Kolmiyhteinen Jumala on turvamme

Kävin Aune tätini luona hänen syntymäpäivänään. Tässä tervehdyksenä kaksi kuvaa. Tuoli on talonpoikaisrokokoota ja Aunen tekemän käsityön yksi kuvio hänen pöytäliinastaan meille nähtäväksi.

Vuodet vierivät. Aika kuluu. Me vanhenemme ja saamme lisää elämänkokemusta. Kiitämme Jumalaa jokaisesta elämämme hetkestä, sukulaisistamme, ystävistämme, rakkaistamme. Jokainen kanssaihmisemme on meille Jumalan hyvyydessään antama ilon aihe.

Turvanamme on ikiaikojen Jumala. Hän on maailman luonut. Hän meitä varjelee elämämme aikana. Hänen omanaan saamme tuoda kaikki elämämme hetket hänen hoiviinsa. Hän pitää meistä huolen. Hänelle saamme rukouksissamme jättää niin kauniit kuin raskaatkin hetkemme, koko elämämme.

Jumala on kolmiyhteinen. Hän on yksi Jumala, joka on ilmoittanut itsensä kolmessa persoonassa: Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.

SUNNUNTAI 26.5.2024

Pyhän Kolminaisuuden päivä

Salattu Jumala

Maailmamme on luotu. Jumala on kaiken tehnyt. Kolmiyhteinen Jumala on koko olemassalomme alku, perusta ja ylläpitäjä. Hänestä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä puhutaan jo lukukappaleemme alussa:

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa.

Isä loi sekä näkyvän että näkymättömän maailman Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Siksi Kristus on koko maailmamme kokoava persoona. Hänessä Isä on yhdistänyt kaikki maailmankaikkeutemme ratkaisevat selitykset. Syvällisin viisaus ja ymmärrys aukeavat hänen työnsä välityksellä. Hän on koko maailman sovitus.

Jo ennen maailman luomista Jumala oli kaiken valmistellut. Meidän ihmisten olemus Jumalan kuvana sai kauneimman täyttymyksensä Jeesuksessa. Hänen sovintotyönsä Golgatan ristillä oli suunniteltu jo ennen luomistyön alkua.

Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme ja suonut meille kaikkea viisautta ja ymmärrystä.

Jo luomisen yhteydessä Pyhä Henki liikkui vesipilven mukana. Veden mukana toimien hän loi elämän. Hän on elämän antaja. Ihmiskunnan lankeemuksen jälkeenkin hänen työnsä jatkuu. Hän jakaa Kristuksen pelastustyön osallisuuden edelleenkin veden mukana toimien, pyhän kasteen välityksellä. Näin meille annetaan uuden luomisen osallisuus. Jumalan armon vakuutena on hän itse, Pyhä Henki, Totuuden Henki, Lohduttaja. Hänestä ja hänen työstään Nikaian tunnustus lausuu:

Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä ja Pojasta ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta. Uskomme yhden, pyhän, yleisen  ja apostolisen kirkon. Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.

Tekstissämme tuodaan esille Pyhän Kolminaisuuden työ jo ennen ajan alkua, siitä alkaen meidän aikaamme ja meidän ajastamme aina ikuiseen elämäämme iankaikkisen Jumalan pelastuksen perillisinä.

Saamme siis rohkeasti nostaa katseemme eteen päin. Ylistämme Jumalaamme hänen hyvästä työstään ja odotamme hän rakkautensa täyttymystä, iankaikkista elämää taivaan kirkkaudessa.

Toinen lukukappale eli epistola Ef. 1:3–6 (7–10) 11–14

Kirjeestä efesolaisille, luvusta 1

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina. Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden. Ylistetty olkoon hänen armonsa kirkkaus, kun hän antoi meille rakkaan Poikansa!
    (Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme ja suonut meille kaikkea viisautta ja ymmärrystä. Hän on ilmaissut meille tahtonsa salaisuuden, sen Kristusta koskevan suunnitelman, jonka hän oli nähnyt hyväksi tehdä ja joka oli määräajan tullessa toteutuva: hän oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä.)
    Jumala on myös antanut Kristuksessa meille perintöosan, niin kuin hän oli suunnitellut ja ennalta määrännyt – hän, joka saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa ja päätöksensä mukaisesti. Siksi meidän, jotka olemme jo ennalta saaneet panna toivomme Kristukseen, tulee elää Jumalan kirkkauden ylistykseksi.
    Kristukseen tekin nyt uskotte kuultuanne totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin. Häneen uskoessanne te myös olette saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksenne. Se on meidän perintöosamme vakuutena, joka takaa meille lunastuksen, Jumalan kirkkauden ylistykseksi.

