1. Kristillisellä sionismilla ei paikkaa kirkossa
Tapiolan seurakunta järjesti yhdessä Suomen Lähetysseuran ja Diakonia ammattikorkeakoulun kanssa 12.6.2023 keskustelutilaisuuden aiheena ”Kristittyjen kohtalo ja tulevaisuus Palestiinassa, Israelissa ja Lähi-Idässä.” Tilaisuudessa puhuivat paitsi piispat Munib Younan ja Jari Jolkkonen, myös muun muassa Ulkopoliittisen Instituutin vanhempi tutkija Timo R. Stewart sekä Vanhan Testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen.
Siis sellainen seurakunnallinen normitilaisuus, jossa nukkumatti tahtoo yllättää…Ei suinkaan!
Hamas ei tuolloin ollut vielä hyökännyt Israeliin, mutta sähköä oli silti ilmassa. Piispa Jari Jolkkonen yllätti – ainakin minut – suorasanaisella kannanotollaan kristilliseen sionismiin. Piispa Jari sanoi seuraavasti:
”— meidän pitää tukea palestiinalaisia kristittyjä lankeamatta antisemitismin syntiin. Ja lankeamatta kristillisen sionismin apartheid-politiikkaan.”
Jolkkosen mukaan kristillisen sionismin apartheid-politiikassa ei ole kyse Etelä-Afrikasta ”vaan toisenlaisesta mallista, jossa käytetään teologisia uskonnollisia perusteluja ja jotka oikeuttavat palestiinalaisten sorron.”
Piispa Jolkkonen totesi myös varsin suoraan, ettei kristillisellä sionismilla ole paikkaa Kuopion hiippakunnassa ja mikäli Jolkkosesta riippuu ei koko kirkossa.
Palataan piispa Jolkkosen käsityksiin kristillisestä sionismista blogin lopussa. Nyt olisi kiinnostava tietää, mitä kristillisellä sionismilla tarkoitetaan.
————————————————–
2. Luvatun maan lumo
Tähän toimii hyvänä johdatuksena Timo R. Stewartin kirja ”Luvatun maan lumo”. Se perustuu Stewartin valtiotieteelliseen tiedekuntaan 2015 tekemään väitöskirjaan. Luvatun maan lumo on siltäkin osin erinomainen ”kansanpainos”, että siinä on mukana alaviitteet sekä lähdeluettelo.
Timo R. Stewart toimii ulkopoliittisen instituutin vanhempana tutkijana. En kummemmin esittele enkä arvioi Stewartin kirjaa. Jälkimmäiseen ei edes riittäisi rahkeet. Keskityn poimimaan kirjasta itselleni kiinnostavia kohtia.
Yksinkertaisimmillaan kristillinen sionismi on sitä, että juutalaisten paluun Palestiinaan ja Israelin valtion perustaminen nähdään olevan merkkejä Raamatun profetioiden toteutumisesta. Juutalaisten katsotaan olevan valittu kansa ja Jumalan silmäterä.
Kristillisessä sionismissa Israel on osa Jumalan suunnitelmaa. Päättely menee jotenkin seuraavasti: Raamattu on luotettava. Se on Jumalan sanaa joka sana. Raamattu ennustaa Israelin valtion synnyn. Ja kas, ihme tapahtui – Israelin valtio on syntyi. Tämä taas todistaa Raamatun luotettavuuden jne.
Kehäpäätelmä kieltämättä, mutta samalla hyvin vetovoimainen argumentti Israelin puolesta.
—————————————————-
Liikenneyhteydet pikkuhiljaa paranivat 1900-luvulle tultaessa. Suomalaisiakin ”seikkoilijoita”, pääosin pappeja vieraili Palestiinassa. Pyhä maa ei kuitenkaan ollut sellainen kuin sen piti olla.
Palestiina oli kuuma, kuiva, pölyisä ja meluisa. Se oli kehittymätön. Täynnä arabeja, joista matkailijoiden mielikuvat eivät juuri eronneet tämän päivän perussuomalaisten käsityksistä.
Sanalla sanoen Pyhä maa oli monille pettymys. Toisaalta juutalaisia siirtokuntia oli jo mukavasti, vaikkei Israel vielä itsenäinen ollutkaan. Siirtokuntien juutalaiset asukkaat olivat muuttaneet monella tavoin Lähi-Itää kehittyneemmästä Euroopasta.
Ei siis ihme, jos moni perusteli arabiasutusta tieltään pyyhkivää sionismin aaltoa Aapeli Saarisalon tavoin: juutalaisilla oli moraalinen oikeus maahan, koska he saivat sen tuottamaan paremmin!
——————————————————–
Vilkastuva Israel-matkailu keskeytyi kymmeneksi vuodeksi jännittyneen maailmanpoliittisen tilanteen ja sitä seuranneen sodan vuoksi. Sodan loppua muutaman vuoden viiveellä seurannut Israelin perustaminen 1948 räjäytti kristillisen sionismin loputkin pidäkkeet.
Viimeistään Israelin perustaminen osoitti, että Raamattu on luotettava. Sen profetiat pitävät paikkansa. Näin ajattelivat – ei pelkästään babtistit, vapaakirkolliset ja helluntailaiset tai 1945 perustetun Kansan Raamattuseuran (KRS) kannattajat – vaan moni kirkon keskikäytävänkin kulkija.
Timo R. Stewart havainnollistaa asiaa siteeraamalla Kotimaan vuoden 1947 viimeistä numeroa. Tällöin Israelin valtion perustaminen alkoi näyttää jo varmalta. Kotimaan päätoimittaja professori Yrjö E. Alanen kirjoitti:
”Arabialaisten on kuitenkin turha potkia tässä asiassa tutkainta vastaan. Juutalaisvaltion syntyminen – – – – perustuu Jumalan selvästi ilmoitetulle lupaukselle, jonka täyttymisen aika näyttää nyt koittaneen.”
