Ahaa kappas vaan, konfirmaatiomessu taas lähikirkossa, jätän väliin. Vai menisinkö johonkin toiseen kirkkoon, jossa saisin nauttia tavallisesta messusta? Alan silmäillä Kirkko ja Kaupunki -lehteä. Tuolla olisi hyvä saarnamies… mutta minullehan merkitsee nykyisin enemmän musiikki ja ehtoollisen sakramentti ja muu sen sellainen, jossa ihmisen omat sanat eivät ole niin tärkeitä. Vaatii vaivannäköä eläkeläiselle lähteä omaa mukavuusreviiriään etäämmälle, taidan hiljentyä kotona. Harmi ettei TV:stäkään tule tänään nojatuolikirkkoa tai muuta messua. Radio… milloin viimeksi olen kuunnellut radiojumalanpalvelusta, siis osallistunut siihen?
Jään kuitenkin miettimään, miksi jätän oman kirkon messun väliin, silloin kun siellä on konfirmaatio. Eikö päinvastoin pitäisi mennä mukaan, osallistua yhteiseen juhlaan, vaikka juuri nyt ei olekaan tuttuja rippikoululaisia mukana. Ikään kuin malliksi muille. Vaikka kiinnittäisikö siihen kukaan mitään huomiota?
Ei ole kuin muutama viikko aikaa siitä, kun sukulaistyttö pääsi ripille toisessa kaupungissa ja minutkin oli kutsuttu juhlimaan kirkkoon ja kotiin. Miten hieno juhla se olikaan, otettiin kuvia, tavattiin tuttuja ja ennestään vieraitakin, joista nyt tuli tuttuja. Tunsin osallistuvani.
Taitaa olla niin, että konfirmaatiomessuun osallistuminen vaatii tutun juhlijan, ennen kuin siitä tulee myös minun messuni. Onko se hyvä vai huono asia? Eläkepapin ehkä olisi hyvä ihan jo esimerkin vuoksi olla läsnä vieraidenkin ihmisten konfirmaatiomessussa. Näyttää mallia että konfirmaation jälkeenkin on syytä jatkaa kirkossakäyntiä. Vaikka… tajuaako sitä kukaan, jos kerran ei ole tuttuja juhlijoita joukossa? Mutta aina on muita, joille minun läsnäoloni voi tarjota jonkin viestin.
No nyt kello meni jo yli kymmenen, siunausta juhlaanne tämän sunnuntain rippikoululaiset ja kotiväki! Ei siellä taida minua kukaan kaivata eikä poissaoloani huomata. Silmäilen Kirkko ja Kaupunki –lehteä ja löydän messuja muihinkin kelloaikoihin, Helsingissä niitä riittää. Saa nähdä, viitsiikö tästä…
Jään miettimään vielä, mikä minua eniten messussa koskettaa. Ei niinkään saarna – ellei se satu olemaan erityisen kohti käyvä – , vaan musiikki ja ehtoollisen sakramentti. Ja luottamus siihen, että osana pyhää yhteistä seurakuntaa olen Jumalan siunauksen piirissä. Hyvän Jumalan hoidossa. Mitä enemmän ikää kertyy, sitä vahvemmin olen alkanut panostaa siihen, että Jumala pitää minusta huolta sen perusteella, että olen osa hänen seurakuntaansa, ei niinkään oman uskoni varassa.
Silmäilen Kotimaa-lehdeltä joululahjaksi saamaani almanakkaa, elokuun ensimmäisen sunnuntaina aihe näyttää olevan uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Päivän Psalmi julistaa:
”Sinun liittosi on ihmeellinen, siksi minä tahdon uskollisesti pysyä siinä. Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee, tyhmäkin saa siitä ymmärrystä” (Ps. 119:129-130).
Heti perään Heprealaiskirje kuuluttaa: ”Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme…” (Hepr. 10:25).
Eikö ole hyvä ja hienoa, että meillä on erilaisia mielipiteitä ja näkökantoja kaikista uskon asioista?
