Tämä on jotenkin hieno päivä tämä lankalauantai. Oikea toivon päivä kaiken epätoivon keskellä. Kristus astui alas tuonelaan, Kristus laskeutui helvettiin, vei pelastuksen myös sinne, jossa sitä todella tarvittiin ja tarvitaan!
Minusta sellaisella Kristuksella ei ole mitään arvoa, joka ei rakasta joka ikistä luotua, olipa hän sitten taivaassa, helvetissä tai täällä maan päällä. Minusta sellaisella Jumalalla ei ole mitään tekoa, joka ei pysty pelastamaan joka ikistä sielua helvetistä. Niin heikkoa Jumalaa en tarvitse.
Minä en voi kestää ajatusta siitä, että joku iloitsee omasta iankaikkisesta pelastuksestaan ja oikeasta uskostaan ajatellen samalla, että osa ihmisistä – jopa suurin osa – joutuu ikuiseen kadotukseen, ikuiseen eroon Jumalasta, helvettiin. Sellainen julmuus on niin jumalatonta, että mikään määrä raivoisia sanoja ei riitä sitä julmuutta kuvaamaan. Sellaisen ihmisen omahyväisyys, joka kuvittelee itse olevansa pelastettujen joukossa, ja silti uskoo suurimman osan porukasta olevan siellä toisella puolella, on jotakin niin kuvottavaa, ettei sille ole sanoja.
Tiedän tiedän, tottakai minä tiedän, ettei uskovan ihmisen ajatus näin kulje. Ei kukaan iloitse toisen kadotustuomiosta. Mutta kun minulle vaan on sietämätön edes se mahdollisuus, että joku muu ei pelastuisi, ja minä pelastuisin. Minä en voi uskoa Jumalaan, joka valitsee itselleen mieluiset pitämään ikuisesti kivaa keskenään. Ei ei ei. En voi uskoa siihen, en sittenkään, vaikka mieluisiksi tullan yksin armosta. Mikä armo se sellainen on, joka ei yhtäkkiä koskekaan kaikkia? Mikä armo se on, joka jättää ulkopuolelle kaikkein kärsivimmät ja haavoitetuimmat, ne jotka eivät voi mitenkään uskoa hyvään Jumalaan? Mikä sovituskuolema se on, joka ei ylläkään koskemaan kaikkia luotuja?
Mikään vetoaminen siihen, että Jumala kunnioittaa ihmisen valinnanvapautta, ei tässä kohtaa toimi. Se on vain pelkkää todellisuuspakoa. Jos Jumala on oikeasti kaikkivaltias ja oikeasti rakastaa, hän ei salli kenenkään joutua ikuiseen kadotukseen, helvettiin. Ei tavallinen perheenisäkään anna lapsen tappaa itseään valinnanvapauden nimissä. ”Jos lapsi nyt kerran tahtoo tunkea ruuvimeisselin pistorasiaan, niin onhan hänellä oltava vapaus toimia niin?!?!?!?” Jos edes maallinen isämme ei anna meille tapahtua tällaista vapaan tahdon nimissä, niin miten ihmeessä Taivaallinen Isämme muka olisi niin paljon vähemmän rakastava ja välittävä, että antaisi meidän tuosta noin vain vapaasti valita ikuisen kidutuksen ja kadotuksen?
Emme totisesti ole! En koskaan hetkeäkään kuvittele, että minä voisin käskeä tai ohjata tai määrätä Jumalaa, tietää hänen puolestaan saati päättää hänen puolestaan yhtään mitään. Sen sijaan aika usein kyseenalaistan mielessäni meidän ihmisten käsityksiä, kuvitelmia ja opetuksia siitä, mikä on Jumalan tahto.
