Konfirmaatiomessu tänään

ruusuja

Ahaa kappas vaan, konfirmaatiomessu taas lähikirkossa, jätän väliin. Vai menisinkö johonkin toiseen kirkkoon, jossa saisin nauttia tavallisesta messusta? Alan silmäillä Kirkko ja Kaupunki -lehteä. Tuolla olisi hyvä saarnamies… mutta minullehan merkitsee nykyisin enemmän musiikki ja ehtoollisen sakramentti ja muu sen sellainen, jossa ihmisen omat sanat eivät ole niin tärkeitä. Vaatii vaivannäköä eläkeläiselle lähteä omaa mukavuusreviiriään etäämmälle, taidan hiljentyä kotona. Harmi ettei TV:stäkään tule tänään nojatuolikirkkoa tai muuta messua. Radio… milloin viimeksi olen kuunnellut radiojumalanpalvelusta, siis osallistunut siihen?

Jään kuitenkin miettimään, miksi jätän oman kirkon messun väliin, silloin kun siellä on konfirmaatio. Eikö päinvastoin pitäisi mennä mukaan, osallistua yhteiseen juhlaan, vaikka juuri nyt ei olekaan tuttuja rippikoululaisia mukana. Ikään kuin malliksi muille. Vaikka kiinnittäisikö siihen kukaan mitään huomiota?

Ei ole kuin muutama viikko aikaa siitä, kun sukulaistyttö pääsi ripille toisessa kaupungissa ja minutkin oli kutsuttu juhlimaan kirkkoon ja kotiin. Miten hieno juhla se olikaan, otettiin kuvia, tavattiin tuttuja ja ennestään vieraitakin, joista nyt tuli tuttuja. Tunsin osallistuvani.

Taitaa olla niin, että konfirmaatiomessuun osallistuminen vaatii tutun juhlijan, ennen kuin siitä tulee myös minun messuni. Onko se hyvä vai huono asia? Eläkepapin ehkä olisi hyvä ihan jo esimerkin vuoksi olla läsnä vieraidenkin ihmisten konfirmaatiomessussa. Näyttää mallia että konfirmaation jälkeenkin on syytä jatkaa kirkossakäyntiä. Vaikka… tajuaako sitä kukaan, jos kerran ei ole tuttuja juhlijoita joukossa? Mutta aina on muita, joille minun läsnäoloni voi tarjota jonkin viestin.

No nyt kello meni jo yli kymmenen, siunausta juhlaanne tämän sunnuntain rippikoululaiset ja kotiväki! Ei siellä taida minua kukaan kaivata eikä poissaoloani huomata. Silmäilen Kirkko ja Kaupunki –lehteä ja löydän messuja muihinkin kelloaikoihin, Helsingissä niitä riittää. Saa nähdä, viitsiikö tästä…

Jään miettimään vielä, mikä minua eniten messussa koskettaa. Ei niinkään saarna – ellei se satu olemaan erityisen kohti käyvä – , vaan musiikki ja ehtoollisen sakramentti. Ja luottamus siihen, että osana pyhää yhteistä seurakuntaa olen Jumalan siunauksen piirissä. Hyvän Jumalan hoidossa. Mitä enemmän ikää kertyy, sitä vahvemmin olen alkanut panostaa siihen, että Jumala pitää minusta huolta sen perusteella, että olen osa hänen seurakuntaansa, ei niinkään oman uskoni varassa.

Silmäilen Kotimaa-lehdeltä joululahjaksi saamaani almanakkaa, elokuun ensimmäisen sunnuntaina aihe näyttää olevan uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Päivän Psalmi julistaa:

”Sinun liittosi on ihmeellinen, siksi minä tahdon uskollisesti pysyä siinä. Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee, tyhmäkin saa siitä ymmärrystä” (Ps. 119:129-130).

Heti perään Heprealaiskirje kuuluttaa: ”Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme…” (Hepr. 10:25).

