Kymmenen Käskyä

Tässä elokuvassa Jumala kirjoittaa vaikuttavalla tavalla käskyt kivitauluihin.

19 KOMMENTIT

  1. Mika,

    Katolis-luterilaisena en selostaisi kymmentä käskyä, koska mainittu ”unioni” opettaa vain yhdeksää käskyä.

    Toisaalta elokuva voi olla hyvinkin katsomisen arvoinen, mutta nimi on harhauttava, jos Raamattua seurataan/opetetaan, niinkuin tämäkin sivusto antaa käsityksen, koska evlut kirkon oppi hyväksyy kuvien-pyhimysten palvonnan sekä vastustaa sitä.

    • Tässä elokuvassa on yhdistetty 9. ja 10. käsky, jotka molemmat alkavat sanoilla Älä himoitse. Kaikissa kymmenen käskyn luetteloissa ei ole mukana kieltoa tehdä epäjumalan kuvaa.

    • Reijo

      Kommenttisi perusteena on reformoidun kirkon perinne jonka tapa jäsentää on erilainen kuin ennen on ollut käytössä länsimaisessa perinteessä. Yhtään sen enemmästä ei ole kysymys tavassasi jakaa kymmenen käskyn luettelo.

      Omaa höpötystäsi on puhe yhdeksästä käskystä. Sellaista ei ainoakaan kirkko opeta. Turhia siis pölötät.

      Ennen uskonpuhdistusta käytössä ollut perinne jäsensi himoitsemisen kieltävät käskyt kahdeksi eri käskyksi.

      Sen sijaan että riitelynhalussasi haluat nälviä toisia uskovia, sinun monipuolisesti maailmaa nähneenä pitäisi olla edes sen verran oppinut se, että samat asiat voidaan eri piireissä jäsentää eri tavoin, mutta silti kumpikin puhuu samasta todellisuudesta.

    • Tässä elokuvassa on kyllä lueteltu kymmenen käskyä. Niin kuin sanoin, jotkut toiset laskevat ne hiukan eri tavalla.

  2. Herra, me muistamme sinun edessäsi kaikkia niitä, joitten elämä on vaikeaa. Ole sinä, suuri lohduttaja, kaikkien murheellisten luona heitä Hengelläsi virvoittamassa. Anna yksinäisten ja unohdettujen tuntea, ettet sinä ole heitä hyljännyt. Tee meistä niitä, jotka haluamme nostaa alaspainettuja ja johdattaa harhaavia ja janoisia sinun ehtymättömien lähteittesi luo.

    Jaakko Haavio, Taivaan avain, s. 14, WSOY, 1965.

  3. Jaahas, Reijo M se taas haluaa jatkaa kiistelyä käskyjen Ainoasta Oikeasta Numerointitavasta. Pohditaanpa hetki itse asiaa.

    Miten on Reijo, sopiiko meidän mielestäsi tehdä elokuvia, ikoneita tai kuvia Raamatusta ja Jeesuksesta Kristuksesta, kun käsky ”1 b” tai ”2” kieltää meitä tekemästä kuvaa Jumalasta?

    • Marko

      Näistä asioista on Reijon kanssa keskusteltu jo aikaisemminkin.

      Kuvakiellon alkuperäinen tekstiyhteys puhuu EPÄjumalien kuvien tekemisestä. Niissä siis puhutaan Jumalaa vastustavien voimien palvonnasta. Sen sijaan jopa Raamatun sisällä on kuvauksia erilaisten esineitten tekemisestä julistamaan elävän Jumalan kunniaa.

      Tämä näkökulma jää toisinaan huomaamatta asenteeltaan yksipuolisesti tarkastelevilta, jotka eivät näe tekstin kokonaistarkoitusta.

      Kysymys kuvakiellosta oli ajankohtainen islamin syntymisen jälkeisinä vuosina noin parin vuosisadan verran. Sen oikeasta ymmärryksestä kristilliseltä kannalta antoi syvän harkinnan jälkeen päätöksensä Seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous Nikeassa vuonna 787 jKr. Kokouksen tärkeimpien asioiden joukossa oli kristikunnan itäroomalaisia ja orientaalisia haaroja vaivannut kysymys ikonien kunnioittamisensta. Kirkolliskokous torjui islamin haasteen herättämän ikonoklasmin
      eli ikonien raastamisen.

