”Korkeimman pyhien kansa”

Tätä päivää monet suomalaiset viettävät pyhäinpäivänä. Kenties on sopiva ottaa tällaisena ajankohtana esille se, mitä Raamattu kertoo heistä, jotka ovat Raamatun mukaan pyhiä. ”Jumalalle erotettuja”, kuten ilmaus ”pyhä” voidaan alkukielen perusteella ymmärtää. (http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Pyh%C3%A4)

Raamatun vanhalla puolella sekä Kaikkivaltiaan palvelijoita että koko Israelia kutsuttiin pyhäksi.(Ps34:9) Erityisen mielenkiintoinen on kuitenkin se ennustus, jonka Danielin kirja pyhistä esittää. Ensin Daniel näki, kuinka Kristuksesta tuli hyvin voimakas vallankäyttäjä:

”Hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.”(Dan7:14)

Joitakin jakeita myöhemmin Raamattu kertoo, että Jeesus-kuningas jakaa valtaansa pyhien kanssa: ” Kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Sen kansan valtakunta on ikuinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat sitä.”(Dan7:27)

Danielin kirja ei kerro tietenkään yksityiskohtia siitä, keitä tuohon ”Korkeimman pyhien kansaan” kuuluu. Mutta Uudeksi Testamentiksi kutsuttu osa Raamattua ei jätä meitä siitä tietämättömäksi.

Oletko pannut merkille, että useimmat Paavalin kirjeet on otsikoitu alkuseurakunnan pyhille? Esimerkiksi Roomalaiskirjeen alkulauseessa: ”Paavali, Kristuksen Jeesuksen palvelija… tervehtii kaikkia Roomassa olevia … pyhiä.” On mielenkiintoista, että hän esittää kirjeissään usein tuon ajatuksen hallitsemisesta, siis siitä, johon Danielin kirja ”pyhät” asemoi.  Esimerkiksi:

”Ettekö tiedä, että pyhät tulevat kerran olemaan maailman tuomareina?…Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitäkin”(1.Ko6:2,3)

”Kunpa olisittekin kuninkaita, niin että mekin saisimme kuninkaina hallita teidän kanssanne!”(1.Ko4:8)

”Jos kestämme lujina, saamme myös hallita hänen kanssaan.”(2.Tim2:12)

Jeesus Kristus tiesi olevansa se ”Ihmisen Pojan kaltainen”(KR38), jolle globaali kuninkuus annettaisiin yli nykyisten kansallisten rajojen. Erään kerran hänen apostolinsa kysyivätkin tulevaisuudestaan: ”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?” Vastauksessaan Messias kertoi heille delegoitavasta hallitusvastuusta: ”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa.”(Mat27,28)

Tällainen hallitusvastuu kiinnosti sitten eräitä opetuslapsia liiankin kovasti. Jotkut laittoivat oikein äidin asialle pyytämään: ”Lupaathan, että nämä kaksi poikaani saavat valtakunnassasi istua vierelläsi, toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella.”(Mat20:21) Jatkokeskustelussa Jeesus osoitti selvästi, ettei hänen tulevassa valtakunnassaan siedetä minkäänlaista korruptiota.

Raamattu osoittaa myös sen, kuinka kauan ”pyhät” tulevat maapalloa hallitsemaan. Ilmestyskirjan luvusta 20 ilmenee hallintoaika: ” Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta.”(Ilm20:6)

Mitä sinä ajattelet niistä pyhistä, joilla ”on ikuinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat sitä”? Eikö sellaisten pyhien hallinnon vuoksi kannattaisi jo nyt viettää pyhäinpäivää 365 kertaa vuodessa? Ja sitten heidän alamaisinaan 1000 vuotta?

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Mielenkiintoista ja salamyhkäistä.

    Rauli, ”Jeesuksen hallitsijatovereiden lukumäärä mitataan kerran vuodessa Jeesuksen kuoleman muistotilaisuudessa. ”

    KUKA MITTAA RAULI? JA MITKÄ OVAT PERUSTEET?

