Viikonlopun maanpöyristys liittyi pääministerin setämiesten siideripissisten foorumiksi luonnehtimalla areenalla järjestämään tiedotustilaisuuteen, jonka mukaisesti boomereiden tulisi relata.
Sanan merkityksestä on väännetty kättä. On kiistatonta, että se alun perin viittaa 1946-64 syntyneisiin baby boomin edustajiin. Tästä näkökulmasta käsin kyse on vihapuheesta ja ikärasismista. Siihen moni tarttuikin. Ei tietenkään riitä, että tiedotustilaisuuden järjestäjä kieltää tämän merkityksen. Niin ovat tehneet kaikki muutkin vihapuheesta tuomitut.
Vihapuheellakin on direktiivin määrittelemä merkityksensä. Se on kansan- tai ihmisryhmään kohdistuvaa vihan lietsomista. Mutta ”vihapuheen” merkitys on todellisessa käytössään yhtä laaja kuin ”boomerinkin”, se tarkoittaa kaikkea ja ei oikeastaan yhtään mitään.
Boomeri tarkoittaa sitä, että tyypillä on revityt farkut ja hän ei ole inessä. Boomeri on minkä ikäinen tahansa, mkäli täyttää ekslusiiviset tuntomerkit kuplan omistajien näkökulmasta.
Lisäksi sana ei tarkoita mitään, mikäli se on ”läppä”.
Keskustelu on kiinnostava sanoilla vaikuttamisen näkökulmasta.
Sanat ovat lippuja, joilla on merkittävä symboliarvo. Sano ”natsi” tai ”neekeri”, niin viestit pahuutta.
Sanat ovat täten ensisijaisesti tunteita ohjaava vallankäytön muoto.
Tästä syystä on kiinnostavaa, että usein ratkaisunavaimena pidetään ”sanoittamista”.
Suomi on täynnä virastoja, joissa on käynyt konsultti sen jälkeen, kun on huomattu, että suurimmalle osalle väestä ei ole oikein töitä. Konsultin käynnin jälkeen on löydetty ratkaisu: tehdään niistä kehittämisosasto.
Kehittämisosastot käsittävät työnsä saamansa energioiden törmäyttämisen jälkeen uusien, pääosin kapulakielisten sanojen keksimiseksi. Niitä työnnetään niin sanotulle kentälle sarjatulena siten, että niillä, joilla olisi töitä, on puhti loppua.
Sanoittamisen matemaattinen kaava on seuraava: otetaan tunnetusta ilmiöstä yksi osa erilleen, annetaan sille uusi nimi ja aletaan kuvata koko ilmiötä tällä sanalla. Vanhan liiton ja setämiesten aikana tätä menetelmää kutsuttiin nimellä hairesis eli väärä valinta, mutta inessä se merkitsee uudistamisen ja proaktiivisuuden projektia, jota boomeeri ei ymmärrä.
George Orwell kuvasi tämän strategian melko seikkaperäisesti, mutta se ei estä proaktiivisen ansaintalogiikan todellisuutta.
Ilmiö tuottaa kohteina oleville henkistä kidutusta ja kehittäjille ”lisäarvoa”. Ollaan tilanteessa, jossa läppä on vallasväen hallintamenetelmä, ja valtailmaisun negatiivisesta tulkinnasta päästään irti huomauttamalla, että se ei tarkoittanut mitään.
Filosofi Harry Frankfurt analysoi tilannetta kiinnostavalla tavalla pienessä esseessään On Bullshit. Frankfurtin mukaan potaska on höyryämistä (hot air), tyhjää puhetta, joka on tyhjennetty informaatiosta samalla tavoin kuin uloste on tyhjentynyt ravintosisällöstä ja on pikemminkin jäljelle jäänyt ravinnon ruumis.
Sanoittaminen ja läppä edustavat tällaista ilmiötä erinomaisesti. Niin niiden tuottaja kuin tuotteen analysoijakin ovat tekemisissä ilmiön kanssa, josta dogmatiikan professori Seppo A. Teinonen totesi osuvasti: ei paska pöyhien parane.
Mikä sitten on tie ulos sanoittamisen harhasta ja sanoihin perustuvan vallankäytön ja byrokratian kidutuksesta?
Yksinkertainen uumoiluni on, että lauseet.
Sanat ovat yhdentekeviä ja sopimuksenvaraisia. Viime kädessä niistä ei ole kuin merkityksettömäksi läpäksi.
Lauseilla taas on merkityksiä. Sana ”jänis” voi tarkoittaa sopimuksenvaraisesti mitä lystätään. Lause ”tämä on jänis” on puolestaan väite, joka joko pitää paikkansa tai ei pidä paikkaansa. Sillä on kiinteä merkitys, toisin kuin sanoilla ja sanoittamisen tuloksilla.
Rukous, joka perustuu sanoittamiseen, muuntuu läpäksi. Uskonto, joka perustuu sanoittamiseen, muuttuu läpäksi. Siksi on tärkeää etsiä tulevaisuuden lauseita.
