Kysyen kohti pääsiäistä 2; Yläsalista Getsemaneen

Jeesus rukoilee Getsemanessa

Temppelin puhdistuksesta poistumista tai siitä seuranneita tapahtumia ei evankeliumeissa kuvailla. Synoptikkojen mukaan Jeesus opettaa kyllä paljon tärkeitä asioita, mm. Luukkaan kertomuksessa luukasmaiseen tyyliin lesken rovosta, mutta tapahtumat alkavat edetä vasta Jeesuksen järjestämästä viimeisestä illanvietosta ystävilleen.

UT:n tutkija Matti Myllykoski esittää, että ateriointi ja siellä tapahtunut ehtoollisen asettaminen olisi todellisuudessa tapahtunut paljon aikaisemmin, ja sen sijoittaminen tähän tapahtumien taitekohtaan olisi ollut teologisen koherenssin kannalta suunniteltu ratkaisu. Ehtoollisen asettaminen juuri ennen kuolemantuomiota toisi ehtoolliskäytännölle arvovaltaa. Perusteeksi Myllykoski esittää ihmettelynsä siitä, miksi Jeesus ja opetuslapset lähtivät yläsalista Getsemaneen, jos heillä kerran olisi ollut mahdollista jäädä yläsaliin yöksi eikä olisi tarvinnut lähteä ulos palelemaan. En oikein ainakaan vielä ole valmis tuota perustetta hyväksymään. Olihan mahdollista, että he todella olivat rahanpuutteen vuoksi saaneet salin varattua – varsinkin sesonkiaikana – vain ilta-ajaksi. Olihan heille juuri selvinnyt sekin, että seurueen taloudenhoitaja oli petturi.

Se, että tuollaisen aterian jälkeen opetuslapset nukkuvat ja jättävät Jeesuksen yksin tuskaansa, ei ole oikeastaan mitään ihmeellistä.  Sitä ei ole edes kukaan tutkija tietääkseni osannut kyseenalaistaa.

Varsinainen kysymykseni ja ihmettelyni liittyy niihin seuraaviin tapahtumiin. Aamullahan roomalaiset sotilaat tulevat hakemaan Jeesusta Juudaksen avustuksella. Näen tässä dramatisoituja kohtauksia, joita on vaikea selittää todella tapahtuneiksi. En puhu siitä, miten Pietari vetäisee korvattomaksi yhden sotilaan ja Jeesus sen parantaa. Ihmeparantamiset jääkööt ihmeparantamisiksi. Mietin sitä, monien sanontojen ja tulevien kertomusten dramatisointeihin lainattua suudelmaa. Miksi Juudaksen piti suudella Jeesusta ja tulla hänen luokseen ystävää teeskennellen? Olihan jo yläsalissa käynyt kaikille läsnäolijoille selväksi se, että Juudas oli takkia kääntänyt ja seuraa vaihtanut. Eikö puutarhasta olisi ollut aika helppoa löytää yksinään rukoillut, kuoleman pelossa yönsä valvonut mies? Eikö Juudas olisi voinut vaikkapa näyttää sotilaille kauempaa ”tuolla se on”? Onko Juudaksen suudelma vain draamallinen tehokeino, jolla halutaan osoittaa Juudaksen julkeus ja paatuneisuus? Vai oliko Juudas peluri, yhden kortin varaan laittava elämysmetsästäjä, joka halusi tehdä petturuutensa näkyvästi, julkisesti ja mahdollisimman näyttävästi?

Väkisinkin tulee mieleen muutama julkisesti synneistään ripittäytynyt hengenmies, mutta tällä kertaa kaipaan keskustelua tuosta itse tapahtumasta, Juudaksen suudelmasta, ja sen merkityksestä. Miksei tuosta yläsaliaterian ajankohdastakin, mutta yhdellä varauksella. Jätetään tällä kertaa se asiaan kuuluva eksegetiikan paheksunta ja ”kyä on turmelus syvä ja loppu armoto” – tyylinen, oman uskonsa paremmuutta toisten epäilyjä kritisoimalla tapahtuva kommentointi. Eri mieltä saa olla, mutta perusteluksi ei kelpaa erään yliopistollisen tieteenalan väitetty kristinuskon vastaisuus.

