-Teologeja kiinnostavat muotomenot enemmän kuin evankeliumi. Kirkkokäsikirja on tärkeämpi kuin spontaani Pyhän Hengen johdatus.
-Eikö Jumala voi toimia käsikirjan kaavan kautta?
-Tottakai Jumala voi toimia jopa kirkkokäsikirjan kautta, koskapa Hän toimii aasinkin kautta. Mutta, mutta, luterilaiset hirttäytyvät kirkkokäsikirjaansa niin, etteivät voi toimia ilman sitä. Siitäpä teidän nurkkakuntainen lahkonne on syntynyt eikä voi toimia muitten lahkojen kanssa. Herran kansa ei moisia käsikirjoja tarvitse, vaan Kristus on antanut vapauden.
Tällainen keskustelu käytiin erään blogin kommenttiosiossa. Millaisia väitteitä tähän siis sisältyykään? Ainakin seuraavat:
-Pyhä Henki toimii vain spontaanisti, ei käsikirjan kaavan kautta.
-Todellinen Herran kansa ei tarvitse kirkkokäsikirjoja.
-Käsikirja vs. Pyhä Henki.
-Luterilainen kirkko on lahko, koska käyttää kirkkokäsikirjaa.
Tämä on ennekin nähty. Ensin oli väkevä Apostolien aika, sitten oli 2000 vuotta vähän hiljaisempaa, kunnes alkoi Tuppulan herätys. On siinä Pyhällä Hengellä ollut pitkä tauko . Latauslaitteessako lienee ollut tämän ajan?
Onneksi asiat eivät ole menneet tällä tavalla. Pyhä Henki on kutsunut ja koonnut ihmisiä Jumalan valtakuntaan aina ja kaikkialla. Ja minkä kautta? Liturgisen jumalanpalveluksen! Ei tämä toki ole ainoa reitti. Pyhä Henki on siellä, missä Kristusta puhtaasti julistetaan ja Raamattua oikein opetetaan. Mutta jo Kristus itse toimi liturgian kautta. Kaikki synoptiset evankeliumit kertovat Jeesuksen vieneen ilosanomaa Jumalan valtakunnasta saarnaamalla synagogissa. Ei Jeesus siellä mitään karismaattisia herätyskokouksia pitänyt! Hän opetti pyhiä kirjoituksia hetkipalveluksissa (päivittäisissä rukoushetkissä) ja synagogajumalanpalveluksissa. Kyllä, Jeesus paransi myös ihmisten taudit ja vaivat. Mutta hänen kerrotaan myös saarnanneen synagogissa. Ja saarnaaminen tapahtui kyllä osana synagogan liturgista elämää.
Myös meidän käsikirjamme jumalanpalvelus periytyy synagogajumalanpalveluksesta. Herran ehtoollista ei tietenkään synagogassa vietetty, mutta pääsiäisen liturgiseen elämään ehtoollisen asettaminen nivoutuu. Monet liturgian osat ovat suoraan Raamatusta johdettuja. Kunnia, Herra armahda, Pyhä, Jumalan Karitsa, Herran rauha (mitä ylösnoussut Kristus oppilailleen toivottikaan!) ja tietysti Isä meidän-rukous ja Herran siunaus. Ehtoollinen toimitetaan Raamatun sanoja käyttäen – se tekee leivästä ja viinistä Kristuksen ruumiin ja veren. Synnintunnustus ja synninpäästö voidaan tehdä käyttämällä Raamatusta suoraan otettuja tekstejä. Ja tietysti Psalmi laulettuna tai luettuna ja kaikkiaan kolme lukukappaletta Raamatusta. Ja saarna, jossa näitä tekstejä selitetään – niin Jeesuskin teki! Eikö Pyhä Henki näihin muka sitoudu? Olisi Pyhän Hengen pilkkaamista väittää, ettei Hän sitoudu Jumalan omiin sanoihin!
