Kristillinen avioliitto – yksimielinen liitto

”Miksi uskoa luonnontiede-epäjumalaan, kun voi uskoa todelliseen Jumalaan?” Jos tieto ammatistasi pitää paikkansa, Juha Heinilä, tienaat leipäsi tuon ’epäjumalan’ työn hedelmillä. IT-teknologiaa ei olisi ilman fysiikan löytöjä.

Martti Pentti ja Kari, mitä sanoo Jumalan kirjoitettu sana Pyhä Raamattu:

Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset. Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: ”Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra.” (1. Kor. 1: 21-31)

”…kun maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa…” Tätä juuri yritän selittää. Tiede on sitä viisautta, jonka kielellä ei voi tavoittaa Jumalaa. Raamattu on se ’hullutus’, joka ilmoittaa meille Jumalan. Raamattua ei voi lukea tietosanakirjana. Sellaiseksi se on liian ’hullu’.

Raamattu on Jumalan kirjoitettu sana ja paljon tärkeämpi kuin kaikki maailman tietosanakirjat.

”Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.” Tämä jae on osa Juha Heinilän mainitsemasta Efesolaiskirjeen kohdasta. Mitä tarkoittaa Kristuksen tahtoon alistuminen? Mieleeni tulee Jeesuksen puhe opetuslapsilleen: ”Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.” Ymmärrän tämän niin, että niin avioliiton kuin seurakunnankin tunnusmerkki ei ole yksimielisyys vaan yhdistävä rakkaus. Se ei ole tottelemista vaan pyrkimistä toisen parhaaseen. Kuuliaisuus rakkaudelle voi hyvinkin johtaa erimielisyyteen yksittäisissä asioissa. Esimerkkinä voisi sanoa, että juopolle puolisolle ei pidä antaa viinapulloa vaikka tämä kuinka rähjäisi ja ruikuttaisi.

Epäusko ja usko vastakkain, eivätkä koskaan kohtaa toisiaan.
Minä en oikein piittaa sanasaivartelusta. Se voi olla vain hälyttävä merkki siitä, että usko on sydämen sijasta päätynyt pääkalloon.
Siksi on hyvä rukoilla psalmin kirjoittajan sanoin: ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne ajatukseni. Ja katso, jos tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle”.

Ei auta se pelastuksen tielle, jos vaikka nikkaroimmekin sanojen ja salamerkitysten kanssa niin, että pää on kuumana kuin pannu,
mutta sydän silti kylmä kuin jääkellari

Ihan mukavalla tavalla ainakin minun mielestäni Juha toi sanainspiraatiota esille, samoin sen, että kirkon tehtävä on julistaa sekä lakia että evankeliumia.

”Ovathan Johannes, Kristus ja apostolit aloittaneet julistuksensa vaatimalla parannusta. He eivät ole siis selittäneet ja tähdentäneet yksinomaan Jumalan armollista lupausta antaa synnit anteeksi, vaan he ovat tähdentäneet myös Jumalan lakia.” Yksimielisyyden ohje

”Lutherin mukaan Jumalan käskyjen jatkuva opettaminen ja kertaaminen on ehdottoman välttämätöntä. Kukaan ei tarvitse Kristusta, ellei ole nähnyt syntisyyttään. Lisäksi syntisyytensä kerran nähnyt unohtaa helposti todellisuuden ja liukuu tekopyhyyteen. Lääke näihin on lain saarna. Toisaalta lain saarna aiheuttaa vain pelkoa ja huonoa omaatuntoa. Ne voi poistaa vain ehdoton evankeliumi, joka kertoo Kristuksen työstä ristillä. Näin puhdas lain ja evankeliumin saarna johdattavat Kristuksen ristin juurelle ja antavat omantunnon rauhan.” (Sley)

”Kirkon tehtävä on julistaa sekä lakia että evankeliumia.” Luterilaisen perinteen mukaan lain julistamisen painopiste ei ole kehotus käskyjen noudattamiseen vaan ihmisen kaikkinaisen syntisyyden osoittaminen. Siihen kuuluu myös itseään hyvänä ihmisenä pitävän tekopyhyys. Kristittyjen kesken vallitsemaan tarkoitettu rakkaus syntyy siitä, että armahdettu syntinen saa osakseen niin paljon Jumalan rakkautta, että siitä virtaa suuri osa edelleen lähimmäisten parhaaksi.

