Kuolettava sairaus, helvetti ja oletukset Jumalasta

Mieheni sai uusimpaan blogikirjoitukseensa (Kuka loi helvetin?) kommentin, joka veti hyvin hiljaiseksi.

”Haluan kiittää blogistasi, joka on parasta sielunhoitoa perheellemme, joka elää nyt elämänsä suurinta kriisiä. Meilläkin on suurehko perhe, ja minä, perheemme äiti, olen sairastunut parantumattomaan syöpään. Tilanne on aivan järkyttävä eikä tilannetta tietenkään paranna se, että pelkään helvettiä ja kadotusta kuin hullu. … Emme tiedä, kauanko minä tässä enää keikun, sillä tarkkoja ennusteita on mahdotonta antaa. Mutta se, että huomaamme sinunkin elämäsi jatkuneen, lohduttaa meitä joka ikinen päivä monta kertaa.”

Kommentoija kertoo helvetinpelkonsa juontuvan herätysliiketaustastaan sekä sukulaisten ajatuksista ja opetuksista. Eikö tämän naisen elämäntilanne nyt hyvänen aika ole riittävän kohtuuton ja vaikea ilman tätä lisätaakkaakin?

Mikä meitä ihmisiä riivaa? Mikä saa meidät ajattelemaan, että kaikkivaltias, armollinen ja rakastava Jumala, iankaikkinen Isä on joku sadistinen sätkynukke, joka lykkää ihmisiä iankaikkiseen helvetin tuleen ihan vain sillä perusteella, mitä ihminen ajattelee, ei ajattele, tekee, ei tee, tuntee, kokee, uskoo tai luulee? Tällä kommentoijalla on sama kokemus uskonnosta ja uskosta kuin miehellänikin: jos käytät ehkäisyä, joudut helvettiin. Jos teet niin tai näin joudut helvettiin, ellet ehdi pyytää kaikkea anteeksi ennen kuolemaasi.

Eihän Jumala voi olla noin pieni, ihmisten säädeltävissä? Jos Jumala on, hänen ajatuksensa ovat niin kaukana ihmisen ajatuksista ja ihmisen logiikasta kuin taivas on maasta. Hänen on kaikki valta ja voima ja kunnia. Hän voi pelastaa kenet tahtoo. Ja Hän tahtoo pelastaa kaikki.

”Oma voimani eihän riitä
edes voimaa pyytämään.
Sinä silti et syytä siitä,
jaksat auttaa etsimään.
Sillä sinun on valta ja voima,
sillä sinun on valta ja voima.”

Jos Kristus on kantanut harteillaan koko maailman synnin, kuten ikivanhassa Jumalan Karitsa -hymnissä veisaamme, eikö se samalla tarkoita, että pelastus on vain ja ainoastaan ja yksin Jumalan teko – meidän puolestamme annettu ja vuodatettu.  Kaikki on jo annettu anteeksi, kaikki on jo sovitettu. Meiltä ei vaadita mitään.

”Sinun valosi loistaa tiellä,
jolta muuten eksyisin.
Sinä, Mestari, kannat siellä,
missä horjun, kaadunkin.
Sillä sinun on valta ja voima,
sillä sinun on valta ja voima.”

Eikö tämä blogikommentin kirjoittajakin saa ajatella, että kun kuolema tulee, häntä vastassa ovat iankaikkiset käsivarret ja ikuinen syli, Jumala joka ei salli enää koskaan mitään pahaa tapahtua? Eikö hän saa uskoa, että kaikkivaltias pitää tavalla tai toisella huolta hänen lapsistaan ja perheestään, kun hänen on aika lähteä? Minusta se olisi oikeus ja kohtuus tuossa muutoin niin totaalisen turvattomassa ja kohtuuttomassa elämäntilanteessa.

”Ja kun lopulta päätän matkaa,
mitä silloin itkisin.
On vain armoa, jos saan jatkaa
täältä taivaan pitoihin.
Sillä sinun on valta ja voima,
sillä sinun on valta ja voima.”

Tämä aihe saa minut myös kyselemään: Millaiset oletukset – tiedostetut ja tiedostamattomat – ohjaavat elämäämme? Miten paljon oletukset ohjaavat käytöstämme, tunteitamme, valintojamme, hyvinvointiamme ja pahoinvointiamme? Ohjaavatko perimmäiset oletuksemme elämäämme hyvään vai huonoon suuntaan? Luovatko ne elämäämme turvallisuutta vai turvattomuutta? Ovatko oletuksemme ”totta” ja onko sillä merkitystä?

Jos oletamme Jumalasta jotakin, sillä voi olla ratkaisevan suuri vaikutus koko elämäämme – ja läheistemme elämään. Siksi olisi erityisen tärkeää pohtia tiedostaen, mitä juuri minä hänestä oletan, luulen, kuvittelen.

