”Suostu olemaan helvetin kuilussa, mutta älä ole epätoivoinen”, sanoi Athos-vuoren munkki, pyhä Siluan.
Tätä hengellistä viisautta olen pohtinut 50 vuotta. Lopulta olen ymmärtänyt, että vastoinkäymisiä, vaikeuksia ja kipuja ei pidä paeta, vaan – jos mahdollista – katsoa silmästä silmään.
Kenties näin onkin mahdollista tehdä, kun olen löytänyt elämän tarkoituksen. Mutta toisinaan silloinkin uskonnollinenkin ihminen kyselee tai jopa kapinoi kohtaloaan vastaan. Jumala ei toki tahdo kärsimystä kenellekään, mutta olisi helpotus edes ymmärtää, että kärsimys saattaa kasvattaa ja syventää. Tätä ei kärsivälle pidä koskaan sanoa. Jokaisen itse on kohdattava ja prosessoitava se.
Koronan aiheuttamat pelot ja kivut ovat ajankohtaisia. Terapiatietojen häikäilemätön varastaminen ja niillä kiristäminen ahdistavat jokaista meitä. Samantyyppistä elämän perusteita järkyttävää mullistusta koki jo vanhurskas Job 3000 vuotta sitten.
Äiti Teresa kirjoitti jo 27-vuotiaana: ”Älä ajattele, että hengellinen elämäni on ruusuilla tanssimista… Aivan päinvastoin, seuralaisenani on useimminkin ’pimeys’.” Silti kun hän Kalkutan slummeissa puhuu uskon merkityksestä, hän tuo esiin hämmästyttävää luottamusta ja syvää kunnioitusta Jumalaan.
Teresa jaksoi nunniensa kanssa silti tehdä diakonista työtä, sillä ”pimeässä yössäkin” hän luotti Jumalan salattuun läsnäoloon. Sitä osoitti myös hänen hengellinen janonsa Jumalan puoleen. Pimeys oli samalla osallisuutta Kristuksen kärsimyksiin, mutta siihen sisältyi myös hänen ylösnousemuksensa antama toivo ja siunaus.
Tämän päivän ahdistusten keskellä on meidän tärkeää muistaa myös jumalallinen valo, joka säteilee sitä kirkkaammin, mitä sitoutuneemmin elämme äiti Teresan tai pyhän Siluanin esimerkin mukaan. Niinpä myös seurakuntiemme olisi nyt syytä enemmän paneutua muistuttamaan siitä osallisuudesta ja jakamisesta eikä kurittaa ihmisiä koronarajoituksilla, jotka ovat tiukempia kuin muualla yhteiskunnassa. Teresa pyöritti kuolevien taloja, Siluan rukoili meidän kaikkien puolesta. Rakkaudella on monet kasvot, myös ”helvetin kuilussa”.
29.10.2020 Isä Ambrosius
Kiitos ajatuksistasi, isä Ambrosius.
Blogi toi mieleen laimentamattoman jumalanpalveluslitanian, joka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Jumalanpalvelusten kirjassa vuodelta 1968. Siinä on säkeistö, joka sanoittaa osuvasti tilannetta, jossa elämme:
Pappi: ”Perkeleen petoksista ja juonista, nälänhädästä ja kulkutaudeista, sodasta ja veritöistä, kapinoista ja riidoista, rakeista ja rajuilmoista, tulipalosta ja vedenvaarasta, pahasta äkillisestä kuolemasta, iankaikkisesta kuolemasta”
Seurakunta: ”Varjele meitä, laupias Herra Jumala.”