Osallistuin Kirkkopäiville Kouvolassa. Heti Kirkkotorille – järjestöjen ja yhteistyötahojen esittelypöytien luo – saapuessani törmäsin teemaan, josta nyt kirjoitan. ”Haluaisitko osallistua vaimosi kanssa avioliittoleirille?” kysyttiin edessäni kulkeneelta mieheltä. Jatkoin eteenpäin ja näin tasa-arvoisen avioliittolain kumoamiseen pyrkivän Aito avioliitto -hankkeen pöydän. Ahdisti. Heräsi tunne, että tämä paikka ei ole seksuaalivähemmistöille.
Kuka kelpaa kristityksi?
Minulle kirkossa luovuttamattominta ovat lähimmäisenrakkaus ja armo. Ihminen kelpaa sellaisenaan. Vaatimuksia ei ole syytä esittää kuin korkeintaan itselleen. Luulisi, että juuri kirkossa tämä muistettaisiin parhaiten. Sen sijaan kirkko onkin taho, joka rakastamisen sijasta lyö.
Miten tähän on ajauduttu? Aiemmin homon oli pakko olla näkymätön. Pikku hiljaa jotkut piispat, papit ja muut kristityt ovat sanoneet ääneen, että homot ovat paitsi totta, myös hyväksyttyjä. On osoitettu hyväksyntää, puolustettu paikkaa kirkon penkissä. Seksuaalivähemmistöt ovat uskaltaneet tulla näkyviksi. Tähän rohkeuteen ja luottamukseen on vastattu lyömällä, henkisesti ja hengellisesti. Se on hirvittävää.
Homoille on kerrottu, että teidän tulee eheytyä sairaudestanne. Halunne solmia avioliitto halventaa meidän heteroiden avioliittoja. Näkymisenne viettelee homoiksi niitäkin, jotka eivät sitä muuten olisi. Kaikki teissä on syntiä. Vanhempanne ovat epäonnistuneet kasvatuksessanne, kun teistä on tullut tuollaisia. Lapsennekin te kasvatatte kieroon. Jos teille avataan ovi, seuraavaksi tulevat sisään moniavioisuus, pedofilia ja eläimiinsekaantuminen.
Olisiko puhumattomuus parempi?
Kirkossa on yritetty keskustella rakentavasti, kuten sivistyneessä yhteisössä kuuluu. Kirkkopäivillä ohjelmaan oli otettu mukaan ”Vihkiikö kirkko?” –paneelikeskustelu, ja panelisteilta oli etukäteen pyydetty toisia kunnioittavaa keskusteluotetta. Panelisteissa oli piispa ja pappeja. Yksi kuului seksuaalivähemmistöön. Yksi vastusti homosuhteita perustaen näkemyksensä luomiskertomuksen pohjalta tulkittuun käsitykseen kahdesta selkeästi erilaisesta, toisiaan täydentävästä sukupuolesta. Avauspuheenvuorot olivat melko asiallisia, tosin oli niissä kivuliastakin kuunneltavaa. Viimeistään kun yleisö päästettiin ääneen, alkoivat jälleen ylilyönnit. Paneelin aikana ja sen jälkeen moni vuodatti kyyneleitä.
Olen uskonut avoimen keskustelun voimaan. Enää en ole varma. Kun kirkon piirissä keskustellaan seksuaalivähemmistöistä, on lopputulos useammin tuhoava kuin rakentava.
Keskustelussa todettiin, että aihetta tullaan puimaan vielä vuosikymmenet. Varmasti näin. Näissä keskusteluissa satutetaan vielä lukemattomia ihmisiä. Mitä jos palattaisiin tilanteeseen, jossa keskustelua seksuaalivähemmistöistä ei käydä? Keskityttäisiin vaihteeksi kirkon ydinsanomaan: lähimmäisenrakkauteen ja armoon.
Ihmisarvon kannalta on ehdotonta, että ihminen hyväksytään sellaisena kuin hän on. Kun kirkossa näin ei tehdä, ymmärrän hyvin, että asianosaiset päätyvät kirkosta eroamiseen, ja että saman ratkaisun tekevät solidaarisuussyistä monet muut. Onko meillä varaa tähän?
