Klassinen kristinusko

Ainoa oikea pelastava usko on klassinen kristinusko.

Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. (1. Kor. 15:1-2)

Klassinen kristinusko

Mitä klassinen kristinusko on?

Mitä eroa on klassisella kristinuskolla ja liberaalisella Raamatun tulkinnalla?

Mikä merkitys Pyhällä Raamatulla on klassisessa kristinuskossa?

Miksi uskontunnustukset ovat tärkeitä mittareita klassisessa kristinuskossa?

Miksi uskomme kohde pitää olla Raamatun Jeesus Kristus?

Miksi on väärin (tai oikein) sanoa, että Jeesus kuoli ainoastaan häneen uskovien puolesta?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

  1. Matt. 7:21
    Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.

    Kun edellä olevaa EVANKELIUMIN tekstiä lukee niin siinä selkeästi tulee esille etteivät ns ”uskontunnustukset” pelasta, siis vaikka kuinka hokisi ”Jeesus on Herra” niin jos/kun teot ovat Jumalan tahdon vastaisia niin ei pääse taivasten valtakuntaan, näin lapsenkaltaisesti sen ymmärrän ja uskon minussa olevan Pyhän Hengen näin sen kirkastavan.

  2. Juha, kirjoitat:
    ”Reijo, en pidä öykkäröintiäsi asiallisena. Sinun on ihan turha blogilleni mesoomaan. Jumalan suorittamasta kasteesta olen kanssasi täysin eri mieltä. Kristuksen kirkon kasteessa Jumala lahjoittaa kastetulle kaikki mitä autuuteen tarvitaan. Nyt en puhu mitä kaste sinulle vaikuttaa, koska kerroit sen itse omassa kommentissasi, eikä minulla ole siihen mitään lisättävää.”

    Ensinnäkin, otin minä esille asiallisen kommentoinnin ja moitin sinua sen puutteesta, tai, että epäasiallisuudet alkoivat nostaa päätään kirjoittamassasi.
    Vielä kerran:
    Olet kysynyt, mikä Nikeian tunnustuksessa mielestäni on epäraamatullista. Olen sanonut se, etkä mitään siihen ensin virka, vaan kysyt, että mitä muuta siinä on väärää. Siihenkin vielä vastaan, mielestäni täysin asiallisesti, mutta ei sinun pirtaasi sopivasti. Kerron, että, jos pelastusoppi on ”Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi,..” -varassa niin ei ole muutakaan vanhurskauttavaa, eikä Nikeian tekstin muu osa ole enää relevanttia.
    Sinä tiedät, että näin evankelinen veljesyhteys, johon helluntalaiset voidaan lukea, on mieltä. Paavi ei ole kanssamme samaa mieltä, eikä Lutherkaan. Asia ei veljesyhteyttäni häiritse, mutta jos ”yhden kasteen” varassa on vanhurskautuksemme, niin siihen julistukseen tulet kohtaamaan evankelis-helluntalaisten raamatullisen kannan.
    Tämä on mielestäni asiallisesti sanottu, eikä ”mesoaminen ja öykkäröinti ja sepustukset” ole kristillinen sanamuoto.

    Niinkuin sinä saat kirjoittaa evlut-lähetyshiippakunnan kannan, niin yhtälailla minullakin on mahdollisuus tuoda oma kritiikkini (ei öykkäröinti) näihin yleisiin keskusteluihin, edustanhan suurinta ryhmittymää Jeesuksen seuraajien joukosta.

    Ehdotin jo, että kun olen kysymyksiisi vastannut ja sinäkin sinulle esitettyihin, kantamme on kaikkien luettavissa. Halventava nimittely sen päälle ei mielestäni pitäisi sopia edes K24’n nykyisiin ohjeisiinkaan.

  3. En ymmärrä Koskelan kommenttia. Kyllä tuo riidanhaastamista selvästi on, semminkin kun asia on ollut usein esillä samassa hengessä samalta kirjoittajalta.
    Tuo tunnustuksen kaataminen on vähän samaa tasoa kuin se väite, ettei Raamatussa esiinny sanaa ”sakramentti”.
    Kun väitetään, ettei kasteessa ole sanaa, mennään harhapoluille, kuten tuo kuuliaisuustekokin.

