Kun tulin uskoon 90-luvun lopulla ja aloin käydä kirkossa, huomasin joidenkin pappien saarnoissa olevan ajatuksia, jotka olivat vastoin sitä ydinsanomaa, jota rippikoulussa oli opetettu ja minkä myös itse Raamattua lukeneena tiesin. Siitä alkoi muutaman vuoden kestänyt matka kristinuskon ydinsanoman etsijänä. Selvyyden saaminen hämmentävien suuntauksien, oppien ja mielipiteiden kaaoksessa oli ensin vaikeaa. Raamatun lukeminen jäi minulla alussa hieman vähäiseksi ja se oli suuri virhe. Tartuin eräisiin ”hengellisiin” kirjoihin, joita en enää lukisi ja joita en voi suositella kenellekään kuin ehkä niille, joita kiinnostavat harhaopit. Kirjat olivat liberaaliteologisia, toisin sanoen ihmisten ajatuksia ja mielipiteitä kristinuskosta vailla raamatullista pohjaa. Toisaalta sen tien kulkeneena, erotan nyt Jumalan armosta kun väärää evankeliumia tarjotaan.
”Poikani, jos sinä otat minun sanani varteen ja kätket mieleesi minun käskyni, niin että herkistät korvasi viisaudelle ja taivutat sydämesi taitoon – niin, jos kutsut ymmärrystä ja ääneesi huudat taitoa, jos haet sitä kuin hopeata ja etsit sitä kuin aarretta, silloin pääset ymmärtämään Herran pelon ja löydät Jumalan tuntemisen. Sillä Herra antaa viisautta, hänen suustansa lähtee tieto ja taito. Oikeamielisille hänellä on tallella pelastus, kilpi nuhteettomasti vaeltaville, niin että hän suojaa oikeuden polut ja varjelee hurskaittensa tien. Silloin ymmärrät vanhurskauden ja oikeuden ja vilpittömyyden – hyvyyden tien kaiken; sillä viisaus tulee sydämeesi, ja tieto tulee sielullesi suloiseksi, taidollisuus on sinua varjeleva ja ymmärrys suojeleva sinut”. Sananl. 2:1-11
Tulin lopulta ymmärtämään, että kirkon on vallannut suurelta osin liberaaliteologia, jota monet ev.lut. papit ja piispat edustavat. Liberaaliteologia julistaa väärää ”evankeliumia”, josta Paavali varoittaa Galatalaiskirjeessä: ”Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu”. Gal. 1:6-8
Liberaaliteologia on yleishumanistinen ideologia tai oppi, jossa ihminen ei ole syntiin langennut ja sovitusta tarvitseva, vaan joka eettisillä ohjeilla, neuvoilla ja esimerkeillä voidaan kasvattaa paremmaksi. Näin ei tarvita Raamatun ilmoittamaa maailman Vapahtajaa Jeesusta Kristusta, joka sovitti ihmiskunnan synnit ristillä. Liberaaliteologiassa koko kristinuskon ydinsanoma on siis turhennettu ja kadotettu. Jeesus Kristus ja hänen ristinuhrinsa puolestamme on kulmakivi, joka poistamalla aiheuttaa koko rakennuksen romahtamisen. ”Hän on ’se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut’. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.” Ap. 4:11-12
Yhteiskuntamme on jo hyvin pitkälti vieraantunut kristinuskosta. Monella ei ole minkäänlaista käsitystä kristinuskosta saati sitten kristinuskon ydinsanomasta. Vallitsee monin paikoin syvä pakanuus. Pidän kirkkoamme ja teologista opetusta tähän suurelta osin itse syypäänä. Monet ateistitkin tajuavat, että kirkon sanoma on muuttunut!
