Kristuksen takaisintulosta

Äskettäin kuulin vierasta opetusta. Puhuja väitti, että Jeesuksen omat muka temmattaisiin ylös taivaaseen ennen Jeesuksen lopullista takaisintuloa. Tätä niin sanottua ”salaista ylöstempaamista” Raamattu ei opeta.

Raamatun opetus kiteytyy uskontunnustukseen: ”— ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.”

Raamattu puhuu Jeesuksen näkyvästä takaisintulosta.

Matteuksen evankeliumi 24:27:   ”Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.”

Raamatun sanassa Jeesuksen takaisintuloon liittyy viimeinen tuomio.

Matteuksen evankeliumi 25:31:  ”Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.”

Jeesuksen takaisintulon näkevät kaikki maailman silmät yhtä aikaa.

Ilmestyskirja 1:7: ”Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.”

Jeesuksen takaisin tulo on suuri ilo ja vapautuksen hetki jokaiselle joka elää Kristuksen yhteydessä. Silloin täällä maan päällä kilvoitellut kirkko muuttuu perille päässeitten riemuitsevaksi kirkoksi.

Sen sijaan niille jotka ovat Jeesuksen hyljänneet tuo hetki on tuomion hetki.

Augsburgin tunnustus sanoo asiasta näin:

”XVII Kristuksen tuomiolle tulo

Edelleen seurakuntamme opettavat, että Kristus on aikojen täyttyessä ilmestyvä tuomiolle ja herättävä kaikki kuolleet; hurskaille ja valituille hän antaa iankaikkisen elämän ja pysyvän ilon, mutta jumalattomat ihmiset ja perkeleet hän tuomitsee ikuiseen piinaan.”

Uuden katekismuksen opetus tästä opinkohdasta näkyy sivulla

http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/18.html

 

    • Ari

      Koko Jumalan sana on lakia ja evankeliumia. Tässä ei ole mitään erotusta.

      Kaikki se mikä liittyy ihmisen tekemiseen on lakia, erotuksetta. Edellä olet puhunut hyvistä teoista. Olet siis puhunut laista.

      Kaikki se mikä liittyy siihen että Jumala pelastaa ihmisen Jeesuksen tähden on evankeliumia. Evankeliumi tarjoaa meille rajattoman armon ja anteeksiannon. Tähän armoon liittyy usko. Usko tartuu siihen lupaukseen, missä ihminen yksin armosta, Kristuksen tähden pelastuu uskosta ilman lain tekoja.

      Nyt tässä kohdassa väität ettei Jeesus julistanut lakia.

      Selvästi tulee siis esille että julistuksessasi sekotetaan laki ja evankeliumi. Kun nämä sekottaa niin lopputulos on yhtä erikoinen, kuin jos joku sanoisi että autolla pitää ajaa 50 km ennen kuin sen moottorin saa käynnistää. Mutta kun sekä laki että evankeliumi julistetaan kirkkaana niin silloin auto käynnistetään ensin ja vasta sitten lähdetään ajamaan.

      Laki siis julistaa meille että olemme itsessämme syntisiä. Tämän ´takia tarvitsemme anteeksiantoa. Tämän anteeksiannon antaa Jeesus. Tarvitsemme siis Jeesusta. Oikea lain käyttö siis ajaa ihmisen Jeesuksen luo.

      Evankeliumi sen sijaan julistaa meille että saamme kaikki syntimme anteeksi Kristuksen tähden. Kristuksen sovintotyö on täydellinen. Siihen ei tarvitse eikä siihen voikaan lisätä mitään. Kaikki on armosta. Kaikki on puhdasta Jumalan hyvyyttä. Mitään omaa ansiota ei tule tähän sotkea. Kaikki tulee lahjaksi Herralta. Kaikki on Jumalan omaa tekoa ilman pienintäkään meidän omaa tekoamme.

  1. Seuraavassa olisi ns ”vanhan kirkon” puolustajille niin Matias Rotolle, Juha Heinilälle ja Ismo Maliselle vähän minun omaa tutkistelua asiasta eli miten Jumala suhtautuu ihmisen tekoihin viimeisenä päivänä eli kun ihminen tuomitaan.

