Satuin lukemaan muistelmat. Satu Hassin muistelmat. Miksi?
Siksi, koska minua kiinnostaa erityisesti ajanjakso 1960-luvun puolivälistä 1970-luvun puoliväliin. Kaikilla on perverssionsa.
En ole koskaan äänestänyt vihreitä. En ole koskaan edes aikonut äänestää vihreitä. Jos luoja suo en koskaan tule äänestämään vihreitä.
Satu Hassin lienen tavannut joskus 1980-luvun jälkimmäisellä puoliskolla muutaman kerran samassa pöydässä istuneena. Lienee ollut Tillikka tai Wienerwald. Muisti on yleensäkin epäluotettava historian kuvaaja ja näissä tapauksissa sattuneista syistä erityisen pätkittäinen.
Yleensä muistelmat ovat uuvuttavia ja umpitylsiä. Erityisen ansioituneita tässä suhteessa ovat kirkon merkkihenkilöt. Ensin laaja ja pitkä sukuselvitys. Kaikki kappalaiset käydään läpi uskonpuhdistuksesta asti. Sitten teologisen opettajat ”hauskoine” sattumuksineen. Ja sitä rataa.
En tiedä haluaisiko Heikki lukea itsensä kirkollisiin merkkihenkilöihin, mutta Räisäsen omaelämänkerta on virkistävä poikkeus pystyynkuolleista kirkko- ja sukuhistoriallisista selvityksistä. Räisäsen sitä paitsi on esimerkki kaikille nuorille eksegeettien aluille. Kun 1960-luku kulminoitui ja vanhaa vallattiin, istui Heikki parinsadan metrin päässä Kansalliskirjastossa tutkimukseen uponneena tietämättä maailman menosta mitään.
Mutta asiaan.
——————————
Satu Hassin muistelmat ovat kaikkea muuta kuin kulaus ketipinoria illan päätteeksi. Eivät nukuta vaan virkistävät. Hassin politiikasta en ole niin varma, mutta tekstiä tuottaa tamperelainen osaa.
Mannerheim-solki ja punalippu on nasevasti kirjoitettu, huumorilla höystetty itseironiaa säästämättä. Koska Kotimaa ei ehkä osuvin areena nuorleninistisen liikkeen analysoinnille, seuraavassa pääosin vain muutamia kirkkoon viittavia poimintoja Hassin omaelämänkerrasta.
Kuten melkein kaikilla suomalaisilla ikäluokilla näihin päiviin asti, taustalta löytyy aina vaari, vaarin serkku tai tädin naapuri, joka oli uskovainen. Hassilla se oli mummu, joka kymmenvuotiaana antoi Sadulle Uuden Testamentin ja kehotti lukemaan jakeen per päivä.
Satu ajatteli, että urakkatyöllä homma hoituu ja luki putkeen useamman jakeen. Vuorisaarnan jälkeen esiteini Hassi toteaa raikkaasti, että nyt on puolen vuoden annos suoritettu: ”Aloitin hyvällä omalla tunnolla tauon, joka ei päättynyt koskaan.”
1950- luvun ja 1960-luvun alun kansandemokraateille oli ominaista leirikulttuuri. Rajan yli ei hypelty. Sen sijaan keskiluokan kakaroille kuten Satu toimiminen partiossa ja seurakuntanuorissa oli ominaista. Ehkäpä myöhempien nuortaistolaisten sininen väri kaulaliinassa oli Baden-Powellin peruja?
Moni vaihtoi partioleirin teiniliittoon. Seurakuntanuoret stalinistisotureihin.
Tapana oli sanoa, että rippi- ja partioleirillä opittiin suutelemaan, teiniliiton kesäpäivillä naimaan. En edes uskalla ajatella, mitä nuortaistolaisten opintopäivillä Kuutsalon saaressa Kotkan edustalla puuhattiin.
Omanlaista ironiaa oli, että varsinainen SKP:n puoluevähemmistö – kovaksi keitetty kaaderi – oli puhtaasti puritaaninen ja arvokonservatiivinen. Liikkeelle nimen antanut (Kiitos ”Loka-Laitisen”) Taisto Sinisalo ei edes tiennyt, mitä ”punkku” tarkoitti ja tuomitsi, jos mahdollista jyrkemmin kuin Ryttylä, ryhmäseksin siitä kuultuaan.
