Taas joutuu arpomaan, kuka vähiten möhläisi presidenttinä. Kekkosen aikaan oli helppoa. Presidentinvaaleja oli kuuden vuoden välein, paitsi silloin kun Kekkonen oli kalassa ja naisissa eikä vaaleja ehtinyt pitää. Virkakautta jatkettiin poikkeuslailla niin kuin oikein ja kohtuullista olikin. Kaikki tiesi, että Kekkonen ja presidentti ovat sama asia.
Kekkosen jälkeen alkoi demarivärisuora, joka kesti peräti 30 vuotta. Tosin Ahtisaari ei ollut demari, kunhan tuli 1960-luvun puolivälissä ottaneeksi SDP:n jäsenkirjan, kun sillä oli nostetta ulkoministeriössä. Siellä oli muitakin demaripoikia, joista työväenmarssi oli yhtä kaukana kuin duunari vasemmistoliitosta.
Helposti unohtuu, että Manu oli tulenpalava sosialisti vielä viisikymmentäluvulla. Sitten tuli jatkoaika, Lenita ja kansansuosio ja Koivisto alkoi huolella pystyttää presidenttitietä. Opiskeli venäjää ja rakensi pitkän kaavan mukaan idänsuhteita. Tyyliin tietysti kuului, kun toimittaja kysyi, että minkäslaiset ne Teidän idänsuhteet ovat niin Manu vastasi velmusti: ”ettei niillä maar ole kehumista.” Tosiasiassa Koivisto oli sodankäynyt mies, piinkova reaalipolitiikko, jonka suhteet Neuvostoliittoon olivat kunnossa jo kuusikymmentäluvulla venäjän kielen taitoa myöten.
No, Koiviston jälkeen oli Sorsan vuoro. Mutta Kale oli ehtinyt motata niin oikealle kuin vasemmalle puolueessaan, loukata, astua varpaille, työntää sivuun. Epäpyhä allianssi Lasse Lehtinen & Erkki Tuomioja junaili Ahtisaaren presidentiksi. Eihän Mara politiikasta mitään ymmärtänyt, tuskin tiesi, missä eduskunta kokoontuu, mutta kuusi vuotta kulki kuitenkin kunnialla….
Politiikassa dementialla ja vielä vähemmän anteeksiannolla on sijaa. Kuka vanhoja muistaa, se parhaiten pärjää. Kampittaminen on makeaa ja kosto suloinen. Sorsa sai hyvityksen, kun SDP:n ja SAK:n pojat (ja tytöt) eivät toista kertaa mokanneet. Tuomiojakin oli ehtinyt vaihtaa jo puolta ja Tarja teki Maralle mafiamaisen tarjouksen. Kerro, ettet halua toiselle kaudelle tai ota turpiin SDP:n jäsenäänestyksessä ja kerro sitten ettet halua toiselle kaudelle.
Tuskin montaakaan presidenttiä on kurmuutettu samalla tavoin kuin Halosta parina viime vuotena. Vaan, jos mennään 2000-luvun alkupuolelle, kuinka moni tiesi, mitä tuleman pitää? Ei moni, jos totta puhutaan. Totta sekin, että Tarja oli idealisti eikä idealistia tulisi päästää ulkopolitiikassa kuin korkeintaan kehitysyhteistyöhön, jonnekin kauas.
Salolainen työväen juristi Sauli on ollut hyvä presidentti. Vähäeleinen, vanhan ajan ulkopolitiikan realistisen koulukunnan edustaja. Kun Marinin pissisbileita kritisoitiin, niin kuinka moni muisti postmodernin ajan politiikan kuuluisimman örvellysketjun? Siellä, missä Tupu, Hupu ja Lupu bailasivat, sattui ja tapahtui. Normipäivä, nyrkkitappeluita myöten. Kristillissiveellisyys oli kokoomuspojista kaukana.
———————————————–
Vähän pitkä johdanto. Nyt täysin tieteellinen, silti luotettava proknoosi tyyliin Sänkiaho tulevista vaaleista.
Katselin eilen Oulujokea, en hypännyt, mutta harmittelin, miksi Kekkosta ei voi äänestää? Ikävä tuli aikoja, kun Kekkonen aamutuimaan kapusi jätettäköön sanomatta keiden kaikkien sängystä ja kiirehti presidentin esittelyyn. Karjalainenkin kannettiin pääministerinä parahultaisesti paikalle. Ei auta itku markkinoilla, joku seuraavana esiteltävistä on seuraava presidentti.
Kun elämäni oli ehtinyt melkein murheelliseen keski-ikään, asuin – aivan liian kauan – taikavuorimaiset seitsemän vuotta Mikkelissä. On siis sopivaa aloittaa Etelä- Savon omasta pojasta Olli Rehnistä. Muutoin järjestys sattumanvarainen.
————————————————-
1. Olli Rehn (s.1962 Mikkeli) Filosofian tohtori (Oxford)
Toimisiko sama politiikassa? Naatiskele, elä laakase heti!
Presidenttikilvassa Rehn on eräänlainen politiikan surunlapsi. Ollista alettiin tehdä presidenttiä jo silloin, kun Keskusta vielä oli suuri ja suomettunut. Nyt jopa puolueen oma ennuste on, että jos ei uutta messiasta tule tai Sanna Marin liity Kepuun, puoluetta odottaa kuuden prosentin kannatus.
