Me olimme toukokuun alussa körttifirman työntekijäpäivillä ja siellä yritimme veisata uutta Siionin virttä 167a. Me olimme muka ammattilaisia ja luulimme, että tämä virsi olisi piisofkeik. Tämä oli upea virsi teologialtaan ja sävellykseltään, mutta siinä tulikin tenkkapoo. Se olikin vaikea sävelmä. Kyllä me yritimme kymmenkunta kertaa veisata tätä. Kyllä se veti nöyräksi. Löytyn Jaska ei ollut mukana tällä kertaa, hän olisi voinut selvittää tämän ongelman.
Teologialtaan tämän virren sanoma on nopeasti sanottuna piiloevankelinen, mutta siihen tulee heti ensimmäisessä säkeistössä körttiläistä ristinkantoa ja tiellä kulkemista. Ei sanoma olekaan evankelista pelastusvarmaa vaan körttiläistä epävarmaa. Toisessa säkeistössä on hyvin paljon luterilaista etiikkaa eli rakkautta. Ajatus on se, että lähimmäistä rakastetaan ja Martti Lutherkin sanoi, että tämä on kaikkein hengellisin rakkauden käsky. Kolmannessa säkeistössä onkin jo uskon vuoro. Viimeisessä säkeistössä ajatus oli vähäsen penttisaarikoskismaista.
Uudet Siionin virret ja tämäkin virsi ovat sanoituksiltaan sellaisia, että Jumalaa ei voi kesyttää. Kesytys on tätä ihmiskasvoista niin kutsuttua kristillisyyttä. Se on Saatanasta. Lutherinkin mukaan vanha vihtahousu on surullinen ja melankolinen tyyppi. Hän melkeinpä rupeaa itkemään. Musiikista hän ei tykkää yhtään. Se on hyvä kiusa hänelle, että saatiin uudet Siionin virret.
Körttiläisyydessä ovat veisuu ja seurat tärkeätä. Jos on joku körttiläinen, niin siellä on virsi. Virsiseurat on koruton kokous. Siionin virret ovat syntisen ihminen puhetta Kristukselle. Virret ovat lämminhenkisiä, mikä näkyy mm. armon ja rakkauden teologiassa. Siellä ei mitään lakihenkeä. Seurat ovat rukousta. Rukous on niissä virsissä ja virsien välissä olevissa tauoissa. Ekskurssina joku pohjalainen henkilö sanoi minulle, että nämä tauot voivat ollakin käytännön asettamia asioita. Äidit supattelevat taukojen aikana lukutaidottomille lapsillensa seuraavan veisattavan virren sanat.
Seurat eivät ole raamatunselitystä ja siellä virret ovat vähän toisenlaista kuin kirkossa tai yleensä hengellisissä tilaisuuksissa. Seurapuheet ovatkin alkukristillistä homiliaa ja sitten veisattiin psalmista. Olen kuullut jostain, että Wilhelmi Malmivaara esitti seuroihin vain kolmea puhujaa. Puheen pituus oli erittäin lyhyt. Virsi kantoi. Ne ovat tärkein asia seuroissa. Ei körttiläisyys ole mikään opillinen liike. Körttiläiset ovat luterilaisia tai voisi sanoa, että lutherilaisia. Sääntönä voisi olla se, että saa käydä seuroissa veisaamassa Siionin virsiä.
Juhani Elenius
Kirjoittaja on Herättäjä-Yhdistyksen pääkaupunkiseudun avustava aluesihteeri
On nöyrä kirjoitus. Juuri sellainen mitä körteiltä odottaa. Ovatkohan körtit koskaan tiedostaneet sen miten provosoivaa tuollainen nöyryys, oikeastaan nöyristely ,ainakin sanomana ulospäin, on?
Ollaan pienellä paikalla , Hyvin tiedetään oma syntisyys ja pelätään ylpeilyä. Synnin taakkaa mukamas kannetaan ja hyvin nöyrästi armoa pyydellen. Ei, ei Jumalaa yritetä kesytää. Ja jos oikein ymmärsin niin kristillisyys on Saatanasta. Siis kaikki yrittäminen on mukamas itsevanhurskautta vai? Pitkän päälle myöskin virren veisuu. Onneksi Saatana on melankoolinen ja ehkä alakuloiset virret kesyttävät hänet.
Sitten. Onneksi voi olla mytötämielinen kirjoittajan kanssa yhdestä asiasta.Körttiläisten virrenveisuun tauot ovat se todellinen suuri körttien lahja kaikille jotka osaavat kuunnella ja kokea hilöjaisuuden voiman. Jos eivät niin oppivat.Ei sillä ole väliä miten ne ovat syntyneet, vahingossa tai tarkoituksella. Tässä asiassa ei tarvitse nöyryyttä korostaa. Hiljaisuus iskee niinkuin se iskee ja muuttaa siihen osallistujat.