Äskettäin alkanut Se löytyi – valtakunnallinen mediamissio herättelee taas esiin vanhoja körttiläisiä ennakkoluuloja ihmisen kääntymisestä. Samat antipatiat ilmenivät aikoinaan Jaakko Eleniuksen kritiikissä Kalevi Lehtistä ja Billy Grahamin Missio Helsinki – kampanjaa vastaan.
Kyvyttömyys tahdonratkaisuun
Luterilaisuuteen on perinteisesti kuulunut syvä epäilys sellaista ajatusta kohtaan, että ihminen voisi jotenkin vaikuttaa tai valmistautua kääntymiseensä. Luterilaisuuden reformaatioaikana torjumaan katoliseen vanhurskauttamisoppiin kuului ajatus, että kun ihminen teki voitavansa (facere quod in se est), Jumala luki tämän tahdonaktin hänelle vanhurskaudeksi.
Martti Luther esittää tämän kritiikin aikansa katolista vanhurskauttamisoppia kohtaan mm. vuoden 1517 Disputaatiossaan skolastista teologiaa vastaan. Sen teeseissä sanotaan:
- On täysin absurdia tehdä seuraava johtopäätös: erehtyväinen ihminen voi rakastaa luotua yli kaiken. Niinpä hän voi rakastaa Jumalaa yli kaiken (Scotusta ja Bieliä vastaan).
- Toivo ei kasva ansioista, vaan passioista, jotka tuhoavat ansiot (yleistä näkemystä vastaan)
- Ihmisen puolelta armoa ei edellä mikään muu kuin valmistautumattomuus
Disputaation ja reformaatioajan keskustelun ymmärtämisessä on syytä tehdä eräitä huomioita. Luther kritikoi katolisen vanhurskauttamisopin variaatiota, jota kutsutaan nominalistiseksi (mainiten nimeltä pari tämän koulukunnan kuuluisinta teologia). Nominalistisessa vanhurskauttamisopissa keskiössä oli ihmisen rakkaus. Kun ihminen päättää rakastaa Jumalaa – ei siis uskoa – Jumala lukee tämän tahdon rakkausaktin hänelle vanhurskaudeksi. Uskonpuhdistuksen vanhurskauttamisopissa keskeiseksi käsitteeksi nousee tämän sijaan usko, joka on Jumalan tuntemiseen liittyvä käsite.
Nominalistinen vanhurskauttamisoppi perustui käsitykselle, että Jumala on kaikkien tunnettavissa, eräänlainen kaiken luonnollisen hyvän huipentuma ja antaja. Ihminen päättää rakastaa häntä ja saa palkinnon. Luterilaisessa ajattelussa Jumala taas kätkeytyy monella tavoin vastakohtiinsa. Hän ei ole yksinkertaisesti vain valittavissa rakkauden kohteeksi. Ihmisen ennakkokäsitykset hänestä ovat virheellisiä. Siksi Jumala lähestyy ihmistä ristin ja armonvälineiden välityksellä. Niissä hän on läsnä ihmisen ennakkokäsitysten vastaisesti. Saadessaan vaikuttaa ne vievät ihmisen monenlaiseen ahdistukseen eli passioon, koska ne näyttävät ensin niin typeriltä. Vaikuttaessaan ne paljastavat, että ihmisen ajatukset Jumalasta vasta typeriä olivat. Kun ne karsivat ihmisen ennakkoluulot, niihin kätkeytyvä hyvyys paljastuu, ja ne synnyttävät silloin uskoa. Siksi armonvälineet ovatkin luterilaisuudessa aivan keskeisessä asemassa. Tärkein luterilainen tunnustuskirja, Augsburgin tunnustus, opettaa uskon syntymisestä:
”ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin … Jotta saisimme … uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” (Augsburgin tunnustus IV-V)
Suhtautuminen julistukseen ja armonvälineisiin
Lutherin disputaatiossa korostama passio ei tarkoita sitä, että ihmisen tulisi suhtautua passiivisuudella Jumalaan ja pelastukseen, vaan sitä, että Jumalan lähestyminen aiheuttaa ihmisessä monenlaista passiota, ahdistusta, joka valmistaa armoon. Mission todistuspuheenvuoroissa toistuu kertomus, kuinka ahdistus on ajanut ihmiset Raamatun ääreen ja rukoukseen sekä murskannut harhaisia jumalakuvia ja väärää hengellisyyttä.
