Kristinusko on Englannissa sukupolven päässä katoamisesta, jollei kirkko löydä uusia tapoja saada nuoria ihmisiä kiinnostumaan toiminnastaan, arvioi Canterburyn entinen arkkipiispa George Carey muutama päivä sitten käyttämässään puheenvuorossa, josta The Telegraph sanomalehti julkaisi otteita.
Canterburyn arkkipiispana 1990-luvulla toimineen Careyn ajatuksiin on hyvä tutustua myös meillä Suomessa, vaikka kirkollinen tilanteemme ei ole täysin verrattavissa Britanniaan. Entisten valtakirkkojen yhteiskunnallisen merkityksen hupeneminen on yleiseurooppalainen trendi, josta Suomi ole syrjässä siitä mitä muualla tapahtuu. Myös meillä nuoret aikuiset ovat kirkosta kaikkien aktiivisemmin eroava ryhmä ja yleisesti tiedostetaan ne vaikeudet joita seurakunnilla on tarjota heille kiinnostavaa toimintaa.
Emeritusarkkipiispa Carey toi kirjoituksessaan ilmi myös kirkon työntekijöiden parissa Englannissa valitsevan tappiomielialan ja seurakuntien ilmapiiriä hallitsevan yleisen raskauden tunteen. Suuren yleisön asenne Englannissa kirkkoa kohtaan ei Careyn arvion mukaan ole niinkään vihamielinen vaan enemmänkin välinpitämätön. Tässäkään suhteesta Suomea ei voi vielä aivan verrata Englantiin, mutta aivan tuntemattomia nämä ajatukset eivät ole Suomessa.
Selkeää ohjelmaa siihen, että mitä anglikaaninen kirkko voisi tehdä tilanteen kääntämiseksi, Carey ei esitä, mutta viittaa siihen, että nuorille tulisi kertoa selkeästi mitä merkitystä kristinuskolla on heille nykypäivänä. Suomessa meidän olisi varmasti tarpeen ensinnäkin tunnustaa se, että olemme kirkon merkityksen hupenemisessa samassa junassa Englannin kanssa, vaikka ehkä jokunen vaunu taaempana. Samalla olisi nähtävä se, että niin luterilaisen kirkon hallintoa, rakennetta kuin toimintatapoja on monelta osin uudistettava, että kirkko pystyisi vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.
plus pilkkuvirheet, jne.
Mut olihan siellä muutama ihan oikeinkin kirjoitettu lause välissä!
Englannin anglikaanisen kirkon tilanne näyttää todella huonolta. Nuoret ikäluokat menevät mieluummin sinne, missä usko ei esiinny pyhävaatteissa eli usein ns. uusiin seurakuntiin, jotka eivät sälytä heidän selkäänsä vuosisatojen perinteitä ja joissa usko ja arki liittyvät toisiinsa.
Tilanne vain on yksinkertaisesti se, että tämän päivän länsimaiset ihmiset viis veisaavat koko kristinuskosta. Se ei vain kiinnosta eikä kosketa heitä millään tavalla, eli on pelkkää ilmaa. Mitä tälle tilanteelle voi tehdä?
Juuri näin. Kun kasteetkin vähenevät hyvää kyytiä eroamisen tahtiin ja alle linkattu käyrä syvenee, muutoksesta saattaa tulla paljon nopeampi kuin on odotettu.
http://aijaa.com/zcs5SB
Otto Chronsin osoittamat lyöntivirheet on nyt korjattu. Niitä jäi, kun tähän ruudulle kirjoitin, pahoittelen, mutta hyvä, että tätä kautta ne tuli korjattua. Arkkipiispa George Careyn esittämistä näkemyksistä vs. Suomi kuulen mielelläni enemmän palautetta.
Tulee mieleen, että kirkolle on monessa maassa käynyt ns. Nokiat. Aikataulu on hitaampi, mutta jotain yhteistä olen ainakin huomaavinani. Molemmilla oli käsissään ylivoimainen markkinajohtajuus. Tuotteet eivät kirkolla ehkä ole aikoihin olleet hittejä, mutta esim. Suomessa menestyksen varmistamiseen riitti pitkän aikaa lapsikaste.
Olisiko tuudittauduttu liialliseen hyvän olon tunteeseen, eikä huomattu että kilpailijat painelevat kohta ohi oikealta ja vasemmalta?
Minua kiinnostaisi nähdä tähän vastauksia.
Kristinusko on rämpinyt enemmän tai vähemmän kunniakkaasti ja epätoivoisesti ns.eskatologisessa aukossa yli 2000 vuotta.
Ja lopulta se tuohon aukkoon myös hukkuu.
Kulttuurikaudet ovat muutenkin eläneet historiassa pisimmillään juuri noin 2000 vuotta.
Ai että tekee hyvää kun katsotaan brutaaleja faktoja suoraan silmiin! Suomessa on se etu, että voimme vielä vaikuttaa, emme siihen, eroaako väki kirkosta vaan siihen, keitä kirkkoon jää. Nyt kannattaisi rakentaa tulevaisuuden strategia tältä pohjalta eikä höpistä epärealistisia näkyjä jäsenmäärän nostamisesta tms. Realistisen vision pohjalta meillä voi olla kirkkona ihan hyvä tulevaisuus nykyistä selkeästi pienempänä mutta dynaamisempana ja vaikuttavampana kirkkona.
Minua kiinnostaisi nähdä edes kysymyksiä ja etsintää.
Omassa päässäni ajattelen potentiaalisia vastauksiakin ehkä olevan, mutta tilanne ei kai vielä ole niin vaikea, että kaikenlaisia ideoita haluttaisiin kokeilla.
Ei kristinusko mihinkään katoa, ei edes Englannista. Jeesushan sanoi olevansa meidän (seurakunnan) kanssamme aina maailman loppuun asti.
Kuitenkin hän sanoi myös; ”kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” Kirkko säilyttää elinvoimansa, kun se julistaa evankeliumia Kristuksesta rohkeasti ja häpeämättä.
”Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa.”