Kristuksen kirkko maan päällä on niiden yhteisö, jotka uskovat evankeliumin, sanoman Kristuksen kautta tapahtuneesta lunastuksesta. (Franz Pieper)
Miten Kristuksen kirkon voi löytää ja mistä tunnistat sen?
Kuka on Kristuksen kirkon pää eli kenellä on ylin valta tässä kirkossa?
Mitä tarkoittaa, kun puhutaan kahdesta erilaisesta kirkosta?
Miksi kannattaa kuulua Kristuksen kirkkoon?
Mitä on kirkon yhteys ja ykseys?
Mitä tarkoittaa kansankirkko ja kansan kirkollisuus?
Kaikki julkaistut blogini:
Paavali käyttää kirjeessä roomalaisille aika huikeita ilmaisuja kuvatessaan kristittyjen yhteyttä Herraansa: ”Jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,”
Martti Pentti, kiitos hyvästä kommentista. Kristuksen kirkon jäsenet ovat yhteydessä Kristukseen ja nämä Kristukseen yhteydessä olevien jäsenten ykseys Kristuksessa tekee Kristuksen kirkon.
Kristillisessä seurakunnassa/kirkossa on aina sekä uudestisyntyneitä että myös uudestisyntymättömiä ihmisiä. Tämä tulee selvästi esille Jeesuksen vertauksessa vehnästä ja rikkaviljasta (Matt. 13).
”Jeesus esitti heille toisen vertauksen taivasten valtakunnasta: ”Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä. Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois. Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin. Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: ’Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?’ Isäntä sanoi heille: ’Se on vihamieheni työtä.’ Miehet kysyivät silloin häneltä: ’Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?’ ’En’, hän vastasi, ’te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin. Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.'”
Uudestisyntyneet ihmiset muodostavat Kristuksen maailmanlaajuisen kirkon riippumatta siitä, mihin seurakuntaan/kirkkokuntaan he kuuluvat tai ovat kuulumatta.
Kasteessa ihminen liitetään paikalliseen seurakuntaan/kirkkoon ja ihmisen uudestisyntyminen tulee erottaa tästä. Kasteen suorittaa ihminen ihmiselle ja se liittä ihmisen maanpäälliseen kirkkokuntaan/seurakuntaan. Uudestisyntymisen taas vaikuttaa Jumala Pyhän Hengen ja evankeliumin kautta ihmiselle ja liittää ihmisen Kristuksen taivaalliseen seurakuntaan.
Ovatko vehnä ja rikkavilja vertauskuvia ihmisistä, uudestisyntyneistä tai -syntymättömistä? Toisaalla Jeesus käyttää siementä uskoa synnyttävän sanan kuvana. Kuulen tässä vertauksessa varoituksen oppiriidoista: Oikean opin vartijat saattavat hyvinkin erehtyä nyhtämään vehnää, kun kitkevät sitä, mitä pitävät rikkaviljana.
Mitä tulee kasteen merkitykseen, viittaan taas kirjeeseen roomalaisille: ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.”
Kiitos Harri hyvästä kommentista. Kaikki uskovaiset kuuluvat Kristuksen kirkkoon. Kristuksen kirkkoon kuuluu ihan kaiken ikäisiä; vauvasta vaariin. Kasteessa Jumala on liittänyt meidät Kristuksen kirkkoon ja lahjoittanut meille pelastavan uskon. Moni kuitenkin luopuu vaelluksen aikana uskosta, mutta onneksi Kristus ottaa takaisin kääntyneet tuhlaajapojat avosylin vastaan.
”Ovatko vehnä ja rikkavilja vertauskuvia ihmisistä, uudestisyntyneistä tai -syntymättömistä?” M. Pentti
Kyllä ovat. Rikkaviljaa (lustetta) eivät nyhdä oikean opin vartijat, vaan Jumala itse enkeliensä välityksellä,
”Hän vastasi heille: ”Mies, joka kylvi hyvää siementä, on Ihmisen Poika. Pelto on maailma. Hyvä siemen tarkoittaa niitä, jotka kuuluvat taivasten valtakuntaan, rikkavilja niitä, jotka ovat Paholaisen vallassa. Paholainen, joka kylvi rikkaviljaa, on Saatana, elonkorjuu on maailman loppu, ja korjuumiehet ovat enkeleitä. Niin kuin rikkavilja kootaan ja hävitetään polttamalla, niin tapahtuu maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka viettelevät pahaan ja harjoittavat vääryyttä.”