Annetaan rakkauden rakentaa
Entä jos kirkko ei muodostaisi omaa kantaa vuonna 2017 voimaan astuvaan tasa-arvoiseen avioliittolakiin? Tämä kysymys nousi keskustelussa esiin yhtenä vaihtoehtona. Jossain vaiheessa joku pappi vain vihkisi avioliittoon samaa sukupuolta olevan parin. Asiasta kohkattaisiin aikansa, siitä kanneltaisiin tuomiokapituleihin. Lopulta todettaisiin, että kyllähän meidän nykyinen kirkkolakimme tämän mahdollistaa. Tämä on mahdollinen tie, ja kelpaisi minulle.
Rakkaus lisää ihmisten hyvinvointia ja maailman hyvää. Kun ihmiset solmivat liittoja ja sitoutuvat toisiinsa, tulee Jumalan rakkaus näkyväksi maailmassa. Annetaan sille mahdollisuus.
Liisa Kuparinen
Kirkkovaltuutettu, Jyväskylä
Tämä on Tulkaa kaikki -liikkeen blogin avauskirjoitus. Blogin perustamisesta päätettiin Jyväskylän seurakunnan vihreiden luottamushenkilöiden kesken ja iloitsimme, kun valtakunnallisessa Tulkaa kaikki -liikkeen tapaamisessa suunnitelmallemme näytettiin vihreää valoa. Jatkossa blogissa tulee kirjoittamaan seurakuntavaikuttajia eri puolilta Suomea, mahdollisesta puoluetaustasta riippumatta. Yhteistä meille on pyrkimys toimia kirkossa avarakatseisesti lähimmäisyyden hengessä. Tulkaa kaikki -liikkeen perusajatuksen mukaisesti haluamme herättää rehellistä keskustelua kirkon perustehtävästä, lisätä kirkollisen päätöksenteon avoimuutta ja luoda siltoja eri tavoin ajattelevien välille.
Kirkkoon kelpaa, on tervetullut, hieman kärjistetysti todettuna jokainen, joka on valmis maksamaan kirkolliveroa. Esim.vuonna 2011 tutkimus osoitti, että noin 27 prosenttia uskoo kirkon jumala käsitykseen. Nykyään prosenttiluku saattaisi olla jo lähellä kahtakymmentä.
Merkitystä on myös sillä kokeeko olevansa tervetullut.
Liisa K.
Eiköpä kaikki ole kelvanneet, jotka ovat vanhempien toimesta liitetyt kirkkoon lapsena. Tuo ahdistus on mielenkiintoinen ilmiö. Onko kukaan tutkinut, mistä se johtuu? Jos ihminen on asiastaan varma, niin ihmisten mielipiteet eivät juurikaan ahdista.
Otetaan vastaava esimerkki kuin tuossa myöhemmässä kommentissa esitettiin: kun tummaihoinen ihminen on valkoihoisten joukossa, jossa suhtaudutaan kielteisesti tummaihoisiin, tummaihoinen voi herkästi ahdistua. Kyse ei siis ole siitä, onko varma asiastaan.
Kirkossa useinpia pitää kiinni yleinen mielipide. Jokaisen on mietittävä sitä, mitä muut eroamisesta ajattelevat. Mikäli pelkona on joutua porukoista pois, niin eroa ei edes harkita. Yleinen mielipide on nyt selkeästi muutosvaiheessa. Pian se ei enää kirkossa oloa pidättele. Jos jäljelle jää vain nyt kirkon aktiivien joukko, niin se ei kykene palkkaamaan edes yhtä työntekijää. Rakenteissa tulee siksi tapahtumaan lähimmän kahdenkymmen vuoden aikana suuria muutoksia.
Taistelu johon Tulkaa kaikki liike on lähtenyt, tulee edistämään tätä prosessia melkoisesti. Tämän loputtoman riitelyn tähden yhä useampi näkee kirkon todelliset kasvot. Mitä innokkaammin Tulkaa kaikki liike hyökää, niin sitä voimakkaamiin kirkosta erotaan. Koska nimellisesti kirkkoon kuuluvat päsevät näkemään miten kyvyttömiä kirkossa ollaan omista asioista sopimisessa. Kuinka kirkolla voisi olla jotain annettavaa muille, jos oma toiminta on noin avutonta.
