Koko Jeesuksen toiminta kiteytyy kasteeseen

3. adventtisunnuntai 17.12.2017
Tehkää tie kuninkaalle, adventus spiritualis et sanctificationis
Evankeliumi: Joh. 1: 19-27 tai Joh. 3: 26–30

Johannes Kastajan toiminta keskittyi kasteeseen. Hän valmisti tietä Jeesuksen tulolle. Pyhän kasteen kautta hän välitti Jumalan anteeksiannon. Kasteessa vaikutti Jumala, antoi synnit anteeksi ja vapautti ihmiset Jumalan lapsen vapauteen.

Johanneksen aikana kaste oli juutalaisille niin tärkeä, että heidän oppineensa alkoivat kysyä, oliko Johannes Messias, tulevan Jumalan valtakunnan kuningas. Näihin kysymyksiin Johannes vastasi ettei ole. Sen sijaan hän ennusti, että hänen jälkeensä tulee toinen, joka on tämä täyttymyksen ajan Kristus, Messias.

Johannes Kastaja viittasi Jeesukseen. Jeesus on profetiain täyttymys. Hän on Messias, Kristus.

Jeesus opetti. Hän teki ihmeitä. Häntä kuulivat suuret joukot kansaa. Ihmiset tekivät parannusta. Kaiken tämän valtaisan tapahtuman Johanneksen evankeliumi keskittää yhteen lauseeseen: ”Jeesus kastoi.” Kasteessa Jeesus otti ihmisen yhteyteensä. Siksi kasteeseen sisältyy koko evankeliumi.

Lähetyskentillä kasteen ratkaiseva merkitys korostuu. Ihmiset tajuavat, että tässä on se raja, missä ratkaistaan pysyvätkö he vanhassa uskossaan, vai kääntyvätkö he kristinuskoon.

Meillä täällä Suomessa kasteen ihana siunaus on niin yleinen, ettei tapahtuma herätä samalla tavoin ratkaisun tunnelmaa vaan ainoastaan perinteen mukanaan tuomaa turvallisuutta.

Kuitenkin kaste on kaikkialla uudestisyntymän tapahtuma. Luonnollisessa syntymässä ihminen saa ajallisen elämän, kasteen uudestisyntymässä ikuisen elämän osallisuuden. Adamin lankeemuksen alainen siirretään Kristuksen uudistamaksi anteeksiannosta eläväksi Jumalan lapseksi. Saatanan valta murretaan ja Jumalan valtakunta tulee esille. Pyhä Henki annetaan ihmiselle lahjaksi ja ihminen vapautuu synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta.

Vuoden 1992 käännös sanoo Johannes Kastajan ja Jeesuksen toimittamasta kasteesta Johanneksen evankeliumin kolmannessa luvussa seuraavaa:

Johannes Kastaja ja Messias

22 Tämän jälkeen Jeesus lähti opetuslapsineen Juudeaan. Hän viipyi siellä heidän kanssaan jonkin aikaa ja kastoi ihmisiä. 23 Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi.

  1. Matias Roto nyt en aivan pysy mukana mitä yrität minulle sanoa, siis minäkö rajoitan ja yritän vangita Jumalan toimintaa yhteen hetkeen?

    Kysynkin nyt kuka väittää että Pyhä Henki saadaan kasteessa?

    Kuka on kommentoinut seuraavasti:

    ””Kyseessä on väitteesi ettei kaste muka lahjoita Pyhää Henkeä. Yllä olen nostanut esille kolme Raamatun kohtaa, joissa jokaisessa aivan sanatarkasti reaalisesti sanotaan että saamme Pyhän Hengen lahjan kasteessa. Jumala itse toimittaa kasteen ja siksi hän myös antaa lahjoista suurimman oman läsnäolonsa. ”” (Matias Roto)

    • Ari

      Kysyt kuka väittää että Pyhä Henki annetaan kasteessa.

      Vastaus: Raamattu väittää niin. Siellä se selvästi sanotaan.

      Olen jo yllä näyttänyt sinulle useammankin kohdan missä tuo sanotaan. Missä on uskosi Raamattuun kun et ole ottanut vastaan noita Raamatun kohtia?

      Otetaanpa vielä toisto Tiituksen kirjeen kolmannesta luvusta.

      Siinä kerrotaan että

      1) Itsessämme olimme kelvottomia syntisiä ilman Jumalaa ja hänen mielensä mukaista elämää

      2) Sitten kerrotaan että Jumala on kaiken tehnyt ilman pienintäkään meidän omaa myötävaikuttamistamme

      3) Tuon armahtamisen tapa on kasteen eli pesun avulla, alkukielen dia loutrou, joka on genetiivissä ja viittaa kahteen sanaan:

      4) Ensimmäinen noista kasteen eli vedellä pesun antamista lahjoista on uudestisyntyminen, alkukielen palingenesias

      5) ja toinen on Pyhän Hengen uudistus, alkukielen anakainōseōs pneumatos agiou.

      6) ja vielä varmuuden vakuudeksi todetaan että tämä Pyhä Henki on vuodatettu kastettavan päälle kastevedessä, alkukielessä ou execheen, ”kenet (Pyhän Hengen) hän (Jumala) vuodatti (kasteveden valamisessa).

      Tässä siis Jumalan itsensä toimittama vedellä pesu eli siis pyhä kaste lahjoittaa meille ilman vastaanottajan pienintäkään myötävaikuttamista tai ansiota tai muuta omaa panosta sekä uuden elämän alun Jumalan lapsena että täydellisen elämän alkamisen Jumalan Pyhän Hengen alati uutta luovassa voimassa.

      Tiit. 3:3-7

      3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä ja tottelemattomia, olimme eksyksissä ja monenlaisten himojen ja nautintojen orjia, elimme pahuuden ja kateuden vallassa, vihattuina ja toisiamme vihaten. 4 Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, 5 hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. 6 Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, 7 jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme.

      http://biblehub.com/multi/titus/3-5.htm

    • Matias Roto eikö Ap.t.8:14-17 ole Raamatun tekstiä eli kun siinä on juuri ettei kasteessa annettu Pyhää Henkeä niin eikö silloin juuri Raamattu todista siitä?

      Otetaampa nyt tuo Tiituksen kohta:

      3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä ja tottelemattomia, olimme eksyksissä ja monenlaisten himojen ja nautintojen orjia, elimme pahuuden ja kateuden vallassa, vihattuina ja toisiamme vihaten.

      Siis mitä tuossa sanotaan, voiko tuota mitenkään liittää vauvaan joka kastetaan?

    • Ari

      Kysyt voidaanko tuo jumalattomuudessa eläminen yhdistää vauvaan. Vastaus: kyllä voidaan, sillä kaikki ihmiset ovat jo Aadamista alkaen synnin alla. Ilman Kristuksen antamaa pelastusta kukaan ei voi pelastua, koska olemme syntisiä jo syntymästämme asti.

