Kun tulin uskoon 90-luvun lopulla ja aloin käydä kirkossa, huomasin joidenkin pappien saarnoissa olevan ajatuksia, jotka olivat vastoin sitä ydinsanomaa, jota rippikoulussa oli opetettu ja minkä myös itse Raamattua lukeneena tiesin. Siitä alkoi muutaman vuoden kestänyt matka kristinuskon ydinsanoman etsijänä. Selvyyden saaminen hämmentävien suuntauksien, oppien ja mielipiteiden kaaoksessa oli ensin vaikeaa. Raamatun lukeminen jäi minulla alussa hieman vähäiseksi ja se oli suuri virhe. Tartuin eräisiin ”hengellisiin” kirjoihin, joita en enää lukisi ja joita en voi suositella kenellekään kuin ehkä niille, joita kiinnostavat harhaopit. Kirjat olivat liberaaliteologisia, toisin sanoen ihmisten ajatuksia ja mielipiteitä kristinuskosta vailla raamatullista pohjaa. Toisaalta sen tien kulkeneena, erotan nyt Jumalan armosta kun väärää evankeliumia tarjotaan.
”Poikani, jos sinä otat minun sanani varteen ja kätket mieleesi minun käskyni, niin että herkistät korvasi viisaudelle ja taivutat sydämesi taitoon – niin, jos kutsut ymmärrystä ja ääneesi huudat taitoa, jos haet sitä kuin hopeata ja etsit sitä kuin aarretta, silloin pääset ymmärtämään Herran pelon ja löydät Jumalan tuntemisen. Sillä Herra antaa viisautta, hänen suustansa lähtee tieto ja taito. Oikeamielisille hänellä on tallella pelastus, kilpi nuhteettomasti vaeltaville, niin että hän suojaa oikeuden polut ja varjelee hurskaittensa tien. Silloin ymmärrät vanhurskauden ja oikeuden ja vilpittömyyden – hyvyyden tien kaiken; sillä viisaus tulee sydämeesi, ja tieto tulee sielullesi suloiseksi, taidollisuus on sinua varjeleva ja ymmärrys suojeleva sinut”. Sananl. 2:1-11
Tulin lopulta ymmärtämään, että kirkon on vallannut suurelta osin liberaaliteologia, jota monet ev.lut. papit ja piispat edustavat. Liberaaliteologia julistaa väärää ”evankeliumia”, josta Paavali varoittaa Galatalaiskirjeessä: ”Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu”. Gal. 1:6-8
Liberaaliteologia on yleishumanistinen ideologia tai oppi, jossa ihminen ei ole syntiin langennut ja sovitusta tarvitseva, vaan joka eettisillä ohjeilla, neuvoilla ja esimerkeillä voidaan kasvattaa paremmaksi. Näin ei tarvita Raamatun ilmoittamaa maailman Vapahtajaa Jeesusta Kristusta, joka sovitti ihmiskunnan synnit ristillä. Liberaaliteologiassa koko kristinuskon ydinsanoma on siis turhennettu ja kadotettu. Jeesus Kristus ja hänen ristinuhrinsa puolestamme on kulmakivi, joka poistamalla aiheuttaa koko rakennuksen romahtamisen. ”Hän on ’se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut’. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.” Ap. 4:11-12
Yhteiskuntamme on jo hyvin pitkälti vieraantunut kristinuskosta. Monella ei ole minkäänlaista käsitystä kristinuskosta saati sitten kristinuskon ydinsanomasta. Vallitsee monin paikoin syvä pakanuus. Pidän kirkkoamme ja teologista opetusta tähän suurelta osin itse syypäänä. Monet ateistitkin tajuavat, että kirkon sanoma on muuttunut!