Valmistautumattomuus ei siis tarkoita sitä, että ihmisen – saati kirkon – pitäisi suhtautua piittaamattomasti julistukseen. Luterilaisuus suhtautuu asiaan noudattamalla erottelua ihmisen ylä- ja alapuolisiin asioihin. Yläpuolisiin kuuluu uskon synnyttäminen, alapuolisiin taas armonvälineiden käyttäminen ja sanan kuuleminen. Ihmisen monenlaisen kyvyttömyyden oikea ymmärtäminenkin ajaa passioon ja Jumalan luo. Silloin hänet on tavallaan jo valmisteltu astumaan kirkkoon tai lukemaan missioesite. Armonvälineiden vaikutuksessa ihmisen ennakkokäsitykset Jumalasta osoittautuvat virheellisiksi ja Jumala yllättää ihmisen, osoittautuu hänelle ihmeelliseksi. Se johtaa usein haluun kertoa Jumalan hyvyydestä toisille.
Ihmisen passiivisuuden korostus luterilaisuudessa ei siis suinkaan tarkoita sitä, että julistustyö olisi jotakin, jota kirkon tulisi olla tekemättä. Päinvastoin! Koska kirkolle on annettu armonvälineet, jotka synnyttävät uskoa, evankeliumin opettaminen ja sakramenttien jakaminen ovat kirkon ja sen viran keskeiset tehtävät. Niin kauan kuin julistus keskittyy siihen, mitä Jumala on tehnyt ja tekee, ollaan evankeliumin ja sen vaikutuksen ytimessä. Jos julistus keskittyy siihen, mitä ihminen tekee, on ajauduttu ytimestä syrjään. Pahoin pelkään, että tämä riski on nykyään suurempi kirkon omissa kuin yhteiskristillisissä kampanjoissa.
Aineistoa
Luterilaisten tunnustuskirjojen olennaisia kohtia kääntymisestä
Tunnustuskirjat opettavat ihmisen kykyjen ja Jumalan suhteesta uskon syntymisessä:
Sellainen ihminen, joka ei vielä ole kääntynyt Jumalan omaksi eikä uudestisyntynyt, voi kyllä ulkonaisesti kuunnella ja lukea … sanaa. Ihmisellähän on vielä lankeemuksen jälkeenkin jonkin verran vapaata tahtoa, joka kykenee ulkonaisiin toimintoihin: hän pystyy menemään kirkkoon, hän kykenee kuuntelemaan tai olemaan kuuntelematta saarnaa. (FC Ep. II, 53)
Jumala, Pyhä Henki, ei … vaikuta kääntymystä ilman välineitä, vaan hän käyttää siihen Jumalan sanan saarnaa ja kuulemista, […] Siinä sanassa Pyhä Henki vaikuttaa ja avaa sydämet, […] Kääntymisen saa aikaan yksin Pyhän Hengen armo ja voima, ihmisen käännyttäminen on yksin hänen työtään. (FC SD II, 4-6)
Predestinaatiosta ne opettavat:
Valittujen harvalukuisuus johtuu siitä, että monet eivät ollenkaan kuuntele Jumalan sanaa vaan ehdoin tahdoin väheksyvät sitä, tukkivat korvansa ja paaduttavat sydämensä. Näin he sulkevat Pyhän Hengen säännöllisen tien, niin ettei hän voi tehdä heissä työtään. Vaikka he kuulisivatkin sanan, he piittaamattomina viskaavat sen tuulen vietäväksi. Syypää tähän ei ole Jumala eikä hänen suorittamansa valinta vaan heidän oma ilkeytensä. (FC SD XI, 11)
Luettavaa
Luterilainen spiritualiteetti. Martti Lutherista nykypäivään
Minusta on jännää,että meillä on Kaiken Ennaltatietävä Jumala. Että Hän Oli, On jaTuleva On. Tästä vinkkelistä katsoen, me saamme olla rauhassa sen suhteen, kuka pääsee Taivaaseen. Mutta voi sen Lahjan ottaa vastaan-tai kieltäytyä. Kastamalla ja opettamalla lapsi säilyy uskon tiellä (huom. vanhempienkin vastuu) ja tuhlaajapoikakin saa aina tulla takaisin. Se, miten se puetaan sanoiksi, onkin jo eriyttävä tekijä. Minulla on ollut (näinä päivinä se tuntuu etuoikeudelta) Armo tulla sekä kasvamalla kasteen kautta, että uskoontulon, että tuhlaajatytön osaan. Ymmärrän näistä lähtökohdistani jotain ihmisten eripuraisista ajatuksista. kaikki ovat niin oikeassa. Ja ehkä on hyvä, että on se Oma Koti jo täällä maan päällä. Ja ne opit, jotka tietää, keneltä on ne saanut. Minulla on ystävät eri kristillisistä srk:sta-minulle se on rikkaus. Mutta kaikille sanon yhteisesti, älkää käännyttäkö -jo uskovia- omiin srk:iinne, kuten havaitsin tehtävän yhteiskristillisyyden alussa. Siinä rikotaan paljon.
