu. Kuvaan tässä blogissani joitakin kyseisen kirjan pääkohtia.
Kirkko tai seurakunta, johon halutaan liittyä on hengellisesti elinvoimainen. Hengelliseen elinvoimaisuuteen liityy tiettyjä tunnusomaisia piirteitä.
- Järkkymätön luottamus Jeesuksen ylösnousemukseen
- Etsitään ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa
- Jeesuksen käskyjen noudattaminen
- Kestävä rukous
- Pyhän Hengen voima
- Hengelliset lahjat
- Määrätietoinen johtajuus
- Vakuuttava julistus
- Kasvu ja moninkertaistuminen
- Apostolien opetuksen noudattaminen
- Välittävä yhteisö
- Riemullista ylistystä ja palvontaa
- Kaste ja ehtoollinen
Ovatko nämä sinusta asioita, jotka kutsuisivat seurakunnistaan vieraantuneita takaisin Jumalan yhteyteen? Liittäisitkö joukkoon vielä jonkin muun erityispiirteen, tai painottaisitko jotakin asiaa aivan erityisesti?
Hienojen piirteiden luetteleminen on toki vielä suhteellisen helppoa. Millaista sydämen asennetta ja työskentelyä mielestäsi tarvitaan, jotta sen hedelmänä kasvaa puoleensa vetävä kristillinen seurakuntaelämä?
Info:
Edellisessä blogissa omaksumani käytännön tavoin kommentointimahdollisuus päättyy lauantai-iltaan, jotta voimme hiljentyä kaikki pyhäpäivän viettoon.
Kiinnitin tuossa listassa huomiota kahteen kohtaan, Jeesuksen käskyjen noudattamiseen ja määrätietoiseen johtamiseen. Nämä herättivät heti minussa kriittistä pohdintaa. Sävy on mielestäni ratkaisevasti eri kuin Jeesuksen sanoissa: ”Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.”
Martti P.
Minun korvissani määrätietoisuus on positiivinen termi, jonka vastakohta on epämääräisyys tai epätietoisuus. Jeesuskin on määrätietoinen. Se ei ole nöyryyden vastakohta.
Oliko Jeesus johtaja? Kehottiko hän seuraajiaan johtajiksi? Esimerkiksi Luuk. 22:24-30 käsittelee johtajuutta.
Mitä sitten ovat Jeesuksen käskyt? Pitäisikö pikemminkin kysyä: mikä on Jeesuksen käsky? Pidän Joh. 15:12-17 vastauksena tähän. Jakso liittyy mielestäni myös johtajuuteen.
Tottakai Jeesus on johtaja. Hänen maanpäällisen toimintansa aikana tässä johtajuudessa korostuu kuitenkin aivan erityinen palvelemisen ulottuvuus. Samanlaista johtajuuden mallia hän opettaa hyvin määrätietoisesti myös meille seuraajilleen.
Yhtä vähän kuin nöyryys on määrätietoisuuden vastakohta, yhtä vähän palveleminen on johtamisen vastakohta. – On tärkeää oivaltaa, että kukin kristitty palvelee kutsumuksessaan omalla tavallaan. Opettajan palveluvirkaan kuuluu johdattaa oppilaat opetussuunnitelman mukaiseen tavoitteeseen. Hän palvelee tässä työssään erilaisia oppijoita ja heidän erityistarpeitaan huomioiden. Poliisikin palvelee omalla tavallaan. Joskus hänen palvelutoimeensa kuuluu toki käskyttäminen. Maanviljelijä huolehtii karjastaan ja tiluksistaan. Hänen johtajuudessaan näkyy vastuullinen työ ja johtajuus suhteessa luomakuntaan. Tätä listaa voisi jatkaa vielä pitkään. Näin jäsentyy koko yhteiskunta.
Raamatun mukaan myös seurakunnan palveluvirat, kutsumukset ja armolahjat ovat moninaiset. Kaikki eivät toki voi olla seurakunnan johtajia. (Eivät edes kaikki savolaiset voi olla piällysmiehiä.) Määrätietoinen johtajuus on kuitenkin yksi osa palvelutoimia myös seurakunnissa:
4 Sillä niinkuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä,
5 niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä;
6 ja meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu; jos jollakin on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan, kuin hänellä uskoa on;
7 Jos virka, pitäköön virastaan vaarin; jos joku opettaa, olkoon uskollinen opettamisessaan;
8 jos kehoittaa, niin kehoittamisessaan; joka antaa, antakoon vakaasta sydämestä; joka on johtaja, johtakoon toimellisesti; joka laupeutta harjoittaa, tehköön sen iloiten. (Room.12:4-8)
Jeesus on Herra. Hän itse sanoi tästä: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta.”