TK – liike ei voi mitenkään muuttaa sitä tosiasiaa, ettei homouden hyväksymiselle voi esittää yhtäkään yksiselitteisesti hyväksyttävää Raamatullista perustetta. Silti kirkon aktiivisesta jäsenistöstä suuri osa pitää Raamattua Jumalan sanana. Joten niin kauan kuin Raamattua pidetään kirkossamme auktoriteettina, niin hyväksymistä homodelle ei tietenkään tullla myöntämään.
TK-liike pyrkii kirkon uudistamiseen. Todellisuudessa se on sitä hajoittamassa. Onhan toisaalta kiinnostavaa, tässä se, että nämä Kotimaa 24 keskustelut saavat tästä aiheesta kovasti taas puhtia. Toisaalta tässä on se vika, ettei voi useinkaan tietää, sitä keskusteleeko asiasta jonkun homon kanssa. Jolle asia on henkilökohtainen ongelma. Vaiko vain yleisellä ja pohdiskelevalla tasolla. Tällöinhän keskusteuissa pitäisi olla aivan erilainen ote.
Onko hyökkääjä tosiaan Tulkaa kaikki -liike? Vai onko se puolustaja? Tästä lienemme eri mieltä. Niin kuin monesta muustakin kirjoittamastasi asiasta.
Liisa K.
Blogisti kirjoittaa osallistumisestaan Kouvolan kirkkopäivillä järjestettyyn ”Vihkiikö kirkko?”- tilaisuuteen.
”Olen uskonut avoimen keskustelun voimaan. Enää en ole varma. Kun kirkon piirissä keskustellaan seksuaalivähemmistöistä, on lopputulos useammin tuhoava kuin rakentava. Keskustelussa todettiin, että aihetta tullaan puimaan vielä vuosikymmenet. Varmasti näin. Näissä keskusteluissa satutetaan vielä lukemattomia ihmisiä. Mitä jos palattaisiin tilanteeseen, jossa keskustelua seksuaalivähemmistöistä ei käydä? Keskityttäisiin vaihteeksi kirkon ydinsanomaan: lähimmäisenrakkauteen ja armoon.”
Kuulun itse Tulkaa Kaikki-liikkeeseen, joka yhdessä Yhteys-liikkeen kanssa järjesti kyseisen ”Vihkiikö kirkko?”- yleisötilaisuuden (joka oli siis paneelikeskustelu). Olin itse paikalla tilaisuudessa. En itse kuulu seksuaali-tai sukupuolivähemmistöön, joten pystyn ainoastaan kuvittelemaan niitä satutetuksi tulemisen tunteita, joita tämä paneelikeskustelu ja muut vastaavat herättävät.
Mielestäni on selvää, että ”Vihkiikö kirkko?”-tilaisuuden kaltaiset keskustelutilaisuudet satuttavat.
Vai voisitteko kuvitella yleisötilaisuutta (paneelikeskustelua) jossa keskusteltaisiin ”afrikkalaisesta rodusta”. Panelisteiksi olisi kutsuttu valkoista rotua edustavia ihmisiä, jotka edustaisivat erilaisia näkemyksiä koskien afrikkalaista rotua. Nämä rotunäkemykset olisivat sellaisia joilla on takanaan pitkät perinteet kristillisissä yhteisöissä ja joille on löydetty myös vankkaa teologista tukea.
Yksi panelisti puolustaisi Raamattuun vedoten sellaista näkemystä, että mustat ja valkoiset ovat ”tasa-arvoisia mutta erilaisia”, ja että Jumala on luonut mustat eri tehtäviin kuin valkoiset.