Pojan valtakunta maan päällä on hänen kirkkonsa/seurakuntansa.
”Hyvä siemen tarkoittaa niitä, jotka kuuluvat taivasten valtakuntaan, rikkavilja niitä, jotka ovat Paholaisen vallassa.” Uskosta ja epäuskostahan tässä on kyse. Ihmisiä ei voi jakaa alkuperältään joko jumalallisiin tai saatanallisiin. Ero syntyy siitä, mikä siemen on päässyt ihmisen sydämeen itämään. Kristitynkin on varottava maallisen vaelluksensa aikana, ettei omaksu rikkaviljan siemeniä. Uskoakseni taipumus arvioida lähimmäistensä uskon tai opin oikeutta on saatanallisen kylvötyön orasta. Vain enkeleillä on oikeus kitkeä rikkaruohot.
Martti Pentti, mitä kirkon opetuksen arviointiin tulee, niin Jumalan lampailla on lampaan korvat, jolla hän erottaa Hyvän Paimenen äänet kaikista muista äänistä, eikä seuraa vääriä paimenia, eikä hyväksy väärää opetusta. Ongelma on ainoastaan silloin, jos meidän sielumme korva on kuuro.
Kuka sen määrittelee, onko minun korvani tarkempi tai kuurompi kuin lähimmäiseni korva? Lammas kuulee, kun paimen kutsuu nimeltä, mutta ei sen tarvitse paljon muuta paimenen puheesta ymmärtääkään.
Martti Pentti, eipä meidän korviamme tarvitse verrata. Jeesuksen lampaat tuntevat Hyvän Paimenen äänen, eivätkä lähde seuraamaan muita paimenia. On valitettavaa, jos lammas lähtisi seuraamaan ties mitä ääntä eli oppia.
Paimen ei johdata kaikkia lampaitaan samoille laitumille eikä samojen purojen ääreen. Jollekin on jesuiittojen rehu terveellisempää ja joillekin taas lestadiolaisten.
Joskus on monen paimenen lampaita samalla laitumella. Paimenen omat lampaat kuulevat oman paimenen äänen, jota ainoastaan ne lähtevät seuraamaan. Naapurilammas voi lähteä ihan eri paimenen perään. Tärkeää on, että meillä on lampaan korvat, jotta osaisimme seurata oikeaa paimenta.
” Mitä tarkoittaa kansankirkko ja kansan kirkollisuus ” ?
Kun puhutaan kansankirkosta niin se on ajatuksena hyvä siinä, että se on tarkoitettu koko kansalle. Mutta jos kansankirkon omistasi kansa, se ei enää ole kestävä ajatus.
Myöskään kansankirkko ei ole Kristuksen kirkko silloin, kun siiheen liitytään vain lisäten nimi seurakunnan jäseluetteloon, eikä kristillisen kasteen kautta, kuten naapurimaassa Ruotsissa on kehitys edennyt.
Jos kirkossa kehitys menee niin pitkälle, että kirkosta tulee kansan näköinen, silloin se on menettänyt suolana olemisen kansan keskuudesa. Silloin kirkolla ei ole enää mitään tehtävää, ei ainakaan sitä minkä Jumala on sille uskonut.
Se mikä tekee kirkon kirkoksi, elikä Kristuksen kirkoksi rapautuu kovalla vauhdilla ? Sillä jos ei haluta olla uskollisia Raamatulle ja sen sanalle ja sanotaan; ”Emme usko Raamattuun, vaan Jumalaan” ? Silloin ei enää ole kyseesä Kristuksen kirkko, vaan maallistunut sosiaalilaitos, tai virasto, jolla ei ole enää tarjottavana kokonaista Jumala sanaa.
Martti, kiitos erinomaisesta kommentista, jossa on paljon asiaa. Kristuksen kirkon Herra on Jeesus Kristus ja kirkon pitäisi olla aina hänelle kuuliainen. Kristuksen kirkkoon kuuluvien tulee olla uskollinen aina Kristukselle, jos maalliset kirkon viranhaltiat opettaisi jotain ihan muuta kuin Kristuksen oppia.