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Hannu K. Salorannan kommentista. Ymmärrän jotenkin ajatuskulun , että kirkon oppi ei käytännössä voi olla ristiriidassa sen kanssa, minkä tiedollisesti (kognitiivisesti) ymmärrämme oikeaksi ja todeksi.

    Sen sijaan nk. raamattutieteen, eksegetiikan vaihtuvat tulokset voivat toki osin (joskus)sivuta tätä ”oikeaa ja todellista”, mutta esimerkiksi emeritusprofessori Räisäsen tulokset monin tavoin eroavat kirkon opista, ymmärretään se nyt sitten tiedollisesti, kokemuksellisesti tai miten ikinä tahansa.

    Muutoinkaan yliopistoeksegetiikan vaihtuvien tulosten ja kirkon opin, luterilaisen kristinuskontulkinnan rinnastamisessa miltään osin olisi viisainta pidättäytyä, tai ainakin olla äärimmäisen varovainen.

    Hannu K. Saloranta tiennee, tai ainakin tulisi tietää, että kirkossa vaikuttavat herätysliikkeet käytännössä kaikki suhtautuvat äärimmäisen kielteisesti, tai vähintään pidättyvästi historiallis-kriittiseen raamatuntutkimukseen. Niillä ei myöskään ole, ehkä kansalähetystä lukuunottamatta, mitään tekemistä amerikkalaisen evankelikaalisuuden tai fundamentalismin kanssa. Lisäksi ne eivät ole mikään ”pieni vähemmistö” kirkon aktiivijäsenistä.

    Jos näin kapealla, laidasta katsovalle uskonnäkemyksellä koulutetaan pappeja mainituissa hiippakunnissa, niin huhhuh..kun ei ne (me) ei nyt olla mitään erityisiä ruudinkeksijöitä teologisesta valmistuessa muutoinkaan..

    • Kari-Matti, oivallisesti ja osuvasti muotoiltu. Minuakin kyllä hieman ihmetytti tilaisuuden lievästi ylivirittynyt ilmapiiri. Ei kai keskustelun tehtävä ole pelkästään juntata alustajien mielipiteet kuulijoihin. Kun yhden kysymyksen kysyin, se leimataan ”oudoksi”. Itse asiassa Heikki Räisänen tuli jo ennen keskustelun alkua ilmoittamaan minulle, että olen outo. Outoa.

    • Ota se positiivisesti. Se on luultavasti meritoituneiden eksegeettien tapa veljellisesti kannustaa…

  2. On varmaan syytä muistuttaa, että puhuessamme Paavalista puhumme lähinnä vain kirjeiden Paavalista. Aineistonamme on vain nippu kirjeiden kopioita ja muutama sivu apostolien tekoja. Oikeasti emme tiedä, mitä Paavali oikeasti tiesi. Lähteet kuljettavat tutkijaa.

    Tätä voisi verrata herätysliiketutkimukseen. On yleinen käsitys, että 1800-luvulla viranomaiset vainosivat herätysliikkeitä, edellisellä vuosisadalla herätyksiä ja sitä edellisen lopulla pietistejä. Tämä käsitys johtuu siitä, että oikeudenkäyntipöytäkirjat ovat hallitsevassa asemassa lähteiden joukossa. Jos lukee pelkkiä oikeudenkäyntipöytäkirjoja, saa käsityksen että pietistit ja heränneet olivat.aina käräjillä. Oikeasti he olivat sangen harvoin, mutta muusta herätystoiminnasta ei oikein ole dokumentteja.

    Tai jos luemme pelkkiä sota-ajan päämajan rintmakirjeenvaihtoa, käskyjä ja pöytäkirjoja, saamme marsalkka Mannerheimista melko kummallisen kuvan. Silloin jää kokonaan tietämättä hänen liikemiestoimintansa, naisseikkailunsa, taiteen harrastuksensa, hyvän ruoan ystävyytensä ja viehtymys korttipeleihin. Mannerheim on niiden perusteella pelkkä ylipäällikkö ja sotilas.