Kiitos blogistille kirjoituksesta. Itsekin sain postissa tuon ”Se löytyi vihkosen”. Muistan myös Billy Grahamin ajan ja Kalevi Lehtisen. Muistaakseni Risto Ahonen ja Eero Huovinen analysoivat näitä julistajia omissa kirjoituksissaan.
Blostisti esittää luterilaisuuden tahdon problematiikan jonka uskonpuhdistus lanseerasi Augustinukselta, ja josta Martti Luther sai paljon vaikutteita hänen pelastusta ja armoa koskevista opeistaan. Augustinuksen aikana ihmisen tahdosta opetettiin myös toisin ja Augustinuksen opetukset tahdosta olivat kristikunnassa marginaalissa. Luther kehitti ja jalosti tätä Augustinuksen mallia sidotusta tahdosta. Tuloksena oli pessimistinen antropologia, jotkut pitävät sitä taas realistisena, Raamatullisena. Lukuvinkkinä voisi mainostaa; https://evl.fi/documents/1327140/32129628/Pelastus+Synodaalikirja+2022+FINAL.pdf/9faee748-c09a-f56c-1b7b-c14e75906746?t=1659291510827, sivut 237-239.
Blogisti kirjoittaa; ”Valittujen harvalukuisuus johtuu siitä, että monet eivät ollenkaan kuuntele Jumalan sanaa vaan ehdoin tahdoin väheksyvät sitä, tukkivat korvansa ja paaduttavat sydämensä.”
Pidän tätä lausumaa suurena puhalluksena, jolla uskonpuhdistajat vastuuttavat ihmisen, vaikka ihminen ei voi tahtoansa muuttaa. Mitä muuta ihminen voisikaan tehdä jos hänen tahto on sidottu?
Paremman kuvan pelastuksesta antaa toinen kohta jossa ilmenee monergistinen luterilainen Jumala kuva;
”Jumalan iankaikkinen valinta ( predestinatio ) tarkoittaa sitä, että Jumala määrää jonkun pelastukseen. Se ei koske yhtä lailla hurskaita ja pahoja, vaan sen kohteena ovat ainoastaan Jumalan lapset, ne jotka on valittu ja määrätty iankaikkiseen elämään, ennen kuin maailman perustustakaan oli laskettu. Paavali sanoo siitä Ef. 1:4): Jumala on valinnut meidät Kristuksessa Jeesuksessa ja “määrännyt lapseuteen”.
https://tunnustuskirjat.fi/yo/11.html
Miten hän blogisti näkee tämän tunnustuskirjojen kohdan.
Heräsi tässä muutama aika sitten epäilys. Ei siitä onko Luterilainen opetus oikeaa, vaan siitä käsitetäänkö se yhä oikein.
On selvää, että kun tulee uskoon ja syntyy elävä yhteys Jeesukseen, niin Jeesus ja hengelliset asiat tulevat tärkeiksi ja jopa elämässä kaikkein merkityksellisimmiksi. Jolloin alkaa hakeutua seurakunnan toimintaan ja kaipaa hengellistä kasvua ja rakentumista. Jollei tätä uskon vaikuttamaa elävää yhteyttä ole, niin uskonelämälle vättämättömillä asioilla ei ole hänelle suurta merkitystä. Silloin ne jäävät asioikisi muiden asioiden joukkoon.
Jollemme voisi ottaa pelastusta vastaan, niin silloin evankeliumin julistus on turhaa. Miksi sitten julistetaan evankeliumia? Silloin myös Paavali ja kumppanit toimi väärin kehoittaessaan ihmisiä uskomaan evankeliumin. Jos kiellämme uskoon tulon, niin samalla kiellämme uskon merkityksen.
Uskolla on merkitystä vain dynaamisenä voimana, joka saa muutosta aikaan.Uskova pääsee jatkuvaan sisäiseen muutosprosessiin.
Ilman tätä uskon voimaa meillä ei olisi Luterilaista kirkkoa eikä oppia.
Luther varoitti vakavasti siitä että hänen jälkeensä oikea opetus katoaa.
Nyt yhä vedotaan Lutheriin ja hänen sanoihinsa, mutta käsitetään se moninpaikoin väärin.
Luterin opetuksen keskiössä oli oikean uskon kohde, eikä oika usko. Nyt usko on laitettu kohteen tilalle. Emme pelastu omaan uskoomme luottaen. Juuri niin kuin Luther: ”emme voi omasta uskoa ym.”.. . Nyt tämä oikeassa olemisen usko on syrjäyttänyt oikean uskon kohteen. Puhutaan kasteen armosta, mutta jätetään sanomatta se että kaste sisältää Jumalan armon Kristuksessa ja kakessa siiinä mitä Hän on.
