Hallituksen esitys uudeksi yhdenvertaisuuslaiksi annettiin eduskunnalle 3.4.2014. Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa yhdenvertaisuuden suojaa ja selkeyttää nykyistä yhdenvertaisuuslainsäädäntöä. Tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää. Uutta lakia sovellettaisiin julkisessa ja yksityisessä toiminnassa ja se olisi siten soveltamisalaltaan nykyistä lakia laajempi. Uutta lakia ei kuitenkaan sovellettaisi yksityis- ja perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan eikä uskonnonharjoitukseen.
Lakiesityksessä uskonnonharjoittamiseen katsotaan kuuluvan esimerkiksi jumalanpalvelus ja muut uskonnolliset tilaisuudet sekä uskonnolliset toimitukset evankelisluterilaisessa kirkossa, ortodoksisessa kirkkokunnassa ja muussa uskonnollisessa yhdyskunnassa sekä helluntaiseurakunnan kaltaisissa uskonnollisissa yhdistyksissä. Lakiesityksen mukaan Uskonnonharjoittamiseen kuuluisi myös tällaisten yhteisöjen ja yhdistysten uskonnonharjoitukseen kiinteästi liittyvä opetus- ja julistustoiminta, sikäli kun Euroopan unionin lainsäädännöstä ei muuta johdu. Uskonnon harjoittamiseksi ei lakiesityksen mukaan kuitenkaan voida katsoa sellaisia toimia, jotka loukkaavat ihmisarvoa tai muita perusoikeuksia tai ovat oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisia. Erityisenä uskonnon harjoittamisen käsitettä rajaavana näkökohtana nousevat esiin muiden ihmisten perusoikeudet.
Nyt voimassa olevassa laissa soveltamisala on suppeampi, mutta toisaalta uskonnonharjoittamista ei ole rajattu erikseen pois. Oletettavasti uusi laki tuo tulleessaan selkeyttä esimerkiksi kirkollisten järjestöjen toimintaan. Myös uutta rajankäyntiä nousee esiin. On esimerkiksi ratkaistava, milloin opetustoiminta liittyy kiinteästi uskonnon harjoittamiseen ja milloin toiminta on luonteeltaan yhdenvertaisuuslain soveltamisalueen piirissä. Opetustoimintaa harjoittavan yhteisön tunnustusperusta ei tee sellaisenaan tee toiminnasta uskonnonharjoittamista.
Monet kristilliset järjestöt esimerkiksi ylläpitävät kansanopistoja joiden toimintaa säätelee laki vapaasta sivistystyöstä. Osassa niistä järjestetään myös lisäksi esimerkiksi lain ammatillisesta koulutuksesta, lukiolain tai perusopetuslain alaista koulutusta. Selvää on, ettei näitä koulutuksia tule rinnastaa uskonnon harjoittamiseen. Toisaalta näiden samojen kansanopistojen tiloissa saattaa olla säännöllistä jumalanpalvelustoimintaa, joka selkeästi on uskonnonharjoittamista.
Samassa yhteydessä yhdenvertaisuuslain uudistuksen kanssa on tarkoitus uudistaa myös muuta lainsäädäntöä. Lakin naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta uudistus tuo esim. uusia velvoitteita koulutuksen järjestäjille. Lain 2 § mukaisia soveltamisalueen rajauksia ei kuitenkaan ole tarkoitus muuttaa. Uskonnon harjoitukseen liittyvä toiminta on jo nyt rajattu tasa-arvolain soveltamisalueesta pois. Lakiuudistuksen yhteydessä esimerkiksi työsopimuslaissa nykyisin olevat syrjivän kohtelun kiellot korvataan suorilla viittauksilla yhdenvertaisuuslakiin.
Uuden lain soveltamiskäytäntö muotoutuu vasta lain voimaantulon jälkeen, mutta pelkästään perusteluosan pojalta voisi päätellä lain soveltamisalueen rajauksen tulevan korostetusti esiin juuri kristillisten järjestöjen ylläpitämissä kansanopistoissa. Kansanopiston järjestämä valtionavun piirissä oleva kurssitoiminta kuuluisi yksiselitteisesti yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain soveltamisalueiden piiriin. Tältä osin kyseisen kristillisen järjestön koulutuksen järjestäjänä ja tämän ylläpitämän kansanopiston oppilaitoksena olisi lakiesityksen mukaan mm. arvioitava yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumista toiminnassaan ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin niiden toteutumisen edistämiseksi. Yhdenvertaisuussuunnitelmassa esitetään käsiteltävä esimerkiksi syrjivien tapojen, asenteiden ja käytäntöjen tunnistamista ja poistamista. Myös opettajien yhdenvertaisuusosaamiseen tulisi kiinnittää huomiota.
Valtionavun ulkopuolista kurssitoimintaan sovellettaisiin puolestaan palvelun tarjontaa koskevia säädöksiä. Siltä osin kun tarjottavaa palvelua ei katsottaisi uskonnon harjoittamiseen rinnastettavaksi toiminnaksi, kuuluisi sekin yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain soveltamisalueiden piiriin. Käytännössä valtionapua saavan kansanopiston koko vakituisen opetushenkilöstön rekrytoinnissa ja palvelussuhteen ehdoissa olisi noudatettava sekä yhdenvertaisuuslakia, että tasa-arvolakia.
Kansanopiston tiloissa järjestettävää uskonnonharjoittamista yhdenvertaisuuslaki tai tasa-arvolaki eivät puutu. Toiminnan järjestäjä voi vapaasti määritellä ketkä henkilökuntaan kuuluvoista tai ulkopuolisista toimijoista osallistuvat vaikkapa jumalanpalveluksen järjestelyihin. Toki tällöinkin on, mikäli toimitaan esimerkiksi Suomen ev.lut. kirkon puitteissa, noudatettava kirkkokunnan omaa järjestystä ja sitovia yhteisiä päätöksiä. Tässä suhteessa on kuitenkin syytä huomata, että Suomen ev.lut. kirkon kohdalla näiden yhteisten päätösten tulkinnasta päättää viimekädessä kirkolliskokous, ei esimerkiksi yksittäisen paikallisseurakunnan kirkkoneuvoston maallikkojäsenet. Tästä on kirkolliskokouksen tuore linjaus.
Uskonnollisen julistustoiminnan lukeminen uskonnonharjoittamisen piiriin ja siten yhdenvertaisuuslain soveltamisalueen ulkopuolelle merkitsee että kirkkomme lähetysjärjestöille ja herätysliikkeille riittää, että ne sitoutuvat kirkkomme yhteisiin päätöksiin mukaan lukien esim. lähetysstrategia. Siltä osin kun kirkkomme yhteiset päätökset eivät muuta linjaan, lähetysjärjestö voi vaikkapa pidättäytyä lähettämästä lähetyskentälle esimerkiksi aiemman puolisonsa vielä eläessä uudelleen avioituneita henkilöitä, avopareja tai rekisteröidyssä parisuhteessa olevia. Tämä koskee siis vain varsinaista lähetystyötä, joka on uskonnonharjoittamista. Kehitysaputyö sitä vastoin ei ole uskonnonharjoittamista ja sitä toimintaa myös uusi yhdenvertaisuuslaki koskisi täysimääräisesti.
Tässä yhteydessä on toki huomattava että lähetyskentälle siunaaminen on uskonnonharjoittamista puhumattakaan pappisvihkimyksestä, joka on uskonnollinen toimitus. Vaikka kirkossamme on linjattu, ettei esimerkiksi rekisteröity parisuhde ole este toimia kirkon virassa, jää harkinta piispalle, eikä yhdenvertaisuuslakiin vetoaminen riitä pappisvihkimyksen saamisen perusteeksi vaikka kohdekentä kuuluisikin yhdenvertaisuuslain soveltamisen piiriin.