      Psalmit:
      51:7 Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.

      Kirkkomme tunnustus Augsburgin tunnustus, 25.6.1530, sanoo seuraavasti siitä ettei vauvakaan voi pelastua ilman kasteen antamaa uudesti syntymää.

      II Perisynti

      Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.

  2. Kiitos Matias.

    Vielä voisi kasteesta sanoa, että se on (ylhäältä) uudelleensyntymän paikka.
    Kasteen toimittaminen Kristukseen on myös seurakunnalle annettu Pyhä tehtävä maailmassa. Usko liittyy myös kasteeseen olemuksellisesti, ja tuo Usko on nimenomaan Jumalan Pojan Uskoa, johon meidät liitetään myös kasteessa.

    Ihminen siis syntyy ylhäältä Jumalasta, jossa on vesi ja Henki on läsnä. Vettä ja Henkeä ei voi erottaa, ikään kuin olisi uusi syntymä pelkän Hengen mukaan. Kristitty syntyy nimenomaan Raamatun ilmoituksen mukaan vedestä ja Hengestä. Jokainen Kristukseen kastettu saa kaikki Jumalan Sanat ja Lahjat kasteessa.
    Kun kastamme lapsemme, niin myös opetamme Hengen antamin sanoin ja uskomme maailmaan lihasta syntyneen ihmisen Jumalan yhteyteen kastamalla hänet Uskomme mukaan Kristuksen Vanhurskauteen. Näin luonnollinen kuolee ja syntyy uusi ihminen Hengen mukaan. Tämä on Uskon salaisuus, mutta kaikille avoin.

    Näin siis toimii ja on toiminut Kristillinen Kirkko aina alusta lähtien. Kun Fariseukset tulivat Johanneksen kasteelle, niin Johannes tiesi mikä Voima kasteessa on ja nuhteli tulijoita: ”Kuka teidät on neuvonut pakenemaan tulevaista vihaa?” Moniko Fariseuksista sai kasteen? Sitä ei kerrota meille.

    Johannes kirjoittaa kirjeessään: ”Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt. (Tuossa puhutaan juuri kasteesta, kun puhutaan Jumalasta (ylhäältä) syntymisestä.
    Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä.
    Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.
    Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?
    Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
    Sillä kolme on, jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.”
    1.Joh.5:1-8

    Huomaa, että Johannes liittää tuossa käskyjen pitämisen ja Jumalasta syntymisen
    ja uskon yhteen sanoen: Mikä on syntynyt Jumalasta voittaa maailman, eli uskomme.
    Tuohon käskyjen pitämiseen on hyvä muistaa mitkä oli Johanneksen sanat aikaisemmassa luvussa: ”Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.” 1.Joh.2:23

    Paavali puhuu myös uskonlaissa vaeltamisesta, tarkoittaen juuri tuota. Tekojen laki on naulattu puuhun ja täytetty Kristuksessa, tilalle on tullut uskonlaki, jossa vaellamme, jos olemme Kristittyjä.

    Uskon kautta me pysymme Kristuksessa, tekojemme kautta emme siihen pysty. Kristuksessa ihminen luetaan vanhurskaaksi uskonlain mukaan. Pysyminen Kristuksessa on meidän turvamme, kuin Nooalle oli turvana pysyä Arkissa. Uskomme, siksi puhumme ja toimimme Kristuksessa.

  3. Jumala voi antaa Pyhän Hengen kasteessa. Siitä ei ole epäilystä. Lienee selvä, että kun Pietari lupasi evankeliumin kuulleille ja uskoneille juutalaisille, että he saavat Pyhän Hengen lahjan, kun ottavat kasteen, niin se myös toteutui.

    Kuitenkaan Jumala ei ole sitonut Pyhän Hengen lahjaa vesikasteeseen. Jari mainitsi jo Samarian kaupungin tapahtumat. Korneliuksen perheen tapauksessa Pyhä Henki saatiin selvästi uskossa kuulemisesta. Paavalikin teki galatalaisille asian selväksi: ”Lain teoistako te saitte Pyhän Hengen vai uskossa kuulemisesta?” (Gal. 3:2). Asia on selvä.

    Tekstiä Joh. 3:5 olen selvittänyt täällä jo aiemmin. En viitsi toistaa.

    Ennen kaikkea tulee huomata, että raamatullisen kasteen lupauksia ei voi soveltaa monta sukupolvea myöhemmin ilmaantuneeseen imeväiskasteeseen.

    Raamatussa kaste oli henkilökohtainen vastaus Jumalan kutsuun ja ensimmäinen tunnustautuminen Jeesukseen. Ja se vaikutti juuri sellaisena. Tässä näkyy se, mihin Jari viittasi: ”… ettei kukaan voi sanoa: ”Jeesus olkoon Herra”, paitsi Pyhässä Hengessä” (1. Kor. 12:3). Vilpittömästi tapahtuminen Jeesuksen tunnustaminen Herraksi – tehtiin se sitten suulla tai ottamalla kaste – tapahtuu Pyhässä Hengessä. Kieltäjällä ei ole Henkeä, oli hänet kastettu vauvana tai aikuisena.

    On valitettavan huonoa hermeutiikkaa olettaa, että imeväiskasteessa lahjoitettaisiin Pyhä Henki vauvoille. Se pohjautuu ikivanhaan vauvakasteen erehdykseen. Kastetta alettiin pitämään maagisena tapahtumana, ja kuviteltiin, että kasteen riitillä Jumala saadaan toimimaan vauvojenkin kohdalla. Vauvat ovat kuitenkin Jumalan omia ja Jeesuksen lunastamia sellaisenaan.

    Kokemuskaan ei muuten osoita, että imeväiskastetuilla luterilaisilla lapsilla olisi Pyhä Henki ja vapaiden suuntien lapsilla ei olisi. Vai osoittaako teidän mielestänne??

    • Risto

      Lasten kastaminen jo vauvana on ollut käytössä jo ennen Jeesuksen aikaa, kun pakanat kääntyivät juutalaisuuteen. Silloin ei ollut edes mahdollista kastaa yhtäkään yksityistä yksilöä ilman että koko talon väki kääntyi juutalaisuuteen. Eihän voitu sallia sellaista jumalattomuutta että joku jäisi saatanan palvojana pakanuuteen häiritsemään pyhän kansan uutta elämää pyhän Jumalan palvonnassa.

      Kasteeseen piti saada rabbin lupa. Mitään villejä kasteita ei hyväksytty. Yleensä opetus kesti parisen vuotta ennen kuin kaste suoritettiin.

      Kastettaville annettiin myös kummit, joiden piti opastaa kääntynyttä perhettä uuden uskon taipaleella.