78 KOMMENTIT

  1. Jumalan, eli Isän ja Jeesuksen, eli Pojan kanssa kommunikoidaan. Pyhä Henki on Jumaluuden kanava, mutta joka ei kommunikoi, vaan ”Hän ottaa Jumalan/minun omasta ja julistaa teille”, vt.KK38 Joh.16:

    14 Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.

    15 Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.

    KK92 15 Kaikki, mikä on Isän, on m y ö s minun.
    Määritelmä ”Kolmiyhteinen” kertoo, että kolmas persoona, Jumaluuden Henki on kanava Jumaluuden ja uskovien välillä. Hän, Henki, ei puhalla missä sattuu, vaan siellä ja siten kuin Raamattu opettaa.

    Sama lisäys on UT2020 ja KK92, eli tukinta on lisännyt myös-sanan. Samaan ryhmään kuuluu Pietarin saarnaama lupasu KK38 Apt.2:38b ”.. niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.”

    KK92 ”.. saatte lahjaksi Pyhän Hengen.”

    UT2020 ”.. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.”

    Nämä kaksi viimeistä käännöstä mahdollistavatkin tulkintasanoituksen, että lupaus Pyhän Hengen kasteesta tarkoittaakin uudestisyntymistä ja kattaa uskoontulo-ilmaisunkin jne.

    Miksi tällaista holtitonta hurraamista, vaikkei alkuperäistä tekstiä ei edes lueta. Jumala toimii Henkensä kautta ja uskoontulos/uudestisyntyminen ja Pyhän Hengen kaste ovat Pyhän Hengen vaikuttamia ilmiöitä. Ne voidaan todistaa kastamalla vedessä uskoontulon jälkeen ja puhuttaa kaikilla mahdollisilla kielillä todistukseksi.

    • Reijo

      Kiitos puheenvuorostasi

      Valitettavasti puheenvuorosi sisältää epätarkkuuksia, joissa asia muuttuu ja kritiikkisi osoittaa vain omien virhetulkintojesi väärin ymmärtämisiäsi.

      1) Pyhä Henki on yhtä persoonallinen kuin mitä ovat Isä ja Poikakin.

      Niinpä vaikka someron murteella puhuessani saatan sanoa ihmisestä ”se”, niin Pyhästä Hengestä puhuessani käytän aina ”HÄN”, jottei syntyisi pienintäkään epäselvyyttä HÄNEN persoonallisesta olemuksestaan.

      2) HÄNEN toimintansa välineenä ovat kirkko, pyhien yhteys, syntien anteeksiantamus, ruumiin ylösnousemus ja iankaikkinen elämä. Näin HÄN toimii Kolmiyhteisen Jumalan kolmantena persoonana niin, kuin Isä toimii Luojana ja ylläpitäjänä kaikelle luomakunnalle ja Poika syntimme sovittaneena Lunastajana. Lukumäärältään Jumala on YKSI. Matteuksen lähetyskäskyssä kansat opetuslapseutetaan kastamalla ihmiset Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen NIMEEN (Huomaa yksikkö!!!).

    • Reijo

      3). Jumalan opetuslapseksilapseksi tulo on kasteen lahja, kuten Matteuksen lähetyskäskyssä todetaan.

      Samalla tavalla kuin Johanneksen kastaessa Jeesuksen Pyhä Henki laskeutui Vapahtajamme ylle, samalla tavalla hän laskeutuu jokaisen kastettavan ylle olipa kastettava sitten vauva tai vaari tai jotain siltä väliltä. Kasteessa pakanasta tulee Kristuksen oma. Kastetoimitus on maailman yleisimmin käytetty Perkeleen karkoituksen toimitus, koska kasteessa Perkele ajetaan ulos kastettavasta. Kaste myös synnyttää meidät iankaikkiseen elämään, kuten näytetään Ilmestyskirjan luvussa 7.

      Pietarin helluntaisaarnan käännöksessä suomalainen käännösperinne kertoo totuuden. Kaste ojentaa kastettavalle Pyhän Hengen lahjan. Pakanasta tulee kristitty.

      Pietari seuraa Hesekielin profetiaa, missä Jumala VETTÄ. VIHMOMALLA antaa kansalle syntien anteeksiannon, kääntymyksen pakanajumalien palvonnasta elävän Jumalan palvelijaksi, sisäisen uudistuksen, ”uuden sydämen”, ja (Huomaapa tämä!!) Jumala antaa Oman Henkensä eli siis Pyhän Hengen tuon samaisen veden vihmonnan välityksellä.