Hallituksen esityksen perustelujen mukaan ehdotetulla lailla ei puututtaisi uskonnollisten yhteisöjen oppeihin ja tulkintoihin koskien esimerkiksi avioliittoon siunaamista. Avioliittoon vihkimisen katsotaan olevan uskonnollisessa yhdyskunnassa osa uskonnonharjoittamisen oikeutta. Linjaus on saman suuntainen eduskunnassa käsitellyssä olevan avioliittolain muutokseen tähtäävän lakialoitteen kanssa. Esitetty muutos koskee vain siviilivihkimistä eikä puutu uskonnollisten yhteisöjen vihkikäytäntöihin. Mikäli uusi yhdenvertaisuuslaki tulee esitetyssä muodossaan laiksi, ei avioliiton kirkollinen vihkiminen olisi jatkossakaan yhdenvertaisuuskysymys.
Lähde: http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2014/20140019.pdf
Jukka Kivimäki: ”Vaikka kirkossamme on linjattu, ettei esimerkiksi rekisteröity parisuhde ole este toimia kirkon virassa, jää harkinta piispalle, eikä yhdenvertaisuuslakiin vetoaminen riitä pappisvihkimyksen saamisen perusteeksi vaikka kohdekenttä kuuluisikin yhdenvertaisuuslain soveltamisen piiriin.”
Mielestäni Kivimäki tekee nyt liian lavean tulkinnan siitä, mikä on uskonnonharjoittamista. Hallituksen esityksessä todetaan, että lakia sovellettaisiin kaikkeen sekä itsenäisessä että epäitsenäisessä asemassa tapahtuvaan työntekoon. Työ- ja virkasuhteiden solmiminen kuuluisi edelleen yhdenvertaisuuslain soveltamisen piiriin toisin kuin Kivimäki päättelee. Niitä ei lasketa uskonnonharjoittamiseksi vaikka kyse olisi papin virasta.
Hallituksen esityksessä ei käsittääkseni myöskään ehdoteta muutettavaksi rikoslain työsyrjintäpykäliä. Sikäli kun ymmärsin hallituksen paperia, sen mukaan seksuaalisen suuntautumisen tai laillisen parisuhdemuodon (rekisteröity parisuhde) perusteella tapahtuva syrjintä on lain vastaista myös uuden lain mukaan. Myös uskonnollisten yhteisöjen osalta.
Laki rajaa ulkopuolella vain uskonnonharjoittamisen. Palvontamenojen aikana saa jatkossakin julistaa haluamiaan ihmisryhmiä muita vähempiarvoisiksi tai eettisesti arveluttaviksi ja avioliiton uskonnollinen yhteisö voi jatkossakin määritellä tavalla, joka ei täyttäisi lain vaatimuksia ihmisten yhdenvertaisesta kohtelemisesta.
Lakimuutoksella halutaan selkeyttää aiheeseen liittyvää lainsäädäntöä sekä laajentaa kansalaisten yhdenvertaisuuden suojaa. Mielestäni lakimuutos ei tuo kirkolle mitään sellaisia uusia syrjintämahdollisuuksia, mitä sillä ei olisi jo nykyisinkin.
Jusu Vihervaara
Kyse ei olekkaan siitä, että tulisi uusia ”syrjintämahdollisuuksia”, kyse on yksinkertaisesti siitä, että tulkinta täsmentyy. Se mikä ei ole tähänkään saakka ollut työsyrjintää ei ole sitä vastakaan, siitä huolimatta että joku kenties on pitänyt asiaa työsyrjintänä.
Työ- ja virkasuhteiden solmiminen kuuluisi uudenkin lain soveltamisen piiriin, mutta niitä ei, kuten ei nykyiselläänkään, tarkastella iroitettuna tarjolla olevista työtehtävistä. Uskonnollisella yhteisöllä on oikeus edellytää että uskonnonharjoittamiseen liittyvät työtehtävat hoidetaan uskonnon oppien mukaisesti mukaan luettuna seikka, kuka niita suorittaa.
Rikoslain 47 luvun 3 § mukaan työnantaja tai tämän edustaja, joka työpaikasta ilmoittaessaan, työntekijää valitessaan tai palvelussuhteen aikana ilman painavaa, hyväksyttävää syytä asettaa työnhakijan tai työntekijän epäedulliseen asemaan …. on tuomittava työsyrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Tarkasteltavaksi nousee, mikä voisi olla erilaiseen kohteluun oikeuttava painava, hyväksyttävä syy.
Työsyrjintädirektiivin 4 artiklan 2 kohdan mukaan yhteisö, jonka eetos perustuu uskontoon tai vakaumukseen, voi
vaatia palveluksessaan olevilta henkilöiltä vilpittömyyttä ja uskollisuutta suhteessa organisaation
eetokseen, sikäli kun vaatimuus vaatimus ei ole kansallisen lainsäädännön vastainen. Mainittu uskonnollisen eetoksen vaatimus on esimerkki rikoslain 47 luvun 3 § tarkoittamasta painavasta hyväksyttävästä syystä.
Mitä blogissa viittaamaani pappisvihkimykseen tulee, niin siihen liittyviä opilliset kriteerejä ei perustuslain mukaisen uskonnonvapauden vuoksi edes voisi uloittaa yhdenvertaisuuslain piiriin. Oikeusistuimelle voisi toki olla mielenkiintoinen case jos joku avioitunut nainen yrittäisi työsyrjintään vedoten vaatia vaikkapa Teemu Sipolta pappivihkimystä. Jo papiksi vihittyjä toki tulee kohdella yhdenvertaisesti, ellei ole painavia perusteita erilaiseen kohteluun.
Erilaisen kohtelun oikeuttamisperusteet ovat rekrytointi tilanteessa laajemmat kuin palvelussuhteen kestäessä.
Koska työsopimuslain syrjintää koskevat kohdat korvataan suoralla viittauksella yhdenvertaisuus ja tasa-arvolakeihin, on soveltamisala työsuhteeesa näiden lakien mukainen. Työtehtävät, jotka liittyvät suoraan uskonnoharjoittamiseen voidaan rajata niille, joille niiden hoito opillisen eetoksen mukaan kuuluu.
Koska julistystyön tekeminen on uskonnon harjoittamista, saa myös julistustyön tekijän valinnalle asettaa sellaisia opillisia kriteerejä, joita ei muutoin voisi rekrytointitilanteessa asettaa. Mikäli henkilöä ei näitä kriteerejä täytä, ei häntä myöskään tarvitse ko. vakanssille pakata. Mikäli laillinen erilaisen kohtelun oikeuttamisperuste löytyy, kyse ei myöskään ole työsyrjinnästä. Työsyrjinnästä sitävastoin olisi kyse, jos vastaavia opillisia kriteereitä joita sovelletaan julistustyöntekijään, sovelletaisiin kansanopiston opettajan valintaan. Näin siksi että yhteisön eetoksen muodostama oikeuttamisperuste ei vastaavalla tavalla ulotu opiston opetustoimintaan.
Sikäli kun toimitaan Suomen ev.lut. kirkon puitteissa, myös julistustyön tekijöille asetettavissa opillisissa kriteereissä on pitäydyttävä kirkkomme yhteisissä päätöksissä ja niiden sisältämien harkintavapauksien puitteissa. Uskonnon harjoittaminen pysyy silti uskonnoharjoittamisena.