Jeesus sanoi: ”Tuomioksi minä olen tullut tähän maailmaan, että ne, jotka eivät näe, näkisivät, ja ne, jotka näkevät tulisivat sokeiksi.” Muutamat fariseukset, jotka olivat hänen lähellään, kuulivat tämän ja kysyivät häneltä: ”Emme kai me ole sokeita?” Jeesus vastasi heille: Jos te olisitte sokeita, teillä ei olisi syntiä, mutta nyt te sanotte: ’Me näemme’, ja sen tähden teidän syntinne pysyy”. Joh. 9:39-41
Kun kielletään ihmisen syntisyys ja syntien anteeksi saamisen tarve, vahingoitetaan ihmisen omaatuntoa ja tällä on järkyttävät seuraukset sekä yksittäiselle ihmiselle että koko yhteiskunnalle. Syvällä sisimmässään, ihminen tajuaa olevansa vastuussa elämäntavoistaan ja elämää rikkovista valinnoistaan ja tekemisistään. Ihmiselle kertyy siksi patoutunutta syyllisyyttä. Jos tämän syyllisyyden esille tuominen ja siihen Jumalan valmistama anteeksiantamus Kristuksen ristinsovituksen tähden kielletään, ihminen pyrkii turruttamaan omatuntonsa syyttävän äänen ja paatuu. Syyllisyys ei kuitenkaan jätä häntä helposti rauhaan, vaan hänen täytyy etsiä jokin projisointikohde syyllisyydelleen. Tämä kohde löytyy jostakin toisesta ihmisestä tai ihmisryhmästä. Patoutunut syyllisyys purkautuu vihana niitä ihmisiä kohtaan, jotka muistuttavat ihmisiä heidän synneistä ja syyllisyydestä. On siis löydettävä syntipukki. Tällä on järkyttävät seuraukset ja niitä nyt saamme lukea päivän lehdistä. Tiedossa on oikein oikeudenkäynti valtakunnansyyttäjän toimesta Päivi Räsästä vastaan, joka on uskaltanut muistuttaa ihmisen syntisyydestä.
Ihmiskunnan historiassa alusta lähtien syntiinlankeemuksen osapuolet syyttelivät tosiaan, Kain tappoi Aabelin, VT:n profeetat, jotka kehottivat parannukseen, kivitettiin ja tapettiin. Jeesuksen sanat saivat kirjanoppineet ja fariseukset raivon valtaan, koska Jeesus osoitti heidän syntinsä. Suurin osa apostoleista tapettiin. Alkuseurakuntaa vainottiin. Kristityt heitettiin leijonien eteen. Monet marttyyrit poltettiin roviolla, kristittyjä vainotaan aina meidän päiviimme asti. Näin käy kun pakanallisessa ympäristössä tuodaan ilmi ihmisen perusongelma: ihmisen syntisyys ja syyllisyys Jumalan edessä, ja lääke tähän ongelmaan: Jeesus Kristus Ristinherra, syntien sovittaja.
Minulle liberaaliteologia ei edusta kristinuskoa lainkaan, vaan se on eräänlainen uusi oma uskontonsa. Kirkon pitäisi tunnustaa tämä jo ihan rehellisyyden nimissä. Se johtaa nyt ihmisiä harhaan. Mutta näin ei varmasti tule tapahtumaan. Kuljemme kohti Antikristuksen aikaa ja kirkkoa. Ilmestyskirjasta voi lukea langenneen kirkon, suuren Babylonin, maan porttojen ja kauhistuksien äidin kohtalon. Johannes näki sen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajien verestä. Mutta portto riisutaan paljaaksi ja alastomaksi, sen lihat syödään, se poltetaan tulessa ja sen savu tulee nousemaan aina ja iankaikkisesti.
Seuraavassa katkelmia dosentti Timo Eskolan blogista: https://timoeskola.wordpress.com/2020/09/03/ateistit-alttarilla-ja-sudet-saarnatuolissa-onko-teologia-oikeasti-kriisissa-viimeiset-johtopaatokset-kolmen-vuosikymmenen-urasta-tutkijana/
”Teologien argumentti on sama, jonka aikansa kuuluisin ateisti, professori V.T. Aaltonen esitteli Helsingissä 1950-luvulla kritiikkinsä keskeisenä lähtökohtana: ”Sovitusopin pohjana on käsitys, että Jumala vaatii verta, primitiivisten kansojen kuvitelma, että jumala oli sovitettava ihmisuhrilla… Koko oppi ei ole vain tympäisevä, vaan se on raakalaisuudessaan hirvittävä! Mutta alituisella saarnalla verestä, verestä, verestä, ihmiset on niin hypnotisoitu, että he laulaessaan ’Hannulan verilaulua’ eivät ajattele yhtään mitään.” (Miksi en ole kristitty, 93).
Mistä samalta kuulostavat perusteet juontavat juurensa? Kyse ei ole eksegetiikasta eikä tekstien tulkinnasta. Sen sijaan lähtökohtana on ideologinen kritiikki. Taustalla häilyy kuuluisan ateisti-filosofin Fiedrich Nietzschen haamu. Uuden ajan ajattelijoista juuri hän on kuvaillut Kristuksen sovituskuoleman mielettömyyttä (Antikristus, 41). “Ja nyt sukeltautui esiin tämä mieletön probleemi: ‘kuinka jumala saattoi sallia sen!’ Tähän löysi pienen seurakunnan hämmentynyt järki tämän hirvittävän mielettömän vastauksen: jumala antoi poikansa syntien anteeksiantamukseksi, uhriksi. Minne joutui evankeliumi yhdellä erää? Vikauhri, ja sen lisäksi iljettävimmässä, barbaarisimmassa muodossaan, viattoman uhraaminen syyllisten syntien vuoksi! Mikä hirvittävä pakanuus!”
