Laittomuuden ihminen

Fariseukset ja kirjanoppineet ja Laittomuuden ihminen

Mistä Jeesus ankarin sanoin nuhtelee kirjanoppineita ja fariseuksia? Siitäkö että he yrittivät noudattaa lakia? Ei! Ei todellakaan siitä! Tutkitaanpa asiaa tarkemmin. Jeesushan käski mm. lainopettajaa, joka kiusasi Jeesusta kysymyksellään mitä pitää tehdä, että perisi iankaikkisen elämän, lukemaan mitä laissa on kirjoitettuna. Lainopettaja vastasi: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Jeesus sanoi hänelle: ”Oikein vastasit; tee se, niin saat elää”. (Luuk 10:27-37, KR -38). Sitten lainopettaja kysyy tahtoen näyttää Jeesukselle olevansa vanhurskas, kuka on hänen lähimmäisensä. (29). Ja Jeesus kertoo tarinan laupiaasta samarialaisesta ja lopuksi sanoo miehelle ”Mene ja tee sinä samoin”. (37)

Nimittelyt ”Fariseus” ja ”kirjanoppinut” eivät siis osu lainkaan kohteeseensa kristityille, jotka ottavat Jumalan sanan eli Raamatun Jumalan sanana ja totuutena, joka ilmoittaa Jumalan tahdon ja jota tulee elämässä noudattaa. Tässä on kyse itse asiassa Jumalan yläpuolelle nousemisesta, tuomariksi asettumisesta, Jumalan lain herraksi nousemisesta, joka on tyypillistä antinomisteille ja legalisteille.

”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa! Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta.” Matt. 23:27-28. (KR -38)

Mitä ihmettä! Miksi Jeesus sanoo, että kirjanoppineet ja fariseukset ovat laittomia, vaikka he juuri nimenomaan yrittivät noudattaa lakia mahdollisimman tarkasti? Vastaus: Siksi että heillä ei ollut laki sydämessä, vaan he harjoittavat uskonnollisia muotomenoja ihmisten edessä. He halusivat ihmisten silmissä näyttää hurskailta ja hyviltä.

”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.” (1 Joh 2:15-17, KR -38).

Kyse on siitä, että laki ei ollut saanut tuomita fariseusten ja kirjanoppineiden sydäntä, sisäistä ihmistä ja olemusta syntiseksi ja tehdä heidät Jumalan armoa tarvitseviksi. Laki ei koskaan päässyt tekemään sitä tehtävää, mikä sille on annettu eli osoittamaan synti ja ”tukkimaan suu”. He eivät tulleet todelliseen katumukseen ja kääntymykseen, vaan harjoittivat uskonnollisuutta ja muotojumalisuutta ihmisten nähden. He eivät sydämestään katuneet ja alistuneet Jumalan lain alle. Paavali: ”Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha: sen tähden, että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.” (Room. 8:6-8, KR-38).

Jeesus sanoikin heille, että hän tuntee heidät, ettei heillä ole Jumalan rakkautta itsessään. ”Mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne.” (Joh. 5:42). He olivat siis Jumalan vihollisia, sydämeltään laittomia. He vihasivat Jeesusta ja tavoittelivat koko ajan hänen murhaamistaan ja lopulta sen tekivätkin huutamalla kansan kanssa Barabbaan vapaaksi ja panemalla roomalaiset ristiinnaulitsemaan Jeesuksen.

Siinä ihmisessä, joka ei suostu sydämestään myöntymään Jumalan lakiin eikä sydämestään suostu myöntymään evankeliumiin Kristuksesta, ei asu Jumalan Henki, vaan hän on ns. ”lihan” vallassa eli turmeltuneen luontonsa vallassa. Hän on luonnollinen ihminen kaikilla itsekkyyden ja laittomuuden synnin mausteilla. Hän haluaa itse laatia itselleen omat lakinsa. Hän nousee Jumalan lain yläpuolelle ja sen herraksi, toisin sanoen kuvittelee olevansa itse jumala. Hän moralisoi toisia. Hän jumaloi itseään, on itse itsensä epäjumala. Hän vihaa niitä, jotka ovat Hengestä syntyneitä ja tahtovat sydämestään noudattaa Jumalan lakia. Hän on laittomuuden ihminen, kadotuksen lapsi. ”…Sillä se päivä ei tule, ennen kuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala”. (2. Tess. 2:3-4).

Se, joka elää maan päällä Jeesuksen omana ja vaeltaa Kristuksen Hengessä, Pyhässä Hengessä, on Jumalan armolapsi. Hän joutuu pilkattavaksi, vainottavaksi ja tapettavaksi ”lihallisten”, luonnollisten ihmisten taholta. Hänelle käy niin kuin hänen Mestarilleen. Näinhän Jeesus sanoi opetuslapsille. ”Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen teitä. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sen tähden maailma teitä vihaa.” (Joh. 15:18-19, KR -38). ”Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.” (Joh. 15:21, KR -38). ”Joka vihaa minua, se vihaa myös minun Isääni.” Joh. 15:23, KR -38). ”Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä, ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.” (1. Joh. 5:3.4, KR -38)

Jumalan lapsi, joka on henkilökohtaisesti kokenut ja vakuuttunut siitä, että Jumala rakastaa häntä ja että Jeesus Kristus Jumalan Poika on sovittanut hänen syntinsä ristillä kärsimällä tuskallisen ja häpeällisen kuoleman hänen sijaisenaan, haluaa noudattaa syvältä sydämestään asti Jumalan lakia, hän varoo syntiä ja rientää tunnustamaan Jumalalle ne. Hän tahtoo olla Jumalalle kuuliainen ja seurata Jeesusta, Herraansa ja Vapahtajaansa. Hän on siihen myös kykenevä, koska Pyhä Henki asuu hänessä ja antaa voimaa taistella syntiä vastaan ja kilvoitella uskossa Kristukseen.

Pyhä Henki synnyttää myös Hengen hedelmää hänen elämässään. Itsessään hän ei ole täydellinen ja pyhä, vaan tarvitsee koko ajan syntien anteeksiantamusta ja vanhurskauttamista. Hän elää evankeliumista, yksin uskosta Kristuksen ansaitsemaan lahjavanhurskauteen turvautuen Jumalan armosta. Hänen syntinsä on peitetty Kristuksen sijaissovituksen valkealla vanhurskauden vaatteella. Valkea vaate on pyhien vanhurskautus (Ilm. 19:8), joka on vierasta vanhurskautta, Kristuksen tähden luettua vanhurskautta Kristukseen uskovalle. Hänessä itsessään on vielä syntiä turmeltuneen luontonsa takia, joka asuu hänessä hautaan asti, mutta synnit hän uskoo anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä: Hän ei mukaudu tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttuu mielensä uudistuksen kautta tutkimalla Jumalan sanaa ja tahtoa. (Room. 12:2). Sisäinen ihminen uudistuu, vaikka ulkonainen menehtyykin, kirjoittaa Paavali. (2 Kor. 4:16).

Fariseusten ja kirjanoppineiden ongelma oli sydämen pahuus ja katumattomuus, koska laki ei ollut sydämessä. Paavali puhuu sydämen ympärileikkauksesta Hengessä, ei kirjaimessa. Tällöin ei saada kylläkään kiitosta ihmisiltä, vaan itse Jumalalta. (Room. 2:29, KR -38). Kyse on laista ja sen noudattamisesta, ei siitä, että Jumalan lain noudattaminen olisi jotenkin farisealaista! Miten älytön ajatus! Jeesus kehotti tekemään niin kuin fariseukset ja kirjanoppineet sanovat. ”Sen tähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.” (Matt. 23:3-4, KR -38). Tulee siis tarkata ihmisten tekoja, puheita, saarnoja ja kirjoituksia! Ovatko ne Jumalan lain ja Raamatun sanan mukaisia, vai päinvastaisia ja kehottavatko ne suorastaan laittomuuteen, rikkomaan Jumalan lakia! ”Mutta te rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostoli ovat edeltäpäin puhuneet sanoen teille: ’Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan’. Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.” (Juud . 17-19, KR -38).

Väärästä, pahasta, laittomasta sydämestä pulppuaa esiin pahuutta

 Jeesus: ”Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.” (Matt. 15:18-19). ”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen: kuka taitaa sen tuntea? Minä Herra, tutkin sydämen, koettelen munaskuut, ja annan jokaiselle hänen vaelluksensa mukaan, hänen töittensä hedelmän mukaan.” (Jer. 17:9-10).

Väärä profeetta (väärä opettaja) tunnistetaan hänen hedelmistään

Jeesus: ”Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään”. (Matt. 7:15-20, KR -38).

Antinomismi ja legalismi, ihminen lain herrana

”Ihminen on aina riippuvainen laista ja evankeliumista positiivisesti tai negatiivisesti ja siten myös niiden vääristymistä eli legalismista ja antinomismista, ottaapa hän näitä vakavasti tai ei. Ne vaikuttavat häneen, ja hän välittää sitten niitä muihin. Jokainen ihminen on lain ja evankeliumin oikean suhteen tai sen vääristymien, legalismin tai antinomismin, vallassa. Tämä vaikuttaa ensin hänen sisäiseen maailmaansa: ajatteluun, arvoihin, tunteisiin, tahtoon, ratkaisuihin, toimintaan. Sitten myös toiset kokevat hänet sellaisena.” (Teesejä laista ja evankeliumista, Raimo Mäkelä).

139 KOMMENTIT

  1. Sami. Paavalin roomalaiskirje retorista? Toisin sanoen. Korkealentoista puhetta ilman käytännön merkitystä. Toki Paavalin tekstiin voidaan näinkin suhtautua. Näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että Paavali kirjoittaa myös meidän oman kokemuksemme mukaan… ”kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.” Aikamoinen ilmaisu, etteikö armo olisi vanhurskauttamisen vaikuttava syy, vaan ikäänkuin sotilaallinen määräys; joka toinen astukoon rivistä kaksi askelta taakse. Teidät tällä määräyksellä hylätään! Armotonta touhua. Andreas /Mika Bergman ( mihin myös oma tekstisi viittaa) toteaa sivustollaan – Palasia (artikkelissa – Oliko Luther nominalisti; filosofinen teoria); ”….ei vaadi kauheasti päättelyä, että huomaa Lutherin ajattelun viittaavan kaksinkertaiseen predestinaatioon – siis siihen, että Jumala on edeltämäärännyt sekä iankaikkiseen elämään että iankaikkiseen kadotukseen joutuvat.”

    Mutta onko näin tosiasiallisesti?

