Mää oon aina vähän aatellukki, että tuo sana kultivoitunut, ei oikein liity muhun millään tavalla, ei millään tavalla ja vielä kerran: EI MILLÄÄN TAVALLA. Mikään noista kultivoitumista kuvaavista sanoista, ei yksinään eikä yhdessä kuvaa mua mitenkään, ei mitenkään ja vielä kerran: EI IHAN MITENKÄÄN. Tuliko asia harvinaisen selväksi? Jos tuli, älä siis odota minulta mitään kultivoitunutta settiä.
OK, nyt voimme kait jatkaa.
Joulukohtaamisia
Ylen herttainen mummo oli tullut rollaattorin kanssa kauppakeskuksen käytävälle myymään sukkia, lapasia ja pöytäliinoja. Katselen mummon myyntipöytää vähän edempää ja mietin kovasti, josko minun kannattaa edes mennä katsomaan niitä lähempää, koska en sitten kehtaa olla ostamatta. Tällainen ostaja/asiakas kuin kerta olen.
Mummo on niin yksinäisen näköinen sukkakasansa takana, että ajattelen ainakin käydä vähän juttelemassa mukavia. Selailen sukkia (ei sukkia selailla, lehtiä vain hölmö epäkultivoitunut juntti!), siis pläräilen sukkia (ei niitä kyllä pläräilläkkään!), siis öö hypistelen (ou nou!) sukkia, josko niistä jotkut voisin vaikkapa pukinkonttiin ostaa. Hmm, värien puolesta ei nappaa oikein mitkään, sama käy lapasten kanssa, pöytäliinoista puhumattakaan.
Sitten mummo avaa sanaisen arkkunsa. Hän kertoo, kuinka hyvät kantapäät hän aina kutoo sukkiinsa; tarpeeksi pitkät! Mummon sanojen mukaan, monet sukankutojat tekevät sukkiinsa liian mitättömät kantapäät ja silti pyytävät sukistaan korkeita hintoja.
OK, olen ihan myyty mummon myyntipuheesta. Ihan sulaa vahaa. Jos ihminen on noin omistautunut villasukkien kantapäille, on hänen kutomiaan ja myymiään sukkia ihan pakko kyllä ostaa. Ostan kokonaan mustat isot miehenjalkaan sopivat sukat ja aion antaa ne isokokoiselle pojalleni lahjaksi. Tarpeeseen tulevat hyvät, lujat, paksut ja hyväkantapäiset mustat villasukat, entiset taitavat olla jo liian pienet.
Mutta tuo mummo kutomiensa villasukkien kantapäiden kanssa; MOISKISTA, en voi muuta sanoa. Minusta on ihanaa ajatella, että hänen elämänsä yhtenä kantavana voimana on villasukkien kantapäiden kutominen huolella ja ihan varmasti hommassa on mukana suuri ja lämmin sydän!
Toisessa joulukohtaamisessani oli mukana nuori, sympaattinen mies. Hän edusti kauppakeskuksen aulassa jotain Omega-pillereitä. En YLEENSÄ, en KOSKAAN, osta mitään pillereitä muualta kuin apteekista jonkun sairauden yhteydessä, mutta nyt tein historiallisen poikkeuksen.
Kohtalaisen hyvän ja tyhjäksi tekevän myyntipuheen jälkeen sanon nuorelle myyntiedustajalle, etten välitä pätkääkään hänen pillereistään, mutta voin ostaa yhden erän niitä pelkästään tukeakseni nuorisotyöllisyyttä. No hänpä tuosta muina muikkuina ilahtuneena kirjoittamaan tilauslappua, johon sitten raapustin nimmarini (tuttua hommaa, kun on noita lasten koepapereita tullut vuosikymmeniä nimmaroitua). Vajaat 60 euroa nuorisotyöllisyyden tukemiseksi, ei paha! Mutta taidanpa olla aika helposti höynäytettävä asiakas; jos myyjänä on tarpeeksi nuori, köyhänoloinen tai rollaattorilla kulkevainen, olen valmis pulittamaan euron jos toisenkin hänen hyväkseen. Oli sitten myytävänä vaikka pelkkä loppuun kaluttu kalanruoto.
Saa siinä mieskulta sitten ihmetellä, mihin rahamme hupenevat.
En ole koskaan osannut elää itselleni hyödyksi ja eduksi, enkä taida oppiakaan. Olen joka asiassa jotenkin nurinkurinen ihminen. Outo ja kummallinen. En osaa arvostaa kultivoitumista enkä hakeutumista kultivoituneeseen seuraan. Se kun tarkoittaa liian usein paremmuutta, parempaa väkeä, ruotsiksi bättre folk (menikö Sauli oikein?).
” Mummon sanojen mukaan, monet sukankutojat tekevät sukkiinsa liian mitättömät kantapäät ja silti pyytävät sukistaan korkeita hintoja.”
Tuo on totta. Sukkiin pitää kutoa kaksinkertaiset kantapäät. En kyllä osaa itsekään niitä enää kuotoa, mutta näin äiti opetti aikoinaan. Kaksinkertaiset kestävät kaksi kertaa kauemmin.
Kiitos Vuokko ja Salme monien vuosien kommentoinneista, ilman turhia sivistyssanoja, yliopistoa käymättömienkin ymmärrettävistä kannanotoista. Salmessa on tervettä herätyskristillisyyttä jalat maassa.
Vuokko on kaksijakoinen, milloin galatalaiskirjeen selitystä paremmin kuin papit, Toisinaan taas Perttu ja Salli saivat nauruhermot väräjämään vatsanpohjasta, kuitenkin riipaisevan raadollisilla tapahtumillaan karrikoiden uslomassa olevien ja muidenkin elämää… Missähän tapaamme runsaan viikon kuluttua??? Niin menevät moppi, hakomaja ja Kotimaa muistojen joukkoon….