      Kirkko on ottanut tämän kastekäytännön aivan sellaisenaan. Ainoastaan miesten ympärileikkaus tuossa yhteydessä on jäänyt pois. Sen sijaan rabbin–>papin lupa on edelleenkin kasteessa pakko olla mikäli kyseessä ei ole hätäkaste. Samaten kummien käyttö on jäänyt. Samaten pienten vauvojen kaste. Tästä kertoo sekä vanhimmat kasteen ikää käsittelevät tekstit että kirkolliskokousten päätökset ja niihin liittyvät kirjeenvaihdot.

      Juutalaisuudessa kasteen saaneita alettiin kutsumaan ”yhden päivän ikäisiksi” eli sitä että kastehetkessä heidän elämäänsä tuli niin suuri muutos, että koko elämä alkoi aivan alusta uudelleen. Kaikki entinen oli taakse jäänyttä, kaikki oli uudeksi tullut. Kyseessä siis oli uuden elämän alku eli uudesti syntyminen, kreikaksi palingenesia, παλιγγενεσία, ας, ἡ, (Tiit. 3:5)
      Myös tämä kokonaan uuden elämän aloittamisen eli uudestisyntymän ajatus on siirtynyt kristinuskoon sellaisenaan.

      Ratkaiseva muutos on tullut sen mukana että kristillinen kaste toimitetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

      Ollaksemme rehellisiä historialle meidän on todettava että ensimmäinen lapsen kasteen merkityksen kieltävä opetus on peräisin vasta 1520 -luvulta. Kaikki yritykset siirtää nämä opetukset muka aikaisemmiksi ovat vain tämän 1520 -luvulla syntyneen käsityksen sisään lukemista vanhempiin teksteihin vastoin noiden varhaisempien tekstien varsinaista sanomaa ( tyyliin että jaguaari autoja on ollut jo vanhalla ajalla, koska on löytynyt tekstejä joissa puhutaan jaguaarista).

      Mitä tulee Joh. 3:3,5-6 tekstiin niin vanhan kirkon yksimielinen tulkinta tästä puhuu vedestä ja Hengestä syntymistä kasteena. Tässä kohdassa Jeesus sanoo, ettei yksikään voi päästä sisälle taivasten valtakuntaan ilman kastetta. Kaste on välttämätöntä pelastukseen. Tähän opetukseen on koko klassinen kristikunta pitäytynyt alusta asti. Vasta 1520 -luvulla syntyi väitteitä tätä vastaan, joiden synnyttämä oppi valitettavasti on jättänyt monta lasta pelastuksen ulkopuolelle.

      Meidän luterilainen kirkkomme pitäytyy tuohon jakamattoman kirkon vanhaan perinteeseen, kun opetamme että kaste on välttämätöntä pelastukseen.

      Vain muutama vuosi noiden opillisten uutuuksien keksimisen jälkeen kirkkomme on tunnustautunut vanhan kirkon yksimieliseen opetukseen kasteen välttämättömyydestä. Augsburgin tunnustus luettiin julki 25.6.1525.

      IX Kaste

      Kasteesta seurakuntamme opettavat, että se on välttämätön pelastukseen ja että Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä. Lapset tulee kastaa, jotta heidät kasteen kautta annettaisiin Jumalan huomaan ja näin otettaisiin Jumalan armoon.

      Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka hylkäävät lapsikasteen ja väittävät lasten pelastuvan ilman kastetta.

  4. Kommenttini siitä voiko ilman Pyhää Henkeä sanoa ”Herra, Herra” on selvä koska Jeesus Sanoo että voi.

    Pitää muistaa että Paavalin aikaan Jeesuksen herrauden tunnustaminen tiesi vainoa eli oli todella vaarallista eikä sitä kukaan huvikseen tehnyt.

    Kuitenkin kuten Jeesus ennusti niin aikojen saatossa ns ”kristityistä” tuli vainoojia eli kävi niin kuin Jeesus Sanoi:

    Matt. 11:12
    Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.

    Siis kun valheen herra otti ja perusti oman ”taivasten valtakunnan” niin silloin olikin ”pakko” tunnustaa Jeesus Herraksi, muuten olis käyny kalpaten eli alkoi miekkalähetyksen aika.

    Tämä valheen ”taivasten valltakunta” haluaa pitää kaikki ulkona todellisesta Jumalan valtakunnasta ja vauva kaste on sen selkeä perusta, pidetään ihmiset oikeasta parannuksesta ja kasteesta erossa.

    • Silmäilin huonosti argumenttisi 1. Kor 12:3 liittyen. Jäi vain jae mieleen. Mutta olet tietysti ihan oikeassa, kun sanot, että Jeesuksen voi ”tunnustaa” suullaan ilman elävää uskoa. Silloin kuulutaan niihin, joista Paavali kirjoitti: ”teoillaan he hänet kieltävät”. Vilpitön tunnustaminen tapahtuu Pyhässä Hengessä. Siihen todelliseen tunnustamiseen sisältyy Jeesuksen herrauden tunnustaminen myös sillä, että elää hänen sanojensa mukaan.

      Hubmaier kirjoitti aikoinaan kirjassaan Von Ketzern und Ihre Verbrennern (Kerettiläisistä ja niistä, jotka polttavat heitä) siihen tyyliin, että kerettiläisiä roviolla polttavat ovat itse pahimpia kerettiläisiä. Eivät siis todellisia kristittyjä, vaikka ovatkin kastettuja.

    • Ari

      1

      Kirkko on ja pysyy Kristuksen ruumiina. Missä Kristus on siellä on myös pelastus ja missä Kristusta ei ole siellä ei myöskään ole pelastusta. Niinpä on voimassa vanhan kirkon opetus, ettei kirkon ulkopuolella ole pelastusta.

      Kirkko on olemukseltaan yleinen eli katolinen eli yhteinen. Niinpä jokainen kirkkoa jakamaan pyrkivä liike on kirkon vasainen liike ja sellaisenaan saatanan aikaansaannoksia.

      Koska Kristus on yksi niin myös kirkko on yksi. Tämän yhden ja yhteisen kirkon ulkopuolella ollaan Kristuksen ulkopuolella eli siis pimeydessä.

      2

      Puheesi kirkon tekemistä vainoista on erittäin vakavasti vääristelevä puolitotuus. Siinä ei oteta huomioon noiden aikojen historian realiteettia, vaan virheellisellä tavalla leimoja lyöden vääristellään tapahtumien kulkua ja varsinkin motiiveja, kuin jos sanottaisiin että suomalaiset ovat raakalaisia kun runsas 70 vuotta sitten tappoivat noin miljoona hyväntahtoista venäläistä ilman mitään syytä, kun nämä yrittivät tulla tänne kansamme suurina ystävinä ja vapauttajina.