    Paavali vakuuttaa Jumalan valinneen meidät kaikki (Ef1:4), ei ajassa vaan jo ennen maailman perustamista Kristuksessa kutsuen pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan vaan hänen armonsa ja laupeutensa mukaan, joka on annettu meille Kristuksen Jeesuksen kautta ennen aikojen alkua. (2Tim1:9) Tämä valinta tapahtui, ei menneiden, nykyisten, eikä tulevien tekojen ansiosta, vaan Jumalan armosta ja mielisuosiosta. (Ro9:11; Ef1:2; Tim1:9) Sitten eteen tulee tämä vaikea kohta. On kuitenkin kirjoitettu, että ”monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.” (Mat22:14; 20:16) Miten ajattelemme tästä? Jos Jumala kutsuu meitä sanallaan palveluviran välityksellä pelastukseen, niin silloin se ei koske valittuja vaan kaikkia. On siis mahdotonta ajatella, että Jumala ajattelisi sydämessään, ettei oikeasti sitä tahdo, vaan on määrännyt toiset kadotukseen. Jumala nimenomaan tahtoo, että hänen sanaansa pelastusta Kristuksessa julistetaan kaikille, koko maailmalle. (Mat28:19; Mark16:15; Luk24:46-47).

    Saarna parannuksesta ja koko maailman kattavan armon lupauksesta tulee kuulua siis kaikkialla. Mitä Raamattu sitten tarkoitaa sillä, että harvat ovat valitut, vaikka kaikkia kutsutaan? Siihen Jeesus viittaa vertauksella kuninkaan pojan häistä. He eivät tahtoneet tulla vaikka heitä moneen kertaan kutsuttiin vaan halveksivat sanaa, eivätkä ottaneet vastaan heille tarjottua armoa. Minä tahdoin, mutta te ette, kuten Jeesus sanoo: (Mat23:37). Ennaltamääräys / armonvalitsemus ei voi tarkoittaa kuitenkaan sitä, että vaikka on kutsuttu niin halveksitaan sanaa eikä siitä välitetä ja toimitaan sitä vastaan. Valitut sensijaan kuulevat Jumalan sanan ja myös sitä noudattavat.

    • Kosti kirjoitat; ” vaan on määrännyt toiset kadotukseen. ” tässä loppulauseessa, oikeastaan kerrot loogisen lutherin sidotun ratkaisuvallan logiikan. Luther oli kaappi calvinisti.

      Puhut, että Jumala on määrännyt kaikki Kristuksessa pelastukseen. Tuo on totta, mutta luterilainen näkemys se ei ole. Kerrot enemmänkin ortodoksisesta pelastusnäkemyksestä. Monet luterilaiset eivät tunne oman oppinsa sisältöä ja sekoittavat erilaisia näkemyksiä luterilaiseen predestinaatioon. Näin tapahtui jälleen kirjoituksessasi.

    • Toki huomasit, mitä kirjoitin. On siis mahdotonta ajatella, että Jumala ajattelisi sydämessään, – ettei oikeasti tahdo pelastaa kaikkia -, vaan on määrännyt toiset kadotukseen. Jumala nimenomaan tahtoo, että hänen sanaansa pelastusta Kristuksessa julistetaan kaikille, koko maailmalle. (Mat28:19; Mark16:15; Luk24:46-47). Tuo mitä toteat Lutherista on vain väite, joten se jääköön.

      Sitten olemme samaa mieltä, että pelastumisemme on ansiotta yksin Kristuksen varassa, joka on armopäätöksellä tapahtunut ennen maailman perustamista. Origenes kyllä väittää tämän tapahtuneen hyvistä ansioista.

      Palaan hieman Mika Bergmanin näkemykseen ortodoksisesta sovitusopista. (Palasia – Synti on ongelma, ei Jumala 16.9.2021) ”Ortodoksina nimittäin näen Jumalan vielä vahvemmin ehdottoman rakkauden kautta. Jumala ei ole koskaan ongelmani, vaan ongelma on synti, joka etäännyttää minua Jumalasta. ”Minulle erot (luterilainen -ortodoksinen) tiivistyvät siihen, että ortodokseille Jumala ei koskaan ole ongelma. Synti on ainoa ongelmamme. Siksi koko kristillinen kilvoittelu keskittyy synnin ja himojen voittamiseen. Mitä enemmän pääsemme vapaiksi kaikesta meitä kietovasta pahasta, sitä avoimempia olemme Jumalalle, joka on aina valmis rakkaudessaan asettumaan sydämiimme.” Uskon kautta Kristus on toki siihen valmis.

      Täten olemme samaa mieltä, että Jumala ei ole koskaan ongelma, vaan synti ja sen syvyys. Hieman ihmettelen, kun Mika Bergman toteaa luterilaisuuteen viitaten, että ”Jumala edellyttää täydellistä kelpaavuutta pelastavan rakkautensa ehtona ja hylkää syntisen, jos tämä lankeaa johonkin julkisyntiin, eli huomattavaan moraaliseen rikkomukseen.” Ihmettelen mistä tälläinen käsitys on juolahtanut häenen mieleensä?

    • Kosti, viittasit tuohon kummalliseen Mika Bergmanin ajatukseen: ”Hieman ihmettelen, kun Mika Bergman toteaa luterilaisuuteen viitaten, että ”Jumala edellyttää täydellistä kelpaavuutta pelastavan rakkautensa ehtona ja hylkää syntisen, jos tämä lankeaa johonkin julkisyntiin, eli huomattavaan moraaliseen rikkomukseen.”

      Tätä minäkin ihmettelen! Miten ihmeessä ihmiset oikein lukevat täysin sokeina Raamattua, kun siellä on selvääkin selvemmin luettavissa evankeliumi Kristuksesta ja hänen niin valtavan riittävästä ristinsovituksesta, että se kerta kaikkiaan ylittää kaiken ihmisen ymmärryksen. Ehkä juuri se onkin se syy? Kun järki ei tajua armon ja rakkauden (evankeliumi) tarjousta, niin kaikki jotka järkeilevät jäävät lopulta armon ulkopuolelle hylätessään armon tarjouksen. Ei riitä että tiedät järjelläsi, vaan sinun on omistettava evankeliumi itsellesi uskolla ihan henkilökohtaisesti, koska Jumala on Persoona; Kristus on Persoon ja Pyhä Henki on Persoona. Jumala haluaa ihmisen kanssa persoonallisen eli henkilökohtaisen suhteen. Jumala pelastaa yksilöitä, ei instituutioita ja ryhmiä. Kristus tulee asumaan Pyhän Henkensä kautta ihmiseen ja hänestä tulee uusi luomus. Tarvitaan uudestisyntyminen.

      Tästä evankeliumin vastaanottamisesta ovat lukuisat ihmiset kertoneet, että he ovat ikään kuin tienhaarassa. Laitan joko kaikki toivoni Jeesukseen (vaikka järki haraakin vastaan, koska se on turmeltunut) ja avuksi huudan Herran nimeä siis Jeesusta. Tunnustan että olen rikkonut Jumalan tahdon moninkertaisesti enkä voi itse itseäni ja elämääni parantaa ja pyydän että Jeesus tulee elämääni ja muuttaa sen.

      Kaikki meidän tekomme ovat tyhjää vain, sillä Jumalan pyhyys ja oikeudenmukaisuus on niin korkea ettei ihminen voi ikimaailmassa saavuttaa sitä jollain synnin tahraamalla teolla. Eikä näin ole ollut Jumalan tarkoituskaan. Jumala on rakkaus. Siksi hän halusi tehdä kaiken valmiiksi Poikansa avulla meille vastaanotettavaksi. ”Vaimon siemen murskaa käärmeen pään”. Mitään ihmistekoa ei voi asettaa Kristuksen rinnalle.

      Jeesuksen viimeiset sanat ristillä olivat: se on maksettu (täytetty). Velka on maksettu niin kovalla hinnalla, että se kattaa kaikkien ihmisten kaikki synnit kaikkina aikoina.

      Vielä tuohon outoon Mika Bergmanin lauseeseen: ”Jumala edellyttää täydellistä kelpaavuutta pelastavan rakkautensa ehtona ja hylkää syntisen, jos tämä lankeaa johonkin julkisyntiin, eli huomattavaan moraaliseen rikkomukseen.”

      Niin edellyttää. Siksihän Jumalalle juuri oli oltava täydellinen kelpaavuus ja uhri ja se meille on tarjolla Kristuksen Jumalan Pojan täydellisessä sijaissovituksessa ja ylösnousemuksessa. Syntinen ihminen ei voi sovittaa teoillaan itseään. Teoilla itseään sovittava ei ole kristitty, vaan tuo ajatus on kaikissa muissa maailman uskonnoissa. Tekohurskaus johtaa universalismiin.

      ”hylkää syntisen, jos tämä lankeaa johonkin julkisyntiin, eli huomattavaan moraaliseen rikkomukseen” (Bergman). Miten niin hylkää? Jumala ei hylkää ketään, jos hän katuu ja kääntyy Jumalan puoleen. Jumala ei tarvitse meidän katumustamme, vaan me tarvitsemme sitä. Jumala ei tarvitse meiltä mitään. Vaan Jumala tahtoo että me kunnioitamme ja rakastamme häntä. Kunnioitukseen sisältyy aina myös tietynlainen pelko. Se käy selvästi ilmi Raamatusta. Se että rakkaus karkottaa pelon, tarkoittaa minun mielestäni sitä, että ei tarvitse pelätä että Jumala hylkää minut kun pysyn hänen rakkaudessaan. Kun kerran tiedän ja tunnen että Hän rakastaa minua, niin haluan pysyä hänen luonaan ja hänen sanassaan. Ja ehkä minulla syntyy myös orastavaa rakkautta häneen, joka kuitenkaan ei ole täydellistä, vaan vasta idulla. Sen sisältö on luottamus Jumalan lupauksiin: Hän rakastaa minua ja pitää minusta huolen. Mikään ei maailmassa enää voi erottaa minua hänen rakkaudestaan ja kaikki mitä minulle tapahtuu maailmassa, tapahtuu hänen sallimuksestaan. Olen turvassa. Olen tullut kotiin, jossa minua rakastetaan ehdoitta. Tällainen on Jumalan rakkaus.

      Bergmanin kysymykset nousevat varmaan tekohurskausopista, jossa on sisäänrakennettuna hyvien ja pahojen tekojen hurskausasteikko, koska ihminen ei ole täysin turmeltunut. Nyt sitten voidaan sovitella pahoja tekoja itse katumusharjoituksilla, almuilla ja muilla hyvitysteoilla.

      Joka rikkoo lain yhdessä kohdin on rikkonut koko lain. Ja me rikomme koko ajan. Jos ei teoin niin ajatuksin ja laiminlyönnein. Tarvitaan täydellinen sovitus, Kristuksen lahjavanhurskauden vaate ja se saadaan kun käännytään Jumalan puoleen katumuksessa, rukouksessa ja uskomalla synnit anteeksi Jeesuksen sovintoveressä. Roomalaiskatolisuudessa on tarjolla myös kiirastuli.