Toinen panelisti edustaisi sellaista kantaa, että Raamattuun ja perinteisiin vedoten voidaan oikeuttaa erilaisia näkemyksiä koskien afrikkalaista rotua, ja että kaikkien niiden, jotka ovat keskenään eri mieltä afrikkalaisesta rodusta, tulisi oppia kunnioittamaan vastavuoroisesti toisiaan, jotta kirkko ei hajoaisi. Kirkossa pitää olla tilaa ja omaa toimintaa kaikille niille, jotka ovat eri mieltä afrikkalaisesta rodullisuudesta.
Kolmas panelisti olisi sitä mieltä, että mustiin ja valkoisiin pitäisi suhtautua kirkossa tasavertaisesti, Kultaisen säännön pohjalta. Tämän panelisti tulkitsisi Kultaista sääntöä siten, että se vastaisi suurinpiirtein yhteiskunnallista ja maallista yhdenvertaisuusperiaatetta. Neljäs panelisti moittisi (tosin kunnioittavasti) tätä edellä mainittua panelistia ja sanoisi, että ”kirkossa on lupa ajatella myös toisin kuin maallisessa yhteiskunnassa.” Jne. jne.
Mukaan panelistiksi olisi kutsuttu myös yksi ”asianosainen” eli afrikkalaistaustainen musta henkilö. Tilaisuuden yleinen – kaikkia panelisteja ja myös yleisöä koskeva – tavoite olisi ”keskinäinen kunnioitus”, eli että kaikki jotka ovat eri mieltä ”afrikkalaisesta rodusta” saavat esittää tasa-arvoisesti näkemyksiään eikä ketään kohtaan käyttäydytä loukkaavasti.
(joku voi ehkä ajatella että esimerkkini on epärealistinen. Itse tiedän että se on realistinen – liittyen kokemuksiini ja tietoihini USA:n ja Etelä-Afrikan reformoiduista kristityistä. Suomen kirkon sisällä se ei tosin ole realistinen ainakaan tällä hetkellä.
Pitäisikö tällaisia keskusteluita sitten ollenkaan järjestää, vai jatkavatko ja uusintavatko ne vain sellaisia asetelmiä, jotka ovat syrjiviä? En tiedä.
Sen tiedän, että keskustelemista tarvitaan. Epäkohdista ja syrjinnästä pitää puhua. Ja ehdottomasti enemmän pitäisi keskustella siitä, miten seksuaali-ja sukupuolivähemmistöihin liittyvistä kysymyksistä pitäisi keskustella, jotta he tuntisivat olevansa yhtä arvostettuja kuin muutkin. Homot eivät kärsi yhtään sen vähempää loukkaavasta puheesta ja loukkaavista keskusteluasetelmista (tai syrjinnän nimeämisestä ”eri mieltä olevien kunnioittamiseksi”) kuin mustat, juutalaiset, somalit, saamelaiset, cp-vammaiset jne.
Näistä panelisteista puuttuu TK-liikkeeseen samastettava eli sellainen joka ei siedä erilaisia mielipiteitä ja jonka ainoa tarkoitus on tuhota koko yhteisö.
Kerrankin olen Sarin kanssa aivan samaa mieltä. Osallistun mielelläni teologiseen pohditaan mistä asiasta tahansa. Vaikkapa tästä. En kuitenkaan haluaisi olla sielunhoidollisessa keskustelussa julkisella foorumilla kenenkään sellaisen henkilön kanssa, jolle tämä on henkilökohtainen ongelma. Tällöinhän kaikki objektiivisesti lausumani muuntuu kuulijan mielessä subjektiiviseksi. Joten en voisi ilmaista kantaani asiaan, ilman että se koettaisiin henkilökotaisena loukkauksena. Tämä näköala on selvästi unohtunut koko keskustelun ajan. Itse heräsin tähän todellisuuteen vasta täällä Kotimaan 24 keskusteluissa.
Pekka,
ratkaisu ei voi mielestäni olla sekään, että asiasta vaietaan..
Vaikeneminen ei poista seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjen syrjimistä ja heidän loukkaamistaan puhein ja teoin.
Silläkin riskillä että keskusteluasetelmat voivat toistaa syrjiviä asetelmia, niin asioista on puhuttava.Parhaamme yritettiin TK-liikkeessä ja Yhteys-liikkeessä tämänkin tilaisuuden järjestämisessä. Minäkin olin koko ajan mukana. Keskusteluasetelmia on kuitenkin myös reflektoitava kriittisesti.