      Apostoli Pietari, juutalaisena suuren juhlan juhlasaarnaajana, vetoaa Profeettojen kirjan sanaan luvatessaan kasteen veden pisaroiden välitykellä Pyhän Hengen lahjan. Sittemminhän hänestä tuli Antiokian ensimmäinen piispa, nykyisten Antiokian patriarkkojen virkojen ensimmäinen viranhaltija sekä vielä myöhemmin Rooman ensimmäinen piispa, nykyisen Rooman paavin viran ensimmäinen viranhaltija.

    • Reijo

      4) kielillä puhuminen on Jumalan antama armolahja. Esimerkiksi Pyhä Tuomas käytti kielilläpuhumisen armolahjaa julistaessaan evankeliumia nykyisen Intian alueella. Hän saapui nykyisen Keralan alueelle vuonna 58 jKr. Nykyisin Intian kahdessa osavaltiossa kristinusko on noiden osavaltioiden valtionuskonto. Perustavan apostolin mukaan noita kirkkoja nimitetään Tuomas-kirkoiksi. Yksi heidän kirkkonsa edustaja on Kirkkojen maailmanneuvoston hallinnossa mukana.

    • Matias,

      Kommenttisi ovat täynnä tulkintaa. Tähän oven avaa ei-sanojen kääntäminen vaan ”asian kääntäminen”. Se on naamioitu ilmaisulla ”dynaaminen ekvivalenssi”. Näihin pää ”sisälle” kun opiskelee teologiaa, eli oppeja jumaluuksista. Tunnan läpikotaisin tämän alueen, niin Suomessa kuin Euroopassa ja USA:ssa. Muualla kuin Suomessa on yliopisto-tasoisia laitoksia, jotka eivät ohjaa mihinkään mainitsemaasi tulkintaan.

      Oppisi on ok koskien evlut ja sakramentalista tulkintaa ja jopa RKK:n viisautta. Olisi hyvä, että sen perustan mainitsisist, ettei Raamatun opetusta näihin sotkettaisi, Kukaan uskoontullut Pyhästä Hengestä ei sakramentalista pelastusoppia julista.

    • Matias, vielä:
      Somerolaiset ilmaisut ovat asiaankuulumattomia, käsittämättömiä. Pyhän Hengen persoona-opetusta annat ikäänkuin en siitä olisi mitään maininnut. Kun vastaat, lue se mihin vastaat.

    • Matias,

      ”Pyhä Tuomas-juttu” ei edusta maallista eikä etenkään hengellistä totuutta. Varmaan tiedät kokemuksesta näiden kymmenen vuoden ajalta, että seuraanRaamatun kirjoituksia ja niitä mielipiteitä, mitä tukevat Raamattua. Eli noudattavat Jeesuksen opetusta, sanoja. Siksi Raamatussa on kaikki, mitä elämään ja Jumalisuuteen on tarvis.

    • Matias,

      Pietarin helluntaisaarnan käännöksessä suomalainen käännösperinne kertoo totuuden. Kaste ojentaa kastettavalle Pyhän Hengen lahjan. Pakanasta tulee kristitty.

      Pietari seuraa Hesekielin profetiaa, missä Jumala VETTÄ. VIHMOMALLA antaa kansalle syntien anteeksiannon, kääntymyksen pakanajumalien palvonnasta elävän Jumalan palvelijaksi, sisäisen uudistuksen, ”uuden sydämen”, ja (Huomaapa tämä!!) Jumala antaa Oman Henkensä eli siis Pyhän Hengen tuon samaisen veden vihmonnan välityksellä.”

      Ei pientäkään perää. Saadaa ”totuus” kun luetaan pätkiä ja sitten tulkitaan.

      Pitää lukea koko Raamattu ja hyljätä kaikki sen harmoniasta poikkeava.
      Varoitankin sinua itseksesi lukemasta Raamattua kielillä, joita et osaa.

    • Reijo

      5) Ilmaus ”Pyhän Hengen kaste” kertoo, että kasteen liturgiassa Jeesuksen kasteen kaavassa ilmenee sana Pyhä Henki, jota Johannes Kastaja ei käyttänyt. Sen sijaan kasteen toimituksen vedestä irrallaan oleva nimitys ”Pyhän Hengen kaste” on jo perusteissaan virheellinen, koska se kieltää kaste -sanan sisältämän märän elementin olemassaolon kyseisessä toimituksessa.

      Myös Ap.t. 19 tapaus kertoo, että kristillinen kaste sisältää kaavassaan maininnan Pyhästä Hengestä. Efesolaisethan sanoivat etteivät he ole edes kuulleetkaan Pyhästä Hengestä puhuttavan. Tähän liittyy Paavalin kysymys, millä kasteella teidät sitten on kastettu, onhan kristillisen kasteen kaavassa maininta Pyhästä Hengestä. Tämä kaavaan liittyvä shibbolet oli se joka paljasti näiden saaneen muun kuin kristillisen kasteen.