Satu Hassi oli seurakuntanuori. Kapinallinen tottakai, silti seurakuntanuori. Hassi mainitsee lukeneensa Terho Pursiaisen Uuden Testamentin välittömästi sen 1969 ilmestyttyä. Eräässä kohdin Hassi viittaa vasemmistolaisiin teologian ylioppilaisiin. Niitäkin oli.
Kimmo Rentolan tilastojen mukaan vuosina 1969-1972 Akateemiseen Sosialistiseuraan (ASS), jonka siis nuortaistolaiset miltei heti valtasivat, liittyi kahdeksan teologian ylioppilasta. Siis vain kahdeksan! Pelkästään sosiologiaa opiskelevia liittyi 159 kappaletta.
Sosiologia tosin oli 1960-luvun muotitiede ja modernismin kieli siinä missä historia oli ollut aiempi puhetapa.
Mainittu Terho Pursiainen kirjoitti toisaalla, että vuonna 1980 Kulttuuritalolle kokoontui SKDL:ää kuuluvia ja sitä lähellä olevia vasemmistokristittyjä 68 henkeä, joista lähes puolet pappeja. Oliko pappien joukossa missään vaiheessa varsinaisesti nuorleninistiseen opiskelija- ja kulttuuriliikkeeseen kuuluvia? Jos oli, mitä epäilen, se kertoo ainoastaan, kuinka ihmiselle kognitiivinen dissonanssi on elämässä normaalitila.
——————————-
Nyt hetkinen!
Piti kirjoittaa Hassin hengellisyydestä, ei leperrellä ”kommaritouhuista”, kuten eräs entinen kiekkotähti, myöhempi poliittinen ajattelija, sanoisi.
Luettuaan Pursiaisen Uuden Testamentin, Satu tuli tulokseen, että hypoteesi Jumalasta oli tarpeeton ja erosi kirkosta.
Kun itse luin Pursiaisen mainitun teoksen ja Heikki Räisästä vähän perään, kävi toisinpäin: menin äärimmäisen varovaisesti uskontotieteen luennolle, puolipaniikissa pelosta, että kohta kuuluu Jahven jyrähdys, iskee salama ja olen jossain telttakokouksessa puhumassa kielillä.
Taistolaisuuteen kääntymys oli usein vähän kuin pamaus Paavalilla Damaskoksen tiellä. Ei liene sattumaa, että 1970 uusvasemmistolainen kulttuuriradikaali Rauno Setälä nimesi (tai ehkä oikeammin kustantaja) kääntymystarinansa uusstalinistin uskontunnustukseksi.
Itse asiassa taistolaisen opiskelijaliikkeen lehdessä Soihdunkantajassa kuvattiin tavan takaa omaa kääntymystä varsin pietistisin sanankääntein. Vähän kuin AA:ssa raitistumista. Ehkä Augustinuksen kääntymystarina Tunnustuksissa onkin yleismaailmallinen, ajasta ja kulttuurisesta kontekstista jossain määrin riippumaton?
Mielestäni Hassi on oikeassa siinä, kun kritisoi nimitystä stalinistit radikaalista opiskelija- ja kulttuuriliikkeestä. Kukaan ei ihallut Stalinia. Kukaan ei lukenut Stalinia, jos nyt ei vahingossa marxismi-lenismin lyhyttä oppikurssia vuodelta 1938.
Kukaan ei ampunut edes nallipsyssyllä asfalttiin railakkaimmankaan ravintolaillan jälkeen.
Puheet olivat kovia, toiminta kesyä. Loputtomia kokouksia, joista jokainen alkoi toteamuksella, kuinka kapitalismin kriisi kärjistyy ja luokkataistelu voimistuu.
Entäpä otsikon kosminen kyylä?
Satu Hassi kertoo – luettuaan jälleen erään marxilais-filosofisen teoksen – kokeneensa lopullisen vapautuksen pelosta, että jossain on Jumala -niminen kosminen kyylä, joka haluaa kieltää kaikki ”iloa tuottavat asiat ja rangaista niskoittelijoita iäisellä kidutuksella.”
Hauskasti sanottu!