Uskonnoharjoittaminen ei kuitenkaan oikeuta sellaisia ratkaisuja, jotka loukkaavat ihmisarvoa tai muita perusoikeuksia tai ovat muutoin oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisia. Perusoikuksiin ei kuitenkaan kuulu, että jokainen saisi juuri haluamansa työpaikan.
Jukka Kivimäki: ”Uskonnollisella yhteisöllä on oikeus edellytää että uskonnonharjoittamiseen liittyvät työtehtävat hoidetaan uskonnon oppien mukaisesti mukaan luettuna seikka, kuka niita suorittaa.”
Uskonnollisella yhteisöllä on oikeus edellyttää, että uskonnonharjoittamiseen liittyvät työtehtävät hoidetaan oppien mukaisesti aivan samalla tavalla kuin millä tahansa työnantajalla on oikeus edellyttää, että työtehtävät hoidetaan työnantajan antamien ohjeiden mukaisesti. Tästä olemme samaa mieltä.
Kun sitten puhutaan siitä, ”kuka niitä suorittaa”, lainsäädännön suoja henkilöön liittyvillä syillä tapahtuvaa syrjintää vastaan on erittäin vahva joka tarkoittaa sitä, että ”painavan, hyväksyttävän syyn” tarvitsee olla painava ja hyväksyttävä.
Korkein hallinto-oikeus on linjannut, että rekisteröity parisuhde on Suomessa laillinen parisuhdemuoto ja lainsäädäntöömme sisältyy vahvasti se oletus, että laillisten oikeuksien käyttämisestä ei voi seurata ihmiselle negatiivisia seurauksia. KHO:n tulkinnan mukaan työnantajalla on painava, hyväksyttävä syy syrjiä parisuhteensa rekisteröinyttä vain jos tämä syrjintä nimenomaisesti oikeutetaan laissa. Tämä vaatisi lakiin kirjausta, jossa sanottaisiin, että ´tähän tehtävään ei voi palkata rekisteröidyssä parisuhteessa elävää henkilöä´. Laki ei myöskään anna mahdollisuutta asettaa palkattavalle henkilölle kriteeriksi sitä, että tämä on heteroseksuaali. Siihen ei löydy oikeuskäytännöstä painavaa, perusteltua syytä.
Tällä hetkellä papin sukupuoli ja naimattomuus on käsitykseni mukaan ainoa perusoikeuksista poikkeava painava ja perusteltu syy asettaa työsuhteelle sellaisia kriteereitä, jotka ovat ristiriidassa yhdenvertaisuuslain kanssa. Ja tämäkin koskee vain niitä harvoja uskonnollisia yhteisöjä, joilla on traditioonsa vedoten oikeus olettaa papin olevan naimaton mies. Käsitykseni mukaan mitään muuta uskonnollista eetosta rikoslain työsyrjintäpykälä ei katso hyväksyttäväksi syyksi. Ihmisen homoseksuaalisuus tai rekisteröidyssä parisuhteessa eläminen eivät sellaisia ole.
Tiedoksesi Jusu, että osa kirkkomme lähetysjärjestöista ei lähetä kenttätyöhön uudelleen avioituneita henkilöitä joiden aiempi puoliso on elossa. Osalle lähetysjärjestöostä se ei ole este. Asia ei kuitenkaan ole johtanut työoikeudellisiin prosesseihin.
Toinen seikka, jota Jusu et omassa kommentissasi otanut huomioon, on työsuhteiset tai palkkioperusteiset evankelistat. Jos yhdenvertaisuuslaki koskisi myös uskonnon harjoittamista, myöskään evankelistojen ja seurapuhujien valinnassa olisi noudatettava yhdenvertaisuuslakia.
Edelleen pyydän sinua tooamaan huomioon, että seikka tai asia, jonka katsotaan olevan uskonnonharjoittamista jossakin muussa uskonnollisessa yhteisössä, on sitä myös Suomen ev.lut. kirkossa täysin riippumatta siitä, että kirkko on väestöön nähden enemmistöasemassa. Kirkkoa sitoo sen omat päätökset.
Se, että työnantajalla on jokin käytäntö ja että käytännöstä ei ole tehty kanteluja oikeusistuimeen, ei sinänsä vielä tarkoita, että työnantajan käytäntö olisi laillinen. Ja mitä tulee viittaamiisi ”kirkon omiin päätöksiin”, kirkko ei voi niillä kävellä voimassa olevan työlainsäädännön ylitse.
Työsopimuslain ensimmäinen luku määrittelee sen, mihin työsopimuslakia sovelletaan. Oma käsitykseni on, että yhdenvertaisuuslakia sovelletaan kaikkeen työlainsäädännöllä säänneltävään työntekoon ilman, että millään työantajalla on erivapauksia.
Sinänsä koomista, että yhdenvertaisuuden vaalimisessa ovat kunnostautuneet erityisesti suuret pörssiyhtiöt kun taas yhdenvertaisuuden takaaminen tuottaa eniten ongelmia uskonnollisille työnantajille. Äkkiseltään olisin kuvitellut, että tällaiset oikeudenmukaisuuteen ja ihmisten yhdenvertaiseen kohteluun liittyvät kysymykset olisivat tärkeitä nimenomaan uskonnollisille tahoille, ei niinkään ”rahanahneille kapitalisteille”.
En ihan käsittänyt kaikkea. Siis voidaanko esimerkiksi papiksi ev.lut. kirkossa Suomessa vihkiä mies, joka ei hyväksy naisen oikeutta pappisvirkaan?
Saatan olla todella väärässä, mutta käsitykseni mukaan lainsäädäntö sinänsä ei estä vihkimästä naispappivastaista miespappia. Evankelisluterilaisen kirkon käytäntö on kuitenkin sellainen, että pappisvihkimystä vastaanottaessaan henkilön pitää luvata, että suostuu yhteistyöhön naispapin kanssa.
Käytännössä papin on siis vähintään valehdeltava yhteistyökykyisyydestään saadakseen pappisvihkimyksen.
Osmo Kauppisen kysymykseen ei löydy vastausta sen enmpää nykyisestä kuin käsittelyssä olevasta yhdenvertaisuus- tai tasa-arvolaista. Asian linjaus on puhtaasti kirkkomme omissa käsissä.
Yhdenvertaisuuslaki on kyllä sellainen, että jos asenne on uskontoa vastaan, niin kyllä aina syy sitä vastaan löytyy. Jumalan Sanassa on täydellisin aito yhdenvertaisuus koko maailman ihmisten kesken: ”Kaikki ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.”(Rm.3:23,24). Tämä Sanan alkuosa on totuus joka ainoasta ihmisestä. Ja myös joka ainoalle on tarjolla Jumalan armo, ja sen saa vapaaehtoisesti vastaanottaa. Niinpä maailmassa on vain kahdenlaisia ihmisiä: syntisiä ja armahdettuja syntisiä. He ovat maailmassa tasa-arvoisia, mutta päämäärät on kummallekin ryhmälle eri.
Aito yhdenvertaisuus Jumalan edessä on onneksi toteutunut Suomen ev.lut. kirkossa naisten pääsyssä pappisvirkaan.
Osmo, joo on onneksi. TT Sakari Häkkisen kirjoitus piristi minua ja laitan tuohon loppuun pätkän hänen ajatuksistaan.
Myös emeritus arkkipiispa John Vikström puhui kirkon kriittisestä roolista yhteiskunnassa profeetallisena toimijana kuten Vanhan Testamentin profeetat, joiden sanomana oli terävää kritiikkiä oman aikansa yhteiskunnallisia oloja ja käytäntöjä kohtaan.