  5. Ari: Otetaampa nyt tuo Tiituksen kohta:

    3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä ja tottelemattomia, olimme eksyksissä ja monenlaisten himojen ja nautintojen orjia, elimme pahuuden ja kateuden vallassa, vihattuina ja toisiamme vihaten.

    Siis mitä tuossa sanotaan, voiko tuota mitenkään liittää vauvaan joka kastetaan?

    Eihän vauvana kastettu ja aikuisena kastettu sulje tosiaan pois! Ei ymmärrys ja kastaminen ole toistensa synonyymeja. Jos olen kastettu ja tottelematon ja ymmärtämätön, niin eihän se kastettani tee turhaksi, vaan vaellukseni.

    Käsitys kasteen kertakaikkisuudesta ja sen laadusta ei muutu kastettavan ominaisuuden mukaan. Kyseinen harmillinen käsitys, että kastettu ihminen muuttuu jotenkin silmänräpäyksessä toiseksi on jotensakin epäilyksen alainen, mitä Raamatun kuvaamaan kasteeseen tulee. Usko on se jota ei tule kasteesta unohtaa pois, muuten olemme hakoteillä kaikki. Usko ja kaste kuuluvat yhteen. Toista ei ole ilman toista.

    Otan tähän arvostamani J.Vähäsarjan tekstin, joka sopinee hyvin tähän yhteyteen:

    ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Johannes todisti hänestä ja huusi: ”Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.” Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi. Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus.” Joh. 1:14–17.

    Evankeliumi ei ole sanoma sydämen muuttumisesta, vaikka sydän sanan voimasta ajan myötä muuttuukin. Evankeliumi ei ole sanoma jumalakokemuksesta, vaikka Jumalan valtakunta tuleekin eläväksi todellisuudeksi. Evankeliumi ei ole sanoma ihmisen tekemästä ratkaisusta, siitä, että ihminen on päättänyt hyväksyä Jumalan armon tarjouksen. Niitä kristittyjä, jotka ovat tehneet kymmeniä kertoja ratkaisun ja käyneet ”kuudesti kasteella”, on liian monta. Heiltä ei puutu vilpittömyyttä ja hengellistä yritystä, mutta heiltä puuttuu evankeliumin vapauttama usko. Eikä evankeliumi ole myöskään maailmanparantamissaarnaa tai utopistista toivetta ihmiskunnan kehittymisestä aikuisuuteen. Tämä kaikki on uskonnollisuutta, ei kristinuskoa. Evankeliumi on ilosanoma ihmiseksi tulleesta Jumalasta, joka sovitti meidän jokaisen synnit. J Vähäsarja

    • Ari

      Reformaation historiallisessa tilanteessa oli kolme eri tekijää, jotka yhdessä johtivat Euroopan jakoon etelän ja pohjoisen välillä.

      Yhtenä tekijänä oli taloudellisen tilanteen muutos noihin aikoihin. Saksa oli tullut taloudellisesti voimakkaammaksi ja siellä alkoi ilmetä pyrkimystä oman talouden pönkittämiseen tavalla missä haluttiin pienentää etelään meneviä rahavirtoja. Tuossa tilanteessa anekauppa Rooman Pietarin kirkon rakentamisen tukemiseksi oli tullut kipukynnyksen rajoille.

      Toinen tekijä oli poliittisen tilanteen uudet tekijät. Kuninkaat olivat voimistuneet ja sen takia he halusivat lisätä valtaansa myös kirkon asioihin. Näin poliittinen paine ajoi etelän ja pohjoisen valtioiden ajautumista eri asemiin kuin aikaisemmin.

      Tähän tilanteeseen tuli sitten Lutherin puhtaasti akateemiseksi teologiseksi väittelyksi tarkoitetun julkaisun aiheuttama kipinä joka räjäytti ajassa liikkuvat ruutitynnyrit. Keskustelu aneista vähensi rahavirtoja etelään ja tämä aiheutti välittömän reaktion Lutheria vastaan. Akateemisen keskustelun sijaan asia kasvoikin kirkkopoliittiseksi taisteluksi.

      Keskustelujen kuluessa esiintyi syvä halu löytää yhteys. Tästä on osoituksena meidän kirkkomme tärkeimmän tunnustuskirjan Augsburgin tunnustuksen esipuheessa olevat sanat:

      ”Sitten on myös tarkoituksena, että molempien osapuolten mielipiteet ja näkökannat tässä uskonasiassa tulisivat kuulluiksi, ymmärretyiksi ja punnituiksi keskinäisessä rakkaudessa, lempeydessä ja ystävyydessä, jotta näissä asioissa – sen jälkeen kun molemmin puolin esitetyt yksipuoliset kirjalliset lausunnot on oikaistu — saataisiin aikaan yksinkertainen ja totuudellinen ratkaisu ja kristillinen sovinto, niin että meidän keskuudessamme tulevaisuudessa yksi ja sama, aito ja tosi uskonnon muoto saisi olla käytössä ja harjoituksessa.

      Toivomme on, että niin kuin me elämme ja taistelemme yhden ainoan Kristuksen alaisina, me voisimme myös elää yhdessä ja yksimielisinä yhdessä ainoassa kristillisessä kirkossa.”

      Tämä teksti kertoo mihin haluttiin päästä, siihen että kirkko ei jakaudu, vaan pysyy yhtenä, mutta käydyissä neuvotteluissa ei valitettavasti päästy kannaltamme suotuisaan ratkaisuun, vaan Etelä-Euroopasta tuli katolisen kirkon ja Pohjois-Euroopasta luterilaisen kirkon alue. Reformoitu kirkko syntyi näiden väliin.

      Jakautuminen oli organisatorinen sekä eräiden teologisten korostusten erilainen opillinen tulkinta. Kristuksen kirkko ei silti ole jakautunut. Kristus on yksi ja siksi kirkko on Kristuksen ruumiina yksi. Eri kirkkokunnat eivät ole ikään kuin puun eri haaroja omine erikoispiirteineen, vaan koska uskomme yhteen Kristukseen niin myös kirkkomme on olemukseltaan yksi ja yhteinen, koko maailman laajuinen eli katolinen kirkko, apostoliselle perustalle rakennettu ja sanasta ja sakramenteista elävä Jumalan kansa.

      Tästä Augsburgin tunnustus sanoo yhteenvedossaan:

      ”Tässä ovat esitettyinä meidän oppimme pääpiirteet. Siitä voidaan todeta, ettei siinä ole mitään, mikä on ristiriidassa Raamatun tai katolisen kirkon tai Roomankaan kirkon kanssa, sikäli kuin kirkon oppi on isien kirjoituksista meille tunnettua. ”

    • Ari

      Mielestäni asetat väärin kysymyksenasettelusi. Sekoitat ihmisten tekemiset ja Jumalan tekemiset keskenään.