    • Reijo

      6) Puheeni someron murteen se -sanasta ja tästä poikkeavasta HÄN -sanasta liittyy epäselvään ilmaukseesi, missä irrotat Pyhän Kolminaisuuden kolmannen persoonan Isästä ja Pojasta ihan erilliseen luokkaansa. Yhteytesi oli sellainen että se välineellisti HÄNEN toimintansa lähelle sitä, mikä kristillisessä uskossa kuuluu hänen välineinään käyttämiinsä sakramentteihin ja Jumalan san saarnaan, nimittäin armovälineisiin, joiden välityksellä HÄN jakaa Jeesuksen sovitustyöllään ansaitsemaa armoa.

      Ota huomioon, että jäähyväispuheessaan Jeesus Pyhästä Hengestä puhuessaan käyttää alkukielessä kieliopin vastaista HÄN -sanaa, vaikka HENKI -sana kreikan kielessä edellytäisi se -sanaa eli neutrista pronominia.

      Joten turha sinun on polttaa varapäreitä puheenvuorooni vastatessasi.

    • Reijo

      7) Käytät Katolisesta kirkosta vanhentuneeseen nimitykseen viittaavaa lyhennettä RKK eli siis Roomalaiskatolinen kirkko. Tämä on vanhentunut siitä syystä, että heidän kirkkoonsa kuuluu nykyisin useita paikallisia kirkkoja, jotka käyttävät itäistä riitusta eli siis itäisen perinteen mukaista liturgista kaavaa.

      Muista että vanhassa juutalaisessa kaavassa liturgia on huomattavasti liturgisempi kuin useimmissa nykyliturgioissamme meidän aikamme.

      Reformoidun kirkon jumalanpalveluksen kaava on peräisin siitä, että Zwingli käytti kaupunginraatia paikallisen kirkkonsa hallintoelimenä. Tuo heidän kaavansa on peräisin kaupunginraadin kokousten alkuhartauden kaavasta. Reformoidun kirkon kautta sitten muka kaavaton kaava on levinnyt toisiinkin ryhmiin, missä alkukirkon rikkaasta liturgiasta ei ole jäljellä juuri muuta kuin puolenkymmentä osaa: laulu, rukous, tekstinluku ja saarna, plus mahdollisesti jotain yksittäistä sen lisäksi.

    • Reijo

      8) Sanot seuraavasi Raamattua ja vain sitä, mutta kuitenkin aivan aatehistorian kannalta voimme todeta sinun tulkintaperinteesi syntyneen 9. huhtikuuta ja 12. huhtikuuta 1906 tapahtuneen kahden miehen kokemuksista, kun he olivat etsineet keinoa saada omakohtaisesti kokea joitakin vuosia aikaisemmin Parhamin kokemaan erään kielilläpuhujan puheeseen leimautunutta ajatusta, että tässä olisi henkikasteen merkki. Parham puolestaan oli pohdiskellut tuota henkikaste-ilmausta aikoinaan noin neljännesvuosisataa aikaisemmin 1875 Keswickissä pidetyn puheen perusteella. Mutta Keswickissä ilmaus oli tarkoittanut ainoastaan syvempää pyhitykseen pyrkimistä, mutta Parham leimautui kielilläpuhujaan kuvitellen tätä ilmiötä aikaisemmin mainituksi ”henkikasteeksi”.

      Tähän pyrkien sitten nuo kaksi miestä lopulta kokivat elämyksen, josta helluntailiike omine korostuksineen sai alkunsa.

      Joten aatehistorian eli tarkemmin sanoen kristillisen opin kehityksen kannalta oppisi on nyt noin 118 vuotta ja risat ikäinen.

    • Reijo

      9) Puhut eri kielistä

      Tätä blogiani valmistellessani kuunteli äänikirjana ja/tai luin tekstinä koko Efesolaiskirjeen yli puolella sataa eri kielellä. Tästä kasaantuneesta materiaalista sitten on kasvanut parikin blogia sekä mm. Lammin kirkossa 16.5.2024 pidetty saarna Sotiemme veteraanien ja Tammenlehvä -perinnejärjestön Kanta-Hämeen piirin kirkkopyhässä.

