Miljoona kohtaamista, sitä Suomen Lähetysseura tekee maailmalla. Jos tämä luku jaetaan sadalle työntekijälle, tulee 10 000 kohtaamista per työntekijä. Jos tämä vielä jaetaan vuoden jokaiselle päivälle, niin silloin päivittäin kohdataan 27 ihmistä. Tämä kaava ei tietenkään ole oikea eikä sitä voi pitää mitenkään validina, mutta kuitenkin se antaa jonkinlaisen kuvan meidän työstämme. Työntekijöillä on kumppaneina paikallisten kirkkojen työntekijöitä, mikä puolestaan kasvattaa kohtaamisten lukua.
Ihmisten vuorovaikutuksessa ja dialogissa tapahtuu aina jotain. Se antaa jotain sellaista, mitä on vaikea pukea sanoiksi. Kohtaamisten määrä ei ole ratkaisevaa vaan yksittäisen ihmisen kohtaamisen toistuvuus. Urheilussa toistolla saadaan suoritus paremmaksi, mutta päteekö se myös ihmissuhteissa?
Yhtenä mittarina voi käyttää luottamusta. Luottamus ei synny, jos ei anna itsestä jotain. Luottamus käsitteenä on tämän päivän tärkeimpiä sanoja, käsite turvallisuus on toinen. Oikeastaan ne ovat käsi kädessä kulkevia sanoja. Tästä juurevasta pohjasta nousee toivo.
Näitä asioita olen pohtinut, kun itse olen kohdannut ihmisiä, jotka joutuvat määrittelemään nämä käsitteet uudessa kulttuuriympäristössä. Samalla olen joutunut tutkimaan itseäni ja omia toimintatapojani jokaisen kohtaamisen jälkeen.
Olenko minä luottamuksen arvoinen, kun toinen kertoo minulle pitkästä ja vaarallisesta matkasta kaukaiseen Suomeen? Olenko minä luottamuksen arvoinen, kun minulle soitetaan ja soittaja haluaa kertoa, miksi hänellä tänään on paha tai iloinen mieli? Aina kuitenkin puhelu alkaa kysymyksellä mitä minulle kuuluu. Sitten seuraa kysymys mitä minun perheelleni ja Tiltu-koiralle kuuluu. Näistä kohteliaista ja tärkeistä kysymyksistä on hyvä siirtyä kysymykseen, mitä soittajalle todella kuuluu.
Kuulumisten vaihdon jälkeen yleensä sovitaan, että tapaamme ja voimme olla todellisessa vuorovaikutuksessa kasvotusten. Väitän, että kasvotusten tapahtuva vuorovaikutus on lisääntynyt ja tulee lisääntymään Suomessa. Tämä sotii täysin sitä stereotypiaa vastaan, mikä käsitys muilla kansoilla on meistä suomalaisista.
Sitten on se turvallisuus. Jokainen ihminen kaipaa turvallisuutta ja tunnetta, että on turvassa. Jo käsite turvapaikanhakija kertoo niin paljon. Käsitteenä se sinänsä on jo aivan erinomainen, koska se lisää meidän suomalaisten keskinäistä vuorovaikutusta. Käymme dialogia ja joskus debattia siitä, missä on turvallista ja kenellä on oikeus hakea turvallisuutta ja parempaa elämää Suomesta. Vaihdamme eri tietolähteistä saadun tiedon perusteella tietoa maista ja kansoista, jotka aikaisemmin olemme oppineet tuntemaan hyvinä paikkona meidän suomalaisten tehdä turistimatkoja ja käydä komennushommissa. Silloin näimme nämä ihmiset ihan toisesta näkökulmasta.
Näkökulman muuttaminen oman edun näkökulmasta antamisen ja jakamisen näkökulmaan mahdollistaa kasvamisen ihmisenä ja synnyttää toivoa. Antamisen ja jakamisen kulttuuri on syvällä suomalaisessa kulttuurissa ja identiteetissä. Tämä kulttuuri ei sulje pois ketään eri uskontoon tai rotuun kuuluvaa ihmistä.
Juha Taanila
seurakuntayhteyksien koordinaattori
Tutustumassa burmalaisten upeisiin vuokraviljelypalstoihin. Kotoutumista tekemisen kautta.
”Missioblogin kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseurasta”
Hyvä kun lähetysasiaa pidetään esillä. Olisiko mahdollista, että Missioblogiin pyydettäisiin kirjoittajia myös kirkon muista lähetysjärjestöistä?
Hei Salme, Suomen Lähetysseura on kirkon kokonaisvaltaista lähetystyötä tekevä järjestö. Lähetysseuran Missioblogissa juuri Lähetysseuran ulkomaan työntekijät ja asiantuntijat kertovat arjestaan ja työstään. Lähetysseuralla on työtä kolmessakymmenessä maassa sadan kirkko- ja järjestökumppanin kanssa. Niistä riittää kerrottavaa – mukavaa, että seuraat työtämme tiiviisti.