”Inklusiivinen eli sisäänsä sulkeva kirkko ei lähtökohtaisesti sulje ketään ulkopuolelle. Jokainen on samanarvoinen ja jokaista pyritään kohtelemaan yhdenvertaisesti, oli sitten kyseessä piispa tai prostituoitu. Inklusiivinen kirkko pyrkii olemaan edelläkävijä suhteessa muuhun yhteiskuntaan: se puolustaa heikkoja ja syrjittyjä, opettaa hyväksymään erilaisuutta, korottaa kriittisen äänensä ihmisen sortamista vastaan.
Kirkon inklusiivisuus on johdonmukaista seurausta siitä, että kirkko haluaa olla Kristuksen kirkko: Jeesuksen julistama Jumalan valtakunta tulee läsnäolevaksi siellä, missä se otetaan todesta ja Jumalan tahtoa noudatetaan. Niin kuin Jeesus kokosi yhteyteensä köyhiä, surevia ja sorrettuja, niin pitää kirkonkin toimia ollakseen uskottavasti Jeesuksen seuraajien yhteisö. Inklusiiviseen kirkkoon ei sovi ihmisten eriarvoistaminen ja syrjintä.”
http://kirkonkellari.fi/rakennemuutoksesta-asennemuutokseen-inklusiivinen-ja-progressiivinen-kirkko-112/
Inklussiivinen = osallistava
Sana sopii paremmin yhteiskuntaan tai kouluun kuin uskonnolliseen järjestöön.
Jukka Kivimäki, kirjoitit mm. seuraavaa:
”Tässä yhteydessä on toki huomattava että lähetyskentälle siunaaminen on uskonnonharjoittamista puhumattakaan pappisvihkimyksestä, joka on uskonnollinen toimitus. Vaikka kirkossamme on linjattu, ettei esimerkiksi rekisteröity parisuhde ole este toimia kirkon virassa, jää harkinta piispalle, eikä yhdenvertaisuuslakiin vetoaminen riitä pappisvihkimyksen saamisen perusteeksi vaikka kohdekentä kuuluisikin yhdenvertaisuuslain soveltamisen piiriin.”
Miten perustelet tämän? Oikeuslaitoksemmehan on todennut, että jumalanpalveluksen toimittamista ei pidetä uskonnon harjoittamisena sen työntekijän osalta, joka jumalanpalveluksen toimittaa (Hyvinkään tapaus). Eli pappi tai piispa ei voi kieltäytyä työtehtävistä uskonnonvapauteensa vedoten.
Ja miten ylipäätään pappisvihkimys tai lähetyskentälle siunaaminen voisivat olla uskonnonharjoittamista niiden henkilöiden osalta, jotka sen toimittavat? Eihän uskonnonharjoittamiseen ja -vapauteen vetoaminen voi olla peruste poiketa kirkon opetuksesta tai päätöksistä. Ymmärrän sinun väittävä, että piispalla olisi kuin olisikin tässä jokin harkintavalta (että voisi oman harkintansa mukaan jättää vihkimättä uudelleen avioituneen, naisen, rek. parisuhteessa elävän jne. papiksi uskonnonvapauteensa vedoten). Olen eri mieltä ja viittaan oikeuskäytäntöön.
Kirjoitit myös seuraavaa:
”Siltä osin kun kirkkomme yhteiset päätökset eivät muuta linjaan, lähetysjärjestö voi vaikkapa pidättäytyä lähettämästä lähetyskentälle esimerkiksi aiemman puolisonsa vielä eläessä uudelleen avioituneita henkilöitä, avopareja tai rekisteröidyssä parisuhteessa olevia. Tämä koskee siis vain varsinaista lähetystyötä, joka on uskonnonharjoittamista.”
Ensinnäkin lähetysjärjestöllä ei ole uskonnonvapautta eikä lähetysjärjestö harjoita uskontoa. Toisekseen kun lähetysjärjestö palkkaa henkilön lähetystyöhön, kyse on palkkaamisesta, ei uskonnonharjoittamisesta. Eikä lähetystyö ole uskonnonharjoittamista. Eihän papin työkään ole uskonnonharjoittamista. Uskonnonharjoittaminen on kylläkin tyypillisesti osa molempia.
Saanko kysyä, mihin oikeastaan pyrit kirjoituksellasi?
Tarkennus tuohon toiseksi viimeiseen virkkeeseen. Nähdäkseni pappi, piispa tai lähetystyöntekijä tekevät työtään eivätkä harjoita uskontoaan silloin, kun he tekevät työtään, joka on muille uskonnonharjoittmista. Esim. toimittaessaan jumalanpalveluksen tai opettaessaan kristinuskoa lähetyskentällä. Jos tämä työ katsottaisiin uskonnon harjoittamiseksi ja sitä koskisi uskonnonvapaus, voisi pappi, piispa tai lähetystyöntekijä opettaa ja tehdä aivan mitä vaan ja vedota siteen uskonnonvapauteensa. Eikä työnantajalla tai kenelläkään muulla olisi siihen nokan koputtamista.
En minä Kivimäen puolesta halua vastata, mutta esitit Jani hyviä kysymyksiä, joihin pari kommenttia. Toimittaessani messua pappina olen kyllä itse täydestä sydämestä harjoittamassa uskontoa. Olen mieltänyt kohdalleni todeksi vanhan ns. papin huoneentaulun sanat: ”Jokaisessa ripissä ripitä oma sydämesi, sillä niin vahvistat itseäsi armossa. Jakaessasi ehtoollista älä ole vain välikappale, vaan samalla armon aarteitten hengellinen osanottaja.” En ole pappina kyennyt erottamaan itseäni irti ympärillä olevasta seurakunnasta. Pappisvirka on kutsumusammatti. Mutta ei se silti oikeuta olemaan piittaamatta työnantajan asettamista ehdoista. Jos ei esimerkiksi pysty olemaan alttarilla naispuolisen kollegan kanssa, ei papin paikka ole Suomen ev.lut. kirkko.
Lähetysjärjestö ei ole kirkko, vaan yhdistyslain alainen. Yleensäkin on mielestäni ongelmallista, että kirkko ottaa joitakin järjestöjä ikäänkuin ”kirkollisiksi”. Jos ja kun se on näin toiminut, eikä kuitenkaan pysty lain mukaan niiden toimintaehtoja määrittelemään, on seurakuntalaisen asema tällaisten järjestöjen rahoittamisessa veroillaan aika turvaton.
Jani Salminen
Sinulla vaikuttaa sekaantuvan nyt kaksi eri asiaa. Uskonnollisen yhteisön sisällä tulee myös uskonnoharjoitamistilanteissa noudattaa yhteisön omia sääntöjä, joiden olisi hyvä olla myös ukopulisen mahdollista arvioida johdonmukaisiksi.
Tämä ei kuitenkaan millään muodoin tarkoita, että yhteisön olisi valittava uskonnon harjoittamiseen liityvien toimitusten suorittajat sekulaarien periaateiden perusteella. Ei myöskään silloin jos toimitukset suoritetaan palvelussuhteessa.
Mitä pappisvihkimikseen tulee, niin piispoilla nimenomaan on harkintavalta, kenet ordinoidaan.
Käsitelyssä olevan lain perusteluosassa ei rajata että uskonnollinen julistustyö olisi uskonnonharjoittamista vain kotimaassa. Kyllä se on uskonnon harjoittamista julistuspaikasta riippumatta.
