Otsikon aihe nousi jälleen esille eräässä some-keskustelussa. Jatkoimme asiasta muutaman kommentin verran. Itse kirjoitin aikaisemmin tällä foorumilla samaa teemaa sivuten kristityn kriteereistä. Eli mitkä ovat kristityn ihmisen kriteerit ja minimikriteerit. Vastaan nyt otsikon kysymykseen lyhyen luettelon ja sen kommentoinnin kautta. Kuka on tavallinen kristitty?
1)Kastettu ihminen, joka on jonkin kristillisen kirkon jäsen.
2)Kastettu ihminen, joka tietoisesti haluaa olla kristillisen yhteisön tai kirkon jäsen.
3)Kastettu ihminen, joka haluaa liittyä kirkon uskoon ja ”toteuttaa” kristityn elämää.
4)Kastettu ja kääntymyksen kokenut ihminen.
5)Uskon ratkaisun tehnyt ihminen, joka meni kasteelle ja jossa tulivat esille erityiset armolahjat.
6)Kastettu kirkon jäsen, joka seuraa tietyn uskontulkinnan mukaista kristillisyyttä eli joka ei hyväksy naisten pappeutta, samaa sukupuolta olevien parisuhdetta ja vastaavia.
7)Jumalassa elämän ahdingoissa kiinni riippuva ihminen, joka ei täytä kristityn ihanteita.
Luterilaisen oppimme mukaan kohdat 1-3 sopivat kristityn määreiksi, myös kohta 4, jos kääntymykselle ei aseteta tarkempia määreitä. Myös kohdan 6 ihminen on kristitty, mutta tuollaisen määre ei kuitenkaan ole oikea tai ainoa oikea, koska se on vahvasti rajaava. Kohdan 5 mukaista ihmistä pidän myös kristittynä, mutta tuollaista kristityksi tuloa ei voida edellyttää ainoana tienä kristityksi.. Kohdan 7 mukainen ihminen täyttää kristityn kristityn kriteerin, mutta häntä ei ole kastettu. Hänen tulisi ottaa kaste, mutta Jumalan asiaksi jää, voiko hän tuollaisena pelastua. Minusta voi, Jumalan armon vuoksi.
Toivo Loikkanen
Toivo voisi poistaa yllä olevan kommenttini. Se jos mikä on kaukana mistään kristillisyydestä. Pekalle anteeksipyyntö!
Kiitos käydystä kommentoinnista. Uudessa testamentissa ja kirkkojen opetuksissa on paljon asiaa siitä, kuka ja millainen kristitty on – tai tulisi olla. Kyse on siis Jumalan rakkauden ja armon vaikutuksista ihmisessä eli vanhurskauttamisen, jumalallistumisen tai pyhittymisen seurauksista. Toisaalta oivalsin, että mitä enemmän määrittelemme, kuka on kristitty, sitä enemmän joudumme vaikeuksiin. Jos pidämme kristillistä kastetta lähtökohtana, niin silloin voisi sanoa lähes ainoastaan: Kristitty on kristillisen kasteen saanut ihminen,( joka turvautuu Jumalaan.).
Kiitos blogista Toivo.
Ei tuomion sanoja eikä toisen yläpuolelle asettumista. Koeteltua, kompuroinnit tunnustaen, armon varassa eteenpäin jatkaen.
Paljon hyviä kommentteja, kiitos kaikille kirjoittaneille.
Kun otat Kristuksen autuutesi perustaksi, siitä seuraa että käsität hänet esikuvaksi.
Fredrik Wislöff
Määrittely ”kristitystä” on toki tärkeätä siitä tapauksessa että teemme tutkimusta uskontososiologian alaan liittyen – jos haluamme vertailla erilaisia tilastoja eri maiden uskontotilanteesta ym. Joten määrittelyllekin on paikkansa.
Ja toki niissä tilanteissa, joissa keskustelemme uskonnon ja yhteiskunnan suhteista – muuten väittelemme helposti aidoista ja aidan seipäistä (tai miten tuo sanonta nyt urbaanimmassa Suomessa tulisikaan asetella).
Jos esim. kysymme/pohdimme ”pääsevätkö kaikki kristityt taivaaseen”, riippuu vastaaus varmaankin siitä, mitä tarkoitamme ”kristityllä” tässä merkityksessä. Ja tietenkin voi erikseen olla erilaisia käsityksiä, onko taivas ylilpäänsä todellisuutta ja pääsevätkö ihan kaikki taivaaseen – nekin, jotka eivät sinne ilmoita edes haluavansa.
Kuka on kristitty? Kirkkohan on ensisijäisesti määritellyt sen kuka,mikä on kristitty. Se ei ole yksityisen kristityn tehtävä, vaikka se voisi tuntua houkuttelevalta. Kirkkohan määrittelee dogmat, uskon tunnustukset jotka ovat Kristuksen ruumiin tuntomerkit. Kristinusko on aina maximia, eikä meidän tarvitse pohtia kuka on kristitty, sellainen ajattelu on turhaa.