Tulee mieleen – nykyään konservatiivikristillinen – mutta vielä muutama vuosikymmen sitten varsin yleiskirkollinen käsitys synnistä. Syntiä oli kaikki kiva.
Syntiä oli erityisesti kaikki seksiin viittaava ellei kyseessä ollut avioliitto. Avioliitossakin seksi oli syntiä ilman mahdollisuutta lasten saantiin.
Ilmaus ”Kosminen kyylä” on osuva.
Jos esimodernin murtumiseen liittyvä sisäinen ahdistus oli keskeisimpiä taustatekijöitä 1800-luvun suurissa herätyksissä, niin ahdistuksesta vapautumisesta oli kyse myös 1960-luvun seksuaaliradikaalissa vallankumouksessa.
Haluttiin eroon Kosmisesta kyylästä, joka tarkkailee ja rankaisee olipa kyse sitten Jumalasta tai isästä, mikä tosin taisi olla perheessä silloin suurinpiirtein sama asia.
Katekismuskirkollisuuteen perustava patriarkaalinen kurinpitomentaliteetti oli 1960-luvulle tultaessa aikansa elänyt. Siis jo silloin, vaikka edelleen kirkko kipuilee – mikä hauska piispallinen termi – asian kanssa.
——————————–
Satu Hassin kertomus on erityinen, koska se omine erityispiirteineen on Satu Hassin tarina. Muuten vähän tyypillinen. Joku psykohistorioitsija sanoisi rimpuilua autoritaarisuuden ja anti-autoritaarisuuden välillä.
Vapautumista kansallista historiaa ja sotien sankareita korostavasta heroistisesta autoritaarisuudesta uusvasemmistolaiseen anti-autoritaarisuuteen ja sieltä Hegelin parhaiden dialektisten periaatteiden mukaisesti anti-anti-autoritaarisen leninistisen liikkeen kautta takaisin anti-autoritaarisuuteen. Ja i(I)sän murha oli lopulta tehty?
Sama suomeksi: Isänmaallisuutta ja esivaltaa korostaneista seurakuntanuorista liberaalin yleisvasemmistolaisuuden kautta dogmaattiseen taistolaisuuteen ja sieltä vielä silloin kaikkea ryhmänmuodostusta kaihtaneisiin vihreisiin. Ei niin harvinainen tarina ehkä.
Mutta kukapa ajan hengen olisi sanonut paremmin ellei Arvo Salo: ”Ylemmän keskiluokan perheen tunnusmerkit ovat rivitalonpätkä, Reidar Särestöniemen taulu ja taistolaiset lapset.”
Kiitos samoin Antti ja myös teille kaikille. Haluan sanoa, että pidän helluntailaisia rakkaina veljinä ja minulle on jatkuvasti yhteisiä kontakteja heidän kanssaan.
Vaikka näkemys kasteesta jakaa, minulla on paljon oppimista esim. siitä lämmöstä, jolla helluntaikristityt, ainakin täällä meillä päin, kohtaavat kanssaihmistensä.
Reijo M,
Kiitos vastauksestasi. Huomaan, että jo lähtökohdissa oleva ero eli kysymys kasteen olemuksesta (lakia vai evankeliumia?) vie johtopäätöksemme kaikesta muustakin varsin kauas toisistaan.
Totean vain lyhyesti, että itse ymmärrän Pyhän Hengen ajavan niin sanotusti Raamatun sanan vaunuilla. Sanoohan Jeesus, että ”Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä” (Joh.6:63). Tämä tarkoittaa sitä, että Pyhä Henki on läsnä kaikessa siinä, minkä Jeesus Kristus on sanassaan asettanut.
Näin ollen uskon yksinkertaisella uskolla, että Jumalan Pyhä Henki on läsnä jo kasteessa, jossa meidät Raamatun mukaan liitetään Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen (Room.6:4-10). Kaste ei siis tarkoita Raamatun mukaan vain liittymistä Kristuksen kuolemaan, vaan ennen kaikkea hänen ylösnousemuksensa osallisuuteen. Tässä Paavali kuvaa evankeliumin ilosanomaa paremmin kuin koskaan osaisin sitä itse tehdä. – En muuten huomannut sinun Reijo puhuvan kommenteissasi mitään tästä ylösnousemuksen näköalasta, mutta kuolemasta kylläkin… Johtuuko se siitä, että ylösnousemuksen sanoman tunnustaminen osana kristillistä kastetta tarkoittaa johdonmukaisuuden nimissä sitä, että kasteen luonteeseen liittyy olennaisesti evankeliumi? –> Ja aina missä on Kristuksen evankeliumi, siellä on myös uudestisyntymisen ”peso” ja Pyhä Henki!