Silloin kirkon rivijäsen yrittää turvatua vain siihen tekoon, joka hänelle on lapsena suoritettu. Käsittämättä sitä, että synnit on anteeksi annettu ja sovitettu. Josta oikeasti on kyse. Kasteen armolla syntistä lohduttaminen ei auta, eikä vapauta syyllisyydestä. Eihän hän käsitä silloin sitä mistä kasteessa on kyse.
Tarvitaan välttämättä usko, jolla voi ottaa Jumalan lahjat vastaan ja etenkin syntien anteeksiantamuksen. Uskokin on Jumalan lahja, mutta sekin on vastaanotettava. Lahjasta kun voi myös kieltäytyä.
Paanaselle totean, että ensinnäkin on olennaista, että perisynti ei koske vain tahtoa, vaan intellektiä, ts. ’näkymätöntä’ koskevaa ymmärrystä. Luterilaisen tunnustuksen mukaan se koskee ensisijaisesti ymmärrystä. Tahdon vääristyneisyys ja kietoutuneisuus vain maalliseen hyvään on seuraus tästä ymmärryksen hämärtymisestä ja kääntymisestä pois Jumalasta, jota ihminen ei voi itsestään lähtöisin korjata. Synodaalikirjan esityksestä puuttuu valitettavasti täysin tämä aspekti. Pyydän anteeksi pitkää lainausta, joka kannattaisi oikeastaan lukea latinaksi, ja jonka ymmärtämiseksi prhaiten tarvitsisi vielä Jumalan kuva -opin illuminationistisen tulkinnan tuntemusta:
”Tahdoimme näet viitata siihen, että perisyntiin sisältyvät myös seuraavat sairaudet: Jumalan tuntemuksen puute, Jumalan halveksiminen, jumalanpelon ja Jumalaan luottamisen puuttuminen sekä kykenemättömyys rakastaa Jumalaa. Nämä ovat ihmisluonnon suurimmat viat, ja ne suuntautuvat aivan erityisesti kymmenen käskyn ensimmäistä taulua vastaan.
Mitään uutta emme ole tässä sanoneet. Oikein ymmärrettynä vanha määritelmä sanoo aivan saman asian väittäessään, että perisynti on alkuvanhurskauden puuttumista. Mitä sitten on vanhurskaus? Skolastikot käyvät tässä kiistaa muodollisista kysymyksistä, mutta eivät selitä, mitä alkuvanhurskaus on. Edelleen on huomattava, ettei vanhurskaus Raamatussa rajoitu vain kymmenen käskyn toiseen tauluun, vaan siihen kuuluu myös ensimmäinen taulu, joka käskee jumalanpelkoon, uskoon ja rakastamaan Jumalaa. Näin ollen alkuvanhurskauteen ei ollut määrä sisältyä vain ruumiin ominaisuuksien sopusuhtainen kokonaisuus, vaan myös nämä lahjat: varma tieto Jumalasta, jumalanpelko ja luottamus Jumalaan tai ainakin vilpitön kyky saavuttaa nämä. Tästä on Raamattu todisteena, se kun sanoo, (1 Moos. 1:26, 27) että ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja hänen kaltaisekseen. Mitä tämä muuta on kuin että ihmiseen oli pantu sellaisen viisauden ja vanhurskauden kuva, hänen viisautensa käsitti Jumalan ja että Jumala heijastui hänen vanhurskaudessaan. Ihmiselle oli toisin sanoen annettu nämä lahjat: Jumalan tuntemus ja jumalanpelko, luottamus Jumalaan jne. Tällä tavoin nimittäin selittävät Jumalan kaltaisuuden Irenaeus ja Ambrosius. Jälkimmäinen puhuu paljonkin tähän suuntaan, mm. seuraavasti: ”Ei siis ole Jumalan kaltainen se sielu, jossa Jumala ei alati ole.” Myös Paavali Efesolais- (Ef. 5:9) ja Kolossalaiskirjeissään (Kol. 3:10) osoittaa, että Jumalan kuva tarkoittaa Jumalan tuntemusta, vanhurskautta ja totuutta. Lombarduskin sanoo rohkeasti, että alkuvanhurskaus on Jumalan kaltaisuutta, jonka Jumala on pannut ihmiseen. Me lainaamme vanhojen opettajien sanoja, jotka käyvät täysin yksiin sen kanssa, miten Augustinus Jumalan kuvaa tulkitsee.