…jokainen ymmärtää, että esimerkiksi kiistassa sovituksen merkityksestä tai Jeesuksen jumaluudesta ei ole kyse mielipiteistä. Niissä on kyse väitteistä, joiden mukaan kristinusko joko seisoo tai kaatuu. Ei vähempää eikä enempää.
Myös kristologia ja tämän myötä Jumala-käsitys muuttuivat. Ehkä merkittävimmät teologiset muutokset koskevat käsityksiä Jeesuksesta. Monet tutkijat tulkitsevat Kristuksen kuoleman pelkäksi marttyyrikuolemaksi. Hänen kärsimyksensä katsotaan olevan vaikkapa äärimmäinen esimerkki inhimillisen elämän vaikeuksien kohtaamisesta – mutta ei muuta. Olennaista on pelkistää käsitys Jeesuksesta tavallisen inhimillisen toiminnan piiriin. Jeesus ei ole ollut tutkijoille enää maailmaan inkarnoitunut Jumalan Poika. Samalla kristologian muiden piirteiden kohdalla ero on suuri. Koska Jeesusta ei pidetä syntien sovittajana eikä koko maailman Vapahtajana, hän ei ole Jumalan valtakunnan Messias, joka yksin olisi tie ikuiseen elämään. Teologisen radikalismin kohdalla äänessä on evankelista Latteus, jolla ei ole oikeastaan mitään sanottavaa tämän raadollisen maailman ihmisille. Radikalisoituneen teologian piirteisiin on välttämätöntä kohdistaa kritiikkiä, sillä se pitää tyhjää maljaa syntisen huulilla. ”
Miten sitten yksittäinen kristitty voi löytää kristinuskon ydinsanoman, sen oikean evankeliumin ja saada rauhan sielullensa? Jeesus sanoo, että jokainen etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Tämä on totta tänäkin päivänä. Etsi ja kolkuta: lue Raamattua avoimin mielin ilman ennakkokäsityksiä (aloita mieluiten Uudesta Testamentista), anna Raamatun sanan puhutella sinua, ole rehellinen itsellesi, rukoile Jumalalta ymmärrystä, hanki joku vanha hyvä hengellinen kirja. Jumala ei mitään niin hartaasti halua kuin että käännyt hänen puoleensa, tunnustat hänelle syntisi ja avaat sydämesi oven Kristukselle. Särjettyä ruokoa hän ei muserra ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta.
Jeesus sanoo: ”Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen. Varas ei ole tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. Minä olen se hyvä paimen. Hyvä Paimen antaa henkensä lammasten edestä” Joh. 10:9-11.
Jeesus sanoi: ”Henki on se, joka eläväksi tekee, ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.”
”Simon Pietari vastasi hänelle ’Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat.”
Sanon vielä kerran, jos ei Raamattu ole Jumalan sanaa, miksi sitten kastaa tai jakaa ehtoollistakaan. Jos Raamattu on vain joiltain osin Jumalan sanaa, kuka päättää miltä osin ja mistä tiedämme että esim. kaste- ja lähetyskäskykään tai Jeesuksen asettama ehtoollinen on Jumalan sanaa. Näin ollen niissä ei silloin vaikuttaisi Pyhä Henki, joten turhaa sitten on kastaa tai jakaa ehtoollista.
Raamatusta selviää jokseenkin tarkasti, kenen sanoja mitkä lauseet milloinkin ovat. Alkulehdiltä lähtien voimme lukea: ”Jumala sanoi – – – mies sanoi – – – käärme sanoi – – – vaimosi sanoi – – – Kain sanoi – – – Lemek sanoi…” En näe ongelmaa siinä, mikä Raamatussa on Jumalan sanaa.
Martti Pentti, auttaako tollanen mitään. Edistyykö keskustelu, edistätkö hyvää keskustelua.
Toivoisin auttavan ja edistyvän.
Olen tässä Martti Pentin kanssa sama mieltä siinä, että on eri asia se, mitä Jumala sanoo, kuin se mitä käärme sanoi. Ei käärmeen sana ole millään muotoa Jumalan sanaa, mutta totta on se, mitä Jumala sanoo käärmeestä. Myöskin Faaraon sana on eri asia kuin se mitä Jumala sanoo hänestä. Kaikki mitä VT:ssa kerrotaan israelin kansasta/hebrealaisista liittyy Jumalan toimintaan historiassa, kuten myös kristillisen seurakunnan synty UT:ssa. Raamatun historiaan kokonaisuudessaan liittyvät myös ihmeet, jotka historiallis-kriittinen tutkimus ymmärrettävästi sivuuttaa.