Väitänkö, ettei Pyhä Henki sitten toimi spontaaneissa tilanteissa? En tietenkään! Lupasihan Jeesus itse, että kun vainotut kristityt joutuvat oikeuden eteen, nämä saavat kyllä oikeat sanat puhuttavakseen. Mutta miksi Pyhä Henki pitäisi rajata vain spontaaniksi ex tempore -hengeksi? Kun seisoin oman tyttäreni arkun äärellä, en todellakaan kaivannut mitään spontaania Hengen johdatusta, vaan vuosisatoja ihmisiä puhutelleen, koetellun hautajaiskaavan. Sain liittyä Jumalan omiin sanoihin ja niiden kanssa saattaa tyttäreni odottamaan ylösnousemuksen aamua. Eikö Pyhä Henki ollut tuossa läsnä? Ja kun olen poikani saanut liittää Jumalan kansaan pyhässä kasteessa, olen tehnyt sen lukemalla Jumalan lupauksia Raamatusta ja selittämällä niitä koolla olleelle seurakunnalle. Myös itse kastekäsky (ja siihen liittyvä rukous) on suoraan Raamatusta ja kasteen jälkeiset toivotukset myös. Kenellä on pokkaa väittää, ettei Pyhä Henki tässä hetkessä toimi – Pyhä Henki, jonka tehtävänä on kutsua ihmisiä Jeesuksen luo!
No pitäisikö rukouksen olla spontaania? Estävätkö valmiit rukoukset Hengen toiminnan? Väitän, että vuosisatoja kristikunnassa vaalitut klassiset rukoukset ovat itsessään niin Pyhän Hengen läpitunkemia, että ne hakkaavat spontaanit rukoukset mennen tullen. Vai mitä on sanottava esimerkiksi seuraavasta Johannes Gerhardin rukouksesta:
”Laupias Jeesus, minä tunnen sydämellisen armahtavaisuutesi ja rakkautesi hehkun (Luuk. 1:78): näyttää siltä, että rakastat minua enemmän kuin itseäsi, kun annat itsesi alttiiksi puolestani. Mitä sinulla, täysin viattomalla on tekemistä kuoleman ajatuksenkaan kanssa? Mitä sinulla, ihmislapsista ihanimmalla, kasvoihin sylkemisen kanssa? Mitä sinulla, kaikkein vanhurskaimmalla, ruoskimisen ja kahleiden kanssa? Minulle kaikki tuo olisi kuulunut, mutta sanomattomassa rakkaudessasi sinä astut alas tämän maailman vankilaan, otat päällesi minun orjanpukuni ja alttiisti kannat minun rangaistukseni. Minut olisi kuulunut syntieni tähden tuomita polttavan helvetin sammumattomiin liekkeihin, mutta sinä ristin alttarilla rakkauden tulesta hehkuen vapautat minut niistä. Minut olisi kuulunut syntieni tähden sysätä kauas taivaallisen Isän kasvojen edestä, mutta sinä joudut minun tähteni valittamaan, että taivaallinen Isä on sinut hylännyt. Minun kuului joutua ikuisesti Perkeleen ja hänen enkeliensä kidutettavaksi, mutta sinä annat suunnattomasta rakkaudesta itsesi Saatanan palvelijoiden runneltavaksi ja ristiin naulittavaksi.
Yhtä paljon kuin huomaan sinun kärsimyksesi välineitä, yhtä paljon näen myös todisteita sinun minuun kohdistuvasta rakkaudestasi. Ovathan minun syntini nuo kahleet, ruoskaniskut ja nuo piikit, jotka sinuun sattuivat. Rakkautesi ei tyytynyt siihen, että omaksuit meidän lihamme, vielä selvemmin tahdoit vahvistaa sen katkeralla sielusi ja ruumiisi kärsimyksellä. Mikä minä olen, ylhäinen Herrani, että tottelemattoman orjan vuoksi tahdoit niin monta vuotta olla orjana? Mikä minä olen, ihana Ylkä, ettet kuolemastakaan kieltäydy minun, törkeän synnin orjan ja Perkeleen porton tähden? Mikä minä olen, laupias Luoja, ettet minun, viheliäisen luotusi tähden kavahda ristin piinapuutakaan? Rakastettava Ylkäni, olen sinulle ihanalle liljalle, haavoittava ja pistävä oas. Minä panen kannettavaksesi kovan ja karkean kuorman, joka painaa sinua niin raskaasti, että veripisarat vuotavat yltyleensä ruumiistasi.”
En ole yhdessäkään karismaattisessa kokouksessa kuullut näin puhuttelevaa spontaania rukousta.
