Fariseukset ja kirjanoppineet ja Laittomuuden ihminen
Mistä Jeesus ankarin sanoin nuhtelee kirjanoppineita ja fariseuksia? Siitäkö että he yrittivät noudattaa lakia? Ei! Ei todellakaan siitä! Tutkitaanpa asiaa tarkemmin. Jeesushan käski mm. lainopettajaa, joka kiusasi Jeesusta kysymyksellään mitä pitää tehdä, että perisi iankaikkisen elämän, lukemaan mitä laissa on kirjoitettuna. Lainopettaja vastasi: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Jeesus sanoi hänelle: ”Oikein vastasit; tee se, niin saat elää”. (Luuk 10:27-37, KR -38). Sitten lainopettaja kysyy tahtoen näyttää Jeesukselle olevansa vanhurskas, kuka on hänen lähimmäisensä. (29). Ja Jeesus kertoo tarinan laupiaasta samarialaisesta ja lopuksi sanoo miehelle ”Mene ja tee sinä samoin”. (37)
Nimittelyt ”Fariseus” ja ”kirjanoppinut” eivät siis osu lainkaan kohteeseensa kristityille, jotka ottavat Jumalan sanan eli Raamatun Jumalan sanana ja totuutena, joka ilmoittaa Jumalan tahdon ja jota tulee elämässä noudattaa. Tässä on kyse itse asiassa Jumalan yläpuolelle nousemisesta, tuomariksi asettumisesta, Jumalan lain herraksi nousemisesta, joka on tyypillistä antinomisteille ja legalisteille.
”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa! Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta.” Matt. 23:27-28. (KR -38)
Mitä ihmettä! Miksi Jeesus sanoo, että kirjanoppineet ja fariseukset ovat laittomia, vaikka he juuri nimenomaan yrittivät noudattaa lakia mahdollisimman tarkasti? Vastaus: Siksi että heillä ei ollut laki sydämessä, vaan he harjoittavat uskonnollisia muotomenoja ihmisten edessä. He halusivat ihmisten silmissä näyttää hurskailta ja hyviltä.
”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.” (1 Joh 2:15-17, KR -38).
Kyse on siitä, että laki ei ollut saanut tuomita fariseusten ja kirjanoppineiden sydäntä, sisäistä ihmistä ja olemusta syntiseksi ja tehdä heidät Jumalan armoa tarvitseviksi. Laki ei koskaan päässyt tekemään sitä tehtävää, mikä sille on annettu eli osoittamaan synti ja ”tukkimaan suu”. He eivät tulleet todelliseen katumukseen ja kääntymykseen, vaan harjoittivat uskonnollisuutta ja muotojumalisuutta ihmisten nähden. He eivät sydämestään katuneet ja alistuneet Jumalan lain alle. Paavali: ”Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha: sen tähden, että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.” (Room. 8:6-8, KR-38).
Jeesus sanoikin heille, että hän tuntee heidät, ettei heillä ole Jumalan rakkautta itsessään. ”Mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne.” (Joh. 5:42). He olivat siis Jumalan vihollisia, sydämeltään laittomia. He vihasivat Jeesusta ja tavoittelivat koko ajan hänen murhaamistaan ja lopulta sen tekivätkin huutamalla kansan kanssa Barabbaan vapaaksi ja panemalla roomalaiset ristiinnaulitsemaan Jeesuksen.
Siinä ihmisessä, joka ei suostu sydämestään myöntymään Jumalan lakiin eikä sydämestään suostu myöntymään evankeliumiin Kristuksesta, ei asu Jumalan Henki, vaan hän on ns. ”lihan” vallassa eli turmeltuneen luontonsa vallassa. Hän on luonnollinen ihminen kaikilla itsekkyyden ja laittomuuden synnin mausteilla. Hän haluaa itse laatia itselleen omat lakinsa. Hän nousee Jumalan lain yläpuolelle ja sen herraksi, toisin sanoen kuvittelee olevansa itse jumala. Hän moralisoi toisia. Hän jumaloi itseään, on itse itsensä epäjumala. Hän vihaa niitä, jotka ovat Hengestä syntyneitä ja tahtovat sydämestään noudattaa Jumalan lakia. Hän on laittomuuden ihminen, kadotuksen lapsi. ”…Sillä se päivä ei tule, ennen kuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala”. (2. Tess. 2:3-4).
Se, joka elää maan päällä Jeesuksen omana ja vaeltaa Kristuksen Hengessä, Pyhässä Hengessä, on Jumalan armolapsi. Hän joutuu pilkattavaksi, vainottavaksi ja tapettavaksi ”lihallisten”, luonnollisten ihmisten taholta. Hänelle käy niin kuin hänen Mestarilleen. Näinhän Jeesus sanoi opetuslapsille. ”Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen teitä. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sen tähden maailma teitä vihaa.” (Joh. 15:18-19, KR -38). ”Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.” (Joh. 15:21, KR -38). ”Joka vihaa minua, se vihaa myös minun Isääni.” Joh. 15:23, KR -38). ”Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä, ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.” (1. Joh. 5:3.4, KR -38)
Jumalan lapsi, joka on henkilökohtaisesti kokenut ja vakuuttunut siitä, että Jumala rakastaa häntä ja että Jeesus Kristus Jumalan Poika on sovittanut hänen syntinsä ristillä kärsimällä tuskallisen ja häpeällisen kuoleman hänen sijaisenaan, haluaa noudattaa syvältä sydämestään asti Jumalan lakia, hän varoo syntiä ja rientää tunnustamaan Jumalalle ne. Hän tahtoo olla Jumalalle kuuliainen ja seurata Jeesusta, Herraansa ja Vapahtajaansa. Hän on siihen myös kykenevä, koska Pyhä Henki asuu hänessä ja antaa voimaa taistella syntiä vastaan ja kilvoitella uskossa Kristukseen.
Pyhä Henki synnyttää myös Hengen hedelmää hänen elämässään. Itsessään hän ei ole täydellinen ja pyhä, vaan tarvitsee koko ajan syntien anteeksiantamusta ja vanhurskauttamista. Hän elää evankeliumista, yksin uskosta Kristuksen ansaitsemaan lahjavanhurskauteen turvautuen Jumalan armosta. Hänen syntinsä on peitetty Kristuksen sijaissovituksen valkealla vanhurskauden vaatteella. Valkea vaate on pyhien vanhurskautus (Ilm. 19:8), joka on vierasta vanhurskautta, Kristuksen tähden luettua vanhurskautta Kristukseen uskovalle. Hänessä itsessään on vielä syntiä turmeltuneen luontonsa takia, joka asuu hänessä hautaan asti, mutta synnit hän uskoo anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä: Hän ei mukaudu tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttuu mielensä uudistuksen kautta tutkimalla Jumalan sanaa ja tahtoa. (Room. 12:2). Sisäinen ihminen uudistuu, vaikka ulkonainen menehtyykin, kirjoittaa Paavali. (2 Kor. 4:16).
Fariseusten ja kirjanoppineiden ongelma oli sydämen pahuus ja katumattomuus, koska laki ei ollut sydämessä. Paavali puhuu sydämen ympärileikkauksesta Hengessä, ei kirjaimessa. Tällöin ei saada kylläkään kiitosta ihmisiltä, vaan itse Jumalalta. (Room. 2:29, KR -38). Kyse on laista ja sen noudattamisesta, ei siitä, että Jumalan lain noudattaminen olisi jotenkin farisealaista! Miten älytön ajatus! Jeesus kehotti tekemään niin kuin fariseukset ja kirjanoppineet sanovat. ”Sen tähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.” (Matt. 23:3-4, KR -38). Tulee siis tarkata ihmisten tekoja, puheita, saarnoja ja kirjoituksia! Ovatko ne Jumalan lain ja Raamatun sanan mukaisia, vai päinvastaisia ja kehottavatko ne suorastaan laittomuuteen, rikkomaan Jumalan lakia! ”Mutta te rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostoli ovat edeltäpäin puhuneet sanoen teille: ’Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan’. Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.” (Juud . 17-19, KR -38).
