Kipu Kristuksen kirkon hajannuksesta on tänään yhtä ajankohtainen, kuin se oli silloin kun Martin Luther julkaisi kuuluisat 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon edustalla vuonna 1517.
Paitsi suoranaiset harhat, hajaannusta aiheuttaa myös näkemyserot siitä, mitkä asiat kuuluvat kirkon muuttamattomiin perustotuuksiin ja mitä asiat puolestaan hyvään kirkolliseen järjestykseen taikka ovat asioita, joista on hyväksi tehdä erilaisia ratkaisuja eri aikoina ja eri kulttuureissa . Luterilaisen tunnustuksen mukaan kirkon ykseyteen kuitenkin tulisi riittää yksimielisyys evankeliumissa ja kirkon sakramenteista.
Kuten piispa Matti Repo totesi, eräs kirkkoamme koskeva hajaannus tuli entistä näkyvämmäksi parisen viikkoa sitten kun Tampereen tuomiokapituli päätti ettei viime keväällä perustetun Suomen ev.lut lähetyshiipakunnan piispa Risto Soramies voi olla enää Suomen ev.lut. kirkon pappi.
Tämän lähetyshiippakuntaan liittyvän hajaannuksen siemen kylvettiin jo 1980-luvulla, ku pappisvirka avattiin sekä miehille että naisille. Hajaannuksen siementä ei kuitenkaan ollut tarkoitus kylvää. Samassa yhteydessä nimittäin hyväksyttiin myös laajan yksimielisyyden vallitessa ponsi, jonka mukaan sekä päätöstä kannattavien, että sitä vastustavien tuli jatkossa toimia kirkon ykseyttä vaalien. Kyseisellä ponnella oli siis paljon laajempi kannatus kuin itse virkaratkaisulla.
Valtaosa kirkon työntekijöistä ja jäsenista, tuolloisten rintamalinjojen molemmin puolin, on pitänyt myös kiinni kirkon ykseyden säilyttämispäätöksestä. Ei kuitenkaan kaikki.
Ykseyttä eli ekklessiaa ei siis rikkonut itse virkakysymystä koskenut päätös, vaan joidenkin ihmisten kohdalla päätöksen väärä tulkinta. Ykseyden vaalimiseen on kiinnitetävä huomiota myös jatkossa kun kirkko tekee pätöksiä, joiden tarkoitus on täsmentää aiempia opillisia tulkintoja.Ykseytä mahdollisesti hiertäviä asioita ei pidä tällöin jättää myöhemmin pohditaviksi, vaan linjaukset tulee tehdä samalla kertaa.
Kotimaa lehden päätoimitaja Mari Teinilä vetää pääkirjoituksessaan 17.10. 2013 yhtäläisyysmerkkejä lähetyshiipakunnan ja Helsingissä toimivan kansainvälisen seurakunnan IEC:n kanssa. SIkäli yhtäläisyyttä onkin, että molemmissa tapauksissa kyse on toiminnasta rekisteröityneiden seurakuntien sijaan jumalanpalvelusyhteisöissä.
IEC:n kohdalla päätoimittaja Teinilä nostaa esiin seurakunnan johtajan pastori Timo Keskitalon ja hänen henkilökohtaisen virkakantansa. Yhtäläisyysmerkkejä lähetyshiipkunnan ja IEC:n välille vetäessään Teinilä sivuutta sen seikan että Keskitalo kuuluu kirkon vanhalla virkakannalla olevista juuri siihen puoliskoon, joka on pitäytynyt Suomen ev.lut kirkon järjestyksessä ja ykseydessä. Ainakaan yleisessä ei ole tiedossa tapausta, jossa Keskitie olisi kieltäytynyt jakamasta ehtoollista toiselle luterilaiselle.
Mitä ilmeisemin IEC:n suunnalla on kirkon ykseyteen liittyviä ongelmia, mutta ne eivät liity niinkään Keskitaloon, vaan yhteisössä esiintyvään kahtalaiseen käsitykseen sakramenteista.