Onko Raamattu Jumalan Sanaa. Mielestäni ensimmäinen asia on se, että joudumme luottamaan kirkolliskokousten päätökseen. Isäthän aikoinaan päättivät mitkä kirjat kuuluvat Raamatun kaanoniin. Tämä prosessi ei ollut yksinkertainen. Kirkko teki kaanonin ei kaanon kirkkoa.
Toiseksi Luterilainen kaanon on suppeampi kuin laajan kristikunnan käyttämä kaanon. Tämä herättää tietysti huolestuttavia kysymyksiä. Miksi näin ja millä perusteella. Koska näin on päätetty. Esim isot kirkkoyhteisöt ovat omaksuneet aleksandrialaisen eivätkä suppeaa palestiinalaista kaanonia.
Kolmas näkökulma liittyy luterilaiseen yksin Raamattu periaatteeseen. Yksinkertaisesti se tarkoittaa sitä, että Raamatulla ratkaistaan esim traditioon liittyvät asiat. Tässä näkemyksessä on olemassa ikään kuin kaksi tradition lähdettä. Raamattu ratkaisee kirkolliset traditiot. Luterilaisuudessa tämä on johtanut radikaaleihin seurauksiin, koko kirkollinen traditio on muokattu uudestaan.
Sami, minulle ev.lut kirkon Raamattu antaa riittävän tiedon Jumalan pelastussuunnitelmasta ja miten Jumala sen toteutti lähettämällä Poikansa syntieni ja koko maailman syntien sovittajaksi. Siinä on riittävä tieto siitä miten pääsen tästä sovituksesta osalliseksi eli se että uskon Jeesukseen syntieni sovittajaan henkilökohtaisesti. Johonkin kirkkoon tai muuhun kristilliseen yhteisöön kuuluminen ei pelasta. Siksi riitely kaanoneista ja sen sellaisesta on teologien puuhastelua, en siihen puutu. Tämä kaanon riittää minulle.
”Raamattu antaa riittävän tiedon Jumalan pelastussuunnitelmasta ja miten Jumala sen toteutti lähettämällä Poikansa syntieni ja koko maailman syntien sovittajaksi. Siinä on riittävä tieto siitä miten pääsen tästä sovituksesta osalliseksi eli se että uskon Jeesukseen syntieni sovittajaan henkilökohtaisesti.” Näin juuri. Eikö tämä ole juuri se Jumalan sana, joka meille Raamatussa ilmoitetaan?
Riitta kaanon kysymys ei mielestäni ole pieni. Itse en etsi kristinuskosta minimiä, vaan aina maksimia. Riitta onko sinulla tietoa, koska luterilaiset päätyivät nykyiseen kaanoniin ja missä näin päätettiin.
”Itse en etsi kristinuskosta minimiä, vaan aina maksimia.” Maksimi on harvoin optimi. Mitä Jeesus sanoi? ”Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois.”
Sami: ”Kolmas näkökulma liittyy luterilaiseen yksin Raamattu periaatteeseen. Yksinkertaisesti se tarkoittaa sitä, että Raamatulla ratkaistaan esim traditioon liittyvät asiat. ”
Minusta tämä näkökulma luterilaisuudessa on hyvä. Traditio voi olla väärä ts. siellä varmaan on kaikenlaista kuten kansan parissa kerrottuja legondoja, kertomuksia, jotka eivät ole sillä lailla autenttisia, että voidaan johtaa ne alkuperäänsä. Apostolit kulkivat Jeesuksen kanssa, paitsi Paavali. Se että ev.lut. kirkko nyt on hylännyt tämän yksin Raamattu-periaatteen ei minusta ole merkki siitä, että periaate on huono. Eiköhän tämä liity meidän aikaamme ja yhteiskuntaan, jonka paineissa kirkko elää. Ja usko pois, tämä paine alkaa kohdistua myös muihin kirkkokuntiin ja kristillisiin yhdyskuntiin.
Tradiosta kyllä tunnetaan aika hyvin legenda aines, legenda ei sinänsä tarvitse aina olla autenttinen joka mainitaan jopa joissakin legendoissa, tällöin legendalla on opetuksellinen funktio. Tämä ei tietysti ole peruste hylkäykseen. On legendoja jotka ovat gnostilaisia tai muuten harhaoppisia, ne yleensä hylätään suoraan. Pääasia mielestäni on se, että ymmärtää legendojen funktion, joista monet ovat autenttisia, todellisuudessa tapahtuneita.