Väärästä, pahasta, laittomasta sydämestä pulppuaa esiin pahuutta
Jeesus: ”Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.” (Matt. 15:18-19). ”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen: kuka taitaa sen tuntea? Minä Herra, tutkin sydämen, koettelen munaskuut, ja annan jokaiselle hänen vaelluksensa mukaan, hänen töittensä hedelmän mukaan.” (Jer. 17:9-10).
Väärä profeetta (väärä opettaja) tunnistetaan hänen hedelmistään
Jeesus: ”Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään”. (Matt. 7:15-20, KR -38).
Antinomismi ja legalismi, ihminen lain herrana
”Ihminen on aina riippuvainen laista ja evankeliumista positiivisesti tai negatiivisesti ja siten myös niiden vääristymistä eli legalismista ja antinomismista, ottaapa hän näitä vakavasti tai ei. Ne vaikuttavat häneen, ja hän välittää sitten niitä muihin. Jokainen ihminen on lain ja evankeliumin oikean suhteen tai sen vääristymien, legalismin tai antinomismin, vallassa. Tämä vaikuttaa ensin hänen sisäiseen maailmaansa: ajatteluun, arvoihin, tunteisiin, tahtoon, ratkaisuihin, toimintaan. Sitten myös toiset kokevat hänet sellaisena.” (Teesejä laista ja evankeliumista, Raimo Mäkelä).
Kiitokse kaikille kommenteista! Tämä on todella mielenkiintoista!
Jatkan edelleen ”Iustitia 28 Teksti, Tunnutus ja Tulkinta” siteerausta:
” Jumalaa ja yleensä todellisuutta ei voi systematisoida”
”Hamann on sitä mieltä, koska ihmisen todellisuus on katkelmallista ja Jumala on laskeutunut siihen, ei voi luoda filosofista systeemiä olemassaolon systeemiä, vaan ainoastaan ’filosofian murusia/palasia’ (Philosophische Brocken, Joh. 6:12-13: ’Kerätkää tähteeksi jääneet palaset (=Brocken Lutherin saksannoksessa, vrt. Kiergegaardin teos Philosophiske Smuler ’Filosofisia muruja’, suom. Janne Kylliäinen 2004), eikä myöskään teologista systeemiä:
Elämme täällä palasista. Ajatuksemme ovat vain katkelmia (Fragmente). Tietomme on vajavaista (Stückwerk; tällä Luther saksansi Hamannin lainaamassa raamatunkohdassa 1 Kor 13-9-10 olevan sanan vajavainen (tietäminen ja profetoiminen, täydellisen vastakohtana), kreik. ek meruus ’kokonaisuuden osa’) —Totuuksiin, peruslauselmiin, systeemeihin en yllä. Palasia, katkelmia, mielijohteita, päähänpistoja.”
—–
”Olemassaolon ja kristillisen uskonkin mieltäminen vain palasien kokoamiseksi ja niistä elämiseksi sopii hyvin ns. postmoderniin todellisuudenkäsitykseen ja elämäntapaan. Puhuttaessa palasista ei kuitenkaan tarvitse eikä ole tässä yhteydessä tarkoituskaan sanoa, ettei kokonaisuutta olisi; vain meidän mahdollisuutemme siihen yltämiseen tai sen hallitsemiseen ovat riittämättömät. Tällöin Raamatun typokset, joihin voimme samastua, liittävät meidät siihen kokonaisuuteen, jonka kokeminen jää fragmentaariseksi.”
”Raamatun lukijan ennakkoasenne”
”Raamatun tarkoitus ei ole olennaisesti tietojen antaminen (Jumalasta ja hänen teoistaan, luomakunnastaan, ihmisestä ynnä muusta sellaisesta) ihmiselle vaan Jumalan ja ihmisen kohtaaminen henkilönä ja Jumalan löytäminen. Siksi Raamattua on luettavakin ennen kaikkea tällä tavoin. Siksi teologiakaan ei voi varsinaisesti olla vain rationaalista teoriaa, vaan sekin on Jumalan kohtaamista ja sellaisena syvästi personaalista ja koskettaa koko ihmistä, jopa seksuaalisesti, kirjoittaa Hamann hyvin rohkeasti ja realistisesti.
—
Jumala on ilmoittanut itsensä sanalla, ei kuvalla. Edes Jeesuksesta meillä ei ole mitään kuvaa – Torinon käärinliinakin jää tässä uskon varaan. Jumala ei ole tullut nähtäväksemme vaan kuultavaksemme.
—
Miksi Jumala ei ole eikä voi olla vain olennaisesti ihmisen tiedostamisen = tiedostavan ihmissubjektin kohde, objekti? Ihmisellä ei ole mitään neutraalia, objektiivista tiedostamiskykyä suhteessa Jumalaan eikä tietoa Jumalasta. Jumala valitsee ihmisen, ilmoittaa itsensä ihmiselle, muuttaa hänet.”
—-
Koska Jumala on Raamatussa nöyryyttänyt itsensä ihmisen edessä, ihmisen ainoa oikea asenne Raamattuun on nöyryys. Vain siten sitä voi ymmärtää. Vain siten se vaikuttaa ihmisessä sen, mikä on sen tarkoituskin. Vain siten se auttaa ihmistä.
Yhtä nöyrä tulee Raamatun selittäjän ja julistajan olla suhteessaan niihin, joille hän sitä välittää – niin kuin oli Raamatun varsinainen Eksegeettikin, Jeesus: ’Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta —hän otti orjan muodon.—Hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.’ (Fil. 2:5-8.)
Nuori Hamann kirjoitti kääntymyksensä yhteydessä ihmetellen ja ihastellen myös:
Jumala on kirjailija! Innoittaessaan tämän kirjan Jumala nöyrtyi yhtä paljon ja tuli yhtä alas luoksemme, kuin Isä luodessaan ja Poika ihmiseksi tullessaan. Siksi sydämen nöyryys on ainoa mielen asenne, joka soveltuu Raamatun lukemiseen, ja välttämättömintä valmistautumista siihen.”
Tuosta Iustitia 28 vuodelta 2012 löytyy viimeisenä mielenkiintoinen artikkeli Aleksi Kuokkaselta ”Laki ja evankeliumi postmodernissa ajassa”.
Olen viime aikana kuunnellut erään saksalaisen fyysikon luentoja. Hän selittää evankeliumin todella ihanasti ja ymmärrettävistä, voi sanoa rautalangasta vääntämällä. Hän kertoo siitä kuinka hän nuorena etsi elämän tarkoitusta. Hän kävi eri uskontoja lävitse: hindulaisuus, buddhalaisuus, esoteerisuus. Myös huumeita hän käytti. Lopulta hän tarttui Raamattuun ja hämmästyi: täältähän löytyvät kaikki vastaukset elämän tarkoitukseen!
Kuokkanen kirjoittaa: ”Jos tarjoat sotaveteraanille evankeliumia, niin suurin syy sille, miksi hän ei ottaisi sitä vastaan olisi se, että hän ei kokisi tarvetta syntien anteeksiantamiselle ja sovitukselle: ’Tässä on eletty ihan riittävän hyvin eikä Jumala joistain elämän kolhuista ja virheistä nyt niin kovalla kädellä rankaise.”
Ihmisen yleinen käsitys on, että Jumala pelastaa hyvän ihmisen, joka on tehnyt parhaansa. Tämä on se yleisin käsitys ja luullaan että tämä on kristinuskoa.