Totuuden nimessä on sanottava, että Kotimaa linja maltillistui, kun seuraavana vuonna päätoimittaja vaihtui Alasesta Armo Nokkalaan.
Itselleni oli yllätys, miten kiihkeästi KRS otti kantaa Israelin puolesta. Frank Mangsin evankelioimistilaisuuksissa messuhallit ja suurimmat kirkot täyttyivät ja niiden pohjalta syntyi Kansan Raamattuseura ja sen Sana-lehti. Keskeinen vaikuttaja tässä oli esimerkiksi eri mutkien kautta helluntailaisuudesta evl kirkon piiriin ja Raamattuseuraan päätyneellä Ensio Lehtosella.
Sana-lehti oli myös eräs kaikkein aktiivisimmista Israelista kirjoittaneista lehdistä. Sana-lehdelle Israel oli kirjaimellista Raamatun ennustusten toteutumista. KRS:n lehdelle Israelin tapahtumat olivat ”Jumalan kellon tuntiviisari.” Jumalan kelloa eli Israelia seuraamalla saattoi samalla seurata Jumalan suunnitelmien toteutumista.
Sana-lehden päätoimittaja Lennart Pinomaa – myöhempi dogmatiikan professori ja keskeinen lundilaisen teologian edustaja Suomessa – kirjoitti jopa omalla nimellä Israelista ennustusten täyttymyksenä. Pinomaa on sikäli syytä panna merkille, ettei tämä Etelä-Savossa varttunut ja Kanadaan päätynyt professori todellakaan ollut kirkon konservatiivisemmista päästä.
Siinä missä Antti J. Pietilä oli viimeisissä kirjoituksissaan ennen varhaista kuolemaansa 1934 suhtautunut vähintään pidättyvästi Raamatun käyttämiseen Lähi-idän tapahtumien ennustajana ja selittäjänä, Pietilän seuraajalla Eino Sormusella dogmatiikan professorina ja sittemmin Kuopion piispana ei ollut tässä suhteessa ainakaan liiallisia hillikkeitä. Osmo Tiililä sen sijaan, kieltämättä profetioiden merkitystä sinänsä, suhtautui Israeliin ja siihen liittyvään estottomaan eskatologiaan varauksella.
Ehkä kaikkein karmeimmalla tavalla Raamatun käyttäminen historiallisten tapahtumien selittäjänä tuli esiin holokaustin yhteydessä. Urho Muroman kirjoitukset olivat oma lukunsa. Niissä ei kaukana ollut se ajatus, että holokausti oli, jos ei oikeutettu, niin ainakin ”Herran sanan” valossa ymmärrettävä. Niin ikään KRS:n edellä mainittu Ensio Lehtonen näki holokaustin niin, että ”Jumala puhdisti kansaansa.”
Stewartin mukaan heti Israelin itsenäistymisen jälkeen saivat profetioita käyttävät tulkinnat tapahtumista näkyvyyttä ennen muuta Sanassa, Kotimaassa ja Ristin Voitossa. Eivät niinkään ns. vanhojen herätysliikkeiden lehdissä.
Jakolinja oli myöhemminkin selvä. Vapaakirkolliset, babtistit, helluntailaiset ja uuspietistit pitivät lehdissään esillä Israelin perustamista Raamatun ennustusten täyttymisenä, sen sijaan vaikkapa vanhoillislestadiolainen herätysliike ja uuskansankirkollisuutta liputtanut Vartija-lehti eivät.
————————————————-
Kirkkosta kuului 1960-luvusta eteenpäin myös yhä enemmän kriittisiä ääniä. Sellaisia, jotka pyrkivät tasapuolisemmin suhtautumaan Lähi-idän polttavaan konfliktiin. Vaikutusta oli myös sillä, että Suomeen tuli ensi kertaa palestiinalaisia, heitä oli mahdollisuus kohdata ja kuulla näin myös toisen osapuolen ääntä.
Esimerkiksi Munib Younan tuli Suomeen 1969 ja opiskeli sittenmmin Helsingin yliopistossa teologian maisteriksi. Younanista tuli myöhemmin Jordanian ja Pyhän maan kirkon piispa sekä Luterilaisen Maailmanliiton presidentti.
Emerituspiispa Munib Younan. Jordanian ja Pyhän maan kirkko, ortodoksien ja katolisten ohella, edustaa kaikkein alkuperäisintä kristillisyyttä.
Myös piispanistuimilta alkoi kuulua arvostelua kristillistä sionismia kohtaan. Arkkipiispa Martti Simojoki piti puheen aiheesta Jom Kippur-sodan ollessa käynnissä lokakuussa 1973. Simojoen mukaan arabivastaisuus oli yhtälailla synti kuin juutalaisvastaisuus.
Israelin hyökättyä Libanoniin 1982, sai arkkipiispa Mikko Juva puolestaan aiheen kirjoittaa Helsingin Sanomiin seuraavasti (ja terävästi kuten Juva aina):
”Israelilaisten ja palestiinalaisten oikeudesta yhteiseen maahansa voidaan keskustella ja poliittiset samoin kuin eettiset perustelut ovat toisiansa vastassa. Mutta kun raaka sotilaallinen voima otetaan ratkaisemaan kahden kansan kiistaa, silloin on Jumalan pilkkaamista väittää, että nimenomaan toinen, ja tässä tapauksessa siis hyökkääjä, toteuttaa Jumalan hyvää tahtoa.”
1980-luvulla suomalaiset kristilliset piirit/sionistit vastustivat – tietenkin – kiihkeästi PLO:n johtajan Jasser Arafatin vierailua Suomeen. Arafat kuitenkin tuli 1989. Silloinen arkkipiispa John Vikström totesi, että suomalaisille Israelin näkemys on läheinen, mutta samalla on opittu katsomaan asioita myös palestiinalaisten perspektiivistä.