IEC on tunnustusten välistä pastoraalista työtä tekevä kristillinen yhteisö, jota palvelee kaksi pastoria, luterilainen Timo Keskitalo ja Brasilian AoG helluntaikirkon pastori Giordanni de Carvalho.
On aivan luonnolista, että kumpikin pastori opettaa sakramenteista oman kirkkonsa käsityksen mukaisesti, mutta voiko näillä eväillä rakentaa eheää seurakuntayhteyttä tekemättä sellaisia kompromisseja, jotka eivät selkeästi ole kummankaan opin mukaisia? Se mikä ekumenian saralla on rikkaus, saattaakin jumalanpalvelusyhteisön sisällä muttua sellaiseksi opilliseksi epämääräisyydeksi, jota kumpikaan taustakirkko ei enää voi sellaisenaan hyväksyä.
Luterilaisessa kirkossa ehtoollinen on Kristuksen totinen ruumis ja veri Ehtoollista nautitaessa tullaan osalliseksi sakramentista eikä siis vain muistella ehtoolisen alkuperäistä asettamista, kuten joissakin ns. vapaissa suunnissa.
Luterilaisessa kirkossa kaste on Jumalan teko eikä ihmisen oma tunnusteko. Kasteen sakramentin kunnioittamisen vuoksi luterilaisessa kirkossa ei järjestetä lapsen kastetta korvaavina tilaisuksina nimiäisiä .Kastamattoman lapsen voi vanhemmat halutessaan tuoda messuun siunattavaksi, kuten kastetunkin lapsen.
On täysin ymmärrettävää ettei IEC.n kautta haluta tuotavan vääriä oppeja luterilaiseen kirkkoon. Kirkon ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumista ja kirkon sakramenteista, mutta juuri niitä ykseys edellyttää. Seurakunnissa tarvitaan selkeyttä siihen, missä ykseyden rajat kulkevat.
Uudet ajat tuovat eteemme uusia haasteita. tulevaisuudessa ykseyden rajoja voi kolkuttaa esimerkiksi kysymys siitä, mitä kirkko nykykielellä tarkoittaa sitouitussaan apostoliseen uskontunnustuksen tai opettaessaan virallisissa asiakirjoissaan Raamattua siten kuten Raamatun oppia on luterilaisessa tunnustuskirjoissa selitetty.
Hän siis on edelleen piispasi ja hengellinen esipaimenesi. Onko siis viime kevään jälkeen routa tuonut porsaan kotiin.
Tietääkseni en ole porsas. Eikä maassa ole vielä routaa.
Mutta en minä missään vaiheessa ole Mikkelin hiippakunnan papistosta mihinkään lähtenyt. Eikä kukaan ole sieltä pappeuskirjaani tullut pyytämään takaisin.
Ja vaikka olisikin, niin eipä tuo asia tänne palstalle kuulu. Joten mitäpä jos jättäisit tulkintasi hiippakuntaan kuulumisestani ihan vaan minun huolekseni.
Muistutan myös tästä aiemmasta kommentistani jokunen kuukausi sitten:
Anteeksi Kimmo jos tulkitsin väärin, mutta oheisen linkin kuvista saattoi päätellä, että olisit siirtynyt Suomen ev.lut. lähetyshiippakunnan papistoon.
http://www.lhpk.fi/uutiset/kuvia-piispan-virkaan-vihkimyksesta/
Maasta karkoitus oli Lutherin ajan anabaptisteille vaikea asia, koska heitä vainottiin melkein kaikkialla. Myöhemmin, kun Amerikkaan muutosta oli saatu kokemusta, monet heistä lähtivät sinne. Suurin osa vanhojen anabaptistikirkkojen jäsenistä elää nykyään Amerikan mantereella.
Tässä taisi kuitenkin olla kysymys ihan muusta, nimittäin haluttomuudesta oppia ulkoa Vähässä Katekismuksessa esitettyjä asioita, jotka muuten ovat suoraan Pipliasta. Nykyäänkin vaaditaan eri yhteyksissä jonkin verran ulkoa opettelua, vaikka lähes kaikki osaavat lukea ja kyseiset tekstit ovat helposti käytettävissä sekä painotuotteina että sähköisessä muodossa.
