Otsikon kysymykseen on helppo vastata: Vakaumuksellinen kristitty on se joka on omasta mielestään vakaumuksellinen kristitty. Tämä tietysti sillä rajauksella, ettei termistä kristitty vallitse näkemyseroja.
Sanakirjan mukaan termi ”vakaumus” tarkoittaa varmaa, vakaata käsitys jostakin asiasta ja vakaumuksellinen henkilöä jolla tämä vakaumus on. Niinpä jos henkilöllä omasta mielestään on tämä vakaumus, niin sitten hänellä se on.
Sanapari ”vakaumuksellinen kristitty” kuitenkin sisältää tarpeen määritellä myös termin ”kristitty” merkitys. Kristitty on henkilö, joka tunnustaa kristillistä vakaumusta. Mutta mitä sitten on kristillinen vakaumus? Riittääkö se jos tunnustaa, että Jeesus on Kristus. Siis se Herran voideltu, josta heprealaiset pyhät kirjoitukset olivat ennalta kertoneet?
Siis kuka Jeesus? Se Jeesus joka ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana ja nousi kolmantena päivänä kuolleista. Se sama Jeesus, joka antoi meille lupauksen Pyhästä Hengestä, Se sama Jeesus, jonka sanotaan olevan tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt ei luotu. Se jota kutsutaan Pojaksi.
Onko kristillinen vakaumus sitä sitä että yhtyy uskontunnustukseen? Eiköhän se riitä ja eiköhän se edellytä juuri sitä.
Kuka sitten on kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu? Tarkoittaisikohan termi henkilöä, josta tiedetään tai oletetaan, että hänellä olisi mainittu vakaumus. Riittäisiköhän se? Eiköhän se riittäisi, mutta silloin henkilön omaksi omantunnon asiaksi jäisi pitääkö oletus paikkaansa.
Et nyt Kari Virtanen ilmeisestikään tunne lakia
”Mahdoton on sellainen tilanne, jossa kirkon täysivaltainen ja täysi-ikäinen jäsen ei olisi vaalikelpoinen kirkon luottamustoimeen.”
Oletatko nyt että tuomioistuimen tulisi ratkaista asia sinun milipitteesi pohjalta.
Asian tarkastelu tulee aloittaa peustuslain uskonnonvapaussäädöksestä alkaen edeten siitä kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen, joka säädöksenä rinnastuu asetukseen.
Kirkkolain tunnustuspykälää ei voida perustuslain uskonnonvapautta koskevassa hengessä tulkita vain historialliseksi jäänteeksi, vaan kirkko todella on tunnustuksellinen yhteisö poiketen täten täysin uskonnoista riippumattomasta julkisesta hallinnosta. Kirkko ja seurakunnat saavat asettaa jäsenilleen tunnustukseen liittyviä ehtoja.
Kirkkojärjestyksen mukaan kirkolliset toimitukset on toimitettava kirkon tunnustuksen mukaisesti, eikä näin ollen ole kirkon järjestyksen mukaan mahdollista, että kirkoon lapsena vanhempiensa päätöksellä liittynyt henkilö ei olisi viimeistään konfirmaatiossa itse ilmoittanut tahtovansa tunnustaa kristillistä uskoa apostolisen uskontunnustuksen mukaisesti.
Niiden osalta, jotka liittyvät kirkon jäseneksi aikuisena esimerkiksi erottuaan siitä aiemmin, todetaan jäseneksiliitymisen ehtona erikseen, että hän ilmoittaa tahtovansa tunnustaa kirkon uskoa. Tässä siis viitaan nimenomaan kirkon uskoon, eli siihen uskoon, joka kirkon tunnustuksessa määritellään.
Niinpä kun henkilönltä edellytetään että hän on kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu, ei häneltä edellytetä mitään muuta kuin, että täyttää edelleen ne jäsenkriteerit, joihin hän on jäsenyytensä tai konfirmointinsa ehtona sitoutunut.
Ongelmatilanne tulee siis silloin, jos henkilö julkisesti ilmoittaa, ettei halua enää pitää kirkon täysivaltaisen jäsenyyden ehtoon kuuluvaa tahtoa tunnustaa kirkon uskoa. Tällöin häneltä on itseltään tiedusteltava, kumpi kanta on voimassa: kirkon uskon tunnustaminen vai kirkon uskon kieltäminen. Jos hän tuossakohdin ilmoittaa, että kirkon uskon kieltäminen, niin ei häntä silloin voi hyväksyä vaaliluettoloon.