Myös presidentti Urho Kekkonen otti kantaa Lähi-idän kysymykseen. Kekkonen kritisoi kovin sanoin Israelin militaristeja ja piti Palestiinan (kansan) kohtaloa häpeäpilkkuna YK:n historiassa.
—————————————-
Oma lukunsa kristillisen sionismin kartalla Suomessa on ollut 1958 perustettu Kristillinen Liitto (myöhemmin Kristillisdemokraatit).
Kristillinen liitto sai ensimmäisen kansanedustajansa eduskuntaan 1970. Siitä pitäen se piti Israelin asiaa esillä. KRS:n ja esimerkiksi Kansanlähetyksen piirissä Kristillisellä Liitolla oli kova kannatus, mikä näkyi muun muassa näiden yhteneväisissä kannanotoissa Palestiinan kysymykseen.
Kristillisen liiton yleisohjelmaan lisättiin 1975 juutalaisten erityisasemaa Raamatun ja maailmanhistorian valossa korostava lause. Jos Israelia kritisoidaan, vedetään sillä Suomen päälle Jumalan kirous, totesi tämä suomalainen uskontopuolue.
Kristillistä liittoa puuhamassa olleen Martti E. Miettisen näkökulma saattoi olla jopa kristilliseksi sionismiksi äärilaitaa. Miettisen mukaan Lähi-idän tapahtumia tuli tarkastella (pelkästään) Jumalan sanan valossa, ei poliittisena kysymyksenä.
Tulkoon sivuhuomiona todetuksi, ettei KD:n ja viidesläisyyden side ole vuosien saatossa mitenkään höllentynyt. Vuonna 2019 tehty tutkimus kansanlähetyspäivillä ja Raamattuopiston hengellisillä syventymispäivillä kertoo, että liki 80% kannatti KD:tä ja perussuomalaisia 10% (nykyhallitus lienee viidesläinen dream team).
—————————————————————–
Stewartin tutkimus on perusteellinen ja ainutlaatuinen suomalaisesta kristillisestä sionismista. Lumotun maan lumoa olisi voinut mielestäni hiukan tiivistää. Nyt samat asiat tuntuvat paikka paikoin kertautuvan.
Timo R. Stewartille voi silti nostaa hattua jo siitäkin syystä, että jaksanut kahlata kaikkea muuta kuin runsaudenpulaa vaivaavan Israel-aiheisen profetiakirjallisuuden läpi. Israelista on kirjoitettu paljon, hyllymetreittäin. Asiallisia, tutkimukseen perustavia Palestiina-/Israel-kirjoja sen sijaan ei liiaksi ole. Hiukan ihmettelen kirjastojen hankintoja ja sijoitteluja, siellä seisoo kymmeniä lähinnä science fictioniksi luettavia profetiakirjoja tietopuolella.
Yleisesti voi sanoa, että poliittisen kentän vasemmalta laidalta löytynyt enemmän sympatiaa palestiinalaisille ja oikealta Israelille. Poikkeuksiakin on. Esimerkiksi sosiaalidemokraattien parista kirkosta eronnut ateisti K.A. Fagerholm oli vuosikymmeniä Suomi-Israel-ystävyysryhmän puheenjohtaja, samoin 1970-/1980-luvun taitteessa lapualaisoopperankin kirjoittanut Arvo Salo.
Nykyisin yhä enemmän etenkin nuorempi pappissukupolvi on irtautunut tavasta käyttää Raamattua maailmanpolitiikan oppikirjana. Voi sanoa, että kirkon liberaalien näkemykset usein myötäilevät palestiinalaisten näkemyksiä, vaikkeivat täysin mustavalkoisia olekaan. Samalla kirkon keskiviivan porukka siirtynyt – tässäkin kysymyksessä – pikkuhiljaa liberaaliin suuntaan.
Vanhat helluntailais-vapaakirkolliset rivit ovat edelleen voimissaan viidesläisyydellä ryyditettynä. Harvoin kuitenkaan enää tapaa yhtä avointa Raamatun ennustusten ja profetioiden käyttöä Israelin politiikan puolustajana kuin takavuosina. Patmos on toki yhä edelleen 100% Israelin takana, samoin monet viidesläiset järjestöt. vaikka pahin tai paras profetiakärki ainakin evl kirkon papiston parissa on taittunut, vaikka toki löytyy yksittäisiä fanaatikkoja edelleen. Helsingin piispan taannoinen mielipidekirjoitus HS:ssa esimerkiksi oli vähemmän harkittu.
—————————————————————
3. Piispan kolme pointtia
Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen: kristillisellä sionismilla ei tilaa Kuopion hiippakunnassa
Piispa Jari Jolkkonen palasi vielä Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin kirjoituksessaan Seurakuntalaisessa 7.8.2023. Kirjoitus on pitkä ja luettavissa seurakuntalaisen sivustolta.
Kiinnitän huomion vain muutamaan kohtaan.
Kirjoituksessaan piispa Jolkkonen toteaa muun muassa, kuinka sekä Pyhän maan arabikristityt että muut palestiinalaiset kärsivät Israelin hallituksen ja viranomaisten toimista. Jolkkonen jatkaa:
”Israelin siviililakien sijasta Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaiskristittyihin (oma huom: sekä tietysti muihinkin palestiinalaisiin) sovelletaan miehityslakeja, siis sotatilan kaltaisia poikkeuslakeja. Niiden varjolla heihin kohdistetaan monia ihmisoikeusrikkomuksia.”
Olen täsmälleen samaa mieltä. Kansainvälinen huomio ja media aivan oikein ja perustellusti herää, kun Hamas tekee brutaalisen ja verisen iskun. Sen sijaan kansainvälinen media nukkuu, kun Israel harrastaa vähemmän veristä, mutta jatkuvaa sortoa palestiinalaisalueilla.