Jeesus sanoi: ”Tuomioksi minä olen tullut tähän maailmaan, että ne, jotka eivät näe, näkisivät, ja ne, jotka näkevät tulisivat sokeiksi.” Muutamat fariseukset, jotka olivat hänen lähellään, kuulivat tämän ja kysyivät häneltä: ”Emme kai me ole sokeita?” Jeesus vastasi heille: Jos te olisitte sokeita, teillä ei olisi syntiä, mutta nyt te sanotte: ’Me näemme’, ja sen tähden teidän syntinne pysyy”. Joh. 9:39-41
Kun kielletään ihmisen syntisyys ja syntien anteeksi saamisen tarve, vahingoitetaan ihmisen omaatuntoa ja tällä on järkyttävät seuraukset sekä yksittäiselle ihmiselle että koko yhteiskunnalle. Syvällä sisimmässään, ihminen tajuaa olevansa vastuussa elämäntavoistaan ja elämää rikkovista valinnoistaan ja tekemisistään. Ihmiselle kertyy siksi patoutunutta syyllisyyttä. Jos tämän syyllisyyden esille tuominen ja siihen Jumalan valmistama anteeksiantamus Kristuksen ristinsovituksen tähden kielletään, ihminen pyrkii turruttamaan omatuntonsa syyttävän äänen ja paatuu. Syyllisyys ei kuitenkaan jätä häntä helposti rauhaan, vaan hänen täytyy etsiä jokin projisointikohde syyllisyydelleen. Tämä kohde löytyy jostakin toisesta ihmisestä tai ihmisryhmästä. Patoutunut syyllisyys purkautuu vihana niitä ihmisiä kohtaan, jotka muistuttavat ihmisiä heidän synneistä ja syyllisyydestä. On siis löydettävä syntipukki. Tällä on järkyttävät seuraukset ja niitä nyt saamme lukea päivän lehdistä. Tiedossa on oikein oikeudenkäynti valtakunnansyyttäjän toimesta Päivi Räsästä vastaan, joka on uskaltanut muistuttaa ihmisen syntisyydestä.
Ihmiskunnan historiassa alusta lähtien syntiinlankeemuksen osapuolet syyttelivät tosiaan, Kain tappoi Aabelin, VT:n profeetat, jotka kehottivat parannukseen, kivitettiin ja tapettiin. Jeesuksen sanat saivat kirjanoppineet ja fariseukset raivon valtaan, koska Jeesus osoitti heidän syntinsä. Suurin osa apostoleista tapettiin. Alkuseurakuntaa vainottiin. Kristityt heitettiin leijonien eteen. Monet marttyyrit poltettiin roviolla, kristittyjä vainotaan aina meidän päiviimme asti. Näin käy kun pakanallisessa ympäristössä tuodaan ilmi ihmisen perusongelma: ihmisen syntisyys ja syyllisyys Jumalan edessä, ja lääke tähän ongelmaan: Jeesus Kristus Ristinherra, syntien sovittaja.
Minulle liberaaliteologia ei edusta kristinuskoa lainkaan, vaan se on eräänlainen uusi oma uskontonsa. Kirkon pitäisi tunnustaa tämä jo ihan rehellisyyden nimissä. Se johtaa nyt ihmisiä harhaan. Mutta näin ei varmasti tule tapahtumaan. Kuljemme kohti Antikristuksen aikaa ja kirkkoa. Ilmestyskirjasta voi lukea langenneen kirkon, suuren Babylonin, maan porttojen ja kauhistuksien äidin kohtalon. Johannes näki sen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajien verestä. Mutta portto riisutaan paljaaksi ja alastomaksi, sen lihat syödään, se poltetaan tulessa ja sen savu tulee nousemaan aina ja iankaikkisesti.
Seuraavassa katkelmia dosentti Timo Eskolan blogista: https://timoeskola.wordpress.com/2020/09/03/ateistit-alttarilla-ja-sudet-saarnatuolissa-onko-teologia-oikeasti-kriisissa-viimeiset-johtopaatokset-kolmen-vuosikymmenen-urasta-tutkijana/
”Teologien argumentti on sama, jonka aikansa kuuluisin ateisti, professori V.T. Aaltonen esitteli Helsingissä 1950-luvulla kritiikkinsä keskeisenä lähtökohtana: ”Sovitusopin pohjana on käsitys, että Jumala vaatii verta, primitiivisten kansojen kuvitelma, että jumala oli sovitettava ihmisuhrilla… Koko oppi ei ole vain tympäisevä, vaan se on raakalaisuudessaan hirvittävä! Mutta alituisella saarnalla verestä, verestä, verestä, ihmiset on niin hypnotisoitu, että he laulaessaan ’Hannulan verilaulua’ eivät ajattele yhtään mitään.” (Miksi en ole kristitty, 93).
