Lähtään, veikot, kiistämään!

Astuin seitsemänkymmentäluvun alussa ensimmäistä kertaa uutena yliopisto-opiskelijana Helsingin Porthanian ala-aulaan. Ovella minua, ja muita fukseja, odotti samettihousuissaan, villapuserossaan ja maatuskahuivissaan viehättävä opiskelijaneito. Muistan hänen solakan olemuksensa vieläkin, nimenkin sain sittemmin selville, vaan en kerro. Hän kysyi olenko rauhan puolella vai sitä vastaan. Kuulin, että voisin ilmaista mielipiteeni allekirjoittamalla vetoomuksen Chilen kuparikaivosten työntekijöiden alisteista kohtelua vastaan ja liittyä täten maailmanlaajaan rintamaan. Se oli osa taistelua rauhan puolesta riistäjiä vastaan. Kaikkia kuulemani diskurssin sanoja en muista enää tarkkaan. Ne olivat voimakkaita, rakentavia ja oikeilta kuulostavia, hyviä sanoja.

Diskurssit vaihtuvat, muuntuvat, hapertuvat, jotkut häviävät, mutta kilpailevat nyt keskenään. Aina jokin puheenparsi näyttää saavan hegemonian, ensin omassa sosiaalisessa verkostossaan. Mutta valtaa hamutaan lisää. Nykyään yhtenäiskulttuurin rapautuessa puheenparsien hegemoniataistelu on helppo havaita, ainakin somessa. Leirit ovat eriytyneet ja osaavat taidokkaasti mättää toisiaan. Kuulo- ja ymmärrysyhteyttä on usein turha etsiä. Näin taisi olla 70-luvulla Porthanian aulassakin. Sanat ovat voimakkaita, rakentavia ja oikealta kuulostavia, hyviä sanoja.

Antonio Gramscin (Italialainen marxilaisen teorian kehittäjä, 1891-1937.  ”Lännen Leniniksikutsuttu Gramsci tuli tunnetuksi hegemonian käsitteen kehittäjänä ja kirjoittamistaan Vankilavihkoista” kertoo Wikipedia. Loputkin tästä kappaleesta on samasta, meidän diletanttien suosimasta lähteestä.) mukaan moderneissa yhteiskunnissa hegemonia, yhteiskunnallinen johtajuus, täytyi luoda ja voittaa monilla eri alueilla. Hegemonian käsite tarkoittaa poliittisen johtamisen ja vaikuttamisen tapoja, joilla ryhmät pyrkivät tekemään oman ideologiansa yhteiskunnan yleiseksi ideologiaksi. Hegemonian muodostamiseen tai valtaamiseen tarvitaan legitimiteetin hankintaa, poliittista indoktrinaatiota kykyä yhdistää eri poliittisten ryhmien keskenään ristiriitaiset intressit yhteisymmärrystä ja kompromissitarvetta painottaen uudenlaiseksi kokonaisuudeksi.

Kirkollisessa keskustelussa diskurssien hegemoniataistelu on myös helppo havaita. Eri leirit, oli diskurssi mikä tahansa, käyttävät voimakkaita, rakentavia ja oikealta kuulostavia, hyviä sanoja.

Kuinkahan tästä selvitään, kuka voittaa? (Jaakobin kirjeen kolmannella luvulla on tähän jotakin lisättävää.)

Piristykseksi Julius Krohnin suksimiehen laulu, yksi aikanaan hegemonian saanut diskurssi. Sitä laulettiin vielä 50-luvulla Suomen kansakouluissa nousevan nuorison rakennukseksi. Voimakkaita, rakentavia ja oikeilta kuulostavia, hyviä sanoja.

SUKSIMIEHEN LAULU

Ylös, Suomen pojat nuoret,

Ulos sukset survaiskaa!

Lumi peittää laaksot, vuoret,

Hyv’ on meidän luisuttaa.

Jalka potkee,

Suksi notkee

Sujuilevi sukkelaan.

Heräs tuuli tuntureilla,

Lehahtihe lentämään, –

Sukkelat on sukset meillä,

Lähtään, veikot, kiistämään!

Saishan koittaa,

Kumpi voittaa,

Eikö tuulta saavuttais?

Koti kontion on tuossa,

Siihen sukset kääntäkää!

Havuin alla korpisuossa

Vanhus nukkuu röhöttää.

Kuules ukko,

Oves lukko

Miehissä jo murretaan!

Kohoaapi kämmenille

Metsän kuulu kuningas. –

Lähtään, otso, painisille,

Tässä löydät vertojas!

Hammasluske,

Keihäsruske

Kaikuttavi korpea.

Jo on karhu kaatununna,

Keihäs sattui rintahan;

Ukko nukkuu uupununna

Sike’intä untahan.

Riemuellen,

Soitatellen,

Viekää saalis kotihin! –

Vaan kun verivainolainen

Suomehemme rynnättää,

Silloin saalis toisellainen,

Veikot, meitä hiihdättää.

Käsi sauvan,

Toinen raudan

Teräväisen tempoaa,

Verihinsä kohta nääntyy

Kuka meitä vastustaa,

Kenpä pakosalle kääntyy,

Senkin suksi saavuttaa.

Pelastettu

Rakastettu

Kohta onpi kotimaa!

Pekka Yrjänä Hiltunen