Jolkkonen kirjoittaa edelleen, kuinka palestiinalaisperheiltä on saatettu viedä näiden vuosisatoja omistamat pellot ja kodit ja jos rakennat uutta, sekin saatetaan jyrätä puskutraktorilla maan tasalle. Äänioikeus parlamenttivaaleissa on kielletty ja naimisiinmenoa rajoitetaan esimerkiksi siten, että jos Jerusalemissa asuva arabikristitty menee naimisiin Betlehemissä asuvan arabikristityn kanssa, ei yhteinen koti Jerusalemissa ole mahdollinen.
Lisäksi Jolkkosella on kolme pointtia. Piispa kirjoittaa:
”Kristittyinä meidän tehtävämme on 1. puolustaa palestiinalaiskristittyjä ja tehdä se niin, että 2. emme lankea antisemitismin syntiin 3. emme lankea karkeaan kristilliseen sionismiin ja sen apartheid-teologiaan.
Piispa Jolkkosen katsoo, että kristilliselle sionismille on tyypillistä esimerkiksi joidenkin Vanhan Testamentin jakeiden pohjalta perustella, miksi : ”nyky-Israelilla on oikeus riistää palestiinalaiskristityiltä näiden vuosisatoja omistamat pellot, kylät, tilat ja asunnot.”
Edelleen piispa Jolkkonen kysyy mielestäni perustellusti: ”missä Raamatussa käsketään vuonna 1948 perustettua Israelin valtiota sortamaan Pyhän maan kristittyjä tai muita kansanryhmiä, pitämään heitä lainsäädännössä alempiarvoisina, riistämään heidän omaisuutensa tai karkottamaan heidät maasta?”
Jolkkosen mukaan apartheid-teologiaa on sellainen teologia, millä yritetään oikeuttaa yhden kansanryhmän ylivalta muihin nähden. Piispa kirjoittaa edelleen, että ”sellainen ”teologia”, joka oikeuttaa minkä tahansa apartheit-järjestelmän tai etnisen puhdistuksen, on perverssiä. Sillä ei ole mitään tekemistä Kristuksen evankeliumin kanssa.”
Mielestäni Kuopion piispa on oikeassa. Piispan yksi keskeisimpiä tehtäviä on huolehtia oikeasta opista. Ja siitä, että Raamattua tulisi tulkita oikein ja käyttää vastuullisesti. Ei sieltä voi eikä saa poimia yksittäisiä jakeita ja lähteä Raamattu kainalossa kiilusilmäisenä kadulle kivittämään kansanryhmiä (tai erilaisia vähemmistöjä). On vähän ongelmallista istuttaa nykypäivän kansallisvaltio ”Israel” Raamattuun ja kierrättää se sieltä Jumalan sanana takaisin.
————————————————————
4. ”Perisynti” on totta
”Palestiinalaiskristityt” voi mielestäni muutettavat muuttaen laajentaa koskettamaan kaikkia palestiinalaisia. Meillä on velvollisuus kristittyinä puolustaa juutalaisia, aina ja kaikkialla. Mutta yhtälailla meillä, mikäli haluamme käydä kristityistä, on velvollisuus pitää huolta myös palestiinalaisten ihmisoikeuksista.
Hamasin isku 7.10 Israeliin panttivankiottamisineen oli poikkeuksellisen raaka. Se oli juutalaisten massamurha. Kuulostaa pahalta – ja sitä se oli. Israelin vastaus on – varovaisenkin arvion mukaan – vienyt tähän mennessä hengen päälle 10 000 palestiinalaiselta eikä tässä ole mukana ne, jotka tulevat kuolemaan sähkö- ja vesikatkojen seurauksena puutteellisen hygienian vuoksi tauteihin, nälkään tai janoon. Israel on käytettävissä olevien tietojen mukaan häirinnyt myös Egyptistä Gazaan kulkevia avustusrekkoja. Niidenkin määrä päivässä murto-osa niistä useammasta sadasta rekasta mitkä normaalisti kulkevat Gazaan päivittäin.
Tällä hetkellä tilanne on se, että Gazassa on Israelin toimesta saanut kolmessa viikossa surmansa enemmän lapsia kuin kaikissa maailman konflikteissa viimeisen vuoden aikana yhteensä.
Tämän pitäisi hätkähdyttää, mutta ei! Some on täynnä ”karkeita kristillisiä sionisteja”, maallikoita ja pappeja, joille tuntuu olevan ihan sama, miten monta palestiinalaista saa surmansa, tai miten monta palestiinalaista lasta tapetaan, kunhan kostetaan ja kostetaan kymmenkertaisesti Vanhan Testamentin verenhimoisen Jahven tavoin …
Ja samalla: suren jatkuvasti myös sitä, että joku idioottimainen, verenhimoinen terroristijärjestö, jonka pahuutta ei adjektiivit riitä kuvaamaan, samalla kun tekee uskonnollista politiikkaa sekin, tappaa viattomia ihmisiä, ottaa panttivangeiksi ja kiduttaa.
Jos tästä kaikesta haluaa vetää edes orastavasti teologiaan vivahtavan johtopäätöksen, niin ehkä sen, että perisynti tai miksi ikinä sitä kutsutaankin, on kirjaimellisesti totta. Ihminen on, porvarillisen, hyveellisen naamionsa takaa, ilkeästi virnuileva omaa etua ajava omahyväinen roisto, jonka sydän on musta ensimmäisestä päivästä viimeiseen henkäykseen.
Mahtaa Jumalalla olla kauheaa katsella tätä tekopyhien teeskentelijöiden veristä temmellystä maan päällä.
Onnistuuko paremmin:
https://www.youtube.com/watch?v=dY1Yivs4fAU
Israeliakin tulee arvostella tekojen mukaan, ihan niin kuin muitakin. Mutta käytettäköön samoja mittareita. YK:n epätasa-arvoinen käytös on myös omiaan luomaan vähemmän asioihin prrehtyneille negatiivisia mielikuvia ja lisää antisemitismia. Se on minun mielipiteeni.
Tuntuu, että kaikkialla radikaalit, äärimmäiset asenteet ja mielipiteet niin poliittiset kuin uskonnolliset – vahvistuvat.