    Sama optinen harha koskee Paavaliakin, jos oletamme että seurakuntakirjeissä on kaikki, mitä hän uskonnosta tiesi ja osasi.

  3. Paavaleita on monta. Ja jopa yksittäiset kirjeet on koottu eri osista. Kirjeitä ne kaikki eivät edes sanan varsinaisessa merkityksessä ole. Siksi yritys yhden ainoan Paavalin rekonstruoimideksi on turhaa. Häntä ei ole. Tärkeämpää on ymmärtää, mistä kirjeet puhuvat ja mikä on niiden historiallinen ja kulttuurillinen tausta. Näin ymmärrämme, miksi Paavali ottaa monet keskeiset teemansa hellenismin maailmankuvasta ja ajattelusta. Juutalaisuus on toissijaista, vain ikään kuin näyttämönä Paavalin ideoille. Kun näin huolellisesti kirjeitä tutkien huomaamme, ettei Paavali puhu Jeesus Nasaretilaisesta halaistua sanaa, pääsemme Paavalin Kristuksen yhteyteen. Tästä näkökulmasta avautuu sitten vasta ensimmäinen evankeliumi, prototyyppi Markus. Vasta nyt, n.vuonna 70 (Paavali kirjoitti jo v.50), kohtaamme tarinan kiertelevästä saarnaajasta. Sitten tarinoita, yhä ihmeellisempiä, kirjoitetaan lisää. Mutta kaikki palautuvat tuohon yhteen prototyyppiin, Markukseen. Markus kirjoittaa ihmiseksi personifikoituneesta Logoksesta. Hänen tarinassaan Paavalin Kristus on tullut ihmiseksi maan päällä.

  4. Jumala antoi Raamatun ihmisten kautta. Hän ei siis ilmestynyt esim. enkelin hahmossa kynä kädessä sitä itse kirjoittamaan. Hän puhui ja toimi Jumalan Henkeä täynnä olevien ihmisten kautta ja tämän kirjoittivat muistiin joko profeetat itse tai tehtävään valitut kirjurit. Koska Raamattu on Jumalan henkeyttämää sanaa, sillä on hengellistä merkitystä kaikkien aikojen ihmisille, vrt. Matt. 24:35 ja Luuk. 21:33;

    Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa. (Luuk. 21:33)

    Koska Raamattu on annettu Jumalan johdossa olleiden ihmisten kautta, siinä on inhimillinen puoli mukana, mikä näkyy tekstin muodossa, tyylissä ja historiallisessa viitekehyksessä. Se on tästä huolimatta Jumalan henkeyttämää sanaa. Tekeekö se, että se on Jumalan Hengen johdatuksessa olleiden ihmisten kautta kirjoitettu siitä myös erehtyvän? Eikö Jumala kyennytkään johdattamaan ilmoitustansa? Jos ei, kykeneekö hän johdattamaan meitä?

    Saatanan ensimmäiset sanat ihmiselle olivat;

    ”Onko Jumala todellakin sanonut”? (1.Moos. 3:1)

    Tästä epäilyksen kylvöstä lähtikin sitten liikkeelle kaikki ihmiskunnan onnettomuus. Tämä sama kysymys esitetään meille täällä Suomessa tänään voimakkaammin kuin koskaan. Viimeksi tämän artikkelin kuvaamassa tapahtumassa. Miten käy, kun sokea taluttaa sokeaa? He molemmat putoavat kuoppaan.

    Saatana on alusta asti pyrkinyt Jumalan sanan arvovallan murentamiseen. Niin nytkin.

    • Ahdesmäki: ”Tekeekö se, että se on Jumalan Hengen johdatuksessa olleiden ihmisten kautta kirjoitettu siitä myös erehtyvän? Eikö Jumala kyennytkään johdattamaan ilmoitustansa? Jos ei, kykeneekö hän johdattamaan meitä?”

