Kirkossa vain, evankeliumin täden

Automatkalla tuli vaimon kassa juttua eri herätysliikkeistä. Sitten hän kysyi: “mihinkähän me kuulutaan”. Aika hankala kysymys. Ollaan oltu niin monessa mukana, vastasin. Sitten hän itse keksi ratkaisun; “olemme viidesläisiä ”. Siitä eteenpäin onkin sitten jo paljon vaikeampi omaa ryhmää löytää.

Meidän työpöytämme on kirkko. Viidesläisinä ilman kirkon jäsenyyttä olisimme, kuin tietokone ilman ohjelmia. Kirkko-ja kirkon oppi, on se työalusta jossa haluamme olla mukana. Se millaisissa kriiseissä kirkko kulloinkin on, niin sen ei tarvitse horjuttaa haluamme toimia kirkossa. Tavallaan olemme sen kriisien ulkopuolella. Kriisit sisältävät aina myös uusia mahdollisuuksia, eikä kriisien tarvitse häiritä omaa osallistumistamme, tai toimintaamme kirkon sisällä. Kirkon kriisit ei horjuta uskoamme, eikä luottamustamme siihen, että jatkossakin voimme pitää kirkkoa työpöytänämme. Siksipä viidesläisillä ei ole tarvetta perustaa omia kirkkoja. Evankeliumi ei ole muuttunut miksikään ja kirkossa olemme evankeliumin palveluksessa.

  1. Matt. 7:13
    Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;

    Luuk. 13:24
    ”Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.

    Miten tuon ”ahtaan” portin tai oven voi sisällyttää kirkkoon, siis kaikki sen jäsenet kastetaan pääosin vauvana, ei siis kaiketi vauvat mene sisälle ahtaasta portista/ovesta ainakaan itse siinä?

    Entä kasteen jälkeen onko vielä sitä porttia tai ovea ja kuinka se olisi ahdas näin kirkon oppien mukaan?

    Onko nuo jakeet varoittavia Sanoja ettemme kulkisi joukon mukana vaan että vastuu on kuitenkin meillä itsellämme mitä tietä kuljemme?

    Miksi tuosta ahtaasta ovesta eivät kaikki edes halukkaat voi päästä sisälle?

    Kannattaa pitää mielessä että nuo jakeet ovat evankeliumia ja Jeesuksen Sanoja.

  2. Kiitos Juha rohkaisusta. Vaatii paljon rohkeutta laittaa tänne kovin henkilökohtaisia näkemyksiä, tai kokemuksia. Kuitenkin juuri niitä lukijat kaipaa. Ei tunnu hyvältä, jos avoimuuden tähden joutuu haavoitetuksi. Silti olen mieluummin haavoittuvainen, kuin hengellisten naamareiden takana.

    Se että sinä Ari et kohdannut evankeliumin ilosanomaa kirkossa, ei tarkoita sitä, ettei se siellä olisi edelleen. Jumala puhuu tavalla ja toisella. Usein Hänen puheensa jää huomaamatta. Kyllä kirkossa vaikuttaa edelleen Jumalan sana; parannusta ja uskoa Herraamme ja Vapahtajaamme. Sitä työtä on ihmisen turha yrittää mitätöidä.

    Leo. Kiitos sinulle myös. On hienoa, kun kirkossa on tilaa kaikille. Täältä ei ketään potkita pois.

    • Pekka kuinkas vastaat tähän ”ahdas portti/ovi” kysymykseen?

      Eikö jo eräiden ajatus ”olen kastettu niinpä pelastun” ole aikalailla laveaa tietä, siis pelkkä kastekko riittää, eikä edes itse tarvitse vaivautua menemään mistään portista/ovesta sisään?

      Entä jos kuitenkin pitäis mennä sisään, niin mikä tekee kirkon opista sen ”ahtaan” eli miksi vain harvat siitä menee sisään eivätkä kaikki halukkaatkaan pääse?

    • Pekka mielestäni juuri tuo ” On hienoa, kun kirkossa on tilaa kaikille. Täältä ei ketään potkita pois.” on selkeää lavean tien julistusta, kun kerran on kastettu niin ei siinä muuta tarvitakkaan, kaikki hyvin, onko todella?