Olli Rehn on yhtä raikas ja virkistävä kuin Kepun tupailta Tyrnävällä marraskuussa. Kukaan ei osaa rallienglantia yhtä hyvin. Olisi ollut kaikille, myös ja erityisesti Keskustalle pelkkä win win, mikäli Ollille olisi keksitty jotain tekemistä vielä muutamaksi vuodeksi Suomen Pankissa.
Rehn on älykäs, omaa pitkän kokemuksen politiikasta ja olisi Suomelle hyvä presidentti. Puolueessaan Rehn asemoitui pitkään arvoliberaaliin laitaan, mutta kun vuosikymmenet ovat vierineet – ja puolue Oulun seudun lestadiolaisia lukuunottamatta ripustautunut liberaalin laitaan vihreiden seuraksi – on Olli sammaloitunut lähes konservatiiviksi.
Rehn ei ole kansanvillitsijä. Kun oman puolueen kannatus laahaa kymmenessä prosentissa, turha odottaa Olli-ilmiötä.
Sori Olli! Virtaan on hypättävä, mutta oikeaan aikaan. Kannatus jäänee Kepun gallup-lukemien tuntumaan kymmenen prosentin pintaan. Todennäköisesti senkin alle.
————————————————
2. Mika Aaltola (s. 1969 Petäjävesi). Yht.tri, dosentti Tampereen yliopisto
Jokainen ääni on tarpeen. Pahnanpohjimmaisetkin. Mika evankeliumijuhlilla.
Mika Aaltola olisi jokaisen äidin toivevävynä edustava presidentti: pitkä, tumma, jykeväleukainen ja vielä tohtori. Mikassa on sekin etupuoli, että on aina samaa mieltä kuin kuulija. Mahdolliset likaiset temputkin hoituvat. Niitä ilmeisesti on jo harjoiteltu UPI:ssa.
Anteeksi vaan, mutta Mika Aaltola olisi presidenttinä painajainen. Olisi hyvä, että äänestäjä tietäisi tuotteesta edes jotain ennen kuin vaalilippu uurnaan putoaa. Aaltolan poliittisista tai muistakaan näkemyksistä ei ota erkkikään selvää. Aaltola ei vastaa kun kysytään, tai jos vastaa, vastaa kuulijakunnan mukaan jotain ympäripyöreää. Ja kun puoluetta minkäänlaista ei ole taustalla, emme voi viiteryhmästäkään päätellä mitään.
Aaltola on kertonut poliittisista linjauksistaan, ettei häntä voi sijoittaa sen kummemmin oikeistoon kuin vasemmistoon. Aaltola on kertonut arvoistaan sen verran, ettei häntä voi sijoittaa sen kummemmin liberaaliin kuin konservatiiviinkaan päätyyn.
Mitä pidemmälle kampanja edennyt, sitä selvemmäksi on käynyt, ettei Aaltola itsekään tiedä, minne hänet pitäisi sijoittaa. Samalla on käynyt selväksi Aaltolan kampanjan amatöörimäisyys.
Aaltola sai nostetta, kun muutti Yle:n suosiollisella avustuksella Pasilaan Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Nyt vain on käynyt niin, että sekin sota kääntynyt asemasodaksi, joka ennen pitkää kallistunee Venäjälle.
Aaltolan valinnasta presidentiksi olisi toki se etu, että UPI saisi vähemmän kiistanalaisen johtajan. Tämä tuskin riittää syyksi äänestää Mikaa.
Tutkijana en Mikan pätevyyttä ja ansioita kiistä. Presidenttiehdokkaana Mika Aaltolassa on pieni osa joukopihoa, pala republikaani Reagania, hyppysellinen evankelikaalisuutta ja valtava annos Väyrysen pyrkyä.
Nyt vaan on kisa Mikan osalta mennyt niin huonoksi, ettei edes Elisa Aaltolan hastattelu iltapäivälehdessä enää huononna tilannetta.
Ei tullut jytkyä, tuli varaslähtö! Jalka ei osunut lankulle. Kannatus vaalien ensimmäisellä kierroksella max 8-9%.
————————————————
3. Li Andersson (s. 1987 Turku). Valt.kand.
Hmn…pitääkö presidentin olla boomeri?
Jos isä asuu vaimonsa kanssa rakentamassaan kuusikulmioisessa talossa, voiko tyttärestä tulla presidentti? En tiedä. Oman ikäluokkansa lahjakkain poliitikko Li Andersson jokatapauksessa on.
Li ei kiellä punaisuuttaan. Päinvastoin. Jos Andersonista tulee presidentti, joudumme kiikaroimaan, minkä tulipunaisen terrorijärjestön tarra Anderssonin läppäristä kulloinkin löytyy.
Sisäpolitiikaltaan Li Andersson edustaa suurinpiirtein sitä, mitä itse voisin kannattaa: oikeudenmukaista, kaikista huolehtivaa yhteiskuntaa, jossa mahdollisimman pienet tuloerot.
Presidentin pesti kuitenkin keskittyy ulkopolitiikkaan ja siinä luoja meitä varjelkoon valitsemasta presidentiksi laitavasemmistolaista idealistia, jonka jalat tukevasti yläilmoissa. Jalkaväkimiinojen kielto olisi pientä verrattuna siihen, mihin Li umpipasifistisena ylipäällikkönä yltäisi.