Ajattelenko, että Jumala ja pelastus lepäävät minun varassani, riippuvat minusta ja sanoistani, julistuksestani, oikeassa tai väärässä olemisestani, tiedostani, uskostani? Vai luotanko siihen, että Jumala hoitaa suvereenisti pelastuksen ja minä voin keskittyä olemaan lähimmäinen lähimmäiselle, voin asettua rinnalle ja kuulevaksi korvaksi ja auttavaksi kädeksi ilman taka-ajatuksia tai sanallisen hengellisen viestinvälittäjän roolia? Uskallanko luottaa Jumalan suuruuteen? Uskallanko olla rehellinen? Annako Jumalan tehdä työnsä ajallaan ja tavallaan? Mitä Jumalan työtoverina oleminen merkitsee? Rupeanko jumalaksi Jumalan paikalle vai onko minun tehtäväni olla ihminen ihmisen rinnalla?

En halveksu hengellistä puhetta enkä ajattele, että se olisi aina tarpeetonta. Tiedän myös, että Raamattuun vilpittömästi vetoavilla ihmisillä on hyvinkin erilaisia käsityksiä sekä Jumalasta että pelastuksesta. Minua kuitenkin lohduttaa se oletus, että yhdelläkään ihmisellä ei ole lopullista totuutta. Voimme vain kuunnella herkästi omaatuntoamme ja yrittää toimia niin kuin rakkaus vaatii. Totuus on yksin Jumalalla, jos Jumala on. Tämän täytyy riittää minulle.

(Virsitekstit ovat Siionin virrestä 275)

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Jäipä vähän kesken, niin jatketaan. Iltojen järjestäminen on vaatinut lukuisia vapaaehtoisia ja seurakunnan kanttorin veisuuta johtamaan. Jos asiassa todetaan petoksen tapahtuneen, on asia enemmän kuin sellainen asia, minkä toivottaisiin unohdettavan nopeasti. Itse kyllä aavistelen, että rukousillat halutaan unohtaa mahdollisimman nopeasti. Jokunen punottava niska on asiassa myös mahdollinen.

    • Pekka. Tuntuu vähän erikoisesta, miten jonkin yhdistyksen toiminta voidaan vängätä seurakunnan ”omaksi” toiminnaksi. Jos jotain rikollista ilmenisi tuossa toiminnassa, joutuisi kyllä seurakuntakin aika outoon valoon, ehkä poliisitutkinnan kohteeksikin, varsinkin, jos tuohon toimintaan kerätyt ”lahjat” kierrätettäisiin seurakunnan kolehtitilien kautta rahankeräysluvan mahdollisesti päättyessä. En ole kuullut, että seurakunnan kanttorit olisivat mukana. Eiköhän sillä yhdistyksellä ole musikantit omasta takaa. Eihän kanttori saa ilman sivutoimilupaa ottaa rahaa yksityisen yhdistyksen palkkalistoilta. Voisi olla tarpeellista kirkkohallituksen taholta tarkentaa sitä, millä edellytyksillä seurakuntien kolehtitilejä saa käyttää erilaisiin toimintoihin. Tilintarkastusta seurakunnissa on myös tältä osin syytä tehostaa. Ihan vaikkapa viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden oman turvallisuuden takia.

    • Ei rahojen antaja ole vastussaa rahojen käyttäjän rikkomuksista, ellei ole itse osallistunut väärinkäytöksiin. Jos annat vaikka katukeräyksessä kympin järjestölle, joka käyttää rahan väärään ytarkoituksen, et ole vastussa.

    • Teemu. Ei tietenkään rahojen antaja, siis yksityinen kansalainen. Mutta jos seurakunta välittää rahat muka ”kolehtina”, on tilanne hiukan erilainen. Silloin se kuuluu seurakunnan tilintarkastuksen piiriin. Seurakunta on julkisyhteisö.

    • Kuinka monessa seurakunnassa on rahankeräysluvan mentyä kierrättetty Jalovaaran yhdistykselle rahaa seurakunnan kolehdin kautta?

  2. Rakas Herra Jeesus Kristus, minä tunnen syntini; ne polttavat, kalvavat ja kauhistavat minua. Mihin on minun paettava? Minä katson sinuun, Herra Jeesus Kristus, ja uskon, vaikkapa heikosti, sinuun; minä pidän kuitenkin kiinni ja olen varma siitä, että olet sanonut: Joka minuun uskoo, hän on saapa iankaikkisen elämän. Vaikkapa nyt omatuntoni onkin raskautettu ja syntini minua kauhistuttavat ja vapisuttavat, niin sinä olet kumminkin sanonut: poikani, ole turvallisella mielin, sinun syntisi ovat anteeksi annetut ja sinulla on oleva iankaikkinen elämä ja minä tahdon herättää sinut viimeisenä päivänä. Aamen!