Mistä samalta kuulostavat perusteet juontavat juurensa? Kyse ei ole eksegetiikasta eikä tekstien tulkinnasta. Sen sijaan lähtökohtana on ideologinen kritiikki. Taustalla häilyy kuuluisan ateisti-filosofin Fiedrich Nietzschen haamu. Uuden ajan ajattelijoista juuri hän on kuvaillut Kristuksen sovituskuoleman mielettömyyttä (Antikristus, 41). “Ja nyt sukeltautui esiin tämä mieletön probleemi: ‘kuinka jumala saattoi sallia sen!’ Tähän löysi pienen seurakunnan hämmentynyt järki tämän hirvittävän mielettömän vastauksen: jumala antoi poikansa syntien anteeksiantamukseksi, uhriksi. Minne joutui evankeliumi yhdellä erää? Vikauhri, ja sen lisäksi iljettävimmässä, barbaarisimmassa muodossaan, viattoman uhraaminen syyllisten syntien vuoksi! Mikä hirvittävä pakanuus!”
…jokainen ymmärtää, että esimerkiksi kiistassa sovituksen merkityksestä tai Jeesuksen jumaluudesta ei ole kyse mielipiteistä. Niissä on kyse väitteistä, joiden mukaan kristinusko joko seisoo tai kaatuu. Ei vähempää eikä enempää.
Myös kristologia ja tämän myötä Jumala-käsitys muuttuivat. Ehkä merkittävimmät teologiset muutokset koskevat käsityksiä Jeesuksesta. Monet tutkijat tulkitsevat Kristuksen kuoleman pelkäksi marttyyrikuolemaksi. Hänen kärsimyksensä katsotaan olevan vaikkapa äärimmäinen esimerkki inhimillisen elämän vaikeuksien kohtaamisesta – mutta ei muuta. Olennaista on pelkistää käsitys Jeesuksesta tavallisen inhimillisen toiminnan piiriin. Jeesus ei ole ollut tutkijoille enää maailmaan inkarnoitunut Jumalan Poika. Samalla kristologian muiden piirteiden kohdalla ero on suuri. Koska Jeesusta ei pidetä syntien sovittajana eikä koko maailman Vapahtajana, hän ei ole Jumalan valtakunnan Messias, joka yksin olisi tie ikuiseen elämään. Teologisen radikalismin kohdalla äänessä on evankelista Latteus, jolla ei ole oikeastaan mitään sanottavaa tämän raadollisen maailman ihmisille. Radikalisoituneen teologian piirteisiin on välttämätöntä kohdistaa kritiikkiä, sillä se pitää tyhjää maljaa syntisen huulilla. ”
Miten sitten yksittäinen kristitty voi löytää kristinuskon ydinsanoman, sen oikean evankeliumin ja saada rauhan sielullensa? Jeesus sanoo, että jokainen etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Tämä on totta tänäkin päivänä. Etsi ja kolkuta: lue Raamattua avoimin mielin ilman ennakkokäsityksiä (aloita mieluiten Uudesta Testamentista), anna Raamatun sanan puhutella sinua, ole rehellinen itsellesi, rukoile Jumalalta ymmärrystä, hanki joku vanha hyvä hengellinen kirja. Jumala ei mitään niin hartaasti halua kuin että käännyt hänen puoleensa, tunnustat hänelle syntisi ja avaat sydämesi oven Kristukselle. Särjettyä ruokoa hän ei muserra ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta.
Jeesus sanoo: ”Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen. Varas ei ole tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. Minä olen se hyvä paimen. Hyvä Paimen antaa henkensä lammasten edestä” Joh. 10:9-11.
Kun Jeesus lainaa Vanhaa Testamenttia, niin tulee muistaa että hän lainaa sitä ollen itse Jumala. Eikö niin?Jeesus nosti lain riman sellaiseksi, ettei kukaan voi siihen yltää. Jo ajatuksetkin ovat synnin toteuttamista. ”Ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein”. Näin se meidän luterilaisten synnin tunnustuksessa sanotaan.