    • Reijo

      10) Tähän yksi tapaus eräästä liturgiasta

      Huomasin kerran liturgiaa toimittaessani, että kirkkoon oli saapunut yksi sanankuulija, jolla oli kielien selittämisen lahja. Mietin käytänkö kielillä puhumista liturgian vanhakirkollisessa yhteydessä, missä karismaattisten lahjojen käyttö liittyi Raamatun tekstien lukemisen tai ehtoollisen vieton yhteyteen, kuten nykyisin kirkossamme useinkin on kuorolaulun tai muun musiikillisen esityksen paikkoja.

      Koska en kuitenkaan ollut etukäten sopinut kyseisen ihmisen kanssa tuosta kielilläpuhumisesta, niin että hän olisi voinut varautua siihen etukäteen, niin en sitten käyttänyt tuota liturgian aikana.

      Messun jälkeen kyseinen mies tuli luokseni ja kysyi, olinko ajatellut käyttää kielillä puhumista, koska hän oli jo saanut siihen tulkinnan, mutta koska en ollut käyttänyt kielillä puhumista, niin hänkään ei voinut käyttää tuota saamaansa tulkintaa.

      Kerroin harkinneeni, mutta olin jättänyt sen varoen ennalta varoittamattomien tapausten esiintymisen tuomaa epäjärjestyksen vaaraa.

    • Reijo

      11) Anabaptistinen kasteoppi keksittiin vasta vuosina 1525-1527 Hubmeierin teoksissa. Maailmanhistorian ensimmäinen anabaptistinen kaste oli jo sitä ennen toimitettu tammikuussa 1525, vastalauseena yhdelle kaupunginraadin päätökselle.

      Aikaisemmin ei lapsena toimitettua kastetta ollut uusittu tällä väitteellä, että lasten kastaminen muka olisi kelpaamaton pelastuksen antamiseen.

      Vanhakirkollinen opetus opettaa toisin kuin tuo 1520 -luvulla keksitty kasteoppi.

      1 Piet. 3:21 sanoo, että kaste pelastaa.

      Tiit. 3:5 sanoo, että kaste uudestisynnyttää.

      Ap.t. 2:38-39 kertoo että kasteen lahja kuuluu kaikille vauvasta vaariin asti. Kreikan teknon -sana, lapsi, on johdannainen synnyttää sanasta ”tikto”. Pietari siis sanoo, että kasteen antama Pyhä Hengen lahja eli siis uskon alkaminen on totta kaikille vauvasta vaariin asti eli siis ilman ikärasismia.

    • Reijo

      12) Vanhan kirkon aikana Pyhästä Kolminaisuudesta on annettu yksi erittäin pätevä määritelmä. Se on Athanasioksen tunnustus. Panen sen alkupuolen tähän. Tässä puhutaan kolminaisuusopista.

      Athanasioksen tunnustus

      Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.

      Yhteinen kristillinen usko on tämä: Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta.

      Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma,
      mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa.

      Sellainen kuin on Isä, sellainen on myös Poika ja Pyhä Henki: Isä on luomaton, Poika on luomaton ja Pyhä Henki on luomaton.

      Isä on ääretön, Poika on ääretön ja Pyhä Henki on ääretön.

      Isä on ikuinen, Poika on ikuinen ja Pyhä Henki on ikuinen, eikä kuitenkaan ole kolmea ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön.

      Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias, eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias.

      Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra, Poika on Herra ja Pyhä Henki on Herra, eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra.

      Niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä tunnustamaan kunkin persoonan erikseen Jumalaksi ja Herraksi, samoin yhteinen kristillinen usko kieltää meitä puhumasta kolmesta Jumalasta tai Herrasta.

      Isää ei kukaan ole tehnyt, luonut eikä synnyttänyt. Poika on yksin Isästä, häntä ei ole tehty eikä luotu, vaan hän on syntynyt.

      Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, häntä ei ole tehty eikä luotu eikä hän ole syntynyt, vaan hän lähtee. Isä on siis yksi, ei ole kolmea Isää, Poika on yksi, ei ole kolmea Poikaa, Pyhä Henki on yksi, ei ole kolmea Pyhää Henkeä.

      Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu – kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus.

      Sen joka tahtoo pelastua, on siis ajateltava kolminaisuudesta näin.

  2. ”Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu – kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus.”

    Kome persoonaa ei tietenkään ole yksi persoona, eikä yksi voi istua itsensä vieressä yhtä arvokkaana persoonanana itsensä kanssa. Tämä on kritillinen inte, johon keskusteluun ei kannatisi edes ottaa osaa, koska se vaikuttaa vain provosoinnilta siihen suuntaan, että tulee keskutelua.