Vaikka joskus siirtyisin aikuisten kastamisen kannattajaksi, en uskaltaisi kieltää kristillisen kasteen ja Kristuksen evankeliumi sisäkkäisyyttä! – En koe kuitenkaan tarvetta siirtyä vain aikuisten kasteen kannattajaksi, koska minusta olisi outoa, ettei kasteen muodossa tarjottava evankeliumi kuuluisi myös lapsille. – Jos niin olisi tarkoitettu, kai Raamattu olisi ohjeistanut meitä sen suhteen ja ohjannut kastamaan vain aikuisia. Nyt kuitenkin tekstissä on mainintoja koko perhekuntien kasteista (esim. Apt.16 ja 18)…
Pysyväksi jakolinjaksi välillemme jää nähdäkseni lain ja evankeliumin välisen eron tunnistaminen kasteen suhteen. – Ilmeisesti me myös ajattelemme eri tavoin lasten syntisyydestä. Minä näen Johanneksen evankeliumin sanan, ”Mikä lihasta on syntynyt, on liha” (Joh.3:6) ja Paavalin sanan, ” lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan” (Room.8:7), koskevan myös lapsia. Siksi näen tarpeelliseksi saattaa myös pienet lapsen mahdollimman nopeasti uudestisynnyttävän evankeliumin lahjan piiriin (johon tässä kohdin ajattelen liittyvän myös kristillisen kasteen ja siitä asteittain alkavan kasteopetuksen).
Kiitän sinua Reijo ajastasi ja panoksestasi kastekeskustelun suhteen. Pahoittelut, jos koit sen vyöryttämisenä. Itselleni olisi siihen nyt poikkeuksellisen paljon aikaa, kun sairastan parhaillaan keuhkokuumetta. Minulla on varsin vahva luottamus siihen, että tällä kertaa kanssasi keskustellut joukko arvostaa vilpittömyyttäsi.
Reijo,
En missään nimessä halua vääristää yhtään sanomistasi. Minusta on vain hyvä, jos sinäkin edustat sitä Raamatun näkemystä, että ihmislapsi syntyy tähän maailman lihasta syntyneenä, joka tarkoittaa kadotuksenalaista vihollisuuden tilaa.
Koska pidit Lauri Lahtisen näkemystä raamatullisena, käsitin myös sinun jakavan myös seuraavan Laurilta peräisin olevan ajatuksen: ”Kun lapsi kasvaa ja joutuu synnin kanssa tekemisiin valmentautumattomana niinjoutuu syyn alaiseksi.” – Tämähän ei ole Raamatun ajatus, vaan Laurin oma päätelmä siitä, miten lapsesta tulee syntinen. – Raamatun mukaan saamamme lihan mieli eli vihollisuus tulee taas jo ”lihasta syntymisen” kautta (Joh.3:6; Room.8:7) .
Olemme keskustelleet jo pitkään. Se on minusta arvokasta, mutta pitkien keskustelujen ohessa voi tulla helposti jokunen väärinymmärrys. Jos siis tässä kohdin ymmärsin sinua väärin, ja olimmekin siltä osin samoilla linjoille, tämä on minusta hyvä asia, vaikka itse väärinymmärrys on toki ikävä juttu. Pahoittelut siitä, että koit sen vääristelynä. Arvostan uskonsa vakavasti ottavia ihmisiä paljon, enkä näe mitään syytä vääristellä kenenkään sanoja.
Huomioin vielä viimeiseen lauseeseesi, jossa kirjoitit näin:
”Viet lapset ‘kiireesti’ kastettavaksi?? Et ilmeisesti huomaa, että itse teet lapset syntisiksi ja kastat heidät synnittömiksi. – Et aja Sanan etkä tottapuhumisen vaunuilla!”