Jordanian ja Pyhän maan kirkon piispa Munib Younan sanoitti asian hyvin, osapuilleen seuraavasti: ”mitä enemmän muut radikaalistuvat, minä maltillistun.”
Kristityt toki ovat aina olleet palestiinalaisten puolella, koska evankeliumi on juutalaisvihaa lietsova oppi, ja se on siirtynyt myös palestiinalaisiin, onhan heissä myös kristittyjä. Roomalaisena uskontona se on myös kertonut Jeesuksen asuneen ja vaikuttaneen Palestiinassa, vaikka sellaista ei vielä Jeesuksen kerrottuna vaikutisaikana edes ollut. Apostolien teoissakin puhutaan Israelista, juutalaisten maasta. Palestiinalaiset pitävät Jeesusta ensimmäisenä palestiinalaisena marttyyrina. Kukahan senkin heille opetti.
Jeesuksen olinpaikka muuttuu aina ajan mukana, oman poismenneen isoäitini rippiopetuksessa Jeesus asui Mesopotamiassa, eli kaksoisvirran maassa ja Jerusalem oli taivaassa, ei maanpäällä. Kun kerroin mummolleni käyneeni Jerusalemissa hän ihmetteli, että olenko minä käynyt taivaassa.
Lauluissa lauletaan Kaanaan maasta, kauniista maasta, jossa Jeesus asuu, on yritetty kaiken aikaa häivyttää Hadrianuksen tapaan juutalaisten historiaa tuolta alueelta. Pyyhkiä pois Israelin maa kartalta, kuten Hadrianus sen halusi tehdä.
Minä luulen ja uskon, että juutalaiset he ovat ikuinen kansa, ja Israelin maa on ikuinen valtakunta, se nousee aina uudelleen ylös, koska Jumala ei anna sen sammua. Se on hänen silmäteränsä ja perinöosansa.
Ateistit ymmärtänevät paremmin , että ei yhtä kansaa voi kurmuuttaa ikuisesti, heillekin on olemassa ihmisoikeudet ja olemassaolon oikeudet ihan luonnostaan, ei kumartelun kautta anoen ja toista poskea käännellen.
Oi jospa pelastus olisi Siionissa.
Kristittyjen osuus palestiinalaisissa on – valitettavan – pieni. Ja kyllä: evankeliumeissa on antisemitismiä.
Tietyissä luterilaisissa piireissä Martti Luther on nostettu lähes pyhimyksen asemaan, vaikka Luther ilmeisesti jossain vaiheessa — nykytermein sanottuna – olisi psyykkisen terveydentilan osalta passitettu hyvin vähän avoimelle osastolle, jonnekin rauhoittavaan schwartzwaldilaiseen vuoristomaisemaan. Lutherin kirja juutalaisista on sanalla sanoen kaamea.
Ohessa taannoin tänne aiheesta kirjoitettu hyvä blogi: jos itseni poissuljetaan, niin siinä on hyvin kiinnostavia kommentoijia (ja ikävä tulee Teemun terävää kynää): https://www.kotimaa.fi/blogit/martti-lutherin-naekemyksiae-juutalaisista-ja-pyhaestae-maasta/
Kari-Matti. Uudessa testamentissa EI ole antisemitismiä. Sen sijaan sieltä löytyy kieltämättä kovaa kielenkäyttöä. Jos lähdetään vaikkapa vanhakirkollisista käsityksistä siitä, kuka kirjoitti Uuden testamentin tekstit, jokseenkin kaikki kirjoittajat olivat juutalaiskristittyjä. Minun on vaikea ajatella, että juutalainen voisi noin lähtökohtaisesti olla antisemitisti tai juutalaisvastainen (koskien etnistä ryhmää).
Marko. On tietysti anakronistista sujauttaa niinkin moderni käsite kuin antisemitismi UT:n teksteihin, mutta sitä kai ei voi kieltää, etteikö Uuden Testamentin tekstejä ole käytetty kristillisen kirkon pitkän historian aikana myös perustelemaan juutalaisvainoja ja pogromeja.
Antisemitismissä arabit ovat loppujen lopuksi vielä nelosdivarissa länsimaisiin kristittyihin verrattuna.
Kari-Matti. Yritin kommentoida lyhyesti ja täsmennyksiä jäi tekemättä. Uutta testamenttia voidaan tietenkin eritellä ja arvottaa vaikutushistorian mukaan. Silloin saamme esiin kosolti materiaalia, joka on jollakin kriteereillä epäilyttävää: naisvihamielisyyttä, patriarkalismia, juutalaisvastaisuutta, vallankumouksellisuutta, suvaitsemattomuutta jne. Itse kuulun niihin, jotka (Teuvo Laitilasta poiketen) tekevät käsitteellisen eron juutalaisvastaisuuden ja antisemitismin välillä mutta torjuvat tietenkin molemmat.
On tärkeä tehdä ero Uuden testamentin tekstin, sen tulkinnan ja myöhemmän vaikutushistorian välillä, vaikka ne nivoutuvat toisiinsa. Oliko Johannes Kastaja (tai evankeliumin kirjoittaja) juutalaisvastainen tai vihapuheen harrastaja tai niihin yllyttäjä, kun hän sanoi ”Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?”.
Itse asiassa kristillisen juutalaisvastaisuuden/antisemitismin historiassa on käytetty aikamoista argumenttien kirjoa. Myös Uuden testamentin tekstiyhteyksistään irrotettuja lausumia. Alunperin uskonopillisia lausumia on siis sovellettu tavalla, joka on alkanut elää omaa elämäänsä, varsinkin natsismin fanaattisessa ja irrationaalisessa antisemitismissä, joka tietenkin rakentui pitkän ajan kuluessa rakennetuille vihamielisille stereotypioille. Mikä myös edesauttoi mm. kirkkojen vaikenemista natsien rikoksista aina vuoteen 1945 asti. Tästä me kristityt olemme vastuussa ja niistä on tehtävä parannus(ta). Mitä Lutheriin tulee voimme vain valittaa hänen tiettyjä kirjoituksiaan. Suurimmissakin pyhissä on ollut syntiä. Muistaakseni Åbo Akademissa on muuten menossa tutkimus tuonaikaisesta juutalaisuuden ja kristinuskon välisestä molemminpuolisesta polemiikista, mihin Luther liittyi.