Mitä puolestaan tulee ajatukseen, ettei uskonnollisen toimituksen toimittaja itse osallistuisi uskonnon harjoittamiseen, niin tästä riippumatta ainakin läsnä oleva seurakunta harjoittaa uskontoaan ja läsnä olevalla jumalanpalvelusseurakunnakunnalla on oikeus vakaumukseen myös toimittajalle asetettaviin kriteereihin. Mikään laki ei velvoita esimerkiksi Luther-säätiötä palkkaamaan jumalanpalvelusta toimittamaan naispuolista pappia.
Osmo, ymmärrettävästi noin. Ja minä tosiaan vain kuvasin asiaa puhtaasti juridisesta näkökulmasta, kuten varmaan oivalsitkin. Papin työ on käytännössä pakko määritellä muuksi kuin uskonnonharjoittamiseksi juridisesti, koska muutenhan esim. seuraava tilanne olisi juridisesti mahdollinen:
Pappi pitää jumalanpalveluksen. Hän kieltäytyy lukemasta Raamattua, Herran siunausta ja Isä meidän -rukousta vetoamalla uskonnonvapauteensa ja oikeuteensa harjoittaa tai olla harjoittamatta uskontoa kun kerran hänen ”työnsä” olisi määritelty uskonnon harjoittamiseksi eikä työksi.
Jukka Kivimäki, A) minkä lain nojalla uskonnollisen yhteisön tulee noudattaa yhteisön omia sääntöjä? B) Käsittääkseni esitit, että piispalla on harkintavalta sen sunteen, pitääkö yhteisön omia sääntöjä noudattaa, koska kyse on uskonnon harjoittamisesta. Nämä kaksi asiaa kumoavat toisensa.
Sekulaareista periaatteista toimituksien valinnassa ei käsittääkseni ole keskusteltu.
”Piispoilla on harkintavalta, kenet ordinoidaan.” Mutta mitä tekemistä tällä on uskonnon harjoittamisen kanssa, jolla asiaasi perustelit? Ettäkö piispa voisi sanoa, että enpä ordinoi Jani-nimisiä papiksi, koska minä harjoitan tässä uskontoa? Vrt. esimerkkini pappisnaisista, uudelleen avioituneista, parisuhteensa rekisteröineistä.
Jaa että työsuhteessa tapahtuva julistustyö on nyt sitten määritelty uskonnon harjoittamiseksi. Mistä palaammekin jälleen kohtaan 1 tässä viestissä.
Ja vielä viimeksi – jaa että Luther-säätiö onkin nyt juridisesti sama kuin seurakuntalaiset? Että jos seurakuntalaisella on vakaumus X niin siitäkö sitten johtuu, että seurakunnallakin on juridinen peruste toimia vakaumuksen X nojalla? Joo… uskonnonvapaus on yksilön vapaus eikä se siirry kuvaamallasi tavalla. Eikä jumalanpalvelukseen osallistuvan seurakuntalaisen uskonnonharjoittamisesta jumalanpalveluksesta johdu mitään laillisessa mielessä sen toimittavan papin suuntaan.
Jani Salminen
Sinulta vaiuttaisi puuttuvan ymmärryt siitä, mikä kirkko on tai mitä uskonnolliset yhdyskunnat ovat.
Uskonnolliset yhdyskunnat eivät ole palveluntuottajia jotka tuottaisivat palveluja jäsentensä uskonnoharjoittamista varten. Uskonnolliset yhdyskunnat ovat tunnustuksellisia yhteisöjä joilla on jäsentensä kautta muotoutuva uskonnolinen eetos, joka samalla on koko yhteisön yhteinen eetos.
Esimerkiksi pappisvihkimys tai avioliittoon vihkiminen ovat kyseisen yhteisön uskonnollisia toimituksia ja siten yhteisön yhteisen uskonnon harjoittamista. Yskonnollinen yhteisö asettaa kriteerit joita piispan ja papin on uskonnollisessa toimituksessa noudatettava. Näitä kriteerejä ei määritteele uskonyhteisön ulkopuolinen lainsäädäntä. Ei myöskään yhdenvertaisuuslaki.
” Käsittääkseni esitit, että piispalla on harkintavalta sen sunteen, pitääkö yhteisön omia sääntöjä noudattaa, koska kyse on uskonnon harjoittamisesta..”
Lukutaitoa kiitos:
Kuten kirkoitin piispan tulee harkitessaan ordinaation kriteerejä noudattaa nimenomaan kirkkokunnan omia sääntöjä. Ei siis yhdenvartaisuslakia, johon ei ole viittausta kirkkolaissa. Tällä tarkoitan, ettei yhdenvertaisuuslaki ole ordinaation osalta se säädösperusta, johon voisi vedota. Kirkkokunnan omat säännöt sitävastoin ovat.
Jukka Kivimäki, keskusteleminen käy vaikeaksi kun et lainkaan vastaa esittämiini kysymyksiin vaan siirryt esittämään väitteitä, joista ei ole edes keskusteltu eikä kysytty. Ja mitä tulee ymmärrykseeni uskonnollisten yhteisöjen luonteesta, siitä on ihan omakohtaista kokemusta, joten mihin tähtää tällä kyseenalaistuksellasi?
Viittasit piispan harkintavaltaan, joka hänellä olisi pappisvihkimyksen suhteen, koska piispa harjoittaa siinä uskontoa. No, tällaista uskonnon harjoittamiseen liittyvää harkintavaltaa ei siis ole. Sääntöihin ja päätöksiin ei voi yhtä aikaa sitoutua ja olla sitoutumatta. Ja piispa ja pappi toimittaessaan jumalanpalvelusta tekee juridisessa mielessä työtä eikä harjoita uskontoa. Tästä on oikeuskäytäntöä, kuten tiedät. Sinulla ei nyt näytä olevan tähän pääasiaan sanottavaa.
Kukaan ei ole kai väittänyt, että yhdenvertaisuuslaki olisi jokin ordinaation peruste. Mutta jos kirkon oma päätös on, että sukupuoli tai rek. parisuhde ei ole este toimia kirkon virassa niin sitä asiaa sitten arvioidaan yhdenvertaisuuspykäliä tulkittaessa, kuten on aika tavattoman monta kertaa foorumilla todettu. Siihen ei synny myöskään semmoista porsaanreikää, että ordinoiva piispa tai palkkaava järjestö (!) harjoittaakin uskontoaan, jolloin hänellä/sillä olisikin tästä uskonnon harjoittamisesta ja uskonnonvapaudesta johtuva oikeus toimia oman uskonsa mukaisesti.
Miltä osin kirkko tai yhdistys noudattaa yhdenvertaisuuslakia on käyty foorumilla läpi todella monta kertaa. Eivät ne asiat muutu eikä porsaanreikiä edelleenkään synny myöskään siten, että ’kekseliäästi’ nimitetään työnantajan tai henkilön toiminta mutkan kautta tai suoraan uskonnon harjoittamiseksi.
Vapaa-ajattelijat eivät varmasti valitse toiminnanjohtajaksi tai lehden päätoimittajaksi herätyskristittyä. Enkä usko, että niin edes väittävätkään tekevänsä. Muita palkattuja on aika vähän jolleivat ole jostain saaneet rahaa. Mutta esimerkiksi johonkin muuhun tehtävään kyllä sanoisivat palkkaavansa.
Jani Salminen
”Viittasit piispan harkintavaltaan, joka hänellä olisi pappisvihkimyksen suhteen, koska piispa harjoittaa siinä uskontoa. No, tällaista uskonnon harjoittamiseen liittyvää harkintavaltaa ei siis ole.”