    Ensinnäkin EVANKELIUMISTA seuraavat:

    27 Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.(Matt.16)

    Joh. 12:48
    Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.

    Sitten vielä Pietarin sanat:

    1. Piet. 1:17
    Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,

    Edellä siis Raamatun Sanaa josta kaikkien pitäisi ottaa iankaikkisen elämän Sanat.

    Siirrytään sitten ”vanhan kirkon” oppeihin ja aloitetaan Athanasioksen tunnustuksella:

    ””….Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista,

    astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen.

    Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua. ””

    Yllä lainaus viitteestä http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ekumeeni.html

    Siis edellä ollaan vielä samoilla lihjoilla eli teot ratkaisevat kuinka käy viimeisellä tuomiolla.

    Entä kuinka katolinen kirkko ratkaisi tekojen ongelman eli kun ihmiset kuitenkin tekivät syntiä josta evankeliumeissakin opetetaan, katolilaiset keksivät anekaupan ja katumusharjoitukset.

    Entä mitä toi ns ”uskonpuhdistus mukanaan, se romutti anekaupan ja julisti kaikenkattavan armon nimeen joka saadaan jo vauvana kasteessa. nyt ei siis ole syntiä joka estäisi pelastuksen vaan armo kattaa kaikki synnit.

    • Ari

      Jo syntiinlankeemuksesta lähtien ihminen on tarvinnut anteeksiantamusta. Ongelma siis ei tullut vasta ”vanhan kirkon” aikana kuten annat ymmärtää.

      Ratkaisu ihmisen tarpeeseen saada anteeksianto on tullut Jeesuksen sovintotyössä. Meidän syntimme on kannettu ristin puulle. Tästä sovintotyöstä aukeaa koko evankeliumi. Ihminen saa armahduksen. Ristin työ täytti kaiken. Se ei jäänyt puolitiehen. Siihen ei tarvitse lisätä mitään. Siksi ristin sanoma on koko ihmiskunnan pelastus.

      Tästä ristin sanomasta me tulemme osallisiksi jo kasteen hetkellä. Roomalaiskirjeen kuudes luku kertoo että meidät on kasteen kautta yhdistetty Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Armon antaminen kasteen kautta ei siis ole vasta Lutherin keksintöä kuten yllä virheellisesti annat ymmärtää, vaan tämä on koko yhteisen eli katolisen eli maailmanlaajuisen kirkon opetus.

      Nikean tunnustus toistaa Pietarin helluntaisaarnan sanoman, kun siinä sanotaan: ”Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi.”

      Pietarin helluntaisaarnassa sanotaan kasteesta, että se annetaan syntien anteeksiantamiseksi. Siinä sanotaan myös että kaste antaa Pyhän Hengen: ”Niin te saatte.” Pietari sanoo myös että tämä Pyhän Hengen antava kaste, jossa synnit annetaan anteeksi kuuluu antaa myös pienille vauvoille: ”Teidän lapsillenne.” Alkukielen kreikkalainen teknon -sana tarkoittaa sellaista pikku paaperoa, joka tulee ulos äidistä synnytyksen välityksellä.

      Tämän helluntaisaarnan pohjalta on Nikean tunnustuksen kolmas uskonkohta muotoiltu:

      ”Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä ja Pojasta ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta. Uskomme yhden, pyhän, yleisen ja apostolisen kirkon. Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.”

      Tässäkin kuolleitten ylösnousemus on Pyhän Hengen työ. Se ilmaistaan heti kasteeseen liittyen.

      Ilmestyskirjan seitsemännessä luvussa kerrotaan valkopukuisista ihmisistä jotka ovat tulleet perille taivaaseen. Valkea puku viittaa kasteeseen. Ilmestyskirjan kaikki valkean puvun kohdat viittaavat kasteeseen. Kasteessa meidät on pesty Karitsan veressä eli siis meidät on liitetty Golgatan sovintotyöhön ja täydelliseen syntien anteeksiantoon, sovituksen osallisuuteen, armahdettujen joukkoon, pyhään kansaan, perille pääsevien ja jo päässeitten joukkoon. Tuon Ilmestyskirjan kohdan mukaan kaste antaa meille ruumiin ylösnousemuksen ja tulevaisen maailman elämän.