”Lain saarnan antama mahdollisuus on siinä, että voimme alkaa vetää samasta narusta kuin ihminen itsekin vetää, mutta pidemmälle. Meillä on kosketuspinta ihmisen omiin intresseihin, jolloin ihminen vedetään mukaan prosessiin kohti evankeliumia paljon paremmin kuin jos van julistettaisiin suoraan evankeliumia, joka ei ole millään tavalla hänen intresseissään hänen nykyisessä tilassaan. Tämä pätee erityisesti tuohon valtaosaan vanhan polven suomalaisia, jotka luottavat omaan ’kunnollisuuteensa’ ja kansalaiskelpoisuuteensa Jumalan edessä. Voimme allekirjoittaa heidän ajatuksensa: kyse on nimenomaan siitä, että kunnollisesti pitää elää ja välttämällä suuria syntejä välttää rangaistuksenkin. Lain tie on oikea ja hyvä tie! Tästä alkaa kuitenkin vuoropuhelu, joka voi johtaa nimikristityn yllättävään lopputulemaan. Voimme ohjata hänet kulkemaan johdonmukaisesti itse määrittelemänsä tien loppuun asti, niin johdonmukaisesti että hän itse huomaa, että tuo tie onkin umpikuja. Käy ilmi, että mitä yllättävimmät mielenliikkeet ovatkin kaikkivaltiaan Jumalan silmissä suuria syntejä. Käy ilmi, että mitä enemmän näitä syntejä pyrkii välttämään, sitä enemmän muut synnit tulevat vastaan (ylpeys, kateus, epätoivo, omavoimaisuus jne.) – ja alkuperäiset synnit palaavat siinä samalla yhä suuremmalla voimalla takaisin. Ja vielä suoremmin ilmaistuna: ihmisen parhaimmat ponnistukset syntiongelmansa ratkaisemiseksi osoittautuvat kavalalla tavalla kaikkein suurimmiksi synneiksi. Ihminen juuttunut suohon: mitä enemmän suosta pyrkii omin avuin pois, sitä syvemmälle siihen todellisuudessa vajoaa.”
Minulle tulee tuosta yllä olevasta mieleen Jeesuksen sanat: ”Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa, eikä löydä. Silloin se sanoo: ’Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin’. Ja kun se tulee, tapaa se huoneen tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna. Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset. Niin käy myös tälle pahalle sukupolvelle. (Matt. 12:43-45)
—
Kuokkanen: ”Aito laki ja evankeliumi aukeaa yleensä vaikeimman tien kautta. Lopullinen voima lain teholle tulee siitä, että ihmisen annetaan itse kulkea oma (lain) tiensä loppuun asti. Tällöin pikemminkin rohkaistaan noudattamaan lakia vakavammin, pyrkimään kunnollisuuteen yhä kunnianhimoisemmin.” (juuri Jeesushan teki näin! Oma huomautukseni)
”….omatunto, on periaatteessa mahdollista saattaa sopusointuun väitteemme kanssa, että laki tulee ymmärtää mahdollisimman pikkutarkasti. Vaikka lain hengelliseen käyttöön tarvitaan Henkeä, niin kuitenkin, jos ihminen ottaa täysin todesta itsensä ja omatuntonsa, on hänellä periaatteellinen mahdollisuus itsestään käsin päätyä toteamaan oma epätoivonsa. Tämän vaikeamman, ensin itseään vahvistavan ja lopulta itsensä kumoavan, tien etu helppoon kertaratkaisuun on paitsi se, että ihminen todella alkaa vakavammin epäillä omaa apuaan, myös se, että kun tämä epäilys on syntynyt, hän myös varmemmin hakee siihen avun oikeasta osoitteesta. Usein vasta kun on käynyt oman syntisyytensä kaikenkattavuuden ja vakavuuden kokemuksen pohjamutien kautta läpi, ihmiselle eivät enää kelpaa muut vastaukset syntisyyden ongelmaan kuin aito veren evankeliumi. Löyhä armo ja pilven reunalla hymyävä kaukainen rakkauden Jumala ovat liian köykäinen vastaus niin raskaana koettuun syyllisyyteen.”
Riitta kirjoittaa; ”Jumala on ilmoittanut itsensä sanalla, ei kuvalla. Edes Jeesuksesta meillä ei ole mitään kuvaa – Torinon käärinliinakin jää tässä uskon varaan. Jumala ei ole tullut nähtäväksemme vaan kuultavaksemme.”
Kirkko on aina kuvannut lihaksi tullutta Jumalaa. Jumala on ottanut ihmisyyden siksi Jumalaa voidaan kuvata. Alkukirkko piti itsestään selvyytenä kuvaa Jeesuksesta ja vastaavasti muista kirkon pyhistä. Kirkko ei ole kuvainraastajien joukko, vaan kuvan teologialla on on juuret inkarnaation ihmeessä.
Sami, tuossa tarkoitetaan kyllä jotain ihan mutta kuin mitä sinä siinä luulet olevan. Kyse ei ole siitä, että kuvia ei saisi olla, vaan siitä miten Jumala ilmoittaa itsensä. Kuvan kautta et saa sitä tietoa Kolmiyhteisestä Jumalasta, minkä Jumala haluaa ilmoittaa meille sanansa kautta ja eritoten Jeesuksen Kristuksen kautta. Kristus on Raamatun Herra.
Riitta, hyvä jos kuvia saa olla. Kuvia ei kuitenkaan huvikseen pidetä. Esimerkiksi ikonit välittävät Jumalan armoa. Monissa ikoneissa on myös valtavasti kirkon vuosituhansista uskon symboleita, jotka kertovat kirkon uskosta. Ne ovat kuvallista viestintää. Jumalan ilmoitus ei ole ikinä kristikunnassa ollut yksin Raamattu. Raamattu ei ole kirkon alkulähde, vaan yksi perimätiedon muodoista, jonka ekumeeniset ortodoksi synodit kanonisoi, eikä se ole tärkeämpi kuin pyhä perimätieto.
Varmaan ymmärrät sen, että kristillinen usko muodostaa laajan kiinteän orgaanisen kokonaisuuden.
Sami, olen kanssasi eri mieltä.
Aleksi Kuokkasen upeasta artikkelista (v. 2012!) tuli esiin mielenkiintoinen asia ja se liittyy myös kommentoitiin täällä, nimittäin ihmisestä postmodernissa ajassa ja tulkintoihin.
Mehän tunnemme lausahduksen ”Tuo on vain sinun tulkintasi”. Asia, joka minua ihmetytti jo runsaasti yli 20 vuotta sitten on relativismi, kaiken suhteellistaminen. Totuushan ei voi olla suhteellinen. Ja kun kerran Jeesus sanoo, että hän on tie, totuus ja elämä, niin tuo totuus täytyy olla löydettävissä. Kristinuskossa on kyse totuudesta. Ihminen etsii elämän tarkoitusta. Tuon tarkoituksen tulee olla sellainen, että se tyydyttää pysyvästi eikä enää muuta tarkoitusta tarvitse etsiä. Juuri siksi että se on totuus. Tuo saksalainen fyysikko, josta aiemmassa kommentissani puhuin, kertoo kun tuon totuuden on lopulta löytänyt siis Kristuksessa, on kuin olisi tullut kotiin. Tuosta totuudesta aukeaa maailma, jossa näkee koko maailman, itsensä ja muut ihmiset osana sitä aivan toisessa valossa kuin aikaisemmin, kun ei vielä totuutta ollut kohdannut. Totuus muuttaa ihmisen. Tuo totuus on Jumalan rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa.
Kun postmodernille ihmiselle kertoo kristinuskosta, Raamatun äärellä avautuneista näkemyksistään ja omista hengellisistä kokemuksistaan, hän ei kiinnostu niistä siinä mielessä, että ne voisivat olla jotenkin tosia ja varteenotettavan arvoisia, Raamatun sanan avautumisen Pyhän Hengen kautta saatuja uskottavia hengellisiä käsityksiä ja kokemuksia, vaan hän on kiinnostunut siitä mitä näkemyksesi kertovat sinusta ja taustastasi. Sinun käsityksesi, tulkintasi ja kielellinen sanoituksesikin tulevat sinun sosiaalisesta taustastasi.
Tähän törmäsin jo ensimmäisessä blogissani. ”Viidesläisyys, pietisti, Raamattuopisto jne.” Ihmettelin tätä, mutta nyt tajuan mistä on kyse. On kyse postmodernista ihmisestä, jota ei kiinnosta kuulla mitä sinä sanot, vaan mistä taustasta tulet. Tämä ilmeni tässä blogissa esim. Marko Sjöblomin kommentissa, kun hän sanoi että minä en itse näe, että minulla Lutherin lain ja evankeliumin aksiooma ja että olen Raamattuopiston opetuksen ja näkemysten vallassa, jotenkin noin. Mutta entä jos se opetus onkin juuri oikeaa klassista luterilaista opetusta, klassista kristinuskoa? Mutta tämä ei voi olla totta postmodernismissa, koska postmodernismissa on kyse tulkintojen tulkinnan tulkinnasta ja loputtomasta tulkintojen ketjusta, joka lopulta upottaa ihmisen tulkintojen suohon. Tulkinta on tulkittava uudelleen, koska juuri nyt saatu tulkintoja osoittautuikin vääräksi. Etsitään toinen tulkinta tilalle ja näin jatketaan. Uskokin on hyvin lähellä epäuskoa ja epäusko uskoa. Selvää rajaa uskovan ja ei-uskovan välillä ei ole, koska kaikkihan on suhteellista.
