Jeesus sanoo: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” (Joh. 11:25-26)
Mitä ajattelet hengellisestä kuolemasta; tämän vastakohta on usko Jeesukseen Kristukseen; miksi usko Kristukseen on mielestäsi tärkeää?
Miksi kuolemasta ja sen lähestymisestä on meidän vaikea käsittää ja puhua siitä, vaikka meidän jokaisen maanpäällinen vaellus päättyy tämän nykyisen ruumiimme kuolemaan; koska ja minkälainen kuolema on sinun mielestä hyvä ja mikä voisi olla paha kuolema; miten eutanasia ratkaisee (tai ei ratkaise) kärsimyksen ja kuoleman ongelman?
Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut. (Ps. 139:16) ; miksi on tärkeää luottaa Jumalan huolenpitoon ja tyytyä Jumalan tahtoon?
Mitä Jeesuksen Kristuksen kuolema ja ylösnouseminen sinulle merkitsee?
Miksi maanpäällisen vaelluksen päättävä kuolema on (tai ei ole) kaiken loppu; minkälainen toivo meillä on?
Kaikki julkaistut blogini:
Katsoin. Ihana kastejuhla. Liikuttava oli Leonoren isän puhe, jossa hän toivoi kaikkia hyviä avuja kasvatustyölleen. Ihana, kristillinen, suloinen juhla.
”Leororen isän puhe” on Ruotsin kirkon käsikirjassa oleva rukous, joko rukoillaan jokaisen lapsen ristiäisissä. Ja sen lukee, rukoilee aina joku muu kuin pappi, esim. kastettavan äiti tai isä, niin kuin nytkin!
Oikein kaunis ristiäistilaisuus. Leonoren isä Chris O’Neill sanoi kauniisti antaessaan kiitoksen Jumalalle ” Jumala, me kiitämme sinua siitä lahjasta ja luottamuksesta, jonka meille annoit.”
Tilaisuudessa oli paljon suoraa Jumalan sanaa ja Sana puhuu aina itse puolestaan. Päivän sankari oli malliikkaan rauhallinen koko tilaisuuden ajan. Serkku prinsessa Estelle hurmasi kuten aina. Lapset ovat suloisia.
Siunausta Ruotsin prinsessalle. Kauhistelevatkohan ruotalaiset vapaa-ajattelijat tällaista, kuten Suomessa sitä, jos presidentti toivottaa Jumalan siunausta Uudenvuoden juhlapuheessa? Toivottavasti Ruotsissa ollaan tässä mielessä suvaitsevaisempia.
Ruotsin kuninkaallisia täytyy kunnioittaa uskonnollisessakin mielessä. Näissä suurissa juhlissa on selkeästi puhuttu Jeesuksen ja uskon merkityksestä. Piispa puhui myös kasteen tarkoituksesta selkeästi. Eivät häpeä Jeesuksen merkitystä kasvatuksessa ja elämässä. – Katson lähes joka pyhä Ruotsin jumalanpalvelukset Yle Femmalta. Nekin ovat arvokkaasti ja hyvin järjestettyjä. – Silvian ja Madeleinen osuus lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi onmyös hyvinkin merkityksellistä tässä maailmanajassa.
Tyylikäs tilaisuus, jossa kummatkin pikkuprinsessat käyttäytyivät hurmaavasti.
Arkkipiispa mainitsi erinomaisen raamatullisuuden:
”anna hänen s y n t i n s ä anteeksi, kun hän sitä p y y t ä ä ”.
Ihan yhteisen ilon tuntua!!
Täällä on kirjoitettu kauniisti tästä juhlasta ja
Ruotsin hovin tavasta kunnioittaa krist. arvoja.
Kiitos teille kirjoittajille!
Muutama vuosi ja Madeleine ja Chris eroavat ja hulivili-kauden jälkeen menevät uusiin naimisiin, ja tulee lisää ihania, uusia kastetilaisuuksia.
Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Mutta ko. kastetilaisuus oli kaikin puolin hyvä ja hengellinen.
Hienoa:-) Onneksi Suomesta sentään puuttuvat edes kuninkaalliset, joita kirkon tulisi kumartaa.
Kun sattuu syntymään kuninkaalliseksi, on vanhempien pakko järjestää protokollan mukaisia näytelmiä pitääkseen kansan tyytyväisenä. On se kristillinen perinne vielä merkitsevässä asemassa Ruotsinkin hovissa vaikkeivät vanhemmat nyt niin kovin väkevässä uskossa olisikaan. Kansa tykkää teatterista ja sirkushuveista, kun kuninkaalliset näyttelevät.