Liberaaliteologiassa Jeesus nähdään vain leppoisana kaikki hyväksyvänä kaverina. Armo ja rakkaus, tee vain rauhassa syntiä, en minäkään sinua tuomitse. Näinhän se menee.
Kari Roos: ”Asiat voi nähdä vähän toisinkin. Ei viidesläinen näkemys ole mikään ehdottoman oikea.”
Kari voitko kertoa minulle mikä on viidesläinen näkemys?
Entä mikä on oma näkemyksesi?
Vaikea näitä nyt on muutamiin sanoihin tiivistää. Kerrot itse sitä ”viidesläistä/pietististä näkemystä” koko ajan ja heidän lehdistään ja kirjoistaan sitä löytyy joka sivulta. Osasta asioita olen aivan samaa mieltä, osasta en. Eero Junkkaalan ajatuksista pidän. Hän on mielestäni nähnyt sen, mikä hänen ”oman” liikkeensä näkemyksissä on mennyt vähän yli. Olen lukenut ja kuunnellut tosi paljon ko liikkeen kirjoja, lehtiä ja puheita ja jotenkin vain huomannut sen liiallisen ehdottomuuden, joka sieltä paistaa läpi. Myös oman kirkon arvostelu on usein varsin silmiinpistävää ja häiritsevää. Se on ehkä jopa lisääntynyt viime aikoina. Se on se tietynlainen asenne Raamattuun ja toisaalta omaan kirkkoon ja toisin ajatteleviin, joka paikoin kuohahtaa yli. Toisaalta koen olevani kotonani siellä, toisaalta en.
Minä en vain osaa suhtautua Raamatun kaikkiin sanoihin niin jumalallisina ja toisaalta omaan kirkkoomme ja piispoihimme niin arvostelevasti kuin liikkeen yleinen linja tuntuu edelleen olevan.
Vielä se minua häiritsee, että siellä ei oikein nähdä tai halutakaan nähdä ja kuulla hiukan poikkeavia näkemyksiä, vaan jatketaan vain samaa ”jauhamista” sivuuttaen muut näkemykset niitä edes kuuntelematta tai huomioimatta. Kuvitellaan vain, että me olemme juuri ne, jotka puolustamme Jumalan ja Raamatun auktoriteettia. Toki siis monet muutkin (herätys)liikkeet tekevät samoin. Ei mielestäni ole mitään ainoaa oikeaa raamattunäkemystä olemassa ja siksi pitää ottaa muutkin huomioon.
Kari, tutustuppa alkukirkon Raamattu näkemykseen, vaikka ennen kirkolliskokouksen kaanonin syntyä.
Kari Roos: ”Kerrot itse sitä ”viidesläistä/pietististä näkemystä” koko ajan ja heidän lehdistään ja kirjoistaan sitä löytyy joka sivulta.” ”Se on se tietynlainen asenne Raamattuun ja toisaalta omaan kirkkoon ja toisin ajatteleviin, joka paikoin kuohahtaa yli.”
Mikä on tietynlainen asenne Raamattuun? Minusta Raamattua tulee lukea ilman asennetta (ainakin niin pitkälle kuin vain ihmiselle se mahdollista on).
Outoa jos ei saa olla huolestunut kirkosta, joka luopuu Jumalan sanasta? Olen joutunut itkien lähtemään kirkosta pois kesken saarnan, kun kristinuskon keskeiset uskonkohdat on kielletty. Ja oikein kehoitetaan uskomaan toisella avarammalla tavoin hyläten kaiken sen mihin kristinusko perustuu. Niin onhan tuo nyt ennenkuulumatonta Jumalan pilkkaa!
Tein myös sen havainnon, että kun sanoma on antinomistista (laki hylätään ja korostetaan vain armoa ja rakkautta), se lopulta kääntyykin sitten nomisnismiksi. Nimittäin jos hylätään laki, tilalle on pakko tulla eettiset säännöt. Joku rotihan on saatava. Näin lopulta päädeytään kuitenkin lakiin, toki sitten vesitettyyn sekamelskaan, josta ei enää ota erkkikään selvää.