    Sitten Rauli kirjoittaa taas; ” Olemmeko Sami yhtä mieltä siis siitä, että kyllä se Kaikkivaltias on, joka sen Jeesuksen rinnalla istumisen sanelee emmekä me ihmiset?

    Selitäpä nyt Rauli

    RAULI MITTAA JA EI MITTAA?

    • Kuten tuossa edellä kerroin: jokainen vastaa Kaikkivaltiaan edessä omista toimistaan. Niin myös siitä, onko kokenut sen, mistä Raamattu Roomalaiskirjeen 8. luvussa puhuu, syntymisen Jumalan lapseksi ja Jeesuksen perijätoveriksi.

      Ihmisten laskmea lukumäärä perustuu siis siihen, kuinka moni ilmoittaa taivaalliseen hallitukseen kutsun saaneensa. Se tarkka kirjanpito on sitten siellä taivaassa, Kaikkivaltias tietää täydellisellä varmuudelle, keille Jeesuksen oikealla ja vasemmalla puolella istuminen kuuluu. Ja myös se hallitusvastuu planeettamme asioista 1000 vuoden ajan.

      Tiedätkö, Sami, mitä sitten tuhannen vuoden kuluttua Raamattu kertoo tapahtuvan? Jotakin varsin mielenkiintoista vaan ei lainkaan salamyhkäistä.

  2. Rauli, ” Ihmisten laskmea lukumäärä perustuu siis siihen, kuinka moni ilmoittaa taivaalliseen hallitukseen kutsun saaneensa. ”

    Selitäppä nyt että minäkin ymmärrän. Eli miten tämä laskukaava nyt menee?

    • Olin ehkä hiukan ylimalkainen selvityksessäni. Näillä palstoilla kun ei aina tiedä toisen ajatuskulkua, ja tällaisia virheitä tulee. Korjaanpas siis asian.

      Jehovan todistajien vuotuisessa Jeesuksen Kristuksen kuoleman muistonvietossa vain Jeesuksen tuleviksi hallitustovereiksi kutsutut ottavat osaa happamattomaan leipään ja viiniin. (Tavallaan sama käytäntö kuin teilläkin: taivaaseen menossa olevat nauttivat ehtoollista. ) Ja tämä ratkaisu perustuu yksilön omaan näkemykseen, johon toisella krisityllä ei ole nokan koputtamista.

      Nyt kun sitten tuossa tilaisuudessa osallistuneet lasketaan, saadaan noita maallisia numerotietoja. Ne oikeat täsmäluvut ovat siis paremmissa ja Täydellisissä Käsissä.

  3. Onko teillä joku raja montako hallitustoveria pääsee?

    Teillä on siis näin vähän taivaaseen menijöitä? Mitäs ne muut on?

    Meillä käydään ehtoollisella ilman rajoituksia, paljon enenmmän meillä on noita hallitsijoita.

    • Raamattu esittää, että ”Valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä laulettiin uutta laulua, jota ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maan päältä.”(Ilm14:3) Samassa asiayhteydessä kerrotaan, että ”Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan oli sataneljäkymmentäneljätuhatta ihmistä, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi.”

      Jeesuksen kavereina taivaallisella ”Siionin vuorella” on siis 144000 maapallolta peräisin olevaa. Siinä on se raja, suoraan Raamatusta.

      Jeesus on kuningas, siitähän me olemme samaa mieltä? Kenties jaamme jopa sen Raamatussa esitetyn(Ilm20:6), että Jeesus hallitsee tuhat vuotta. Mutta mikäs hallitsija se sellainen on, jolla ei ole alamaisia?