Herrat Räisänen ja Riekkinen tekevät omalla tavallaan hyvää ja perusteellista työtä tutkiessaan Raamattua kaikkiin siihen liittyvine asioineen. Tutkimusta tarvitaan eri aloilla, jotta emme olisi aivan pysähtyneitä joihinkin keskiaikaisiin tai antiikkisiin käsityksiin.
Se, että missä kohdin he ovat oikeassa ja missä väärässä, jääköön jokaisen omassa mielessään pohdittavaksi. Vai onko ylipäätään jotain ehdottomasti oikeaa tai väärää olemassa?
Emme me ehdottoman varmasti kai voi tietää miten ja missä järjestyksessä esimerkiksi Uuden Testamentin tekstit ovat syntyneet, mitä ihan oikeasti on tapahtunut ja mitä sanoja puhuttu. Voimme lähinnä vain etsiä todennäköisyyksiä kullekin asialle, emme olla sataprosenttisen varmoja.
Sitten voimme myös uskoa, kuka mihinkin.
”Sitten voimme myös uskoa, kuka mihinkin”
Ei kai näin voi olla, hyvänen aika.
Kyllä Räisäsen ja Riekkisen myyräntyötä on vaikea edes omalla tavallaan hyväksi sanoa.
Kaverit nakertavat Jumalan Sanan arvovaltaa minkä ehtivät.
”Ei kai näin voi olla”
Näinhän se kuitenkin on. Jokainen meistä uskoo johonkin ja Jumalaankin omalla tavallaan. Henkilökohtaisesti. Sanoo sitten kirkkokunnat tai räisäset sitä taikka tätä.
”Koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä hyvää on.”
Räisäsen ja Riekkisen jutuissa ei todellakaan ole mitään hyvää pidettäväksi.
Turha heitä on puolustella. Ja heidän levittämäänsä ruttoa vähätellä.
Jos joku tuntee huolta tällaisen historiallis-kriittisen metodin ja kristillisen teologian ajattelun aikaansaamasta ristiriidasta, kannattaa palata ajassa pitkälle taaksepäin, ja näkee että ongelmaan on löydetty ratkaisu jo liki 1700 vuotta sitten.
Kappadokialaiset isät, ehkä tärkeimpänä Gregorios Nyssalainen, loivat perustaa apofaattiselle teologialle, jossa lähdetään liikkeelle ihmisen kyvyttömyydestä ymmärtää Jumalaa ja kristillisiä mysteereitä – ei siksi, että Jumala ei olisi Jumala, vaan siksi että ihminen on ihminen. Apofaattiselle teologialle esimerkiksi kopirnikaaninen maailmankuva tai darwinismi eivät olleet minkäänlaisia ongelmia tai haasteita.
En nyt mitenkään halua markkinoida ortodoksista teologiaa, mutta jos joku kokee, että tällainen tilanne aiheuttaa vaikeita hengellisiä tai älyllisiä ristiriitoja, niin mikä estää katsomasta kappadokialaisten isien tietä ulos tällaisesta kriisistä.
Vihdoinkin päästään asiaan. Kappadokialaiset isät tajusivat, etteivät ymmärrä. Räisänen & Riekkinen eivät tajua, etteivät ymmärrä. Mutta kappadokialaiset isät eivät tajunneet, että he näkevät. Tästä Jeesus puhuu. Vaikka Jumalaa ei voi ymmärtää, hänet voi Kristuksessa nähdä, ja sitten ymmärtää, mitä näkee. Ymmärrättekö? Räisänen & Riekkinen eivät valitettavasti ymmärrä. Siksi Räisänen tokaisi minulle ”olet omituinen”. Suosittelen, että hän tutustuu Vartija-lehdessä 2/2014 olevaan haastatteluuni. Ehkä hän silloin ymmärtää. Ja näkee.
Kari Peitsamo,
Enpä usko, että R & R:kään kuvittelevat tieävänsä ja ymmärtävänsä kaiken 🙂
Siksipä he kai asioita tutkivatkin… Ja hyvä kun tutkivat.
Siihen toki uskon minäkin, että Jumalan voi Kristuksessa nähdä, ja ymmärtääkin ainakin osittain, tavalla tai toisella.