Itse olen pohdiskellut esimerkiksi sitä miten nykyinen kirkollinen ”eri mieltä olevien kunnoittamisen” vaatimus voi johtaa siihen, että kärsimyksestä ja satutetuksi tulemisesta tulee kiellettyä. Et saa loukkaantua – ja on väärin loukkaantua – puhuttiinpa sinun henkilökohtaisimmista asioistasi ja läheisimmistä ihmissuhteistasi miten tahansa. Jos osoitat suuttumista – kun sinun läheisimpiä ihmissuhteitasi kutsutaan synniksi tai ”rikkinäisyydeksi” – niin olet epäonnistunut eri mieltä olevien kunnioittamisessa.
Kärsimys ja suuttuminen, jota ei hyväksytä ja joka ei saa olla totta (ja joka nimetään epäonnistumiseksi toisten kunnioittamisessa) voi olla iso taakka kantaa.
Vertailun vuoksi: hyväksymme sen jos juutalaiset tai mustat osoittavat suuttumista silloin kun heistä puhutaan sellaisia asioita, jotka ovat nauttineet kirkon 2000-vuotisen historian aikana suurta suosiota, ja nauttivat edelleen, vaikkakaan eivät juuri tällä hetkellä Suomessa.
Sekä Tulkaa kaikki-liikkeen että Aito Aviolitto-liikkeen tulisisi voida mahtua samaan kirkkoon ja saada myös äänensä kuuluville, vaikka ne edustavatkin vastakkaisia käsityksiä siitä, minkälaisissa rajoissa ihmisten tulisi seksuaalisuuttaan toteuttaa. Heteroseksuaaleille lienee selvää, että paras ja eettisesti kestävin malli on avioliitto sanan perinteisessä merkityksessä, josta kirkko ei ole ainakaan vielä luopunut. Mikä sitten on eettisesti kestävä ratkaisu niille, joille heteroseksuaalinen parisuhde on mahdottomuus? Tähän kysymykseen voi vastata monella tavoin tarvitsematta silti hylätä kristillistä etiikkaa. Puolin ja toisin olisi toivottavaa tunnustaa vastapuolikin oikeiksi kristityiksi silloin kun he ovat valmiit pysymään uskontunnustuksen määrittelemässä kristinuskossa.
Yrjö,
Olen naimisissa olevan heteroseksuaali enkä ole kanssasi samaa mieltä siitä, että ”Heteroseksuaaleille lienee selvää, että paras ja eettisesti kestävin malli on avioliitto sanan perinteisessä merkityksessä, josta kirkko ei ole ainakaan vielä luopunut”.
Mielestäni kirkon tulisi siunata ja vihkiä myös samaa sukupuolta olevat parit. Se olisi mielestäni paras ja eettisesti kestävin malli.
Ja toki eri mieltä olevien tulee mahtua samaan kirkkoon. Kirkkomme jäsenet ovat eri mieltä homoista, ulkomaalaisista, juutalaisista (antisemitismi – toisin sanoen, eri mieltä oleminen juutalaisista – on nousussa myös Suomessa), somaleista, vammaisista jne. Kaikki nämä ihmiset ovat tervetulleita kirkkoon!
Toinen kysymys on sitten se miten suhtaudumme homojen, juutalaisten, vammaisten, mustien jne. syrjimiseen ja heihin kohdistuvaan loukkaavaan puheeseen ja toimintaan. Onko kirkossa oltava tilaa syrjinnälle? Lähimmäisten satuttamiselle? Mielestäni ”eri mieltä olevien ihmisten kunnioittaminen” ei voi tarkoittaa sitä että kunnioitamme ja hyväksymme sen, että nämä eri mieltä olevat ihmiset loukkaavat joitain muita lähimmäisiämme.