Martti Pentti,
Tuo siteeraamasi ajatus on hyvä osoitus Jeesuksen pitkän tähtäimen johtajuudesta. Se tähtää iankaikkiseen päämäärään, joka ei etsi katoavia ajallisia voittoja, kuten lyhyellä perspektiivillä orientoitunut maallinen johtajuus usein tekee.
Jeesuksen valtaa tarkoittava kreikan sana on εξουσια. Se saa sanakirjassani seuraavia käännöksiä: vapaus tehdä mitä tahtoo, valta, oikeus – käytettävissä oleva kyky, voima – arvovalta, käskyvalta – ylivalta, herraus. Mikä näistä kuvaa parhaiten Jeesusta vallankäyttäjänä, jollaiseksi johtaja usein mielletään? Evankeliumeista saan kuvan, että Hän luopui jumalallisesta ylivallastaan ja käytti vapauteensa ja puheensa vastaansanomattomaan totuuteen perustuvaa arvovaltaa. Pahoja henkiä ja luonnonvoimia Jeesus komensi, mutta ihmisiä hän kutsui, lohdutti ja rohkaisi.
Vasta apostolit joutuivat pohtimaan varsinaisia seurakunnan työnjaon ja johtamisen kysymyksiä.
Martti P.
Kuten jo todettu, Jeesuksen johtajuus oli aivan erityisellä tavalla palvelevaa johtajuutta. Kyllä Jeesus nuhteli ja käski myös ihmisiä eri tavoin (esim. Matt.4:17; Joh.8:11; Mark.10:21; Matt.28:18-20). Kaikki tuo kertoo hänen johtajuudestaan.
En osaa sanoa onko totta, että vasta apostolit joutuivat pohtimaan johtajuuden teemaa. Tässä voit ehkä olla oikeassa. Mahdollisesti Jeesuksen ei todella tarvinnut pohtia johtajuutta itsereflektointina. Jos näin on, se johtuu vain siitä, että hän on johtajuudessaan täysin suvereeni:
”sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa.” (Matt.7:29)
Olisiko tässä tällä erää riittävästi tästä johtajuus osa-alueesta, ja siirtyisitkö sinäkin Martti P. pohtimaan jo jäljellä olevia 12 muuta teemaa?
En tunne kreikan kielioppia voidakseni ymmärtää näiden jakeiden teonsanoja. Ymmärrän ne kuitenkin kutsuina ja rohkaisuina.
Nuo 12 kohtaa käsittelevät Jeesusta mielestäni hiukan ulkokohtaisesti. Eikö elävä seurakunta ole sellainen, jossa Hän on läsnä, seurakuntansa keskellä?
Martti P.
Katsoin em. jakeiden teonsanat kreikasta ja kaikista niistä on löydettävissä imperatiivi eli käskymuoto.
Manu Ryösö :”Jeesuskin on määrätietoinen. Se ei ole nöyryyden vastakohta.”
Amen. Jatkoksi copy-pastea ortodoksipapin palstalta: ”Raa’asti sanottuna on täysin turhaa esitellä hurskasta Jumalalle. Hurskas on toki hyvä olla. Muita ihmisiä voi ehkä huijata silmänpalvojana ja tekeytyen pyhäksi.”
Ryösö: ”Ovatko nämä sinusta asioita, jotka kutsuisivat seurakunnistaan vieraantuneita takaisin Jumalan yhteyteen? ”
Tokkopa.
Olipa hieno lista seurakunnan vaatimuksista. Sellaista seurakuntaa ei vain koskaan ole ollut, joka olisi noihin sfääreihin yltänyt. Kun raeliteetit ovat hukassa, niin ei pystytä näkemään todellisuutta ja elämään sen antamilla ehdoilla.
Johtajuuden korostaminen on bisnesmaailmasta lainattua. Myönnän, että näillä seurakuntaopeilla moni amerikkalainen supersaarnaaja on rikastunut. Moni Suomessa on samaa yrittänyt, mutta onneksi vastavoimana on luterilaisuus.