Kerrotaan oman ajattelun avartuneen, mutta se näyttäytyykin ajattelun kaventumiselta. Koska jos oma ajattelu olisi todellisuudessa avartunut, niin silloinhan myös minunkin käsitykseni olisivat ihan yhtä relevantteja ja varteenotettavia. Mutta ei! Näin nyt olekaan. Ne ovatkin jotain ahdasta raamattuopistolaisajattelua.
Postmodernismi ja kaiken suhteellistaminen vaikuttaa ilman muuta meihin kaikkiin. On kuitenkin hyvä olla tarkkaavainen, ettei hiljakseen liukuisi tuohon relativismin upottavaan suohon. Sieltä voi olla hankala päästä ylös. Toki Jumalalle on kaikki mahdollista. Postmodernisti tai siihen viehtynyt on tulkintojensa vanki. Hän on tulkintojensa oravanpyörässä. Toisaalta jossain vaiheessa syntyy (on ehkä jo syntynytkin, viitteitä on) ”oikein ajattelevien ja tulkitsijoiden” vihainen ihmisjoukko, jonka ajattelu on äärettömän suvaitsematon ja suppea poissulkien kaikki toisin ajattelevat.
Aleksi Kuokkanen kirjoittaa: ”Kiinnostus totuuteen on nyt menettänyt merkityksensä sen vuoksi, että viimeinkin on opittu, että kaikki totuusväittämät ovat täysin riippuvaisia siitä kontekstista – sosiaalisesta ja kielellisestä kontekstista – jossa ne esitetään. Elämänympäristö määrää, miten ihminen tulkitsee todellisuutta. Ja koska kaikki ovat samalla tavalla oman kontekstinsa uhreja, kenenkään tulkinta perimmäisistä asioista ei ole sen parempi eikä huonompi. Kaikki on pelkästään radikaalisti rajoittunutta tulkintaa ja mikään tulkinta ei tavoita totuutta. Tai kaikki on kieltä ja kieli on kaikki (language is everything). Derridan sanoin, kaikki on tekstiä. Inhimillisen kielen itsenäinen ja sattumanvarainen elämä muodostaa ne sosiaaliset rajoitteet, joiden armoilla yksittäiset ihmiset tulkitsevat ympäröivää todellisuutta.
Tällaisessa postmodernissa näkemyksessä ajattelu on alisteinen kielelle, kielen sattumanvarainen kehitys (free-play) ohjaa ajattelua eikä ajattelun kehitys kielen muodostusta. Nyt ei edes puhuta ainoastaan siitä, että ranskan kielen antamat välineet ajatella ja nähdä maailma ovat radikaalisti erilaiset kuin mongolian kielen (ns. Sapirin ja Worfin hypoteesi), vaan myös siitä, että samaa kieltä ulkoisesti puhuvat yksilöt puhuvat syvässä mielessä eri kieltä. Ihminen ei tavoita toisen ihmisen, puhumattakaan ulkoisen, ihmisistä riippumattoman todellisuuden mieltä ja tarkoitusta, vaan pyörii auttamattomasti omien tulkintojensa ympärillä. Ja nämä tulkinnat ovat riippumattomia niistä todellisuuksista, joita ajatellaan tulkittavan. Tulkinnalla ja tulkittavalla todellisuudella ei ole mitään yhteyttä keskenään siinä mielessä, että jokin tulkinta voisi olla lähempänä totuutta kuin toinen. Tulkinnat ovat itseriittoisia systeemejä, jotka uskottelevat valheellisesti, että ne puhuisivat jostain muusta kuin tulkitsijasta itsestään tulkitsijalle itselleen. Kyseessä ei siis tämän postmodernin näkemyksen mukaan ole vuorovaikutus tulkitsijan ja tulkittavan todellisuuden välillä, vaan itse asiassa monologi, jossa tulkitsija kertoo itse itsestään itselleen.
Kysymys totuuksista – esimerkiksi ihmisen syntisyydestä tai Kristuksen sovitustyöstä – menettää täysin merkityksensä. Se, mitä ihminen sanoo totuutena, paljastaa korkeintaan jotain olennaista siitä, millaisten sosiaalisten vaikutusten alla hän on ollut, eikä mitään olennaista siitä, mitä hän varsinaisesti sanoo.
—–
Elämässä on salattu tarkoitus ja mieli (Logos)
Olemme joutuneet piinalliseen tilanteeseen. Mikä tahansa ampumamme Sanan nuoli uppoaa tehottomana rannattomaan tulkintojen mereen. Onko lain ja evankeliumin dialektiikka menettänyt merkityksensä? Tietyssä mielessä ei, mutta se on muuttanut olennaisesti muotoaan.”
Kuokkanen ottaa esimerkiksi postmodernin relativistin tavoittamiseen Kol. 1:15-17 kohdan vuoden 1938 käännöksen mukaan, jossa inessiivirakenteiset ilmaisut ”Kristuksessa”, ”hänessä”, ”häneen” jne. puhuvat mystisestä, olemuksellisesta yhteydestä Kristuksen ja luodun maailman välillä. Tämä ei tarkoita panteismia vaan sitä että Jumala ei ole erillään luomakunnasta, vaan on sen ytimenä ja perustana. Paavalikin kirjoitti: ”hänessä me elämme ja liikumme ja olemme…sillä me olemme myös hänen sukuansa” (Ap.t. 17:28). ”Mutta nyt on siis kyse erityisesti Kristuksesta, Jumalan toisesta persoonasta, ei ainoastaan Jumalasta yleensä.” (Kuokkanen)
Toinen raamatunkohta, jonka hän nostaa esiin on Joh. 1:1-3. ”Kun puhumme siitä, että Kristus on nimenomaan Logos, niin on hyvä muistaa mitä aiempi raamatunkohta puhui siitä kuinka Kristuksessa ’pysyy kaikki voimassa’.”
”Nomoksesta tulee sana laki ja logoksesta esimerkiksi logiikka. Se tarkoittaa myös puhetta (teologia on puhetta Jumalasta) ja sitä kautta kieltä. Jos yhdistämme nomoksen ja logoksen merkityssisältöjä, niin saamme tulokseksi luonnon kohdalla ajatuksen luonnonlaeista, jotka antavan maailmankaikkeudelle systemaattisen ja ennakoitavan rakenteen. Ihmisen kohdalla puolestaan saamme ajatuksen järjestä ja kielestä, joiden avulla tavoitetaan elämän merkityksellisyys ja elämän (perimmäinen) tarkoitus.”
Mutta on huomioitava syntiinlankeemus! ”Kielellinen yhteys Jumalaan on katkennut. Inhimillinen kieli ei enää tavoita absoluuttista Jumalaa. Jumala ei enää puhu tai voi puhua ihmisille suoraan yksilöinä samalla tavalla kuin Adamille ja Eevalle. …kun yhteys Logokseen kärsi vahingon syntiinlankeemuksessa, ilmaantui jonkinlainen diskrepanssi, kuilu Jumalallisen kielen ja inhimillisen kielen välille. Yhteydet katkaistiin yhä enenevässä määrin kunnes tultiin Baabelin tornin rakentamista seuranneeseen kielten sekoitukseen. Tämä oli tietynlainen päätepiste ihmiskunnan Logos-yhteyden särkymisessä, koska siitä lähtien kielellinen kuilu ei enää koskettanut vain ihmiskunnan ja Jumalan välistä vuorovaikutusta, vaan yhteydet katkaistiin myös ihmiskunnan eri osien välillä.” Postmodernismissa meidän aikanamme kuilu ei enää mene ihmisryhmien välillä, vaan yksilöiden välillä…. ”tämänpäiväisen yltiöindividualismin näkökulmasta on jotain totuuden siementä siinä, että ihmisyksilötkään eivät enää tavoita yhteyttä toisin ihmisiin, vaan pyörivät omien tulkintojensa ympärillä.”
