Mikkelin piispan Seppo Häkkisen haastattelu Kouvolan seurakuntalehdessä Risteyksessä on herättänyt keskustelua. Luin jutun, nasevasti tehty haastattelu, ei muodollisia vaan tärkeitä kysymyksiä. Piispa kertoo myös lapsuudestaan diakoni-isän virka asunnossa Lauritsalan kirkon asuntosiivessä. Se palautti mieleeni SKY:n kokouksen keväällä 1974 ja vierailun saman asuntosiiven yhdessä pappilassa. Mieleen se on jäänyt siksi, että samalla matkalla viimeisen kerran osallistuin SKDL:n vappumarssiin. Puoluetta kutsuttiion niinä aikoina myös kd-liikkeeksi. Vuoden lopulla minut vihittiin papiksi, ja kuten olin luvannut, jätin poliittisen järjestötoiminnan.
Mutta asiaan. Keskustelua on herättänyt piispan ajatus: ”En usko, että meiltä kysellään viimeisellä tuomiolla naispappeuskantaa tai mielipidettä homoliitoista.”
Enpä usko minäkään. Uudestaan ja uudestaan tulemme tähän, kysymys Raamatusta, sen ymmärtämisestä ja tulkitsemisesta on kirkon ja meidän kristittyjen pääkysymys. Spektri on laaja, laidasta laitaan. Jotkut noukkivat jakeita, ravistelevat niitä kopassa aikansa ja laittelevat sitten peräkkäin. Näin, vaikka tunnettua on, ettei Raamattua alunperin oltu jaettu jakeisiin. Raamattu on iso ja laaja kirjasto, mutta kun usein mielipide on ensin ja sille sitten haetaan vahvistusta, Raamatun pirstominen jakeisiin soveltuu siihen hyvin.
Monta kertaa ei voi olla ihmettelemättä, mitä kaikkea Raamatulla todistellaan. Vanha testamentti on tärkeä ja kuuluu myös meille kristityille,mutta sen soveltaminen yhden suhde yhteen on tänä päivänä mahdottomuus. Raamatullisiksi itse itseään kutsuville näyttävät Paavalin sanat olevan painavimmat, vaikka Paavali on Jeesuksen tulkitsija ja selittäjä, ihminen eikä Jumala.
Mutta asiaan: mitä siellä viimeisellä tuomiolla kysytään? Jeesuksen kertoman mukaan siellä kysytään, mitä me teimme tai mitä jätimme tekemättä heikommille veljillemme. Hän puhuu nälkäisistä, janoisista, kodittomista, alastomista, sairaista ja vangituista. Jeesuksen mukaan se mitä teemme tai jätämme tekemättä näille vähimmille, sen teemme tai jätämme tekemättä hänelle, Jeesukselle. Ja kaikki hämmästyvät, niin hurskaat kuin ne toisetkin. Sana on harvinaisen selvä ja konkreettinen, siihen on vaikea liittää opillisia kiistoja.
Kristityn Raamattu ei ole lakikirja, yhtä vähän luonnontieteen oppikirja. Martti Luther arvosti eri Raamatun osia eri lailla, mutta ”raamatulliset” väittävät silmä kirkkaana ottavansa kaiken yhtä painavana. Suojelupyhimyksekseen he ovat valinneet Paavalin, vaikka Paavali aikanaan muutti uskon tulkintaa radikaalimmin ja enemmän kuin kirkko satoina vuosina.Paavalista ei saa vanhauskoista tekemälläkään, vanhauskoinen hän oli ennen kääntymystään.
Elämässä on kaikki koko ajan muutoksen tilassa. ”Me olemme Jumalan lapsia, eikä vielä ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee”.Tässä yhteydessä nyt vain yksi pieni esimerkki muutoksesta. Vielä sotien jälkeen osa papeista kieltäytyi Suomen ev.lut.kirkossa vihkimästä eronneita. He vetosivat Jeesuksen sanaan ja sehän on yhä tänä päivänä selvä. Kieltäytymiset ovat kuitenkin loppuneet. En tiedä, kuinka paljon siihen vaikuttavat Paavalin synodilaisten ja Luther-säätiöläisten omat erot.