Morrisin ohjeistuksen pohjana on naivi oletus, että Jumala toimisi maailmasta lainattujen ohjeiden mukaisesti, siten kuin ihmisten logiikka määrittelee. Tähän asti Jumala on aina yllättänyt omiin visioihinsa ihastuneet, kuten juutalaiset apostolien aikana. Kristillisyyden lankeaminen kummallisiin oppeihin ei näytä yhtään paremmalta kuin juutalaisten tie.
Tapio Tuomaala,
Pyydän sinuakin riisumaan negatiiviset silmälasit, jos haluat pohtia elinvoimaisen seurakunnan tunnuspiirteitä. Määrätietoinen johtajuus ei näet automaattisesti tarkoita samaa kuin kaupallisesti tuotteistettu kristillisyys. Elinvoimaisen seurakunnan tunnuspiirteitäkään ei aina tarvitse nähdä vaatimuksina, vaan ne voi myös nähdä jonkin joka toimii kuvauksena, hyvänä pedagogisena mallina jne.
Esim. hyvän äidin kuvaus ei automaattisesti tarkoita vaatimusta olla täydellinen äiti, vaan sen voi nähdä myös kunnianosoituksena ja inspiroivana esimerkkinä. – On havaittu, että suuri osa ihmisen oppimisesta on ns. mallioppimista.
Jos esim. elinvoimaisen seurakunnan eräs tunnuspiirre on selkeä ja turvallinen opetus kasteesta ja ehtoollisesta, sen toteuttaminen on toki vaativa tehtävä, mutta itsessään terveessä opetuksessa kasteesta ja ehtoollisesta kyse on armon evankeliumin oikeasta todeksi elämisestä.
Asioiden tarkastelukulmamme on hyvin olennainen. Näenkö yleensä puoliksi tyhjän vai puoliksi täyden lasin? Suuri osa Morrisilta lainaamastani listauksesta on myös Martti Lutherin tunnistamia asioita (kirkon seitsemän tunnusmerkkiä). – Toivon tässä blogissani myönteistä asennetta, vaikka elinvoimaisen seurakunnan kannalta oikeita asioita sanoisi itselle vieraan hengellisen viitekehyksen edustaja…
”Pyydän sinuakin riisumaan negatiiviset silmälasit, jos haluat pohtia elinvoimaisen seurakunnan tunnuspiirteitä. ”
Listastasi tuli ensimmäiseksi mieleen Nokia Missio ymv. liikkeet. Lista on kuin kopio Nokia Mission tavoitteista. Myönnän, että olin Nokia Mission suhteen hyvin negatiivinen lähes koko sen olemassaolon ajan ja koetin varoitella, että ajetaan vauhdilla metsään. Jos liike olisi ollut Jumalasta, niin ei se olisi voinut sortua. Johtajuus oli keskeistä Nokia Mission aivopesussa.
Epäonnistumiseen on monia syitä, joista listan tärkein mielestäni on: ”Apostolien opetuksen noudattaminen”.
Kristikunta on kadottanut lähes totaalisesti apostolien opetuksen. Sen pystyy helposti osoittamaan Ut:sta. Kun evankeliumi on vastoin kirjoituksia, niin miksi julistus onnistuisi hengellisesti? Sielullisesti voi onnistua hyvinkin täydellisesti, mutta samoin lainalaisuuksin kuin poliitikot onnistuvat lumotessaan karismallaan ihmismassoja edustamansa ideologian vetojuhdiksi.
Kohta 12 ”Riemullista ylistystä ja palvontaa” paljastaa listan tavoitteiltaan äärikarismaattiseksi, kuten kaikki muutkin kohdat, jos niitä tarkemmin pohtii.
Mikä on elinvoimainen seurakunta? Sanoisin, että kuollut. Kuollut ihmisten listoille, omille tavoitteilleen, visioilleen, kulkien sen mukaan kuin Henki ja kirjoitukset opastaa. Olen varma, että Isän kasvojen edessä vaeltaa Kristuksessa elävä seurakunta.