    Mutta mieleni teki kuitenkin kysyä kolmesta persoonasta, koska isä ja poika ovat siis maskuliinisia persoonia, että minkä sukupuolisen suuntauksen edustaja tämä kolmas peroona on ?
    Jos ajattelemme kuninkaallista kolmiota esikuvallisena, niin onhan siellä aina myös kuningatar istumassa kuninkaan vierellä, hänellä on usein jopa enemmän valtaa kuin nuorella prinsillä, joka saa todellisen vallan vasta kuninkaan kuoltua. Ellei kuningas sitten siirrä valtaa kuningattarelle, sellaistakin on tapahtunut.

    • Tarja

      1) Kolminaisuusopin ulkonainen kehitys ajoittui neljän ensimmäisen vuosisadan aikaan. Sen sijaan sen sisältö on jo alusta asti ollut sama.

      JUMALA ON YKSI.

      mutta hän on ilmoittanut itsensä kolmessa persoonassa ISÄNÄ, POIKANA ja PYHÄNÄ HENKENÄ.

      Tässä ilmoitetut sanat ”ISÄ” ja ”POIKA” eivät ole ilmauksia mies – nainen vastakkain asetteluun kuuluvia nimityksiä, vaan ilmauksia siitä, että Jumala on persoonallinen toimija, joka omalla toiminnallaan on tehnyt kaiken mitä olemassa on. Hän ei ole mikään luonnonvoima tai persoonaton kohtalo, ei tietokone eikä mikään muukaan tekninen laite, vaan hän on olemukseltaan yksi ainoa JUMALA, joka on ilmoittanut itsensä kolmessa persoonassa.

      Persoonien välinen vuorovaikutus jo sisältää sanoman, että JUMALA ON RAKKAUS. Jo hänen olemukseensa kuuluu persoonien välisen rakkauden syvin olemus, eri persoonien välinen syvin mahdollinen yhteys, nimittäin että JUMALA ON YKSI.

    • Tarja

      2) Polygamisissa yhteisöissä nimitys ”kuningatar” viittasi useinkin kuninkaan äitiin. Hänellä oli erityinen asema, koska hallitsija oli hänen poikansa.

      Tämän mukaisesti Autuaalle Neitsyelle Marialle annettu kunnianimitys ”Taivaan kuningatar” viittaa siihen, että hänen synnyttämänsä ja kasvattamansa poika on koko maailmankaikkeutta hellitseva JUMALA JA IHMINEN yhdessä persoonassa.

      Tämän kanssa rinnakkaisia nimityksiä ovat ”Jumalan äiti” ja ”Jumalansynnyttäjä”. Nämä kaikki kolme nimitystä ylistävät Jeesusta Jumalan Poikana, joka on koko maailman sovittanut Jumalan edessä omalla ristin kuolemallaan ja riemullisella ylösnousemuksellaan kuolleista eloon.

      Esterin kirjassa kerrottu maininta Esteristä kuninkaan edustusrouvana on sitten jo ideologialtaan toiseen kauteen kuuluva.

    • Tarja

      3) Jumalan olemuksessa ei ole olemassa vain jompaa kumpaa sukupuolta, vaan Jumala on olemukseltaan enemmän: Kun Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, niin hän loi heidät kuvakseen miehenä JA naisena. Molemmat YHDESSÄ ovat Jumalan kuva. Jumala on rakkaus.

      Eri kielten ilmaisuun kuuluva sukujen määritys

      Mitä tulee sanojen kuulumisesta maskuliiniseen, feministiseen tai neutraaliin sukuun, niin voimme todeta, että näiden käyttöalua kuuluu vain niihin kieliin, joissa tällaisia erilaisia taivutusmuotoja esiintyy, ei tämän kielenkäytön ulkopuolelle.

      Heprean rū·aḥ , רוּחַ , Henki, on feminiini

      Kreikan pneuma, πνεῦμα , Henki, on neutri

      ja latinan spiritus , Henki, on maskuliini.

      sekä suomen sana Henki ei ole mitään näistä suvuista, koska tällaista ei kieleemme kuulu.

      Joten samasta Pyhästä Hengestä eri kielet käyttävät eri kieliopillisiin sukuihin kuuluvia sanoja. Joten kysymys ei ole sukupuolisesta puolen valinnasta, vaan Jumalan Hengetä eli siis PYHÄSTÄ HENGESTÄ, Jumalan Kolmannesta persoonasta.

  3. Kiitos Matias kun toit Pyhän Hengen työn keskusteluun. Et varmaankaan yllättynyt siitä, miten tekstiäsi vastustetaan. Silloin kun keskeiset hengelliset asiat nostetaan keskustelun aiheeksi, niin vastustus nousee usein yllättävältä taholta esiin esiin. Kirkkomme toiminnassa PH :n on jäänyt syrjään.