Hyvä ystäväni! En minä tee yhtään lasta syntiseksi tai synnittömäksi, kuten ei kukaan muukaan. Synti tuli tähän maailmaan jo esivanhempiemme Adamin ja Eevan kautta, ja on siitä asti hallinnut tätä todellisuuttamme Jeesukseen Kristukseen asti (Room.5:12-21). Nyt meillä on kuitenkin Herramme Kristuksen tähden kristittyinä hyvä sanoma julistettavana; sanoma sovituksesta Jeesuksessa Kristuksessa. Vain Kristus voi pestä meidät vitivalkoisiksi. Olen yrittänyt tämän keskustelun myötä sanoittaa vajavaisella tavallani, että itse ymmärrän kristillisen kasteen osana tätä Kristuksesta julistamisen ja opettamisen tehtävää, jossa pidetään tarjolla elämän sanaa (Fil.2:16). Yritän aina olla huolellinen, etten puhu kasteesta jonakin erillisenä pelastustienä. Sen sijaan voin täysin sydämin puhua kasteessa vaikuttavasta Kristuksesta, ehtoollisessa vaikuttavasta Kristuksesta ja evankeliumin julistuksen kaikissa muissakin muodoissa vaikuttavasta Jeesuksesta Kristuksesta. – Kun pidän tämän mielessä, minun on luontevaa iloita kaikista saman Kristus-evankeliumin julistajista, vaikka kastekäsitys olisikin joskus tietty käytännöllisen yhteyden jakolinja.
Minun puolestani voimme Reijo päättää tämän keskustelun hyvillä mielin ja jättää toisemme hyvän Jumalan käsiin ja pyytää häntä kirkastamaan sanansa niin, ettei Jumalan lasten välille jäisi tahraa tai ryppyä… ”että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.” (Ef.5:26-27)
Vielä kommentti Muromaan. Luin Muromaa nuorena, mutta nykyään pyrin jäsentämään asioita enemmin Raamatun kuin Muroman kautta. Syy olla ottamatta kantaa Muromaan on siinä, a) etten enää muista hänen ajatuksiaan kovin kirkkaasti, b) ja myös siinä, ettei hänellä ole enää minulle samanlaista auktoriteettin asemaa kuin nuorena.
Ukko Muroma on jo kirkkaudessa ja päässyt näistä kipuiluista, joissa me väännämme. – Se on minusta aika hauska ajatus;-)
Manu,
Arvostan, että vielä näit vaivaa kommentoida.
Raamatussa on ohjeet kaikkeen. Kun ohjeet eivät miellytä tai sovi esim. evlut opetuksen pirtaan, niin mennään sellaisilla perusteilla, mitä Raamattu ei kielläkkään, kuten kastamasta lapsia. Tämä on käsittääkseni suora lainaus Lutherin opetuksesta ja sen hän ’oivalsi’ sen jälkeen, kun hän näki välttämättömäksi omaksua paavin opetus lasten kastamisesta, eli kaste-pelastaa.
Myös tuo Nikea-tunnustuksen selityskaavasi seuraa samaa, eli eihän siinä sanota sitä ja tarkoitus on toinen kuin sanotaan.
Mielestäni uskontunnustus on tarpeeton, koska Raamattu sanoo keskeisen asian selkeämmin ja jopa lyhyemmin. Esimerkiksi Apt. 7:37, ” Mutta Philippus sanoi: jos sinä kaikesta sydämestä uskot, niin tapahtukoon. Hän vastasi ja sanoi: minä uskon Jesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi.”
Tämä on yksi paikka Raamatusta, mikä tiivistää kaiken olennaisen, eli uskoontulon, suun tunnustuksen ja kasteen.
Matt. 5:37, ” vaan olkoon teidän puheenne: ’On, on’, tahi: ’ei, ei’. Mitä siihen lisätään, se on pahasta”
Tämä ohje estäisi ne lukemattomat selitykset lapsikasteesta.
Raamattu sisältää kaikki, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. Tämä kaikki on myös kaikille ymmärrettävässä muodossa.
Raamattu, eli Sana, eli Jeesus on kallio, jonka päältä kaikki löytyy.
Ei-raamatullinen on suossa, jonka ’syvällisyys’ kätkee loppumattomat tulkinnat. Näin on kaiken harhan laita.