En ole esim. Raamattuopiston piirissä milloinkaan kokenut painostusta ajatella jollakin tietyllä mallilla tai asenteella.
En tiedä mikä kirjoituksessani on viidesläistä näkemystä? Ja olenko sanonut että olen oikeassa ja vain minun uskonnäkemykseni on ainut oikea? Vai kumpuaako tuo ajatus sinulla siitä, ettet hyväksy näkemyksiäni tai vain osan? Nimittäin en todellakaan tiedä mikä on viidesläinen oppi? Voisitko minulle sen sanoa?
Olen käynyt uskonelämäni varrella läpi erilaisia kristillisiä ”suuntauksia”. En ole jollain lailla opillisesti sitoutunut mihinkään viidesläisyyteen, vaan itse Raamattua tutkittuani huomasin, että siellä on sellaista raamattunäkemystä, johon henkeni ja sydämen yhtyy. Minua varoiteltiin joidenkin toimesta kuinka siellä on niin kauhean ”tiukkapipoista” porukkaa. Huomasin, että minulle ei riitä joku väljähtynyt yleishumanistinen löpinä, vaan tarvitsen kunnon rukiista leipää elämääni. Huomasin että siellä mennäänkin ytimeen. Ja juuri sitä tarvitsen.
Jos sinulla on toisin, niin sitten on ja saa olla. En ole kirjoituksellani pyrkinyt vakuuttamaan, että kaikkien tulee uskoa kuten minä. En todellakaan.
Ensimmäinen komentti, jonka sain Mikko Niemiseltä oli tämä: ” Minusta tämä on tällainen perinteinen ”minun tapani uskoa on ainoa oikea ja muut ovat harhaoppisia” -kirjoitus. Tämän laatuinen ylimielisyys ja itserakkaus ei suuresti kerää pisteitä ainakaan minulta. Tosin blogisti omassa kaippivoipaisuudessaan minun pisteistäni tuskin välittää.”
Jokaisella on omat tiensä. Pääasia että löytää sen Kristuksen, josta Raamattu kertoo meille.
Totta kai sinä saat, kuten kaikki muutkin, olla siellä, missä hyvältä tuntuu olla. Siitä ei ole kyse. Kerroin vain hieman omista kokemuksistani, kun pyysit.
Tuo mustavalkoinen ajattelu, että hylätään kaikki ja luovutaan kaikesta, jos ei ajatella niin kuin ”meillä ajatellaan” ei oikein vakuuta. Siis, että ”hylätään laki ja korostetaan vain armoa ja rakkautta”. Ei hylätä. Ei mitään olla hylkäämässä. Välillä vain tuntuu ihan päinvastoin siltä, että se armo unohtuu ja haluaisi vähän tasapainoisempaa näkemystä, eikä niin sitä lain korostamista. Ymmärrätkö, mitä tarkoitan mustavalkoisuudella? Joko kaikki on ”pyhää” tai kaikki ”pahaa”. Ollaan joko uskossa tai sitten ei. Ajattelet ja uskot joko oikein tai väärin. Kirkko on väärässä, jos se ei tee niin kuin me tekisimme. Jotenkin ei osata nähdä sitä rikkautta, mitä Jumala meille antaa, vaan pyritään pysymään omissa säännöissä enemmän kuin armon alla.
Varmasti puhujia ja kirjoittajia löytyy laidasta laitaan ja ihmisillä on erilaisia kokemuksia, kuten sinulla tuo itkien kirkosta pois lähteminen. Puhujakin on vain yksi ihminen, jolla taas saattaa olla päinvastaisia kokemuksia omassa elämässään.
Toivoisin siis enemmän vapautta ja värienkin näkemistä edelleen viidesläisille liikkeelle, kuten muillekin herätysliikkeille. Ei tarvitse ”liberaaliteologiaan” asti mennä ollakseen vähän vapaampi ja armollisempi.
Riitta, hienoa kun olet jaksanut kommentoida. Osa kommentoijista on nimimerkkejä, jotka käyttävät useampia eri nimimerkkejä. Aika selvästi näkee ne, joilla on ristilippu ja toisaalta ne jotka ovat luopuneet Jumalasta ja ovat sateenkaarilipun kannattajia.