    • Sinäkin Brutukseni!

      ”Tunnustuksen kaataminen on vähän samaa tasoa, kuin se väite, ettei Raamatussa esiinny sanaa ”sakramentti”.

      ”Kun väitetään, ettei kasteessa ole sanaa.. ”

      Jos haluat jatkaa tästä, niin yritetään pysyä asiassa. Maininnat riidanhaastamisista on vain ärsyttelyä. Anna olla sellainen!

      Kun otin esille miten kaste on Kristukseen pukeutumista, katson puhuvani keskeisen viestin muuttamisesta, jos puhutaankin, että toinen pukee eli meidät puetaan. Siksi toin esille sanan, jonka merkitys selventää, että uskova ottaa kasteen, pyytää tulla kastetuksi.
      Sinä sitten pelkistät sen pelkäksi kuuliaisuudeksi. Ei ole sellaista kuin ”pelkkää kuuliaisuutta”, eikä kuuliaisuutta pidä vähätellä, koska se on ainoa tapa seurata Jeesusta opissa ja elämässä.
      Koko Jeesuksen aikainen uskonnollinen yhteisö, silloinen kirkko, opetti ja valvoi kuuliaisuutta papiston kehittelemille isien perinnäissäännöille. Niiden noudattamisen rinnalla pelkkä Mooseksen laki oli ”vain pelkkkää kuuliaisuutta Jumalan Sanalle”. Johon kuuliaisuuteen Jeesus kehotti, mutta pyysi karttamaan isien perinnäissääntöjä.
      Kuitenkin Talmud oli suurempaa ja vaikeampaa kaikkine ”korbaneineen”. Sitten sama ilmiö tuli UT’n aikakaudella laitoskirkkoihin ja lievimmillään se ilmeni esimerkiksi Nikeian tunnustuksena.

      Miksi kaluan tuota nikeiaa, johtuu siitä, että siinä olennaisin, eli uudestisyntyminen sidotaan ihmisen tekoon, kasteeseen.
      Apostolinen uskontunnustus ei selvennä Raamattua eikä vedä rajoja paremmin kuin Raamattu. Uskontunnustus on Raamattu ja uskottavuudenkin kannalta on tärkeää sanottavamme, tunnustuksemme olla Raamatun tekstiä.

  4. Jorma Ojala miksi ette mieluimmin käy peukuttaja pappien kimppuun. Olisitte enemmän huolissanne niistä harhaoppisista peukuttajapapeista kuin kirkon ulkopuolella toimivista tahoista
    Olen kyllä Juhalle ennemminkin ilmaissut kantani suhteessa Reijoon. Siinä mitataan meidän todellista kristillistä mieltä jos joku esittää toisenlaisia näkemyksiä.

  5. Kiitokset Juha Heinilälle siitä, että hän puolustaa puhdasta, raamatullista kastetta. Pakanoille ja harhaoppisille juuri kristillinen kaste on ollut suuri ärsytyksen aihe ja mieleinen hyökkäysten kohde. Kieltäjät ja skismaatikot eivät ymmärrä, mitä Matteuksen evankeliumin 3. luku kertoo. Kaste on Raamatun mukaan Pyhän Hengen toimintaa, ei ihmisen. Sitä Johannes Kastajan oli vaikea ensin tajuta, kun Jeesus halusi tulla Johanneksen kastamaksi. Kristuksen kasteen jälkeen Pyhä Henki vielä ilmestyi.

    Käsitys siitä, että kristillinen lapsikaste ei olisi pätevä, on sama asia kuin väittää, että Pyhä Henki olisi alisteinen ihmisen toimille. Ajatus siitä, että kaste olisi jotenkin ihmisestä kiinni alentaa kasteen pakanalliseksi magiaksi. Se on Pyhän Hengen halveksuntaa.

    Miksi sitten juuri kaste on niin mieleinen kiistanaihe harhaoppisille? Vastaus löytyy Matt 12:31-32, jossa Jeesus puhuu Pyhän Hengen pilkasta. Mikäpä olisi kiusaajalla kätevämpää, kuin viekoitella tähän syntiin hyökkäämällä kristillistä kastetta vastaan?

    Ei siis tarvitse ihmetellä, miksi kirkon viholliset hyökkäävät juuri kasteen sakramentin kimppuun. Kristitty myös ymmärtää, kuka on tämän vihan takana.