Mielestäni kirkon tehtävä on pitää ihanne selvänä. Apostolien syntiluetteloissa on ahneus ja monta muuta asiaa, jotka kieltämällä eivät mihinkään poistu. Luterilainen kansankirkko, lainausmerkeillä tai ilman, ei pysty pitämään yllä Vapaakirkon tai helluntai-seurakunnan kirkkokuria. Ehkä parempi niin.
MIKA:
”Nähdäkseni niissä ei purkaudu koko armon, elämän ja synnin dynamiikka.”
Puhe on siis Jeesuksen kertomuksesta viimeisestä tuomiosta Matteuksen mukaan. Oletko tosiaan sitä mieltä? Entä sitten se Raamatun käyttö, kun yhdellä jakeella tai puolella jakeella ”todistetaan” isoja asiakokonaisuuksia.
Minun mielestäni muka raamatullinen raamatunkäyttö on monta kertaa alapuolella kaiken arvostelun. Ajatellaan nyt tätä armo-asiaa.
Jos sieltä täältä Raamatusta noukitaan yksittäisiä armon vakuutuksia, eikö se ole ihan sama, kuin syödä rusinat pullasta. Näin saatetaan päästä siihen lopputuloksee, että Jumala on hyvä ja armollinen ja siunaa kaikkia – armosta, pahoista teoistamme välittämättä. Paitsi tietysti sitä yhtä ryhmää, jota Jumala raamatullisten mukaan ei missään nimessä eikä olosuhteissa siunaa.
Onko tällainen Raamatun käyttö raamatullista? Että poimitaan sieltä jakeita oman mieltymyksen mukaan? Eihän se sen jälkeen ole enää Jumalan sanaa, vaan nimenomaan ihmisen sanaa. Eikö saatana käytä näin Raamattua Jeesusta kiusatessaan?
Jeesus puhui armottomasti, johdattaakseen ihmistä etsimään armoa, jota tämä luuli jo kantavansa sylissään kahmalokaupalla.
Jos meidän pelastuksemme on kiinni sitä, mitä hyvää me täällä olemme vangeille, sairaille jne. tehneet, olemme kaiketi vailla toivoa jokainen.
Me olemme pelastettuja vain, jos olemme Kristuksessa sanoo tuo blogistin säilällään sivaltama Paavali. Hänen yhteyteensä emme pääse omin päätöksin tai rupeamalla, vaan hakeutumalla hänen turviinsa, JOS JA KUN olemme ensin ymmärtäneet minkälainen luomus me olemme. Vasta konkurssin partaalla yleensä haetaan velkasaneeraukseen. Meidän Isämme antaa koko velan anteeksi.
J o s olemme Kristuksessa Jeesuksessa, meillä on myös näitä hyviä tekoja. Oma salodmme tuskin riittää, mutta Herramme on tehnyt kaiken meidänkin puolestamme.
J o s olemme Kristuksessa Jeesuksessa, pyrimme tekemään sitä, mikä on rakkaan Isän tahto – häntä itseään kohtaan ja lähimmäistä kohtaan.
Minä pelkään, että moralistinen itsevanhruskauden tie vie suureen pettymykseen…..
Quod scripsi, scripsi:
http://www.blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/article/?bid=263&id=11089
Luterilaisuudessa ei puhuttu viimeisestä tuomiosta paljon, koska Augsburgin tunnustuksen puolustuksen mukaan vastapuolen kanssa oltiin aiheesta jokseenkin yhtä mieltä. Se on toisaalta vahinko, koska viitteet ovat siksi niin niukkoja. Augsburgin tunnustus ei käytä sanoja ”tekojensa mukaan”, mutta sanoo saman asian näin:
hurskaille ja valituille hän antaa iankaikkisen elämän ja pysyvän ilon, mutta jumalattomat ihmiset ja perkeleet hän tuomitsee ikuiseen piinaan.
Matteus itsekin kuvaa ihmisten erottelua aika monenlaisin sanoin ja eri vertauksissa on erilaiset teemat ja painotukset. Matt 24-25 on perätysten neljä vertausta tuomiosta ja muualla evankeliumissa kosolti lisää. Esim. Matt 10:32, jossa tuomion perusteena on Kristuksen tunnustaminen ihmisten edessä. Matt 18:ssa taas tuomiolla käy sille huonosti, joka ei ole antanut veljelleen kaikesta sydämestään anteeksi.