Harri. Jeesuksen vertauksesta ei suinkaan ilmene, että seurakunnassa olisi jonkinlaista kahden kerroksen väkeä, eli sekä uudestisyntyneitä että uudestisyntymättömiä.
Jeesus itse selittää vertausta, että pelto on maailma (Matt 13:38). Seurakuntaahan ei ollut tuolloin edes vielä perustettu. Ajatus seurakunnasta/kirkosta, jossa olisi vastoin Raamatun sanaa kahdenlaisia ihmisiä, on myöhäisempää kirkollista perua. Se on lähinnä kirkkoisä Augustinuksen ajattelua. Hän toi esille ajatuksen sekoittuneesta seurakunnasta (Corpus permixtum). Raamatusta tai alkuseurakunnista sellaista ei löydy, eikä voisikaan. Raamattu ei sotke näin keskeisiä asioita, kuin seurakunta/kirkko on. Raamattu tuntee vain yhdenlaisen seurakunnan: uskovien muodostoman yhteisön, johon tullaan usk(oontul)on ja kasteen kautta, ei muutoin.
Kiitos hyvästä kommentista, Jari. Uskovaiset muodostavat Kristuksen kirkon, jonka pää on Jeesus Kristus. Jokainen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen, pelastuu.
Valitettavasti Raamatttu on täynnä opetuksia ja vertauksia, jotka osoittavat samaan asiaan. Kristillisessä kirkossa/seurakunnassa on kahdenlaista väkeä. Otan nyt vain muutaman esimerkin tähän esille:
”Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: ’Herra, Herra, avaa meille!’
Mutta hän vastasi ja sanoi: ’Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä”.
Molemmat sanoivat hänelle Herra, Herra, eli olivat saman Herran palvelijoita.
”Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!
Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.
Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: ’Minun herrani viipyy’, ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa,
Molemmat, uskollinen ja paha, olivat saman Herran palvelijoita.
Sen sijaan, että huomio kiinnitetään lammaslaumassa mahdollisesti luvatta oleviin vuohiin, olisi syytä iloita, että Jeesuksen lampaita on siellä, missä emme ehkä osaisi arvatakaan: ”Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa.”
Harri. Jeesuksen mukaan pelto tarkoittaa maailmaa, ei seurakuntaa. Raamattu ei missään opeta, että seurakunnissa tulisi olla jäseninä uskosta osattomia ihmisiä. Nythän tilanne on, varsinkin niin sanotuissa kansankirkoissa, että uskovat ovat suorastaan jäseninä vähemmistö. Se on täysin vastoin Raamatun opetuksia. Syynä tähän varsin absurdiin asiaintilaan on suurelta osin roomalaiskatolisesta kirkosta peräisin oleva eisegeesi eli lapsikaste.
Jari Raappanalle.
Vaikka Jeesuksen vertauksen pelto olisikin maailma, on vertauksella silti sanottavaa meillekin. Kun alamme mittaamme muiden kirkkokuntien kristittyjen uskon määrää ja laatua, olemme vaarassa olla juuri niitä, jotka nyhtävät vehnätkin pellosta.
Kerrotaanko Raamatussa sekalaisista seurakunnista? Ainakin Johanneksen ilmestyksen seitsemässä seurakuntakirjeessä luvuissa 2-3 on kuvaukset melkoisista seurakunnista oikein nuhteiden kera. Se ei tietenkään ole mikään ihanteellinen olotila, mutta puhdistuksissa on yleensä tavannut tulla ruumiita.
Melkoinen seurakunta on eri asia kuin sekoittunut seurakunta. Jokainen seurakunta on enemmän tai vähemmän melkoinen seurakunta. Uskovien(kin) muodostama seurakunta on parhaimmillaankin melkoinen seurakunta. Sekoittunut seurakunta on taas seurakunta, jossa on sekaisin sekä uskovia että ei-uskovia. Olen samaa mieltä siitä, että Johanneksen ilmestyksen seurakuntakirjeet on osoitettu melkoisille seurakunnille, ei sekoittuneille seurakunnille. Raamatun kaikki kirjeet ja ohjeet on osoitettu melkoisille seurakunnille. Sekoittunut seurakunta on myöhäisempää perua.