Nähdäkseni nykyisen kristillisen sionismin taustalla on muuten paljolti halu tehdä pesäero aikaisempaan kristilliseen juutalaisvastaisuuteen: se käännetään ikään kuin vastakohdakseen. Hyvää tässä on kiinnostus juutalaisuuteen ja kristinuskon kristillisiin juuriin sekä halu puolustaa juutalaisia/Israelia. Ongelmallista on se, että keskittyminen yhteen kansaan peittää näkyvistä muut, johtaa merkillisiin uustulkintoihin sekä vanhan juutalaisvastaisuuden ja kristinuskon ylivertaisuuden säilyttämiseen.
Lopputulos muistuttaa minusta jotenkin ällistyttävästi keskiaikaista ajattelua, vaikka parempana versiona:Jos kaikkien maailman juutalaisten on tarkoitus muuttaa Israeliin, eikö tuloksena ole silloin jättiläismäinen getto, jota ei ympäröidä muureilla ulkoapäin, mutta jonka on melkeinpä pakko ympäröidä itsensä muureilla ja vahvoilla puolustusvoimilla?
Marko. Mielenkiintoinen ajatus tuo Israelista keskiaikaisena ghettona, joka itse ympäröi itsensä ”muureilla.” Juutalaisista asuu Israelissa nykyään lähes puolet. Melkein kaikki loput Yhdysvalloissa.
Antisemitismista: Holokaustiin suuriin syypää epäilemättä oli moderni epäkristillinen antisemitismi. Eivät kirkot Saksassa, tai niiden papit halunneet juutalaisia tappaa. Enemmänkin ajaa yhteiskunnalliseen marginaaliin, ainakin moderneja, vapaamielisiä aatteita kannattaneet juutalaiset, joita oli paljon. Saksassa mikään kirkko, ei edes tunnustuskirkko lähtenyt puolustamaan juutalaisia sinänsä, korkeintaan, jos juutalainen oli kääntynyt kristinuskoon, niin sitten, ehkä. Mutta kun portti oli avattu myös kansallismieliselle äärioikeistolle niin ….jäljet olivat kauheat.
Valkoisessa Suomessa 1918-1844 antisemitismi oli suurin piirtein yhtä hyväksyttyä kuin suojeluskunnat. Nykytilannetta silmälläpitäen mielenkiintoista on, että 1967 kuuden päivän sodan jälkeen, kun Neuvostoliitto ja muut sosialistimaat irtisanoivat diplomaattisuhteet Israeliin, oikeiston aseman suomalaisessa antisemitismissä peri vasemmisto, etenkin SDP:stä vasemmalla oleva vasemmisto, taitelijat, kirjailijat ja kulttuuriradikaalit. Neuvostoliitto alkoi hyvin aktiivisesti levittämään tarinaa Israelista kolonialistisena ja rasistisena valtiona, joka upposi nuortaistolaisiin ja muuhun radikaalivasemmistoon kuin häkä, jos epäonnistunutta vertausta on lupa käyttää.
On sanottu, että keskiajalla juutalaisia vihattiin heidän uskontonsa vuoksi, 1800-luvulta toiseen maailmansotaan heitä vihattiin heidän rotunsa vuoksi ja nykyään juutalaisia vihataan ennen muuta Israelin vuoksi.
Tilanne on hankala siksi, koska Israelia mielestäni on lupa kritisoida, ja arvostella ilman syytettä antisemitismista. Kieltämättä siinä tasapainoillaan ohuella nuoralla ja antisemitismiin tipahtamisen vaara ilmeinen. Minua häiritsee ihan yhtä paljon sokeat Israel-fanaatikot kristillisillä mausteilla tai ilman kuin vähintään symbolisesti palestiinalaishuivissa kulkevat hyödylliset en taida sanoa mitkä.
Kari-Matti. Itse asiassa meidän kaikkien on suhteellisen helppo mennä ulkoapäin neuvomaan, miten asiat voitaisiin hoitaa ja konflikti saada edes jotenkin ratkaistua. Mutta ilman molempien konfliktiosapuolten omaa tahtoa ja sisäsyntyistä motivaatiota rauhaa ei saada aikaan, ainakaan sellaista, missä kummankin osapuolen vankka enemmistö olisi rauhan takana. Tavalliset ihmiset toivovat todennäköisesti lähinnä rauhaa ja mahdollisuuksia unelmiensa toteuttamiseen.
Niin kauan kuin palestiinalaispakolaiset kolmannessa polvessa vaativat paluuta koteihinsa, jotka jo aikoja sitten on myllerretty ja metsitetty, Israel ei tule taipumaan. Niin kauan kuin juutalaiset haluavat ottaa hallintaansa koko ”Juudean ja Samarian” tai pikemminkin pitää sen hallussaan ja vain pitkin hampain luopuisivat edes osasta vuoden 1967 rajojen ulkopuolelle rakennettuja siirtokuntia, palestiinalaiset tuskin ovat erityisen rauhantahtoisia. Puhumattakaan siitä, että monen toiveena taitaa olla koko juutalaisvaltion poistaminen
Palestiinalaisen arabivaltion rakentaminen on mielestäni lähes science fictionia, vaikka parempaa vaihtoehtoa ei kai ole olemassa.
Ulkopuolisena ja Karmelin rippikoulun aikanaan käyneenä (oli muuten erinomaisen hyvä) voisin tietysti ehdottaa palestiinalaisalueille Ahvenanmaan mallia: demilitarisointia Israelin suojeluksessa sekä laajaa itsehallintoa. Yhdistyneenä rajajärjestelyihin. Mutta ei siitä mitään tule, jos keskinäistä luottamusta ja hyvää tahtoa ei löydy.