Pidän valmiiden rukousten käyttämistä jumalanpalveluksessa perusteltuna myös siksi, että emme me mene kirkkoon seuraamaan papin showta, vaan kuulemaan Kristusta. Mitä enemmän astian makua, sitä heikommin kuuluu Kristuksen ääni. Ja mitä me esimerkiksi valmiissa esirukouksessa pyydämme? Sielumme pelastusta, Jumalan valtakunnan leviämistä yli koko maanpiirin, varjelusta Perkeleen juonilta, Pyhän Hengen synnyttämää elämää sanan ja sakramenttien kautta… Ajattele, mitä kaikkea pyydämmekään – nämä eivät ole mitään pieniä pyyntöjä!
On myös niin, että rukouksemme kieli kertoo aika paljon siitä, miten pyhänä Jumalaa pidämme. TT Hannu Kilpeläinen sen osuvasti sanoi erään blogin keskustelussa:
”Jotkut hellarisaarnaajat ja ns. karismaattiset luterilaiset puhuttelevat Jumalaa seurakuntajumalanpalvelusta johtaessaan termillä “sä”, “sää”, “sun tahtos”… vähän kunnioitusta peräänkuuluttaisin.
Peruskysymys taitaa olla se, että jokaikinen uskoontullut maallikko tietää yhtävertaisesti tai paremminkin, miten Kristuksen ruumista johdetaan. Hehän ovat sinut Jumalan kaa. Ovatko?”
Sepä se.Pyhä Henki on Pyhä Henki. Hän tahtoo johdattaa meidät sisälle pyhyyksiin – pitämään Jumalaa pyhänä. Hän on arvokas Henki. Siksi hän sitoutuu arvokkuuteen. Mutta arvokkuus on eri asia kuin pönöttäminen. Sieltä Pyhä Henkikin karkaa missä pönötetään 🙂
Kun vetää vapaaehtoistyönä noin 2 tunnin tilaisuutta vapaaehtoisvoimin tehtynä, jossa on itsellä vetovastuun lisäksi pitkä opetusvastuu yleensä 30-45 minuuttia, niin haastavaa se on. Sen jälkeen tunti kahvilla ihmisten kohtaamista ja mahdollista rukouspalvelua, niin tilaisuus on venynyt usein valmisteluineen paikan päällä 4-5 tunnin mittaiseksi.
Kyseessä on Hengen uudistus kirkossamme ensimmäisen paikallisyhdistyksen eli Tampereen Palatsi ry:n tilaisuudessa (Tule Pyhä Henki) toimiminen. Tänä vuonna olen jättänyt muille nuoremmille enemmän tilaa toimia ja ollut itse harvemmin vastuussa tai vain osavastuussa.
Sinulle Risto kristillisyys näyttää olevan vaatimusta ja touhuamista. Kehity! Kasva! Opi! Tee! Vai miten muuten on tulkittavissa se, että liturgin jakaessa Jumalan parhaat lahjat (Kristuksen käskyn ja asetuksen mukaan) näet tämän esteenä kristityn kasvulle! Eli kristittynä kasvetaan vain jos pääsee itse touhuamaan?
Mieheni eläessä menimme mukaan rukouspiiriin, koska on kiva rukoilla yhdessä muiden uskovien kanssa. Kestoaika oli illassa n. puolitoista tuntia. Alkurukouksen jälkeen siirryttiin ylistyssessioon, jota jatkui yli tunnin. Sitten pastori sanoi: ”Nyt tässä on viisitoista minuuttia aikaa omaan rukoukseen. Muistetaan rukousaiheita, niitähän oli paljon (hän luetteli niitä) ja pyydetään myös herätystä tälle paikkakunnalle.”
En tiedä toisista, mutta meidän kohdallamme piirissä käynti loppui lyhyeen. Minusta se oli pelkkää suorittamista. Pelkkää ohjelmoitua ihmislähtöistä työntekoa. Rukouksessakin olisi pitänyt muistaa niin monta asiaa kuin mahdollista. Minä kadotin yhteyden Jumalaan jo alkuminuuteilla.
Sanoin isännälle, että vika voi olla minussakin, mutta minulle tuo piiri ei ole Jumalan kohtaamisen paikka. Kirkon jumalanpalvelus, hiljainen rauha ja Herran pöytä ovat sitä. Koko messu liturgioineen kaikkineen. Ehtoollisen siunaus kantaa arkielämään niin, että sen pystyy kokemaan.
Merja Ruuska
Kirjoitin äsken vahingossa Pekan tekstin jälkeen sinulle kommentin. Hengellinen aikuisuus on Jeesuksen seuraamista. Jeesus oli pääosin liikkeellä. Sen lisäksi hän paastosi tai hiljentyi rukoukseen.