      Raamattu kertookin, myös Jeesuksen suulla, että jotkut ”perivät maan(Mat5:5). Esimerkiksi minä en ole saanut kutsua Jeesuksen perijätoveriksi, joten minulla on toivo olla niitä, joista Ps37:29 sanoo ”Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä aina”. Lopullisen tuomintavallan tiedän olevan kyllä Kaikkivaltiaan kirjanpidossa tässäkin asiassa.

      Me kristityt, jotka emme ole taivaaseen menossa asumme siis siinä ”uudessa maassa”, jonka olosuhteista kerrotaan: ”hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut”.(Ilm21:4) Kun luet tuon Ilmestyksen 21. luvun alun, huomaat, että nuo olouhteet tulevat juuri noiden taivaallisten hallitsijoiden huolenpidon seurauksena. Kristus johtaa taivaasta asioita erinomaisesti.

      Ja sitten vielä: herkullista on lukea 1000-vuotiskauden lopusta. Siitä kirjoitetaan Korinttilaiskirjeessä:

      ”Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema…Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea.”

      Mitä Sami sinä ajattelet? Minusta ei lainkaan hullumpi tulevaisuus edessä, vaikka sinne taivaalliseen hallitukseen ei pääsisikään!

    • Liitän tähänkin pari kysymystä sinulle Rauli. Ne liittyvät yllä olevaan tekstiisi ehtoollisesta.

      Kirjoitit näin: ”Jehovan todistajien vuotuisessa Jeesuksen Kristuksen kuoleman muistonvietossa vain Jeesuksen tuleviksi hallitustovereiksi kutsutut ottavat osaa happamattomaan leipään ja viiniin. (Tavallaan sama käytäntö kuin teilläkin: taivaaseen menossa olevat nauttivat ehtoollista. ) Ja tämä ratkaisu perustuu yksilön omaan näkemykseen, johon toisella krisityllä ei ole nokan koputtamista.”

      Raamatussa sanotaan näin: ”Joh. 6: 53. Niin Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.
      54. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
      55. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.

      Miten selität yllä olevan tekstin? Olen ymmärtänyt, että ehtoollisella leipä ja viini kiertää kädestä käteen, jotta jokainen voisi kieltäytyä siitä henkilökohtaisesti. Jeesus kuitenkin sanoo, että iankaikkinen elämä on sillä joka juo ja syö ehtoollisen.

      Kirjoitit näin” Nyt kun sitten tuossa tilaisuudessa osallistuneet lasketaan, saadaan noita maallisia numerotietoja. Ne oikeat täsmäluvut ovat siis paremmissa ja Täydellisissä Käsissä.”

      Miksi tuota määrää lasketaan jos se ei ole oikea eikä täsmäluku? Ketä ja mitä väärä lukumäärä palvelee?

    • Hoksasin Aila tämän sinun kysymyksesi vasta nyt. Ja vastaan siihen vain tähän keskusteluun olennaisesti liittyvältä osalta. Tuohon ehtoollisen/muistonvieton teologiaan lienee parasta palata ihan oman plogin kera.

      Tämä oli melkein lupaus.

      Pettymykseksesi myös tuohon toiseen kyssäriisi voin esittää vain tällaisia rivitodistajan arveluja. Kun ei ole sellaista raamatunpaikkaa olemassa, jossa laskemisvelvoite annetaan. Ei edes Jeesuksen antamassa mallissa lukumäärää suoraan sanota, Raamattu vain toteaa, että kesken tilaisuuden Iskariot lähti kälppimään.(Joh13:30)

      Nuo maalliset numerot tietysti antavat tietoa siitä, montako hallituskutsun saanutta keskuudessamme on. Jos haluat asiasta tarkempaa tietoa, kysy niiltä jotka tietävät asian paremmin. Ehkä ne sinun kirjasi informantit eivät tässä tapauksessa sitä parasta infoa sinulle ole jakamassa.