      Ja jotta et tekisi tästä koko kristikunnan yhteisestä tunnustuksesta, Nikean tunnustuksesta, jonkin yksittäisen kirkkokunnan asiaa ikään kuin se olisi jonkun toisen kirkkokunnan opetuksia vastaan, niin panen tähän vielä tuon Nikean tunnustuksen kohdan ”yhteisestä” eli ”yleisestä” eli ”katolisesta” eli yhdestä ja jakamattomasta koko maailmaa koskevasta seurakunnasta eli kirkosta olevat sanat myös latinaksi:

      ”Et unam, sanctam, catholicam et apostolicam ecclesiam.”

      ”ja yhden, pyhän, katolisen ja apostolisen kirkon.”

      Kun luterilainen kirkko pitäytyy tähän tunnustukseen missä Jumalan kansa eli kirkko on Pyhän Hengen työ ja jonka välityksellä meidät kasteen kautta otetaan syntien anteeksiantamuksen, ruumiin ylösnousemuksen ja tulevan maailman elämän yhteyteen, niin saamme siis huomata että meidän pelastuksemme on alusta loppuun asti yksistään Jumalan työ.

  2. ”Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.” (Matt.16:27)

    Nyt täytyy tuoda esiin sellainen näkökulma, joka on lujana Kristillisen opetuksen perustastassa, nimittän se, että Kristityn teot ovat Jumalassa tehdyt. Meillä ei ole enää omia tekoja siinä mielessä, että lukisimme niitä itsemme hyväksi Jumalan edessä. (Jota omavanhurskaat tosin puolustavat ja johon me kaikki välillä eksymme.)

    Luen tuon Matt.16:27 kohdan siten, että jokainen joka pysyy omissa teoissaan saa sen mukaan kuin ansaitsee. Mutta ne jotka ovat Kristuksessa eivät enää vaella ns. omissa teoissa, vaan Kristuksessa, johon meidän vanhurskaus on kätkettynä. Paavali sanoo:

    ”Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
    Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.
    Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.
    Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta, sillä niiden tähden tulee Jumalan viha, ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte.
    Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne.
    Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan. (Kol.3:1-10)

    Tuossa on tuo sana ”kuolettakaa”, jonka toiset lukevat lihan silmillä ja toiset lukevat sen hengen silmillä. Tuos ”kuolettaminen” pitää ajatuksen hautaamisesta, ikään kuin sitä ei enää ole. Paavali sanoo toisaalla: ”Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.” Room.6:11

    On siis varmasti niin, että Kristitty joka katsoo itseensä ja omiin tekoihinsa, niin myös sen mukaan vaeltaa ja saa myös sen mukaan tuomion. Kristitty taas, joka näkee itsensä syntisenä ja kuolleena ja turvautuu yksin Kristuksen vanhurskauteen saa Hänessä myös täyden lunastuksen teoistaan. Näin Raamattu opettaa selkeästi.

    Tämä ei ole Ari minun omaa tutkiskelua, vaan tämä oppi löytyy Raamatusta kirkkaana kuin vain Kristus voi olla, se on elämä kuolleista, ja puhdas Kristuksen oppi.

    Raamattu ei sotke lakia ja armoa savivelliksi, vaan se menee sekaisin meissä, jotka horjuminen puolelta toiselle. Vain Henki pystyy erottamaan Armon ja lain toisistaan, ihmiselle se on mahdonta.

    Paavali sanoo: ”Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.” Room.8:2
    Ja vielä: ”Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.” 1Kor.2:10 (Lue koko luku, joka on yksi uudentestamentin helmistä ja riisuu ihmisen omat tekemiset pois.)

    On siis täysin varmaa, että ihminen Vanhurskautetaan yksin armosta Kristuksen kautta, eikä enää omien tekojen kautta. Kuten Matias aikaisemmin selkeästi opetti.

  3. Ismo Malinen, siis Raamattu ei tosiaankaan sokte mitään savivelliksi, sen tekee paatuneella sydämellä varustettu ihminen.