      Niinpä ensiksi pitää kertoa muutama sana sotien syistä.

      On tehty tutkimus jossa on analysoitu kaikki ne ihmiskunnan sodat, joista on niin paljon ainesta että syyt voidaan nähdä.

      Tulos oli että sotien uskonnolliset syyt ovat vain pyöreästi seitsemän prosenttia, näistä islamin takia noin neljä prosenttia ja kaikkien muiden uskontojen takia noin kolme prosenttia. Kaikissa muissa maailmanhistorian sotien takana ovat olleet aivan muut syyt kuin uskonto.

      Tämän jälkeen tulemme varsinaiseen kysymykseesi.

      Jumalan valtakunta ihmisten keskellä ei ole ihmisten tekoa. Se pysyy pystyssä siksi että Jumala itse pitää huolta kirkostaan. Se ei ole ihmisten tekemisten varassa. Ei ihminen kannata Jumalaa, vaan Jumala kannattaa ihmistä, siksi ihminen ei myöskään tee kirkkoa kirkoksi, vaan kirkko tekee eläväksi ja uskossa kannattaa ihmistä sanalla ja sakramenteilla.

      Siellä missä Jumalan sana on käytössä ja missä ihmiset kokoontuvat kolmiyhteisen Jumalan nimeen, siellä Jeesus itse on läsnä ja koska kirkko on Kristuksen ruumis, niin jokaisessa messussa koko kirkko on läsnä. Tämä on Jumalan työ, hän elää ja vaikuttaa kansansa keskuudessa. Hän antaa syntejä anteeksi ja pelastaa ihmisen synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta.

      Jumalan sana kutsuu ihmistä rauhaan ja sovintoon, mutta ihmiset itse ovat syypäitä keskinäiseen riitelyyn ja väärinkäytöksiin, joista sodat saavat syntynsä.

      Ari

      Koska kirkkoa ei voi erottaa Jumalasta eikä Jumalaa kirkosta, niin kirkon syyttelystä on vakavat seuraukset.

      Virheellisen kysymyksenasettelun vaarana on, että syyttää Jumalaa sotien syntymisestä ja käymisestä. Jos syyttää kirkkoa eli Jumalan kansaa sotien syyksi, niin siitä on vain lyhyt askel syyttää kirkon Herraa eli Jumalaa sotien syyksi.

      On siis tehtävä ero sen välillä mitä ihminen omassa pahuudessaan ja raakuudessaan tekee ja sen välillä mitä Jumala suuressa armossaan tekee meidän syntisten ihmisten hyväksi jakamalla armoa ja anteeksiantamusta Jeesuksen nimessä rajattoman suuressa määrin.

      Niinpä on aiheellista ottaa todesta se mitä Luther on todennut kristitystä ihmisestä:
      Ihminen on samaan aikaan vanhurskas ja syntinen, simul iustus et peccator.

      Jumalan lain edessä ihminen on vain ja ainoastaan syntinen, kokonaan syntinen ja kaikkeen pahaan syypää, ilman pienintäkään omaa mahdollisuutta pelastaa itseään,

      mutta Jumalan evankeliumin takia ihminen on kokonaan armahdettu ja kokonaan synneistä anteeksiannettu, Kristuksen tähden täysin vapaa ja autuas pelkästään uskon kautta, ilman pienintäkään omaa ansiota, tekoa tai muuta osallistumista tai myötävaikuttamista tämän Jumalan rajattoman rakkauden lahjan saamiseen.

      Usko ei ole ihmisen teko, vaan Jumalan Pyhän Hengen antama lahja. Uskossa ei ole pienintäkään murenaakaan ihmisen myötävaikuttamista, vaan kaikki on Jumalan tekoa ja hänen hyvyytensä suomaa huolenpitoa.

    • Ari

      Koska olen toisinaan huomannut teksteissäsi ajatuksia, joissa mielestäni ei riittävästi ole huomioitu yhteiskunnan tarvetta suojella itseään ulkonaisia vaaroja vastaan, vaan on ajateltu ettei uudestisyntynyt mukama osallistu isänmaan puolustukseen, niin otan tähän mukaan kirkkomme opetuksen yhteiskunnalliseen toimintaan liittyen.

      25.6.1530 julkaistu Augsburgin tunnustus, joka on kirkkomme tärkein eli perustavin uskontunnustus, sanoo yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumisesta seuraavaa:

      ”XVI Yhteiskunnallinen elämä

      Yhteiskunnallisen elämän asioista seurakuntamme opettavat, että yhteiskunnan lailliset järjestykset ovat Jumalan hyviä tekoja ja että kristityillä on lupa toimia esivallan viroissa, käyttää tuomiovaltaa, ratkaista oikeusasioita keisarillisen tai muun voimassa olevan lain mukaan, tuomita lain vaatimiin rangaistuksiin, käydä oikeutettuja sotia, olla asepalveluksessa, tehdä laillisia sopimukisia, omistaa yksityistä omaisuutta, vannoa vala esivallan sitä vaatiessa sekä solmia avioliitto.

      Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka kieltävät kristittyjä osallistumasta näihin yhteiskunnallisiin tehtäviin.

      Ne tuomitsevat myös ne, jotka opettavat, ettei kristillinen täydellisyys ole jumalanpelkoa ja uskoa, vaan yhteiskunnallisten velvollisuuksien hylkäämistä; evankeliumihan opettaa iankaikkista sydämen vanhurskautta. Se ei kumoa valtiota eikä perhettä, vaan vaatii nimenomaan, että ne on säilytettävä jumalallisina järjestyksinä ja että rakkautta tulee harjoittaa näiden järjestysten puitteissa. Sen tähden kristittyjen tulee välttämättä totella esivaltaansa ja sen lakeja, mikäli ne eivät käske tekemään syntiä, sillä siinä tapauksessa heidän tulee (Ap.t. 5:29) totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä (Apt. 5). ”

  6. Matias,

    siteeraat paljon Tunnustuskirjoja ja myös otat mallia vanhasta liitosta. Viittaat sieltä löytämääsi kastekäytäntöön ja toteat: ”Kirkko on ottanut tämän kastekäytännön aivan sellaisenaan.”

    Totta. Harhautunut valtakirkko on otti sen sellaisenaan. Raamatusta sellaista kastekäytäntöä ei löydy. Ongelma valtion kanssa liittoutuneen kirkon lapsikasteessa on juuri se, että se on vanhan liiton henkistä. Valtakirkko lankesi täsmälleen siihen lakihenkisyyteen, josta Paavali varoitti. Uudessa liitossa usko ja pelastus ovat henkilökohtaisia. Muistat, että perheet jakautuvat Jeesuksen selvien sanojen mukaan. Jumalan kansa ei muodostu syntyperän mukaan kuten oli tilanne aivan tarkoituksellisesti vanhassa liitossa. Israel on esikuva niistä, jotka ovat hengellisesti uudestisyntyneet kuulemansa sanan kautta. Israel ei ole esikuva millekään ryhmälle, joka on muodostunut syntyperän vaikutuksesta saadun vauvakasteen kautta. Esimerkiksi Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ei siis ollut mikään uusi Israel.