Oli eräässä pohjoisen seurakunnassa työssä ja siellä oli körttejä, en epäili itseänsä, toisiansa ja varsinkin kirkon työntekijöitä. Meni kauan aikaa ennen kuin he pääsivät siihen sielun tilaan, jossa turha mietiskely loppui.
Kosti: Kirjoitat: ” paholainen osaa mestarillisesti ahdistaa juuri sitä kohtaa, joka meihin koskee kipeimmin. Hän osaa sen sangen hyvin vuosituhantisella kokemuksella.”
Tässä kertonet jotakin merkityksellistä omistakin kokemuksistasi?
Toisinaan vihaan, toisinaan kiittelen näitä some-alustoja. Joskus ne ovat tyhjänpäiväisiä, joskus tärkeitä omien ajatuslukkojen avaajia.
Henkilökohtaisesti minulle on tärkeää tietää olenko itse kristitty. Siihen on olemassa oikein hyvä testi. Lukemalla Isä meidän rukouksen sillä mielellä, onko nuo siihen sisältyvät seitsemän pyyntöä oman sydämeni keskeiset huokaukset.
Tiedänkö varmasti olevani Jumalan lapsi, joka luottavaisesti voi turvautua rakastavaan isään. Tahdonko syvällä sydämessäni pyhittää Jumalan nimen ja erottaa sen muusta turhasta puheesta. Kaipaako sydämeni syntien anteeksisaamista jne. Isä meidän rukous sisältää ne pyynnöt, joihin Jumala haluaa meille vastata. Haluanko Jumalan valtakunnan tuloa omaan sydämeen ja sen valtaamista kokonaan. Siinä meillä on jokaiselle sellainen testi, joka selkeästi tunnistaa sen kuka on kristitty. Sen voi tehdä tarkastellen omaa sydäntään. Toisten sydämien tarkastelu ei tähän testiin sovellu.
Kuten kommenteissa on tullut ilmi Raamatun mukaan kristityksi kutsutaan häntä, joka on kastettu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja uskoo Jeesukseen Kristukseen. Mitä tästä uskosta sitten seuraa. ”Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi,”Joh.6:45 mukaan. Ajattelisi, että on suuri asia tulla Jumalan opettamaksi, ja että kaikki siihen suostuisivat. Mutta kun sitten tullaan siihen uskonkohtaan, jossa puhutaan ristin päälleottamisesta ja lihan ristiinnaulisemisesta himoineen ja haluineen ja kun meidän vielä pitää tavata Raamatusta kohta, vaan ”ei niinkuin minä tahdon vaan niinkuin Sinä,” me kastetut kristityt joudumme kaikki ahdinkoon.
Kosti, ” se joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä ” ( 1 Piet 4).
Niin Sami. Onhan meillä esimerkki alkuseurakunnasta, että kristittyjä vietiin sinne minne he eivät tahtoneet. Siinä mielessä Jumalan toimintatapa kautta kirkkohistorian on ollut sama ja samana myös jatkuu. Meillä kaikilla lienee myös kokemuksia siitä, että meidät on temmattu välillä sinne minne me emme ole halunneet.
Sami: Mitenkä noin käytännössä ajattelisit tuon raamatunlauseen toteutuvan? Olisitko itse mielelläsi kuolemansairas tai kroonisesti kipupotilas ja arvelisitko, että sitä kautta muuttuisit synnittömäksi?
Kosti: Jumala johdattaa usein meitä poluille, joita emme tunne ja joita emme järjellämme ymmärrä. Tuntemattomillakin poluilla, – niilläkin, jonne emme ehkä halunneet – valo loistaa polun päässä.
Seija, käsittääkseni missään kirkon tekstimassoissa synnittömyyden ajatusta ei tueta, ulkopuolisissa harhoissa synnittömyyttömyyttä esiintyy. Synnittömyys on kuitenkin eri asia kuin himottomuus. Nämä ovat käsitteellisesti, käytännössä eri asioita. On siis mahdollisuus saavuttaa himottomuuden tila, tämä tila tunnetaan kirkon ohjausperinteessä. Tätä tilaa pidetään ihanteena, johon tulee pyrkiä. Tässä tilassa kuitenkin tunnetaan synti ja sen vaikutukset monin tavoin, vaikkakin siihen ei itse langeta. Protestanttiselle perinteelle tämä käsitemaailma on vieras, outo, eikä tätä mekanismia tunneta. Varhaisessa luterilaisuudessa, tästä on vielä jälkiä. Ortodoksinen kirjallisuus on kauttaaltaan jumalallistumis prosessin kuvausta, mihin tuo ko. raamatunkohta liittyy. En tiedä osasinko yhtään selittää.