Entinen oppilaani vuosikymmenten takaa soitti äskettäin. Kertoi palanneensa puolisoineen eläkepäiviksi Suomeen ja asettuneensa Ouluun, lähelle syntymäseutuaan. Puhuimme ainakin puoli tuntia, menneestä, nykyisestä ja tulevasta.
Olin tavannut entisen oppilaani kesäisenä päivänä Oulun kauppatorilla seitsemänkymmentäluvulla. Kumpikin olimme tuolloin kotipuolessa lomalla, hän Ruotsista ja minä Helsingistä. Hän kertoi muuttaneensa ensin Ouluun ja jatkaneensa parin vuoden kuluttua Pohjanlahden yli. Muutto Ruotsiin oli ollut pakenemista.
Hänen lapsuudenkotinsa oli vanhoillislestadiolainen. Kansakoulun päätettyään ja armeijan aikoihin hän oli liikkunut lestadiolaisnuorten parissa. Ouluun muuton jälkeen rauhanyhdistyksellä käynnit olivat alkaneet harventua ja loppuneet viimein kokonaan. Kontrolli oli toiminut, ja viesti loittonemisesta oli kulkenut kotikylälle. Paikalliset nokkamiehet olivat hätistelleet äitiä – isä oli jo kuollut – pitämään poikaansa kurissa ja herrannuhteessa.
Istuessamme kahvipöydässä torikahvilaksi kuiville nostetun Hailuoto-laivan kupeessa hän kertoi halunneensa Ruotsiin muutolla karistaa siteet lestadiolaisuuteen pysyvästi. Yhteisö ja alituinen silmälläpito olivat käyneet hänelle yhä ahdistavammaksi. Asettumisen uuteen elämänympäristöön hän kertoi kokeneensa vapauttavana. Ulkopuolinen kontrollointi oli loppunut.
Kahdeksankymmentäluvun alkupuolella joku kopautti olkapäähän Setan diskossa: entinen oppilaani. Hän oli kesälomalla ja matkalla pohjoiseen.
Keskustelussamme kävi ilmi, että edellisen kerran tavatessamme perimmäinen syy muuttoon lahden yli oli jäänyt kertomatta. Joku lestadiolaisnuorista oli saanut vihiä hänen homoudestaan, ja kohta juoru oli kulovalkeana levinnyt nuorisoporukkaan. Seurauksena oli väistelyä, tervehtimättä jättämistä ja tuomitsemista. Jos et tee parannusta, ei ole pelastusta, vaan joudut helvettiin. Hän oli saanut kutsun rauhanyhdistyksen nuorisotoiminnan vetäjien puhuteltavaksi, mutta oli jättänyt menemättä.
Puhelussamme muistelimme näitä tapaamisiamme ja myös aikaa, jona olin kyläkoulun opettajana Oulun lähikunnassa. Nykyään se on Oulun kaupunkia. Hän kertoi eläneensä parisuhteessa yli neljännesvuosisadan. Puoliso on ikätoveri, hänkin taustaltaan vanhoillislestadiolainen, pohjoisesta Ruotsiin muuttanut. Naimisiin he menivät pian sen jälkeen, kun avioliittolaki Ruotsissa muuttui koskemaan myös naispareja ja miespareja.
Kipeimpänä muistonaan hän kokee sen, miten lestadiolaiset aikoinaan kiikuttivat juorun hänen homoudestaan hänen kotiväelleen. Hän olisi halunnut sopivan tilaisuuden tullen itse kertoa asian äidilleen ja sisaruksilleen. Vaikka varsinkin äiti koki asian raskaasti, yhteydet kotiväkeen säilyivät. Hän kertoi olevansa erittäin iloinen siitä, että suhteet sekä hänen että puolison sisarusten perheisiin ovat pitkään olleet niin läheiset, että sisarusten lapsia ja lastenlapsia on käynyt vieraisilla heidän luonaan Ruotsissa.
Kutsu on kahville, kun käyn Oulussa.
Entisen oppilaani kokemukset ovat vuosikymmenien takaa. Miten on tänään? Olisiko hänen nyt helpompaa elää homona yhtenä vanhoillislestadiolaisista nuorista? Vai onko kaikki entisellään: väistelyä, tervehtimättä jättämistä, puhuteltavaksi joutumista, pelottelua jäämisestä pelastuksen ulkopuolelle ja joutumisesta helvettiin, ellei tee parannusta (ryhdy teeskentelemään heteroa)?