Minusta kristittyjen ei tule riidellä nyt sivuseikoista, vaan pitää yhtä. Meillä on sanoma, joka kestää kaikki ajan virtaukset ja tuulet: Yksin Jeesus Kristus pelastaa! Hän on Herra!
On aivan uskomatonta, kuinka nopeaa Suomessa kristinuskon perusasioiden tietämisen tason romahdus on ollut.
Esimerkkinä tästä somessa ollut komentti: ”Jumalako se muka on, joka päättää kuka pääsee taivaaseen”?
Aika vaikeaa on pitää yhtä, kun ei toisten ajatuksia kunnioiteta eikä kuunnella vaan puhutaan hylkäämisestä ja luopumisesta ym. Minä ainakin väsyin tähän keskusteluun, vaikka en ole mielestäni esittänyt edes mitään ihmeellisiä asioita, halusin vain keskustella ihan hyvässä hengessä, mutta ei näemmä ole oikein mahdollista.
Sami, katsot asiaa teologina. Minä en ole teologi, vaan ihan vain maallikko ja nähtävästi ”viidesläisen pietistin” stigman saanut sellainen. 🙂 Minulle riittää että tiedän kehen uskon. 🙂
Riitta, tunnen hyvin viidesläisyyden, siellä on paljon hyvää, vaikka se ei ole minun juttuni. Itse en voi sanoa kenestäkään, jolla on usko, etteikö hän olisi pelastuksesta osallinen. Jätän sen asian Jumalan käsiin.
Martti Pentti, tästä olen samaa mieltä!
Sami: ”Itse en voi sanoa kenestäkään, jolla on usko, etteikö hän olisi pelastuksesta osallinen. Jätän sen asian Jumalan käsiin.”
Juuri näin teen itsekin.
Lutherista muistan sellaisen asian sanottaneen, että muutamassa minuutissa keskusteltuaan vieressä istuneen pöytäkumppaninsa kanssa, hän tiesi mihin tuon ihmisen usko perustui. Lutherilla oli tässä hyvin tarkka taju. Luulen että kyse on siis luterilaisuuden helmestä uskonvanhurskaudesta. 🙂
Olisi aika kiintoisaa tietää miten Samin mielestä ”viidesläisyys” määritellään. Kyseessä kun on ainakin kuusi eri suuntausta, joilla kullakin on omanlaisensa tapa elää uskoaan todeksi. Viidesläisyyttä on laidasta laitaan ja kuitenkin sitä käsitellään yhtenäisenä joukkona. Varsinkin silloin, kun jonkun usko halutaan määritellä. Kyseessähän on useita hyvin erilaisia käytäntöjä, joita ei voi mitenkään määritellä tyypillisiksi viidesläisyydeksi.
Veli Pekka Pesonen,
Viidesläisyyttä on varmasti monen sortista ainakin täällä suomessa, ryhmittymiähän on useita. Mutta juuret ovat pietismissä, lisäksi sarkamenttien asema on vähän niin ja näin. Muromalla omat ongelmansa kaste asiassa, kansanlähetyksessä Uuras Saarnivaara lestadiolaistaustastaan vaikutti sakramentti teologiaan. Yhtenäistä näille kuitenkin on se, että sakramentteja ja niiden vaikuttavuutta, objektiivisuutta ei nähdä kovin tärkeinä. Viidennen liikkeen perintö on tämä ja taitaa vaikuttaa edelleenkin.
Lisäksi Muroma kävi kovan ottelun sidotusta ratkaisuvallasta, evankelisten kanssa. Tuossa noin lyhyesti nämä erot emokirkkoon ja sakramenttien objektiivisuutta painottavaan kristillisyyteen.
Minun on väitetty olevan Viidesläinen, mutta en löydä omaa profiiliani noista Samin määreistä.
Arvostan suuresti pappeja ja sakramentteja. Kaste on mielestäni opillisesti kirkossa vakaalla pohjalla. Naispappeutta ja heidän johtajuuttaan en vastusta. Uurnasta kuuntelin nuorena, mutta sakramenttien arvostamiseeni hän ei ole vaikuttanut negatiivisesti.
En tiedä sitäkään mikä Viidesläinen olisin. Kaikissa niissä olen ollut jollain tavalla mukana, mutta paljossa muussakin.
Veli Pekka Pesonen, ei viidesläisyys tarkoita sitä mitä sinä koet ja miten sinä elät. Viidesläisyys haetaan muualta, niistä dokumenteista joita he julkaisevat ja joihin he sitoutuvat.