Sarille: Sekulaarietiikan näkökulmasta hyväksyttävää seksuaalisuuden toteutusta ovat kaikki sellaiset suhteet, joihin aikuiset keskenään vapaaehtoisesti antautuvat. Mutta en voi mitenkään pitää näin avaraa käsitystä kristillisen etiikan ihanteiden mukaisena. Tämän mielipiteeni ei ole tarkoitus loukata ketään eikä sulkea avarasti ajattelevia kirkon ulkopuolelle, mutta olen sitä mieltä, että minullakin on oikeus julkisestikin ilmaista mielipiteeni.
Tasapuolisuuden nimissä olisi suotavaa, että myös Aito Avioliitto-liikkeen ihmisillä olisi K24:ssä oma blogi. Näin kirjoittelu ja kommentointi olisi tasapuolista ja kaikilla olisi mahdollisuus ilmaista näkemyksensä rakentavassa hengessä. (Tämän blogin lähtökohtainen asetelma vaikuttaa ”poteroista ampumiselta”)
Tuskin mitään keskustulua syntyisi, ilman pientä nahistelua.Mitä mieltä olisi keskustelussa, jos kaikessa olisimme samaa mieltä. Täytyyhän jokinlainen agressio herätä, ennenkuin mitää vastakkaista mielipidettä alkaa esittämään. Joten jokaisen on varauduttava siihen, että joskus saa korvilleen.
Nettikeskustelua ei voi puhdistaa väärinkäsitysten mahdollisuudelta. Mikä tahansa neutraali asia voidaan käsittää loukkauksena. Homoseksuaali on aina vaaravyöhykkeessä. Keskustellaan asiasta miten neutraalisti tahansa. Mikä on sitten tämänkin keskustelun tavoite? Pyrimmekö todella johonkin yhteisymmärrykseen tässä? Vai onko tavoitteemme vain yhä syvemmin kiveen hakattu? Sitä enemmän, mitä pitemmälle keskustelua jatkamme.
Mikä voisi olla sellainen yhteisymmärryksen taso, tai asia johon voisimme pyrkiä? Voisimmekohan netissä edes keskustella aidosti ja ihan oikeasti?
Tästä puuttuu aina se hienotunteisuuden taso mitä varmasti keskuteluun kaivattaisiin puolin ja toisin.
Varsinkin kun emme edes tunne henkilökohtaisesti toisiamme.
Mikäli keskustelua todella halutaan jatkaa, niin varmasti myös loukkaantumisia tulee lisää. sitä ei voi mitenkään kokonaan välttää.
Liisa Kuparinen toivoo että kirkossa ei enää keskusteltaisi seksuaalivähemmistöistä. Kuitenkin hän itse aloittaa keskustelun juuri siitä.
Hänen kummallinen heittonsa siitä että joku pappi noin vain voisi vihkiä samaa sukupuolta olevat on täyttä roskaa. Ilman kirkon omia päätöksiä tämä ei ole mahdollista.
En ymmärrä tämän blogin tarkoitusta. TK-liike ei puhu mistään muusta. Mitä järkeä on perustaa kolumni jossa yhä uudelleen ja uudelleen jauhetaan samaa asiaa.
Kupariselta lipsahti sekin että vihreät päättivät perustaa blogin. Tähän asti on valehdeltu että TK-liike on poliittisesti sitoutumaton. Kun ensimmäiset vihreät valittiin eduskuntaan niin ajattelin että kollektiiviseen mielenhäiriöön perustuva liike ei voi menestyä. Olin väärässä. Nyt te olette jo kirkossakin.
Juhani Ketomäki,
tiedoksesi, että Tk-liikkeessä on väkeä poliittisen kentän laidasta laitaan – ilmeisesti pl. ps ja kd)
”Kun ensimmäiset vihreät valittiin eduskuntaan niin ajattelin että kollektiiviseen mielenhäiriöön perustuva liike ei voi menestyä.”
Juhani K., tämäkö on sitä asiallista ja toista kunnioittavaa keskustelua, jota naisissa ja miehissä kuulutamme?
Nyt Juhani olet laittanut suuhuni sellaisia sanoja, joita en ole itse kirjoittanut, ja vetänyt jonkin verran mutkia suoriksi. Osin olet kirjoittanut myös aika asiattomasti, halventavasti. Toivon malttia.