  3. En koe nyt Ari, tarvetta vastata siihen kysymykseesi. Minun puolestani saat jatkossakin arvostella kirkon toimintaa. Kirkosta varmasti löytyy paljon muutakin arvostelemisen aihetta. Joten sinulla työtä riittää siinä. Tietääkseni en ole ketään kastanut. Joten miten se asia minua koskisi. Jos opillisista asioista haluat keskustella , niin onhan täällä palstoilla paljon viisaampia ja oppineempia.
    Aika suuret odotukset sinulla on minusta. Vuosisadat kasteesta on kiistelty eikä yhteisymmärrystä ole näköpiirissä vieläkään. Nyt minun pitäisi vastata sinulle samoihin kysymyksiin, joita oppineet ovat pohtineet ja pohtivat yhä.

    • Pekka: ”Kerroitko Kimmo jossain, että yritit tulla nuorena uskoon, mutta ei onnistunut?”

      Kyllä kerroin. Oin rippikoulun jälkeen varsin herkkä ja tunteellinen nuori miehenalku ja ihan oikeasti yritin uskoa Raamatun sanomaan. Rippipappi kehotti käyttämään “etsikkoajan” Jeesuksen etsimiseen koska kolkuttavalle kuulemma olisi pitänyt avata ja etsivän olisi pitänyt löytää.

      Asia oli minulle vain yksinkertaisesti liian absurdi. Ei nimittäin avattu vaikka tosissani kolkuttelin, eikä Jeesusta löytynyt lukuisista etsintäyrityksistä huolimatta. Se siitä uskoontulosta.

      Noista ajoista on nyt kulunut likipitäen 58 vuotta, eikä vielä tähän päivään mennessä usko ole tarttunut, eikä Jeesus löytynyt. Kirkosta erosin vasta noin kolmevitosena, koska en mitään kokenut vastikkeeksi jäsenmaksulle saavani.

      Rippikouluaikaan löysin kuitenkin tärkeimmän asian elämääni – 15- vuotiaan, pienen, tumman kaunottaren, tytön, joka on ollut rakas vaimoni kohta 54 vuotta.

    • Pekka: ”En oikein saa otetta tuosta kolkutuksesta. Mitä ihmettä se pappi sillä tarkoitti”

      (Luuk. 11:9-10) ”Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan. ”

      Eikös sinun nämä elvankeliumihommat pitäisi tuntea unissasikin? Onhan blogisi otsikkokin: ”Kirkossa vain, evankeliumin täden”

  4. Siksihän halusin juuri kysyä sinulta, mitä se pappi oikein opetti. No nyt mua kauhistuttaa oikein sen papin puoskarointi. Eihän se tiennyt raukka ollenkaan miten uskoon tullaan, kun teille tuollaisen kolkuttmishaasteen antoi. ja sinä Kimmo olet sen tähden 58 vuotta ollut vakaasti siinä käsityksessä , ettei ovi aukea sinulle. Eipä tietenkään, kun se on koko ajan ollut auki. Tarkoitus on astua sisään, eikä jäädä avonaista ovea kolkuttelemaan lopun ikää. Oikein vatsasta kouraisee, kun tuota tilannetta ajattelen kohdallasi. Tuo raamatun kohta ei tarkoita uskoontuloa ollenkaan, vaan rukouksen sinnikästä jatkamista. Silloin kun jo elää uskonelämää todeksi. Hirveällä tavalla on asioita sotkettu.

    • Whatever, liian paksua minulle joka tapauksessa.

      P.S, ”Kolkuttaminen” tässä yhteydessä on metafora. Se on sitä raamatullista runokieltä ja tässä yhteydessä synonymi ”etsimiselle ja anomiselle”.

      Juttu jatkuu vielä ja viittaa kiistatta Jumalan etsimiseen ja haluun tulla uskoon:

      (Luuk. 11:13) Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!”

  5. Nuo jutut muistuttavat kovasti ystävämme Arin käsityksiä evankeliumista.

    Nyt kyllä huomaan ,että tuo sana evankeliumi käsitetään näköjään herkästi aivan vastakohdakseen. Koska evankeliumit on kertoo siitä kuka ja mitä Jeesus on. Niinpä hänen sanomisiaan pidetään sinä evankeliumina. Mat, mar, luuk ja Joh. sisältävät paljon käskyjä ja kieltoja. Niitä kun aletaan pitää ilosanomana , niin jopa mennään pieleen. Käskyt ja kiellot kun ovat sitä luokkaa, etten mitenkään kykene niitä toteuttamaan. Aina jää jotain puuttumaan tavoitteesta. Mitä iloa voi jatkuvasta epäonnistumisesta seurata?

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.