”Samoin te, jotka olette nuorempia, tyytykää asemaanne vanhimpien alaisina. Ja te kaikki: pukeutukaa keskinäiseen nöyryyteen, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.” Tällainen jako ’kahden kerroksen väkeen’ löytyy Uuden testamentin kirjeistä. Iästä ei taida niinkään olla kysymys kuin kasvamisesta kristittynä.
Jari. Pergamonin, Tyatiran ja Sardeksen seurakunnat olivat paitsi melkoisia myös melkoisen sekalaisia. Mutta ei intetä, jokainen voi lukea koko uuden testamentin kirjeistön ja Apostolien teot läpi ja luoda käsityksen varhaiskirkon seurakunnista.
Helluntailaisessa traditiossa on keskitytty arvioimaan seurakuntalaisten uskoa, luterilaisessa taas julistettavan sanan raamatullisuutta. Jälkimmäisessä on tunnetusti laiminlyöntejä ja varsinkin ulkopuolelta katsottuna tehtävän luulisi turhauttavan. Se ei ole kuitenkaan sitä. Itse en pohdi ollenkaan sitä, ovatko sanankuulijani uskovia. Se ei kuulu minulle, minun vastuuseeni kuuluu se, että saarnaan Jumalan sanaa.. Jos pappi on kutsuttu kotiin tai hautajaisiin mistä tahansa syystä, on se aina valtavan hyvä mahdollisuus julistaa evankeliumia.
Teemu, kiitos hyvistä kommentista. Oikea opetus on tärkeää, jotta siitä jokainen kuulia voisi rakentua.
Asiat voi tietysti näyttäytyä ulkopuoliselle toisin kuin mitä liikkeen sisäpuolella oleva ne itse kokee. Joidenkin luterilaisten hellimää ja silloin tällöin esille putkahtelevaa väitettä siitä, että ”helluntailaisessa traditiossa on keskitytty arvioimaan seurakuntalaisten uskoa, luterilaisessa taas julistettavan sanan raamatullisuutta,” eivät helluntaiset kyllä allekirjoita, vaan kokevat asian oikeastaan melkein päinvastoin.
Juuri oppi on, ja on aina ollut yhdessä hengellisen kokemuksen kanssa, helluntaisille luovuttamattoman tärkeää ja keskeinen asia, ei ihmisten uskon arviointi. Raamatullisen opin vähättely voi kuulua ja kuuluukin joihinkin uuskarismaattisiin virtauksiin, mutta perinteiseen helluntailaisuuteen se ei kuulu. Juuri raamatullisen opin luovuttamattomana pitäminen erottaa helluntailaisuuden monista uusista karismaattisista liikkeistä ja virtauksista. Eri asia tietysti on se, että helluntailaisten raamatullisena pitämä oppi ei ole kaikilta osin sama kuin mitä luterilaiset pitävät raamatullisena. Ja toisin päin.
Jos oppi on luterilaisessa kirkossa tärkeä, niin silloin voi varmasti aiheellisesti kysyä, että miksi juuri siellä opetetaan ja saadaan opettaa nykyisin usein Raamatun sanan, jopa luterilaisen oman tunnustuksen, vastaisesti? Jos raamatullinen oppi ja luterilainen tunnustus on tärkeä, niin miksi tuoreen kyselytutkimuksenkin mukaan suurempi osa esimerkiksi kirkon on opillisesti liberaaleja kuin konservatiiveja? Vai onko niin, että liberaalit papit opettavat Raamattua oikein? Mielestäni esittämäsi väitteen ja käytännön välillä on suuri looginen ristiriita, jota ei oikein voi ohittaa.
Edellä esittämäni ei vähennä minun edelleen klassista luterilaisuutta kohtaan tuntemaani suurta kunnioitusta ja arvonantoa. Olin itse muutama viikko sitten ”vanhaluterilaisten” jumalanpalvelukssa, joka oli hyvin ravitseva ja siunaava kokemus. Vaimoni on viime aikoina löytänyt Lutherin, ja on ollut hyvin vaikuttunut Lutherin kirjoituksista. Hänen mielestään kukaan hänen lukemansa henkilö ei ole niin vastaansanomattoman hienosti kirjoittanut uskosta kuin juuri Luther.
