Lapsikadon seurausten tunnustaminen on viisautta

Lapsikadosta tuli pysyvä ilmiö. Näin otsikoi Etelä-Suomen Sanomat pääkirjoituksensa (19.8.). Matala syntyvyys ei ole enää mikään uutinen. Siitä on kirjoitettu kolumneissa ja analyyseissä yhä useammin ainakin seitsemän vuoden ajan.

Asian nouseminen otsikoihin on merkki siitä, että asian vakavuus ja matalan syntyvyyden seuraukset aletaan entistä laajemmin tunnustaa. Jarruna matalasta syntyvyydestä kirjoittamiselle on saattanut olla pelko joidenkin syyllistämisestä. Pääministeri Rinteen kehotus 2017 synnytystalkoisiin nosti somemyrskyn (HS 23.8.2017).

Tosiasioiden tunnustaminen on tässäkin viisauden alku. Matalan syntyvyyden seuralaiset odottavat jo oven takana. Matalalla syntyvyydellä on vaikutusta mm. hyvinvointipalveluihin, koulutusjärjestelmään, eläkeikään ja kansalaisyhteiskuntaan. Väestöliiton tutkimusprofessori Anne Rotkirch pitää tilannetta yhteiskunnallisena kriisinä (Yle 11.8.).

Huoltosuhteen vinoutuman vuoksi vanhuksille on riittämättömästi hoitopaikkoja. Matalan syntyvyyden vuoksi kouluja lakkautetaan kiihtyvästi lasten määrän vähentyessä. Tosin nyt on nähty vasta alkumainingit. Toistaiseksi pienimmät ikäluokat tulevat kouluikään vasta kuuden vuoden kuluttua.

 Eläkeikä tulee nousemaan huomattavasti nykyisestä. Jo nyt kuuluu mutinaa sukupolvien eriarvoisuudesta eläkeiän suhteen. Työtekijöiden on jatkossa pysyttävä paljon nykyistä pidempään työelämässä, ja varhaisten työkyvyttömyyseläkkeiden määrän tulisi laskea. Muuten eläkejärjestelmä ei toimi. 

_ _ _

Jonkin yhteiskunnallisen panostuksen tai etuuden perusteluna todetaan usein, että jos ei hankkeelle anneta nyt rahaa, se tulee myöhemmin monin verroin kalliimmaksi. Samoin voisi todeta: jos ei syntyvyys lähde pian nousuun, se tulee myöhemmin kalliiksi. Edessä on nimittäin lisää säästötoimia valtion velkaantuessa työvoiman ja veronmaksajien määrän vähentyessä.

ESS kirjoittaa: ”Pienempään syntyvyyteen pitää yrittää sopeutua yhtä lailla kuin väestön vanhenemiseen ja vähenemiseen.” Sopeutuminen merkitsee hyvin toisenlaista yhteiskuntaa kuin nykyinen pohjoismainen hyvinvointivaltio.

Syntyvyyteen on mahdollista vaikuttaa muutenkin kuin puhumalla synnytystalkoista. Kirkot voisivat kristillisten arvojensa mukaisesti opettaa sitoutumista parisuhteeseen ja rohkaista avioliittojen solmimiseen sekä lasten saamiseen. Lapset ovat Jumalan lahja. Samalla kirkot voivat tukea lapsettomuudesta kärsiviä.

_ _ _

Matala syntyvyys saattaa osaltaan liittyä laajempaan ilmiöön, jolle ominaista on lyhytjänteisyys ja vaikeus nähdä vaivaa. Nämä asiat näyttävät minusta liittyvän matalan syntyvyyden lisäksi kahteen muuhun laskevaan trendiin: koulujen oppimistuloksiin ja urheilusaavutuksiin.

Opinnoissa menestyminen, urheilutulokset ja vanhemmuus vaativat pitkäjänteisyyttä, sinnikkyyttä, tavoitteiden asettamista sekä kykyä voittaa vaikeudet (resilienssi). Suomessa urheilumenestys ja syntyvyys ovat laskeneet alle muiden Pohjoismaiden. 

Pariisin olympialaisten tulokset (2024) ja syntyvyys (2021):

Ruotsi 11 mitalia       Syntyvyys 1,67 

Tanska 9 mitalia         Syntyvyys 1,72    

Norja 8 mitalia           Syntyvyys 1,55

Suomi 0 mitalia          Syntyvyys 1,46

Vuonna 2023 Suomen syntyvyys oli laskenut edelleen ja oli 1,26. Syntyvyyden ja urheilumenestyksen välillä ei ole välttämättä suoraa mitään korrelaatiota. Mielestäni molemmissa on kuitenkin kyse positiivisesta kyvystä ottaa vastaan haasteita ja selviytyä niistä.

_ _ _

Aikamme korostaa jokaisen oikeutta tehdä ”autenttisia valintoja” välittämättä muiden arvostelusta, kuten välttää sitoutumista ja lasten saamista. Valinnoilla on vaikutuksensa, joita ei voikaan itse valita. Tällainen on väestötasolla eläkeiän nouseminen ja pakko pysyä työelämässä nykyistä huomattavasti pidempään.