    • Kirjoitit näin: ”Pettymykseksesi myös tuohon toiseen kyssäriisi voin esittää vain tällaisia rivitodistajan arveluja. Kun ei ole sellaista raamatunpaikkaa olemassa, jossa laskemisvelvoite annetaan. Ei edes Jeesuksen antamassa mallissa lukumäärää suoraan sanota, Raamattu vain toteaa, että kesken tilaisuuden Iskariot lähti kälppimään.(Joh13:30)”

      En ole ihan samaa mieltä kanssasi siitä, ettei Juudas olisi ollut mukana ehtoollista jaettaessa. Ainakin hänen kätensä oli. Tuskin hän olisi lähtenyt ja jättänyt kättään pöydälle vai mitä luulet?

      Kirjoitit: ”Nuo maalliset numerot tietysti antavat tietoa siitä, montako hallituskutsun saanutta keskuudessamme on. Jos haluat asiasta tarkempaa tietoa, kysy niiltä jotka tietävät asian paremmin. Ehkä ne sinun kirjasi informantit eivät tässä tapauksessa sitä parasta infoa sinulle ole jakamassa.”

      Ihan näin maalaisjärjellä pohdin, että jos lukumäärä ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä pidä paikkaansa (niin kuin itse totesit), niin miksi ihmeessä sitä pitää laskea? Ajattelin, että sinulla todistajana ja seurakunnan vanhimpana (oletan?) voisi olla siitä joku selitys.

  4. Rauli, olet valinnut taas seliseliselittelyn tien, etkä vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin. Puhut koko ajan asian vierestä. Sekö on tarkoituksesi?

    Vuonna 1925 muistonvietossa otti osaa vertauskuviin yli 90000 ihmistä. Tuo on yli puolet 144000:sta.

    Lukumäärä selviää tämän sivun alaosassa olevasta taulukosta:
    http://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_u16.html

    Rauli, pujottelet kuin Kalle Palander, kierrät kaikki kysymykset etkä vastaa suoraan. Kysyn siis uudelleen:

    Jehovan todistajien virallinen oppi kertoo, että taivaalliseen hallitukseen valitaan 144000 ihmistä. Kertoisitko, millä perusteella tuo 144000 on kirjaimellinen luku, kun kaikki muut samassa asiayhteydessä olevat luvut ovat Jehovan todistajien “teologian” mukaan kuvaannollisia.

    Voisitko vastata tähän kysymykseen?

    Älä nyt ala selittää, että et ”seurustele” entisen Jehovan todistajan kanssa. Kun olet julkisesti internetin keskustelussa, et voi mitenkään välttää sitä, että keskustelukumppaneiksi tulee myös entisiä Jehovan todistajia. Emme me ole niin pahoja kuin tässä puheessa annettiin ymmärtää:

    http://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_k69.html

    PS. Tuon sivun alaosassa on linkki, minkä kautta puheen voi kuunnella.

  5. Kirjaimellinen / kuvaannollinen merkitys on Jehovan todistajien ”teologiassa” monesti vähän hankala ja ristiriitainen asia. Sitä joudutaan selittämään niin ja näin, eikä ole lainkaan varmaa, että se selitys olisi pysyvä. Tunnetusti Jehovan todistajien opit muuttuvat vuosien myötä, joskus jopa täysi päinvastaisiksi.

    Kun Ilmestyskirjassa puhutaan 144000:sta, se on Jehovan todistajien tulkinnan mukaan kirjaimellinen luku. Mutta kun tuota joukkoa kuvavaan ”24 vanhimpana”, se ei olekaan enää kirjaimellinen luku. Mistä Vartitorniseura tietää, mikä on kirjaimellinen ja mikä ei ole?