Li Anderssonin tulevasta ulkopolitiikasta presidenttinä tiedämme ainakin sen, etteivät palestiinalaisarabit niin suurta terroritekoa koskaan voikaan tehdä, ettei Israelin pieninkin vastaisku olisi Li:lle suurempi rikos.
Li Andersson ei kuitenkaan yllä presidentiksi. Se on todennäköisesti Suomelle ainoastaan hyvä asia.
Minä en halua Suomen presidentiksi ulkopoliittisilta linjauksiltaan punavihreää pasifistia. En tässä maailmantilanteessa. Äärimmäisen taitavana ja sanavalmiina tv-keskustelijana Li joka tapauksessa kerää kohtuullisen kannatuksen.
Li Andersson saanee noin 6-7% annetuista äänistä.
————————————————-
4. Sari Essayah (1967 Haukivuori). Kauppatieteiden maisteri
Onko sosiaalinen oikeudenmukaisuus kristillinen arvo?
Olisipa se somaa jos Sarista tulisi pressa. Kohta saisimme taas pyörtyä aamuhartauksissa koulussa? Miltä tuntuisi laittomat hämyisät aborttiklinikat laitakaupungilla? Ai että: KOKO Raamattu olisi käytössä. Asiaan vihkiytymättömälle: se nykyisin tarkoittaa Suomi-KD-kielessä paria Paavalin jaetta ja muutama riviä Vanhaa Testamenttia.
Ekonomi Essayh voisi olla hyvä presidentti. Sellainen pullantuoksuinen ja kodikas kuin Matin ja Liisan ruokapaikka Lapinlahdella. Tosiasiassa Essayahilla ei ole mitään mahdollisuuksia, mutta toisaalta Essayah taitavana esiintyjänä on eduksi KD:lle tv- ja muissa tenteissä.
Sari Essayah valitettavasti vei puolueen oikeistohallitukseen, mikä kertoo, missä KD:n poliittinen paikka nykyisin sijaitsee, viidesläisyys-helluntailaisuuden ohella. Johonkin voi luottaa: Suomelle pienet, mutta KD:lle iankaikkista elämääkin suuremmat kysymykset – abortti, alkoholi ja homot – pysynevät puolueen agendan keskiössä paruusiaan saakka.
Se on varmaa, ettei helluntailaisen Sarin presidenttikaudella istuttaisi kosteita lounaita pitkän kaavan mukaan, ei vilkutettaisi silmää pöydän toiselle puolelle diplomaatin puolisolle, ei…kaikki olisi siveästi ja kohdallaan kuin pienessä talossa preerialla.
On eduksi, että presidentti puhuu monia kieliä, mutta puhuminen kielillä?!
Sari Essayahin kannatus presidenttivaalien ensimmäisellä kierroksella jää puolueen eduskuntavaalikannatuksesta ja asettuu 2%:n tietämille, jos sitäkään. Hyvä niin.
————————————————
5. Pekka Haavisto (s. 1958 Helsinki) Valt.yo.
Kolmas kerta toden sanoo?
Pekka Haavisto on – ei vihreiden – vaan kansalaisvaltuuskunnan ehdokas. Huutakoon hep se, jonka mieleen ei Haavistosta välittömästi assosioidu vihreät tai Koijärvi. Nykyistä resignoitunutta Pekkaa minun tosin on valtavan vaikea kuvitella istumassa kahleissa keskellä Mannerheimintietä.
Pekka Haaviston poliittinen, myös ulkopoliittinen kokemus hakee vertaista. Pekka on älykäs, Pekka on maltillinen ja Pekka on taitava. Mutta: Haavisto näyttää nykyään yhtä energiseltä kuin ruttuun lintattu sateenliottama viherjuomatölkki. Siis oikeasti! Minne on kadonnut tulenpalava innostus? Ei soi taustalla Ultra Bra.
Nyt on puristus pressaksi niin kova ja kieli keskellä suuta, ettei tahdo ääntä tulla.
Ei myöskään Pekan kampanjatiimin masterplan, vasemmistolle vi..tuilu siinä toivossa, että oikeistosta vyöryy ääniä, näytä sekään toimivan.
Punaisuuden Pekka kieltää, ja se varmasti pitää paikkansa kuten sekin, että Haaviston isä oli Munkivuoren yhteiskoulun rehtori. Tuskin pikkuporvarillisempaa paikkaa Suomesta löytyy.
Ymmärrän, että Pekka haluaa ottaa etäisyyttä puolueeseensa. Kukapa ei haluaisi. Ensin Ohisalo, sitten..hmn..mikä tämän nykyisen pj:n, nätin tytön nimi olikaan? Vihreät on kutistunut lähes kuuden prosentin puolueeksi. Ei sannamarineja joka puolueeseen siunaannu. Vihreät nykyimagolla on Pekalle vain rasitteeksi.
Mutta mitä tilalle, kun haaleakaan punavihreys ei käy? Kentän keskiviivan oikealla puolella on jo nyt ahdasta ja väsähtäneen oloinen Pekka ei pärjää Alexille. Jopa Rehn näyttää Haaviston rinnalla kuin olisi melkein hereillä. Toiselle kierrokselle Pekka pääsee, mutta ainut mahdollisuus olisi vihertävän vasemmiston äänet. Mutta kuka viitsii?