      Jos Jumala on kaikkivaltias ja kaikkivoipa, miksi hän on niin luokattoman huono informaatikko, ettei pysty päivittämään ilmoitustaan nykyihmisille sellaisessa muodossa, että kaikki maailman ihmiset ymmärtävät sanoman täysin yksiselitteisesti ja samalla tavalla??? Informaatioteknologiasta ei homman ainakaan tänä päivänä luulisi olevan kiinni.

      Ei tarvitsisi ihmisten kiistellä siitä mikä on oikea uskonto, jumala tai suuntaus, eikä tarvitsisi enää käydä yhtään uskonnoista johtuvaa sotaa. No, eksegeetit kyllä joutuisivat työttömiksi, mutta se nyt taitaisi olla kuitenkin aika pieni uhraus verrattuna niitten ihmishenkien määrään, joita uskontojen takia jatkuvasti menetetään.

      Miksi Jumala (jos on) pistää vielä nykyihmisetkin etsimään tietoa itsestään ikivanhoista pergamentinpalasista ja tulkitsemaan sitä vielä tuhannella ja yhdellä erilaisella tavalla???

      Perin kummallista.

    • Kimmo, olisiko vastaus kysymykseesi se, että ihmisen tulee tulla lapsen kaltaiseksi ja vasta sitten hän käsittää Jumalan rakkauden ja kaiken siihen liittyvän, mitä Jumala on Raamatun Sanassa meille ilmoittanut.
      Ellette tule lasten kaltaisiksi, ette pääse sisälle Jumalan valtakuntaan/ette ymmärrä sen rikkautta.

    • Kaikusalo: ”Kimmo, olisiko vastaus kysymykseesi se, että ihmisen tulee tulla lapsen kaltaiseksi ja vasta sitten hän käsittää Jumalan rakkauden ja kaiken siihen liittyvän, mitä Jumala on Raamatun Sanassa meille ilmoittanut.”

      No, ei se kyllä mikään vastaus kummasteluuni Kaikkivaltiaan luokattoman kehnoista informaationjakokyvystä ole.

      Etkö ole vielä pannut merkille lapsenkaltaisuuttani??? Ei kai 68 vuotias äijänromisko nyt enää paljon lapsenkaltaisemmaksi voi tulla. Sitähän se kyselee meidän huushollin frouvakin (rakastava pilke silmäkulmassaan) vähän väliä, että ”voiko aikuinen mies enää lapsellisemmaksi tulla?” Ei ole vaan tähän päivään mennessä minkään sorttista ilmoitusta Jumalasta sen enempää kuin hänen rakkaudestaan tai muuhunkaan siihen liittyvästä meikäpojalle lapsenkaltaisuudestani huolimatta ilmaantunut.

      Raamattuun en luota pätkääkään. Sitähän kaikki (kirkonmiehet mukaan lukien) tulkitsevat kukin omalla tavallaan ja ihan miten parhaiten itselle passaa. Sitten ovat vielä nämä kaikki viralliset ja epäviralliset kuppikunnat ja herätysliikkeet, joilla on ihan omat tapansa ammentaa sitä Jumalan sanaa Raamatusta. Eihän noista kukaan ota selvää.

      Semmoista se sitten on. Kukaan ei tiedä ihmisten kirjoittaman Raamatun perusteella mikä on se oikea ilmoitus Jumalasta (jos mikään). Herra itse vaan leikkii ilkeää kuurupiiloa luotujensa kanssa, eikä viitsi sen vertaa vaivautua, että päivittäisi ilmoituksensa nykyaikaisen informaatioteknologian suomia mahdollisuuksia hyväkseen käyttäen niin selvästi, että kaikki, mökinmummosta avaruusfyysikkoon, ymmärtävät sanoman samalla, ainoalla oikealla tavalla.

      Ei olisi paljon vaadittu kaikkivaltiaalta.