      Juuri siksi koska Jumala on rakkaus, hän on täysin oikeudenmukainen. Jumalan täydelliseen rakkauteen kuuluu ehdoton oikeudenmukaisuus. Sitä vaatii hänen pyhyytensä. Olemme kaikki samalla viivalla synteinemme, syntisiä, turmeltuneita. Kukaan ei voi pelastua itsensä kautta teoillaan, vaan täydellisen sovituksen kautta, joka tarjotaan meille Kristuksessa. Tuo tarjolla oleva armo voidaan hylätä kääntymällä pois tai vastaanottaa uskolla Kristukseen. Jos joku ei sitä tahdo, vaikka Jumala kutsuu moneen kertaan ja eri tarvoin, hän valitsee itse kadotuksensa. Jumala ei pakota ketään, koska Hän on rakkaus. Rakkautta ei voi pakottaa kenellekään vastaanotettavaksi, jos toinen ei tahdo olla rakkauden kohteena.

    • Tämä lause tuli vahingossa väärään kohtaan: ”Roomalaiskatolisuudessa on tarjolla myös kiirastuli.” Piti tulla ylläolevaan kappaleeseen.

    • Riitta kirjoittaa; ”Tuo tarjolla oleva armo voidaan hylätä kääntymällä pois tai vastaanottaa uskolla Kristukseen. Jos joku ei sitä tahdo, vaikka Jumala kutsuu moneen kertaan ja eri tarvoin, hän valitsee itse kadotuksensa. Jumala ei pakota ketään, koska Hän on rakkaus. Rakkautta ei voi pakottaa kenellekään vastaanotettavaksi, jos toinen ei tahdo olla rakkauden kohteena.”

      Totta kai luterilainen Jumala pakottaa ja pakkokäännyttää ihmisen, koska ihmisen tahto on sidottu. Ihmisen tahto on pohjimmiltaan paha ja hän on perkeleen kuva. Tämä kuva ei käänny, se vastustaa Jumalaa iankaikkisesti. Jos Jumala ei käännytä, kukaan ei käänny. Jos perkeleen kuva voisi kääntyä, se olisi ihmisen teko. Jumala pelastaa ihmisen ilman ihmistä. Kaikille näin ei käy koska Jumala ei tahdo. Tässä on luterilaisuuden epäloogisuus. Tätä kutsutaan predestinaatioksi, tätä on perisyntioppi, jossa kaikki on periturmelusta.

    • Sami. Lutherilla oli seuraavanlainen käsitys predestinaatiosta: Jumala ei määrää ketään ihmistä kadotukseen, vaan pikemminkin tekee kaikkensa, ettei kukaan sinne joutuisi. Osa ihmisistä on määrätty pelastukseen, mutta tämä ei tarkoita yksittäisiä nimeltä mainittuja henkilöitä vaan yhtä ihmisryhmää. Eli Jumala on määrännyt taivaaseen ne henkilöt, jotka uskovat JEESUKSEEN. (Lutherin malli, by Miikka Ruokanen) Paavali kirjoittaa tässä kristityille. Ja sanoma on, että perintöosa kuuluu niille, jotka ovat Kristuksessa – eli meille uskoville. Se on Jumalan suunnitelma ja suorastaan määräys. Me julistamme Jumalan salaista, kätkettyä viisautta, jonka hän jo ennen aikojen alkua on määrännyt meidän kirkkaudeksemme. (1. Kor. 2:7). Tämä poikkeaa varsin oleellisesti siitä mitä kirjoitit edellä;

      ”Luterilaisuudessa vanhurskauttamisen syy ei ole armo, vaan predestinaatio, vain tietyt ihmiset on määrätty pelastumaan ja he vain pelastuvat…, joka koskee vain iankaikkisuudessa valittuja, tiettyä joukkoa.” (Malli by Calvin)

      Tässä sinun mallissasi on vain se ongelma, että jos kerran Jumala on ennaltavalinnut tietyn joukon pelastukseen, ja kun Jumala ei voi erehtyä, eikä ennaltamääräys voi millään tavalla muuttua, niin mikään ei voi minua vahingoitta vaikka pysyisin synneissä ja rikoksissani ilman parannusta, halveksisin sanaa ja sakramentteja enkä välittäisi uskosta jne. Tulen siis varmasti pelastumaan. Mutta jos et ole iankaikkisuudessa määrätty pelastukseen, kaikki on turhaa, vaikka uskoisit kuinka lujasti. Sen verran kommentoin tuota pakkokäännytystä, että Jumala ei hallitse voimalla vaan sanalla. Jumalan sanaa ja Kristusta voidaan sensijaan vastaustaa, kuten evankeliumeista näemme. Ei tämä asia ole miksikään muuttunut myöskään nykyään, kuten ei myöskään perisynnin turmelus.

    • Sami, Jumalan hyvyys ja rakkaus vetää ihmistä puoleensa. Jumala vaikuttaa maailmassa koko ajan. Ei hän ole jossain pilvenreunalla istuva vanha parrakas mies, joka katselee että mitenkäs ihmisillä menee. Jumala ei tee väkivaltaa kenellekään. Pyhä Henki houkuttelee ihmistä kunnes ihminen tulee vakuuttuneeksi omasta kadotetusta tilastaan ja siitä että on olemassa vain yksi, joka on Hyvä. Tämä iankaikkinen Hyvä, Rakkaus, Totuus ja Armo sanoo, että olet kadotettu ilman minun Poikani vanhurskautta. Hyväksy siis Poikani vanhurskaus turvautumalla häneen. Se luetaan sinulle ansiotta yksin armosta. Jumala ei pakota, Pyhä Henki koko Kolmiyksinen Jumala tekee työtään maailmassa.

      Niin kuin Jeesus sanoi. Isä ja Minä teemme työtä yhäti, siis koko ajan. Ihminen voi murtua kun itsekkyys, omahyväisyys ja ylpeys viimein murtuu ja vastaan hangoittelu loppuu. Ja se loppuu vain silloin kun ihminen on luopunut kaikista itsessään olevista luulotelluista hengellisistä kyvyistä pelastuksensa asiassa ja huomaa että hänen tilansa on ilman Jumalan armoa täysin toivoton. Synnit ovat niin mittaamattoman suuret, ettei hän pysty itse niitä sovittamaan. Vaan että ainoa mahdollisuus on että Jumala armahtaa häntä. Ja näin hän totisesti tekee, sillä siksi hän on antanut Poikansa syntyä ihmiseksi ja kärsiä puolestamme. Silloin ihminen murtuu ja katuu koko syntistä turmeltunutta olemustaan ja alkaa tajuta Jumalan valtavaa pyhyyttä, jota hän ei voi koskaan saavuttaa.

      ”Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa. Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta, että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi. (Ps. 49:8-10) —”Mutta ihminen, mahtavinkaan, ei ole pysyväinen: hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.
      Näin käy niiden, jotka itseensä luottavat, ja heidän perässään niiden, jotka mielistyvät heidän puheisiinsa. Sela. Kuin lammaslauma heidät viedään tuonelaan, kuolema heitä kaitsee, jo huomenna oikeamieliset astuvat heidän ylitsensä; tuonela kalvaa heidän hahmoansa, eikä heillä ole asuntoa. Mutta minun sieluni Jumala lunastaa tuonelan vallasta, sillä hän ottaa minut huomaansa. Sela.” (Ps. 49:13-16)

      Jumala ei pakota. Hän ei tee väkivaltaa, vaan hän vetää puoleensa hyvyydellään. ”Kaukaa ilmestyy minulle Herra: ”Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sen tähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta.” (Jer. 31:3). ”Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys, vetää sinua parannukseen? Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi, hänen, ’joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan’: niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän, mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.” (Room. 2:4-8)

      Tekohurskaudessa ei tarvita todellista katumustakaan, koska kaikki yritetään sovittaa omilla teoilla. Yritetään vain parannella omaa itseä ja tekoja. Katse on käännetty ihmiseen itseensä, ei Jumalaan. Jumala nähdään vihaisena ja kaukaisena, ei Immanuelina eli Jumala meidän kanssamme. Myös tietenkin kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta etsitään itsestä, omista teoista, omasta uskosta jne. eikä Jumalan ja Kristuksen kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta (iankaikkisuutta), jota Paavali tuossa tarkoittaa. Hänen armoaan ja laupeuttaan. Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, sanoi Jeesus.

      Jumalan toimintapa on, että hän vie ihmisen erämaahan (ahdistukset, kiusaukset, kovat elämänkohtalot) ja suostuttelee häntä kuivassa erämaassa. Luther taisteli kauan. Tunnusti syntejään, yritti parannusta kaikin keinoin tuloksetta.

      ”Lutherin ’sidottu ratkaisuvalta’ on suurteos. Siinä hän näennäisiä ristiriitaisuuksia säikkymättä opettaa Jumalan rajoittamatonta tahtoa ja vaikuttamista. Hän on maahan sortanut vallitsevan puolipelagiolaisuuden ja synergismin ja tuonut sijalle laajoihin piireihin pelagiolaisvastaisen ajattelun. Hän on äärimmäisyyteen saakka korostanut vapaan armon oppia ihmisperäistä armonoppia vastaan, joka turmelee pelastusvarmuuden, sitä katolisessa kirkossa vallinnutta ja vielä vallitsevaa epävarmuusoppia vastaan, joka on saanut klassillisen ilmaisunsa Tuomas Akvinolaisen lauseessa: ’Nullus potest scire se habere gratian, certitudinaliter (Kukaan ei voi varmaan tietää, onko hänellä armo), epävarmuusoppia, jolla on paljon nimiluterilaisia kannattajia, uusimmat vieläpä Lutheriin vedoten.

      Luther on teoksellaan muotoillut armovalitsemusoppinsa ja samalla opin ihmisen paaduttamisesta, täten vieden päätökseen raamatullisen opetuksensa suuret ääriviivat. Myöhemmin hän on vain täydentänyt näitä opetuksiaan, mutta ei koskaan niistä poikennut. Tässä ilmenee uskonpuhdistajan suuruus: hän on ensimmäinen oikea opettaja meidän päiviimme saakka. Ennen Lutheria ja hänen jälkeensä on tehty oppirakennelmia järjenomaisten käsitteiden avulla: näin saadaan syntymään järjestelmiä, älyperäisiä kehitelmiä. Luther on saanut jumaluusoppinsa Pyhästä Raamatusta taistelujen kautta; hänen oppinsa on syvän, osittain hirvittävän taistelun tulos. Hän on niinkuin ei kukaan muu oppinut käsittämään inhimillisen luonnon – myös järjen – täydellisen turmeluksen ja samalla ainoan tosiolevaisen, Jumalan, suuruuden; sen tähden hänellä myös on kirkas käsitys Jumalan suuruudesta armossa ja tuomiossa, kääntymyksestä, Pyhän Raamatun arvovallasta uskon voimasta ja armonvälineiden suuresta merkityksestä.”
      —–
      ”Lutherilaisen kirkon Tunnustuskirjoissa, Yksimielisyyden ohjeessa, on maininta, josta jokainen tosi luterilainen iloitsee: *ihmisen täytyy tulla vedetyksi ja uudestaan syntyä Jumalasta; ellei näin käy, ei meidän sydämessämme ole yhden yhtäkään ajatusta, joka itsestään kääntyisi pyhään evankeliumiin, sitä omistamaan.”