Hesarin Lontoon toimittaja Annamari Sipilä kirjoitti aiheesta varsin suoraan (HS 17.8.): ”Jokaisen kolmekymppisen pitäisi tiedostaa, että viimeistään … 60-vuotiaana kotioven takana alkavat väijyä neljä pahaa haltijatarta: vanhuus, köyhyys, yksinäisyys ja sairaus. … Jos lehtitietoihin on uskominen, suomalainen hyvinvointivaltio on ennen pitkää romahtamassa. Tulevaisuudessa omalla nettovarallisuudella on entistä enemmän väliä. Valtio ei pysty kannattelemaan jokaista aina hautaan asti. Kaikkien kynnelle kykenevien pitää huolehtia itsestään.”

Lapset ovat olleet ennen tulevaisuuden turva ja ovat sitä myös jatkossa.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

59 KOMMENTIT

  1. Meidän vanhustenpalveluverkosto ei ole ainoa ongelma joka tulee vastaan. Koko valtiokoneisto tarvitsee toimiakseen riittävästi henkilökuntaa. Yksinkertaisella laskutoimituksella tulee esiin se, ettei väki tule jatkossa riittämään. Tällä menolla nyt syntyville lapsille ei ole nykyisenkaltaista ”hyvinvointivaltiota” tarjolla heidän vanhuudessaan.

    • Niin,
      tarvitsemme lapsien (ja ”palvelijoiden”) lisäksi myös joko kasvua tai sitten tyytymistä vähempään – omastamme jakamista entistä enemmän. Sitä valintaa ei ratkaista vain maahanmuutolla, oltiinpa itse maahanmuuttoasioista muuten mitä mieltä hyvänsä. En ole kansantaloustiueteilijä (en edes poliitikko), joten en asiasta enempää ala väittelemään. Tarvitsemme vanhusten hoitajia ja muuta sote-porukkaa mutta sen lisääminen ei toimi vielä ikiliikkujana, jota pyörittämällä ongelmat ratkeaisivat.

      Lapsikato-asiaan liittyy myös yleisempi elämän valintojen trendistö ja arvojen valinnan tai toteuttamisen kysymykset: mitä on hyvä elämä? – Joka riippuu siitä, mikä on elämän tarkoitus.

    • Voisin edelliseen vielä lisätä: elämän merkityksellisyys ja elämän tarkoituksen nakemykset vaikuttanevat oleellisesti haluun saada lapsia. Jos emme tosiasiallisesti arvosta lapsia ja heidän mahdollisesti omaan elämäämme ”ilmestyessään” tuomaa ”hässäkkää”, vaivaa ja ajoittaista ahdistustakin, tuskin arvostamme myöskään yhteiskuntana lasten elämää pitkäjänteisesti, vaivaa ja muuta meiltä tavalla tai toisella edellyttäen. Vaarana on, että suhtaudumme lasten tulevaan olemassaoloon ”ulkoistavasti” – hoitakoot toiset sen, kunhan itse saamme elää ”vapaammin”. Yhteiskunnassammekaan ”ei kannettu vesi kaivossa pysy”. Eivät arvotkaan.

      Tämäkään ei ole kannanotto yleisenä vellovaan maahanmuuttokysymykseen saati -politiikkaan (jossa puurot ja vellit ovat monesti sievoisessa sekamelskassa.). Tämä ei myöskään ole tarkoitettu kritkiksi lapsettomia kohtaan.

  2. Pekka Pesonen: ” Tässä ei ole kyse siitä miten selviämme vaan siitä mitä seurauksia on siitä, ettei lapsia synny riittävästi. On vaikea kuvitella yhteiskuntaa, josta puuttuu lapset.”

    En nyt oikein ymmärrä ongelmaasi. Jos kyse ei ole siitä, miten selviämme, niin mistä sitten? Väite siitä, ettei lapsia synny riittävästi riippuu ihan siitä, miten kykenemme sopeutumaan asiaan. Pitäisi siis määritellä, mikä on ”ei riittävästi”, vaikka sopeutuisimmekin. Mielestäni sellainen skenaario on tekemällä tehty muka-ongelma.

    Eikä sellaista tilannetta olekaan, että yhteyskunnasta puuttuvat lapset. Tänäkin vuonna niitä on syntynyt enemmän kuin viime vuonna.

    • En yritä Pekan puolesta vastata mutta ehkä tässä on kyse juuri siitä, mikä on ihmisen ajateltu osa ylipäänsä.

      Ymmärrän asian niin, että lapsikadon ongelma ei ole (vain) se, että emme ehkä lapsikadon vuoksi selviäisi tulevaisuudesta ylipäänsä vaan se, että lapsikato vaikuttaa koko yhteiskuntamme olemukseen ja ihmiseen/ihmisiin itseensä – ihmiseen yleisesti. Jokainen on toki omanlainen yksilö.