Muistutan vielä että sellainen henkilö, joka on vastikään liittynyt kirkon jäseneksi, motiivinaan asettua ehdolle seurakuntavaaleissa ja jolla ei tuossa vaiheessa ole ollut sisäistä tahtoa tunnustaa kirkon uskoa, on tullut kirkon jäseneksi valheellisin perustein.
”Niinpä kun henkilönltä edellytetään että hän on kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu, ei häneltä edellytetä mitään muuta kuin, että täyttää edelleen ne jäsenkriteerit, joihin hän on jäsenyytensä tai konfirmointinsa ehtona sitoutunut.”
Kun on kerran konfirmoitu ja edelleen kirkon jäsen, on myös vaalikelpoinen. Aivan riippumatta kandidaatin eri yhteyksissä ilmaisemista mielipiteistä. Eroamalla kirkosta osoittaa toki, ettei ole ”vakaumuksellinen kristitty”.
Aivan turhaa siirtää kirkon sisälle kuuluvia näkemyseroja tuomioistuimien ratkaistavaksi.
Usko nyt että laissa lukee että henkilön tulee olla kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu.
Nyt sinä Kari Virtanen väität ettei laki pidä paikkaansa.
Muistutan edelleen että jo täysivaltaisesksi jäseneksi tulo edellytää tahtotilaa tunnustaa kirkon uskoa. Miksi oletat ettei kirkonluottamustehtävään tulevalta tulisi olottaa tämän tahtotilan voimassaoloa, kun se on kerran kirjattu myös lakiin.
Huomautan vielä, että mikäli henkilö on liittyessään kirkoon ilmoittanut tahtovansa tunnustaa kirkon uskoa, eikä tämä ilmoitus ole pitänyt paikkaansa, on hän syyllistyny virheelisten tietojen antoon ja kyse on siis valeoikeustoimesta. Asiasta ei kuitenkaan voi jäädä kiinni muutoin kuin henkilön omasta henkilökohtaisesta ilmiannosta.
Kun on kerran hyväksytty kirkon täysivaltaiseksi jäseneksi eikä ole siitä luopunut, se täyttää lain luottamushenkilöille asettamat vaatimukset vakaumuksellisesta kristitystä. Toki vain vaalikelpoisuuden näkökulmasta. Uskonnon näkökulmasta tilanne voi olla toinen. Näin minun mielestäni, hauskaa nähdä, jos jokin tuomioistuin todella alkaa pohtia ihmisten sisäistä vakaumusta.
Kari Virtanen: ”Aivan turhaa siirtää kirkon sisälle kuuluvia näkemyseroja tuomioistuimien ratkaistavaksi.”
Tästä olemme samaa mieltä. Apostolisen uskontunnustuksen sisältö ei kuitenkaan ole kirkon sisäinen näkemysero. Kirkko on laillia silottu siihen.
Koska kirkon jäsenyyden ja vaalikelposuuden ehtona on julkinen sitoutuminen kirkon uskoon., tuomioistoimelle riittä kun tulostaa mainitun uskontunnustuksen ja sisältöön kantaa ottamatta tiedustelee henkilöltä sitoutuuko tämä asiakirjan sisältöön. Asiakirjan sisältö tai sen tulkinta ei ole asiassa pohdinnan alla.
Tuomioistuin tulkitsee vain lakia, ei muuta.
Sellainen tuomari, joka julistaisi tuomioon ikäänkuin kirkkolain tunnustuspykälä ja muut viitaukset kirkon tunnustukseen olisivat jäsenten osalta pätemättämiä, syyllistyisi tuomarina virkavirheeseen.
Uskontunnustukseen sitoutuminen ei millään tavoin liity termiin ”vakaumuksellinen kristitty”, ei ainakaan vaalikelpoisuuden kannalta. On tosiasia, että uskontunnustuksesta ja merkityksestä on kirkon jäsenten kesken erilaisia näkemyksiä. Kun on kirkon jäsen, on muodollisesti tunnustanut myös uskontunnustuksen jollain tavalla, ja se riittää vaalikelpoisuuteen. Äänestäjien asia on arvioida kandidaatin vilpitöntä sitoutumista kirkkoon.
“Muodollinen sitoutuminen uskontunnustukseen”, siis kirkon uskontunnustukseen lain tarkoittamassa merkityksessä ja sen väittäminen, että Jumala on satuolento, ovat ilmaisuina toisensa poissulkevia.