Minä kyllä näen Munib Younanin varsin Israel- ja suorastaan (piilojuutalaisvastaisena), mutta en lähde tässä tätä enempää analysoimaan. Taitaa olla omaksunut palestiinalaisten ikioman narratiivin mitä Lähi-itään tulee?
Rauhan miehenä piispa Younan on helpo leimata niin juutalais- kuin palestiinalaisvastaiseksikin. Hän ei ole mitään muuta kuin sodanvastainen.
Timo Nokelainen. En ota kantaa siihen, missä piispa Younan on oikeassa tai väärässä. Mutta olisi merkillistä, jos arabipiispa EI ottaisi kantaa oman kansansa näkökulmasta ja sen etuja ajatellen. Vaikka kristityn johtajan tietysti on tärkeää tarkastella asioita laajemmasta perspektiivistä.
Suomessa lestadiolainen Väinö Havas piti Suomen luonnollisina rajoina linjaa Vienanmeri – Laatokka. Körtti Elias Simojoki korotti samoihin aikoihin ryssävihan suorastaan kristilliseksi hyveeksi. Kyllä minäkin taidan muuten olla pohjimmiltani aika kansallismielinen ”ugri-hurri”.
Etelä-Afrikan apartheid-politiikkaan kuuluivat ns kotimaat, jokaiselle alkuperäiselle etniselle ryhmälle omansa. Alueet olivat jokseenkin tuottamattomia, jolloin niistä oli lähdettävä siirtotyöläisiksi kaupunkeihin, maatiloille, kaivoksiin ja niin edelleen. Israel piti palestiinalaisalueita aikoinaan vastaavina työvoimareserveinä. Myöhemmin turvallisuusuhkaksi koetut palestiinalaset taidettiin korvata suurelta osalta vaikkapa thaimaalaisilla. Kahden valtion ratkaisun tulisi mielestäni olla kahden taloudellisesti riippumattoman maan ratkaisu. Onko Israel esittänyt lainkaan sellaisia?
Martti P.
Palestiinalaiset ovat ottaneet tavoitteekseen Israelin hävittämisen valtiona ja juutalaisten tuhoamisen kansana ja ihmisinä. Aika vaikea tästä lähtökohdasta on neuvotella mistään.
Tätä nimittäin Joelta merelle -slogan tarkoittaa. Siis että uusi Palestiinan muslimivaltio, HAMAS:in johdolla, ulottuisi Jordan joelta Välimerelle.
Uhottinhan Suomessakin aikoinaan, että piirrämme miekalla rajan Vienanlahdesta Laatokkaan!
Ja mitä se Saksa mahtoikaan havitella 2. maailmansodan aikana…
Minusta ei ole kovinkaan hyödyllistä vertailla eri maiden eri aikoina havittelemia suurvaltatavoitteita.
On kuitenkin syytä olla huolissaan niistä tavoitteista, jotka nyt uhkaavat demokratiaa, tasa-arvoa, sanan- ja uskonnonvapautta.
Hanmas ja ISIS eivät liene tässä suhteessa hurkaimpien joukossa, vaikka tiettyä haasteellisuutta voi löytää monissa muissakin piireissä. Valtiollisissa ja/tai ideologisissa tai uskonnollisissa.
Martti P,
Rinnastat siis Suomen puolustamisen HAMAS:in tekemiin joukkomurhiin. Ehkä pieni kertaus Suomen historiaan olisi tarpeen.
Kommenttisi on sekä älytön, että loukkaava. Se loukkaa paitsi Suomea puolustaneita veteraaneja että Karjasta karkotettuja evakkoja (olen itse kahden evakon lapsi).
”Rinnastat siis Suomen puolustamisen HAMAS:in tekemiin joukkomurhiin.” Rinnastan ainoastaan sodanlietsojien käyttämät yliampuvat ilmaukset. Uhoavia iskulauseita ei tule ymmärtää virallisiksi suunnitelmiksi
Martti P.
”Uhoavia iskulauseita ei tule ymmärtää virallisiksi suunnitelmiksi”
A. Hitler kirjoitti kirjan ”Taisteluni”, jota pidettiin iskulauseina eikä otettu todeksi. Hän kuitenkin toteutti iskulauseitaan. Eli kyllä iskulauseet on syytä ottaa todesta: muslimit ihan todella haluavat tappaa juutalaiset ja hävittää Israelin valtion.
Tämä sota on aivan erilainen kuin edelliset ja myös Israel on erilainen , kuin 7.10. Koko asetelma on nyt toinen.
Jos Hamasiin voi soveltaa mitään länsimaista poliittista luokittelua niin se on lähinnä äärioikeistolainen: ääriuskonnollinen, militaristinen, kansallismielinen ja erittäin konservatiivi. Israelin tämän hetkinen hallitus on..hmn…äärioikeistolainen, militaristinen, kansallismielinen, ääriuskonnollinen ja erittäin konservatiivi.
Ihan hyvä on muistaa sekin, että Venäjän fasistihallinto tukee HAMAS:ia. Suomen ja muiden maiden ”liberaalit” ovat siis yhdessä rintamassa Venäjän ja Iranin kanssa tukemassa kansanmurhan suunnittelua.
Jari Haukka on ehkä tietoinen, että Putinin ja Netanjahun välit ovat olleet tiiviit ja lämpimät. Myös sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Millainen Putinin hallinto on? ….hmn..äärioikeistolainen, kansallismielinen, militaristinen ja erittäin arvokonservatiivi.