    Tässä on yksi selitysyritys sille, että samaa asiaa voi Jehovan todistajien mielestä kuvata kaksi lukua, joista toinen on kirjaimellinen ja toinen ei:

    *** Raamatun ymmärtämisen opas, osa 2, sivu 136 kpl 9 Luvut, numerot ***

    Myös luvun 12 kerrannaisilla on toisinaan erikoismerkitys. Daavid perusti 24 pappisosastoa, jotka palvelivat vuorotellen Salomon myöhemmin rakentamassa temppelissä (1Ai 24:1–18). Tämä auttaa tunnistamaan ne ”kaksikymmentäneljä vanhinta”, jotka istuivat Jumalan valtaistuimen ympärillä puettuina valkoisiin päällysvaippoihin ja joilla oli kruunut (Il 4:4). Niille jotka seuraavat Jeesuksen Kristuksen askeleita, hänen hengellisille veljilleen, luvataan, että heistä tulee kuninkaita ja pappeja hänen kanssaan taivaissa. Nämä vanhimmat eivät voisi olla pelkästään apostoleita, joita oli vain 12. Siksi he edustavat ilmeisesti koko ”kuninkaallista papistoa”, 144000:ta (joita temppelissä palvelevat 24 pappisosastoa kuvasivat) heidän taivaallisissa asemissaan kruunattuina kuninkaina ja pappeina. (1Pi 2:9; Il 7:4–8; 20:6.)

    Ilmestyskirjan 20. luvussa puhutaan myös siitä samasta joukosta, mikä oli 144000, ja joka hallitsisi Kristuksen kanssa 1000 vuotta. Katsotaanpa vähän tätä kohtaa:

    (Ilmestys 20:4) 4 Ja minä näin valtaistuimia, ja oli niitä, jotka istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta. Niin, minä näin niiden sielut, jotka oli teloitettu kirveellä Jeesuksesta todistamisen ja Jumalasta puhumisen vuoksi, ja niiden, jotka eivät olleet palvoneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä ottaneet merkkiä otsaansa ja käteensä. Ja he saivat elämän ja hallitsivat kuninkaina Kristuksen kanssa tuhat vuotta.

    Tuossa kerrotaan, että tuo 144000:n joukko oli ”teloitettu kirveellä”.

    Mitä sanot Rauli, onko tuo ”kirveellä teloittaminen” kirjaimelllista? Ja jos on tai ei ole, niin millä perusteella?

  6. Rauli, astrologia ei ole taikojen tekemistä eikä enteiden eikä ennusmerkien selittämistä.
    ’Muinaisajan astrologia ja astronomia olivat sama asia, ja esim. Qumranin löydöissä on astrologiaa sisältäviä tekstejä. ”Also according to Rabbinical tradition the twelve tribes of Israel correlate to the twelve signs of the Zodiac.”

    Deborahin laulu on Tuomarien kirjassa:

    In Judges 5:20, the story of the prophetess, Deborah, is yet another example of Astrological symbolism; Deborah exults that

    ”the stars fought from heaven, the stars in their course fought against Sisera. ”

    • On aika rohkea tulkinta, että Tuo5:20 sisältää astrologiaa. Raamattu kun ei kerro, mitä tuo tähtien taistelu Siseraa vastaan tarkoitti.

      Tietysti on mahdollista, että Sisera turvautui astrologiaan ja hänelle kävi sitten huonosti. Kertomus kokoaisuutena kuitenkin osoittaa vain sen, että Jehova puuttui jollakin tavoin tapahtumain kulkuun.

      Astrologiahypoteesin asemasta on merkille pantavaa se, mitä juutalainen historioitsija Flavius Josefus kirjoittaa. Hän todistelee, että kun Siseran ja Barakin joukot olivat kohtaamaisillaan, ”nousi kova myrsky ankarine sade- ja raekuuroineen, ja tuuli painoi sateen kanaanilaisten kasvoille ja sumensi heidän näkökykynsä, niin ettei heidän jousistaan ja lingoistaan ollut heille mitään hyötyä”.

      Erikoinen sattuma vai ylhäältä tuleva kädenojennus?