Oma käsitykseni seurakunnasta on se, että se on niiden yhteisö, jotka toistuvasti huomaavat rikkovansa Jeesuksen käskyjä, ja jotka siksi tarvitsevat jatkuvasti armoa ja anteeksiantoa. Sitähän evankeliumin sanan ja ehtoollisen sakramentin on tarkoitus välittää syntisille. Seurakunta on siis armahdusta kaipaavien ja armahdettujen syntisten yhteisö. Toki seurakunta myös opastaa pyrkimään hyvään ja oikeaan ja karttamaan pahaa, mutta samalla se tunnustaa, että tämä tavoite yhä uudestaan karkaa ulottuviltamme. Siksi toistuu jokaisessa messussa: ”Herra armahda, Kristus armahda, Herra armahda.”
Kiitos Yrjö Sahama,
Minunkin nähdäkseni aidosti elinvoimaisen seurakunnan toiminta lepää armon evankeliumin rakentamalla perustalla. Olemmeko kuitenkin samaa mieltä siitä, että elinvoimaiseen seurakuntaelämään kuuluu yhtenä elementtinä myös esim. vireä lapsityö. Ihan pienenä lapsosta ei lain ja evankeliumin distinktio herättele ja lohduta ihan samalla tavalla kuin aikuisena. Kuitenkin elinvoimainen seurakunta kohtaa myös lapset monella tavalla, eikö vain? – Itse muistan lapsuudestani hyvinä koskettavina muistoina esimerkiksi monenlaiset hengelliset laulut; iloiset, haikeat, juhlalliset, mukaansa tempaavat ja turvalliset ym. – Mihin elinvoimaisen seurakunnan tunnusmerkkiin sinä nämä liittäisit?
Kyllä johtajuus on hyvin keskeistä seurakunnassa, siitä ei päästä mihinkään. Ota seurakunnasta pois johtajuus, niin kyseessä ei enää ole seurakunta, vaan sinne tänne hoippuva ihmismassa. Siksi UT:ssa kiinnitetään niin paljon huomiota johtajien valintaan ja siihen millaisia johtajien tulisi olla ja miten käyttäytyä. Johtajuuden malleja ei kannata etsiä liike-elämästä vaan Raamatusta. Johtajat ovat vastuussa siitä, että seurakuntalaiset saavat ravitsevaa ja tervettä opetusta ja että seurakuntaelämä muutoinkin pysyy oikeilla raiteilla. Sellaisia kuin ovat johtajat, on myös seurakunta, noin karkeistaen sanottuna.
Johtajuutta on monenlaista yksi hyvä kirja hengellisestä johtajuudesta on Henry Nowen, Jeesus on Herra. Paras lukemani kirja johtajuudesta.
Iso kiitos Sami kommentista,
Olisi mielnkiintoista kuulla vaikka ihan lyhyesti sanottuna, mikä saa sinut antamaan juuri tuosta kirjasta tämän todistuksen…
Sami Paajanen :”Johtajuutta on monenlaista …”
Niin on , eivätkä kaikki vertaistukiryhmiinsä liittyneet johtajat ole saatananpalvojia eivätkä heidän vaitiololupaustaan kunnioittavat ole ”vaarallisinta mitä maa päällään kantaa” kuten sain evl.kirkon papilta tietää, kun en suostunut vaatimaan puolisoani rikkomaan järjestölle antamaansa vaitiololupausta.
Kun olen joskus ”vuonna sata” kirjoittanut laatujohtamisesta, niin siteeraan ohessa omia ajatuksiani:
”Onnistumista tuuottavan ilmapiirin aikaansaamisessa yrityksen/organisaation johto on avainasemassa. On kohdattava yrityksessä/organisaatiossa työskentelevät ja heidän arkipäivänsä sellaisena kuin he sen kokevat. Oikea lähtökohta johtamiselle ei ole ”ylhäältä alas” ei myöskään ””alhaalta ylös”, vaan se, että neuvottelemalla ja yhteistyötä tehden etsitään yhteiset periaatteet ja opetellaan toimintamallit, jotka mahdolistavat kaikkien osallistumisen. Ratkaisevaa ei lopultakaan ole organisaation muoto, vaan siellä työskentelevien tietoisuus.” Kun tänä aamuna luin, että Teollisuusliiton ay-johtaja oli korottanut palkkaansa 50%, ajattelin, että sepä siitä taas kerran.