Kuokkanen kirjoittaa, että vaikka postmodernille ihmiselle osoitetaan että lause ”kaikki on tulkintaa” kumoaa itse itsensä, hän ei silti kiinnostu evankeliumista objektiivisena totuutena. Kuokkanen sanoo, että tässäkin tapauksessa ihmisen on parasta antaa kulkea oma tiensä johdonmukaisesti loppuun asti. Siis tuo tie että kaikki on pelkkää inhimillisen kielen suhteellistamaa tulkintaa.
”Ihminen tavoittelee lopullista merkitystä (Jaques Derrida)
” ….ihmisyyden perustuva luonne on tavoitella objektiivista merkitystä. …kaikki inhimillinen tähtää kielen ulkopuolelle!” Derridan mukaan kaikki inhimillinen on kuitenkin auttamattomasti suljettu kielen sisäpuolelle. ”Olla ihminen on Derridalle ja eksistentialisteille elää jatkuvasti kielen kaiken suhteellistavan tyrannian ja tätä vastaan taistelevan merkityksen tavoittelemisen välisessä tuskastuttavassa jännitekentässä. Olla ihminen on henkensä uhalla tavoitella merkityksellisyyttä merkityksettömyyden virtojen vyöryessä vääjäämättömästi kaiken yli. Tämä on ikään kuin mission impossible potenssiin ääretön. Mahdoton tehtävä tulee mahdolliseksi. Mutta kun se on tullut mahdolliseksi, se on jo tullut mahdottomaksi. Tietoisuus kielen ja tulkinnan ylivallasta upottaa aina ja väistämättä kaikki merkitykset relativismin suohon juuri kun niistä on saanut kiinni.”
—-
”Kaikki on vain tulkintaa – merkityksen kaipaus säilyy”
—-
”Mutta tämä ikävä asiantila muuttuu ahdistavaksi vasta kun ollaan kokemuksellisesti siinä ääripisteessä, että ihmisen elämismaailma näyttäytyy pelkkänä kielen ja relativismin vankilana. Nimenomaan vankilana, joka on toivoton labyrintti, ummehtunut talo, jossa astutaan huoneesta toiseen ja etsitään ulospääsyä avaran taivaan alle, mutta aina vain avautuu uusia huoneita ja eksytään yhä syvemmälle talon uumeniin. Tässähän on kyse eräästä painajaisunen arkkityypistä, joka on käynyt toteen oman elämän ytimessä!”
”Ja huomattakoon, että kuitenkaan elämän (merkityksellisyyden) halu ei ole hävinnyt ennen kuin sydän lakkaa toimimasta. Juuri tämän vuoksi ihminen, joka on viety oman postmodernin tiensä päähän – josta on tullut siivosyntisen (yksioikoisen relativistin) sijaan kurja syntinen, ei-mitään eli itsensä loputon negaatio – hakee epätoivoonsa lohtua! Hän on nyt tullut näkemään, ettei sitä lohtua löydy omasta itsestä, omasta relativismista. Hän on tullut kokemaan sen, että kielen kaikkivoipaisuus estää häntä elämästä ihmisenä. Koska hän ei voi ikinä haluta olla koira -ihminen ei voi haluta tätä, vaikka haluaisikin haluta sitä – ja koska koiran elämä on ainoa, joka hänelle nykyisessä tilassaan on tarjolla, epätoivo ajaa hänet – jos Jumalan Henki niin tahtoo – tarttumaan itsensä ulkopuolelle.”
”Postmodernin ihmisen evankeliumi
Jos Derridan kaksoisliike on postmodernin ihmisen lain hengellinen käyttö, niin mikä on tämän lain nujertaman ihmisen evankeliumi? Se, että satunnaisen kielen ja tulkintojen meren keskelle tulee jumalallinen interventio, väliintulo. Tämä on kielellinen interventio ja siten Jumala vahvistaa ihmisyyden kielellisen perusrakenteen. Jumalan inkarnatorinen sana, Raamattu, puhuu ihmiselle ihmisen kieltä, ja kuitenkin luoden sillan rakallisen kielen suhteellisuudesta absoluuttisen kielen jumalalliseen maailmaan. Jumala alkaa korjata sitä, minkä hän toteutti Baabelin tornin rakentajien kohdalla. Nyt kielellinen sekamelska alkaa palautua paratiisin viattomuuteen, ihminen alkaa jälleen – kielen avulla – nähdä elämän ja ja maailman Jumalallisen tarkoitusperän ja merkityksen. Logos alkaa ilmaista itseään uudessa muodossa, erityisen ilmoituksen kautta.” (Sitaatit Aleksi Kuokkasen artikkelista ”Laki ja evankeliumi postmodernissa ajassa” kirjassa Iustitia 28/2012 Teksti, tunnustus ja tulkinta – eksegetiikasta kirkon dogman,
Dr. Albrecht Kellnerin esitys sille, joka osaa saksaa. Marko eikö ole jännää että aivan samaa käsitystä ja opetusta kristinuskosta ja Jumalan rakkaudesta, mitä Raamattuopistossakin opetetaan on tällä saksalaismiehellä tohtorismiehellä. Wie ist es möglich!?
https://www.youtube.com/watch?v=8ay-kKx-9Ao
Mikäli Riitta sallit, lainaan Kotimaa-lehden uutisista, josta ilmenee teologien Ville Mäkipellon ja Voitto Huotarin saaneen kirjastaan Sensuroitu Raamattu – Raamatun muutosten vaiettu historia Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Onnea ja menestystä.
”Raamattua ei ole olemassa” toteavat Mäkipelto ja Huotari ytimekkäästi. Muuttumatonta pyhää tekstiä ei sitten ole koskaan ollut olemassakaan ja muutokset ovat perusteltavissa heidän mielestään kirjureiden tekemillä tahallisilla muutoksilla. Vertailemalla varhasia käsikirjoituksia, tullaan heidän mukaansa mm. siihen tulokseen, että Marian neitsyys voidaan tulkita myös toisin. Adoptoiko Jumala Jeesuksen kastamisen hetkellä? Tämä ei ole nyt vallan uusi asia, kun Kristuksen syntymistä neitsyt Mariasta epäiltiin jo hänen elinaikanaan.
Raamattukritiikillä / kriisillä on pitkä perintö evlut-kirkossa. Lieneekö jo 100 vuoden takaa, vai kauempaa? Tahti on kiihtyvä. Usko ja rakkaus pitäisi olla kesksiössä, opilla ei ole niin väliä, kunhan vain rakkaus vallitsee. Tosin Luther viittaa oppiin, ettei ”kristillisiin oppehin kuulu jonkin sellaisen opettaminen, jota Raamatussa ei ole”. Marcus J. Borg toteaa kirjassaan- Kristinuskon sydän Raamattuun viitaten, ettei ”sitä alun perin kirjoitettu meille, vaan tuolloin eläneille ihmisille.” Tuttua puhetta. Meidän ei pidä enää uskoa, että Raamattu on Jumalan sanaa ja se on velvoittavaa myös meille tässä ja nyt. ”Sensuroitu Raamattu”, jota ei ole olemassa – johtaa näin ilmaistuna väärille urille.
Paavo Huotari on toinen tekijöistä, ei piispa emeritus Voitto Huotari.
Niinhän Paavalikin sanoo, että uskon ja varsinkin rakkauden tulee olla keskiössä. Pelkkä opillisuus on kulkusten kilinää.
Kosti, kiitos kommentistasi! Totta kai minä sallin. Luin äsken Vesa Ollilaisen ja Topias Tanskasen kritiikin tuosta kirjasta Perusta-lehti 4 ja 5 viime vuodelta.
”Kirjoittajien älylliset (ja teologiset) ratkaisut oikeuttava teos on myös kirkollinen uudistusohjelma ja kirkkopoliittinen pamfletti. Raamatun kaanonin rajat tulee purkaa ja kanonisten kirjojen status tulee kyseenalaistaa. Samoin tulee purkaa Raamattuun tukeutuvat argumentit naispappeutta, ”sukupuolineutraalia” avioliittoa ja homoseksuaalisuutta vastaan. Raamattua tulee tulkita vastakarvaan ja sen kanssa tulee harjoittaa dialogia nykyajasta eli kirjoittajien suosimista arvoista käsin, jotka luultavasti myös määräävät, mitä ovat ne ’haitalliset agendat’ (s. 208), joiden tueksi Raamattu valjastetaan.”