Maitoruokaa syövälle riittää oma hengellinen ravinto, mutta toisten hengelliseen ruokkimiseen Jeesus meitä kutsuu ja haastaa. Toisten ruokkimiseksi Jeesus kehottaa rukoilemaan sitkeästi Pyhää Henkeä, koska meidän omat eväät eivät riitä. Näin olen Raamatusta lukenut ja ymmärtänyt sekä saanut kokea opetuksen todeksi.
Jeesus kastaa jopa uskovia edelleen tänäkin päivänä Pyhällä Hengellä, kuten Johannes Kastaja profetoi Jeesuksesta ja kuten Raamatussa monessa kohdassa kerrotaan tapahtuneen. Olen innoissani ja iloinen kertoessani Jeesuksesta, joka minut on pelastanut.
Miksi on noin suuri tarve määritellä, sitä mitä Pyhä-Henki saa ja voi käyttää. Ikäänkuin Hän ei kykenisi siunaamaan meitä liturgialla.
Vain yhdenlaista tapaako Jumala saa käyttää meitä puhutellessaan. Miksiköhän juuri Pyhän-Hengen surakunnalla on tarvetta mitätöidä Pyhän-Hengen työtä kirkossa?
Merja Ruuska
Johtaako rakkaus tekoihin ja onko usko ilman tekoja kuollut? Mitä on rakkaus Jumalaan ja halu seurata Jeesusta? Minusta se on hätä hukkuvista sieluista ja työtä pelastuksen puolesta.
Kun Herran Henki johtaa ihmistä tekemään Jeesuksen jalanjäljissä työtä, niin se on valmiiksi valmisteltua. Pyhä Henki antaa innostuksen tehdä työtä, jolloin se ei ole ikävää, vaan innostavaa. Ihmislähtöinen työ on ikävää, mutta joskus se sitoutuminen alkuharjoitteluun voi johtaa innostavaan osaamiseen. Moni asia kehittyy hitaasti oppimalla ja osaamattomuuden tuskalla, mutta kun osaa, niin voi innostua asiaan. Kun saa kokea Pyhän Hengen voiman erilaisia vaikutuksia ja pääsee sisälle edes osasta Jumalan valtakunnan salaisuuksista, niin silloin innostuu – näin ainakin minulle on käynyt.
Tätä minäkin Pekka ihmettelen.
Papille kirkkokäsikirja on varsin hyvä ja hyödyllinen väline sekä vähentää omaa ajattelun tarvetta. Toisaalta se melkoisesti toimintaa. Meillä maallikoilla on kirkkokäsikirjaan vähän osaamista ja tuntemusta muuten kuin seuraten pappien toimintaa käytännössä tai jos läheisen ihmisen hyllystä se löytyy.
Voimia papin työhönne Pekka ja Kimmo.
Kiitos Risto tsemppauksesta!
Minun pappeuteni jäi toetutumatta. Sillä jäi pääsykokeessa kaksi sanaa pois tettipapereista. Joten olen kai nyt evankelistan roolissa. Ihan tavallisena tallaajana tänääkin kahdessa jumiksessa. Molemmissa kuulin kyllä ihan selvästi Vapahtajani äänen. Hän sanoi kerran, että hänen lampaansa kuulevat hänen äänensä. Joten olen hyvin turvallisella mielin. Juuri se liturgia, joka keskustelussa tuottaa ongelmia on se paikka, missä hyvin usein Herra minua puhuttelee. Valtava ilo täyttää sisinpäni aina kun saan kuulla Hänen äänensä. Siihen ei voi ikinä kyllästyä. Jos joku ei pysty messusssa sitä kuulemaan, niin minua ei haittaa se, jos joku menee sinne missä voi. Minulle jokaviikkoinen messu on elämän tärkeimpiä asioita. En vierasta vapaiden suuntien tilaisuuksiakaan. Olen niissä välillä puhujankin paikalla seissyt. Minun ruokapöytäni on kuitenkin Luterilainen messu.
Syökö joku- ja juoko elävää vettä missäkin ja millaisin maustein. Silti varmasti tärkeitä on aina se, onko Vapahtajan rakastava ääni siellä kuultavissa. Minä kuulen sen kaikkein selkeimpänä juuri liturgian syvällisessä sisällössä. Ilman sitä jumalanpalvelukset voisivat olla tosi köyhiä. Eikä niissä olisi ehkä mitään ravitsevaa. No onhan siellä sentään virret…
Pekka lohdutuksena sinullekin.