Kari Roos, Jumalaa koskevassa ymmärryksessä pointti ei suinkaan ole, ymmärtääkö kaiken vai jonkin verran. Pointti on, ettei ymmärrä mitään. Ihminen ei ymmärrä mitään.
Tätä R&R eivät ymmärrä.
Joten, muistakaa, aina jos ette ymmärrä. It’s only R&R. But I like it.
Hei Kari ja muut,
Kysyn ystävällisesti, mihin Räisänen ja Riekkinen perustavat väitteensä? Mihin Sinä perustat tai te perustatte?
Oletan (lue: tiedän), että Räisänen ja Riekkinen perustavat väitteensä kirjallisiin lähteisiin ja analysoivat niitä mahdollisimman objektiivisesti. Mitä muuta eksegeetti voisikaan tehdä. Eksegeetti ei julista, vaan tutkii, sama pätee ylipäätään teologiaan vai miten te sitten ymmärrätte teologian,
ystävällisesti Matti
Matti Taneli, tätä juuri R&R:ltä kysyin, kun hän olivat tunnin todistelleet, että ihminen Jeesus muuttui täydeksi Jumalaksi evankeliumeissa v.70-100 vasta asteittain. Miten selitätte Paavalin korkean kristologian jo vuosikymmeniä ennen ensimmäistäkään evankeliumia? Koko Räisäsen korttitalo kaatui.
Ja nyt Kari Latvus tuli twitteriini ilmoittamaan, etten tajua R&R:stä mitään. Aika paksua.
Hei Kari,
Mikä korttitalo kaatui ja mihin?
ystävällisesti Matti
Matti Taneli, korttitalo oli oletus siitä, että Jeesus oli tavallinen kiertelevä saarnaaja, ihminen, joka eli ja kuoli. Hänen kuolemansa jälkeen hänen seuraajansa liioittelevat hänen tekojaan ja toimintaansa aina kuolleista heräämiseen ja Jumalaksi tulemiseen asti. Tämä teoria oli Heikki Räisäsen korttitalo. Sen kaatoi yksi vilpitön kysymykseni: Miten oli mahdollista, että kuitenkin jo 50-luvulla ennen edes koko kertomusta Jeesus Nasaretilaisesta Paavali saattoi kirjoituksissaan puhua jumalallisesta ja taivaaseen ylösnousseesta Kristuksesta.
Heikki Räisäsen teorian mukaan vuosina 70-100 kiertelevän saarnaajan tarina paisui pikkuhiljaa. Toki Markuksesta Johannekseen voidaan lukea tällainen kehitys. Mutta jos samalla sivuutetaan Paavalin jo 50-luvulla ilmoittama Kristus, ei voida puhua eksegeettisesti rehellisestä tutkimuksesta. Paavalin Kristus istui Jumalan oikealla puolella jo ennen kuin Jeesus Nasaretilainen oli aasintammaa nähnytkään.
Paradoksaalista kyllä sekä Räisänen että STI:n pomo Auvinen ovat nyt näistä puheistani näreissään ja kauhuissaan. Molemmat tahoillaan pitävät puheitani sopimattomina. Totuutta ei kuitenkaan voi enää kauan väistää. Joten kun aikaa kuluu ja tilanne kohta rauhoittuu, löydämme pian jälleen myös historian kontekstissa eläneen, kuolleen ja ylösnousseen Jeesuksen. Minä näytän tien Hänen luokseen.
Hei Kari,
Kun kysyit tämän, niin Räisänen vaikeni. Näinkö väität tapahtuneen?
Hän siis vastannut mitään, näinkö todella esität.
Jos näin, kuten sanot, ylipäätään olisi, niin siinäkin tapauksessa Paavali
olisi saattanut näin kertoa, koska saattoi olla suullista perimätietoa
Jeesus Nasaretilaisesta, eikö niin?
ystävällisesti Matti
Räisänen vastasi, että Paavali repi Kristus-kuvansa Toorasta. Se onkin totta. Perimätietoon vetoaminen on hataraa. Itse asiassa evankeliumieita edeltävä Q lähde on pelkkä kokoelma viisauksia ilman tarinaa Jeesus Nasaretilaisesta. Filon Aleksandrialainenkin puheessa vilahti. Mutta mysteeri jää: Paavali ei ilmiselvästi tiedä Jeesus-nimisestä saarnamiehestä mitään.