Kosti, jos kerran Raamattu on vain ihmisten huiputusta, niin kysymykseksi tietysti jää mitä merkitystä ylipäätään enää on ev.lut. kirkolla? Kuka haluaa tulla kirkkoon kuuntelemaan valheita ja joutumaan huiputetuksi? Miten tällainen voi palvella sitä, että ihmiset haluaisivat kuulua kirkkoon ja tulla sinne? Ehkä sitten vain tyhjiä rituaaleja ja kulttia ilman mitään merkitystä. Kaiketi kirkon merkitykseksi jää vain enää poliittisten agendojen ajaminen.
”Usko ja rakkaus pitäisi olla keskiössä, opilla ei ole niin väliä, kunhan vain rakkaus vallitsee.” Tämä liittyy kahden korin teologiaan, jota Timo Eskola on ansiokkaasti analysoinut.
Riitta. Santeri Marjokorpi kirjoittaa Uuden tien viimeisessä numerossa todeten mm. ensimmäistä kertaa tuhanteen vuoteen kristityt ovat joutumassa vähemmistöön – tai todellisuudessa jo ovat joutuneet väkimäärän laskiessa evlut-kirkossa parinkymmenen vuoden sisällä alle puoleen väestöstä.” Valtavirran arvot loittonevat yhä kauemmaksi kristinuskosta. Tuosta kirjasta Sensuroitu Raamattu, jonka toinen tekijä on siis Paavo Huotari, kuten Martti Pentti aivan oikein huomautti on valtava määrä varauksia täällä kaupunginkirjastossa sisältäen myös seutukirjastot. Itse ajattelen, että suurin osa lukijoista mahdollisesti ajattelee, ettei mitään Raamattua oikeasti ole olemassa, kuten tuo kaksikko väittää. Toki on hyvä asia, mikäli joku lukijoista Raamattuun tosissaan tarttuu.
Timo Eskola anlysoi tuon Mäkipellon ja Huotain kirjan, kuten varmaan tiedät todeten mm: Tekstikritiikki tieteen näkökulmasta
”Papeille ja teologian opiskelijoille asetelma on täysin tuttu. Jokainen opiskelija koulutetaan vertailmaan käsikirjoituksia. Tätä on tehty iät ja ajat. On kuitenkin ongelma, jos tekstikritiikin aiheet esitellään jonain uutuutena, jonka nuoret vihaiset tutkijat vasta nyt vuosisatojen jälkeen ensimmäistä kertaa nostavat esille. Ammattitutkijoiden näkökulmasta on nimittäin suorastaan häpeällistä, että kellokkaat kävelevät alan vanhojen mestarien Eberhard Nestlen ja Kurt Alandin yli ja esiintyvät niin kuin tieteen kentällä ei olisi koskaan tehty mitään”
Seuraan Saksan tilannetta jonkin verran entisen ylen toimittajan facebookista. Saksa vaikuttaa olevan monella tavalla sekaisin. Uusi tie-lehdessä oli artikkeli, jossa todetaan, että nuoret aikuiset (18-29- vuotta) lukevat Saksassa Raamattua ahkerammin kuin muut ikäryhmät. Jopa 11% nuorista aikuisista lukee Raamatua päivittäin. Suurin osa saksalaisista, 68% ei kyselyn mukaan lue Raamattua koskaan.
Tällä kahden korin teologialla yritetään ratkaista kysymystä avioliitosta. On sinänsä merkillistä, että usko Jumalaan on kokenut juuri länsimaissa tälläisen romahduksen. Kuuntelin tänään erään jo iäkkään teologian tohtorin kommentin teologisen tiedekunnan opetuksesta. Hän totesi, että jo 1960-luvun alussa eksegetiikan opetus oli ”vähän niin ja näin.” Mutta kun hän vieraili eräässä teologisessa tiedekunnassa Usa:ssa, hän sai raamattuherätyksen sananmukaisesti.
Kiitos Kosti!
Kristittyjen määrä lasketaan tietysti kirkkoon ja muihin hengellisiin liikkeisiin kuuluvien jäsenmäärän mukaan. Jos joku ei koskaan käy niissä eikä koskaan lue Raamattua, niin onko hän kristitty? Sen kysymyksen kai saa esittää tai sitten ei. Luultavasti yhä enenevässä määrin ei. Sillä kukaan ei saa kysellä kirkossakaan uskooko ”kristitty” Raamatun ilmoittamaan Herraan Jeesukseen Kristukseen Vapahtajaan syntien sovittajaan vai ei. Se on kai yksityisasia.
Toivon ja rukoilen myös että ihmiset tarttuvat Raamattuun ja itse lukevat mitä siellä sanotaan. Etsivä löytää, niin kuin löysi myös tuo saksalainen fyysikko. Raamattu on ihmeellinen!
Ilahduttavaa tuo Uusi Tie -lehden tieto Saksasta. Olin huhtikuussa Berliinissä ja vierailin mm. Bonhoeffer-talossa. Ystävällinen opastus ja sain vielä lisätietoa sähköpostiini oppaana toimineelta vanhalta pastorilta. Sain istua myös Bonhoefferin työtuolissa. 🙂 Kävin mm. myös talossa, jossa pidettiin Wannsee-konferenssi ja tehtiin päätös lopullisesta ratkaisusta (Endlösung) ja Juutalaisessa museossa. Muutamassa keskitysleirissä olen käynyt jo aiemmin Nyt kun antisemitismi on taas räjähtänyt maailmassa uskomattomiin mittasuhteisiin, on hyvä tutkia asioita syvällisesti. Mielestäni Bonhoeffer on ymmärretty väärin.
Usko ihmisen auktoriteettiin, olipa tuo ihminen sitten hengellinen johtaja tai poliittinen johtaja, on mielestäni ongelman ydin. Ihminen asettuu Jumalan ja hänen Sanansa väliin auktoriteetiksi toisille. Johtajan sanoihin ja tulkintoihin tulee uskoa ja luottaa, vaikka ne olisivat vastoin Raamatun opetusta, ihmisen luonnollistakin tajua oikeudenmukaisuudesta ja moraalista. Onko tämä syy kirkonkin antisemitismiin ja kauheaan historiaan? Saksalaiset olivat tunnetusti erittäin auktoriteettikuuliaista ja -uskovaista kansaa. Korkeakirkollinen auktoriteettiuskovaisuus on ongelma, josta ei voi koskaan seurata mitään hyvää.
Kiitos Riitta. Muuten, tuon Berliinissä asuvan eläkkeellä olevan toimittajan kautta välittyy Saksasta tietoa, jota Yle, eikä muukaan lehdistö uutisoi kovin tarkasti ja uskollisesti, mitä maassa käytännössä tapahtuu. Sen verran palaan vielä Uusi tie-lehden artikkeliin, jossa kirjoitetaan, että entisessä Itä-Saksassa, jotka eivät koskaan lue Raamattua on peräti 78%. Kirkothan olivat tuolloin ennenkuin raja aukeni merkittävässä osassa Todistin sitä itse, kuten joskus taisin todeta, että olin tuolloin 1989 sekä Erfurtissa, että Berliinissä. Muihin kristillisiin kirkkokuntiin verrattuna Saksan katoliset lukevat vähiten. 61% katolisista ei lue Raamattua koskaan.
Ihmiskäsitys on muuttunut vuosien kuluessa ja myös syntikäsitys on muuttunut 2000-luvun alusta lähtien epätämällisemmäksi; mm. keskeneräisyydeksi. Voi tietysti miettiä tarvitseeko ”keskeneräinen” enää sovitusta?