  6. Matti Pulkkinen:”Kaste on Raamatun mukaan Pyhän Hengen toimintaa, ei ihmisen. Sitä Johannes Kastajan oli vaikea ensin tajuta, kun Jeesus halusi tulla Johanneksen kastamaksi.”

    Mielenkiintoinen kommentti, vai ei Johannes kastaja ymmärtänyt.

    Johannes kastaja ei halunnut kastaa Jeesusta koska tiesi Jeesuksen synnittömäksi ja häntä itseä ylemmäksi Jumalaksi, siis Johannes kastaja olisi itse nöyrtynyt ja halunnut Jeesuksen kastavan hänet itsensä.

    Johannes kastaja oli ainoa ihminen josta Raamattu UT.n puolella selkeästi Sanoo että hänessä oli Pyhä Henki jo äidin kohdusta, siis kyllä Johannes kastaja tiesi asioita koska Pyhä Henki hänessä niitä ilmoitti.

  7. Jorma. Etkö tunne Raamattua? Eikö siellä kehoteta jättäkää Kristuksen opin alkeet oppiai kasteusta kuolleitten ylösnousemyksesta ym. Näyttää olevan, että ette uskalla laittaa selkeää kommenttia peukuttaja pappien harha oppisiin näkemyksiin. Juha EI imeidesti Ole puolustus jos EI ole näkynyt heitä sinun blogissa. Hyvää joulunalusta odotusta kaikille.

    • Eero, toki otan kantaa, jos joku tulee öykkäröimään blogilleni. Minulle ei enää paljoa kuulu se, mitä evl-kirkon papit ja piispat touhuavat. Onneksi omassa seurakunnassa ja hiippakunnassa ei tarvitse tämmöisiä peukutuksia tai muista olla huolissaan. Teidän ongelmat ei tule yllätyksenä. Ryhtiä touhuihinne.

    • Eero. Sinulla ei ole käsitystä siitä, mitä Jorma uskaltaa, eikä siitä mikä on asiallista keskustelua hengellisellä palstalla.
      Jos sinä tunnet Raamattua, miksi et kirjoita siitä itse, vaan pistät Vanhan Aatamin puolestasi kirjoittamaan?

  8. ” Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
    sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
    Sanoohan Raamattu: ”Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään”. (Room-10:9- 11 )

    Tämän kysymyksen Jeesus teki opetuslapsilleen: mikä oli heidän käsityksensä Jeesuksesta ? Tämän kysymyksen taakse ei kukaan voi piilooutua ei yleisen mielipiteen, tai edes kirkon opetuksen taakse. Sen vuoksi aivan jokaisen on vastattava tähän kysymykseen henkilökohtaisesti: Kuka Jeesus on ?

    Tämän saman kysymyksen Jeesus esitti Pietarille, ja saa häneltä vastauksen ja tunnustuksen: ” Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika” ( Matt. 16:16 ) Pietari vastaa kuka tämä on ja sen jälkeen Jeesus sanoo Pietarista: ”Autuas olen sinä Simon, Joonaan, poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.” ( Matt.16: 17 )

    Tässä ei ole kyse siitä, mitä Pietari on, vaan siitä uskontunnustuksesta, jonka Pietari antoi. Tällaista tunnustamista ja tunnustusta Jeesus odotta aivan jokaiselta seuraajaltaan, sillä kirjoitettu on :” Jokaisen polven on notkistuttava ja tunnustettava, että Jeesus on Herra. Jos ei halua sitä tehdä täällä ajassa, niin viimeistään aikojen lopussa. Mutta silloin se on jo myöhäistä. Tästäkin meillä on Jeesuksen sana: ” joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edesssä, joka on taivaissa” ( Matt.10: 32) Edellä olevien Ramatun kohtien perusteella ei voida väittä, etteikö Raamattu puhu uskontunnustuksesta ja sen tunnustamisesta.

  9. Miksi on väärin sanoa, että Jeesus kuoli ainoastaan häneen uskovien puolesta?

    Jeesus on kuollut kaikkien ihmisten puolesta, ei ainoastaan uskovien.

    Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa; mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu. Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet. (Room. 5:1-11)

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.