Totuuden vastaisuus ei ole valhe, kun siihen on olemassa oikea syy..Oikea syy on into puolustaa Jumalan kunniaa. Kuuluvatko tähän joukkoon Paaviuden syntyminen Jumalallisena laitoksena Apostolien aikana tai että Konstantinius olisi luopunut keisarinarvostaan Italiassa Pyhän Pietarin seuraajan hyväksi. Edelleen Gregorius 9. Decretales 2. 24.27, että kirkon edun vastainen vala ei ollut sitova. Käytetty keino oli käyttää mielessään sisäisiä vastalauseita, joiden ymmärrettiin ja uskottiin vapauttavan Ihmisen omantunnon puhumasta totta juhlallisesta lupauksesta tai velvollisuudesta huolimatta. Yksi tapa oli myös käyttää useampimerkityksisiä sanoja Näitä olivat yksittäisen sanan erimerkityksisyys, lauseen sisällön useampimerkityksisyys ja se asia, että sanan merkityksistä toinen voi olla yleisempi. On sitten sanottava protestanttisten moralistien tuominneen sisäisten varausten käyttämisen ja todenneen sen olevan loukkaus totuudenrakkautta kohtaan. Akvinolainen piti uskoa ajattelutapahtumana, missä Jumalan armosta Ihminen Jumalan tahdosta hyväksyy Jumalallisen totuuden. Näin tämä tapahtuma on Jumalan vapaan tahdon valvonnassa. Mutta lisäksi tästä ymmärretään se, että usko tekona voi olla ansiokas. Samalla tavalla Hän katsoo epäuskon perustuvan ajatteluun, mutta Hän ymmärtää epäuskon myös johtuvan tahdosta ja näin se on syntinä suurempi kuin muut moraalista paatuneisuutta osoittavat synnit. Kirjoitin asiasta siksi, koska tässä hyvin näkyy se, että teologia kyllä on yrittänyt. On hyvä huomata se, että jo Karthagon kirkolliskokouksessa sai jokainen uusi Piispa vastattavakseen tutkintokysymyksenä Fulgentiuksen lausuman minkä sisältö on seuraava, älkääkä epäilkö, etteivät vain kaikki pakanat, vaan myös kaikki Juutalaiset, kerettiläiset ja skismaatikot, jotka poistuvat nykyisestä elämästä Katolisen kirkon ulkopuolella, joutuvat ikuiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä. Fulgentius, De fide, 81. Uskonpuhdistajista Zwingli oli ainoa, joka ymmärsi Ihmisen elämän arvon mitaksi Jumalan silmissä muutakin kuin kirkon oikean uskon ja näin Hän elämän loppupuolella uskoi myös hyveellisten ja muuten rehellisten Ihmisten tulevan Jumalan luokse. Tästä luettuaan Luther sanoi olevansa epätoivoinen Zwinglin pelastumisesta. Kaiken kaikkiaan Katoliset ymmärsivät niin, että katumaton protestanttisuus tuhoaa pelastuksen. Jos ja kun Jumalan Itseilmoitus on luettavissa, löydettävissä ja ymmärrettävissä Raamatusta, onko kysymyksessä Jumalallisesta tahdosta tapahtuva ymmärtäminen vai onko asiassa mukana muunkinlaista tahtopohjaista inhimillistä orientaatiota vai onko asiassa kyse uskon ja vain oikean uskomisen tavan ilmiöstä. Haluan tähän vielä kirjoittaa lopuksi sen, että tykkään kovasti Nasarealaisesta opetuksesta. Ymmärtämisen ja sen todeksi elämisen kanssa on sitten vaikeampaa.
Minulla oli vaikeuksia ymmärtämisen kanssa, kun luin tämän kommentin. En ymmärtänyt yhtään mitään. Mitähän tällä tahdottiin sanoa?