    Eräs Alffa – kurssilainen sai siellä ensi kerran kuulla Pyhästä Hengestä. Hänelle se oli aivan valtava löytö. Ilman PH:n työtä koko kirkon toiminta ja työ näyttäytyy aivan eri valossa. Reijolle näkökulmat kirkkoon on juuri tuollaisia, joissa PH:n toimintaa ei hänen mielestään lainkaan ole. Väliäkö sillä. Jumala kuitenkin voi toimia tavalla ja toisella. Jumalan toimintaa ei estä se, että meillä on erilaisia tapoja toimia.

    • Pekka

      Kiitos puheenvuorostasi

      Kiitos havainnollisista muisteluista joissa tulee esille se, miten PYHÄN HENGEN toiminta keskuudessamme ilmenee KOKO KIRKON ELÄMÄSSÄ, silloinkin kun me ihmiset emme ole HÄNTÄ erityisesti esillä pitäneet, ja miten HÄNEN löytämisensä virkistää mieltä ja luo uutta innostusta yhteisessä elämässämme yhteisen kirkkomme rakennukseksi.

    • Pekka,

      Matiaksen vyörytystä asian vierestä ja siitäkin asiattomasti, arvostelin. Tarjan vastustusta ei kannata edes vastustaa, koska niissä ei ole Raamattua puoltavaa tai vastustavaa. Eli Tarjan voi jättää epäpyhään rauhaansa. (Perustuu hänen omiin, useisiin, tunnustuksiin jumalattomasta tilastaan).

      Eli huomioit minut nimettömänä.

      Kaikkiin Matiaksen vyörytyksiin olen hänelle suoraan ja tällä palstalla vastannut ja pyytänyt häntä jatkamaan siitä asiasta esimerkiksi minulle, mihin kohdistan. Hubmaieriin viittaat tuontuostakin. Hänen kantansa ehkä hyödytti aikanaan Evankeliumin julistusta. Anabaptistit ovat Lutherin ja RKK:n moka, tarkoitan heidän kurmottamistaan aivan tappamisiin asti. Athanasiot, tarkoitan esimerkiksi tätä uskontunnustusta, kuuluu aiheisiin, jotka kilpailevat Raamatun tekstin kanssa ja vievät kiinnostuksen ihmisen oivalluksiin.

      Matias rustaa liikaa uuvuttavaa tekstiä kommentteihini. Uuvuttavuudella tarkoitan, että Kirjoitusten vastaiset Kirjoitusten ukopuolisuuteen perustuva ”viisaus” miellyttää niitä, joita ”uskoontulo” ärsyttää, vaikka se on koko ja kaiken Kirjoitusten ydin.

      Se ärsyttää siksi, että ihmisen työtä tai katoavaa elementtiä ei tarvita. On kysymys Jumalan lahjavanhurskautuksesta, Jeesuksen tähden. Tämä vanhurskautus, täydelliseksi- akti on Pyhän Hengen vaikutus niissä, jotka sen toimen haluavat kohdallaan tapahtua. Eli ei vettä mailla eikä halmeilla. Ihminen tultuaan Jeesuksen opetuslapseksi haluaa noudattaa Jeesuksen kehoitusta ottaa kaste vedessä, todistukseksi etenkin niille ihmisille, joissa Pyhä Henki ei vaikuta.

  4. Tarja

    1) Käsite ”esikoinen” sisältyy ensimmäisen kerran juutalaisessa rabbinistisessa selityksessä jo Raamatun ensimmäisen sanan merkityskenttään.

    Synnytysten alku on esikoinen. Näin ollen Jumala loi maailman ESIKOISESSA.
    Esikoinen oli juutalaisen selitysperiaatteen mukaisesti muiden sisarusten johtaja. Tästä tuli sitten ajan mittaan kypsempi käsitys, että Jumala loi koko maailman sekä näkyvän että näkymättömän maailman MESSIAASSA.

    Tämä tulee esille blogini tekstissä siinä, että koko teksti Ef. 1:3-14 on alkukielessä kreikassa yksi ainoa virke.

    Ja huomaapa tämä

    Koko virke on luomiskertomuksen ensimmäisen sanan ALUSSA sen taustalla olevan hepreankielisen ilmauksen בְּרֵאשִׁ֖ית (bə·rê·šîṯ) erilaisten ulottuvuuksien kuvaamista juutalaisen rabbinistisen menetelmän mukaisesti.