”Aika selvästi näkee ne, joilla on ristilippu ja toisaalta ne jotka ovat luopuneet Jumalasta ja ovat sateenkaarilipun kannattajia.”
Juha, tässä on juuri sitä mv-ajattelua, josta äsken kirjoitin. Olet joko sitä tai tätä. Harva ihminen on noin mustavalkoinen.
Mistä tiedät, että täällä olisi nimimerkkejä vai epäiletkö vain?
”Mistä tiedät, että täällä olisi nimimerkkejä vai epäiletkö vain?”
-Mistä muustakaan sen voi tietää kuin että on ensin epäilys ja sitten tulee vahvistus ja varmuus.
Etkö itse ole huomannut että eräs aiempi nimimerkki on yhä keskuudessamme toisella nimellä?
Sari,
En ole huomannut. En yleensä halua epäillä ketään vaan haluan luottaa ihmisiin.
Mistä saat vahvistuksen?
Kari Roos, minulle tuli vain mieleen, että mistä tiedät että juuri sinun ajattelusi on oikea? Minähän voin puolestani katsoa, että sinun ajattelusi on sitä ”minä olen oikeassa” -ajattelua?
Miksi yleensä me, joita toiset haukkuvat ”fundamentalisteiksi”, emme syytä muita siitä, että he pyrkivät olemaan niitä oikeassa olijoita ja ovat omahyväisiä? Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Eiköhän meistä jokainen halua olla oikeassa ja katsookin sitä olevansa, varsinkin ne, jotka syyttävät siitä muita.
Toiset etsivät totuutta tosissaan ja jos haluavat kertoa siitä toisille, se miten he sen ovat ymmärtäneet samalla kuitenkin sietämällä muidenkin mielipiteitä, niin juuri nämä ihmiset leimataan omahyväisiksi fundamentalisteiksi. Näitä on hyvä miettiä. Olen aiemminkin kirjoittanut, että me erehdymme monessa asiassa, emmekä toki tiedä kaikkea kaikesta kun vasta perillä. En ole pyytänyt ajattelemaan asioita kuin minä. Ja miksi olisin. Kun olen myös syntinen ja erehtyväinen ihminen.
Täällä Kotimaa.fi -sivustolla kommentoi myös tosi vihamielisiä ja pahantahtoisia ihmisiä. He hipovat kommenteillaan jo kunnianloukkausrajaa. Ihmeellistä miten sivistymättömiä monet ihmiset voivat olla. He esiintyvät ”yleisinä syyttäjinä”. Tiedän kyllä mistä syvyyksistä heidän kommenttinsa nousevat.
Riitta,
En tiedäkään olenko oikeassa, enkä ole niin väittänytkään. Enkä ole väittänyt sinun olevan väärässä. En ylipäätään ymmärrä sitä, että näissä asioissa käytetään sanoja oikea ja väärä tai puhutaan luopumisesta ja hylkäämisestä. Minä kerroin vain kokemuksistani kuten sinäkin. Minäkin etsin totuutta varsin tosissani, eikä ole tarkoitus olla vihamielinen kenellekään.
Kritisoin vain sitä, että herätysliikkeillä on usein valtava tarve olla ehdottomasti oikeassa kaikessa ja puhua oikeasta uskosta mustavalkoisesti ja samalla väheksyä niitä, jotka eivät pysty uskomaan samalla tavalla.
Ei kai kukaan voi sanoa tietävänsä olevansa oikeassa. Uskonasioissa kaikki elävät – uskon varassa. Toivottavasti eivät kuitenkaan täysin sokean vaan jollakin tavalla perustellun uskon.
Perustelujakin on kyllä moneen lähtöön. Yksi vakuuttuu yhdenlaisista, toinen ihan toisenlaisista. Siksi ajattelun- ja omantunnonvapaudelle ja erilaisille näkemyksille olisi annettava tilaa eikä kristinuskoa hyvin eri tavalla tulkitsevia pitäisi suoralta kädeltä lytätä ja nähdä omana uskontonaan. Pitäisi ottaa mallia äitiuskonto juutalaisuudesta, jossa oikeaoppisuudesta ei ole koskaan kiistelty yhtä kiivaasti ja toisin ajattelevia ulossulkien kuin kristinuskossa.