Joko Matteuksella oli monta erilaista tuomio-oppia tai hänellä oli pallo kokonaan hukassa tuomion suhteen tai kyseisten katkelmien varsinainen funktio oli puhutella kuulijoita eettisesti. Veikkaan jälkimmäistä. Matteuksen Jeesus on parannusta vaativa profeetta, joka väkevöittää sanansa tuomalla tuomion ja helvetin osaksi eettistä sanomaansa.
Se, että tuo näyttää sopivan huonosti luterilaisuuteen, johtunee siitä, että meille on luterilaisuus esitelty kovin dogmatiikka-painotteisesti ja siihen kuulunut sosiaalieettinen aineisto on jäänyt vieraammaksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö Luther ja luterilaisetkin olisi saarnanneet tarvittaessa tuomiota ”tekojen mukaan” (Matt 16:27).
Olen ymmärtänyt perinteisen luterilaisen opetuksen – hyvin dogmaattislähtöisen, totta – korostavan armonjärjestystä. Eli sitä, että ensin tulee armo ja vasta armahduksen kokenut vapautuu hyvien tekojen tekemiseen. Tämä sopii huonosti Matteuksen kirjoituksen logiikkaan (jos siinä on sitä, tähän epävarmuuteenhan Teemukin viittasi), jossa ensin ihmistä kiusataan, ehkä sisäisesti, ulkoisten tekojen vaatimusten luettelolla ja vasta sitten kerrotaan, että pelastus onkin kokonaan Jumalan työtä.
Blogisti on siinä oikeassa, että Raamatun kirjoittajat eivät varsinaisesti tarkoittaneet kirjojaan kokoelmiksi irrallisia muistolauseita. Jos joku haluaa raamatulliseksi kristityksi, se varmaan onnistuu parhaiten lukemalla ja pohtimalla suuria kokonaisuuksia ja niitäkin useaan kertaan. Kirjojen perusjuoni avautuu vaikutelmina, joihin pitää lukea paljon.
Mutta blogistikaan ei varmaan tarkoita, että kaikki sitaattien käyttäminen olisi ala-arvoista. Kirjat koostuvat myös nasevista lausahduksista, jotka elävät myös omaa elämäänsä. Lyhyitä sitaatteja ei käyttänyt vain Jeesusta kiusannut saatana, vaan Jeesus taisi itsekin vastata sille raamatunsitaatein. Kuuluisa rakkauden kaksoiskäskykin oli itse asiassa Vanhan testamentin sitaatti.
Armonjärjestyksellä on totuttu uskonpuhdistuksesta lähtien ja sitä ennenkin korostamaan ihmisen mielentilassa tapahtuvaa muutosta, että ensin tulee pelästyminen synnin tähden ja siihen lohdutus evankeliumin sanasta ja sitten uusi elämä hyvine tekoineen. Tämä tulee esiin jo tunnustuskirjoissa.
Heikki, tarkennan hieman sitä näkökulmaa mistä lähestyn Raamattua. Ymmärsin tekstistäsi niin, että olettaisit minun tarkastelevan Raamattua kirjaimellisesti. Näin en kuitenkaan tee. Näkökulmani tai lähtökohtani tässä tapauksessa on lähinnä dogmaattinen tai systemaattisesta teologiasta ammentava. Lähemmin tai eri näkökulmasta ilmaistuna näkökulmani on pelastushistoriallinen. Kirjoitin aiempaan blogiisi, että muitakin tulkintatapoja voi käyttää.
Viittasin lähinnä siihen, että ainoa turva tuomion hetkellä on Jeesuksen sovitustyö. Muuhun tuskin ihmisparka voi turvautua. Matteushan kirjoittaa tuomion perusteeksi sen mitä olemme tehneet Herrallemme. Kyse on oikeastaan laiminlyönneistä, kun ihminen ei näe kärsivää lähimmäistään. Matteuksen evankeliumin perusteella ei kuitenkaan sellaisenaan voi rakentaa koko dogmia pelastuksesta.