  7. Astrologiasta Wikipedia toteaa:

    Astrologia (m.kreik. άστρον, astron, tähti ja λόγος, logos, oppi; ei pidä sekoittaa astronomiaan eli tähtitieteeseen) eli tähdistäennustaminen on uskomus, jonka mukaan taivaankappaleiden suhteellisista asemista ja välisistä kulmista voidaan päätellä Maan tapahtumien yksityiskohtia kuten ihmissuhteita ja ihmisten kohtaloita sekä tulkita luonteita.”

    Kun taivaallisen hallituksen kuningas Jeesus syntyi maapallolle, itäisiltä mailta tuli joukko astronomeja. Kuva heidän aikaansaannoksistaan ei ole kovin hääppöinen: näiden ”tietäjien” takia Jumalan valtakunnalta meinasi mennä kuningas paljon ennen kuin valtakuntaa oli edes perustettukaan.

    • Rauli, Raamattuhistoriallisena aikana eroa astrologian ja astronomian välillä ei ollut.

      Raamatun sisältämät astrologiset aiheet on monien taholta johdonmukaisesti torjuttu, kuitenkin voimme sanoa, että koko Raamattu niin vanha kuin Uusi testamentti on sydämeltään astrologinen, mutta sen sisältämä astrologia on luonteeltaan esoteerista, sillä heprealaiset esoteerikot katsovat, että ihmisen on mahdollista vaikuttaa astrologisiin tähtivoimiin itsekin ja tässä mielessä heprealainen astrologia eroaa perinteisestä vastaavasta länsimaisesta. Tähtivoimat asuvat ihmisen sydämessä ja sydämen kautta voidaan niihin mystisesti vaikuttaa.
      Jo Abraham oli suuri astrologi sydämeltään, kertoo Talmud ja jatkaa, että kuninkaat idästä ja lännestä nousivat varhain ehtiäkseen hänen ovelleen. Toinen kabbalistinen merkittävä teos Sefer Jezirah on antiikin astrologian päälähde. Ja se sisältää Abrahamin astrologisia opetuksia. Koska astrologia oli Abrahamin sydämessä se tarkoitti hänen kykyään saada meditatiivisessa tilassa yhteyttä tähtivoimiin, mikä oli siis Raamatun astrologiassa paljolti ideana. Mutta astrologeja olivat monet muutkin kabbalistit, jotka näkivät monet Raamatun käsitteet ja symbolit astrologisina merkkeinä. Heitä esittelee teokset Sefer ha Levanah, Lontoo 1912 ja heprealainen käännös Picatrix´sta ja Sefer ha Tamar.
      Täytyi voida meditoida oikean kalenterin antamina oikeina aikoina ja siksi edellä yksityiskohtaisesti kuvatut kalenterit ja syklit olivat tärkeitä. Kun Jumala ilmestyi Abrahamille ensimmäisiä asioita joita hän tälle opetti oli, että astrologisista ennusteista ei saa kuitenkaan tulla yliriippuvaiseksi. Abrahamin lahjoja sivuvaimojensa pojille, jotka hän lähetti itään sanotaan olleen juuri maagisia ja okkultistisia astrologisia mysteereitä. Koska Abraham oli aikansa suurin astrologi hän tunsi Egyptin ja Mesopotamian mysteerit.
      Hänen tietonsa perinyt Mooses opetti sitten vuorella samaa viisailleen; mm. Mars-mysteeriot, jotka tulevat esille Mars legendoissa ja Jeesuksen nimessä. Jotkut kabbalistit pitivät Samaelia, juutalaisten päänimeä Saatanalle, Marsin enkelinä, Samael oli Heenokin kirjoissa niiden enkelien johtajia, jotka kapinoivat Herraa vastaan. Samael oli kuoleman enkeli. Hänellä oli 12 siipeä. Samaelilla oli hallitusvalta yli kaikkien kansojen mutta Israelin yli vain yhtenä päivänä. Sovituspäivänä. Hänen nimensä oli Blind Mara

      Gnostikkojen astrologiassa esim. Oinas, Zodiakin aloittaja oli Pää, mutta se oli myös alku ja loppu Alfa ja Omega. Kristus oli seurakunnan pää. Jeesus opetti opetuslapsilleen Pistis Sofiassa astrologiaa. Hän puhui mm. sfäärin kääntymisestä ja kohdissa olevista luvuista saadaan myös prekessiovuoden ajoituksia.