Niinpä siis vanha määritelmä sanoessaan syntiä alkuvanhurskauden puutteeksi ei sisällä vain sitä, että ihmiseltä alempien voimien tasolla puuttuu kuuliaisuus, vaan siinä väitetään myös, että häneltä puuttuvat Jumalan tuntemus, Jumalaan luottaminen, jumalanpelko ja rakkaus Jumalaan tai ainakin voima näiden toimintojen aikaansaamiseen. Opettavathan jopa skolastiset jumaluusoppineetkin, ettei mainittuja toimintoja voida saada aikaan ilman tiettyjä lahjoja tai armon apua. Jotta asia voitaisiin käsittää, me nimeämme juuri nämä lahjat, ja ne ovat Jumalan tuntemus, jumalanpelko ja luottamus Jumalaan. Sanotusta selviää, että vanha määritelmä lausuu tarkalleen saman kuin mekin väittäessämme, että ihmiseltä puuttuvat jumalanpelko ja luottamus Jumalaan, nimenomaan sikäli kuin on kysymys lahjoista ja voimasta näiden toimintojen aikaansaamiseen, ei vain toiminnoista sinänsä.
Aivan samaa tarkoittaa Augustinuksen käyttämä määritelmä, jonka mukaan perisynti on pahaa himoa. Tällä hän ilmaisee, että paha himo on tullut menetetyn vanhurskauden sijaan. Kun näet ihmisluonto sairaalloisena ei kykene pelkäämään ja rakastamaan Jumalaa eikä häneen uskomaan, se hakeutuu sitä kohti, mikä on lihallista, ja rakastaa sitä. Jumalan tuomiota se joko suruttomana halveksii tai pelästyksissään vihaa. Näin Augustinuksen määritelmä käsittää sekä vanhurskauden puutteen että sen seurauksena tulleen uuden synnillisen perustilan. Ei paha himo suinkaan ole ainoastaan ruumiillisten ominaisuuksien turmeltumista, vaan myös korkeampien kykyjen kieroutumista siihen, mikä on lihallista. Eivät totisesti käsitä omia puheitaan ne, jotka väittävät, että ihmisessä voi yhtaikaa olla rakkaus Jumalaan yli kaiken sekä paha himo, jota Pyhä Henki ei ole kuolettanut.
Me olemme siis perisyntiä määritellessämme kohdalleen ilmaisseet kummankin seikan. Olemme lausuneet nuo puutteet, ettei langennut ihminen voi uskoa Jumalaan eikä pelätä ja rakastaa häntä. Samoin olemme sanoneet, että ihmisessä on paha himo, joka vastoin Jumalan sanaa kääntyy siihen, mikä on lihallista, toisin sanoen ei etsi ainoastaan ruumiillisia nautintoja, vaan myös lihallista viisautta ja vanhurskautta ja luottaa näihin saavutuksiin halveksien Jumalaa. Eivätkä vain vanhan ajan opettajat, vaan uudemmatkin, sikäli kuin heillä on järkeä päässä, opeta, että juuri nämä kaksi asiaa yhdessä ovat perisynti: nuo esittämäni puutteet sekä paha himo. Näinhän sanoo Tuomas: ”Perisyntiin kuuluu se, että alkuvanhurskaus on riistetty, ja tähän liittyy sielunelämän eri puolien epäjärjestys; ei siis ole kysymys pelkästään puutoksesta, vaan eräänlaisesta turmeltuneesta perustilasta.” Ja Bonaventura: Jos kysytään, mitä perisynti on, oikea vastaus kuuluu, että se on hillitöntä pahaa himoa. Oikea vastaus on myös, että se on sen vanhurskauden puuttumista, joka meillä kuuluisi olla. Kumpaankin näistä vastauksista sisältyy myös toinen. Sama on Hugon mielipide, kun hän sanoo, että perisynti on ymmärryksessä olevaa tietämättömyyttä ja lihassa olevaa pahaa himoa. Tällä hän tarkoittaa: Me olemme syntymästämme asti sellaisia, ettemme Jumalaa tunne, emme usko emmekä luota häneen, vaan halveksimme ja vihaamme häntä. ” (AC II)
Mitä tulee predestinaatioon, lainaamani Samuelin vähättelemä kohta on tunnustuskirjoista, uskonkohdan yksityiskohtaisesta selityksestä. Samuel Paanasen lainaama kohta on saman uskonkohdan tiivistelmä-osasta. Lainaus on määritelmä siitä, mitä termi predestinaatio tarkoittaa. Armonvalitaa avataan myöhemmin tiivistelmä-osassa tarkemmin:
”Jumalan iankaikkinen valinta sitä vastoin ei tarkoita vain sitä, että Jumala ennalta näkee ja tietää valittujen pelastuksen, vaan valinta on pelastumisemme syy. Jumalan armollinen tahto ja suosio Kristuksessa Jeesuksessa luo ja vaikuttaa kaiken, auttaa ja edistää kaikkea, mikä kuuluu meidän pelastumiseemme.
[…]
Jumala on päättänyt, suunnitellut ja säätänyt seuraavan: 1. Ihmissuku on todella lunastettu ja sovitettu Jumalan kanssa, kun Kristus on viattomalla kuuliaisuudellaan, kärsimyksellään ja kuolemallaan ansainnut meille Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden sekä iankaikkisen elämän.