      ”Erasmus opetuslapsineen havittelee jonkinlaista yhteensovittelua, mutta omatunto ja totuus eivät voi suostua sellaiseen. Paavilaiset kehuvat saarnaavansa Kristusta, mutta hedelmistään puu tutaan. He huutavat alati: Kirkko, kirkko, kirkko! nimittäen kirkoksi jumalattomiakin ihmisiä, jotka jumalallisin arvovalloin esittävät raamatunvastaisia käsityksiä ja antavat niiden suuntaisia määräyksiä. Erasmushan lupaa seurata kirkkoa kaikessa. Jumalaapelkäävä ja iankaikkiseen autuuteen tähtäävä mieli ei voi yhtyä sellaiseen eikä uskoa raamatunvastaisia opetuksia. Ei se rauhoitu sillä, että velvoitetaan kuulemaan paavia, jotta sopu säilyisi. Kristuksen lampaat tahtovat kuulla paimenensa ääntä. ——
      Erasmuksen ajatukset saivat luterilaisella taholla vähemmän vastakaikua, kalvinistisella runsaasti. Uudestikastajat hyväksyivät Erasmuksen ajatukset monissa kohdin. Pietismi totesi että sillä ja Erasmuksella oli paljon yhteistä. Hallen orpokoti julkaisi 1690 Erasmuksen kirjan ’Kristityn ritarin käsikirja’. Erasmus on saanut ja saa paljon kiitosta niiden suuntien ja niiden opettajien taholta, jotka puoltavat ihmisen vapaata ratkaisuvaltaa, inhimillisen tahdon suurempaa ja pienempää vapautta.” (Martti Luther, Sidottu ratkaisuvalta, A.E. Koskenniemen suomennos, Johdanto, 1952)

      Ihmettelin kun äsken luin nuo kohdat yllä mainitusta kirjasta. Sehän on juuri samaa tai ainakin lähes samaa mitä itsekin kirjoitin yllä. En ollut lukenut tuota kirjaa varmaan 20 vuoteen! Mielenkiintoisa tekstiä. Herättää paljon ajatuksia kun miettii nykypäivääkin.

    • Kostin ja Riitan kommenteihin vastaisin lutherin sanalla;

      ” Kuitenkaan ei ole luvallista tutkia, minkä tähden jumalallinen majesteetti ei poista tai muuta tätä tahtomme vikaa kaikissa ihmisissä, vaikka se ei ole ihmisen vallassa, tai minkä tähden hän lukee sen ihmisen syyksi, vaikka ihminen ei voi päästä siitä vapaaksi ” (M. Luther, Sidottu ratkaisuvalta s. 139)

    • Riitta. En ole tullut lukeneeksi tuota Sidotun ratkaisuvallan johdantoa aikoihin. Heti alussa todetaan sen kirjoitetun vain yhtä miestä Erasmus Rotterdamilaista vastaan. ”Se kuitenkin järkytti koko maailmaa, eivätkä laineet ole tyyntyneet. Erasmus oli kaiken sen henkilöitymä, mikä ihmisperäisenä nousi taisteluun uskonpuhdistusta ja Lutherin evankeliumin kirkkautta vastaan.” Erasmus tuo vuosisadan valo ja maailman toivo, jota mainekkaat kirjailijat ja filosofit kaikilta maailman kulmilta kävivät tapaamassa. Hallitsijat osoittivat hänelle suosiota ja tukivat häntä taloudellisesti. Keisari Kaarle V antoi hänelle ”keisarillisen neuvoksen” arvonimen ja paavikin osioitti Erasmuksen kritiikistä huolimatta suurta ystävällisyyttä. Imartelijoita riitti, kuten Koskenniemi kirjoittaa. Tuossa johdannossa tulee ilmi, kuinka tuo kaksinaamainen ilmavallan hallitsija kulkee ketunhäntä kainalossa imarrellen ja kaikkia keinoja käyttäen ja yrittää nostattaa lipevillä puheillaan taistelun Lutheria vastaan. Nousihan se meteli ja loppu on historiaa.

      Sami. Luther toteaa samalla sivulla 139. ”Oikein siis sanotaan: Jos Jumala ei tahdo kuolemaa, on meidän hukkumisemme laskettava oman tahtomme syyksi. Oikein, jos puhut julistetusta Jumalasta; sillä hän tahtoo kaikkien ihmisten tulevan autuaksi. Koska hän autuuden sanalla tulee kaikkien ihmisten tykö, mutta tahdon syytä on se, ettei se päästä häntä ihmisen tykö.” Näinhän Kristus itse myös sanoo (Mat23:37): ”Kuinka usein minä tahdoikaan koota sinun lapsesi, mutta sinä et tahtonut!”

      Edellistä kommentoi myös Martin Chemnitz: ”Sillä jos joku lähtee ajattelussaan liikkeelle a priori, eli siitä mikä kuuluu salatun Jumalan ja hänen tutkimattoman tahtonsa piiriin siitä ei voi seurata mitään muuta kuin totuudelle vieraita johtopäätöksiä.” Paavalihan toteaa edelliseen liittyen: ”Mikä sinä olet riitelemään Jumalan kanssa?” (Ro9,20). Meidän tehtävämme on luonnollisesti pitäytyä Jumalan ilmoitetussa sanassa, eikä yrittää tunkeutua ilmoituksen ulkopuolelle salattuun Majesteettiin. Kukaan sinne ei pääse.

    • Kiitos Kosti, hyvästä valaisevasta kommentistasi! Tuo room.kirjeen luku 9 on hyvä esimerkki ihmisen epäuskosta. Ihminen keksii mitä tahansa syitä, vastustaa Jumalan tahtoa ja ilmoitusta hänen pelastustahdostaan Jeesuksessa Kristuksessa. Ihminen on yksinkertaisesti sellainen, että hän vastustaa evankeliumia viimeiseen asti. Milloin milläkin syyllä. Nyt syy epäuskoon jäämiseen Jumalan vastustajaksi on se, että Jumala ei kerro miksi jotkut jäävät epäuskoonsa ja tahdon vika ei poistu heistä. Haluan tietää kaiken kuin Jumala! Tämä ihmisen kysymys ei varmasti nouse vilpittömästä mielestä ja halusta tietää, vaan nousee ihmisen kapinahalusta Jumalaa vastaan, kieroudesta ja syntisyydestä, että saisi taas kerran syyn vastustaa Jumalaa ja hänen tahtoaan. Juuri siitä että ”en tahdo” kuulla kun Jumalan sana tuomitsee minut syntiseksi ja itsessäni mahdottomaksi. Kyse on laista. Suostunko siihen että laki tuomitsee minut ja koko olemukseni. Minussa ei ole mitään minkä perusteella voisin itsessäni kelvata Jumalalle. Jumala on pyhä ja minä syntinen. Tuo välimatka minun syntisyyteni ja Jumalan pyhyyden välillä on yksinkertaisesti niin valtava, etten voi tehdä yhtään mitään pelastukseni eteen.

      Mutta ihminen ei tahdo taipua kun Jumala kutsuu häntä, vaan esittää koko ajan verukkeita, että voisi jäädä epäuskoon, itseriittoisuuteen ja tekohurskauteen. Sitten ihminen kehittelee harhaoppeja ja muita teitä ja tikapuita muka päästääkseen niiden avulla Jumalan luo, vaikka Jeesus sanoo selvästi että hän on itse tie Isän luo. Ei kukaan tule Isän luo muutoin kuin minun kauttani, sanoi ja sanoo edelleen Jeesus. Ei ole muuta tietä. Meille on annettu Jumalan Poika, joka on sovittanut kaikkien synnit. Häneen tulee uskoa ja vain hänessä me pelastumme. Paavali puhuu alinomaa ”Kristuksessa”. Että olisimme Kristuksessa, olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi jne.

      Ihminen riitelee ja kapinoi Jumalaa vastaan. Paavali tuossa room.kirjeen luvussa 9 viittaa 2. Moos. 33. Jumala sanoi Moosekselle kun hän halusi nähdä Jumalan kirkkauden, Mooses sanoi: ”Anna siis minun nähdä sinun kirkkautesi”. Jumala vastasi: Minä annan kaiken ihanuuteni käydä sinun ohitsesi ja huudan nimen ’Herra’ sinun edessäsi. Ja minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan” Ja Jumala sanoi vielä: ”Sinä et voi nähdä minun kasvojani; sillä ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon”. Tämähän on Jumalan ihanaa hyvyyttä, armoa ja rakkautta! Hän haluaa, että ihminen jää eloon eikä yritä nähdä hänen salattua olemustaan suoraan, koska muuten ihminen kuolisi. Ihmisen tulee tutkia itseään eikä Jumalaa. Mehän rukoilemme että Jumala tutkii meitä! Jumalaa ei tule tutkia, vaan kunnioittaa ja rakastaa! Näinhän 1. käsky sanoo. Tämä on Jumalan tahto.

      Jumala vastasi Mooseksen pyyntöön niin, että asetti hänet kallion rotkon suojaan ja peitti kädellään hänet kun Jumalan kirkkaus kulki Mooseksen ohitse. (2. Moos. 33:22). Ja kun näin oli tapahtunut, Jumala siirsi kätensä pois ja Mooses näki Jumalan hänen selkäpuoleltaan. Ja jakeessa 23 sanotaan: ”mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa”.

      Jeesus sanoi Filippukselle: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.” (Joh. 14:9. Tässä tulemme nyt juuri evankeliumiin Kristuksesta ja sen loukkaavuuteen. Evankeliumi loukkaa viisastelijaa ja älykköä. Tyydymmekö siihen, että meille on annettu Jeesus. Filippus penäsi Jeesukselta, vaikka jo kauan oli vaeltanut Jeesuksen seurassa: ”Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme” (Joh 14:8). Tahdommeko me nähdä Jeesuksen, jossa näemme Isän kasvot vai mennä pois viisastelemalla ja esittämällä verukkeita? Nähdä Jeesus syntiemme tähden ristiinnaulittuna.

      Tätä Paavali halusi julistaa: ”Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset. (1. Kor. 1:21-25) .

    • Kosti, lutherilla oli kaksi Jumalan tahtoa pelastuksen suhteen siteeraat jälkimmäistä oikein. Tästä kuitenkaan ei aukea lutherin ja tunnuskirjojen predestinaatio.