Kyllä kyllä. Minähän siellä kuvassa olen. Vaan kuten sanottua, en ole jättänyt Mikkelin hiippakuntaa eikä kukaan sieltä päin ole pappeuskirjaani ollut pois vaatimassa.
Tämä on sikäli yllättävää, jos tarkoitat, ettei asiasta ole otettu edes yhteyttä.
Viime keväänä kirkkomme piispat lausuivat yhteisen kannan, ettei Suomen ev.lut. kirkon pappi voi kuulua lähetyshiippakunnan papistoon. Toki juuri Mikkelin piispa toi esiin senkin näkökulman, ettei pappisoikeuksien poisottaminen ole automaatinen linjaus.
Sinä olet tietysti asemasikin puolesta hieman eri asia kuin lähetyshiippakunnassa perustajat ja päätoimisesti työskentelevät seurakuntapaimenet tai esimerkiksi lähetyshiipakunnan konsistorin jäsenet, joiden kohdalla linjaukset pitäisi olla johdonmukainen verrattuna siihen linjaukseen, jonka Tampereen hiippakunta teki piispa Soramiehen suhteen. Tuntuisi oudolta jos vastuun ei katsottaisi jakautuvan piispan ja konsistorin kesken.
LHPK:n perustamisestahan on vastuussa perustamisasiakirjan allekirjoittaijat, joiden joukossa ilmeisesti oli myös joitakin Suomen ev.lut. kirkon pappeja, mutta ei varmaankaan piispa Risto Soramies. Piispahan valittiin vasta LHPK:n perustamiskokouksessa, jolloin niin ikään valittiin myös konsistori.
erkki kivisara
On syytä pitää käsitteellisesti erillään ekumeniset hartaudet ja seurakunnan yhteinen messu.
Niin ikään on eri asia viettää seurakunnassa sekaoppista messua, kuin se että seurakunta vieraanvaraisesti tarjoaa toisuskoisille mahdollisuunden viettää tiloissaan omaa messuaan.
Tuula…”jos ihmiskunnan yleisinhimillinen tietoisuuden kehitys ja ymmärrys esim. ihmisarvosta menee pidemmälle kuin satoja vuosia sitten omassa kontekstissaan syntyneet Raamatun tulkinnat?”
Ymmärrän niin ettei syvimmältään noin ole koskaan tapahtunut, eikä tule tapahtumaan. Toisekseen, kyseenalaistan koko käsitteen ”yleisinhimillinen tietoisuuden kehitys”, joka viittaa kulttuurievoluutioon. Ainakaan muuttumattoman Jumalan Sana-käsitteen kanssa se on selkeässä ristiriidassa, ja kysymys onkin, kumpaa pidät ohjenuoranasi. Millekähän kehitysasteelle olen näin ollen kenties jumahtanut, kun uskon että esim. tasa-arvo ja ihmisarvo ei ole sama asia. Jos Raamatun antama malli elämästä on väärä, silloinhan koko kirja on rasistinen hyökkäys tätä uutta ihmiskuvaa vastaan.
Koko todellisuus on Jumalan todellisuutta, ja sen ainoa todellinen määrittävä tekijä Kristus, joka on ilmoitettu meille Sanassa.(D.Bonhoeferia vapaasti siteeraten)
heikki mujunen :”Koko todellisuus on Jumalan todellisuutta, ja sen ainoa todellinen määrittävä tekijä Kristus, joka on ilmoitettu meille Sanassa.(D.Bonhoeferia vapaasti siteeraten)”
Olen samaa mieltä kuin piispa emeritus Juha Pihkala Tekstiviestejä-kirjan sivulla 116: ”Jollain syvätasolla ihminen oivaltaa, että ihmisarvo ei olekaan tehtyä, vaan annettua. Jos ”kaikki ihmiset syntyvät tasa-arvoisina”, ihmisarvo on lahja. Jos on lahja, on myös lahjan antaja.” Uskon olevani samaa mieltä piispa emerituksen kanssa myös siitä, kuka on lahjan antaja, vaikka sanoja ”kaikki ihmiset syntyvät tasa-arvoisina” ei sellaisenaan löydykään Raamatusta.