    • Hupsista, astrologejahan nuo viisaanakin pidetyt tietenkin olivat.

      Olet sinänsä oikeassa siinä, ettei muinaisina aikoina ollut erotettavissa astronomiaa astrologiasta. Miksikö ei? No, yksinkertaisesti siitä syystä, ettei astronomiasta voida puhua kuin vasta luonontieteiden otettua riittävän pitkät askeleet.

      Muinaisesta Babyloniasta peräisin olevat tähtien tähyilemiset eivät kai sinunkaan mielestäsi nykytieteen kriteerejä täytä?

  8. Kyllä se on Rauli aivan selvää, että tähtien uskottiin voivan vaikutta taisteluihin, etenkin Mars ’tähden’. Olihan Mars nimen omaan sodan symboli ja Marsin nimi onkin koodattu ko Deborahin lauluun näin:

    Deborah’n laulu:
    ויריב(א) תורהד תורה(ד)מ סוס-יבקע ו(מ)לה זא 22
    היבשי רורא ורא הוהי ךאלמ רמא זור(מ ) ורוא 23
    :םירובגב הוהי תרזעל הוהי תרזעל ואב-אל יכ

    Nimen (M)eroz alkukirjaimesta Mim otetaan 9 askeleen tasavälein tässä oikealle ylös ja saadaan kirjaimet M A D M. Huomaa, että numero 9 on Adam eli ’ihminen’ sanan lukuarvo,joka nimi ihminen on siis els-kryptan kolmessa viimeisesä kirjaimessa ADM!

    Me-Eroz voidaankin lukea Marsista! Monet heprealaiset pitävätkin Merozia jonain planeettana. Edelleen Meroz sanan lukuaurvo 253 on s a m a kuin muukalaisia eli alieneita tarkoitavan heprean sanan monikko g e r i m joka on myös 253!

    • Tokihan on niin, että ”tähtien uskottiin voivan vaikutta taisteluihin” ja ”monet heprealaiset pitävätkin Merozia jonain planeettana”.

      Mutta onko Raamattu itse antanut tekstillään ytyä tuollaiseen tulkntaan vai ovatko johtopäätökset vedetty jostakin muusta suunnasta?

  9. Rauli, jos Raamattu sanoo, että ulkona sataa vettä ja joku tulkitsee että Raamattu sanoo ulkona olevan märän ilman, niin onko Raamattu antanut syytä moisen tulkintaan ? 🙂

    Ajan kuninkaat ja astrologit nimeoman huusivat tähtiä apuun ja se oli astrologiaa jos mikä. Tämä tulkinta nousee ihan suoraan Raamatusta itsestään, siitä heprealaisesta tekstistäkin jonka annoin.

    • Raamatussa Jeesuksen valtaan nousuun yhdistetään mielenkiintoisia astronomisilta vaan ei astrologisilta näyttäviä ilmiöitä: ”Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät., esimerkiksi.(Mat24:29) Otatko sinä tällaisenkin kuvauksen kirjaimellisiin taivaankappaleisiin viittavana?

      Kun Pietari ensimmäisenä helluntaina selosti Jooelin kirjan ennustamia tapahtumia sellaisia kuten ”aurinko pimenee, kuu värjäytyy vereen” hän selvästi osoitti kuvausten olevan pelkkää dramatiikkaa ilman kirjaimellista täyttymystä.(Apt2:20)

      Onko tällainen kuvaus sinulle, teatterintekijälle, liian paljon draamaa kun se täytyy tulkita noin monen mutkan kautta?