Oletteko lukeneet tämän kohdan Raamatusta? Jumalaton eleköön yhä jumalattomasti, saastainen rypeköön saastassaan, vanhurskas harjoittakoon vanhurskautta ja pyhä edetköön pyhyyden tiellä.
Onko tämä tarua vai totta, kuka ymmärtäätämän Raamatun kohdan.
Hyvä kysymys Kalevi, kuka ymmärtääkään. Raamattu lupaa, että ymmärrys tulee uskon kautta (Hepr. 11:3).
Näyttää siltä, että ilman uskoa ei ole uskallusta ymmärtää, että Raamattu on totta. On helppo silitellä myötäkarvaan kaikenlaisia mielipiteitä ja luulla, että niin Jumala tahtoo meidän tekevän. Kuvitella se armoksi, että ei ota Jumalan sanaa niin, kuin se on kirjoitettu.
Tahtoisin todella, että jokainen ihminen pelastuu, niin heterot, varkaat, avionrikkojat, homot ynnä kaikki muut jopa me kireäpipoiset Raamatusta kiinni pitävät itserakkaat, itsemme ylentäneet fariseuksetkin, jotka aina tuomme sen tuomitsevan Sanan niille, jotka syntinsä kanssa kipuilevat. Mutta en voi sitä luvata edes itselleni, niin helpottavaa kuin se olisikin.
Jeesus on kuitenkin luvannut: ”Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen. Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan.” Joh. 10:9-10.
Koskettava kertomus. En usko, että elämä avoimesti homoseksuaalina olisi sinällään kauhean paljon helpompaa vl-liikkeessä, mutta minusta tuntuu, että sillä tavalla ajat ovat muuttuneet, että siellä on nykyään olemassa myös sellaista jengiä, joiden kanssa asiasta uskaltaisi keskustella ilman pelkoa. On avoimesti kaikenlaista liberaalia ja laiteilla olevaa elämäntapalestadiolaista. Ehkä nykypäivän vl-liikkeessä ei tarvitsisi jäädä niin yksin? En tiedä. Ehkä liikkeen parissa olevat ihmiset osaavat vastata kysymykseesi paremmin.
Esko Tienhaara,
kommentillasi haluat siis sanoa, että…. (?)
…vastauksia on kyllä olemassa, ”jos tahdotte ottaa vastaan” sanoi Jeesus!
Vanhoillislestadiolainen tuttavani, keski-ikäinen mies, kertoi hitaasti liukuneensa ulos rauhanyhdistyksestä, jossa hän joskus aikaisemmin oli aktiivinen toimija. Toisaalta hän ei ollut kokenut mitään karsastusta tai painostusta, vaikka liikkeellä on ollut arveluja hänen ihmissuhteistaan. Toisaalta hän ei enää jaksanut koko aikaa huolehtia siitä, ettei paljasta elämästään sellaista, jonka katsoo viisaaksi pitää pimennossa.
Kokonaan ei yhteys vl-liikkeeseen kuitenkaan katkea, koska hänellä on rauhanyhdistyksestä pari kolme hyvää ystävää, jotka ovat perillä hänen parisuhteestaan ja tavanneetkin hänen miehensä (joka ei ole lestadiolainen).
Poistin Ana Virtasen kommentin, joka ei koskenut tässä blogissa käsiteltävää aihetta.
Kun muistettaisiin, että syntielämä ei sovi homoille eikä heteroille.
Kunpa kasvaisi enemmän sellaisia ihmisiä kuin Sinä Jorma. Olisi helpompaa monien elämä. Kiitos taas hyvästä kirjoituksesta.
Sain yksityisen sähköpostiviestin, jonka sisällön suhteen olennaiset virkkeet välitän seuraavassa lähettäjän luvalla:
”Yhä eletään kuin ennenkin ainakin joissain rauhanyhdistyksissä. Sukulaispoika (16v) sai hengellistä sakinhivutusta kun toisten painostuksen jälkeen myönsi olevansa homo tai ainakin bi. Poika jäi pois, mutta osa on koulukavereita, ja saa kuulla, että on matkalla helvettiin.”