Joustavampaa ja avarampaa kristinuskokäsitystä peräänkuuluttava Kari R näyttää tässä keskustelussa olevan tolkun ääni.
Kari Roos: ”Välillä vain tuntuu ihan päinvastoin siltä, että se armo unohtuu ja haluaisi vähän tasapainoisempaa näkemystä, eikä niin sitä lain korostamista.”
Et ymmärtänyt lainkaan kirjoittamaani. Jos ihminen on tullut tajuamaan, että hän pelastuu yksin uskosta, armosta, yksin Kristuksen tähden, ei tekojen tähden, hän on armon alla. Itse olen saanut tämän kokea.
Mutta kukaan ei tule tähän johtopäätökseen siis uskoon ja pääse armosta osalliseksi, jos ei tunne olevansa syntinen ja armoa tarvitseva. Siksi lakia ja evankeliumia pitää molempia julistaa. Ei voi olla vain toista. Siksi sanoin että vain armon ja rakkauden esiin tuominen vie lakiin. Sieltä saarnastuolista kuuluu niitä yleishumanistisia ohjeita, jotka ovat lakia. Ja monesti puhutaankin vain ihmisen rakkaudesta. Mutta asia on niin, että Jumala on ensin rakastanut ihmistä. Siitä se lähtee eikä mistään muusta. Ja tästä olen aivan varma.
”Yksin uskosta, armosta, yksin Kristuksen tähden, ei tekojen tähden.” Tämän allekirjoitan täysin.
”Mutta kukaan ei tule tähän johtopäätökseen siis uskoon ja pääse armosta osalliseksi, jos ei tunne olevansa syntinen ja armoa tarvitseva.”
Tästä en ole ihan samaa mieltä ja tämä on yksi niitä mv-juttuja herätysliikkeillä yleensä, josta pitäisi keskustella. ”Jos et tunne olevasi syntinen, et voi päästä Jumalan armon alle.” Kaikki ei tapahdu aina saman ”kaavan” mukaan. Jumala kyllä ottaa ”syliinsä”, jos Häntä kaipaa vaikka ei tuntisi olevansa kauhea syntinen. Ei tarvitse tuntea olevansa maailman kauhein ihminen mennäkseen ehtoolliselle. Jeesus pyysi kääntymään Jumalan puoleen, ei Hän mistään tunteista puhunut. Toki silti voi Raamatun mukaisesti tiedostaa olevansa ”syntinen ja Jumalan kirkkautta vailla”, mitä se sitten lopulta tarkoittaakaan tarkkaan ottaen.
Kirkossa ja muissa hengellisissä tilaisuuksissa käy tänä päivänä käsittääkseni suurimmaksi osaksi uskovia ihmisiä, herkkiäkin sellaisia. En näe kovin tarpeelliseksi siellä pitää palopuheita laista ja synnistä vaan enemmänkin kertoa Jumalan armosta ja rakkaudesta. Hengellistä ravintoa siis. Eikä siellä olla esimerkiksi siksi, että arvostellaan saarnaajaa ja luokitellaan hänet hyväksi tai huonoksi uskovaksi, vaan otetaan ”onkeen” se, mitä hän sanoo ja jos ei satu sillä kertaa koskettamaan niin sitten seuraavalla kerralla.
Jos saarnataan vaikkapa jossain yökerhossa tai muussa vastaavassa (jota harvoin taitaa tapahtua) voi ehkä muistuttaa synnistäkin, siellä kun ei välttämättä kovin monia uskovia ole.
”…yleishumanistisia ohjeita, jotka ovat lakia.”
Niin, jos jokainen elämänohje tulkitaan ”laiksi”, niin kai silloin lakia riittää enemmän kuin tarpeeksi. Nykyään maskin käyttäminenkin on suositeltavaa, ei pakollista. Tämä taas kuvastaa sitä mustavalkoisuutta. ”Kaikki on minulle sallittua, mutta kaikki ei rakenna”, sanoi Paavali.
Tietenkin Jumala on ensin rakastanut ihmistä, ei Hän meitä varmaan muuten olisi luonutkaan.