    • Vielä kuolinvuoteella Saatana tulee kuiskuttamaan korvaan, että et ole kelvollinen Taivaaseen, koska olet niin suuri syntinen. Saatanalle voit vastata ja siinä sanassa pysyä: ”totta on, että olen suuri syntinen, mutta juuri sen takia Jeesus Kristus syntyi ihmiseksi ja kärsi Golgatalla rangaistuksen, että pääsisin Taivaaseen; omat tekoni ovat mitä ovat, mutta turvaan vapahtajaan Herraan Jeesukseen Kristukseen. Mene pois Saatana!”.

    • Tarinan mukaanhan kiusaaja tuli myös Paavo Ruotsalaisen kuolinvuoteelle mukanaan lista tämän synneistä. Pian kuitenkin paholainen lähti masentuneena pois ja totesi mennessään: ”Se kutale turvasi armoon”.

  3. Kenellä on oikeus ja kyky määritellä, kuka elää ”itselleen, tälle maailmalle ja mammonalle”? Ja onko armo yhtä kuin ihmisen käsitys oikeudenmukaisuudesta? Eikö se ole itse asiassa aika kaukana siitä? Ihmisen oikeudenmukaisuuskäsityksen mukaan jokaisen pitäisi saada palkkaa sen mukaan, kuinka kauan on töitä paiskinut. Jeesuksen vertauksessa kuitenkin maksettiin lopulta sama palkka sekä koko päivän töissä olleelle että aivan vastikään työhön tulleelle viinitarhan työmiehelle. (Matt. 20:1-16)

    Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: 12 ’Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.’ 13 Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? 14 Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, 15 ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’

  4. Lauri Lahtinen :”Minun mielestäni sellaista evankeliumia ei raamatusta löydy.”

    Eivätkä sellaista evankeliumia löytäneet myöskään 80-luvulla seurakunnan siipien suojissa kasvaneet lapset ja nuoret, jotka lauloivat silloisen suosikkilaulun sanoilla: :”Olkoon hän vaikka ruhtinas, tai prinssi vieraan maan, kaikki samanlaiset huoneet täältä saa. Siis miksi eksyisit yksin pimeään, kun täältä löytää voi enemmän…”

  5. Ajatus siitä, että tunnustamattomat synnit veisivät helvettiin, oli Lutherillakin mielessään paljon ennen kuin niistä aatoksista reformaatio sukeutui. Siksi ajatus siitä, että jokaisesta synnistä pitäisi olla tietoinen ja vielä sanallisesti tunnustaa ne jollekin ”uskomassa” olevalle, jottei päätyisi helvettiin, on luterilaisen opin lähtökohdista ehdottomasti harhaoppi. Mitään kadotustuomiota ei ole niille, jotka Kristuksessa ovat-

    Olenko minä? En tiedä, luotan siihen että Kristus tietää. Hän kuitenkin kuoli puolestani. Kenenkään ihmisen arvioon en tässä asiassa uskalla luottaa.

    • Ei tarvitsekkaan luottaa muuhun kuin Jumalan sanaan. Autuaita ovat rauhantekijät… Rauha Jumalan ja lähimmäisten kanssa. Armosta, Kristuksen tähden kuuliaisuudessa ja alamaisuudessa Jeesukselle, joka on Lunastaja.

  6. Elias Tanni :”Siksi ajatus siitä, että jokaisesta synnistä pitäisi olla tietoinen ja vielä sanallisesti tunnustaa ne jollekin “uskomassa” olevalle, jottei päätyisi helvettiin, on luterilaisen opin lähtökohdista ehdottomasti harhaoppi.”

    Olen vajavaisena ihmisyksilönä samaa mieltä. ”Kerettiläisenä” olen saanut kuulla julkisilla palstoilla olevani mm. ”murhaaja. natsi, tsuhnaäpärä” ja sotaveteraaneja ja sotaa pakenemaan joutuneiden oikeutta kansainvälisen oikeuden mukaiseen päätökseen koskien pakkoluovutetulle alueelle jääneen yksityisomaisuuden omistusoikeutta ja voimassaolevaan Pariisin rauhansopimukseen jätettyjen aiheettomien sotasyyllisyysartiklojen kumoamista samalla tavalla kuin Suomen valtio kumosi 1991 sopimuksesta aiheettomana Suomea koskevat aserajoitukset vaativana, ”vaarallisinta mitä maa päällään kantaa.”

    Ei todellakaan ole jäänyt muuta mahdollisuutta, kuin sanoa sille Jumalalleni, että ”An deinen Händen glaube ich mich.”

Karhu Emilia
Karhu Emilia
Olen Kotimaan toimittaja.