    Uuden liiton Jumalan kansa muodostuu niistä, josta itse uskovat ja seuraavat Jeesusta. He tunnustavat Jeesuksen suulla ja kasteessa. Se näkyy selvästi Raamatusta. Kansankirkkoajatus on vanhaa lakiliittoa. Pakollinen vauvakaste ei tee kenestäkään kristittyä. Se ei lahjoita uskoa eikä Pyhää Henkeä kuten Raamattua väärin lukien väitetään.

    Väität jatkuvasti, että imeväiskasteen arvostelu alkoi vasta 1520-luvulla, mikä ei pidä paikkaansa. Tietänet hyvin, että esimerkiksi Tertullianus ja Gregorius Naziansilainen suosittelivat kasteen lykkäämistä ymmärtävään ikään. Itäisessä kirkossa pitkään 300-luvulla kristittyihin perheisiin syntyneitä lapsia kastettiin vasta aikuisina. Osa heistä oli piispoille syntyneitä. Heidät saatettiin nimetä katekumeeneiksi, mutta heitä ei kastettu. Tuollaisen käytännön takana oli teologia, että vauva ei ollut kadotettu syntymänsä perusteella. Sellaista väitti vasta Augustinus.

    Paulikiaanien juuret ovat toisten mukaan 400-luvulla. Toiset ajoittavat sen 600-lukuun. He olivat laajalle levinnyt ja teologisestikin kirjava joukko herätyskristittyjä ja he hylkäsivät lapsikasteen. Heiltä on säilynyt kirja Totuuden avain. Sen mukaan heillä oli tapana, että kun lapsi syntyi, niin papit neuvoivat vanhempia, kuinka kasvattaa lapsi uskoon. Kasteen tuli seurata sitä. He arvostelivat valtakirkkoa, joka kastoi ”uskomattomia, järjettömiä ja parannuksen tekemättömiä”. Sanomattakin on selvää, että kirkko vainosi heitä. Heitä surmattiin 800-luvun puolivälin vainoissa jopa 100 000, kun heistä haluttiin päästä eroon. Osalla heistä saattoi todella olla outoa teologiaa – esim. manikealaista dualismia – mikä riitti syyksi surmata kaikki, todelliset puhtaat ja oikea-oppiset Jumalan lapsetkin.

    Mainittakoon Ranskassa vaikuttanut Pietari Bruusilainen 1100-luvulla. Hän vastusti katolisen kirkon käytäntöjä: lapsikastetta, messu-uhria, rukousta kuolleiden puolesta ym. Hänet luonnollisesti poltettiin. Valdolaiset eivät alun perin vastustaneet kirkon oppia. He olivat lähinnä herätyskristittyjä. Heidän joukostaan kuitenkin nousi ryhmiä, joka hylkäsi lapsikasteen. Heitä vainottiin.

    Eli, Matias, ei pidä paikkaansa, että vasta 1520-luvulla olisi ymmärretty imeväiskasteen olevan harhaa. Mutta jos se olisikin ollut asian laita, niin ei sekään muuttaisi mitään. Koska Raamatussa ei imeväiskastetta eikä mitään pelastumislupauksia siihen liittyen, niin silloin esimerkiksi ajatuksesi, että kastamattomina kuolleet vauvat joutuisivat kadotukseen, on erehdys. Eli ole huoleti: viattomat vauvat kelpaavat Jumalan rakastavaan Isän syliin. Mikään synti tai syyllisyys ei erota heitä Hänestä. Heillä tulee vastuullisuus vasta ymmärryksen myötä.

    Te luterilaiset voisitte ottaa oppia paulikiaaneista ja opastaa ihmisiä, kuinka kasvattaa lapsiaan uskoon ja kääntymään Jeesuksen luo. Kirkkonne voisi paremmin.

    • Risto

      Tekstissäsi on iso kasa amerikkalaisen historiaa viistoon tulkitsevan muodin mukaisia opetuksia.

      Mielestäni on ajan haaskuuta ruveta keskustelemaan noista historiaa ymmärtämättömistä amerikkalaisten herätyskristittyjen väitteistä.

      Sen sijaan keskityn muutamaan kohtaan joissa tuon amerikkalaisen ratkaisukristittyjen teologian vääristymät ovat räikeimpiä.

      1) Uuden ja Vanhan testamentin suhde.

      Vanha testamentti oli alkuseurakunnan Raamattu. Vasta vähitellen alkoi kertymään Uuden testamentin kokoelma parin ensimmäisen vuosisadan aikana. Aidon apostolisen perinteen vaalijoina piispoilla oli ratkaiseva asema tuona aikana puhtaan opin vaalijoina.

      Kaiken lisäksi nimenomaan Septuaginta eli kreikankielinen Vanha testamentti oli kristittyjen käyttämä laitos. Juutalaisistahan Jeesuksen aikana eli noin 1,5 miljoonaa pyhällä maalla, mikä merkitsee arameaa puhuvia tai ainakin ymmärtäviä ihmisiä. Sen sijaan jo yksistään Rooman valtakunnassa eli noin 7-9 miljoonaa juutalaista, mikä merkitsee kreikankielistä väestöä eli hellenistisiä juutalaisia. Kirkko levisi hyvin nopeasti juuri hellenistijuutalaisten keskuuteen.

      Tämä merkitsee Raamattukäsitykselle että deuterokanoniset eli apokryfiset kirjat ovat olleet vanhan kirkon pyhiin kirjoihin kuuluvia suurimmassa osassa tuon aikaista kristikuntaa.

      Jos haluaa vähääkään syvällisemmin ymmärtää Uutta testamenttia niin on tutkittava nimenomaan Vanhaa testamenttia. Niinpä on julkaistu lukemattomia Uuden testamentin väitöskirjoja joissa Uudesta testamentista on otettu vain lyhyitä tutkittavia tekstinpalasia oheislukemistoksi ja valtaosa tekstiä käsittelee Vanhan testamentin ja testamenttien välisen ajan juutalaisten lähteiden analyysiä. Näin tutkittava Uuden testamentin kohta asettuu oikeisiin yhteyksiinsä ja sen merkitys tulee oikein ymmärretyksi.