Minä en koskaan enkä missään tilanteessa pyydä ihmisiä uskomaan itseeni tai siihen, mitä sanon. Minä kerron rehellisiä ajatuksiani, pohdin elämän ja Jumalan salaisuutta omasta vinkkelistäni ja itselleni rehellisenä. Minä en kuvittele olevani opettaja, en profeetta, en saarnaaja. En halua seuraajia, haluan keskustella rehellisesti erilaisten ihmisten kanssa.
En ymmärrä, mihin Jorma Ojala tällä kysymyksellä viittaa. Me blogistit emme millään tavalla edusta Kotimaata, vaan kirjoitamme ihan yksityishenkilöinä täällä.
Siunattua pääsiäistä aivan kaikille!
Myös meille, jotka ymmärrämme väärin.
Emilian hyvä blogi liippaa aika läheltä tota ikuista teodikean ongelmaa. En minäkään, jos uskoisin, tarvitsisi (puhumattakaan, että voisin kunnioittaa) sellaista rakastavaa ja kaikkivaltiasta Isää, joka antaa kaiken pahan, mitä maailmassa on, tapahtua, eikä puutu asioitten kulkuun millään tavalla varjellakseen luotujaan luonnonkatastrofeilta, sodilta ym. ym. ikäviltä jutuilta. Ja vielä kaiken kukkuraksi antaa näitten raukkojen epäuskoisten syntisten tallaajien joutua ikuisiksi ajoiksi kärventämään nahkaansa siellä helvetin tulimeressä.
Älkääkä nyt konsut pillastuko, älkääkä ruvetko väittämään, että kyllä joka ikinen tapahtuma on Jumalalla hanskassa ja Hän, sallisessaan pahojen asioiden tapahtua, vain koettelee ihmisten uskoa tai rankaisee syntisiä luomiaan tai sitten Hän, kaikkivoipa Jumala ei vaan yksinkertaisesti pärjää tolle vanhalle vihtahousulle, joka järkkäilee näitä vitsauksia.
Kyllä nämä jutut haiskahtavat niin ihmisten omilta muinaisilta sepityksiltä, että rohkenempa kysyä, että kävikö siinä alun alkaen kuitenkin niin, ettei Jumala ihmistä luonut vaan ihminen itselleen Jumalan, jotta saataisiin kansat ja alamaiset pysymään kurissa pelottelemalla helvetin tulella tai tarjoamalla porkkanaksi taivaan ikuista riemua??? Elikkä, jos oot kunnolla ja tottelet kuuliaisesti mitä sulle nää viisaat hengenmiehet, paavit ja papit saarnaa niin pääset ikuiseen iloon ja riemuun (mitä se nyt sitten sisältääkään), tonne yläkertaan, alakerran kadotuksen (mitä se nyt sitten onkaan) sijaan.
Emilia, kirjoitat raskaasta aiheesta, joka leikkaa kristillistä uskoa. On rohkeata ottaa tämä asia puheeksi.
Olen Abba Dorotheoksen opetuspuheita lukiessani oppinut syvästi, ettei ihmisellä ole tuomiovaltaa. Dorotheoksen yksi opetus iski syvälle sisälleni: Joka tuomitsee ihmisen, käyttää Jumala tuomiovaltaa, sillä tuomiovalta on valta päättää ihmisen kohtalo Taivaan ja helvetin väliltä.
Minulla ei ole valtaa tuomita kanssaihmisiä, ja vielä vähemmän valtaa tuomita Jumala. Mikä on kenenkin ihmisen lopullinen kohtalo, ei ole minun vallassani, vaan Jumalan päätöksessä – Hän tekee niin kuin hyväksi näkee. Jumala ei toimi minun tahtoni tai toiveitteni mukaan, vaan oman tahtonsa mukaan. Ihmiselle on kova paikka myöntää tämä mitättömyytensä Jumalan edessä ja tyytyä siihen. Se tekee kipeää.
Minä voin iloita jokaisesta, joka pelastuu, mutta suren jokaista, joka joutuu kadotukseen. Minä rukoilen kaikkien pelastumista, muusta en tiedä.