Nyt et ilmeisesti tiedä asiaa tai sitten kirjoitat vastoin parempaa tietoa. Pappisvihkimystä hakevan teologin tulee ennen vihkimystä osallistua ordinaatiokoulutukseen. Tämän ordinaatiokoulutuksen osana ta ennen sitä on piispan henkilökohtainen haastattelu. Haastattelussa keskustellaan hakijan edellytyksistä papin virkaan sekä kysytään haastateltavan suuntautumista eri alueille ja työaloille.Juuri tämän haastattelun perusteella piispa käyttää harkintavaltaa henkilön soveltuvuudesta pappisvirkaan.
”Mutta jos kirkon oma päätös on, että sukupuoli tai rek. parisuhde ei ole este toimia kirkon virassa niin sitä asiaa sitten arvioidaan yhdenvertaisuuspykäliä tulkittaessa, kuten on aika tavattoman monta kertaa foorumilla todettu. ”
Sikäli jos joku valittaisi hallinto-oikeuteen sen vuoksi, että piispa ei ole kelpuuttanut pappisvihkimykseen, tutkittaisiin vain kirkon omien päätösten mukaisuus. Ydenvertaisuuslain tarkoittamaa tutkintaa tuomioistin ei tutkisi, koska uskonnollisten toimitusten edellytysten ja yhdenvertaisuuslain toteutumisen arviointi niissä ei kuuluisi oikeusistuimen toimivaltuuteen. Oikeusistuimen ei ole lupa tutika sellaista, mikä ei kuulu sen toimivaltuuteen.
Tässä kohdin tilanne on siis eri kuin aiemmassa oikeustapauksessa jossa arvioitiin pappisvirassa jo olevien vaalikelpoisuutta.
http://www.arkkihiippakunta.fi/hallinto/pappisvihkimys/
http://tampereenhiippakunta.fi/events/67/uusien-tyontekijoiden-valmennus-ja-ordinaatiovalmennus/
Jukka Kivimäki, kyllä tämä pappisvihkimyksen edellytysten selvittäminen ja haastattelu ovat minunkin tiedossani. Kertoisitko kuitenkin vielä, missä kohtaa kirkkojärjestystä säädetään piispan harkintavallasta sen suhteen, että pappisvihkimyksen voi jättää antamatta, jos sitä pyytävä on esim. rek. parisuhteessa, nainen tai vaikkapa punapartainen mies?
Sinun keskustelunavauksesi ja argumentaatiosi koski laajasti yhdenvertaisuuslakia ja siitä poikkeamista perusteena uskonnon harjoittaminen.
Sitä näkemystä olen kritisoinut enkä toki keskustellut pelkästä pappisvihkimyksestä.
”Lähetysjärjestö ei ole kirkko, vaan yhdistyslain alainen.”
Aivan. Ja siinä vaiheessa kun tämä yhdistys ottaa jonkun töihin ja maksaa siitä rahanarvoisen korvauksen, yhdistys menettää uskonnonvapauden tuoman ”diplomaattisen koskemattomuuden” ja sen tarvitsee noudattaa työlainsäädäntöä.
Mielestäni juuri tämän Jukka Kivimäki unohtaa blogikirjoituksessaan yrittäessään rinnastaa uskonnonharjoittamisen ja työnantajan roolissa toimimisen. Niin kauan kuin harjoitetaan uskontoa, yhdenvertaisuuslaki ei sitä koske. Mutta heti kun ryhdytään työnantajaksi, työlainsäädäntö ja yhdenvertaisuuslaki astuu voimaan.
Aivan.
Suomen kirkon papit paria tusinaa änkyrää lukuun ottamatta hyväksyvät sen, että työnantaja määrittelee toimintaedellytykset. Papit ovat hyvin sitoutuneita kirkkomme opetukseen ja tekevät työtä työnantajansa johdon ja valvonnan alaisena, kuten laki sanoo. Muutama ns. lähetyshiippakuntalainen ovat pieni poikkeus, mutta he ovat nyt joumassa tilille teoistaan.
Jusu Vihervaara
Kyse ei ole siitä, etteikö tulisi noudataa työlainsäädäntöä. Kyllä pitää.
Kun erillaisen kohtelun oikeuttamisperusteet siirretään työlainsäädännöstä yhdenvertaisuuslakiin, johon työlainsääödännössä viitataa, yhtenäistyy samalla tulkinta-avaruus. Ei siis niin, että työlainsäädäntö määräisi yhdenvertaisuusasioissa jotain sellaista, jota yhdenveretaisuuslaki ei määrää.
Uskonnonharkoitamisen osalta kelpoisuuskriteerit ovat uskonnollisen yhteisön sisäinen asia. Suomen ev.lut. kirkossa kriteerit asettaa piispainkokous ja viimekädessä kirkolliskokous. Ellei erikseen ole muuta säädetty, tehtävän muodolliset kelpoisuusriteerit eivät muutu sillä perusteella, tehdäänkö työtä palvelussuhteessa vai vapaaehtoisena .
Sikäli kun joku uskonnollinen järjestö toimii Suomen ev.lut. kirkon puittaissa, tulee sen noudattaa kirkkojärjestystä ja kirkon muita yhteisiä päätöksiä. Toki niiden on lisäksi noudatettava myös yhteiskuunnan sekulaareja lakeja siltä osin kuin niiden toimintaa ei ole rajattu ko. lain soveltamisalueen ulkopuolelle.
Eriseen on syytä huomata, että kirkon sisäiset päätökset eivät suoraan vaikuta siihen miten sekullaareja lakeja sovelletaan kokonaan toisiin oikeushenkilöihin. Toisaalta se mikä on sallittu yhdelle yhteisölle on periaatteellisella tasolla sallittu myös muille yhteisöille.
Jukka,
Olen tästä asiasta erimieltä.
Yhtäältä lakimuutoksessa ei olla siirtämässä rikoslain työsyrjintäpykälän säännöksiä rikoslaista yhdenvertaisuuslakiin. Toisaalta kirkko ei voi jatkossakaan piispainkokouksen tai kirkolliskokouksen päätöksellä rajata parisuhteensa rekisteröineitä pois kirkon tehtävistä ja viroista.
Tehtäviin rekrytoidessa ja työsuhteen aikana samat yhdenvertaisuusvaatimukset ovat voimassa kuin tälläkin hetkellä. Ne on vain siirretty yhdestä laista toiseen lakiin.
Jusu Vihervaara
”Tehtäviin rekrytoidessa ja työsuhteen aikana samat yhdenvertaisuusvaatimukset ovat voimassa kuin tälläkin hetkellä. Ne on vain siirretty yhdestä laista toiseen lakiin.”
Näin juuri asian laita on, muttta matkassa ei kulje ns.” kaatamattomia karhuja”.
Lainsäädäntö täsmentyy ja uutta oikeuskäytäntöä luodaan uuden lainmukaisilla rajauksilla. Uuden lain tulkinta ei välttämättä ole sellainen, millainen vanhan lain tulkinta on kuviteltu olevan.
Esimerkkinä todettakoon, ettei Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetystä ole tuomittu työsyrjinnästä ja kaikki lähetysjärjestömme ovat saaneet ns. puhtaat paperit toiminastaan kirkkomme linjausten mukaisesti.
Tuli mieleen, että kai yhdistyslaki koskee myös ns. lähetyshiippakuntaa, joka ei ole kirkko, vaan yhdistys.
Osmo, jos on yhdistys, niin silloin koskee yhdistyslaki. Jos taas Lähetyshpk rekisteröityisi uskonnoliseksi yhteisöksi, se voisi määritellä oman oppinsa ja mm. virkakäsityksensä, jolloin sillä olisi lain suomia erivapauksia yhdenvertaisuuskysymyksissä.