      Siksi on hyvä huomata, että valinta ei siis ole sidottu siihen, että uskon evankeliumin, (> evankeliumiin uskominen ei ole valinnan syy) vaan valinta realisoituu evankeliumin uskomisessa. On olemassa historiallinen ajankohta jossa Jumala on valinnut yksilön,( tietyn joukon) tämä iankaikkinen valinta realisoituu ajassa, kun uskon. Sanalla ja sakramenteilla on valinnan suhteen välineellinen arvo, CA 5:2, ” … vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee”

    • Riitta S. Yksi meidän aikanamme unohdettuja Lutherin opetuksia on, että kristityssä asuva Pyhä Henki ei salli lihan päästä voitolle hengen ja lihan välisessä kamppailussa. Luther opetti, että sellaisessa tapauksessa, jossa kristitty lankeaa suuriin synteihin kuten aviorikokseen tai murhaan, hän on menettänyt Pyhän Hengen. Tämä opetus ei edes löydy jostain pöytäpuheista vaan Schmalkaldenin opinkohdista, jotka kuuluvat kirkkomme tunnustuskirjoihin.

      Ei Andreas Bergman edusta mitään teko-oppia. Ortodoksinen kristillisyys sanoittaa pelastuksen eri käsitteillä kuin luterilaisuus ja ymmärtää pelastuksen prosessiksi. Itse asiassa luterilaisuuskin käsittää pelastuksen koko elämän pituiseksi prosessiksi, jonka pääkohta on toki Kristuksen ansion jatkuva hyväksilukeminen uudistuksemme jatkuessa. Tässä kohden 1800-luvun alun dogmatiikat arvostelivat tiukasti muun muassa modernin herätyskristillisyyden esiäitiä, metodismia.

    • Marko S., etkö siis näe mitään eroa? Kummallista. Minusta ero on aivan valtava. Ylitsepääsemätön. Toiset pelastavat itse itsensä Kristuksen ulkopuolella tekojen opissa kamppaillen syntiä vastaan. Ei näy mitään katumusta, syntienanteeksiantamusta eikä vanhurskauden hyväksi lukemista. Meillä taas tai ainakin minulle se merkitsee elämää Kristuksessa Pyhän Hengen osallisuudessa ja kilvoittelua uskossa. Että jaksan uskoa Kristuksen minulle luettuun lahjavanhurskauteen silloinkin kun tuntuu että Jeesus on kaukana ja minä ihan kelvoton Jumalan lapsi.

      En usko tuollaiseen ”sanoitus on vain toinen”. Miksi sitten eivät sanoita Raamatun mukaisesti ja oikein? Raamatusta käy selvästi ilmi että pelastus ei ole teoista, vaan armosta uskon kautta Kristukseen.

    • Riitta kirjoittaa; ” Toiset pelastavat itse itsensä Kristuksen ulkopuolella tekojen opissa kamppaillen syntiä vastaan. Ei näy mitään katumusta, syntienanteeksiantamusta eikä vanhurskauden hyväksi lukemista. ”

      Voisitko Riitta kertoa missä kirkossa näin opetetaan. Laita jokin viite niin voimme tarkistaa.

    • Riitta S. Syytät Bergmania tekohurskausopista. Kaikki kristityt ovat keskenään yksimielisiä siitä, että Jumalan armo on pelastumiseen välttämätön. Kukaan ei omilla teoillaan ansaitse pelastusta (keskiajan roomalaiskatolisuuden eräät ajatukset tulivat tätä lähelle). Samalla vallitsee erilaisia käsityksiä siitä, mitä tuo armo on.

      Minä lähden ihan vain siitä teologian perusajatuksesta, että kaikkia pitää pyrkiä ymmärtämään heidän uskonsa peruslähtökohdista käsin eikä edellyttää, että jokin tiukasti määritelty peruslähtökohta on kaikille itsestään selvä lähtökohta. Sinun lähtökohtasi kun on Lutherin aksiooma siitä, että jonkin asian nostaminen Kristuksen työn rinnalle kaventaa väistämättä Kristuksen kunniaa ja turhentaa armon. Ajattelen toki itsekin näin – kokemusperustaisestikin – mutta yritän ymmärtää myös niitä kristittyjä, joiden lähtökohta on toinen.

      En tunne riittävästi ortodoksisen kirkon tulkintaa Paavalista. Mutta minusta on hyvä muistaa, että Idän kirkkoisät selittivät hänen tekstejään samasta kulttuuripiiristä käsin. Idän kristillisyyden ”pääopinkohta” ei ole vanhurskauttaminen vaan jumalallistuminen, lähtökohtana 2 Pietarin kirje.

  2. Kosti, viimeiseen kappaleeseen, luulen tuon johtuvan lain ehdottomasta vaatimuksesta.

    Alussa puhut Jumalan yleisestä pelastustahdosta, mutta luulisi sinun tietävän luterilaisena, että on olemassa salattu predestinaatio, joten yleinen pelastustahto korvautuu predestinaatiolla. Yleisellä pelastustahdolla ei ole luterilaisuudessa mitään merkitystä. Tietenkään Jumala ei halua pelastaa kaikkia, koska Hän on monergisti, näin siis luterilaisuudessa.

  3. Autuas ihminen, jonka Jumala on pelastanut. Ja Jumala tekee sen vielä täydellisesti, kuten (hebr.7:25) todistaa.

    Raamatusta löytyy vahvasti myös se käsitys, että Jumala pelastaa oman kansansa, oman perhekuntansa. Kristus on tullut maailmaan pelastukseksi kaikille, mutta kuten tiedämme Sanan kautta ettei kaikki pelastu. Ihmisen ylpeys on sitä luokkaa, ettei se alistu Jumalan Vanhurskauden alle. Ja näyttää olevan niin, että tämä koskee jollain tasolla myös niitä, farisealaisia ”kristittyjä” jotka turvaavat omaansa, eivätkä suostu Jumalan Kaikkivaltiaan tahdon alle. He turvaavat Jumalan lakiin, mutta eivät sitä kuitenkaan itse noudata.

    Jumalan Armovalintaan kuuluu on myös se, että Kristittyinä luotamme Jumalaan myös Tuomion osalta, sillä Hän yksin tuntee ja näkee ihmisen sydämen läpikotaisin. Totaalinen syntimme on myös uskottava, sillä ihmisen on sokeutensa tähden mahdotonta sitä muuten ymmärtää. Näin on myös totaalinen pelastuksen Armo
    uskottava yksin Sanan ja Jumalan lupausten kautta Kristuksessa.

    Jos pieninkään osa omaani on pelastuksen vakuutena, niin hukun, mutta, nyt pelastukseni ei ole kiinni minusta, vaan Jumalasta, joka on Armollinen pelastaessaan minut Sanansa kautta. Synti otettiin pois Kristuksessa, ja tämän sain kuulla Evankeliumin kautta, joka ilmestyi maailmaan, ei ihmisen tahdosta, vaan Jumalan. Näin on Sanansa (Kristus) minun Pelastukseni. Ilman Jumalan työtä ei kukaan pelastu, Hän on uskon Alkaja ja Täyttäjä.

    ”Kuka voi kuulla saarnamme? Kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?” Tätä voimme ihmetellä yhdessä Apostolien ja profeettojen kanssa, sillä Jumala on sen ihmiseltä salannut. Emmekö hyväksy sitä?

    ”Katso Jumalan tekoja; sillä kuka voi sen suoristaa, minkä hän on vääräksi tehnyt?” Saarn.7:13
    Eikö siis niin, että vain Jumala voi herättää kivistä itselleen lapsia?

    Jos se on näin, niin miksi kapinoisimme Jumalaa vastaan, joka tekee kaiken tahtonsa mukaan kysymättä meiltä mitään? Hänen Vanhurskaat tekonsa ovat jotain muuta, kuin meidän käsityksemme hyvästä ja pahasta.

    Vapaa tahto on käsitteenä hyvin yleinen ja paljon sitä ihmiset käyttävät omaksi puolustuksekseen, mutta en ole vielä tavannut ainoatakaan ihmistä, joka voisi tehdä vain hyvää. Sillä jos meillä on ”vapaa tahto”, niin me myös teemme pahaa samalla tahdolla ja tuomitsemme itsemme välttämättömyyden suomalla varmuudella tekemämme vääryyden tähden.

    • Kiitos Ismo hyvästä kommentistasi!

      ”Kuka voi kuulla saarnamme? Kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?” Tätä voimme ihmetellä yhdessä Apostolien ja profeettojen kanssa, sillä Jumala on sen ihmiseltä salannut. Emmekö hyväksy sitä?”

      Juuri näin. Emme tahdo hyväksyä, että Jumala on kaikkivaltias ja me emme ole. Syynä on ihmisen hybris (ylpeys). Jumala on kaikkivaltias, kaikkitietävä, kaikkiviisaus, kaikkinäkevä, kaikkialla läsnä.

      Jumalan salaisuus on Kristus (Kol. 2:2). Kristuksessa ”ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä.” (Kol. 2:3

  4. Ismo kirjoittaa; Vapaa tahto on käsitteenä hyvin yleinen ja paljon sitä ihmiset käyttävät omaksi puolustuksekseen, mutta en ole vielä tavannut ainoatakaan ihmistä, joka voisi tehdä vain hyvää. Sillä jos meillä on ”vapaa tahto”, niin me myös teemme pahaa samalla tahdolla ja tuomitsemme itsemme välttämättömyyden suomalla varmuudella tekemämme vääryyden tähden.

    Tämähän on itsestään selvyys, jossa ihmisen vapaa tahto ilmenee. Tahto on siis vapaa ja voi valita joko hyvä tai pahan suuntautuminen. Kirkossa on aina ajateltu näin.

    Ismo kirjoittaa; ”Jos pieninkään osa omaani on pelastuksen vakuutena, niin hukun, mutta, nyt pelastukseni ei ole kiinni minusta, vaan Jumalasta, joka on Armollinen pelastaessaan minut Sanansa kautta. ”

    Tämä on luterilaisuudessa tunnettua, Jumala pelastaa ihmisen ilman ihmistä.😇

    • Sami, nyt loppuu sitten puhe Lutherista! En kertaakaan maininnut Lutheria blogissani ja hän ei liity blogiin mitenkään. Kirjoita omia blogeja. Jaat vain toisten blogeilla erikoisia väitteitä ilman todellisuuspohjaa kuten tuo Lutherin predestinaatio, vaikka olemme niin monta kertaa sen osoittaneet sinulle, ettei se pidä paikkaansa. Jatkat aina vain samaa parjaustasi. Et itse ollenkaan analysoi ja tutki Raamatun sanaa, ja jaa meille siitä nousevia ajatuksiasi. Onko niitä? Miksi tulit tänne taas parjaamaan Lutheria ja luterilaisuutta? Se näyttää olevan sinulle pakkomielle.