    • Niinpa. Minä eikä kai kukaan muukaan ihminen ei ole vastuussa Kaikkivaltiaan tavasta ilmoittaa itsensä maailmalle. Koen olevani vsatuussa vain siitä, miten suhtaudun tuohon ilmoitukseen, minkä Kaikkivaltias antaa itsestään luonnossa, kansojen historiassa, Raamatussa ja ennen kaikkea Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

      Eihän tuota ilmoitusta ole pakko ottaa vastaan ja uskoa.

    • Kaikusalo: ”Eihän tuota ilmoitusta ole pakko ottaa vastaan ja uskoa.”

      Eipä ole, ei. Onneksi enää. Mutta se nyt kai on kuitenkin sanomattakin selvää, että paljolta turhalta touhulta, koohotukselta, oppiriidoilta ja ihmishenkien menetykseltä Telluksella säästyttäisiin, jos Herra kaikkivaltiudessaan viitsisi informoida olemassaolostaan pikkuisen selvemmin.

      Ja eikös se nyt ev.lut. kirkon kannaltakin olisi toivottavaa, että kaikki uskoisivat automaattisesti ja kuuluisivat 100% kirkkoon. Se luterilainen kristinuskohan olisi tietysti se ainoa oikea uskonto ja kaikki muut maailman uskonnot ja suuntaukset harhaoppia???

  5. ” Tällaisia alustuksia ja keskusteluja pitäisi olla useammin ja kaikissa Suomen seurakunnissa. Näin raamattutieteellinen ja jumaluusopillinen sivistys voisi nousta siitä aallon pohjasta, jossa valitettavan usein seurakunnissa ollaan. ” Saloranta

    En mitenkään väheksy kommentin kirjoittajan oppineisuutta, mutta rivikristittynä en kaipaa ko. alustuksia/keskusteluja seurakuntaan. Mielestäni esim. Jeesus ei ole kuin lihakimpale, jota tutkitaan kääntelemällä puolelta toiselle. Hän on elävä. Seurakunnat ja sen jäsenet kaipaavat mielestäni opetusta, mikä synnyttää elävää uskoa elävään Jumalaan, joka lähetti Jeesuksen sovittamaan syntimme, niin että voimme uudestisyntyä uskon kautta Kristukseen ja että voimme elää kristityn elämää Pyhän Hengen voiman auttamina, sillä PH on annettu meille puolustajaksi, rohkaisijaksi, lohduttajaksi ja ennen kaikkea kirkastamaan Kristusta elämässämme. Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. Ainakin minä tarvitsen sivistystä, joka tulee Kristukseen katsomisen kautta.

  6. Kari Peitsamon väite, että ”Eksegeettisen tutkimuksen tulokset muuttuvat miltei päivittäin”, on myytti, jolla on aina keskusteluissa turhentamaan eksegeettisen tutkimuksen luotettavuus. Suurilta linjoiltaan tieteellinen raamatuntutkimus on jo pitkään ollut valtauomaltaan lähes muuttumatonta. Yksityiskohdissa, joilla ei ole kokonaislinjan kannalta juuri käytännön merkitystä, raamattutieteellinen tutkimus on tutkijasta riippuen hieman vaihtelevaa. Tutkimuksessa rikkoutuu myös konservatiivi-liberaali-akseli. Parempi jakolinja on kompetentti-inkompetentti eli asiansa osaava/ei osaava. Jeesus-seminaarilaisten tutkijoiden keskeisin jakolinja kulkee siinä, oliko historian Jeesus apokalyptikko vai ei. Käsitykseni mukaan Räisänen ajattelee, että Jeesus oli historian henkilönä apokalyptikko. Näin itsekin perustellusti ajattelen. Osa noista tutkijoista on toki toista mieltä. Olen lukenut monien Jeesus-seminaarilaisten tutkijoiden kirjallisen tuotannon suurelta osin. En tunnista tästä enkä yleensä muistakaan Suomessa käydyistä keskusteluista Jeesus-seminaaria. Se toimii ’rikkinäisenä puhelimena’, jota ei näköjään voi saada korjatuksi muutoin kuin tutustumalla itse asiaan ja lukemalle Jeesus-seminaarilaisten kirjallista tuotantoa. Tunnen myöskin henkilökohtaisesti melko monia elossa olevia ja jo edesmenneitäkin Jeesus-seminaarilaisia. Heitä en myöskään tunnista yleensä Suomessa käydyistä keskustelusta, jossa on taipumus jatkuvasti leimata sekä Jeesus-seminaaria että yksittäisiä tutkijoita tai heidän näkemyksiään vasten parempaa tietoa. En ole kirkollisen enkä muunkaan keskustelun valvoja. Toivon kuitenkin kainosti, että keskustelu olisi asiallista ja toisin ajattelevia kunnioittavaa. Näin päästään paremmin asioissa eteen päin. Täysin historiattomaan/myyttiseen Jeesukseen uskovat esim. Alvar Ellegård ja George Albert Wells, mutta kumpikaan heistä ei ole Jeesus-seminaarilainen. Tarkistettuani asian, en löytänyt yhtään Jeesus-seminaarilaista tutkijaa, joka ajattelee, että historian Jeesus olisi pelkkä myytti. Asioista keskusteltaessa pitää siis tutustua ennakkoluulottomasti itse asioihin. Siinä eivät auta pahansuovat kuulopuheet eikä edes aina Google, jonka varassa valitettavan monen arvostelijan tiedot lepäävät. T. hannu.saloranta@kolumbus.fi