Ymmärtääkseni olennaista Matteuksen kuvauksen perusteella on lähimmäisenrakkaus, joka syntyy Jumalan armon, rakkauden ja anteeksiantamuksen kokemuksesta. Se johtaa siihen, että paljon syntejä anteeksisaanut osaa armahtaa myös toisia. Tästä on seurauksena se, että lähimmäisiämme kohdatessamme olemme valmiit auttamaan ja armahtamaan heitä. Todellisuus kuitenkin osoittaa sen, että tällainen rakkaus on satunnaista tai peräti irrationaalista. Tämä mielessä tuomion kellot soittavat jo lyöntejään. Siteeraan minua viisaampia (Dogmatiikan pääkohdat, Horst Georg Pöhlmann, s. 209): ”Pelastus, jonka Jumala vaikuttaa ristiinnaulitussa ja ylösnousseessa Kristuksessa, välitetään UT:n mukaan uskovalle ennen kaikkea Sanan-julistuksessa, kasteessa ja ehtoollisessa.”
Heikki, sanoit: ”Kristityn Raamattu ei ole lakikirja, yhtä vähän luonnontieteen oppikirja.” Sanoisin, ”sekä-että”.
Jeesus pitäytyi VT:ssä ilmoitettuun lakiin 100 %, mutta osoitti myös, miten sitä pitää soveltaa elämässä. ”Laista ei katoa pieninkään kirjain…”
Kenties merkittävin luonnontieteilijä kautta aikojen, Newton, oli teologi, joka Paavalia lukiessaan (”Hänessä me liikumme ja elämme…) oivalsi ajan ja tilan (avaruuden) yhteenkuuluvuuden ja pani kokoon kuuluisat liikelait. Aika ja tila olivat Newtonille Jumalan ominaisuuksia.
Einstein teki Newtonin työhön muutamia reunamerkintöjä ja täsmennyksiä. Aika ja tila kuuluvat yhteen, mutta ovat pikemminkin suhteellisia kuin absoluuttisia. Sen osoittaa esimerkiksi Jeesuksen tekemä ihme Kaanaan häissä. Vesi muuttui hetkessä (valon nopeudella) hyväksi vuosikertaviiniksi.
Paavalin kääntymys, par excellence, on tunnettu kokemus näihin päiviin asti. Starbuckin mukaan kääntymys saa aikaan uuden asennoitumisen elämään, joka on varsin luja ja pysyvä, vaikkakin tunteet voivat vaihdella. Paavali todistaa, jos joku on Kristuksessa, Hän on uusi luomus tai Meillä on Kristuksen mieli. Toki muitakin ilmaisuja on. Kristuksessa tai Herrassa ilmaisuja on yli 160 kertaa Paavalin epistoloissa. Kun sitten mietitään Viimeisen Tuomion asiaa, ei ole varmastikaan väärin puhua Uskon hedelmistä. Ja mitä näitä olikaan. Rakkaus, ilo, pitkämielisyys, rauha, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen. Kyllä nämä kovasti viittaavat ajallisen elämän haasteisiin. Kun sitten Paavali selittää lunastusta, Hän sanoo sen olevan viisautta, mikä ei ole tästä maailmasta, vaan on salattua viisautta, minkä Jumala on ennalta määrännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme. Sitten voitaisiin miettiä, miten päädyttiin kasteeseen. Löytyykö todistusta, että Jeesus olisi säätänyt kasteen. Markuksen evankeliumin merkintä ei jonkun lähteen mukaan ole alkuperäinen. Jeesuksen vastaus Nikodeemukselle Johanneksen mukaan on myös jonkun lähteen mukaan epäluotettava. Matteuksen lausuma, mitä pidetään päätodistuksena, on myös epälooginen historiallisista syistä. Harnackin mukaan Kolminaisuuskaavalla ei ole Apostolisen ajan vahvistusta, sitten vasta perimätiedon myöhemmällä asteella Jeesuksen kerrotaan pitäneen puheita ja antaneen käskyjä ja tästä Paavali ei tiedä mitään. Toisaalta Paavali itsekin toteaa, että Kristus ei lähettänyt minua kastamaan vaan julistamaan evankeliumia. Ajatushan oli kuitenkin katsoa ajallista elämää ja iankaikkisuuden kulmasta. Tuntuu siltä, että jos ihminen on niinsanotusti täydessä tolkussa, on hyvä ajallisessa katsoa mitä Jeesus opetti. Sairauden, väsymyksen tai muun vajavuuden kanssa elävältä ihmiseltä ei paljon voi vaatia. Kirkkomme tunnustaa, puolustaa ja vaalii oppia uskosta Kolmiyhteiseen Jumalaan. Luterilaista vanhurskauttamisoppia voi itsekukin tutkailla kysymällä, mikä siinä on moraalista ja eettistä.