Jari, kiitos erinomaisesta pohdinnasta. On hienoa, kun osaat rakentavasti keskustella ja että teilläkin on Raamatun mukainen Kristuksen oppi tärkeää. Olen sitä mieltä, että osa evl-kirkon papeista ja piispoista voisi vähän enemmän kiinnittää huomiota oppinsa sisältöön, koska se vaikuttaa poikkeavan Kristuksen opista.
Jari. tarkoitin sitä, minkä sanoitit itsekin käydessäsi puolustamaan varhaiskirkon seurakuntien mallia: vain uskovat muodostavat seurakunnan. Kun olen lukenut Jouko Ruohomäen tuoreen väitöskirjan ja muutaman muunkin (helluntailaisen tekemän) historiallisen tutkimuksen, niin kyllä siitä aika hyvin piirtyy kuva traditiosta, jossa seurakunnan oikeellisuutta arvioidaan sen perusteella, ovatko sen jäsenet uskovia. Kyllä siinä silloin arvioidaan seurakuntalaisten uskoa. Eikö jo sanonta ’uskovien kaste’ kerro tästä traditiosta?
Se ei silti tarkoita sitä, etteivätkö helluntailaisetkin olisi aina olleet tarkkoja opista. Mutta seurakunnan kriteerinä on se, että se koostuu uskovista.
Luterilainen traditio on toisenlainen painotukseltaan, vaikka kyllä siinäkin seurakuntalaisten usko on aina kuulunut seurakunnan tuntomerkkeihin. Augsburgin tunnustus sanoo, että Kirkko on pyhien yhteisö, jossa …” Ilman pyhien yhteisöä ei ole siis seurakuntaa luterilaistenkaan mielestä. Mutta koska luterilainen kirkko ei yritäkään väittää, että kaikki sen jäsenet olisivat uskovia, on keskeinen kriteeri, että kirkon tunnustus on oikea ja siinä pysytään. Oikeaa seurakuntaa eivät siinä takaa oikeat ihmiset, vaan oikea asia.
Mitä tulee sitten konservatiiveihin ja liberaaleihin, voidaan jokaisen uskonyhteisön sisällä nähdä liberaalimpia ja konservatiivisempia ajattelijoita ja julistajia. Konservatiivisempi ei aina ole suinkaan se parempi vaihtoehto, sillä konservatiivinen näkökulma voi joskus olla väärässäkin. Se on sitten jo vähän eri asia, jos on niin liberaali, ettei millään mahdu kirkon tunnustuksen sisäpuolelle. Mutta sisäpuolella voi aivan hyvin olla linjojen vaihtelua, ehkä se on jopa hyväksi.
Luterilaisen kirkon ja osittain joidenkin muidenkin kristillisten kirkkokuntien ja yhteisöjen liberalisoituminen ei luonnollisestikaan ole irrallinen ilmiö, vaan se on osa koko suomalaisen yhteiskunnan voimakasta arvojen muutosprosessia, jota voitaneen kuvailla, kentien hieman yksinkertaistaenkin arvojen ja asenteiden liberalisoitumiseksi.
Hyvän kuvan suomalaisten arvoista ja niiden muutoksista saa, kun lukee luterilaisen kirkon uusinta nelivuotiskertomusta, jossa on tutkittu muun ohella suomalaisten arvoja ja niiden muutosta. Toki olet sitä lukenutkin. Tuon kertomuksen lukeminen on ollut ainakin minulle hyvin silmiäavaava ja terveellinenkin kokemus. Kertomus on varsin hyytävää luettavaa.
Kaikilla mittareilla mitattuna suomalainen kristillisyys on 2000-luvulla romahtanut. Varsinkin ihmisten osallistumisaktiivisuus kirkon toimintaan ja usko keskeisiin opinkappaleisiin on enää rippeet siitä, mitä se oli vielä 1990-luvulla. 1800-luvun loppupuolella alkanut yhtenäiskulttuurin murtuminen on viimeistään nyt saavuttanut päätöspisteensä. Suomesta ei voida enää puhua kristillisenä valtiona tai yhteiskuntana, edes varauksin.