 

 

 

  1. Ari, kuten Martti totesi, käytät nyt vapauttasi sokaistuna. Kuka sinut on sokaissut?
    Oletko koskaan ajatellut, missä nykyisessä Suomen evl.kirkossa on menty eksyksiin? Juuri siinä, että ei tunneta enää mitä Luther itse opetti raamatusta löytämään. Hän ohjasi ihmisiä kaikessa Jeesuksen Kristukseen ja Hänen opetukseensa jne. Jos erehtyikin jossain, niin ihminen hänkin oli, ei kannata tuomita, kun ei tiedä varmasti, miten asiat ovat menneet. noista ajoista on monta sataa vuotta ja maailma oli aika julma paikka noihin aikoihin. Jos sanoi pahasti uudelleenkastajista, niin se oli myös tuossa ajassa tapana, että sanomiste olivat hienostelemattomia. Anna Lutherille anteeksi.

    Jos katsot Suomalaisuutta, sen rauhaa ja miten Suomen kansa ja yhteiskunta ovat eläneet jakaen omastaan, kaikki ovat osallistuneet köyhäin huoltoon ja avustaneet kaikkia uskoon katsomatta kirkon diakonian ja muun välityksellä.

    Kun lapset vietiin ennen järjestäen kasteelle ja opetettiin pyhäkouluissa, ja kouluissa laulamaan virsiä ja pitämää aamunhartauksia ja lukemaan ruoka rukouksia, niin kansa eli Pyhän Jumalan kunnioituksessa ja toisiaan auttaen Kristillisestä rakkaudesta käsin. Ei tämä kaikkia koske, mutta kyllä tämä myös tavallaan totta oli. Ei ainakaan ollut samaa pelkoa ja ahdistusta mitä nykyisin.

    Sano nyt rehellisyyden nimissä, että jos ne Kristityt jotka ovat olleet matkalla taivaaseen, Lutherin oppilaina, ovat palvelleet isänmaata ja perheitä isinä ja äiteinä ja kasvattaneet lapsiaan Tunnustamaan Jeesuksen Herrakseen, kuinka heidän hedelmänsä olisi ollut mielestäsi parempia, jos olisivat käyneet uudella kasteella?

    Minua myös eksyttivät aikanaan uudelleen kastajat. Olen näkevinäni sinulle käyneen samoin. Sinulla on palava sydän ja olet intoa täynnä, mutta nyt olisi syytä ruokoilla ja kysyä Jumalalta miten voisit antaa anteeksi niille kaikille, jotka ovat sinua loukanneet, Lutherilaiset ovat selvästi kohdelleet sinua huonosti ja vihasi lapsikastetta kohtaan on käynyt kaikille selväksi.
    Minulla ei ole mitään syytä epäillä uskoasi Jumalaan, mutta jos pyydät Jumalalta rauhaa tässä asiassa, niin ehkä saat avartaa sydämesi meitä kohtaan, jotka olemme puhuneet kaikki tällä yhden kasteen puolesta. Olemmehan mekin Kristittyjä, kuten sinäkin. Rukous voi auttaa paljon, kysy Jumalalta miten asiat ovat, niin varmasti valaisee. Henki sanoo selvästi, Jumala voi avata kuuron korvat.

  2. Markku Jalavan pohdinnat koskettavat minua siksi että olen muuttamassa näkemyksiäni. Ei ole väliä, oliko kievarin pitäjä nimeltään Shlomo vai Shmuel.

    Aiemmin ajattelin ettei väliä, onko koko ateriaa ollut. Mutta en minä kyllä ehtoollisella mitään tee, jos se nojaa vain alkuseurakunnan fiilikseen, et jebajee tää on kliffaa. Tämä on radikaali muutos omassa systeemissäni, koska olen ollut siinä ääripäässä että ei niin väliä vaikka koko Jeesusta ei olisi olemassa. Silloinkin kyllä joku historiallinen pohja oli pakollinen. Minusta sitä epämääräisyyttä tulee sietää. Mutta täytyy myöntää että fiilis on upea jos vaikka jokin evankeliumistoori osoittautuu todeksi. Pelkät dogmit kun ovat niin onttoja. Oon tosi tyytyväinen, jos on ollut niin että esim Nisa 14. AD 30 jätkät särpivät naamariinsa seder-safkat.