Tämä Kari-Matin kommentti ennustaa kaikessa raadollisuudessaan hyvin todennäköisiä tulevia tapahtumia:
”Muutama vuosi ja Madeleine ja Chris eroavat ja hulivili-kauden jälkeen menevät uusiin naimisiin, ja tulee lisää ihania, uusia kastetilaisuuksia.”
kyllä näyttää ruotsalaisilla riittävän rahaa.lapset tieteenkään ole syyllisiä että syntyvät perheeseen joka elää leveästi yhteiskunnan piikkiin.
” joka elää leveästi yhteiskunnan piikkiin”
Joo, tätä olen minäkin aina ihmetellyt noissa parlamentaarisissa monarkioissa, että miksi kansa maksaa täysin valtaa vailla olevien ihmisten elämisen ja komeitten puitteitten ylläpitämisen veroillaan??? Kun ihminen vaan sattuu syntymään kuninkaalliseksi, niin ylenpalttisen runsaat puitteet elämälle ovat taatut ihan ilman omaa ansiota, tai että mitään tarvitsisi itse tehdä elantonsa eteen.
Kansa ilmeisesti vaan tykkää niin hirmuisesti ”bling blingistä” ja sirkushuveista, että maksaa. Kummallista.
Lontoon Jeesus seminaari kokosi 1985 200 silloisen ajan arvostetuinta Uuden Testamentin eksegetiikan tutkijaa keskustelemaan Jeesuksen sanomasta. Heistä vain yksi prosentti piti Johanneksen evankeliumia edes jollain tavalla luotettavana. Voit vaikkapa keskustella asiasta oman seurakuntasi kirkkoherran kanssa.
Jeesus sanoi ristillä poislähtönsä hetkellä, ” Tänä päivänä, henkeni ”. Hän ei maininnut sanaakaan ruumiista eikä viimeisestä päivästä. En usko hänen valehdelleen siinä tilanteessa tai jättämättä jotain aivan oleellista meille ihmisille sanomatta.
Voit luonnollisesti pitää omat käsityksesi.
Reino, kiitos kommentista. Eipä Lontoon seminaarissa ole mitään sellaista, joka minua kiinnostaisi. On tärkeää, että tiedämme luotettavat lähteet ja ainoastaan niihin luotamme. Oman seurakuntani paimenen sanaan voin luottaa, koska luopioita ei meillä kutsuttaisi paimeneksi. Apostoli Johanneksen kirjoittamaan Jumalan sanaan voin luottaa, mutta noihin Lontoossa olleisiin heppuihin ei paljoa kannata päätä vaivata. Pyhä Raamattu on ensimmäisestä sanasta viimeiseen aamen sanaan asti täyttä asiaa ja varmasti totta.
Mitähän ’luotettava’ tässä yhteydessä tarkoittaa? Eksegetiikka ei tietääkseni arvioi sitä, kertooko Raamattu tapahtumat ja sanat täsmälleen niin kuin ne aikanaan sattuivat. Sen sijaan tieteenalaa kiinnostaa, milloin ja mille yleisölle kirjoitukset on osoitettu.
Martti Pentti, kiitos kommentista. Minä en arvosta näitä mainioita tutkijoita, jotka kyseenalaistavat Raamatun ja Kristuksen. Jokaisen kirjoituksen tai kannanoton voi tarkistaa Jumalan sanan avulla, onko se totta vai perustuuko se vain henkilön omiin luuloihin.
Olisi syytä sinunkin arvostaa ’näitä mainioita tutkijoita’, sillä heikäläiset ovat nekin oppirakennelmat sommitelleet, joita pidät ainoina oikeina. Ei totuudesta pääse perille ellei pengo pohjia myoten.
Martti Pentti, heistä ei ole ollut vielä tietoakaan, kun oikeaa ja väärentämätöntä kirkon oppia on jo opetettu. Onneksi on pyhä Raamattu, josta voidaan kaikki opit tarkistaa.
Hyvä kysymys näille mainioille opettajille on, että mikä luku tai jae Raamatussa on Jumalan sanaa ja varmasti totta. Ei taida heidän oppiin kuulua Jumalan sana vaan omia oppejaan he opettavat.