  4. Henkiseltä kannalta kuvakielto on hyvin ymmärrettävä, koska ihmisen mielenkiinto pysähtyy siihen kuvaan ja sisäisen ajattelun matka pysähtyy.

    Siksi kannatan hokemaa: ”Mene kammioosi ja sulje ne viisi porttia (aistit) jotka johtavat sinut maailmaan, siellä sinun opettajasi istuu aina odottamassa. ”

    Kuva voi antaa vain ihmisen tekemiä/ luomia vastauksia, koska ne ovat ihmisen tekemiä ja kuvan antama vastaus on siitä syytä hyvin vaarallinen.

    Taide on tukenut hyvin paljon meille aivopestyä ajattelua, että Jeesus oli hyvä mies ja silloin hänen täytyy olla myös kaunis mies, ja kärsivä ihminen voi samaistua kärsiviin kuviin hänestä, joilla vedotaan säälin tunteisiin. Sensijaan muutama jae tekee Juudaksesta maailman paheksutuimman henkilön, ja koska hänet sanoilla kuvataan pahaksi mieheksi, maalattu kuva korostaa pahuutta tekemällä hänestä epämiellyttävän näköisiä kuvia. Ruman miehen kuvia.

    Paitsi, että kuva Juudaksesta on laajentunut koskemaan koko juutalaista kansaa, on käsitys laajentunut koskemaan myös muita, jotka nyt, tämän seurauksena ajattelevat, että Ruma mies ei koskaan voi olla hyvä mies, kun taas kaunis poika on ihailtu ja rakastettu ja palvottu, koska kauniin ihmisen uskotaan olevan myös hyvä ihminen. Näin meitä viedään kuin ja ohjaillaan.

    Kuvissa piilee siis vinoumia, tiedollisia vinoumia, jotka muokkaavat ihmisen ajattelua tiettyihin suuntiin, täysin tarkoitushakuisesti. ” Mutta kuka sen suoraksi vääntää, mikä on vääräkai taipunut.”

    Nykyisin ihmisen ei ole enää pakko itse tehdä kuvia, niitä voi pyytää tekoälyltä, se tekee todella hienoja kuvia. Syöttää vain sanoja kuvan aiheesta, ja kuva tulee minuutissa.

    • Lisäyksenä mainittakoon, että enpä ole kokeillut onko tekoäly myös aivopesty ja tuleeko myös sieltä kauniita Jeesuksia ja rumia Juudaksia, vai onko se mainettaan parempi ja tekee heistä neutraalisti, ilman rasismin häivää, vain miehen näköisiä kuvia.

  5. Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt. Luuk. 15:32

    Kun aito herätys saapuu, sen kyllä tunnistaa. Jo pelkkä kirkonkellojen soitto voi toimia kutsuna tekemään tiliä elämästään, niin kuin vanhojen herätysliikkeiden historiasta tiedämme. Aito herätys tekee ihmisestä syntisen ja Jeesuksesta syntisten Vapahtajan. Aitoon heräämiseen löytyy lääke vain syntien anteeksisaamisesta ja Jeesuksen haavoitettujen käsien suojasta. Luther sanoi, että herätys tai uudistus on evankeliumin ukkoskuuro, joka kastelee maan. Sellaisen voi vain Jumala antaa. Rukoilkaamme, että Jumala varjelisi meidät ihmisten manipuloinnilta ja ihmisen voimin ja tekniikoin viritellyiltä korvikkeilta. Rukoilkaamme, että ehdottoman evankeliumin raikkaat sadepisarat saisivat kastella sydänten kuivia ja janoisia maita. Tulkoon sellainen evankeliumin ukkoskuuro! Tulkoon Hengen sade, kirkastakoon se Jeesuksen armolliset kasvot väsyneille vaeltajille ja antakoon levon uskonnollisuuden väsyttämille sydämille.

    Juha Vähäsarja, Joka päivä huolta vailla, tämän päivän teksti, Perussanoma Oy, 2012.

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.