    • Sami. Teit aivan oikean huomion siinä, ettei valinta ole sidottu uskoon, vaan Jumalan armoon Kristuksessa. Apt. 13:48 mukaan evankeliumin kuulleet ”pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa ja uskoivat, kaikki, jotka olivat säädetyt iankaikkiseen elämään.” Edellinen todistaa sen, että valinta on uskon syy. Edellä kirjoitin epätarkasti, että ”Jumala on määrännyt taivaaseen ne henkilöt, jotka uskovat Jeesukseen. Siis päinvastoin me uskomme, koska olemme valittuja.

      Tämä on vain esimerkki siitä kuinka tarkka näissä käsitteissä pitäisi olla. Armonvalinnan perusteella me uskomme. Joka uskoo Jeesukseen saa olla varma valinnastaan, tarvitsematta miettiä Jumalan salattua tahtoa. Ei ole kuitenkaan niin, ettei mikään voi minua vahingoittaa vaikka pysyisin synneissä ja rikoksissani ilman parannusta, halveksisin sanaa ja sakramentteja enkä välittäisi uskosta.

      Vastaat Ismolle, että ”tahto on vapaa ja voi valita joko hyvän tai pahan suuntautumisen.” Olisi mielenkiintoista tietää, mihin sielunkykyyn tuo vapaa tahto sijoittuu? Ehdotan lähinnä järkisielua, kun vapaata ratkaisua ei voida soveltaa kehenkään muuhun kuin jumalalliseen majesteettiin, joka voi tehdä kaiken mitä ikinä tahtoo. Jos tämä nimitys sovelletaan ihmiseen, se merkitsee sitä, että ihmiselle omistetaan jumaluus. Mihin silloin armonvalitsemusta tarvitaan, jos meillä on kyky suuntautua mihin itse haluamme? Joko hyvään tai pahaan? Mihin me silloin lunastajaa tarvitsemme? Mutta kun Jumalan valitsemuksesta johtuu, että me uskomme, silloin meillä ei ole syntiinlangenneina mitään kykyä valita muuta kuin synti.

  5. ”Ortodoksina nimittäin näen Jumalan vielä vahvemmin ehdottoman rakkauden kautta. Jumala ei ole koskaan ongelmani, vaan ongelma on synti, joka etäännyttää minua Jumalasta. ”Minulle erot (luterilainen -ortodoksinen) tiivistyvät siihen, että ortodokseille Jumala ei koskaan ole ongelma. Synti on ainoa ongelmamme. Siksi koko kristillinen kilvoittelu keskittyy synnin ja himojen voittamiseen. Mitä enemmän pääsemme vapaiksi kaikesta meitä kietovasta pahasta, sitä avoimempia olemme Jumalalle, joka on aina valmis rakkaudessaan asettumaan sydämiimme.” (M. Bergman), Tämä lainaus aiemmasta Kostin kommentista.

    Jumalan näkeminen ”ehdottoman rakkauden kautta”. Kysymys kuulukin nyt että miksi ei hän sitten näe? Näen syynä selvästi sen että laki ja evankeliumi ovat yhtenä mössönä. Sen näkee tuosta että ortodoksisuuden mukaan kristillinen kilvoittelu olisi kilvoittelua synnin ja himojen voittamisessa. Mutta huonostipa tämä nyt on onnistunut jos näin se olisi. Ei tarvitse kuin katsoa pahuutta, joka maailmassa vallitsee synnin tähden. Ei oli onnistunut 2000 vuodessa eikä ennen sitäkään. Ja nytkin täällä Sami koko ajan parjaa Lutheria, vaikka minun blogissani ei ole sanaakaan Lutherista! Tämä on jokin pakkomielle!

    UT:ssa (Paavali) sanoo selvästi että kilvoittelu on kilvoittelua uskossa. Paavali ei enää kilvoitellut lakihurskauden saamiseksi, vaan luki koko entisen elämänsä lakikilvoitteluineen tappioksi. Ja sanoo heittäneensä laissa kilvoittelun karmeana likaisena roskana pois, koska kilvoitteli nyt voittaakseen omakseen ylen kalliin, Herran Kristuksen Jeesuksen tuntemisen. Paavali pyrki siihen, että hänet havaittaisiin olevan Kristuksessa ja omistavan ”ei omaa vanhurskautta, joka tulee laista” vaan sen vanhurskauden, joka tulee uskon kautta Kristukseen ja tuon vanhurskauden lahjoittaa Jumala uskon perusteella. Tämä nyt omaa tekstiäni tuosta Fil. 3:7-11. Jokainen voi itse lukea sen Raamatusta. Paavali siis heitti entisen elämänsä lakikilvoitteluineen roskana pois jotta omistaisi Kristuksen vanhurskauden.

    Paavali kirjoittaa Timoteukselle 1. Tim. 6:12 ”Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä.”
    1. Tim. 1:18-19 Paavali kehottaa Timoteusta taistelemaan jalon taistelun ja säilyttämään uskon ja hyvän omantunnon. Ja varoittaa että jotkut ovat hyljänneet tämän uskon kilvoittelun ja joutuneet uskossaan haaksirikkoon. Samassa luvussa Paavali kirjoittaa että lakia tulee käyttää sen tarkoituksen mukaisesti: eli lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille….Siis kaikelle mikä on tervettä oppia vastaan. Ja lopuksi Paavali vielä (jae 11) sanoo ”autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka minulle on annettu.”

    Ja vielä vaikkapa 2. Tim. 4:7 ”Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt”. Eli kilvoittelu on uskon säilyttämisessä Kristukseen. Etten lankeaisi harhaoppeihin enkä legalismiin lakihurskauteen enkä lankeaisi antinomismiin eli lain hylkäämiseen. Vaan säilyttäisin uskon Kristuksen lahjavanhurskauteen, joka on minun hyväkseni luettua vierasta vanhurskautta, ei minun omaani ja teoilla ansaitsemaani.

    Bergman: ”Mitä enemmän pääsemme vapaiksi kaikesta meitä kietovasta pahasta, sitä avoimempia olemme Jumalalle, joka on aina valmis rakkaudessaan asettumaan sydämiimme.”

    Tämähän on aivan järjetöntä! Siis maailmankaikkeuden Jumala on riippuvainen IHMISESTÄ! Apua! Siis Jumala on riippuvainen siitä, että me omin voimin olemme päässeet vapaiksi pahasta ja olemme avoimia Jumalalle ja sitten hän suostuu tulemaan asettumaan sydämeemme. Milloinhan tämä tapahtuu?! Missä on evankeliumi, usko, rakkaus ja armo?

    Eikö hän tajua että juuri siksihän Jeesus kuoli meidän puolestamme että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Hän on sovittanut synnit. Maksanut velkamme Jumalalle ja voittanut kaiken kärsimisellään ja ylösnousemisellaan ja avannut meille taivaan.

    Tässä on ikäänkuin sama ajatus kuin roomalaiskatolisuudessa. Ihminen tekee ensin jonkun hyvän teon ja sitten Jumala vuodattaa ihmisen armonsa ja rakkautensa. Jumalasta tulee näin ihmisen velallinen!

  6. SITTEN lopuksi: lain ja evankeliumin yhteydestä ja erosta. Lainaan taas rovasti Raimo Mäkelän kirjaa ”Teesejä laista ja evankeliumista”:

    ”Lain ja evankeliumin yhteys ilmenee ensinnäkin siinä, että ne edellyttävät toistensa olemassaoloa, koska ne heijastavat Jumalan ykseyttä suorastaan ekvivalenssina. Kaavalla asia on ilmaistavissa näin:
    Laki = Jumala
    Evankeliumi = Jumala
    Lain ja evankeliumin suhde = Jumala eli Jumalan sisäiset suhteet eli kolmiykseys

    Lain ja evankeliumin sisällöllinen olemus on sama: hyvyys, rakkaus, vanhurskaus. Tämä on niiden yhteyden ydinasia. Laki ja evankeliumi suuntautuvat yhdessä samaan kohteeseen eli kaikkiin ihmisiin. Lailla ja evankeliumilla on yhteisiä tarkoituksia ja vastavuoroisia tehtäviä: ne osallistuvat yhdessä sekä Jumalan maailmanhallintaan että pelastuksen välittämiin tehtäviin, vaikka eri tavoin mutta kumpikin välttämättöminä. Niillä on sama kesto: maailman loppuun saakka.

    Lailla ja evankeliumilla on yhteytensä rinnalla kuitenkin myös eroavuutensa. Se ilmenee niiden ilmoittamisen ja tiedostamisen lähteissä, jotka ovat osittain samat, osittain toiset. Lain ja evankeliumin yhteisellä sisällöllä, materialla, on erilainen ja vastakkainen muoto, forma, jota luonnehtivat myös sanat tapa, kategoria, esimerkki, napa, äänensävy, puku, tyyli. Laki on vaatimusta, vaatimus on lakia, evankeliumi on lahjaa, lahja on evankeliumia, missä muodossa nämä sitten esiintyvätkin. Tämä on lain ja evankeliumin eron ydinasia. Muodot liittyvät kuitenkin irrottamattomasti sisältöön, jota ilman lakia ja evankeliumia pelkkinä muotoina, siis pelkästään vaatimuksena ja lahjana yleisesti, ei ole olemassa.

    Lain ja evankeliumin materiaan, sisältöön, liitettyinä niiden formaalinen ja ratkaiseva ero ilmentyy seuraavasti. Laki sanoo ihmiselle: *Rakasta sinä Jumalaa ja ihmisiä samalla tavalla kuin Jumala rakastaa sinua.’ Evankeliumi sanoo ihmiselle: ’Jumala on rakastanut sinua niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.’ Siten lain ja evankeliumin antamat lupaukset ovat erilaisia: LAIN LUPAUKSET OVAT EHDOLLISIA, EVANKELIUMIN LUPAUKSET EHDOTTOMIA. Niihin perustuvat Jumalan liitot ovat samalla tavoin vastakkaiset. Niillä on eri ’käyttö’ ja väärinkäyttö sen vastakohtana sekä eri työ ja virka, tehtävä ja vaikutus. Erikseen ne kohdistuvat eri tavalla eri hengellisessä tilassa oleviin ihmisiin ja myös edellyttävät ihmisen tahdon vapautta tai sidonnaisuutta eri tavoin.

    Lailla ja evankeliumilla on erilainen yhteiskunnallinen asema. Laki puolustaa evankeliumia silläkin tavoin, että se raivaa evankeliumille tilaa yhteiskunnassa. Evankeliumi saa yhteiskunnan kansalaisissa aikaan vapaaehtoista lainkuuliaisuutta, vähentää rikollisuutta ja luo kaiken sosiaalista ja kulttuurista hyvää. Laki oikeuttaa yhteiskunnallisen pakkovallan käyttämisen, kun taas evankeliumi luo ihmiseen sisäisen vapauden. Laki ja evankeliumi asemoituvat ilmoituksen ja pelastuksen historiassa ja tehtävässään eri kohtiin keskinäisessä järjestyksessään. Lailla ja evankeliumilla on eri hallintavalta.