2. Kristuksen ansio ja lahjat tuodaan, ojennetaan ja jaetaan meille hänen sanassaan ja sakramenteissaan.
3. Jumalan ja hänen Pyhä Henkensä tahtovat väkevästi vaikuttaa meissä sanan kautta, kun sitä saarnataan, kuullaan ja tutkitaan. Näin meidän sydämemme käännetään tosi parannukseen ja meitä varjellaan oikeassa uskossa.”
Ennaltamääräämys koskee pelastuksen perustuksen laskemista, mikä sisältää Jumalan pelastustahdon eli primäärisen syyn, sekä sekundääriset syyt, lunastuksen, sanan ja sakramentit, joissa sitä ojennetaan, ja Pyhän Hengen, joka synnyttää niiden kautta uskon. Se erotetaan ennaltatietämyksestä, jonka kautta Jumala tietää sen, kuinka sekundääriset syyt tulevat vaikuttamaan. Jumala ts. ei vaikuta pelastusta suoralla yksilökohtaisella valinnalla. Todetaan:
”Jos me siis haluamme hyödyllisellä tavalla tutkistella sitä, kuinka meidät on ikuisuudessa valittu pelastukseen, meidän on kerta kaikkiaan tyrmeästi ja lujasti pidettävä kiinni siitä, että niin kuin parannuksen vaatimus, niin on myös evankeliumin lupaus universali: se koskee kaikkia ihmisiä”.
Pekan kommenttiin liittyen näen kaski vaaranpaikkaa (eikä vain teoriassa), krisitnuskoa vain pinnallisesti tuntevalle:
– pelastus perustuu uskovan omaan ”uskoon tulemisen” tekoon.
– pelastus perustuu uskovalle ”kasteen toimittamisen suorittamisen” tekoon.
Kummassakin tapauksessa uskon kohde on lipsahtanut ”tekemisen” puolelle.
Ongelman ratkaisu nähdäkseni on evankeliumin julistus (evankeliointi) ja kehotus seuraamaan, armossa Herraa Jeesus Kristusta, Pyhän Hengen voimassa/voimasta.
Moni on näissä asioissa ongelman ratkaisun elämäänsä löytänyt myös ”perinteisen” kirkollisen toiminnan ulkopuolelta/puolella. Joku voisi sanoa: väärin löydetty. Mene ja tiedä. Jotkut ovat jääneet kirkkoon, jotkut eivät. Jotkut ovat löytäneet myös kirkon ”perinteisten” toimintojen parista. Miten sen ”perinteisen toiminnan” sitten ymärrämmekin.
Näyttää siltä, että luterilaisuudestakin tulkintoja on erilaisia. Ja eri ihmiset nekin vielä ymmärtävät eri tavoin. Silti moni ihminen on löytänyt uskon Herraan ja on alkanut siitä ja siinä elää. Onneksi on julistajiakin.
Joka tapauksessa tilastot viittaavat siihen, että ”kastamiset” ovat vähentyneet ja tullevat entisestäänkin vähenemään. Silloin ei ”kasteen armoon” yleisesti (”tilastollisesti”), laajasti ottaen, maassamme enää palata. Aloitetaanko homma kasteesta vai jostain julistuksesta? Aika entinen tuskin enää palaa.
Jukka, erinomaisen tärkeä ja keskeinen kysymys!
Oma arveluni: olemme ”pallo hukassa” kun lapsia ei enää kasteta ja lastensa kastamisesta huolehtivat vanhemmat sekä kummiksi kelpaavat vähenevät. Olemme kirkossa laskeneet liiaksi kasteperinteen pysyvyyden varaan ja menneet mukaan ajatukseen kasteesta nimenanto- ja perhejuhlana (vaikka näitäkin voi toki käyttää tarttumapintana). Olemme myös menneet mukaan maalistumiseen yrittämällä tulkita sekä uskon että kuumuuden uudella tavalla. Olemme laiminlyöneet sen todesta ottamisen, mitä Augsburgin tunnustuksen 2. ja 9. artikla sekä Vähä Katekismus opettavat kasteen tarpeellisuudesta sekä suurista vaikutuksista.
Kun Eero Huovinen julkaisi kirjansa Fides Infantium lasten uskosta ja kasteesta joku arvostelun kirjoittaja totesi: me tarvitsisimme vastaavan laisen tutkimuksen parannuksesta.
Piti olla: kummiuden EI kuumuuden 🙁
Kiitos blogistanne.
Kun Ihminen Jeesuksen opetusta ja hengellistä tiennäyttöä on kyennyt seuraamaan rakkauden asiassa on vaikutus lähipiirissä kuten laajemminkin lähes iankaikkinen. Eli sen vertainen matka mikä aktiivisella muisteluksella nykyäänkin onnistuu 120.teen vuoteen perheen uusissa jäsenissä.