Pekka Haavistosta Suomi saisi takuuvarmasti pätevän, maltillisen ja osaavan presidentin. Mutta jotain pitää tapahtua ja pian, mikäli Pekka haluaa pressaksi. Näillä näkymin Haavisto häviää toisella kierroksella Stubbille samoin lukemin kuin 1994 Lillan Maralle: 46-54%.
————————————————-
6. Alexander Stubb (1968 Helsinki). Filosofian tohtori (London School of Economics).
Pääministeri Stubb saapumassa tiedotustilaisuuteen keskellä kansainvälistä kriisiä.
Entä Alex? Kumma juttu, mutta punaiset shortsit eivät enää hätkähdytä tipan vertaa. Suomalaisessa politiikassa on ainakin kaksi, joilta löytyy itseironiaa. Toinen on Keskustan ensi kesänä valittava seuraava pj. Antti Kaikkonen, toinen Alexander Stubb. Minua viehättää Stubin avoimuus, huumorintaju, positiivisuus ja kuten todettua kyky itseironiaan.
Äänestäisin Stubbia ellei miehen puolue olisi talouspolitiikassa ääriliberalistista laitaa kyntävä kokoomus.
On kuitenkin ajateltava kuukautta kahta kauemmaksi. Kestämmekö kuusi vuotta twiittailua omista urheilusaavutuksista? Tai omahyväisiä vitsejä, joille ei naura kuin Stubb itse? Mene ja tiedä.
Alex ei ole ollut kovissa paikoissa. Paineensietoa ei ole testattu kuten Pekka Haavistolla. Mitä jos tulee lirit punaisiin pöksyihin?
Yhtä kaikki Alex Stubb on ylivertainen kampanjoimaan ja Kokoomuksella on ammattitaitoisin tiimi taustalla ja kuten elinkeinoelämän suosimalle puolueelle sopii: kottikärryttäin paalua takana.
Stubbista Suomi saa edustavan ja asiansa osaavan presidentin. Englanti sujuu. Samoin ruotsi, ranska ja saksa. Mutta korpraali ylipäällikkönä? Historia kertoo, ettei se ole paras mahdollinen yhdistelmä.
Yhtä kaikki: nyt näyttää siltä, että mikään ei pysäytä Stubbin juoksurataa presidentiksi.
————————————————
7. Jussi Halla-aho (s. 1971 Tampere) Filosofian tohtori
Jussi juuri kertonut hyvän vitsin?
Haluammeko presidentiksi miehen, joka on kirjoittanut scriptan? Haluammeko ylipäälliköksi sivarin? Haluammeko Mäntyniemen herraksi kaverin, joka milloin tahansa – myös presidenttinä – saattaa somessa yhtäkkiä putkahtaa paikalle kommentoimaan kuin kuka tahansa peräkammarin poika Peltsusta.
Haluammeko pressaksi henkilön, johon osa kannattajista liittää – ilmeisen tosissaan – epiteetin ”Mestari”?
Emme halua.
Jussi Halla-aho saattaa olla ehdokkaista älykkäin. Mikäli tie Mäntyniemeen kulkisi Mensan kautta, olisi Jussi presidentti. Jussi Halla-aho on ylivertainen sanankäyttäjä ja hallitsee ironian. Halla-aho on väitellyt aiheesta, joka ei kaikkein helpoimpia.
Mutta ajatelkaa perussuomalaisia puolueena! Vähän väliä sieltä löytyy jos jonkinlaista porukkaa, joka rakentanut ties mitä autotallissa. Tai rivikunnanvaltuutettu raapustaa ”humoristisesti” seinälleen, kuinka painaa kaasua, kun tietä ylittää..
Jussi Halla-aho haluaa esiintyä realistina, jopa inhorealistina, silti Jussin ulkopoliittisiin linjauksiin liittyy joskus annos sellaista ideologiaa, johon verrattuna Elias Simojokikin vaikuttaa maltilliselta keskitien kulkijalta.
Jussi tulee saamaan ääniä kohtuullisesti, mutta jo menestyksenä voi pitää, jos yltää puoleen puolueensa viime eduskuntavaalien kannatuksesta.
————————————————
8. Jutta Urpilainen (s. 1975 Lapua) Kasvatustieteen maisteri
Komissaarina kiva olla. Liiankin kiva?
Anteeksi, kuka Jutta?
Äänioikeusikärajan on saavuttanut lukuisia ikäluokkia sen jälkeen, kun Urpilainen viimeksi vaikutti Suomen sisäpolitiikassa. Niille, jotka eivät muista: Jutta oli joskus SDP:n puheenjohtaja. Vähän keskiviivasta oikealle. Evankelinen – noin suurinpiirtein – ja Kokkolasta. Kokkola on Suomessa ja Jutan isäkin oli jo pitkäaikainen kansanedustaja, jonka nimeä vierustoverinkin oli hankala muistaa.
Ihmetellä sopii demarien presidentinvaalipeliä. Ehdokkaan valinta on jätetty viime tinkaan. Sääliksi käy myös Juttaa. Varmasti mukavampi olisi ollut paistatella päivää Afrikan lämmössä, viiden tähden hotellissa, komissaarin palkalla kuin kiertää umpisynkkää keskitalven Suomea vailla menestymisen mahdollisuuksia.