    • Hannu, relaa. Lue se mun Vartija 2/2014 haastattelu, niin saat kokonaiskuvan ajattelustani. Jeesus-seminaari on maalannut itsensä nurkkaan. Näin se vaan on. Tutkijat, jotka silti roikkuvat historian Jeesuksen rippeissä, eivät tietenkään voi tätä myöntää. Tämä on myös Heikki Räisäsen kohtalo. Ei käy kateeksi. Ja panokset ovat liian suuret, että kääntäisitte keikkanne enää. Eihän vanha mies ja emeritusprofessori tietenkään voi enää koko uraansa laittaa vaakalaudalle. Toki minä sen ymmärrän. Joten voimia teille. Koitan olla vaivaamatta enempää.

    • Minua ei kiinnosta tutustua Jeesus-seminaarilaisten kirjalliseen tuotantoon, jos lopputuloksena on se, ettei Jeeusu ole Jumalan poika eikä hän ole ylösnoussut eikä häntä ole edes ollut olemassa. Kiitos vaan. Ja jatkan tämäntasoisten tutkijoiden leimaamista harhaopettajiksi jatkossakin. Hehän tekevät tyhjäksi Jumalaan ilmoituksen Raamatussa.

      Sinun tapasi kommentoida tähän keskusteluun on ylimielinen. Olet niin oppinut. Halveksit niitä, jotka halveksivat kaltaisiasi eksegeettejä ”kuulopuheiden” ja ”googlettamisen” perusteella.

    • Hannu, Jeesus-seminaarin perustaja Robet W. Funk totesi jo v.1995: ”Historioitsijana en tiedä varmasti, että Jeesus todella oli olemassa.” Tieteen tekijänä jokaisen eksegeetin on myönnettävä tämä totuus.

    • Yllä lausuttu ei tietenkään vähääkään horjuta Raamatun arvovaltaa. Päinvastoin. Se vain loogisesti paljastaa historiallis-kriittisen metodin kyvyttömyyden tutkia Raamattua. Ja vasta tästä alkaa todellinen Raamatun tutkimus. Siitä lisää Vartija 2/2014.