    Tästä sinun pitäisi ymmärtää, miten kristinusko on noussut suoraan juutalaisista juuristaan. Sehän tulee näkyviin jo yhden heprealaisen sanan pohjalta tehdyn rabbinistisen tulkinnan mukaisen yhden Uuden testamentin virkkeen sisältämään sanomaan, missä Kristus korostuu koko Jumalan luomistyön kokoavana käsitteenä. Maailma on luotu Messiaassa, Messias kaiken keskipisteenä ja Messiasta varten,

    Sanoma Jeesuksesta sisältyy jo Vanhan testamentin alkukielen ensimmäiseen sanaan בְּרֵאשִׁ֖ית (bə·rê·šîṯ).

  5. Kummallista, että Pyhä henki, jonka pitäisi olla puolustaja, ei ole koskaan näyttäynyt juutalaisten puolustajana panettelua vastaan, eli onko nyt niin, että vain minussa on tämä pyhä henki ja minun on siksi vaikea sitä tuntea. Näyttää kommentistasi päätellen että sille on tapahtunut sukupuolen vaihdos kielestä toiseen siirryttäessä. Feminiinistä neutrin kautta maskuliinisuuteen.,

    Olihan kalasymbolikin aikaisemmin naista kuvaava symboli kunnes kirkko varasti sen itselleen. Voi kai sanoa, että myös naiset uhrattiin, vietiinhän meiltä äänioikeuskin.

    • Tarja

      4) On pelkää irvailua puheesi Jumalan sukupuolen vaihdoksesta. Eihän sukupuolisuus kuuluu kuin tänne meidän ajalliseen elämäämme.

      Sen sijaan sukupuolisuuden yhteenkuuluvuus tulee esiin luomiskertomuksesta. Ihminen on Jumalan kuva molempien sukupuolten esiintyessä yhdessä. Miehenä ja naisena YHDESSÄ ihminen on Jumalan kuva. Jumala on rakkaus.

    • Tarja

      5) Antisemitismi ei ole Jumalan työtä, ei hänen luomistyöhönsä kuuluvaa ideologiaa, vaan tasan tarkkaan päin vastoin. Syntiinlankeemuksen tuoma kirous koko ihmiskunnalle koskettaa koko maailmaa. Myös juutalaisviha on saman syntiinlankeemuksen tulosta.

      Jumalan työn mukaista on Jumalan valinta. Hän valitsi Pyhän kansan omaisuuskansakseen.

      Kristinuskon perustavaan olemukseen kuuluu juutalaisia ja muita kansoja erottavan välimuurin poistaminen.

      Efesolaiskirje:

      2:14 Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,

      Se että syntiinlangenneen ihmiskunnan jäsenet ovat ole tätä huomanneet vaan yhä edelleen toimivat kuin villipedot on ainoastaan ilmausta siitä miten perisynti vaikuttaa voimallisesti yhä meidänkin aikanamme.

    • Tarja

      6) Jumalan Hengen mukaista ei ole tapella evankeliumia vastaan. Sen sijaan on elettävä sovinnon ilmapiirin levittämiseksi kaikkeen luomakuntaan.

      Pyhä Henki on Totuuden Henki ja Rakkauden Henki, siksi myös hänen opastuksessaan saamme opetella toistemme rakastamista ja kunnioittamista, niin että Kristuksen antama sovinto voidaan elää todeksi myös meidän ihmisten kesken.

  6. Kolmessa persoonassa.

    Minäkin olen kolmesaa peroonassa.Hokainen on.

    Itselleni olen MInä.

    Sinulle olen Sinä. Kun kysyt minulta: Mitä sinulle kuuluu, Silloin olen sanassa sinä. Sinuksi voi tulla vain suhteessa toiseen ihmiseen.

    Kolmas eli Hän, olen silloin, kun kaksi tai kolme keskustelevat minusta, mutta en itse ole paikalla muuten, kuin hengessä mukana. Hän sanoi, hän teki. Eli hän voi olla sukupuolisesti mitä vain. Minun tapauksessa feminiini.

    • Tarja

      7) Eihän tekijää ja tehtyä tuotetta pidä sekoittaa toisiinsa. Kellon tekijään eivät päde samat lainalaisuudet kuin hänen tekemäänsä kelloon.

      Vielä suurempi on ero Jumala, joka meidät on luonut, ja meidän, jotka olemme luotuja, välillä. Sukupuolisuus on vain osaa luomakunnasta koskettavaa todellisuutta. Se on merkittävästi lisännyt elämän rikkauden leviämistä laajempaa eliöpiiriä koskettavaksi.

      Meillä on lupa elää elämämme rohkeasti oman luomisemme mukaisesti: Minä miehenä, sinä naisena,; mehiläisemo lisääntyvänä ja kuhnurit omalta osaltaan elämän jatkumisen prosessissa jne.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25