En keksi demarien epäonnistumiselle muuta syytä kuin että odoteltiin, että Hänen Majesteettinsa Sanna I olisi vielä pyörtänyt puheensa ja suostunut ehdokkaaksi. Ymmärrän Sannaa, siinä määrin kuin nyt kukaan tälläinen maan matonen edes ajatuksenpoikasen tasolla voi kuninkaallisiin kurkottaa: kuka nuori..hmn.. nuorehko..öö…siis keski-ikäinen naisoletettu haluaisi vangita itsensä syrjäisen Suomen vailla valtaa olevaksi presidentiksi, kun koko maailman huuhaajetset on avoinna ja tilaisuus tehdä tiliä..?
Paavo Lipponen sai 2012 presidentinvaalissa 6.7% äänistä ja Tuula Haatainen kuusi vuotta myöhemmin 3,2%. Demarien susisynkkä presidentinvaalitaival saa jatkoa. Urpilaisen saalis jäänee johonkin 7-8% tienoille.
————————————————
Jos Kekkonen ryyppäsi, juonitteli ja naiskenteli siellä sun täällä (kuten presidentin tuleekin!) niin kukaan edellä esitellyistä tuskin yltää millään mainitulla saralla samaan. Jos – ja kun – Stubbista tulee Suomen presidentti, yksi asia on varma: kukaan maailman valtionpäämiehistä ei juokse, ui tai pyöräile yhtä lujaa.
Alex Stubbin voittoa ei näytä uhkaavan mikään tykkää siitä eli ei. Lohtua vähän tuo Stubbin sanat, että uskonto on hänelle yksityisasia. Sehän sentään on vasemmiston vanha vaatimus jo vuodelta 1903!
Nimistä päätellen kaikki miehiä. Hohhoijaa.
Kekkonen pitää valita presidentiksi poikkeuslailla.
Olen samaa mieltä. Poikasena tosissaan luulin, että Kekkonen ja presidentti ovat synonyymeja. Tosiasiassa Kekkosen aika oli useimmille suomalaisille hyvää aikaa. Pitkää hyvinvointivaltion rakentamisen kulta-aikaa.
Pekka Haavistolla on paljon kokemusta. Hän on myös taitava vaihtamaan mielipiteitään, mikä on suomalaisen politiikan perinteessä suuri arvo. En äänestä, koska mielestäni vakaumuksellisista syistä puolustusvoimien palveluksesta kieltäytyneen pyrky puolustusvoimien ylipäälliköksi on liian iso vakaumuksellinen käännös.
Alexander Stubb on varmasti kielitaitoinen. Professori vailla tieteellisiä kontribuutioita. Hyvä esiintyjä. Nöyrän vaalikampanjan aikana muistot pinnallisuudesta pyrkivät pintaan. Aika vahvoilla.
Olli Rehn on tasaisen harmaa ja kansainvälisesti kokenut vaikuttaja, mutta tilaisuus tulee vain jostakin yllätyksestä, jos jompikumpi kansansuosikeista joutuu sanomaan, että sori, mun moka. Ja kolmas pointsi osui harhaan.
Jutta Urpilainen voi viedä alkukierroksella Haaviston ääniä, mikä sekoittaa pakkaa. Ei tule olemaan toisella kierroksella. Kun Pekka Haavisto ilmoitti, ettei ole yhtään punainen, tämä voi olla huono asia hänen taakseen menneiden sosiaalidemokraattien kannalta ja hajottaa ääniä Urpilaiselle. Ei huono, tuskin jatkoon.
Jussi Halla-Aho on kotoisin samasta väkivaltaisesta lähiöstä kuin minä. Siellä pärjäsi joko nyrkein tai kovalla kielellä, jos oli kiinnostunut kirkkoslaavista. On jäänyt levy päälle. Kouluun kun mentiin, oli ikäjärjestyksessä pakkasessa bussipysäkillä Matti Apunen, minä, Halla-Aho ja Harri Henttinen. Osoittaa, ettei ympäristöllä ole suurtakaan merkitystä sille, mitä ihmisestä tulee aikuisena.’ Esimerkiksi ympäristö ei takaa, että henkilöstä tulee presidentti. Ei nimittäin tule.
Mika Aaltola. Hyvä kielenkäyttäjä kirjoituksissaan. Minkä media nostaa, sen se myös laskee.
Sari Essayah on hyvä kaverini. Sari tietää, että ei siitä puolueesta nousta yhtään mihinkään. Osoittaa, että henkilössä ei ole tippaakaan pyrkyryyttä. Miellyttävä ja hikipinko opiskelija, jonka kanssa eri tavoin ajattelevat viihtyvät. Ei tarvitse äänestää.
Loput onkin sitten niitä, jotka käyttävät presidentinvaaleja hyväkseen tuodakseen tietoisuuteen puoluetta.
Ja Paavo. Monta hyvää ajatusta, mutta kaikki torjuttu, koska Paavo. Ehkä tulevaisuudessa 100 vuoden päästä kunnian kruunu koittaa.