Juutalaisviha kytee Israelin hävittämistä ajavissa muslimiyhteisöissä Saksassa, kuten Bild.De uutisoi. Das hat niemand gesagt!: Israel-Hasserin bei Lanz komplett zerlegt ”Murat Kayman tekee entistä selvemmäksi: Meillä on sosiaalinen ongelma muslimiyhteisöjen kanssa, joissa juutalaisten vihaaminen on opittua, ja tekee selväksi, että monille ei ole kyse Israelin kritiikistä tai kärsimyksestä Gazan alueella – vaan juutalaisten valtion tuhoamisesta.”
Tuo Wannseen konferenssi on jäänyt minulta huomiotta, mutta kirjan Reinhard Heydrichista olen lukenut. Bonhoefferiin en oikein osaa ottaa kantaa, kun en ole hänen teksteihinsä tutustunut. Muuta ratkaisua en oikein keksi tähän arvojen sekamelskaan, kun palaamalla Raamatun selkeän sanan opetukseen.
Kirjaimellinen raamatuntulkinta asettaa ainoaksi vaihtoehdokseen valheen. Raamatun tekstien ymmärtäminen myytteinä, vertauskuvina tai runoutensa leimataan vääristelyksi. Tämä on mielestäni Raamatun rikkauden halveksimista. Seurauksena on myös järjenvastainen selittely vaikkapa siitä, miten Joonan kolmepäiväinen oleskeluu suuren kalan vatsassa on oikeasti ollut mahdollista.
MP. Sanotaanko sitten niin, että Raamattu on yhtäaikaa jumalallinen ja inhimillinen, sekoittamatta, muuuttamatta, erottamatta ja jakamatta, kuten Kristuksen salaisuus. Kuten Pietari kirjoittaa (2Piet1:19-21): ”Ja tietäkää ennen kaikkea, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.”
Pidät siis Joonan tapausta metaforana. Voihan sitä niinkin ajatella. Tietysti, kuka sen estää, mutta entäpä sitten tämä mitä Johannes sanoo Mat3:9:”…sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.” Oliko tämä pelkästään Johanneksen retorinen keino herättää kuulijoille parannuksen mieltä, vai uskoiko Johannes siihen, että myös kivet voivat muuttua eläviksi ja puhua suulla, jos Jumala niin tahtoo? Tätä ei tietenkään järki viisaudessaan kykene käsittämään.
”Sanotaanko sitten niin, että Raamattu on yhtäaikaa jumalallinen ja inhimillinen.” Raamatun kirjaimellinen tulkintatapa on mielestäni se kaikkein inhimillisin.
Kosti, olet ollut Berliinissä siis v. 1989. Asuin Itä-Berliinissä 1984-88. Ja -89 olin myös pariin otteeseen keväällä siellä käymässä. Tiesin että ihmiset kokoontuivat kirkoissa. He tuskin kokoontuivat Jumalan sanan vuoksi sinne. Vapaus siinä merkitsi. DDR oli kuin vankila. Monet kuitenkin pettyivät kun muuri lopulta murtui. Pitikin alkaa ihan itse huolehtimaan itsestään, kun valtio ei sitä enää tehnyt.
Erfurtissa ja Wartburgissa (linnassa) olen käynyt kaksikin kertaa, lisäksi Eislebenissä, Wittenbergissä ja ylipäätään muuallakin Saksassa olen paljon matkustanut runsaasti. Suomea en tunne sillä tavoin kuin Saksaa. Saksa on vähän kuin entinen tai toinen kotimaani, ja saksa toinen kieleni, jonka hallitsen hyvin.
En ole kovin paljon seurannut Saksan tilannetta tuon antisemitismin osalta. Tällä hetkellä seuraan enemmän miten asiat kehittyvät Amerikassa ja Israelissa.
Näin myös ajattelen, että ei ole muuta mahdollisuutta kuin palata uudelleen Raamatun teksteihin. Uskonpuhdistus lähti siitä liikkeelle, kun palattiin Raamatun sanaan, kirjoituksiin.
Dietrich Bonhoeffer mm. opetti, että Raamattua pitää lukea niin että sen ottaa Jumalan puheena itselleen. Hän puhui uskonnottomasta (kristin)uskosta. Olen ymmärtänyt sen niin, että hän tarkoitti sillä, että kristinusko ei ole uskonto, vaan se on persoonallinen suhde Jumalaan. Uskonto on uskonnollisuutta. Hän korosti kristinuskon ainutlaatuisuutta.
Riitta. Onpa mielenkiintoista, että olet asunut Itä-Berliinissä nuo vuodet. Sitten tiedät tarkkaan Itä-Saksan tilanteen tuona aikana. Saitko olla stasilta rauhassa? Oma kosketukseni Itä-Saksaan rajoittuu pelkästään matkaan, jolloin olin eräässä saksalaisessa perheessä Thüringenissä lähellä Erfurtia. Tuo matka ajoittui DRR:n 40-vuotisjuhlien alle. Berliinissä olimme noita juhlia edeltäneenä päivänä. Stasin läsnäolo tietysti näkyi ja tuntui molemmissa paikoissa. Berliinissä hotellissa stasi takavarikoi passini. Toki sain sen takaisin seuraavana päivänä. Tilanne oli Berliinissä tietenkin kireä. Erääseen kirkkoon oli majoittunut ihmisiä, jotka olivat syömälakossa ja stasi ulkona paikalla. Kuten toteat, ”vapaus merkitsi.” Keskustassa erään saksalaisen papin kanssa kävellessä stasi pysäytti meidät, mutta ei siinä tapahtunut sitten mitään dramaattista. Muistan, olikohan se Jena, missä täynnä olevassa junassa itäsaksalaiset pakenivat länteen. Jokatapauksessa historiallinen hetki, kun muuri murtui sitten niinkin pian, kun palasin Suomeen.
Saksan kielen taitoni on ruosteessa, mutta apuna on internet ja yritän ajoittain elvyttää kieltä lukemalla mm. Martti Vaahtorannan kirjaa ” Die Vereinigumg von Gott und Mensch, ihre Voraussetsungen und Implikationen bei Johan Gerhard.” Minulla on myös suomeksi tuo kirja, joten voin tarkistaa käännöksen. Muuten Gerhardiin liittyen Tom Nymanin luennossa luterilainen ortodoksia ja predestinaatio STI:ssä 2022 tulee mielenkiintoisesti esille, kuinka Gerhardille tuotti suurta vaikeutta Apt.13:48; jonka mukaan ”evankeliumin kuulleet pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa ja uskoivat, kaikki, jotka olivat säädetyt iankaikkiseen elämään.” Gerhard pyrki selittämään, että valitsemus ei ole näissä sanoissa uskon syy, vaikka se on suoraan luettavissa tuosta kohdasta. Gerhardin mukaan uskon huomioiminen pitää sisällyttää tuohon valintaan. Jumala valitsee siis uskovat. Kuitenkin valinta on uskon syy, kuten se on tuosta kohdasta Apt.13:48 luettavissa, kuten myös Lutherin Sidotusta ratkaisuvallasta.
En malta tässä yhteydessä olla myöskään viittaamatta Gabriel Bieliin (1410-1495), tuohon ihmisen vapautta korostavaan nominalistisen teologian (via modernan) edustajaan myöhäiskeskiajalla. Hänen armo-oppinsa mukaan Jumala on tehnyt ihmisen kanssa sopimuksen luvaten armonsa jokaiselle, joka ensin tekee sen, minkä hän luonnostaan voi. Minkä ihminen luonnostaan voi!!! – Tämä on aivan absurdi ajatus, koska ihminen on synnin orjaksi myyty, niin ihminen ei voi luonnostaan tehdä muuta kuin pelkästään syntiä. Asia on tietenkin aivan toisin. Kuten (1Joh1:9) toteaa: ”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” Gabriel Bielin ajatus on aivan nurinkurinen. Luther toteaa tästä; kuinka suuri on saatanan mahti ja voima ihmislapsissa, kun ei kuulla ja ymmärretä selvänselviä Jumalan sanoja.
Toivottavasti vielä voin käydä Saksassa ja nimenomaan noissa paikoissa, jotka liittyvät Lutherin elämään. En oikein tiedä, mikä minut aikoinaan sai Lutherin tekstien ääreen. Se kuitenkin liittyi Hengen liikehdintään ja tarkalleen jouluun 1976, johon liittyi nimenomaan mm. raamattuherätys ja sitä kautta myöhemmin kirjaherätys. Kirjoja on sitten kerääntynyt pilvin pimein. Tulossa on tälläkin hetkellä Olavi Rimpiläisen kirja. – In labore et aerumna – luterilaisten seurakuntien papinvirkojen hoito isonvihan aikana Suomessa.