    ’Viimeinen sana’ on evankeliumilla, ei lailla, niin kuin oli ensimmäinenkin. Vain evankeliumi on kristinuskon perusta. Vain se on armonväline ja tuo ikuisen pelastuksen. Evankeliumi on absoluuttinen. Laki on toissijainen, relationaalinen, vasta lankeemuksen jälkeen langenneille nimenomaisesti annettu perimmältään evankeliumin tähden. Siten se on myös ’väliaikainen’.

    Evankeliumin hallintavalta viittaa luomiseen, lunastukseen ja lopulliseen eskatologiseen pyhitykseen, joka on sekä luomisen palautumista että sen täydellistymistä lunastuksen perusteella. Laki tulee silloin tarpeettomaksi toisin kuin ajassa, ’väliajassa’, jossa sen on suoritettava aina tehtävänsä. Vaikka evankeliumi on lain täyttymys, evankeliumi on kuitenkin samalla myös enemmän kuin laki, sillä vaikka pyhitys on ennalleen asetettua luomista, se on myös enemmän kuin luominen, niin kuin Kristus taivaaseen astuttuaan on enemmän kuin (vain) inkarnoituneena, lihaksi tuleena.

    Lailla ja evankeliumilla on kintereillään myös ainainen varjostajansa ja vääristäjänsä. Lakihenkisyydessä eli lainomaisuudessa eli legalismissa laki ja evankeliumi samastuvat toisiinsa: vaatimus on lahja, lahja on vaatimus, vaadittu rakkaus on annettua rakkautta, annettu rakkaus on vaadittua rakkautta. Jumalan ja ihmisen ero todellisuudessa katoaa. Lain kumoamisessa eli antinomismissa laki ja evankeliumi irtoavat eli separoituvat toisistaan. Näin niiden distinktiivinen jännite eli polaarisuus laukeaa. Legalismi ja antinomismi jäävät siten erityisen ja jopa yleisen ilmoituksen ulkopuolelle ihmisen ’luonnollisen’ mutta vääristyneen uskonnollisuuden ilmauksiksi. Niiden kanssa joudumme taistelemaan taukoamatta itsessämme, kirkossa ja yhteiskunnassa.

    Lain ja evankeliumin distinktiivisellä yhteydellä on sama luonne kuin Jumalassa ja hänen suhteessaan luotuun olevilla distinktioilla, joita se heijastaa: muodollisesti Kolmiykseyden interpenetraatio ja Jumalihmisen interpenetraatio, materiaalisesti Jumalan viha (moraalilain toisessa käytössä) ja Jumalan rakkaus. Tämä seikka osaltaan viittaa siihen, että laki-evankeliumi on koko todellisuuden tulkinta tai todellisuus avautuu niistä ja niiden suhteesta. Tällä tavoin kristinusko on ainutlaatuista ja absoluuttista.”

  7. Riitta kirjoitat: ” Jumalan lapsi, joka on henkilökohtaisesti kokenut ja vakuuttunut siitä, että Jumala rakastaa häntä ja että Jeesus Kristus Jumalan Poika on sovittanut hänen syntinsä ristillä kärsimällä tuskallisen ja häpeällisen kuoleman hänen sijaisenaan, haluaa noudattaa syvältä sydämestään asti Jumalan lakia, hän varoo syntiä ja rientää tunnustamaan Jumalalle ne. Hän tahtoo olla Jumalalle kuuliainen ja seurata Jeesusta, Herraansa ja Vapahtajaansa. Hän on siihen myös kykenevä, koska Pyhä Henki asuu hänessä ja antaa voimaa taistella syntiä vastaan ja kilvoitella uskossa Kristukseen.”

    Minä kyllä tiedän, että olen Jumalan lapsi, koska minut kasteessa on Jumalan lapseksi otettu ja konfirmaatiossa tämä liitto on uudistettu.

    Nämä omin teoin ansaitut, Jeesuksen teon päälle liimatut hurskastelut ovat minusta vieraita kristinuskolle. Kerro vaikka joku omakohtainen esimerkki, miten taistelet omia syntejäsi vastaan ja kilvoittelet uskossa Kristukseen, niin ymmärrän paremmin, mistä puhut. Kiitos!

    • Niin, no ymmärrän tietysti, että jos omia syntejä ei ollenkaan ole, niin vaikeapa silloin on minun kysymykseeni vastata.

      Luulin, ettei Jeesuksen jälkeen ihan synnittömiä ole ollut, mutta tällä palstalla olen monen monta kertaa törmännyt kommentoijiin, jotka ovat aivan kaikista synneistä vapaita.

      Aina, kun olen esittänyt tuon kysymyksen itsekunkin henkilökohtaisista synneistä, vastassa on ollut täysi hiljaisuus.

    • Seija ja Sami, ei Riitta vastaa. Seijan kysymys ja Samin usutus vastaamiseen ovat asiattomia ja mauttomia. Miksi? Siksi että tämä ei ole henkilökohtaisten syntien tunnustusfoorumi.

    • Riitta, kukaan ei ole pyytänyt sinua ripittäytymään. Olet ymmärtänyt väärin Seijan kysymyksen joka oli asiallinen.

  8. Kosti kirjoitat; ”Olisi mielenkiintoista tietää, mihin sielunkykyyn tuo vapaa tahto sijoittuu? Ehdotan lähinnä järkisielua, ”

    Platonin jaottelusta voisi olla apua, joka tapauksessa vapaa tahto on ihmisen ydintä. Perinteisesti sydän on ihmisen keskus.

    Ihminen on Jumalan kuva joka jumallistuu, hänestä ei kuitenkaan tule Jumala jonka olemus on aina salattu.

    Vapaa tahto, ei tee tyhjäksi sovitusta ja Jumalan lahjoittamaa pelastusta, miksi tekisi.

    • Niinpä niin. Platon. Palaan vielä Andreas Bergmanin sivustolle – Palasia, Neljäs palanen: Ensimmäinen uskonkappale (1.5.2018). Hän toteaa mm; ”Täydellisen turmeluksen opin asema protestanttisuudessa on minulle ongelma. Synnistä puhutaan helposti ikään kuin olemassa olevana asiana, substanssina. Synti ei kuitenkaan ole substanssi, koska Jumala ei ole luonut mitään pahaa. Luomakunta on hyvä. Ihminenkin on hyvä, koska Jumala on hyvä. Jos mitätöimme ihmisen arvon syntiopilla, hyökkäämme Luojaa vastaan.”

      Eipä niin. Jumala ei luonut mitään pahaa. Mutta hyväksi luotu Kerubi lankesi ja sitä kautta ihminen kuten voimme nähdä historiasta ja myös nyt, kun maailma alkaa olla sekasorron vallassa. Mikäli on niin, että me syntiopilla hyökkäämme Luojaa vastaan, niin sitten itse Kristus teki niin sanomalla Joh8: ”…joka syntiä tekee on synnin orja.” Aikoinaan Sidottuun ratkaisuvaltaan pahennuttiin, joka on tosin varsin ymmärettävää myös tämän päivän näkökulmasta.

    • Kosti, Andreas on oikeassa, synti ei ole substassi, vaan se on parasiitti. Joh 8 ei puhu synnin substassista, vaan juuri parasiitistä. Sidottuun ratkaisuvaltaan tuleekin pahentua, se on harhaoppi, ja kantava prinsiippi luterilaisessa teologiassa. Lutherhan opiskeli käsittääkseni skolastiikkaa ( skolastiikassa on myös kyllä hyvää) luther vain teki itselleen ja opin seuraajille todellisen rotanloukun.

    • Riitta kirjoittaa; ” Toiset pelastavat itse itsensä Kristuksen ulkopuolella tekojen opissa kamppaillen syntiä vastaan. Ei näy mitään katumusta, syntienanteeksiantamusta eikä vanhurskauden hyväksi lukemista. ”

      Voisitko Riitta kertoa missä kirkossa näin opetetaan. Laita jokin viite niin voimme tarkistaa.

    • Alla linkki Vesa Ollilaisen luentoon kristillisestä universalismista STI:ssa. Kannattaa ehdottomasti katsoa!

      https://www.youtube.com/live/YylBJEYGkOI

      Olin kuunnellut tämän jo aiemmin (Pidetty 25.4.2024) , mutta nyt kun Platon tuli esiin, niin palasin taas kuuntelemaan.

      Hän käsittelee kohdasta 52:15 alkaen David Bentley Hartin universalismia ja (käsittääkseni) hänen viimeistä kirjaansa. Hän sanoo kirjassaan mm. että kukaan ei ole koskaan onnistunut esittämään argumentaatiota sen uskon puolesta, että yksin Kristus pelastaa ja että jos tuohon pelastukseen ei pääse osalliseksi, joutuu iankaikkiseen kadotukseen. Hän väittää että tuo usko on sisäisesti niin ristiriitainen ja moraalisesti niin turmeltunut, että se jo itsessään muodostaa vastaväitteen sen puolustajalle, siis kumoaa itse itsensä.

      Hart polemisoi etenkin reformoitua ajattelua vastaan ja kaksoispredestinaatiota sekä monergistista Jumala -kuvaa vastaan. Hän sanoo että se on metafyysinen absurdius ja sen tyyppinen kalvinismi on dekadentein kuviteltavissa oleva teologia (eli moraalisesti rappeutunein). Se on moraalista idiotismia ja sen kannattajat ovat diabolisia uskonnollisia sosiopaatteja.

      Ollilainen vetää yhteen mitä Hart lähinnä ajattelee, niistä jotka kritisoivat häntä:
      He ovat:
      tietämättömiä, koska eivät ole perehtyneet asioihin tai
      he ovat tyhmiä kun eivät pysty käsittämään näitä asioita tai
      he ovat mielisairaita, joka estää heitä ymmärtämästä tai
      he ovat pahoja

      Hart on idän kirkon ortodoksi. Nyt tietysti jännä huomata että kirkon historiassa universalismi on ollut idän kirkossa vahvasti esillä ensimmäisinä vuosisatoina. Origenes (185-251) halusi yhdistää Platonin filosofian teologiaan. Häneltä on apokatastasis-oppi, oppi kaiken ennalleen asettamisesta. Oppi ammentaa gnostilaisuudesta ja platonismista. Gregorius Nyssalainen (335-395) puhui prosessista kohti parempaan. Tuossa pelastusprosessissa Jumala puhdistaa ihmistä pahuudesta. Tämän on tuomittu alkukirkossa harhaopiksi (Nikean kirkolliskokous käsittääkseni). Siksi Nikean uskontunnustus ottaa kantaa kohta kohdalta näihin harhoihin.