Perinteinen luterilainen käsitys voi joskus tuntua vieraalta.
Tunne omasta syntisyydestä lähtee kuitenkin siitä, että huomaa noudattamisen epäonnistuneen. Kun Jumala saa tehdä lisää työtään, huomaa itsensä lopulta täysin kykenemättömäksi kaikkeen noudattamiseen.
Vanhempi veli, joka oli pellolla, oli sitä mieltä, ettei ollut koskaan rikkonut ainuttakaan isän käskyä. Samaa mieltä taisi olla myös rikas mies tai nuori mies, joka sanoi Jeesukselle noudattaneensa käskyjä nuoruudestaan asti.

Usko ja Kristuksen yhteydessä eläminen ei ole samaa kuin vanhurskauttamisopin seminaari vaan sydämessä tunnettavaa vastaus siihen, mitä Pyhä Henki puhuu. Jumala vaatii rakkautta ja myös pyhyyttä.
Meidän aikamme ihminen uskoo tavallisesti onnistuneensa näissä kummassakin hyvin. Sitten tuleekin jostakin tuntemattomasta käskysana, ja ”synti virkoaa”, kuten Paavali siitä sanoo. Ei monikaan taida tässä vaiheessa ymmärtää, mitä hän on elämällään aiheuttanut Kristukselle. Eiköhän se astu kuvaan myöhemmin.

Antinomismia näkyy joskus puolustettavan itsehurskauden vastakohtana, mutta ihmiselle se lienee umpikuja? Hyvän tekemisen ja yrittämisen tie ei kuitenkaan johda syntiin langennutta ihmistä ulos ongelmastaan. Sen tekee vain tosiasian tunnustaminen ja pakeneminen Kristuksen luo.

”Jumala vaatii rakkautta ja myös pyhyyttä.” Eipä ihminen noita saa itsestään puserretuksi. Rakkaus ja pyhyys tulevat Jumalalta.

Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.” Ymmärrän tämän niin, että niin avioliiton kuin seurakunnankin tunnusmerkki ei ole yksimielisyys vaan yhdistävä rakkaus. Se ei ole tottelemista vaan pyrkimistä toisen parhaaseen. Kuuliaisuus rakkaudelle voi hyvinkin johtaa erimielisyyteen yksittäisissä asioissa. Esimerkkinä voisi sanoa, että juopolle puolisolle ei pidä antaa viinapulloa vaikka tämä kuinka rähjäisi ja ruikuttaisi.

Martti Pentti, sinulla taitaa olla ihmeellinen käsitys rakkaudesta kristillisessä avioliitossa. Totta, monella on ongelmia esim. alkoholin kanssa. Juoppous tai räyhääminen tai nalkuttaminen eivät kuulu kristilliseen avioliittoon. Henkilökohtaisiin ongelmiin pitää hakea apua, jos niitä ei itse pysty ratkaisemaan. Kristillisen avioliiton tuhoajia ovat juoppous, epärehellisyys, rakkaudettomuus, itsekkyys, nalkuttaminen, painostaminen, alistaminen ja moni muu asia, jotka eivät kuulu terveeseen avioliittoon ja jotka ovat tuhoisia rakkaussuhteelle. Monesti nämä tuhoajat ovat seurauksia jostain muusta syystä, joka ilmenee rakkautta tuhoavana käytöksenä. Ongelmat pitää ratkaista, ei lakaista maton alle.