Syntymässä oleva Kirkkolaitos huomasi katsoa taaksepäin ja otti iankaikkisuuden aiemmista tapahtumista ja eri uskomuksista etenkin hallitsijoilta ja korkeammilta virkamiehiltä katsoa eteenpäin kuoleman jälkeen.
Miten Jeesuksen aikalaiset ymmärsivät tavallisessa kansassa iankaikkisuuden. Asiaa voi selvittää Vanhasta Testamentista, tai Uudesta, mutta huomata voi vanhimman löytyneen Uuden kirjan kopiointinumeron.
Näin Itse ymmärrän Jeesuksen olleen Jumalan rakkautta kirkastamsssa ja joka halusi kertoa mahdollisuuksistamme muokata elämästämme parempaa rakkaudellisuuden jakamisessa mikä hyvin kestää vaikutuksessaan iankaikkisesti.
Eihän tämä perinteiseen mysteerien maailmaan istu, mutta kysyä voi millaisena sitten Jeesusta pitäisi nauttia; kuolleena, ylösnousseena, kidutettuna ja murhattuna, vaikko tänäänkin elävänä Rakkauden Opettajana.
Kirkkolaitoksemme huomatakseni itsekään ei tiedä mitä ja mistä opettaisi. Joten, ei kun tuumaamaan.
Kommenttinne alussa mainitsitte alkuvanhurskauden.
Onko tämä asia mikä syntyi kun Jumala kielsi.
Eikö tämä olisi vaikeaa huomata kun paremmin saa katsoa vielä orastavia lahjoja silloisessa Ihmisen anomalian erijatkuvuudessa Jumalan suurenmoisia lahjoina omassatunnossa ja kyvyssä valita.
Kuudennen päivän Ihmisen anomalia oli kovasti yhtä muiden Jumalan luomien eläinten kanssa. Olisiko siis ollut hyvä jatkaa luonnonmukaista elämää missä mekään emme olisi tässä kirjoittelemassa.
Katolisen Kirkon konkregatio hyväksyy myös Ihmisen kuudennen päivän anomalian, mutta siellä ei ole vielä päästy kahdeksannen päivän edellisen diskontinuiteettiin.
Missä luomisen vaiheessa Ihmistä katsoen puhutaan siis alkuvanhurskaudesta kirjoituksissa.
Alkuvanhurskaus on skolastinen teologinen käsite, joka merkitsi kutakuinkin osallisuutta Jumalasta ja Jumalan intuitiivista tuntemista. Se oli se yhteys Jumalaan, joka lankeemuksessa menetettiin. Augsburgin tunnustuksen puolustus selittää sitä lyhyesti viitaten skolastiseen keeskusteluun.
Apostoli Paavali sanoo, että yhden ihmisen, Aadamin, lankeemus toi synnin ihmiskunnalle. Ja sen vuoksi yhden ihmisen vanhurskaus tuo pelastuksen kaikille jotka siihen uskovat (Room. 5:12-21) Onko tuo Alkuvanhurskaus muuta kuin Adamin vanhurskaus ennen lankeemusta (Eeva följyssä). Ja Jeesuksen tuoma Vanhurskaus Ristinkuolemalla ja Ylösnousulla, joka meidät palauttaa tuohon Alkuvanhurskauteen.
Kiitos blogistille selkeästä kannasta. Luther oli myös varma asiastaan, kuten myös Augustinus, ja myös Paavali, joka taas sai opetuksensa suoraan Herralta, näin uskon. Mielestäni nämä kaikki pitävät opetuksessaan yhtä.
Pekka Pesonen kirjoitti: ”Jollemme voisi ottaa pelastusta vastaan, niin silloin evankeliumin julistus on turhaa. Miksi sitten julistetaan evankeliumia? Silloin myös Paavali ja kumppanit toimi väärin kehoittaessaan ihmisiä uskomaan evankeliumin. Jos kiellämme uskoon tulon, niin samalla kiellämme uskon merkityksen.”
Pekan käsitys on hyvin yleinen, mutta siinä on pieni kompastus.
Evankeliumihan on juuri se joka synnyttää ihmisessä Uskon. Pelastus tulee ihmiselle siis uskon myötä, kun hän kuulee Evankeliumin. Ei tarvita mitään vastaanottamista, koska usko syntyy Jumalan Sanan, Evankeliumin Voimasta. Jolla on korva se kuulee!
Kun lapsi kastetaan Kristukseen, niin hän saa omistaa Jumalan lahjan Kristuksessa. Tämän Jumalan Lahjan opettaminen on Kirkon tehtävä ennenkaikkea lapsille ja edelleen maailmassa kaikille. KAIKKI EIVÄT KUULE, mutta kaikille tulee julistaa.