Kiitos Reijo,
Olen aivan samaa mieltä siinä, että yksin Raamattu on kaiken kristillisen opetuksen, julistuksen ja elämän lähde ja normi. Sitä Nikean tunnustuskaan ei pyrkinyt aikanaan horjuttamaan, vaan pikemminkin puolustamaan. Kyseisen tunnustuksen tausta on tämä:
Tuolloin eli 300-luvun alussa Alexandriassa, Pohjois-Afrikassa alkoi vaikuttaa Areios-niminen presbyteeri, joka sanoi, että Jeesus Kristus on luotu olento. Areioksen mukaan vain Isä oli todellisesti Jumala, mutta Poika ja Pyhä Henki luotuja enkeliolentoja. Tuolloin tämä ajatus oli filosofisesti muodikas. Siksi Areios sai kannattajia myös piispoista. Tästä repesi kirkon sisälle laaja riita ja hajaaannus. Se uhkasi kristikunnan ykseyttä.
Areiolaiset julistivat: “hn pote ote ouk hn” = “oli (aika) jolloin häntä (siis Jeesusta) ei ollut”.
Kristillisen kannan puoltajat puolestaan julistivat: “aei QeoV, aei uioV” eli “Jumala (on ollut) aina, Poika (on ollut) aina” ja “ama pathr, ama uioV” eli “Isä ja Poika (ovat olleet) yhdessä aina”.
Meidän voi olla helppo vähätellä uskontunnustuksia, koska me katsomme voivamme löytää vastauksia suoraan Raamatusta. Tähänkin em. kiistaan näyttäisi olevan helppo löytää vastaus seuraavasta Jeesuksen sanasta: ”Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut”.”(Joh.8:58)
Meidän on kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka UT:n kaanonin tekstit olivat laajalti käytössä jo hyvin varhain, kristillinen kirkko kykeni järjestämään kaanonin vahvistavan laajan kokouksen vasta vainojen jälkeen. Siksi yhteiset uskontunnustukset auttoivat jäsentämään ja puolustamaan raamatullisen uskon asiaa jo sekavinakin aikoina. Näin ollen on epäreilua unohtaa esim. em. Jeesuksen Jumaluutta puolustavan Nikean tunnustuksen historiallinen tausta, ja jopa hyökätä näitä tärkeitä apologian työkaluja vastaan aikana, jolloin meillä on paljon helpommat olot…
Ps. historiallisen sisällön asioista kiitos SRO:n Lauri Vartiaiselle…
”Juuri näin. Seurakuntahan on Kristuksen morsian” Onkohan muuten ihan näin? Raamattu ei oikein tue tätä mutta ”Ilm.21:9…Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon.” 10. Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä,
Syntikö ”kivaa”. Ehkä monenkin mielestä on kivaa varastaa, pettää puolisoaan, irstailla, valehdella, panetella lähimmäisiään ja murhata.
Minusta tuo luettelo ei vaikuta erityisen houkuttelevalta. Ehkä joku voisi luetella niitä ”kivoja” synnintekoja.
”37 KOMMENTIT” mutta ensimmäistäkään kommenttia ei näy. Hyvin toimii tämä uusi blogialusta.
Siitä huolimatta mielenkiintoinen blogiteksti. Ainakin Raamatun mukaan Jumala nimenomaan on kosminen kyylä. Eihän se tietenkään tunnu kovin mukavalta ajatukselta, joten osa uskovista näyttää selittelevän asian pois häiritsemästä. Ymmärrettävää kaikki tyynni. 🙂
Antero. Nuo 37 kommenttia ovat jostain kuusi vuotta sitten kirjoitetusta blogista. Ei minun kirjoittamasta. En osaa sanoa, mistä ne tuohon ilmestyivät. Sen sijaan Jari Haukan kommentti katosi, ilmeisesti ilmoitettu asiattomaksi. En itse poista mitään. Jos poistan, kerron sen.
Nämä syntilistat…useimmiten ne on liitetty ns. navanalusiin asioihin. Jos minun pitäisi kiinnittää jokin karmea syntilista jonnekin, naulaisin hallitusohjelman kirkon oveen.
Satu Hassin muistelmat kannattaa kyllä lukea. Kari-Matin kirjoitus on yksi näkökulma kirjaan, josta itselleni jäi mieleen vähän erilaisia asioita. Ehkä pitääkin lukea se uudelleen.