Jukka Kivimäki tosin näyttää tulkitsevan, että jos Lähetyshpk:n jumalanpalveluksessa on ihmisiä, joilla on naispappeuden torjuva käsitys papin virasta, tästä syntyisi Lähetyshpk:lle työnantajana oikeus poiketa lainsäädännön vaatimuksista. Joopa joo.
Juu Jani. Lähetyshiippakunta ei ole organisoitunut omaksi uskontokunnaksi. Näkisin, että yhdistyslainsäädäntö sitoo sitä. Jos esimerkiksi sellaisen yhteisön pappi kieltäytyy yhteistoiminnasta naispuolisen papin kanssa, hän syyllistyy syrjintään? Eikö näin ole?
Et nyt Osmo Kauppinen pohtinut kysymystä riittävän pitkälle.
Tulevana helatorstaina vihitään jälleen uusia pappeja Lähetyshiippakuntaan. Heistä ei tule Suomen ev.lut. kirkon pappeja, mutta tulee heistä toki luterilaisia pappeja.
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuuslainsäädäntöjen näkökulmasta katsoen he ovat pappeja siinä missä kuka muukin oman yhteisönsä papiksi nimittämä henkilö. Kyseiset lait eivät määrittele sitä, kuka on pappi.
Mikään laki ei valvoita lähetyshiippakunnan pappeja tekemään yhteistyötä Suomen ev.lut.kirkon tai vaikkapa helluntaikirkon pappien kanssa. He ovat täysin eri työnatajan palveluksessa.
Lähetyshiippakunta itsessään ei ole työnantaja. Lähetyshiippakuntaan kuuluvat yhteisöt ovat ymmärtääkseni yhdistyksiä (Jumalan palvelus yhdistyksiä) joiden kautta voi toimintaan osallistua. Nämä yhteisöt kutsuvat itse paimenensa. Taloudellisia asioita ymmärtääkseni kanavoi Luther säätiö säätiön sääntöjen perusteella. Mitä ne sitten sisältääkin.
Jukka Kivimäki, no saivarrellaanpa nyt sitten urakalla.
Eihän Osmo puhunut Suomen ev. lut. kirkon pappisnaisista mitään. Vaan pappisnaisista noin yleensä.
Ja muutenhan tässä on keskusteltu siitä, että jos on yhdistys niin sitä koskevat Suomen lait siten kuin ne yhdistyksiä tässä maassa koskevat. Jos yhdistys ei noudata yhdenvertaisuuslainsäädäntöä eikä muiden lakien syrjintäsäännöksiä niin silloin se voi joutua oikeudelliseen vastuuseen asiassa. Oletko tästä asiasta siis eri mieltä?
Kun kerran Lähetyshpk ei omastakaan mielestään ole kirkko niin mistään laissa tarkoitetusta uskonnon harjoittamisesta ei tarvitse keskustella tässä ollenkaan.
Sen paremmin lähetysjärjestö kuin -hiippakuntakaan ei voi olla juridisesti yhtä aikaa uskonnollinen yhteisö ja yksityisoikeudellinen yhdistys. Edelleenkään ei voi istua kahdella jakkaralla yhtä aikaa.
Eiköhän noita voi verrata juridisesti Vapaa-ajattelijoiden liittoon tai SRK:hon ja näiden yhdistyksiin. Osmo vapaamuurarina liene ymmärtää mitä tarkoittaa jäseneksi kutsuminen ja se, että jäseninä voi olla vain pelkästään miehiä. Näiden muiden yhdistysten jäseninä voi olla myös naisia. Onko vapaa-muurarit yhdistys?
Jäsenyys on eri asia kuin työhön palkkaaminen ja jäsenyydelle voi asettaa erityisehtoja ilman, että yhdenvertaisuuslakia rikotaan. Kuten foorumilla on muistaakseni vapaa-ajattelijoiden omalla suullakin todettu: Vapaa-ajattelijoiden yhdistyksen tulee henkilöä tehtävään palkatessaan kohdella vakaumuksellista ateistia ja herätysliikekristittyä yhdenvertaisesti. Kyky hoitaa tehtävää ratkaisee.
Osmo kyselit tuolla aiemmin, että voiko ev. lut. kirkko vihkiä papiksi miehen, joka on sitä mieltä, että pappeus ei kuulu naisille. Kyllä voi. Mielipide ei voi olla este, mielipiteen mukaan toimiminen on sitten eri asia. Erillisvihkimyksiä ei järjestetä ja vihittävän on toimittava pappislupauksensa mukaisesti ja sitouduttava kirkon päätöksiin jne.
Eija. Vapaamuurariloosit ovat yhdistyksiä. Ne valitsevat itse jäsenensä. Palkattuja työntekijöitä ei niillä ole.
Taas heitti mun viestin 18.46 väärään paikkaan tai sitten en osaa ollenkaan siftata. (noloa)Tarkoitus oli kommentoida Janin viestiä. Laitan uudestaan.
Vapaa-ajattelijat eivät varmasti valitse toiminnanjohtajaksi tai lehden päätoimittajaksi herätyskristittyä. Enkä usko, että niin edes väittävätkään tekevänsä. Muita palkattuja on aika vähän jolleivat ole jostain saaneet rahaa. Mutta esimerkiksi johonkin muuhun tehtävään kyllä sanoisivat palkkaavansa.
Jos jättävät pätevimmän palkkaamatta sillä perusteella, että tämä on herätysliikekristitty niin rikkovat lakia tällöin. Lieneekö tämän joku kiistänyt? Se on sitten määrittelykysymys, että minkälaisia vaatimuksia julkiseen hakuilmoitukseen kirjataan. Jos siinä on esim. että halua ja kykyä edistää uskonnottomuutta ja sen asemaa, vahvaa sitoutumista yhdistyksen aatemaailmaan ja tavoitteisiin ja ateistisen maailmankatsomuksen tuntemusta niin voi olla, että herätysliikekristityllä olisi vaikeaa osoittaa olevansa tehtävään sopiva. Mutta miksei niinkin voisi olla.
Jani. Voihan se olla, jos se hakija ihan vain palkkatyötä hakee. Ei kai kaikki pankkilaisetkaan esimerkiksi ole aatteeltaan työnantajapankkinsa kannattajia.
Jos puhutaan yksityisestä työnantajasta (ei siis julkisyhteistöistä kuten kunnat, seurakunnat ja valtio), työnantajalla ei ole velvollisuutta arvioida kuka hakijoista on pätevin ja sitten palkata hänet. Jos joku jää ilman työpaikkaa, hän ei voi vedota siihen, että olisi pätevämpi kuin tehtävään valittu henkilö.
Yksityisellä työnantajalla on hyvin laaja oikeus valita mieleisensä työntekijä useiden hakijoiden joukosta. Yksityinen työnantajakaan ei kuitenkaan saa käyttää yhdenvertaisuuslaissa mainittuja seikkoja (ikä, sukupuoli, seksuaalisuus, ihonväri, rotu,…) rekrytoinnin perusteena.
Joo asiallinen huomautus Jusulta, meinaa minulta toistuvasti tulla epätarkkuutta tuohon kohtaan. Aina ei pysy mielessä, että mikä koskee julkisyhteisöä, mikä yleishyödyllistä yhdistystä ja mikä yksityistä yritystä jne.