Kiitos kaikille kommentoijille. Erityisesti teille, jotka olette kommenteissanne osoittaneet rakentavan pohdiskelun halua. Pahoittelut siitä, että olen joutunut poistamaan yhden kommentin. Kirjoitin poistetun kommentin lähettäjälle viestin, jossa sanoin mm. näin: ”Blogini tähtää rohkaisemaan myönteisten tekijöiden esille nostamiseen. Olen hyvin tietoinen, ettei osalla Kotimaa24 lukijoista ole tähän tarvetta, vaan osa on paikalla esittääkseen kriittisen näkökulmansa. Yhden kriittisen näkökulman sait jo esittää. Sitä en poista. Pyydän sinua antamaan nyt tilaa kommentoijille, jotka lähestyvät tätä aihetta rakentamisen näkökulma mielessään.”
Pieni toive…
Tiedän, että muutamat tässä blogissa kommentoineet ovat tehneet pitkän päivätyön hengellisessä työssä. Osalla teistä on taas mitä ilmeisimmin osallistumisen kautta saatua kokemusasiantuntijuutta myönteisellä tavalla elinvoimaisesta ja kutsuvasta seurakuntaelämästä.
Tätä blogia on nyt luettu myös jo reilut 200 kertaa. Lukijoiden joukossakin on varmasti myös paljon havaintoja.
Olisi mukavaa, jos voisitte rohkaistua a) kertomaan jotakin omasta kokemuksestanne elinvoimaisen hengellisen seurakuntaelämän suhteen, ja
b) sitten arvioida blogini listauksessa esille otettuja asioita… tyyliin:
Oliko ylösnousemususkolla merkittävä osa siinä seurakunnassa, jonka koit eläväksi?
Missä määrin Jumalan valtakunta oli mielessä, vai ilmensivätkö tämänpuoleiseiset kysymykset paremmin elinvoimaisen seurakuntakokemuksesi sisältöä,
Suhtauduttiinko Jeesuksen käskyihin millä asenteelle jne.
Manu Ryösö ”vaadit” positiivista lähestymis tapaa, no minulle ainoaa positiivista on selkeän evankeliumin julistaminen, Jeesus käskee julistamaan parannusta syntien anteeksi saamiseksi Hänen nimessään
Evankeliumissa on myös Jeesuksen Sanat siitä kuinka hedelmästä puu tunnetaan, eikö olekkin yksinkertaista?
Mainitset yhdessä kommentissa:”Jos esim. elinvoimaisen seurakunnan eräs tunnuspiirre on selkeä ja turvallinen opetus kasteesta ja ehtoollisesta, sen toteuttaminen on toki vaativa tehtävä, mutta itsessään terveessä opetuksessa kasteesta ja ehtoollisesta kyse on armon evankeliumin oikeasta todeksi elämisestä. ”
Mietippä hiukan ihan maalaisjärjellä eli otappa luterilaiset lasit pois silmiltäsi niin mitä ”näet” edustamasi kirkon hedelmänä aivan alussa, onko se ”armon evankeliumin” mukaista (vainot, sodat jne..)?
Ari,
Mitä seurakuntaa sinä edustitkaan? Raamatussa opetetaan, että tekemisiämme ja sanomisiamme tulee tietyissä tilanteissa arvioida kahden tai kolmen seurakunnan edustajan kanssa, ja jos ongelma ei sitenkään ratkea koko seurakunnan kesken. Minkä nimisessä seurakunnassa, ja minkä nimisen pastorin yhteydessä sinä tätä Jumalan sanaa toteutat, jos saan kysyä?
”Mitä seurakuntaa sinä edustitkaan?”
Vaikka kysymys ei ollut minulle, niin ihmettelen kysyjän motiiveja? Voisitko avata, mihin pyrit? Todistamaan oikeaoppisuuttasi, jonka perusteella ryhdyt karsinoimaan ihmisiä? Haiskahtaa asenteellisesti lestadiolaiselta. Sley taitaa jakaa samoja ylimielisiä arvoja.
Ari ja Tapio
Kysyin omasta seurakunnasta, koska nyt keskustellaan elinvoimaisesta seurakunnasta, eikä varsinaisesti kritisoida jonkin tietyn tunnustuskunnan erityispiirteitä.
Jos Ari haluaa ”käydä oikeutta”, kysyn seurakunnan nimeä, jotta sitä voidaan tarvittaessa käydä Raamatun esikuvan mukaan…