Luterilainen kirkko ja muut uskonnolliset yhteisöt ovat osa suomalaista yhteiskuntaa. Hyvin helposti yhteiskunnan arvot ja asenteet tulevat myös niihin. Näin käy helposti varsinkin silloin, jos yhteisön ja sen jäsenten oma arvopohja ei ole riittävän selkiytynyt, tiedostettu ja vakaa. Jos yhteisö ja sen jäsenet eivät ohjaudu omien arvojensa pohjalta, silloin ne ohjautuvat yhteiskunnan alati muutoksessa olevien arvojen pohjalta. Kirkko vaikuttaa joko yhteiskuntaan ja sen arvoihin tai toisin päin. Muuta vaihtoehtoa ei ole.
Osa suomalaisten arvojen muutoksesta ei toki ole huono asia. Kaikki niin sanotut konservatiiviset tai perinteiset arvot ja asenteet eivät ole hyviä tai edes säilyttämisen arvoisia. Toisaalta myös kansakuntamme, luterilaisen kirkon ja osittain muidenkin kirkkokuntien luopumus kristinuskosta on valitettava ja tälle maalle ja yhteiskunnalle erittäin vahingollinen ja vakava asia. Jumalalle selkänsä kääntänyt, materialismissa ja luopumuksessa elävä kansakunta ja kirkko (kirkot) ovat aseettomia ja voimattomia niiden valtavien vaikeuksien edessä, joita Suomi tulee lähiaikoina taloudessa ja kaikilla muillakin elämän aloilla kohtaamaan. Suurin ongelmamme ja kriisimme on henkinen ja hengellinen.
Tuosta olen Jarin kanssa melko samaa mieltä. On tunnettu sanonta, ettei näe metsää puilta. Joskus voi käydä niinkin, ettei näe puita metsästä. Minä kun elän ja työskentelen pohjoisessa hiippakunnassa, näen vielä paljon terveitä puita ja kunnollisia metsäpalstojakin.
Voi olla. Joskus voi tosin olla niinkin, että sinällään vielä terveiltä ulospäin näyttävien puiden alla oleva maaperä on syystä tai toisesta niin saastunutta, että ennen pitkää myös metsässä olevat terveetkin puut sairastuvat ja kuolevat pois. Tällainen prosessi kestää yleensä kohtuullisen kauan, ja siinä vaiheessa, kun maaperän saastuneisuus huomataan, mitään ei enää ole tehtävissä. Lopputulokseksi jää kuitenkin totaalisen pystyynkuollut metsä.
Jussi Anttalainen :” Valitettavasti sitä kun ei löydy näitten kovasydämisten vanhauskpoisten porukoissa, vai mitä ?”
Paavalin mukaan ”jos minulla ei olisi Rakkautta, en minä mitään olisi” ja käsitykseni [ja joskus yhden Luther-Säätiöön kuuluneen haastattelusta tekemäni johtopäätöksen perusteella], heiltä kyllä löytyy lopulta Rakkautta enemmän kuin monelta muulta ”oikeaoppiselta”. Jos heillä on iloa, sen perusta on käsitykseni mukaan Rakkaus (agape).
Tuula kiitos kommenteista, joita on aina ilo lukea. On rakentavaa lukea erilaisia ajatuksia.
Juhaa kompaten ikävä lukea tuollaisia vihaa uhkuvia kirjoituksia. Itse en ole sleyläinen enkä säätiöläinen, enkä aio koskaan sellaiseksi tullakaan, mutta tunnen heitä molempia sen verran, että voin sanoa, että Anttalaisen mustamaalaus heitä kohtaan on täysin käsittämätöntä. Aivan tavallisia ihmisiä he ovat, useat heistä varsin lämpimiä ja avuliaita ihmisiä.
Kristuksen kirkko maan päällä on niiden yhteisö, jotka uskovat evankeliumin, sanoman Kristuksen kautta tapahtuneesta lunastuksesta. (Franz Pieper)
Olen samaa mieltä.