  10. Rauli, itämaiden öisen pimeyden tähtitaivaalla oli paljon aivan konkreettisia ilmiöitä, joille annettiin jokin jumalallinen/hengellinen merkitys. Oli tähdenlentoja eli meteorien maahansyöksyjä, oli meteorisateita, auringon ja kuunpimennyksiä ja komeettojen ohimenoja; näitä kaikkia tulkittiin jumalien/Jumalan merkeiksi. Halleyn komeetta esim. kutsuttiin ’Herran miekaksi.

    Suomalainen insinööri Tapio Laine on kuvannut näitä ilmiöitä Jeesus-kirjassaan ’
    ’ Kuka hän oli? Uusi näkökulma Jeesuksen elämään.’ Jyväskylä: Atena, 2000. ISBN 951-796-211- ja nimimerkillä Tom Pellert kirjassa ’Raamatunarvoitus ja Halleyn komeetta’ Tammi 1982.

    Kannattaa lukea myös tutkija Immanuel Velikovskyn kaksi teosta Worlds in Collision ja Ages in Chaos.

    Vaika astronomia ei tuolloin tunettu nimeltä,oloi astronomiset savutukset hyvinkin pitkällä, Raamattu tunte esim. precessiovuoden paljon Hiparkosta tarkemmin, samoin kuukautemme keksiarvoisen pituuden mone desimalin tarkkudella,etäisyyne maasta kuuhunja masta aurinkoon jne jne. Sumerilaisten tähtitiede on tunnetusti ollut hyvinkehittynyttä. Niiniven asukkaat ovat tunteneet aikauden,jonka pituus on hätkähdyttävä:

    It was then that Mr Maurice Chatelain had the shock of his life by discovering that 2268 millions of days represented exactly 240 cycles of precession of equinoxes of 9 450 000 days each of 84600 seconds. In other words the Ninive´s number represented for the sumerians, 240 cycles of rotation of the seasons around of the zodiacal band, but expressed in time by seconds, instead of the to be in days or in years as modern astronomers make it.In short, this huge number, tells us M. Chatelain, could not be else only the great constant of the solar system that the alchemists, astrologers, and astronomers have tried of to discover since close to 2000 years, while, however odd it may be, their ancetors knew it since more than 3000 years. so N= 240 x 9 450 000 x 86 400.
    Mr. Chatelain discovered also that N = 671 x 3 380 000 x 86 400. But 3 380 000 of days represent 19 conjunctions of Pluton-Neptune, 54 conj. of Neptune-Uranus, 204 conj. Uranus-Neptune, 466 conj. Saturn-Jupiter, 4140 Jupiter-Mars, 10122 Mars-Venus, 23382 Venus-Mercury.
    In addition Mr.Chatelain discovered that 2268 millions of days represent exactly 90720 x 25000 that is to say 25000 cycles of the sidereal revolution of Pluton if the former was of 90720 days instead of to be of 90727 days as think current scientists. But seeing that Pluton has not even carried out a fifth of its revolution around of the Sun, a light error of 7 days in our calculations would be entirely excusable in view of the few information whose the sientists has got currently on Pluton.

Rauli Toivonen
Rauli Toivonen
Olen Jehovan todistaja Pyhäjärveltä. Leipäni olen ansainnut perheelleni viimeiset 35 vuotta opettamalla kemiaa ja matematiikkaa paikallisessa lukiossa. Lokakuun alusta 2017 siirryin eläkkeelle ja opetan nyt kanssaihmisilleni vain Raamattua. Harrastan liikuntaa varsin tarmokkaasti: pallopelejä, kuntosalia ja lenkkejä kuuluu viikottaiseen ohjelmaani. Olen kolmen lapsen isä ja myös kolmen lapsen isoisä. Vaimon kanssa yhteistä taivalta on tänä vuonna 42 vuotta. Voit kirjoitella minulle myös meiliä osoitteseen raulitoivonen1@gmail.com