    Evankeliumi on selkeä niille joilta Jumala ei sitä SALAA, mutta niille jotka omalla ymmärryksellä sitä yrittää lukea se on todellakin savivelliä, niinkuin juuri todistat.
    Siis eihän tuossa kirjoituksessasi ole päätä ei häntää kun väität ihmisen tekoja merkityksettömiksi vaikka Jeesus tulee maksamaan palkan juuri ihmisten tekojen mukaan, siis voiko ns ”kristitty” siis tehdä mitä vaan ja pelastua kun ne teot on tehty ”kristuksessa”?

    • Ari

      On epäraamatullista väittää, että uskova valkeuden lapsi olisi ilman syntiä.

      1. Johanneksen kirje puhuu valkeudessa vaeltamisesta. Siinä yhteydessä se sanoo, että jos kiellämme olevamme syntisiä niin valehtelemme. Valkeuden lasten yhteys on syntinsä anteeksi saaneitten yhteyttä. Syntiemme poispyyhkiminen ei ole omaa synnittömyyttämme vaan Karitsan veren takia anteeksiannettujen syntien takia puhdistettua elämää.

      1. Johanneksen kirje:

      1:7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

      1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

      1:9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

      1:10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

  4. Ari! Et kai vain halveksi Jumalan Voimaa Kristuksessa ja käännä Kristuksen armoa irstaudeksi? Ei Kristitty tee mitä tahansa, vaan Kristitty on kuollut itselleen ja elää Kristuksessa ja ahkeroitsee Jumalan teoissa kukin tahollaan, ei kuitenkaan sen tähden, että ansaitsisi teoillaan hyvän osan Jumalan edessä. Tuo tie loppui Kristuksessa.
    LAHJAVANHURSKAUS LUETAAN MEILLE KRISTUKSEN TÄHDEN, KUN ME USKOMME JA LAITAMME SEN KAUTTA TOIVOMME JUMALAAN.

    Ymmärrä nyt oikein, että käsittäisit tämän opin salaisuuden, josta Kristinuskossa on kysymys. Ei Jeesusta tapettu sen tähden, että Hän puolusti ihmisen mahdollisuutta tehdä hyvää Pelastuksensa eteen, vaan sen tähden, että Hän julisti Jumalan Vanhurskautta ja ihmisen vääryyden totaalisuutta ja kelvottomuutta pelastuksen asiassa. Fariseukset olivat erimieltä ja sen tähden tappoivat Jeesuksen vääräuskoisena. Fariseukset nimenomaan pitivät kiinni ihmisen vapaudesta toteuttaa Jumalan tahtoa ja näin voittaa itselleen iankaikkisen elämän. He eivät voineet kuunnella Jeesusta, joka osoitti heidän hurskaat tekonsa vain tekopyhäksi uskonnollisuudeksi. Kelvollisuus Jumalan edessä vaatii täydellisyyttä ja sitä ei ihmisellä ole, ei ole yhden yhtä, joka tekee vain hyvää ja kaikki ovat Jumalan kirkkautta vailla.

    Se ajatus , että Kristitty on kaikessa vapaa, ei kuitenkaan tarkoita, että tuo vapaus olisi yllyke lihalle, kuten Paavali sanoo, vaan Kristitty on
    vapaa uskonlain mukaan elääkseen.

  5. Ismo Malinen mietippä seuraavaa JEESUKSEN Sanaa EVANKELIUMISSA:

    Matt. 11:25
    Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.

    Voitko sovittaa tuota itseesi, siis oletko ”viisas ja ymmärtäväinen” vai lapsenmielinen?

    Mitä on lapsenmielisyys, onko se sitä että kun lapsi näkee isän lyövän äitiä niin lapsi ymmärtää ettei isä rakasta äitiä kun lyö tätä, siis yksinkertaisesti ei voi samaan aikaan rakastaa ja lyödä, näin lapsi ajattelee, KUNNES te viisaat ja ymmärtäväiset sekoitatte lapsien ajatukset että kyllä voi rakastaa ja lyödä!
    Samoin KUN lapsesta asti totutetaan uskoon että ”uskovakin” voi langeta lyömään niin tässä on kaiken valheen ja harhan oppi! Tätä ”oikeaa oppia” sitten todistellaan empiirisellä kokemuksella omasta elämästä että kyllä voi rakastaa ja lyödä ja olla uskossa?

