Kipu Kristuksen kirkon hajannuksesta on tänään yhtä ajankohtainen, kuin se oli silloin kun Martin Luther julkaisi kuuluisat 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon edustalla vuonna 1517.
Paitsi suoranaiset harhat, hajaannusta aiheuttaa myös näkemyserot siitä, mitkä asiat kuuluvat kirkon muuttamattomiin perustotuuksiin ja mitä asiat puolestaan hyvään kirkolliseen järjestykseen taikka ovat asioita, joista on hyväksi tehdä erilaisia ratkaisuja eri aikoina ja eri kulttuureissa . Luterilaisen tunnustuksen mukaan kirkon ykseyteen kuitenkin tulisi riittää yksimielisyys evankeliumissa ja kirkon sakramenteista.
Kuten piispa Matti Repo totesi, eräs kirkkoamme koskeva hajaannus tuli entistä näkyvämmäksi parisen viikkoa sitten kun Tampereen tuomiokapituli päätti ettei viime keväällä perustetun Suomen ev.lut lähetyshiipakunnan piispa Risto Soramies voi olla enää Suomen ev.lut. kirkon pappi.
Tämän lähetyshiippakuntaan liittyvän hajaannuksen siemen kylvettiin jo 1980-luvulla, ku pappisvirka avattiin sekä miehille että naisille. Hajaannuksen siementä ei kuitenkaan ollut tarkoitus kylvää. Samassa yhteydessä nimittäin hyväksyttiin myös laajan yksimielisyyden vallitessa ponsi, jonka mukaan sekä päätöstä kannattavien, että sitä vastustavien tuli jatkossa toimia kirkon ykseyttä vaalien. Kyseisellä ponnella oli siis paljon laajempi kannatus kuin itse virkaratkaisulla.
Valtaosa kirkon työntekijöistä ja jäsenista, tuolloisten rintamalinjojen molemmin puolin, on pitänyt myös kiinni kirkon ykseyden säilyttämispäätöksestä. Ei kuitenkaan kaikki.
Ykseyttä eli ekklessiaa ei siis rikkonut itse virkakysymystä koskenut päätös, vaan joidenkin ihmisten kohdalla päätöksen väärä tulkinta. Ykseyden vaalimiseen on kiinnitetävä huomiota myös jatkossa kun kirkko tekee pätöksiä, joiden tarkoitus on täsmentää aiempia opillisia tulkintoja.Ykseytä mahdollisesti hiertäviä asioita ei pidä tällöin jättää myöhemmin pohditaviksi, vaan linjaukset tulee tehdä samalla kertaa.
Kotimaa lehden päätoimitaja Mari Teinilä vetää pääkirjoituksessaan 17.10. 2013 yhtäläisyysmerkkejä lähetyshiipakunnan ja Helsingissä toimivan kansainvälisen seurakunnan IEC:n kanssa. SIkäli yhtäläisyyttä onkin, että molemmissa tapauksissa kyse on toiminnasta rekisteröityneiden seurakuntien sijaan jumalanpalvelusyhteisöissä.
IEC:n kohdalla päätoimittaja Teinilä nostaa esiin seurakunnan johtajan pastori Timo Keskitalon ja hänen henkilökohtaisen virkakantansa. Yhtäläisyysmerkkejä lähetyshiipkunnan ja IEC:n välille vetäessään Teinilä sivuutta sen seikan että Keskitalo kuuluu kirkon vanhalla virkakannalla olevista juuri siihen puoliskoon, joka on pitäytynyt Suomen ev.lut kirkon järjestyksessä ja ykseydessä. Ainakaan yleisessä ei ole tiedossa tapausta, jossa Keskitie olisi kieltäytynyt jakamasta ehtoollista toiselle luterilaiselle.
Mitä ilmeisemin IEC:n suunnalla on kirkon ykseyteen liittyviä ongelmia, mutta ne eivät liity niinkään Keskitaloon, vaan yhteisössä esiintyvään kahtalaiseen käsitykseen sakramenteista.
IEC on tunnustusten välistä pastoraalista työtä tekevä kristillinen yhteisö, jota palvelee kaksi pastoria, luterilainen Timo Keskitalo ja Brasilian AoG helluntaikirkon pastori Giordanni de Carvalho.
On aivan luonnolista, että kumpikin pastori opettaa sakramenteista oman kirkkonsa käsityksen mukaisesti, mutta voiko näillä eväillä rakentaa eheää seurakuntayhteyttä tekemättä sellaisia kompromisseja, jotka eivät selkeästi ole kummankaan opin mukaisia? Se mikä ekumenian saralla on rikkaus, saattaakin jumalanpalvelusyhteisön sisällä muttua sellaiseksi opilliseksi epämääräisyydeksi, jota kumpikaan taustakirkko ei enää voi sellaisenaan hyväksyä.
Luterilaisessa kirkossa ehtoollinen on Kristuksen totinen ruumis ja veri Ehtoollista nautitaessa tullaan osalliseksi sakramentista eikä siis vain muistella ehtoolisen alkuperäistä asettamista, kuten joissakin ns. vapaissa suunnissa.
Luterilaisessa kirkossa kaste on Jumalan teko eikä ihmisen oma tunnusteko. Kasteen sakramentin kunnioittamisen vuoksi luterilaisessa kirkossa ei järjestetä lapsen kastetta korvaavina tilaisuksina nimiäisiä .Kastamattoman lapsen voi vanhemmat halutessaan tuoda messuun siunattavaksi, kuten kastetunkin lapsen.