Joihinkin virkoihin on haettu pätevintä ja sopivinta. Sopivuus vaatimuksena mahdollistaa maalaisjärjen käytön valitsijoilla. Jos yhteisön klassisista peruskirjoista ja pysyvistä perinteistä on mahdotonta tai epäluontevaa kaivaa esiin sukupuolineutraaliutta, olisi jonkinlaista pykälien kieroa tyranniaa, jos tällaisen porukan opetusta hoitavaksi henkilöksi olisi ”pätevyyden” perusteella pakko valita elävä vastaesimerkki uskonnon omalle opetukselle. Tosin on oma moka kirkolta, jos se sellaisen tilanteen antaa kehittyä mahdolliseksi.
Koska kovin momelle kommentoijalle vaikuttaa jääneen epäselväksi mitä uudessa lakiesityksessä tarkoitetaan uskonnon harjoittamisella, niin tuon tähän suran sitaatin sivulta 56:
”Uskonnonharjoittamiseen katsotaan tässä laissa kuuluvan esimerkiksi jumalanpalvelus (PeVL 7/2005 vp, s. 5) sekä muut uskonnolliset toimitukset ja tilaisuudet”
Lisäksi todetaan että:
”Ehdotetulla lailla ei puututtaisi uskonnollisten yhteisöjen oppeihin ja tulkintoihin koskien esimerkiksi avioliittoon siunaamista. Avioliittoon vihkiminen on uskonnollisessa yhdyskunnassa osa uskonnon harjoittamisen oikeutta (PeVL 8/2008 vp, s. 2).
Molemmissa lauseissa on sana ”esimerkiksi”, eli puuttumattomuus koskeen muitakin vastaavia asioita. Pahän perustuen jo aiemmin totesin että pappisvihkimys on uskonnollisessa yhdyskunnassa osa uskonnon harjoittamisen oikeutta.
Tulkitsetko uutta yhdenvertaisuuslakia siten, että kirkko voisi halutessaan muuttaa pappisvihkimystä siten, että vain valkoihoisia vihittäisiin papeiksi? Tästä siis luonnollisesti seuraisi, että tummaihoiset tulisivat systemaattisesti syrjityksi rekrytoinneissa. Ja tämä olisi sinusta täysin laillista?
Hypoteetisesti kyllä, mutta Suomen ev.lut. kirkon osalta käytännössä ei. Tämä johtuu mm. kirkkolain säätämisjärjestyksestä.
Jos jonkun uskonnollisen yhdyskunnan yhdyskuntajärjestykseen kirjattaisiin, että uskonnollisen johtajan virkaan on kelpoinen ainoastaan alle vuoden vanhana poikalapsena ympärileikattu mies, niin tuskipa uskontaan nähden ulkopuolinen rekisteriviranomainen voisi väittää ettei uskontokunnan tunnustus edellytä moista säädostä.
Sitävastoin jos uskontokuntaa rekisteröitäessä sen opiksi yritettäsiin kirjata, että vanhempia velvoitetaan ”ympärileikkaamaan” eli silpomaan kaikki kaksivuotiaat tyttölapset, niin sellaista säädöstä reksteriviranomainen ei hyväksyisi, koska säädös rikkoisi näiden tyttölasten perusoikeuksia.
Jukka Kivimäki, menikö se nyt mielestäsi siis niin, että kun piispa haastattelee pappisvihkimystä hakevaa, jolla kirkkojärjestyksen edellytykset täyttyvät (huomasit varmaankin kysymykseni klo 22:58 tuolla ylempänä, olisi mukava saada selvyys asiaan), niin siinä haastatellessaan piispa harjoittaa uskontoaan. Ja tämä uskonnon harjoittaminen sitten antaa hänelle vapaan harkintavallan toimia vakamuksensa mukaan. Ja samoin kun lähetysjärjestö palkkaa henkilöä niin siinä se järjestö sitten harjoittaa uskontoaan ja voi sillä perusteella jättää palkkaamatta.
Mitä taas tulee tuohon Jusun kysymykseen, niin ei se syy kylläkään ole missään kirkkolain säätämisjärjestyksessä. Vaan siinä, että poikkeaminen syrjintäsäännöksistä edellyttää yksimielistä käsitystä, traditiota jne. kirkkokunnalta. Kuten on monen monta kertaa foorumilla todettu.
Kukaanhan muuten ei ole väittänyt, että jumalanpalvelus ei olisi uskonnonharjoittamista. Sitähän se seurakuntalaisille on. Nyt on kritisoitu väitteitäsi, jonka mukaan lähetystyön tekeminen, palkkaaminen, pappiskandidaatin haastatteleminen ja papin työskenteleminen jumalanpalveluksessa olisivat lain tarkoittamaa uskonnon harjoittamista nyt tai tulevaisuudessa.
Jani Salminen
Ei Piispa tai pappiskandiaatti kaiketi siinä haastatelutilanteessa harjoita uskontoaan, mutta sen perusteellla tehdään harkinta, kutsutaanko henkilö siihen ordinaatioon joka siis on uskonnollinen toimitus.
Jukka Kivimäki, nyt on kysyttävä, että vastaatko aina eri asiaan ihan tietoisesti vai tarkoituksetta? Minä kun ymmärsin, että sanoin piispalla olevan harkintavaltaa pappisvihkimyksen myöntämisen suhteen, koska hän harjoittaa siinä uskontoaan.
Lisäksi kysyin, että voiko piispa siis mielestäsi olla noudattamatta kirkkojärjestystä esim. vetoamalla uskonnon harjoittamiseen (pappisvihkimyksen suorittaminen).
En nimittäin oikein käsitä, miksi ensin vetoat piispan harkintavaltaan asiassa (=piispa harjoittaa uskontoaan) ja soimaat minua siitä, etten tiedä pappisvihkimykseen kuuluvasta haastattelusta. Sitten kun vastaan, näytät aktiivisesti unohtavan perustelusi uskonnon harjoittamisesta ja pappisvihkimyksen haastattelusta. Kuinkas tämä näin menee?
Äh, sanoin = sanoit
Jani Salminen
Alkuperäinen tarkoitukseni blogikirjoituksessa oli tuoda esiin ero kansanopiston teologian opettajan ja lähetysteologin palkaamisen välillä.
Lisähuomiona tähän että pappisvihkimyskysymys on sitten vielä kolmas asia, johon vaikuttaa muutkin seikat. Kummassakaan tehtäväss pappisvihkimys ei yleensä ole välttämätön, muttakumpaankin tehtävään voi saada vokaation pappisvihkimystä varten. Vokaation anominen ja saaminen ei kuitenkaan ole automaatio.
Lisäksi halusin tuoda esiin seikan että viime kädessä piispa itse vastaa siitä kenet vihkii virkaan.
Tämä pätee yhtä hyvin vaikkapa Repoon kuin Askolaan.
Kommenteissä vaikuttaa jääneen vähemmälle huomiolle seikka, että yhdenvertaisuuslain yleinen soveltamisalue tiukkenee huomattavasti.
Tämän vuoksi lainsäädäntöön tulee tarve erikseen rajata soveltamisalueesta pois yksityiselämän piiriin kuuluvat asiat ja uskonnonharjoittamien. Nämä rajaukset ovat välttämättömiä, jotta lain soveltamisalueen tiukennus ei rikkoisi yksilöiden yksityisyyden suojaan ja uskonnonvapauteen lliityvia perustuslaillisia oikeuksia. Viime mainittuun kuuluu yksilöiden yhteinen oikeus muodostaa uskonnollisia yhteisöjä joilla on sisäinen autonomia opillisissa asioissa.
Samanaikaisesti, kun yhdenvertaisuuslain asettamat vaatimukset tiukkenee esimerkiksi palvelujen julkisessa tarjoamisessa yleisölle, uskonnollisella yhteisöllä on edelleenkin oikeus toimittaa uskonnolliset toimituksensa tunnustuksensa mukaisina.