      Hart väittää siis että 2000 vuotta ihmiset on harhautettu uskomaan eksklusivismiin, josta hän nyt haluaa pelastaa ihmiset.

      Eikö tämä ole nyt sitä mitä Sami Paajanen täällä ”vaahtoaa”?

      https://en.wikipedia.org/wiki/David_Bentley_Hart

    • Lisään vielä, että Ollilainen sanoo tuossa luennossaan että universalismissa on tyypillistä että pyyhitään pois ero yleisen ilmoituksen ja erityisen ilmoituksen välillä.

      Universalismi ei ole toki ongelmana vain ortodoksisessa kirkossa, vaan sitä on tietysti muissakin tunnustuskunnissa ja vapaissa suunnissa (evankelikaalisuus), lut. kirkko (liberaaliteologia) jne. Näitä Ollilainen käsittelee myös luennossaan. Universalismia edustaneista henkilöistä historiassa hän mainitsee nämä:
      Origenes, Gregorius Nyssalainen, Jakob Böhme, Friedrich Schleiermacher, Karl Barth, Karl Rahner ja
      Hans Urs von Balthasar

    • Sami. Jumala hyvyydessään ei ongelma, vaan tietenkin synti, josta voimme olla kaiketi samaa. Ongelma kulminoituu siten siihen, kuinka syvä lankeemus on. Siinä meillä on erimielisyys. Sidottu ratkaisuvalta kaikesta huolimatta korostaa kuitenkin Jumalan yksinvaikuttavuutta, joka ei ole noin vain sivuutettavissa. Sen ainakin Erasmus joutui rauhan miehenä toteamaan.

    • ….. korjaan. Jumala hyvyydessään ei ole ongelma, vaan tietenkin synti, josta voimme olla kaiketi samaa mieltä….

  9. TT Vesa Ollilaisen luento universalismista kuuluu neljän luennon luentosarjaan: 1) Tunnustus, kuuliaisuus, todistus: Lausanne-liikkeen lähetysteologia, 2) Kristuksen ainutlaatuisuus ja ekumeeninen missiologia, 3) Inklusivismi ja pluralismi uskontoteologisina malleina ja 4) Pääsevätkö kaikki taivaaseen? – kristillisestä universalismista.
    Löytyvät STI:n Youtube-kanavalta.

    • Riitta kirjoittaa; ” Universalismi ei ole toki ongelmana vain ortodoksisessa kirkossa, ”

      Ei tämmöistä ongelmaa ole olemassa.

      Riitta kysyin osaatko vastata?

    • Kuuntele ensin Vesa Ollilaisen luennot. Vastaukset löytyvät sieltä. Voit sitten niitä pohtia. Ja onhan Hartista täälläkin kirjoiteltu.

    • Riitta, ei minulle ole mitään uutta noissa luennoissa. Mutta vastaappa nyt kysymykseen

      Riitta kirjoittaa; ” Toiset pelastavat itse itsensä Kristuksen ulkopuolella tekojen opissa kamppaillen syntiä vastaan. Ei näy mitään katumusta, syntienanteeksiantamusta eikä vanhurskauden hyväksi lukemista. ”

      Voisitko Riitta kertoa missä kirkossa näin opetetaan. Laita jokin viite niin voimme tarkistaa.🙂

    • Riitta: Minullekin tämä lause jää kryptiseksi: ” Toiset pelastavat itse itsensä Kristuksen ulkopuolella tekojen opissa kamppaillen syntiä vastaan. Ei näy mitään katumusta, syntienanteeksiantamusta eikä vanhurskauden hyväksi lukemista.”

      Mihin tai kehen tässä viittaat? Missä näin opetetaan? Ketkä pelastavat itse itsensä Kristuksen ulkopuolella tekojen opissa? Mitä tämä tarkoittaa? ”Tekojen opissa kamppaillen syntiä vastaan”. En ymmärrä tätäkään, vaikka ole Raamattua yli 60 vuotta päivittäin lukenut.

      Missä tai kenessä ” ei näy mitään katumusta, syntienanteeksiantamusta eikä vanhurskauden hyväksi lukemista.”? Mitä tämä voi tarkoittaa? Mikä on ”vanhurskauden hyväksi lukeminen”? Syntienanteeksiantaminen on sentään tuttu juttu meikäläisellekin.

      Voi olla, että kirjoitat blogisi jonkun oman liikkesi edustajana. Sen merkistystä ei varmaan ulkopuolisten ole tarviskaan ymmärtää. Olisiko teillä joku oma alusta, jossa nämä tavallisen kastetun ja rippikoulunkäyneen kristityn kirjoitukset saisivat enemmän arvostusta?

      En tarkoita, ettetkö saisi tai voisi kirjoittaa tänne K24- alustalle. Eikähän minulla tietenkään ole mitään sellaisia valtuuksiakaan.

      Monet kommenteistasi ovat vain sellaisia, että tavallinen riviseurakuntalainen ei pääse niistä kärryille.o

  10. Viittaan kommenttiin: Sjöblom Marko 31.05.2024 15:32 Klo 15:32

    Minulla ei ole mitään Lutherin aksioomaa, vaan yksin evankeliumi Kristuksesta tuo pelastuksen. Evankeliumi on absoluuttinen, laki suhteellinen.
    Marko, erikoista on että kristittyjen kunnioitus toisiaan kohtaan ei näytä koskevan Sami Paajasta lainkaan.

    • Riitta S. Useammalla meistä on syytä katumukseen ja parannuksen tekoon liian vähäisestä toisten kristittyjen kunnioittamisesta.

      Ja jotta et käsitä kommenttejani väärin: lueskelen säännöllisesti kirkkoisien tekstejä, mutta säännöllisin väliajoin minulle tulee kova tarve lukea täydennyksenä enemmän Lutheria. Juuri selkeän armo-opin vuoksi. Kirkkoisien maailma ja ajattelutapa varsinkin idässä, on monin tavoin vieraan oloinen ja se heijastuu heidän teksteissään siinä, että he kannustavat kristittyjä kilvoitteluun.

      Et ilmeisesti huomaa, että otat luterilaisen vanhurskauttamisopin, Lutherin keskeiset korostukset ja lain sekä evankeliumin eron raamatullisina itsestäänselvyyksinä. Aika lailla Raimo Mäkelän ja parin muun jalon viidesläisen veljen siivilöiminä. Teologina huomaan sen kyllä; yritän tarkastella omaakin uskonymmärrystäni kriittisesti. Vaikka itsekin seuraan samoja latuja ja tunnustaudun ”Lutherin uskoon”. Kesken jääneiden jatko-opintojeni aikana oma teologinen horisonttini laajeni valtavasti, kun sai tutustua vanhoihin raamatuntulkintoihin ja monien sellaisten ajatteluun, joista ei ollut koskaan kuullutkaan mitään tai joista oli lukenut kaksi riviä: Raamattu riittää – mutta yksin Raamattu ei ole koskaan yksin (s.o. ilman tulkintaa).

    • Erikoista kuitenkin on, ettet näe Samin ilkeilyä minua kohtaan, vaan puolustat häntä ja syytät minua. Mutta ymmärrän sen siitä mitä olet kertonut kokemuksestasi Raamattuopistolla. Siksi nyt karsastat kaikkea mikä liittyy viidesläisyyteen.

      Minulle Olav Valen-Sendstad, jota inhoat (oli Luther-tutkija), on ollut ratkaiseva evankeliumin ja armon avautumisessa ja ymmärtämisessä. Vain evankeliumi pelastaa, siksi lain ja evankeliumin oikea erottaminen on tärkeää. Luther kyllä sanoi että vanhurskauttamisopin hylkääminen johtaa koko kirkon kaatumiseen. Ja niinhän siinä nyt käy. En ymmärrä mitä tarkoitat etten näe? Totta kai ne nousevat Raamatusta.

      Evankeliumi on ilosanoma. Ei ole ilosanomaa missään mitä Sami on esittänyt. Ihmisen prosessiluonteinen kilvoittelu teoissa pelastumisen vuoksi ei ole mikään ilosanoma! Juuri vielä kuuntelin Vesa Ollilaisen luentoa uudelleen universalismista. Kannattaa kuunnella. Taisit kyllä inhota myös STI:ia. Nyt kun universalismi leviää vauhdilla ja paavi rakentaa maailman kirkkoa, niin on hyvä pysyä hereillä. David Bentley Hart ei edusta kristinuskoa, koska kristinusko ei voi olla universalismia.

    • Riitta S. Nyt kannattaa miettiä, voiko jokainen meistä muuttaa omaa argumentaatiotapaansa vähemmän hyökkääväksi ja ehdottomaksi. Toista kun ei voi muuttaa, mutta itseään voi yrittää muuttaa.

      Tässä on sellainen herkullinen kuvio, että Sami P on ortodoksi ja entinen evankelinen. Minä olen tunnustuksellinen ja LHPK:aa sympatisoiva luterilainen lestadiolaisilla mausteilla ja entinen uuspietisti, joka oli samalla mukana myös evankelisuudessa, jopa niin paljon, että tunnetut viidesläiset taistavaikuttajat vieroksuivat minua. Sinä olet vahvasti uuspietisti ja tähän keskusteluun on osallistunut ainakin kahden lajin evankelisia. Lisäksi Andreas Bergman, johon viitattiin, on ortodoksi ja entinen tiukan tunnustuksellisen luterilaisen kirkon kirkkokunnanjohtaja. Teologian tohtorina vaikeasta aiheesta väitelleenä hän on todennäköisesti teologisesti oppinein meistä kaikista. Ilmeisesti meillä kaikilla on omat negatiiviset kokemuksemme ja pettymyksemme jotakin kristillistä haaraa kohtaan. Ja kun olemme löytäneet valon, olemme vankasti sitä mieltä, että ne, jotka uskovat toisin, ovat vielä pimeydessä.

      Lopuksi: Minulla ei ole mitään inhoa Valen-Sendstadeja vastaan. Olen kuullut monta erinomaista Raimo Mäkelän saarnaa ja arvostan häntä monissa asioissa. Jos minun pitää tarkistaa nopeasti jokin näkemys vaikka saarnaa varten, tsekkaan usein Akselin dogmatiikan. Sen teilasi alun perin Seppo A Teinonen Teologisen Aikakauskirjan arvostelussaan.

    • Lisäys: Riitta, olen istunut koko opiskeluaikani STI:n luennoilla, kirjastossani on kaikki Iustitian niteet ja siellä minulla oli myös vakituinen työnurkkaus. Valitettavasti minulla ei ole aikaa kuunnella nykyisiä, usein korkeatasoisia, luentoja, kun on kasvava seurakunta paimennettavana.

Riitta Sistonen
Riitta Sistonen
Luterilainen kristitty