Jussi Anttalaiselta kysyn, että mistä seurakunnasta/porukasta sinä olet löytänyt hengellisen kotisi, kun noin kovasti vierastat vanhauskoisiksi kutsumiasi?
Salme, kiitos hyvistä kommenteistasi K24:ssä. Samaan kirkkoon kuulutaan.
Anttalainen. Ota aivan rauhallisesti. Vedä henkeä, anna hengityksen ja pulssin tasoittua ja sitten lue vaikka Snl 12:18: ”Moni viskoo sanoja kuin miekanpistoja, mutta viisasten kieli on lääke.” Toki muitakin sananlaskuja, samoin kuin koko Raamattua kannattaa lukea. Ja paljon ja taajaan.
Jari, hyvän neuvon annoit Anttalaiselle. Samaa neuvoa voi meistä jokainen noudattaa, jos provosoidumme ja verenpaine ja pulssi on koholla. Suutuspäissään ja vihaisena ei järkeviä kommenttia tule, edes tänäpänä.
Sanonpa sanasen minäkin termistä ”Jeesuksen Kristuksen Kirkko” ja yhdistän sen tähän arkkipiispan ”anteeksi-teemaan”.
Me kaikki olemme poikkeavia, sillä ei ole ketään ihmistä, josta voisi sanoa, tämä se on, tähän pitää kaikkia verrata. On vain ääripäitä. Lihavuudessa, pituudessa, värissä, juoppoudessa, raittiudessa, säädyllisyydessä, tavoissa, itsekkyydessä jne. Tämä ilmentänee mitä tarkoitan, ominaisuuksiahan on pilvin pimein ja keksittävissä vieläkin enemmän.
Ns. normaalihan on vain kaikkien em. ominaisuuksien keskiarvo tai paremminkin kai jokin keskiarvosta määrättyjen kriteerien mukaan molempiin suuntiin asetettujen rajojen väliin jäävä osa.
Niinpä ns. homous ja lesbouskin ovat ominaisuuksia, joita on vähemmistönä olevalla osalla ihmisistä, kenellä mistäkin syystä, joko luonnostaan olevana tai kenties osittain hankittunakin ominaisuutena.
Annetaan siis heidän olla, heitä sen enempää tuomitsematta kuin ihannoimattakaan.
MUTTA:
jos Suomen kirkko alkaa vihkimään samaa sukupuolta olevia keskinäiseen avioliittoon ja vieläpä siunaa nämä liitot Jumalan siunauksella ja yhä edelleen väittää olevansa osa Jeesuksen Kristuksen kirkkoa (jollaista Jeesus ei edes kylläkään perustanut) niin Suomen kirkko valehtelee!
Toivo, kiitos hyvästä kommentista. Olen sitä mieltä, että Jeesus Kristus perusti kirkkonsa. Ja tämä Kirkko on rakennettu Kristus-kalliolle.
Simon Pietari vastasi ja sanoi: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita. (Matt. 16:16-18)
Kiitos Juha
Olen tuota tuttua kohtaa kyllä miettinyt.
Ensinnäkin , se on suomennos, johon minun on tyytyminen, koska alkukieltä en hallitse. Minun k ä s i t y k s e n i tuosta tekstistä on, että Jeesus yksinkertaisesti vain toteaa Pietarille ”sinä olet Pietari” – mutta tämä viittaus: ”ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani” viittaa yksiselitteisesti Häneen – Jeesukseen Kristukseen itseensä!
Puhun taas vain omasta puolestani, mutta uskon, että minä voin ja saan olla suoraan yhteydessä Jeesukseen ja – Hän halutessaan minuun.
Mitään ”avainten vallan haltijaa” ei siinä välissä tarvita!
Toivo, ajattelen samoin. Kristuksen kirkko on rakennettu kalliolle ja tämä kallio on Jeesus Kristus. Jumala kuulee jokaisen Kristuksen kirkkoon kuuluvan rukoukset, eikä siinä Kristuksen lisäksi tarvita ketään ihmistä välittäjänä. Mutta voi olla tilanteita, jolloin on hyvä, kun jotkut muut rukoilevat esim. kun itse on aivan lopussa, eikä jaksa rukoilla.