En tiedä oletko lukenut James Reston Jr:n kirjaa Lutherin linnake, joka kertoo hänen ajastaan Wartburgin linnassa. Kirja on varsin elävästi kirjoitettu. Tuossa linnassa en ole käynyt, mutta Roomassa olen käynyt Villa Borghese-puiston lähellä olevassa kirkossa, jossa Luther yöpyi Rooman matkallaan. Tuossa kirkossa, Santa Maria del Popolon Cerasin kappelissa on muuten Caravaggion maalaukset; Pietarin ristiinnaulitseminen ja Paavalin kääntymys. Totta on mitä toteat Dietrich Bonhoefferin käsityksestä. Vanhurskauttava usko on persoonallinen suhde Kristukseen.
Kiitos Kosti kaikesta mitä kerroit!
Kielenkääntäjäksi valmistumiseni jälkeen pääsin töihin ulkoministeriöön 1981. Olin ensin 2 vuotta töissä suurlähetystössämme Kolumbiassa Bogotassa 1982-1984 ja sieltä sain siirron Berliiniin 1984, jossa siis asuin 1988 asti. Kuuluin siis Suomesta lähetettyyn kansliahenkilökuntaan. Näissä maissa meillä oli virkapassit.
Stasilla ei ollut minuun DDR:ssä mitään valtaa paitsi tietysti salakuuntelu. Siltähän ei voinut välttyä Itäblokissa mitenkään. Ja sitä he harrastivat tietysti varsin ahkerasti. Kotona oli puhelimessa kuuntelulaite. Se paljastuikin puhelujen katkaisemisella ja sen sellaisella. Elokuva ”Toisten elämä” kertoo kuinka ihmisiä salakuunneltiin. Heitä kiinnosti toisten ihmisten elämässä ihan kaikki!
Suurlähetystömme itäsaksalaiset työntekijät joutuivat säännöllisesti raportoimaan Stasille. Suurlähetystön pitkän käytävän päässä oli kirjahylly, jonka takana oli salaovi, josta Stasi tuli sisään, kun me olimme poistuneet lähetystön tiloista. Tämä paljastui vasta myöhemmin Saksojen yhdistymisen jälkeen. En tiedä tarkalleen milloin, mutta entinen kollegani minulle sen kertoi pari vuotta sitten.
Vuonna 2015 pyysin minusta kerättyjä tietoja Berliinistä, mutta tulos oli vain kaksi vaivaista merkintöä rajan ylityksestä tai jotain. Minulla on tuo kirje vielä tallessa. Tiedot oli siis tuhottu. Tai sitten ei haluttu antaa. En tiedä.
Rajoilla meitä ei saanut tutkia eikä kysellä mitään, vaan ylitys Länsi-Berliiniin ja Liittotasavallan puolelle sujui täysin mutkattomasti. Autolla ajettiin vain läpi ja kävellen liikuttaessa näytettiin passi. Poliisi saattoi pysäyttää moottoritiellä, jos ajoi ylinopeutta, mutta sakkoja se ei voinut antaa. Ainoastaan kehottaa noudattamaan isäntämaan nopeusrajoituksia.
Tuolloin 1987 oli Luther paljon esillä myös Itä-Saksassa kun oli reformaation juhlavuosi Hänet tietenkin valjastettiin sosialistiseksi yhteiskunnallisesti kumoukselliseksi taistelijaksi. Mutta kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoista ja mukavaa aikaa tuo minulle oli tuon statukseni takia ja muutenkin. Sain myös paljon tietoa vanhalta lähetystömme vahtimestarilta sodan ajalta siinä itse sotilaana mukana olleena sekä ajalta ennen muurin rakentamista. Muistelen häntä usein lämmöllä.
Kiitos Riitta mielenkiintoisesta elämäsi reitin kuvauksesta. Meidän reittimme tietyllä tavalla kohtaavat Saksassa ja Itä-Berliinissä. Kun rajat aukenivat, Itä-Saksasta vieraili Suomessa ja myös meidän kodissamme pappispariskunta ja kaksi muuta henkilöä. Myöhemmin mökillämme vietti viikon myös itäsaksalainen piispa vaimoineen. Minulla on heidän antamansa ehtoollispikari, jossa on kohokuva Lutherista ja Käthestä ja keskellä Luther-ruusu. Nyt minun täytyy lopettaa, olen lähdössä toiselle paikkakunnalle. Hyvää viikonloppua sinulle!
Kosti, olet lukenut tosi paljon ja tutkinut paljon!
Tuo mitä kirjoitit Gerhardista on tosi mielenkiintoista. En ollut sitä tiennyt. Huomaan etten voi yhtyä Gerhardin näkemykseen. Silloinhan usko olisi ihmisen teko ja hänen vapaa valintansa eikä Jumalan teko ja armoa? Ja näin ollen ihmisen usko olisikin hänen omassa varassaan eikä ihminen voisi luottaa että Jumala on valinnut hänet. Jeesus myös sanoi, että hän tiesi ketkä uskoivat ja ketkä ei. Ja sanoi: te ette valinneet minua vaan minä valitsin teidät. Jumalan valinta pysyy.
Ajattelen, että koska Jumala on lahjoittanut minulle armossaan uskon, saan varmasti myös luottaa siihen, että Jumala on armossaan ennaltatietämyksensä mukaan valinnut minut ja on uskollinen huolimatta kompasteluistani ja Hän myös tahtoo varmasti edelleen pelastaa minut eikä vain silloin kun hän ensi kerran lahjoitti minulle uskon ja armon. Hän vie työnsä päätökseen. Tähän saa luottaa ilman mitään epäilyä.
Ihmettelen sitä ilotonta lakihenkistä asennetta, ettei saisi iloita ja riemuita pelastuksesta, sillä sehän on juuri pelastetun iloa evankeliumista. Evankeliumi on näet ilosanoma eikä surusanoma. Minä kirjoitin aiemmin, että saan olla varma siitä, että kun elän Jumalan lapsena Isän suojaamana ja turvaamana, tiedän että minulle ei tässä elämässä voi enää tapahtua mitään mitä hän ei sallisi minulle tapahtua. Näin myös kaikki minulle tapahtuva pahakin palvelee vain sitä lopullista päämäärää, pelastumistani. En katkeroidu vastoinkäymisistä ja Jumalan kurituksesta vaan otan sen vastaan Jumalalta, sillä se kaikki on minun parhaakseni.
Room. 8. luvussa Paavali tästä kirjoittaa:
”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut….->
”Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? Niin kuin kirjoitettu on: ’Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää: meitä pidetään teuraslampaina’. Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassamme.”
Käsitän että tällaisen uskon, rohkeuden, toivon ja rakkauden varassa Jumalaan kristityt ovat menneet leijonien eteen, mestattaviksi ja rovioilla poltettaviksi. Ja tänä päivänäkin edelleen rohkeasti todistavat Herrastaan. Mutta iloton lakihenkinen asenne tähän iloon ilmenee siinä, että heti kun joku vähänkin iloitsee pelastuksestaan, tulee joku joka sormi pystyssä varoittamaan hirmuisista kuoleman synneistä, joihin voi langeta. Ja että kuinka siinä ja siinä kohtaa sanotaan että ihminen voi langeta hirmuisiin synteihin. Totta kai voikin. En silti käsitä tällaista asennetta! Eikö varoittaja itse kenties ole kokenut Jumalan rakkautta ja armoa, jonka saa ilman mitään epäilyä omistaa itselleen? Kirkko on ihan perinteisesti yrittänyt tukahduttaa evankeliumista iloitsevien uskovien ilon ihan kärkeensä. Pelastuksesta iloitsevat yritetään nopeasti saada lakihenkisellä ohjauksella ruotuun ja ilo evankeliumista tukahduttaa.
Ilm. 2:4-6 ”Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.”
.
Hyvää viikonloppua ja Jumalan siunausta Kostille ja kaikille! Kiitos mielenkiintoisista keskusteluista”