      En itse näe, että elämän perustarkoitus on ”yrittää selvitä”, nauttia tai toteuttaa itseään, siitä huolimatta, että nuo kaikki kuuluvat (toivottavasti) ihmisen osaan. Selviämisen yrittäminen (usein vaivaa nähden) on ollut ihmisen osana erityisesti syntiinlankeemuksen jälkeen. Selviäminen on sikäli ongelmallinen päätavoite, koska jokaisen kohdalla selviämistavoite pettää viimeistään kuoleman edessä – jos kuolema on kaiken loppu.

    • Kuulostaa hieman näköalattomalta käsitykseltä. Ei kyse ole mistään lapsikadosta vaan uudesta normaalista. Maailman väestönkasvukin on saavuttamassa huippunsa 40 vuodessa ja lähtee sen jälkeen laskuun.

    • Näköaloja on monia ja monenlaisa. ”Lapsikato” on vain havaitusta ilmiöstä käytetty termi. ”Lapsikato” lienee pääsääntöisesti ns. modernin (ta/ja postmodernin) yhteiskunnan ilmiö, osassa maailmaa. Onko se uusi normaali, on sinänsä hyvä kysymys. Voihan se olla. Uusi normaali ei kuitenkaan sellaisenaa tarkoita vain hyvää. Onhan uusi normaali ollut jo pitkään myös elinikäiseksi ajatellun avioliittokäsityksen (ideaalin) mureneminen, ja muut senkaltaiset ilmiöt; monisuhteisuus, ja kenties pian kohdunvuokraus yms. Ovatko ne sitten ihmisille uusina normaaleina ”siunakseksi vai kiroukseksi” on oma kysymyksensä.

      Ja voihan olla. että ihmiskunnan aika nykyisessä muodossa on joka tapauksessa päättymässä, pikkuhiljaa tai sitten jossain vaiheessa nopeammassakin tempossa. Näköaloja voi siitä huolimatta olla, toiveikkaitakin.

    • On ollut tiukka viikko takana, joten en ole tänne ehtinyt mukaan. Ensin miettisin sitä mitä seurauksia ja seurauksien seurauksia lapsikadosta on tulossa ja onko niitä. Sitten vasta pohtisin sitä miten niistä selvitään. Jos lapsikatoa ei ole, niin kuin esität, niin pohdinta on turhaa. Kiinnostavaa on pohtia sitä mitä seurauksia siitä olisi, jos lapsia ei lainkaan olisi, vaikka sitä tilannetta ei tule. Se pohdinta avaa minulle uusia näköaloja siihen mitä lapset merkitsee meille ja muille.

    • Alkuvuonna syntyneiden määrä on pudonnut reilusti. Mistä Antero sai tiedon, että syntyneitä olisi tänä vuonna enemmän, kuin ed. vuonna ?

  3. Kiitos runsaasta kommentoinnista. Vielä joitakin näköaloja. Suomen kansantalous ei ole juurikaan kasvanut vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Työn määrän ja tehokkuuden lisäys tehtyä työtuntia kohden on välttämätön tie kansantalouden nousulle. Helsingin pörssi kasvoi aiemmin yli OECD-maiden keskiarvon. Nyt se on häntäpäässä. Monet ulkomaalaiset institutionaaliset sijoittajat kotiuttavat rahojaan Helsingin pörssistä ja sijoittavat kasvaville markkinoille. Yksi syy Suomen alisuoriutumiseen on – tehottomuuden lisäksi – yritysten vaikeus jatkossa saada riittävästi osaavaa työvoimaa. Syntyvät ikäluokat eivät riitä, kun julkinen sektori imaisee 60% työmarkkinoille astuvasta työvoimasta ja yrityksille jää 40%. Yritysten tulisi tuloksellaan kuitenkin kannatella julkista sektoria. Siksi suhteen tulisi olla päinvastainen: julkisen sektorin osuus työvoimasta tulisi olla 40%.

    Jatkuvasti lisääntyneet yhteiskunnan palvelut kannattelevat – tai niiden odotetaan kannattelevan – yhä laajempaa osaa väestöstä kohdusta hautaan. Edessä on vaikea tie hyväksyä se, ettei nykyisiin velalla maksettuihin palveluihin ole enää varaa. Velkaantumisen tie on kuljettu loppuun. Siksi yhä useampien on kyettävä ottamaan vastuu itsestään ja läheistään, jotta eniten apua tarvitsevat voidaan edelleen hoitaa.

  4. On olemassa keinoja, joilla julkisenalojen menoja on mahdollista reilusti vähentää. Puoluepoliittisista syistä niihin ei ole helppo turvautua. Tähän asti on virastojen kokoa kasvatettu. Hyvin toimivista pienistä yksiköistä on pyritty eroon ja muodostettu huonosti toimivia suuria yksiköitä. Muutos tähän kehitykseen odottaa aikansa. Se kun tulee täyteen, niin poliittista tahtoa alkaa löytymään pakon edessä.

    Jotain hyvääkin on lasten vähenemisessä luvassa. Ainakin aloituspaikkoja opistoissa alkaa olemaan enemmän ja sisäänpääsy helpottuu.

Pekka Särkiö
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Keski-Lahden seurakunnan vs. kirkkoherra 4.3.2024-30.8.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.