Israelilla ja venäjällä on tarve pitää yllä suhteita, koska kumpikin taitaa harrastaa operointia Syyrian seudun alueella. Ideologista tuo suhde ei liene vaan pikemminin (inho)realistista. Venäjän ja Israelin on koordinoitava ”erityisiä operaatioita” ko. alueella, ettei tulisi eslakointia synnyttäviä yhteentörmäyksiä. Sikäli mielenkiintoinen tilanne on, koska Venäjän on lämmitellyt (ensisestään) suhteitaan Israelin veriviholliseen ja uhkailevaan (ja ydinasetta valmistavaan sekä Hizbollahia tukevaan, aseistavaan ja kouluttavaan) Iraniin.
Joten en ole aivan vakuuttunut Israelin ja Venäjän suhteiden ”lämpimyyden” aitoudesta. Pikemminkin arvelisin niihin liittyvän jopa pientä ”kuumottavaa hyytäväisyyttä”. Kulissit on kuitenkin pidettävä.
Mitä taas konservstiivi-liberaali-akseleihin tulee, on Israelissa myös vahvaa liberaalia suuntausta ja TelAviv lienee seksuaalisesti (ja seksuaali-identiteettisesti) ottaen hyvinkin liberaalina pidetty kaupunki. Palestiinan suhteen lähin liberaalius lienee lännen vasemmisto-vihreyden puolella.
Kun Gaza jätettiin palestiinalaisille, taisi Israelissa olla nykyistä vasemmistolaisempi hallitus. Luulen, että nyt tuota Gazan jättöä palestiinalaisille (käytännössä epädemokraattiselle Hamasille) saatetaan miettä Israelin puolella nyt uudesta näkökulmasta, jossa alueen rauhantahtoisuus saattaa synnyttää tiettyä skeptisyyttä. Vuosia sitten meidänkin lehdistössö kovasti oltiin huolissa mm. rakennustarvikkeiden pulasta Gazan alueella. Tunneliverkoistoon sementtiä ym. tuntuu riittäneen. Joten ihan kaikki viha ja kurjuus ei aivan pelkästään johtune sionismista.
Jonkinasteista rauhanelettä tarvittaisiin kumpaiseltakin osapuolelta. Vaikeaa se on, jos vallalla on vahva epäusko toisen (mahdolliseen tai mahdottomaan) rehelliseen rauhantahtoon.
https://www.tieteessatapahtuu.fi/numerot/4-2023/ne-eivat-kerta-kaikkiaan-halua-paastaa-sinua-etenemaan-taalla-juutalaisten?fbclid=IwAR3-WU54wXbZO0rwV54I4fOCo7xV9vusRY-6GTsOxbN8qNK8bLTyvRxkXvA
”Ne eivät kertakaikkiaan halua päästää sinua etenemään täällä.”
”Juutalaisten opiskelijoiden akateemiset urat katkesivat Suomessa 1930-luvun antisemitismiin. ”
Ei Sumikaan iivan puhtoinen pulmunen ollut. Ja yhä meillä on antisemitismiä; niin äärioikealla kuin äärivasemmalla. Ehkä muuallakin?
Putin ja Israel
Juutalainen opettaja Juditska Berliner, syntyisin Ukrainasta, oli Putinin Saksan kielen opettaja, muistaakseni Pietarissa, Putinin nuoruudessa.
Tämä opettaja, nyt jo ikääntynyt, muutti myöhemmin Israeliin. Nähdessään Putinin televisiossa hän tunnisti hänet entiseksi oppilaakseen. Kun Putinin vierailu Israeliin tuli ajankohtaiseksi, opettaja otti yhteyttä hallitushenkilöihin ja pyysi saada tavata entisen oppilaansa. Se sopi myös Putinille.
He tapasivat, viettivät yhteisen tee-hetken jopa kaksin, ja Putin toi lahjoja opettajalle. Hän oli myös varannut Tel-Avivista kaksi asuntoa, joista opettaja sai valita toisen. Hän oli valinnut pienemmän. Hän ei osannut sanoa miksi Putin antoi hänelle asunnon, mutta hän oli hyvin kiitollinen.
Opettajan mielestä Putin oli aikoinaan hyvin vakava, vakaamielinen ja tunnollinen oppilas, vaikka hän harrasti nyrkkeilyä, hän osasi aina läksynsä. Politiikkaan opettaja ei halunnut ottaa kantaa.
Olen myös sattunut lukemaan jo kauan sitten eräästä toisesta Putinin Israelin vierailusta, jolloin hän tutustui arkeologisiin kohteisiin, ja ikivanhoihin maanalaisiin käytäviin ja huoneisiin, joita on muun muassa temppelivuoren alla. Yllättävän suurista kivilohkareista koostuvat seinät kirjoituksineen esim. kuningas Hiskian ajoilta, olivat herkistäneet hänet sanomaan: ”Kyllä sen näkee, että juutalaisen kansan historia on hakattu Jerusalemin kiveen.”
Nämä kaksi tapausta saavat minut uskomaan, että Putin saattaa olla Israelin ystävä, jopa hyvin syvällisesti.
Tarja Parkkilan olisi ehkä hyvä tehdä pieni kiertomatka Putinin brutaalin hyökkäyssodan tuhoamilla Ukrainan alueilla, kymmenien tuhansien syyttömien tuntemattomaksi jääneillä haudoilla. Kansainvälisessä suurvaltapolitiikassa ei ole ”ystäviä.” Kaikkein vähiten kyynisillä tiedustelupalvelun miehillä. En poista Tarjan Parkkilan kommenttia, mutta seuraavat ”putin-ylistykset” laitathan jonnekin muualle.
Minulla oli vastauskin kommentiisi, mutta kysymykseni taisi olla sinulle liian vaikea, koska sitä ei näy täällä enää.
Poistamalla toisen kommentin on tietysti helppo saada se viimeinen sana, mutta on se jotenkin säälittävää.
Saattaa olla sitäkin. Mutta mustavalkoiset”putin”-fanitukset” voit kirjoittaa muualle tai oman blogiin. Mun toleranssi yksipuoliseen putin-fanitukseen on tasan nolla. Jättäkäämme tämä nyt tähän.