Paavali kirjoitti: ”Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
Onhan kirjoitettu: ”Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi”. 1.Kor.1:18-19
Jos ihminen ei vastaanota (tai ota vastaan, ei ymmärrä, halua) evanleliumia, julistuksesta huolimatta, tuleeko tai säilyykö silloinkin kasteessa usko ja pelastus? …
Jotenkin tässä ollaan niin ”poteroituneita”väittelyssä, että vähän kuin ei nähtäisi metsää puilta.
Jos en itse olisi saanut julistusta ja sitä vastaanottanut (suostunut siihen), en nyt istuisi tässä (turhautuneena?) kirjoittamassa. Mikä siis on todellinen ongelma?
– Ei julisteta niin, että vastaanottaja tietäisi tai ymmärtäisi.
Kysymys on kaikenaikaa uskon syntymisestä ihmisessä. Olemme kaikki varmasti samaa mieltä siitä, että usko on Jumalan teko ihmisessä. Jos siis Jumala vaikuttaa ihmisessä uskon, niin eikö se riitä?
”Mikä siis on todellinen ongelma? – Ei julisteta niin, että vastaanottaja tietäisi tai ymmärtäisi.” Sain kerran näyn/unen, että ”Sanoma on julistettava niin, että sen voi juostessa lukea”. No, eikö sen silloin tule olla lyhyt, ytimekäs, selkeä. ”Jeesus kuoli Ristillä sinunkin syntiesi tähden”, ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, ja sinun perhekuntasi” jne. Mutta ongelma onkin se, että Kaanaan kieltä halveksii jo uskovatkin. On sentään sanottu, että ”Jumalan sana ei tyhjänä palaja”. Miten ”palaa” mainos, iskulause: ”se löytyi”. No, ainakin se herättää kysymään, mikä löytyi-ja kenelle. Kuulen jo muutaman ainakin sanovan: ”Ihan hyvä varmasti noille, minä en tarvitse, kiitos vain”. Minusta paluu silti Raamattuun, on se ydin, jolla lapset vielä kirkkain silmin laulavat Jeesuksesta. Kaikki vippaskonstit taivastielle, ovat vain konsteja. Verinen Ristin Mies ei kaikille kelpaa-se vain on valitettavasti näin. Kaikille syntejään katuville se on tarjolla-tänäänkin.
Jos tarkoitus on, että ihmiset löytävät Kristuksen, olisi otsikon mielestäni oltava ’Hän löytyi’. Vielä parempi taitaisi olla ’Hän löytää’, sillä niin se taitaa olla, että Kristus löytää ihmisen.
Aamen Kaisu! Jokainen jolla on jano, juo halukkaasti, eikä pohdi pitäsikö juoda.
Syntinen, vääryyden ja kuoleman alla oleva kuulee Vapahtajan äänen ja iloitsee.
”Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.
Niin hänelle annettiin profeetta Esaiaan kirja, ja kun hän avasi kirjan, löysi hän sen paikan, jossa oli kirjoitettuna: ”Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen,
saarnaamaan Herran otollista vuotta”. Luuk.4:16-19
Ismo ja Martti- kiitos. Jatketaan rukousta vaan. Ja minua on puhutellut Raamatun kohta: ”Vältä tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä. Sinähän tiedät, että ne synnyttävät riitoja. Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikille, kyetä opettamaan ja kärsimään vääryyttä.” (2. Tim. 2:23-24) Tässä meille kaikille opettelemista aina välillä 🙂
Jumalaparka, moneen mutkaan on taivuttava ihmisen ”himon” takia. Ihminen luo jumalansa, löytääkö jumala enää itsensä (miesten) muovaamista käsityksistä ? Muta kuka on ”antanut kirkolle armonvälineet” ? Onko kirkko monopoli niiden suhteen ( kuten Alko ).
Kirkolla ei taida olla mitään tekemistä Jeesuksen opetuksen suhteen. Hukassa on tämä hengellinen viihdelaitos.
Clotta, kiva kuulla sinusta! Ja reipas kommenttisi kirkon tilasta Jeesuksen opetuksen suhteen oli rohkea veto. Mitä sinä kaipaat kirkolta? Minä odotan, että kirkko olisi se syntisten sairaala, jossa saisi parantua Jumalan Sanalla ja sakramenteilla-ja uskovien rakkaudellisella yhteydellä Hengessä. Olet varmaaankin Totuuteen tahtova, sinun kaltaistesi tähden oikein harmittaa kirkon jäsenenä. Kunpa Äiti Kirkko voisikin sinut ottaa syliin ja lohduttaa aidosti. Aika lässyä, vai mitä-mutta niin minä ajattelen.