Minuakin on aika monesti luultu papiksi, vaikka ”opintoni” ovat lähinnä itseopiskelua ja käytännön harjoittelua tavoitteena seurata Jeesusta. Kovin kaukana olen tuosta esikuvastani. Olen kuitenkin saanut maistaa Herrani Jeesuksen hyvyyttä ja armollisuutta sekä Hengen voimaa eli ihmeitä ja merkkejä. Iloiten puhun ja opetan elävästä Jumalasta, vaikka jouduin jopa vainoihin uskoon tultuani. Valehtelija on taitava.
Minä kuulen Jeesuksen äänen liturgiaa voimakkaimmin, kun luen UT:ta, (jossa Jeesuksen sanat ja puhe on punaisilla kirjaimilla). Uusi Testamentti on minulle tärkein osa Raamattua, koska se kertoo Jeesuksessa Uuden liiton opetukset ja poistaa paljon turhia sukuluetteloita ja määräyksiä VT:stä, kuten esim. uhrilait ja mm. monet papistoa koskeneet säädökset ja pappien sukuperinteet.
Temppelinkin Jeesus hajotti, joka oli VT:n keskeinen ja tarkoin määritelty asia ja uudelleen ja uudelleen rakennettava. Fyysisestä Jumalakuvasta Jeesus eteni henkisen ja hengellisen Jumalakuvan ymmärtämisen opettamiseen eli Sana ja Henki.
Sana ja Henki eivät asu käsin tehdyissä temppeleissä, vaan Jeesus, Isä ja Pyhä Henki tulee asumaan ihmisten sisään ja Jumala on läsnä siellä, missä kaksi tai kolme kokoontuu Jeesuksen nimessä.
Uudessa Jerusalemissakaan ei temppeliä näkynyt, sillä Herra Jumala Kaikkivaltias, hän ja Karitsa on sen temppeli. (Ilm. 21:22).
Tässä osa minun uskontunnustani tai ”kirkkokäsikirjaani” Raamatun pohjalta ymmärrettynä. Olemmeko me ottaneet Sanan vastaan (kertakaikkinen Jeesuksen uhri ja tie taivaaseen tai helvettiin joutuminen, jos ei usko Jeesukseen) ja uskommeko siihen? Uskommeko Pyhään Henkeen ja Pyhällä Hengellä kastajaan, joka on Jumalan Poika, Jeesus? Näin vedellä kastava Johannes Kastaja profeetallisesti ilmoitti ja Jeesus itse vahvisti tämän totuuden ja lupasi sen tehdä sekä toteutti lupauksensa?
80-90 % kansastamme tarvitsisi tätä rohkaisua kodeissa tapahtuvaan Jumalan läsnäoloon ja kohtaamiseen, koska kirkoissa he eivät käy.
PS: Mikä Paavalin kirje oli suoraan kotiseurakunnalle osoitettu.
Uskoon nuorena tultuani, kerroin innoissani jotain ihmeellistä kokemustani. Siihen eräs vanha uskova mummo tokaisi:”mitäs ihmeellistä tuossa on. Sellaistahan tapahtuu uskovien elämässä joka päivä”. Niinpä en tuosta sinunkaan Risto vuodatuksestasi löydä mitään poikkeuksellista. Tuommoistahan tämä uskovan elämä on. Kiinnostavia on sen sijaan nuo hylkäämäsi Raamatun kohdat. Harmi kun en alkukieliä osaa. Kielien tuntemuksen kautta niistä avautuisi monia kiinnostavia näkökulmia ihmeelliseen palastajaamme. Jotain makupaloja olen niistä saantut viisaampien opetuksisa kuulla.
Taitaa tuo kirkkokäsikirjakin jättää jotain käsittelemättä Raamatussa vähemmän tärkeänä ilmeisesti. Tärkeimmän edessä ja tultua meidän välimieheksemme Jumalan ja ihmisen välillä, vähemmän tärkeä kalpenee. Pekka mukavaa, kun et löydä mitään poikkeuksellista tekstistäni. se kertoo, että olet hyvin perillä asioista ja herätyksestä. Jeesus poisti uhrikäytännöt ja uhrilait, hänessä alkoi uusi pappeus, hän alkoi kastaa Pyhällä Hengellä noustuaan ylös taivaaseen, hän lähetti opetuslapsensa (maallikot) kaksittain taloihin opettamaan, jne.