En ole koskaan asunut siinä samassa mainitussa lähiössä, mutta monesti istuimme aikanaan iltaa ja liian usein aamuakin Peltsun saluunassa.
Sen verran voi ehkä varovaisesti sanoa, että Jussin menestystä valtiollisissa mittelöissä selittää ehkä osin myös se, että Jussi on äitinsä puolelta suoraan alenevassa polvessa perhettä, josta katkeamatta kirjoitettu ylioppilaaksi lähes 250 vuotta, siis Bergrotheja. Jos siis Lauri Nurmen hiukan laurinurmimaista elämänkertaa on uskominen. Matti Apusella sentään kotkalaislähtöinen professori-isä. Voisin lukea vieläkin Aamulehteä, jos Apunen olisi siellä vielä.
Paavo Väyrynen oli todella hyvä ja pätevä poliitikko aikanaan, luonteen tiettyjä virheitä lukuun ottamatta Vuonna 1994 oli lähellä, ettei päässyt kakkoskierrokselle, muistaakseni kympin uutiset teki Paavolle vähän ennen vaaleja (edellisenä iltana) todella törkeän tempun. Väyrynen olisi todennäköisesti voittanut Ahtisaaren.
Bergrothejahan ovat niin Kallialat kuin Särkiötkin. Siinä lähiössä oli todellakin saluuna. Lähiö oli koottu maunokoivistomaisesti 1960-luvun lopulla maalta kiskottujen ihmisten leiriksi betonibunkkereihin. Veri juoksi pihoilla. Ja lätkä sekä Ilves. Ei sieltä selvinnyt, jos ei ollut nyrkit tai kova kielenkäyttö.
Näin on. Silti sanottava, että esimerkiksi Hervanta – asuin siellä jonkin aikaa, kun Tampereella opiskelin – on lähes 30 000 asukkaan lähiöksi lähes viihtyisä verrattuna esimerkiksi Matti Kortteisen ”Lähiö”-tutkimuksen lähiöön eli Koivukylään. Tai nykyiseen Meri-Rastilaan jne.
1960-luvulla rakennetut ja/tai suunnitellut lähiöt edustivat ehkä kaikkein stereotyyppisimmillään sellaista ”sosiaalidemokraattista realismia”.
Tampereen pahamaineisimmat lähiöt 70-luvun alussa olivat Peltolammi ja Multisilta. Mutta Hervanta vei rakentaessaan näistäkin voiton. Nykyisinhän se on ihan cool.
Ulkopoliittisesta kokemuksesta ja koetellusta tiukkojen neuvottelujen läpiviennistä muutama sana
Olen allekirjoittanut Olli Rehnin paperin jo samana päivänä, kun hän virallisesti julkaisi ehdokkuutensa.
Kansainvälistä kokemusta hänellä on enemmän kuin kellään toisella ehdokkaalla. Tässä pieni kuvaus hänen toimistaan:
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaminen yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa on tasavallan presidentin ydintehtävä. Olli Rehn tunnetaan suomalaisena EU-vaikuttajana ja talousmiehenä.
Merkittävä osa Rehnin kansainvälisestä kokemuksesta on karttunut Suomen ulkopuolella.
Nuorena kansanedustajana 1991-1995 Olli Rehn toimi aktiivisesti Suomen asemoimiseksi uudelleen kylmän sodan jälkeiseen aikaan. Hän toimi mm. Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana ja Euroopan turvallisuusjärjestö ETYJ:n Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtajana.
Vuosina 1993-94 Rehn toimi Suomen eduskunnan ja Euroopan parlamentin yhteiskomitean puheenjohtajana ja eduskunnan ulkoasianvaliokunnassa, kun mietintö Suomen EU-jäsenyydestä laadittiin.
Keväällä 1994 Rehn esitti, että Suomen pitäisi harkita NATO-jäsenyyttä Venäjän epävakaan kehityksen vuoksi. Rehn valittiin Euroopan parlamenttiin 1995 ensimmäisten suomalaisten joukossa.
EU-komissaarina Olli Rehn vastasi ensin viisi vuotta EU:n ulkopolitiikasta Kaakkois-Euroopassa ja sen jälkeen viisi vuotta talous- ja raha-asioista ja euroryhmästä.
EU:n laajentumiskomissaarina 2004-2010 Rehn vaikutti Länsi-Balkanin rauhoittamiseen ja vakauttamiseen Jugoslavian hajoamissotien jälkeen. Hän mm. sovitteli Slovenian ja Kroatian rajakiistan ja vaati onnistuneesti Serbiaa lähettämään sotarikolliset kansainväliseen rikostuomioistuimeen ehtona EU-lähentymiselle. Rehn kuului presidentti Ahtisaaren lähimpiin yhteistyökumppaneihin EU:n puolelta neuvotteluissa, jotka johtivat Kosovon itsenäistymiseen. Myös alueen keskeinen valtio Serbia saatiin pidettyä eurooppalaisella raiteella, eikä se ajautunut Venäjän taskuun.