Kun tutkijan työn tuloksena Raamattu ei ole Jumalan sanaa eikä kuolemajälkeistä elämää ole, on vaikea antaa sille työlle arvostusta. Varmaankin alimmaisessa taivaassa se saa ylistystä osakseen.
Raamattua voi lähestyä kahdella tavalla. Raamattu voidaan nähdä eräänä antiikin tekstinä muiden antiikin tekstien joukossa, kuten mainitut UT:n eksegetiikan tutkijat Lontoossa v. 1985 tai Reino Suni ja Martti Pentti näkevät. Tähän sopivat Tertullianuksen sanat ”credunt sine scripturis, ut credant adversus scripturas” (= He uskovat ilman Raamattua uskoakseen vastoin Raamattua).
Tai sitten Raamattu voidaan nähdä kokonaan Pyhän Hengen inspiroimana sekä sisällön että niiden sanojen, jotka ilmaisevat tuon sisällön, puolesta. Tätä kantaa nähdäkseni Juha edustaa.
Kari-Matti, kiitos hyvistä kommenteista. Minä luotan Raamattuun, joka on kokonaan Jumalan sanaa ja jossa ei ole virheitä.
”Raamattua voi lähestyä kahdella tavalla.” Höpsis. Jokainen meistä lähestyy Raamattua omalla tavallaan, jos lähestyy. Tapa vaihteleekin ikäkausien ja elämäntilanteiden mukaan. Lisäksi voidaan hyvin sanoa, että Raamattu lähestyy meitä. Vanha hyvä sanonta on, että sana käy kohti.
Mitä tarkoittaa, että kirjoitus on joka sanaltaan täyttä asiaa ja varmasti totta? Minulle se merkitsee kuollutta ja auttamattoman pitkästyttävää asiatekstiä. Onneksi Raamattu ei ole sellainen kuin joiltakin osiltaan. Nehemian 3. luku voisi olla esimerkki täydestä asiasta, joka ei kosketa ainakaan minun sydäntäni mitenkään. Sen sijaan Joonan kirjan mielikuvituksellinen merimiestarina liikuttaa jatkuvasti. Olihan se Herrammekin suosikkikertomus, vai kuinka?
Jeesus sanoo: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” (Joh. 11:25-26)
Tämä oli vastaus Martalle, joka uskoi ylösnousemukseen, mutta hän ymmärtää sen kuuluvaan siihen viimeiseen päivään, josta Dan.12:2 puhuu. Tämän käsityksen Jeesus halusi oikaista Martalle, että ylösnousemus on jo tämän elämän aikana todellisuutta sille, joka uskoo häneen koska Jeesus on elämän ja kuoleman Herra. Jeesus on ylösnousemus.
Jeesukseen uskova on jo nyt siirtynyt tuomion jälkeiseen tilaan. Siirtyminen hengellisestä kuolemasta hengelliseen elämään. Uskovan elää vaikka kuoleekin ja viimeisenä päivänä Jeesus hänet herättää. ( Joh.6:40 ) Tämä on vielä suurempi muutos kuin edellinen, kun on kysymyksessä siirtyminen ruumiillisesta kuolemasta tulevan maailman elämään.
Uskominen Jeesuksen ylösnousemukseen on koko kristinuskon ydin. Sillä sen perusteella mielläkin on toivo iankaikkisesta elämästä Jumalan luona. Niin on kirjoitettu Raamatussa, sen varassa kristillinen usko lepää lujalla peruskalliolla, joka ei horju vaikka siihen eivät kaikki usko, siitä huolimatta se pitää paikkansa
sillä Jumalan sana on ikuinen totuus.
Martti, kiitos hyvästä kommentista.
Jeesus sanoi:”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja mihin minä menen – tien sinne te tiedätte.” (Joh. 14:1-4)
Martti sanoittaa hienosti asiaa. Näin minäkin uskon.
Aika köyhäksi anti jää, jos puhutaan vain antiikin tekstistä.
Pidän Platonin teoksista ja luen niitä kahdestakin eri käännöksestä sille päälle sattuessani – pätkän sieltä, toisen täältä. Niin hurmaavaa kun onkin miettiä Poloksen ja Sokrateen kanssa onko puhetaidosta mitään hyötyä – on ikuinen sana sentään jotakin muuta! Onhan Jumala itse puhunut profeettojen kautta – niin on uskottu. Aikamoiseksi räpellykseksi menee, kun uskotaan Jumalaan, mutta ei Jumalan sanaan. Toista ei ole ilman toista.