    Tuo rakkaus ei ole Jumalasta ja tuo oppi ei ole Pyhästä Hengestä!

  6. Ari

    Tuo viittaamasi kohta EI kehota tulemaan tyhmäksi kelvatakseen Jumalalle. Nykyinen Vanha testamentti oli tuon ajan _ k o k o _ Raamattu.

    Siinä todetaan tyhmyydestä mm seuraavaa:

    5.Mooseksen kirja:
    32:6 Niinkö sinä maksat Herralle, sinä houkka ja tyhmä kansa? Eikö hän ole sinun isäsi, joka sinut loi? Hän sinut teki ja valmisti.

    1.Samuelin kirja:
    13:13 Samuel sanoi Saulille: ”Sinä olet tehnyt tyhmästi. Et ole noudattanut Herran, Jumalasi, käskyä, jonka hän antoi sinulle; muutoin olisi Herra vahvistanut sinun kuninkuutesi Israelissa ikuisiksi ajoiksi.

    2.Samuelin kirja:
    24:10 Mutta Daavidin omatunto soimasi häntä, sittenkuin hän oli laskenut kansan, ja Daavid sanoi Herralle: ”Minä olen tehnyt suuren synnin tehdessäni tämän; mutta anna nyt, Herra, anteeksi palvelijasi rikos, sillä minä olen menetellyt ylen tyhmästi.”

    1.Aikakirja:
    21:8 Niin Daavid sanoi Jumalalle: ”Minä olen tehnyt suuren synnin tehdessäni tämän; mutta anna nyt anteeksi palvelijasi rikos, sillä minä olen menetellyt ylen tyhmästi.”

    2.Aikakirja:
    16:9 Sillä Herran silmät tarkkaavat kaikkea maata, että hän voimakkaasti auttaisi niitä, jotka ovat ehyellä sydämellä antautuneet hänelle. Tässä sinä teit tyhmästi, sillä tästä lähtien on sinulla yhä oleva sotia.”

    Job:
    5:2 Mielettömän tappaa suuttumus, tyhmän surmaa kiivaus.

    Psalmit:
    19:8 Herran laki on täydellinen; se virvoittaa sielun. Herran todistus on vahva, se tekee tyhmästä viisaan.

    * * *

    Jo näissä Jeesuksen ajan raamatunkohdissa näkyy, että Jeesus ei ole tarkoittanut tyhmäksi tulemista kun hän puhui sen puolesta että ihmisen pitää tulla Jumalan lapsen mieliseksi. Ennemminkin hän puhuu siitä miten Jumalan sana tekee tyhmästäkin viisaan, kuten yllä oleva Psalmin sana kertoo.

  7. Aivan omaa luokkaansa selkeydessään on Sananlaskujen kirja. Tyhmyys on siinä esitetty vältettäväksi toiminnoksi. (Huomaa että Sananlaskuissa tyhmyys on ensisijaisesti asenteellista tyhmyyttä, siinä siis sivuutetaan vajaaälyisen merkitys.)

    Sananlaskut:

    1:22 Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa?

    1:32 Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa.

    3:35 Viisaat perivät kunnian, mutta tyhmäin osa on häpeä.

    8:5 Tulkaa, yksinkertaiset, mieleviksi; tulkaa järkeviksi, te tyhmät.

    10:1 Salomon sananlaskut. Viisas poika on isällensä iloksi, mutta tyhmä poika on äidillensä murheeksi.

    10:18 Joka salavihaa pitää, sen huulilla on valhe, ja joka parjausta levittää, on tyhmä.

    10:23 Tyhmälle on iloksi ilkityön teko, mutta ymmärtäväiselle miehelle viisaus.

    12:23 Mielevä ihminen peittää tietonsa, mutta tyhmäin sydän huutaa julki hulluutensa.

    13:16 Jokainen mielevä toimii taitavasti, mutta tyhmä levittää hulluutta.

    13:20 Vaella viisasten kanssa, niin viisastut; tyhmäin seuratoverin käy pahoin.

    14:7 Menet pois tyhmän miehen luota: et tullut tuntemaan tiedon huulia.

    14:16 Viisas pelkää ja karttaa pahaa, mutta tyhmä on huoleton ja suruton.