Juha Heinilä: ”Aika selvästi näkee ne, joilla on ristilippu ja toisaalta ne jotka ovat luopuneet Jumalasta ja ovat sateenkaarilipun kannattajia.”
Osassa tietysti näkee, kun he sen selvästi ilmaisevatkin.
Jeesus Kristus jakaa ihmiset. Hän on loukkauskivi ja kompastuksen kallio.
En jaksa ottaa tähän ”lippuasiaan” enää kantaa. Sitä on vatvottu täällä jo ihan liikaa.
Jeesus oli ja on ”kompastuskivi” lähinnä juutalaisten ja kristittyjen välillä. Muissa yhteyksissä tätä mainintaa kannattaa käyttää harkiten.
Hän on toki kristinuskon ydin. Ilman Häntä uskoamme ei tietenkään olisi.
Kari Roos, vihamielisellä en tarkoittanut sinua.
Kirjoitit: ”Kritisoin vain sitä, että herätysliikkeillä on usein valtava tarve olla ehdottomasti oikeassa kaikessa ja puhua oikeasta uskosta mustavalkoisesti ja samalla väheksyä niitä, jotka eivät pysty uskomaan samalla tavalla.”
Ymmärrän mitä tarkoitat ja tällaista olen myös huomannut. Se on hyvin surullista. Ihmiset ovat syntisiä, myös uskovat ja Paholainen on ahkera, kiljuva jalopeura. Paavali kehottaa hoivaamaan heikkouskoista. Pitäisi olla viisautta kohdata ihmisiä eikä jyrätä heitä valmiilla vastauksilla.
Kun joutuu väärin kohdelluksi, voi olla vaikeaa palata enää sinne missä näin tapahtui. Riippuen väärin kohtelun vakavuudesta. Kauheaa on jos näin tapahtuisi myös lopulta uskosta luopuminen. Tässä ollaan vakavan asian äärellä. Itseäni on kuitenkin auttanut oman itseni tutkiminen. Tosin jos ei itsessä ole syytä, niin on vain yritettävä antaa anteeksi niin kuin Herrakin on anteeksi antanut. Ja rukoilla että pääsee asiasta ylitse.
”Paavali kehottaa hoivaamaan heikkouskoista. Pitäisi olla viisautta kohdata ihmisiä eikä jyrätä heitä valmiilla vastauksilla.” Juuri näin.
”Itseäni on kuitenkin auttanut oman itseni tutkiminen.” Tätähän meidän kaikkien pitää aina tehdä, mutta ei kuitenkaan liikaa tai liian tiukalla seulalla, armahtakaamme itseämmekin.
Täällä kritisoidaan joidenkin yhteisöjen ehdottomasti oikeassa olemisen tarvetta. Mutta onko se sitä? Onko kuitenkin niin, että joillakin ryhmillä on vain vahva yhteinen ymmärrys asioista? Eikä sillä ole tarkoitus osoitella toisia. Osalla ihmisistä on hengellinen tarve kuulua tällaiseen yhteisöön. Itse en kuulu, mutta kaipaisin kirkolta vahvempaa yhteistä ymmärrystä asioista ja hengellistä johtajuutta. Nyt ne ovat omasta näkövinkkelistäni hieman hukassa.
Mitä Jeesus opetti hengellisestä johtajuudesta? Matt. 23:1-12 näyttää asettavan ihanteeksi hyvin tasa-arvoisen yhteisön, jossa ei ole isiä eikä oppimestareita.
Yleinen yhteinen ymmärrys varmaan usein on, mutta en uskoisi, että jokainen ihminen on sanatarkkaan samaa mieltä kaikista asioista. Erimielisyyttä on vain ehkä vaikea tuoda esiin.
”Kaipaisin kirkolta vahvempaa yhteistä ymmärrystä asioista ja hengellistä johtajuutta.”
Niin minäkin, riippuu tietysti, että millaista se ”hengellinen johtajuus” kenenkin mielestä on. Meillä on ja on aina ollut hyvät piispat, vaikka he eivät aina (koskaan) kelpaa herätysliikkeille, näin olen ymmärtänyt. Saisivat toki olla enemmänkin esillä vaikka mediassa kaikelle kansalle.