    • Ari, meistä jokainen vastaa omista asioista. Toisin kuin sinä, minä en ole murhannut ketään. Minä en ole vastuussa Vapaussodassa kaatuneista punaisista mitenkään. Toki on hyvä pohtia sitä, miten toimisi tänäpänä, jos ryssä yrittäisi vallata Suomen. Toivoisin, että liittyisit johonkin kristilliseen seurakuntaan, jotta sinun uskosi saisi oikean sisällön. Yksin menee helposti harhaan.

  3. ” Ehkäpä yksilö elämänsä aikana voi jotain oppia ja tulla paremmaksi?”

    Aika kurja olisi tilanne, jos ei haluaisi oppia ja kaiken oppimisen seurauksena ei tulisi edes jossain paremmaksi. Vaihtoehtoina olisi paikallaan pysyminen tai taantuminen. Muuten huomasin tuon sanan yksilö Niinpä oikeastaan voi miettiä yhden yksilön kehitystarinaa. Kuka lie se olisi.?

    Juudas päätyi yksinäisyyteen kohdatessaan tekonsa. Pietari kohtasi yksinään mestarinsa. Tuomas epäili yksinään. Teen poikkeuksen pääsiäisenä ja laitan pitkän Raamatun kohdan, mutta kiinnitän oman huomioni kirjoituksen loppuun.

    Johannes 21

    ”Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?” Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: ”Olenko minä sinulle rakas?” ja vastasi hänelle: ”Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas”. Jeesus sanoi hänelle: ”Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo.”

    Mutta sen hän sanoi antaakseen tietää, minkä kaltaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Ja tämän sanottuaan hän lausui hänelle: ”Seuraa minua”. Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: ”Herra, kuka on sinun kavaltajasi?” Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: ”Herra, kuinka sitten tämän käy?” Jeesus sanoi hänelle: ”Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.”

    Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: ”Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?” Tämä on se opetuslapsi, joka todistaa näistä ja on nämä kirjoittanut; ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on tosi. On paljon muutakin, mitä Jeesus teki; ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin. Luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.”

    • ”Niinpä oikeastaan voi miettiä yhden yksilön kehitystarinaa. Kuka lie se olisi?”

      Yksi mahdollisuus myös näin pääsiäisenaikaan on miettiä kukin omaa elämäämme. Seurakuntamme pääsiäisvaelluksella olen pohtinut, että meissä taitaa olla vähän kaikista opetuslapsista?

    • Tuo minulla itselläkin oli mielessä. Ainakaan itse en pysty kenenkään muun kehitystarinaa seuraamaan hyvin kuin omaani. Matkan varrella siihenkin on sopinut paljon enemmän luuloja kuin tietoa. Mutta pikku hiljaa… Kaikkea löytyy … kantapää on hyvä opettaja. 🙂

  4. Juha Heinilä, minä tiedän saaneeni entiset syntini anteeksi, ne jotka tein tietämättömyyden ja synnin orjuuden aikoina, Sanoohan Raamattu olipa syntinne kuinka veriruskeat niin ne saadaan anteeksi.

    Se mihinuskon on kaikkien luettavissa evankeliumeissa, joten lueppa sieltä ja sano jos jossakin kohdin kirjoitan niitä vastoin???

    Juha Heinilä päivitti kommenttia 18.04.2014 08:05

    Ari, poistin osan kommentistasi, hillitse itseäsi.

    • Ari, sinä olet täynnä vihaa. Vaikuttaa siltä, että uskosi ei ole vapauttanut sinua mistään, vaan olet käpertynyt itseesi ja purat pahaa oloa väärällä tavalla kristittyihin.

    • Suurin osa kommenteistasi on sitä samaa roskaa, jota olet kirjoittanut useita vuosia K24:ssä. Samat kommentit tulevat aiheesta riippumatta. Useita satoja identtisiä kommentteja tosin kysymyksen perässä olevat kysymysmerkkien määrä voi vaihdella 2-5 välillä.

Tanni Elias
Tanni Eliashttp://www.hopealampi.fi
Tampereelta Pohjois-Karjalan kautta Inariin päätynyt erityisluokanopettaja, seikkailupedagogi, teologi ja kokki, joka rakastaa kieltä, kielioppia ja on muutenkin rasittava tyyppi.