”Ratkaisu oli se, että sain synnit anteeksi ja pääsin sisälle Jumalan armoon.” Tämä on varmaan monen kristityn kokemus. Olisiko sittenkin oikein sanoittaa asia näin: ”Ratkaisu oli, että ymmärsin Jeesuksen kuolleen syntieni tähden kauan ennen syntymääni ja olleeni Jumalan armon alla jo kasteestani lähtien.”
Emilia. Olen ihaillut tapaasi kirjoittaa vaikeista asioista, ja tapasi kuvautuu minulle varsin rehellisenä. Varsin usein olen kuitenkin eri mieltä. Niin, Jumala on kaikkivaltias ja ehdottoman hyvä. Hän ei haluaisi kenenkään joutuvan kadotukseen. Hänen edessään emme ole demokratiassa, vaan kuningaskunnassa. Kaikki eivät ole, eivätkä halua olla, matkalla sinne. Hän ennenkaikkea kysyy, haluammeko.
Tuonela on meille toinen mahdollisuus. Jeesus itse laskeutui sinne pelastaakseen sinnekin joutuneet.Kuolinhetki on meillä kaikille ikuisuuden ajassa sama hetki joten kaikki kuolleet ja kuolevat ovat samassa ajassa ja voivat kuulla Jeesusta tuonelassa niinkuin taivaassakin.
Kristus on meidän kassamme elämässä ja kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Miten meidän kuolemassamme käy ei ole meidän murheemme vaan meidän vastuumme on elää tämä elämä vakaamuksemme mukaan.
Joillekin meistä Jeesus-kokemus on uskonnollinen , jollekin muulle se on vastaaminen lähimmäiselle tai kun lähimmäinen vastaa meille. Sen kokemuksen muotoa tai paikkaa ei voi päättää.
Kun hindut ojentautuvat karmanlain mukaan pelastuakseen jälleensyntymisestä niin se on heidän eettinen tulkintansa jumalan kosketuksesta. Kun budhalaiset opiskelevat elämään rakastettavan hyväntahtoisesti niin he toteuttavat laupiaan samarialisen esimerkkiä.
Kun venäläiset tytöt riehuvat kirkossa niin he taistelevat oikeudenmukaisuuden puolesta ja kun naiset haluavat saa palkkaa kun miehet niin he vetoavat oikudentuntoon joka on jumalinen jälki omissatunnoissamme.
Näin loputtomiin. Kaikkialla on Jumalan läsnäolon merkit sille jolla on silmät nähdä. Kukin on kutsuttu toteuttamaan ymmärtämäänsä elämää. Varmimmissa turvassa ovat ne jotka eivät ole koskaan edes kuulleet uskonnollista julistusta koska he seuraavat sydämmensä ääntä ilman heihin ammennettuja mielipiteitä.
Kukas nyt sinne kadotukseen pirun grillattavaksi haluais olla matkalla. Mitäs luulet? Miks’ pitäisi olla? Eikä noilla kunkuillakaan enää nykyään missään juuri mitään valtaa ole. Kansakunnan koristeita vain. Onneksi.
Silkka säädyllisyyden tajuni estää minua sanomasta, mitä mieltä olen siitä piskuisesta luterilaisten laumasta, joka tunnustuskirjat toisessa ja Raamattu toisessa kädessä uskoo Sanalla ja sakramentilla matkaavansa itse ikuiseen iloon, samalla ikäänkuin anteeksipyytävästi ja vähän vaivaantuneena valitellen toivottaa miljardi hindua vääräoppisina helvettiin, kun eivät ole lähetystyöntekijöiden kutsuun ymmärtäneet vastata.
Kolme asiaa, jotka Jeesus hylkäsi olivat: koti, uskonto ja isänmaa. Itse lisäisin tuohon listaan vielä etnosentrismin ja nurkkapatrioottisen uskon.