Turkin johdon ja presidentti Erdoganin kanssa Rehn neuvotteli osana EU:n ja Turkin jäsenyyskeskusteluita. Niiden tuloksena oikeusvaltio, naisten asema ja uskonnonvapaus vahvistui Turkissa. Rehn tunnettiin Turkissa tiukkana, mutta sanansa mittaisena neuvottelijana. Hän puolusti Nobel-palkitun kirjailija Orhan Pamukin sananvapautta ja tapasi hänet Istanbulissa oikeuskäsittelyn alla. Jäsenvaltiothan halusivat, että Turkki edistyisi ja siitä voisi kriteerit täyttäessään tulla unionin jäsen. Rehn vastasi komission puolella neuvotteluista ja piti kiinni kriteereistä tiukasti. Sittemmin Turkki on kääntynyt yhä kauemmas oikeusvaltio- ja demokratiapolulta, eikä EU-jäsenyys ole näköpiirissä. Ei ole kuitenkaan tulevalle presidentille taakaksi, että löytyy kokemusta siitä miten toimia suuren NATO-maa Turkin kanssa. Tämä on tullut selväksi keskusteluissa Ruotsin jäsenyydestä.
Laajentumiskomissaarina Rehn osallistui myös säännöllisesti EU-maiden ulkoministerien neuvoston kokouksiin.
Euroopan komission varapuheenjohtajana 2011-2014 Rehn edusti Eurooppaa maailman suurimpien talouksien G7- ja G20-kokouksissa. Näissä kokouksissa rinnalla on mm. Yhdysvaltain, Iso-Britannian, Japanin, Saksan ja Ranskan valtiojohtoa ja valtiovarainministereitä.
Taloudesta vastaavana komissaarina hän oli kansainvälisen finanssikriisin jälkimaininkien ja euroalueen velkakriisin myrskyn silmässä pelastamassa Euroopan taloutta ja työpaikkoja. Hän ei ollut vain kokousosallistuja vaan hänellä oli operatiivista vastuuta päätösten ja välttämättömien uudistusten valmistelusta ja neuvotteluista.
Elinkeinoministerinä 2015-2016 Rehn osallistui Sipilän hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon valmisteluun Tasavallan presidentin johtaman ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan TP-UTVA:n jäsenenä. Selonteossa tunnistettiin Venäjän voimapolitiikan nousu. Ajankohtaan osui esimerkiksi Venäjän käynnistämä turvapaikanhakijakriisi Suomen pohjoisilla rajanylityspaikoilla. Rehn osallistui tuolloin presidentti Niinistön mukana presidentti Putinin tapaamisiin Moskovassa ja Helsingissä.
Suomen Pankin pääjohtajan tehtäviin kuuluu jatkuva kansainvälinen ja eurooppalainen yhteistyö esimerkiksi Euroopan Keskuspankin EKP:n neuvostossa ja kansainvälisessä valuuttarahasto IMF:ssä.
Rehnin uraa kuvaa, että hän on ollut erilaisten kansainvälisten kriisienytimessä niitä ratkomassa. Paineenkestävyys ja päätöksentekokyky on mitattu. Eri tehtävät ovat tuoneet monipuoliset kansainväliset verkostot.
Olli Rehn nimettiin presidentti Martti Ahtisaaren rinnalla kansainvälisesti vaikutusvaltaisimmaksi suomalaiseksi kotimaisten ja ulkomaisten asiantuntijoiden kyselyssä vuonna 2014, ja hän sijoittui kärkisijoille myös vastaavassa kyselyssä vuosina 2009 ja 2019.
EU:n komission varapuheenjohtajaksi noustaan tavallisesti kahta reittiä. Usein entiset pääministerit nousevat automaattisesti varapuheenjohtajiksi noustessaan komissioon ja sitten toiset saavat tämän vastuun näyttöjensä perusteella komission sisällä. Olli kuuluu tähän jälkimmäiseen ryhmään. Komission puheenjohtaja Barroso yksinkertaisesti halusi Ollin tähän vastuurooliin ja vastaamaan finanssikriisin jälkeen välttämättömistä uudistuksista jotta unionilla olisi kyky jatkossa vastata finanssialan kriiseihin.
Paneutuminen kansainvälisiin asioihin ja Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan tulee jo nuoruudesta. Rehn osallistui 1980-luvulla kampanjointiin Etelä-Afrikan Nelson Mandelan vapauttamiseksi ja toimi Suomen aktiivisen Eurooppa-politiikan puolesta suomalaisten nuorisojärjestöjen edustajana pohjoismaisissa, eurooppalaisissa ja kansainvälisissä järjestöissä kylmän sodan ajan ahtaassa liikkumatilassa. Hän valitsi myös asepalveluksen suorittamisen. Tämä kertoo syvästä asennoitumisesta asevelvollisuuteen ja reservin armeijaan.
Yliopisto-opintoja Rehn on suorittanut paitsi Suomessa myös Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Hän väitteli filosofian tohtoriksi pienten eurooppalaisten valtioiden talousstrategiasta Oxfordin yliopistossa vuonna 1996. Hän puhuu englantia, ruotsia ja ranskaa.
Talousosaamisella on väliä ulko- ja turvallisuuspolitiikan hoidossa. Maailman tilan analyysi on vajaa ilman ymmärrystä taloudesta. Venäjän kykyyn jatkaa sotatoimiaan ja uhata naapureitaan vaikuttaa sen talouden tila. Kiinan nousua voi arvioida sen talouslukujen pohjalta. Yhdysvaltain ja Euroopan kykyyn tukea Ukrainaa vaikuttaa niiden talouden vahvuus. Terve talous on lopulta myös Suomen turvallisuuden ydinkysymys – jos talous on kuralla ja työttömyys suurta, maan sisäinen eheys murenee ja alttius ulkoisille kriiseille kasvaa.