      Huomaa että kiusausten keskellä ihminen ja Jumala yhdessä persoonassa Vapahtajamme Jeesus voitti saatanan Vanhan testamentin sanaan vetoamalla. Huomaa myös että kaiken sovitustyön Golgatalla täyttänyt ja kuoleman ylösnousemuksellaan voittanut Herramme ylösnousemuksensa jälkeen opettaa oppilaitaan nimenomaan Vanhaan testamenttiin viitaten ottaen puheeksi niin Tooran, Lain, kuin Nevi’im, Profeetat kuin Ketuvimiin, Kirjoituksiin, kuuluvan Psalmien kirjan. Vaikka hänellä omakohtaisen kokemuksen pohjalta olisi ollut mahdollisuus antaa ”henkilökohtainen” todistus, niin tämän individualistisen menettelytavan hyljäten hän pitäytyi perinteisen kirkon eli Vanhan testamentin ajan Jumalan kansan käytäntöön ja opetti Jumalan kirjoitetun sanan pohjalta omaa kuolemaansa ja ylösnousemustaan.

      Samaten Apostolien teoissa jokaisessa vähääkään merkittävässä puheen esittelyssä tulee esille viittauksia tuon ajan ainoaan Raamattuun eli Vanhaan testamenttiin.

      Paavalin kirjeet ovat täynnään viittauksia Vanhaan testamenttiin.

      Heprealaiskirje on juutalaisen myös rabbeille tyypillisen mallin mukainen saarna jonka tekstinä on Psalmi 110.

      Ilmestyskirja on mitä suurimmassa määrin Vanhan testamentin tekstien varaan rakentuvaa näyn kuvausta, jonka rautainen logiikka alusta loppuun asti kuvaa kuinka kirkko ja saatanan valtakunta taistelevat ja kuinka kaikista pimeyden voimien kiukuttelusta huolimatta pahan valta kukistuu jo puoleen väliinsä (3½ vuotta täyttymyksen ajan 7 vuoden sijaan) ja Jumalan kansa eli kirkko tulee saavuttamaan täyden voiton. Kirjan liturginen ote kuvaa miten Jumala on läsnä jokaisessa messussa, kun taivaat aukenevat ja tulevaisuus tulee läsnä olevaksi jo täällä pyhän kansan kokoontumisissa ja kerran taivaan halleluja -laulujen tulee saamaan lopullisen täyttymyksensä.

      On historian vääristelyä hyljätä apostolien ajan Raamattu ja pitäytyä vain tämän täydennykseksi tulevaan Uuteen testamenttiin. Tätä Vanhan ja Uuden testamentin suhdetta voi verrata synagogajuutalaisen käytäntöä Tanakin ja Midrashin välillä, ei tarkasti, mutta historiallisen viitteen tavoin suuntaa antavasti.

      2. Kristinusko on yhteistä uskoa

      Panin raamattuhakuun sanan ”henkilökoht” mikä mahdollisti kaikkien sijamuotojen löytymisen. Tulos 0 löytöä.

      Sitten panin sanan ”yksilö” ja edellen tulos oli 0.

      Sen sijaan Raamattu puhuu _ y h t e i s e s t ä _ uskosta.

      Roomalaiskirje:
      1:12 se on, että me yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun.

      1.Korinttolaiskirje:
      12:7 Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.

      Tiituksen kirje:
      1:4 Tiitukselle, oikealle pojalleni yhteisen uskomme perusteella. Armo ja rauha Isältä Jumalalta ja meidän Vapahtajaltamme Kristukselta Jeesukselta!

      Filemonin kirje:
      1:6 ja rukoukseni on, että sinun uskosi, se usko, joka on meille yhteinen, olisi väkevä kaiken hyvän tuntemisessa, mikä meillä Kristuksessa on.

      Yhteisestä uskosta seuraa myös _ y h t e i n e n _ rakkaus ja pelastus:

      2.Pietarin kirje:
      1:7 jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta.

      Juudaan kirje:
      1:3 Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehottaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.

      Yksilökeskeisyys on Raamatun kielenkäytössä kadotuksen ilmaus: kadonnut lammas, kansan yhteydestä erilleen joutuneet ovat tuhoon tuomittuja, ulos heitto on Ilmestyskirjassakin toinen ilmaus tuomion täytäntöönpanosta jne. .
      Vanhan testamentin esikuvan mukaisesti viinipuu oli pyhän kansan vertauskuva. Kun Jeesus puhuu olevansa viinipuu niin hän liittyy tähän käsitykseen kertoen että hänessä tuo kansan yhteys toteutuu. Sitten hän kertoo että ne oksat jotka ovat tämän Jumalan kansan elämästä erillään kuivettuvat. Kansasta erillään olo ja Jeesuksesta erillään olo ovat saman elämäntodellisuuden kaksi eri näkökohtaa.
      Paavali kuvaa kirkkoa ruumiina. Jäsen joka irtoaa ruumiista on kuoleman oma. Kaikki Pyhän Hengen lahjat on käytettävä yhteisen kirkon hyväksi yhteistä uskoa, toivoa ja rakkautta tukemaan ja edistämään.

  7. 3) Kolmantena kohtana on väite että valtiokirkko olisi kristinuskon kannalta myöhempi muutos. Tämän ajatuksen konkreettisena lähtökohtana on amerikkalaisen kirkkojärjestyksen mukainen yhdistysmallisten seurakuntien käytäntö. Tämä heidän mallinsa sitten yleistetään ikään kuin se muka olisi aito ja alkuperäinen malli koko kristikunnalle.

    Vanhan kirkon todellisuus kuitenkin osoittaa tuon amerikkalaismallin myöhäsyntyisyyden.

    Ensinnäkin Jeesuksen kastekäskyssä käskettiin tehdä _ k a n s a t _ opetuslapsiksi kastamalla. Yksityisiä ihmisiä ei siinä erikseen mainita, koska hehän ovat kukin kansansa jäseniä. Lähtökohtaisesti siis lähetyskäsky lähtee kansankirkon mallista.

    Kyproksen kirkko laskee kansankirkkonsa alkaneen Paavalin ja Barnabaan käynnistä siellä noin viisikymmentä vuotta j.Kr.

    Egyptissä kansankirkko katsoo alkaneensa ensimmäisen piispansa Markuksen (k.63.j.Kr.) ajasta alkaen. Koptilaisen kirkon paavi katsoo piispanistuimensa alkaneen Markuksen ajasta alkaen.

    Hypätäänpä jokunen kansakunta ja muutama vuosiluku yli ja tullaan vuoteen 301 j.Kr.. Silloin idässä Armeniasta tuli kuninkaan määräyksestä kristitty valtakunta. Tämä tapahtui aikana jolloin Rooman valtakunnassa kristityillä ei vielä ollut edes uskonnonvapautta, kuten tulee selväksi esim. 1713 vuotta sitten vuonna 13.12.304 j.Kr. marttyyrikuoleman kärsineen Sancta Lucian saamasta kohtelusta.