    14:24 Viisasten kruunu on heidän rikkautensa, mutta tyhmäin hulluus hulluudeksi jää.

    15:2 Viisasten kieli puhuu tietoa taitavasti, mutta tyhmäin suu purkaa hulluutta.

    15:7 Viisasten huulet kylvävät tietoa, mutta tyhmäin sydän ei ole vakaa.

    15:20 Viisas poika on isällensä iloksi, mutta tyhmä ihminen halveksii äitiänsä.

    17:10 Nuhde pystyy paremmin ymmärtäväiseen kuin sata lyöntiä tyhmään.

    17:12 Kohdatkoon miestä karhu, jolta on riistetty poikaset, mutta älköön tyhmä hulluudessansa.

    17:16 Mitä hyötyä on rahasta tyhmän käsissä? Viisauden hankkimiseen ei ole ymmärrystä.

    17:21 Tyhmä on murheeksi siittäjällensä, ja houkan isä on iloa vailla.

    17:24 Ymmärtäväisellä on viisaus kasvojensa edessä, mutta tyhmän silmät kiertävät maailman rantaa.

    17:25 Tyhmä poika on isällensä suruksi ja synnyttäjällensä mielihaikeaksi.

    18:2 Tyhmän halu ei ole ymmärrykseen, vaan tuomaan julki oma mielensä.

    18:6 Tyhmän huulet tuovat mukanaan riidan, ja hänen suunsa kutsuu lyöntejä.

    18:7 Oma suu on tyhmälle turmioksi ja omat huulet ansaksi hänelle itselleen.

    19:1 Parempi on köyhä, joka nuhteettomasti vaeltaa, kuin huuliltansa nurja, joka on vielä tyhmäkin.

    19:10 Ei sovi tyhmälle hyvät päivät, saati sitten palvelijalle hallita ruhtinaita.

    19:13 Tyhmä poika on isänsä turmio, ja vaimon tora on kuin räystäästä tippuva vesi.

    21:20 Kalliita aarteita ja öljyä on viisaan majassa, mutta tyhmä ihminen syö suuhunsa sellaiset.

    23:9 Älä puhu tyhmän kuullen, sillä hän katsoo ymmärtäväiset sanasi ylen.

    26:1 Yhtä vähän kuin lumi kesällä ja sade elonaikana soveltuu tyhmälle kunnia.

    26:4 Älä vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettet olisi hänen kaltaisensa sinäkin.

    26:5 Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettei hän itseänsä viisaana pitäisi.

    26:6 Jalat altaan katkaisee ja vääryyttä saa juoda, joka sanan lähettää tyhmän mukana.

    26:7 Velttoina riippuvat halvatun sääret; samoin sananlasku tyhmäin suussa.

    26:8 Yhtä kuin sitoisi kiven linkoon kiinni, on antaa kunniaa tyhmälle.

    26:9 Kuin ohdake, joka on osunut juopuneen käteen, on sananlasku tyhmäin suussa.

    26:10 Kuin jousimies, joka kaikkia haavoittaa, on se, joka tyhmän pestaa, kulkureita pestaa.

    26:11 Kuin koira, joka palajaa oksennuksilleen, on tyhmä, joka yhä uusii hulluuksiansa.

    26:12 Näet miehen, viisaan omissa silmissään – enemmän on toivoa tyhmästä kuin hänestä.

    28:26 Omaan sydämeensä luottavainen on tyhmä, mutta viisaudessa vaeltava pelastuu.

    29:11 Tyhmä purkaa kaiken sisunsa, mutta viisas sen viimein tyynnyttää.

    29:20 Näet miehen, kärkkään puhumaan – enemmän on toivoa tyhmästä kuin hänestä.

    * * *

    Tähän saatankin lopettaa Vanhan testamentin eli Jeesuksen Raamatun sanojen esillepanon, koska jo näissä näkyy ettei Jeesus suinkaan tarkoittanut sitä että meidän pitäisi tulla tyhmiksi kelvataksemme Jumalan lapsiksi. Pyhässä kasteessa olemme tulleet Jumalan lapsiksi. Hänen lapsinaan meillä myös on lapsen mieli, koska Pyhä Henki on meille antanut Jumalan lapsen mielen.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25