Presidentinvaaleissa ehdolla näyttää olevan poikkeuksellisen asiantunteva ja kokenut joukko. Tässä joukossa eniten kokemusta kansainvälisistä tehtävistä, neuvotteluprosesseista ja suorasta operatiivisesta vastuusta keskellä kriisejä on Olli Rehnillä.
Kiitos Matias, mutta mitä – ihan omin sanoin – tuumaat Rehnin mahdollisuuksista, ilman liturgiaa?
Olen täsmälleen samaa mieltä, että Rehn ei olisi lainkaan huono presidenttinä. Ongelmana värittömyys, jos sitä ongelmana voi pitää.
Kari-Matti
En lähde ennakoimaan. Vaalit saavat ratkaista.
Kiitos analyyttisestä kirjoituksesta.
Onko varmaa ettei kukaan Ehdokkaista tekisi enää Koiviston konklaavia, missä nimet papereissa sivuuttivat Korkeimman Oikeuden ennakkopäätöksen.
Meillä on tällä hetkellä riitautettuina suuri joukko huoltajuuspäätöksiä mihin asiaan nykyiset kuin aiemmat päätösten tekijät eivät ota mitään kantaa.
Toimiiko meillä Oikeusjärjelmä, ja kun Ei toimi. kuka Ehdokkaista uskaltaa avata asian kun Poliittiset päättäjät eivät tahdo eivätkä kykene uskalluksesta vielä puhumatta.
Olen kavereitteni kanssa pohtinut tätä ongelmaa: meillä on Suomessa tosiaan niin hyvä ryhmä aivan tolkullisia presidenttiehdokkaita, että on vaikea valita, kuka näistä hyvistä olisi se paras.
Sitten kun mennään USA:han, monimiljoinaiseen kansaan, niin siellä on tarjolla yksi viiripää ja yksi dementikko. Ja itään päin kun lähdetään, niin tarjolla on diktaattoreita.
Onhan se harmi, että presidenttien pitänee olla kunkin maan syntyperäisiä kansalaisia. Minusta, Suomessakin kun on valittu se yksi tänne meille, niin jäisi vielä tosi monta järkevää,kansainvälisesti kykenevää muillekin jaettavaksi.
Minustakin on outoa, että isosta USA:sta ei löydy varteenotettavia ehdokkaita. Varmaan raha ratkaisee mahdollisuuden kampanjointiin, mutta silti? Olemme onnekkaita, kun meillä on monta pätevää tyyppiä kisassa.
Päteviä varmasti olisivat ainakin Haavisto, Stubb ja Rehn. Ehkä myös Urpilainen. Ihmetellä jälleen sopii, mikä demareita vaivaa? Luulisi gallupien perusteella maan suurimman puolueen kykenevän parempaan. Urpilaisen ehdokkuus on roikkunut ilmassa viimeiset puoli vuotta.
Valitaan edellä mainituista kuka tahansa Suomen presidentiksi niin tilanne hyvä. Yhdysvaltojen presidentinvaalit sen sijaan herättävät pelkoa, ainakin minussa.
USA:n vaalit kyllä pelottavat, kun maailma muutenkin epävakaassa tilassa.
”dementikko”
-Sinä sen sanoit. Eikö tämä herätä kysymyksen siitä kuka USA:ta tosiasiassa johtaa.
Ja eikö se vastaa siihen kysymykseen, miksi Trumpia ei haluta presidentiksi. Kansan enemmistö kenties haluaa, mutta nyt johdossa olevat eivät.
Stubbin suhteen samaa mieltä, että todennäköisin seuraava presidentti.
Mutta pakko miettiä sitäkin, että kuinka suomalainen hän lopulta on. Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että Suomi itsenäisenä valtiona ei hänelle merkitse paljonkaan, ja ajaa myös kansallisvaltioiden lakkauttamista.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/reijotossavainen/182980-stubb-ei-hyvaksy-kansallisvaltiota/
Jos on muuttanut mieltään, edellä lainattujen puheidensa jälkeen, niin olisi hyvä sanoa selvästi.
Stubbin puhe. Aikaa on kulunut, mutta mitä ajattelee sanomisistaan nyt?
https://www.youtube.com/watch?v=83EE-ypprZE
Reijo Tossavainen on sitä vanhan ja osin uudenkin PS:n syvää päätyä. En luule, että Suomen EU-jäsenyys tässä kansainvälispoliittisessa tilanteessa nousee mitenkään presidentinvaaleissa esille. Jopa PS piilottanut puheet eroamisesta pöytälaatikkoon.
Ei tässä nyt Reijo Tossavaisesta ole kyse!
Minusta Stubbia kannattaisi, pitäisi, todella grillata ja haastaa näissä asioissa. Mutta eihän se media sitä tee.
En osaa kommentoida tekstiä muuten kuin sanomalla, että Kari-Matti Laaksosen teksti oli mukavaa luettavaa. Minusta hyvä pakina, jossa oli myös asiantuntemusta. Pitää palata tekstiin vielä uudelleen viikonlopun aikana. Kiitos
Kiitos kommentista Leo!