    Tässä muutama yksityiskohta näyttämään kuinka historiaa tuntematonta on muutamien amerikkalaisten kuvitelmat että kansankirkkojärjestelmä muka olisi alkanut vasta Nikean kokouksesta vuonna 325 j.Kr..

    Jos vähääkään käyttää historian realismia, niin kuinka nuo erilaisten kidutusten ja vainojen läpi käyneet ihmiset, monetkin pahoinpitelyissä invalidisoituneet, olisivat luopuneet oikeana pitämistään opeista jossain kokouksessa, mihin he saattoivat lopultakin kokoontua, kun uskonnonvapaus oli lopultakin myönnetty tusinan verran vuosia aikaisemmin vuonna 313 j.Kr.. Kokous pitäytyi vanhaan uskon totuuteen, että Jeesus on Jumala ja ihminen, selkeästi torjuen Areioksen harhaopin, joka kielsi sen, että Jeesus on täysi Jumala.

    • 4) Neljäntenä kohtana otetaanpa tuo Pietari Bruusilaisen eli Pierre de Bruys/ de Bruis eli Petrus Brusius, kuollut 1131 tai 1140.

      Minulla ei ole käytössäni hänen oppiaan kuvanneen piispan alkukielen tekstilaitosta latinaksi, mutta ranskankielisen käännöksen mukaan anabaptistien tulkinta hänen opistaan on puolitotuus.

      Viiden harhaopin luettelossa ensimmäisenä on kasteoppi, jossa on huomattava seuraavat näkökohdat:

      Ensinnäkin että Pietari käyttää sanaa ”lapsikaste”, koska siihen aikaan kaikki kastettiin lapsena. Asiayhteydestä kuitenkin voi nähdä että Pietarin ajatuksena on puhua kasteesta yleisesti olipa sitten kyseessä minkä ikäisen kasteesta hyvänsä.

      Toiseksi, että Pietari kieltää sen että kaste pelastaa, jos kastettava ei ole tullut henkilökohtaiseen uskoon. Pietarille tämä henkilökohtainen usko on siten ratkaiseva, vain se pelastaa. Pelastuksen vastaanottamisessa kaikki keskittyy tähän henkilökohtaiseen uskoon.

      Kolmanneksi on huomattava, että Pietari sitten jatkaa että tuo henkilökohtainen usko sitten pelastaa _ yhdessä _ tuon kasteen kanssa. Ja huomaapa tuo mistä kasteesta teksti on puhunut: Lapsen kastamisesta.

      Joten Risto hyvä. Olisi aiheellista ottaa asioista selvää, tarkistaa itse alkuperäisistä lähteistä, mistä on kysymys. Ei pidä repiä pientä palaa yhteyksistään irti vaan nähtävä se kokonaisuus mihin se liittyy, jotta koko ajatus pääsisi esille. Pietarin opetuksen kuvauksessa tuo henkilökohtaisen uskon keskeisenä pitäminen on kasteopin keskeinen kohta: Ilman tuota kaste ei pelasta, mutta tuon uskon tultua se pelastaa yhdessä kasteen kanssa.

      5) Puheesi Tertullianuksesta on myös puolitotuus. Olen lukenut Tertullianuksen tekstin alkukielellä. Olen myös lukenut useamman tutkielman hänen opistaan.

      Tertullianus on täysin tietoinen, että vanha apostoleilta peräisin oleva opetus kasteesta edellyttää lasten kastamista heti kun se on mahdollista. Kun hän siis puhuu tapauksista, missä lasten tai nuorten naimattomien neitojen kasteen siirtämisestä myöhempään aikaan niin hän yrittää herättää keskustelun vainojen aikaisen tilanteen erityisongelmista. Tämä liittyy hänen oppiinsa siitä että parannuksen voi tehdä vain kerran.

      Vainojen aikana nimittäin useampi lapsi jäi orvoksi siitä syystä että vanhemmat kärsivät marttyyrikuoleman. Jos nyt lapsi on saanut kääntymyksen kasteen välityksellä jo lapsena, mutta orvoksi jouduttuaan joutuu jonkun pakanan kasvatettavaksi, niin silloin hänet kasvatetaan luopioksi ja niinpä (Tertullianuksen yhden kääntymyksen teologian mukaan) lapsi ei enää voi saada uutta kääntymystä.

      Sama ongelma tuli naimattomien neitojen kohdalla. Jos neidon kasvattajat tapettiin ja hänet naitettiin pakanalle, niin hänestä tehtiin luopio. (Ja jälleen sama logiikka kuin edellä.)

      Huomaa että tuohon aikaan ei tunnettu yksityisen ihmisen omaa henkilökohtaisen uskonratkaisun mukaista uskontoa, vaan Rooman lain mukaan perheen päämies ratkaisi perheen uskonnon. Tämä ratkaisu velvoitti kaikkia perheen jäseniä erotuksetta.

      Tertullianuksen opissa siis oli kysymys aivan päinvastainen kastekäsitys kuin baptistien ”uskovien” kasteen opettajilla. Toisin kuin baptistien kasteen merkitystä vähättelevä opetus, Tertullianuksen opetuksessa kasteen merkitys oli niin voimakkaasti korostettu, että sitä piti käyttää varoen tilanteessa missä ankarien vainojen keskellä oli mahdollisuus joutua luopioksi pakottamisen uhriksi.

  8. Matias, menet pieleen monessa ja väität minun sanoneen sellaista, mitä en ole sanonut.

    ”On historian vääristelyä hyljätä apostolien ajan Raamattu.”

    En ole hyljännyt Vanhaa testamenttia, enkä mitenkään sellaiseen vihjannutkaan. Miksi vääristelet sanojani? Väitin vain, että Israel oli esikuva henkilökohtaisesti uskovien ihmisten joukosta. Ei siis esimerkiksi kirkosta, joka kattaa koko kansan. Mielestäni tein sen selväksi. Koko kansan kattavaa seurakuntaa ei ole Raamatussa. Seurakunta on piskuinen joukko, uloskutsutut, ulkopuolella leirin jne. Usko ei ole joka miehen.

    Kun vaikkapa Paavali kirjoittaa ”yhteisestä” hän tarkoittaa Jeesukseen uskovia. Sellaisia, jotka ovat kuulleet evankeliumin, uskoneet sen ja tulleet kasteen kautta kristillisen seurakunnan jäseniksi. Suomen luterilaisilla ei ole yhteistä uskoa. Heistä yli miljoona ei galluppien mukaan tunnusta uskovansa, että Jeesus on Jumalan Poika. Sellaista ei ollut alkuseurakunnassa, eikä pitäisi olla seurakunnassa nytkään.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25