En siis ole tekstissäni ilmaissut toivovani keskustelun lopettamista – vaikka se rivien välissä toki pohdintana mukana onkin. Pyrin tällä ajatuksella herättämään pohtimaan sitä, miltä paikoin varsin raju keskustelu oikeasti asianosaisista tuntuu.
Tuo, mitä nimität täydeksi roskaksi, on itse asiassa peräisin paneelista sekin. Piispa Kalliala totesi, että nykyinen kirkkokäsikirja antaa mahdollisuuden siunata kahden samaa sukupuolta olevan henkilön avioliitto ja voisi ajatella tämän jo ratkaisevan asian. Samoin kirkkolaki toteaa (2 luku, D. Avioliittoon vihkiminen, §20): ”Avioliitto, joka on solmittu muussa kuin evankelis-luterilaisen kirkon käyttämässä järjestyksessä, voidaan pyydettäessä siunata.” Toki tuota kohtaa muotoillessa tuskin on osattu ajatella samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Silti – vuonna 2017 voisi vihkiminen ehkä olla mahdollista.
Korjaan myös muita virheellisiä väittämiäsi:
Tulkaa kaikki -liike puhuu myös muusta kuin seksuaalivähemmistöistä. Tähänkin blogiin on jo tiedossa tekstiä mm. kristityn vastuusta yhteiskunnallisen hyvinvoinnin edistäjänä.
Minulta ei myöskään lipsahtanut mitään. Kyllä, Jyväskylässä seurakunnan luottamushenkilöinä toimivat vihreät päättivät blogin perustamisesta. Koska hankkeesta päättäneet ovat tainneet kaikki allekirjoittaa Tulkaa kaikki -liikkeen ohjelman, päätimme kysyä Tulkaa kaikki -liikkeen valtakunnallisilta aktiiveilta sopiiko, että perustetaan Tulkaa kaikki -blogi. Tulkaa kaikki -liike on yhä poliittisesti sitoutumaton. Kuten Jorma Hentilä toteaa, liikkeessä on väkeä poliittisen kentän laidasta laitaan. Esimerkiksi Keski-Suomessa viime syksyn vaaleissa Tulkaa kaikki -liikkeen listoille oli ilmoittautunut ehdokkaita paitsi vihreistä, myös kokoomuksesta, sdp:stä ja vasemmistoliitosta. Tuleviksi kirjoittajiksikin blogiin on lupautunut ihmisiä muista puolueista ja varmasti kirjoittajissa tulee olemaan heitäkin, jotka eivät toimi missään puolueessa. Tulkaa Kaikki -liikkeeseen mahtuu ja siellä on väkeä siis ihan puoluetaustasta tai -taustattomuudesta riippumatta. Vihreitä kyllä ehkä eniten, en tiedä.
Liisa K.
”Keskustelun” todellisena tavoiteena ei voi olla mikään muu, kuin se, että väsyisimme tuohon jankutukseen. Sen jälkeen, kun emme enää jaksa, niin asioita on helppo viedä eteenpäin. Joten ennustan TK-liikkeelle vielä hyviä aikoja kirkossamme.
Kuparinen paheksuu sitä että kirkossa järjestetään avioliitto leirejä! Ei näitä vihreitten höpinöitä pitäisi ottaa vakavasti mutta kun heillä on valtaa. Kun kuuluu TK-liikkeeseen voi esittää mitä tahansa perusteetonta roskaa. On hämmästyttävää että kirkon suvaitsemattominta väkeä nimitetään liberaaleiksi.
Toista osaa en ymmärtänyt. Suomessa on ollut tasa-arvoinen avioliittolaki vuodesta 1930 eli lain mukaan puolisot ovat keskenään tasa-arvoisia. Jos joku haluaa muuttaa lakia tältä osin niin sitä minäkin vastustan.
Juhani Ketomäki jälleen. En kirjoittanut paheksuvani avioliittoleirien järjestämistä. Pyydän kiinnittämään enemmän huomiota totuudessa pidättäytymiseen.
Liisa K.