  7. ”Tutkimuksessa rikkoutuu myös konservatiivi-liberaali-akseli. Parempi jakolinja on kompetentti-inkompetentti eli asiansa osaava/ei osaava.” Hannu K. Saloranta

    Raamatun tulkinnasta puhuttaessa kompetentti-inkompetennti linja muodostuu yllättävällä tavalla. Ne, joissa Kristus asuu Henkensä kautta ymmärtävät Raamattua ja Jumalan ilmoitusta siinä omilleen. He puhuvat ”samaa kieltä”, koska heissä on sama Henki. Vaikka vastaan tulee joskus vaikeitakin kohtia, se ei saa heitä epäilemään Raamatun totuudellisuutta. Hengelliset on selitettävä hengellisesti;

    ”Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille. Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla. (1.Kor. 2:12-13, KR 1992)

    Ne, joilla ei Kristuksen Henkeä ole, eivät voi ymmärtää Raamattua syvemmin, vaikka he olisivat suorittaneet millaisen ihmisen antaman yliopistollisen tutkinnon hyvänsä. Raamattu on heille juuri siitä syystä ristiriitainen ja monin tavoin käsittämätön kirja.

    ”Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta (Raamatussa), sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava (Pyhän) Hengen avulla. (1.Kor. 2:14, KR 1992)

  8. En osaa nimittää tällaista keskustelua asialliseksi keskusteluksi. Suomalainen leimaamisen halu tulee esille. Haluaisin kyllä keskustella asioista, mutta niistä ei pääse puhumaan, kun keskustelu liikkuu jatkuvasti sivuraiteilla.

    En tunnista käydystä keskustelusta edelleenkään teologipäivän antia. Toki olen lukenut Peitsamon mainostaman Vartija -lehden haastattelun. Se haastattelu on taas uusi juttu, joka ei liity teologipäivän antiin.

    Minä olen samassa seurakunnassa palvellut pappina jo 30 vuotta ja nyt syksyllä tulee täyteen 40 vuotta opintojen aloittamisesta. Horisonttini on siis pitkän linjan jatkuva opiskelu. En ole koskaan lopullisesti valmistunut.

    Saarnani ovat aina perustuneet modernin eksegetiikan antiin. Ne ovat olleet pitkään luettavissa seurakuntamme kotisivuilla sitä myöten, kun niitä olen saarnannut. Niitä saa vapaasti käydä lukemassa. Niissä näkyy mielestäni rakentavalla tavalla modernin raamatunselitysopin anti tämän päivän saarnaa ajatellen. Tekstilähtöinen saarnaperinne on näin toteutettuna sitä paitsi juuri se, kuinka kirkkomme oppi-isä Luther saarnasi. Tähän olen myös oppilaitani rohkaissut.

    • Entä sitten? Kukaan ei aseta kyseenaaliseksi tekstilähtöistä saarnataitoasi ja syvällistä oppineisuuttasi.

      Mutta miksi leimaat keskustelumme ylimielisesti?

      Olet eksegetiikkasi vanki. Toivottavasti Kristus vapauttaa sinut.

  9. Käytin teologipäivällä puheenvuoron, jonka pohjana olivat juuri Vartija-lehdessä esittämäni ajatukset. Kyllä ne minun mielestäni liittyvät juuri noihin aiheisiin. Vai halusitteko te vain kommentteja ja puheenvuoroja, joissa ollaan kaikessa teidän kanssanne samaa mieltä? Ei sellainen ole minun mielestäni mikään keskustelu eikä mikään seminaari.

Liisa Järvinen
Liisa Järvinen
Olen nykyisin vapaaherratar (hienompi nimitys eläkeläiselle), mutta edelleen pappi ja samalla freelance-kirjailija. Tärkeimpiä harrastuksiani on kirjoittaminen ja lukeminen, aiemmin myös Kreikan matkailu ja nykykreikan huvin-vuoksi-opiskelu, mutta iän mukana se on jäänyt. Luonto kaikessa vaihtelevuudessaan on erityisen tarkkailuni kohteena. Asun Helsingissä Oulunkylässä ja täällä luonto on monimuotoinen (vielä). Yksi ja toinen juttu mietityttää ihan uudella tavalla sitä mukaa kuin ikää lisääntyy. Jotakin näistä mietteistä taritsen myös sinulle blogeissani.