Kirkkolaista puuttuu kohta, jonka perusteella henkilö voitaisiin uslkosta luopumisen vuoksi erottaa kirkon jäsenyydestä, mutta julkinen uskostaluopuminen tekee henkilön vaalikelvottomaksi.
Meillä on ilmeinen näkemysero mitä tulee vaalikelpoisuuteen.
Mitä tulee kirkosta erottamiseen, minustakin on sääli, ettei esimerkiksi lähetysseurakuntalaisia voida erottaa kirkosta.
Kari Virtanen,
Miksi lähetyshiippakuntalaiset pitäisi voida erottaa kirkosta, jollei julkiatistejakaan voida? Kuppien oletat tekevän kirkolle enemmän hallaa tunnustavana pyhien yhteisönä, jota kirkko siis julkisen olemuksensa mukaisesti on.
”Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. ” CA VII
”tässä elämässä myös teeskentelijöitä ja jumalattomia on sekoittunut tosiuskovien ja pyhien joukkoon.” CA VIII
Tässä ajassa ei siis erotella edellä viitattuja teeskentelijöitä ja jumalattomia erilleen. Mutta jos he itse omalla suuntunnustuksellaan erotelevat itsensä erilleen, he todellisesti myös ovat sitä.
Minusta ketään ei pitäisi erottaa, jos ei itse eroa.
Lähetyshiippakuntalaiset ovat kuitenkin rakentamassa omaa erillistä kirkkoaan omalla ehtoollisyhteydellään. Blogissaan ateistiksi julistautuva yksilö on vain yhdessä kehitysvaiheessaan oleva yksilö, jonka erottaminen vastoin hänen tahtoaan olisi puuttumista hänen yksilölliseen vakaumukseensa. Minusta siinä on vakava ero, varsinkin kun hän ehdokkuudellaan osoittaa omanlaistaan sitoutumista kirkkoon.
Kirkkohärjestyksen 4 luvun 2 § 2 momentin mukaan kirkkoherran tulee oikaista kirkon tunnustuksen vastaisesti opettavaa kirkon jäsentä. Entäpä jos kyseinen jäsen ei ota oikaisusta ojentuakseen?
Voisi olla mielenkiintoinen keskustelu. Nuorilla kun on usein taipumus itse julistaa oman elämänkatsomuksensa ainoaa autuaaksitekevyyttä. Mutta kuten netissäkin voi havaita, siihen usein liittyy myös heidän vilpitön halunsa tarkastella, luoda uudelleen ja selventää näkemyksiään. Vaikka välittömän lopputuloksen oikaisuyrityksestä voi siten arvata, välttämättä sellainen keskustelu ei menisi kokonaan hukkaan. Ei kristinusko alunperinkään kerralla suomalaisia vakuuttanut.
Raamattu antaa selvät ohjeet, kuka on kristitty. Jos me tunnustamme suullamme Jeesuksen Herraksi ja uskomme sydämessämme, että Jumala on Hänet kuolleista herättänyt, me pelastumme. ”Sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan” (Rm.10:9,10). Jumala hoitaa sydämemme ja me tunnustamme ihmisille uskomme Jeesukseen. Näin emme kompastu ihmispelon paulaan.
Ja seurakunta vastaa: Amen amen amen.
Matteus 7 varoittelee vääristä profeetoista, ja sanoo, että eivät kaikki, jotka sanovat ”Herra”, pääse taivaaseen.
Kuitenkin 1.Joh 4:2 sanoo: ”Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta”.
Tämä tuntuu aika ristiriitaiselta, sillä ne väärät profeetat, jotka Matteuksen evankeliumiin sopivat, niin osa heistä tunnustaa Jeesuksen kuten 1.Joh vaatii. Miten asia loppujen lopuksi menee?
___________________________________________
Nämä kaksi Raamatun kohtaa varoittavat samanlaisesta itsensä pettämisestä. Kyse on sellaisista ihmisistä, jotka kyllä saattavat käyttää oikeita sanoja, mutta eivät käytännössä elä eivätkä pyrikään elämään niiden mukaan. Jeesus ei merkitse heille pelastavaa sijaisuhria vaan jotakin muuta – kenties ihmeitä tekevää voimaa. Tällainen henkilö ei tunne Jeesusta eikä pelastavaa uskoa. Se että sanoo uskovansa Jeesukseen, ei vielä riitä, mikäli käsitys Jeesuksesta on väärä ja/tai samalla elää laittomuudessa.