On täysin ymmärrettävää ettei IEC.n kautta haluta tuotavan vääriä oppeja luterilaiseen kirkkoon. Kirkon ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumista ja kirkon sakramenteista, mutta juuri niitä ykseys edellyttää. Seurakunnissa tarvitaan selkeyttä siihen, missä ykseyden rajat kulkevat.
Uudet ajat tuovat eteemme uusia haasteita. tulevaisuudessa ykseyden rajoja voi kolkuttaa esimerkiksi kysymys siitä, mitä kirkko nykykielellä tarkoittaa sitouitussaan apostoliseen uskontunnustuksen tai opettaessaan virallisissa asiakirjoissaan Raamattua siten kuten Raamatun oppia on luterilaisessa tunnustuskirjoissa selitetty.
”…voimme selkeästi historiasta lukea mitä Lutherin johdolla on tehty, vainot, uskoonpakottamiset, maastakarkoitukset jne…” Historiasta emme voi selkeästi lukea tällaista. Uskonpuhdistuksen liepeillä ilmeni varmasti kaikkea tätä, mutta se ei tarkoita, että Luther olisi johtanut näitä toimia. Hänen toisinaan kärkevät kannanottonsa saattoivat toki olla käynnistämässä mielivaltaisuuksiakin.
Jos Sinä Ari Pasanen, pidät Luhteria ”vääränä profeettana”, niin mitä se minuun koskee?
Onko tämä myös nykyisen piispasi suorasanainen ohjeistus?
Jukka Kivimäki, aika yliolkaisesti otat kuitenkin Jeesuksen sanoille perustuvan asian, eikö Jeesus olekkaan se hyvä Paimen jota seurata ja jonka ääntä kuulla???
Joh. 12:48
Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
Martti Pentti, lueppa kirkon omilta sivuilta Lutherin omaa kirjoitusta Vähä katekismuksesta:
Ei Seppo Häkkinen minulle ole sellaista ohjetta antanut.
Kari Roos, oppi on johdettu Raamatusta, jossa myös puhutaan terveestä opista. Kyllä kristittyjä erottavat myös muut kuin opilliset asiat – ne uskoon ja elämään kuuluvat.
Se on hieno asia, että opista keskustellaan. Pidän sellaisesta tuumailusta itsekin. Se ei edes aina ole kovin hyväksytty puheenaihe, kun opillisuutta pidetään saivarteluna sivuasioiden kanssa…
Kun luen näiden blogien kirjoituksia, tuntuu joskus siltä, että suhtautuminen ihmisten haluun pitää kiinni uskostaan ja elää sen mukaan kohtaa joidenkin kirjoittajien taholta samanlaista ehdottomuutta, mikä Ruotsin kirkossa aikoinaan vei herätysliikkeet ulos kirkosta. Tuntuu siltä, ettei kristillistä rakkautta toisin uskovia kohtaan ole yhtään. Eikö todellakaan muuta keinoa ole, kuin lyödä asianomaisia päähän kirkkojärjestyksillä ja – päätöksillä?
Kun Lutherista puhutte, lukekaapa hyvät ystävät ja kylänmiehet, Valituista Teoksista vaikka ensimmäinen ns. Invocavit-viikon saarna, jossa Luther kiireellä Wartburgista Wittenbergiin tuotuna kertoo siitä, miten kristillinen rakkaus suhtautuu siihen joka on heikko tai vaikkapa ns. vanhauskoinen.
>>> ruhtinas haluaa ajaa tuollaiset raakalaiset maasta pois.”>>>
Kyllähän selllaista raakalaisena pidettiin, joka ei tahdo viedä lastaan kasteelle.
Maanpako oli varsin lievä rangaistus niissä oloissa, kaikki alamaiset olivat velvolliset kuuliaisuuteen ruhtinaalleen.
Palataksemme alkuun. Koska en elä Helsingin vaikutuspiirissä ymmärrän, että kansainvälisen seurakunnan toimintaan osallistuu monista muista kirkkokunnista ja kansoista tulleita maahanmuuttajia, joiden ainoa yhdistävä tekijä on englannin kielellä toimitettavat jumalanpalvelukset ja ehtoollinen.
Kasteitahan ei luterilaisen opin mukaan voida suorittaa, muiden kirkkojen jäsenille ja /tai muiden kansojen kansalaisille. Muunkielisiä seurakuntaryhmiä oli runsaasti edustettuina esim. Lähetysseuran juhlilla Messukeskuksessa. Missä on riittävästi jonkin kielen puhujia, saavatko/voivatko he kokoontua luterilaisissa tiloissa ja viettää ehtoollista? Perusluterilaisia palveluksia kaipaavat varmaan venäjän, viron ja inkerinkieliset ryhmät.
En oikein ymmärrä mitä tällä halusit sanoa?
Siis nyt just onko maastakarkotus ”väärän uskon” tai kastamattomuuden hyvää vai huonoa hedelmää??
Kuinka suhtautuisitte jos nyt tulis ns ”uskonpuhdistus” ja kaikille määrättäisiin sama usko valtiopäivien päätöksellä??
Jos ei suostuisi ottamaa niin pää poikki tai maasta pois????
Tätä tapahtui ns ”uskonpuhdistuksessa”, siis todellisessa elämässä.