Kipu Kristuksen kirkon hajannuksesta on tänään yhtä ajankohtainen, kuin se oli silloin kun Martin Luther julkaisi kuuluisat 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon edustalla vuonna 1517.
Paitsi suoranaiset harhat, hajaannusta aiheuttaa myös näkemyserot siitä, mitkä asiat kuuluvat kirkon muuttamattomiin perustotuuksiin ja mitä asiat puolestaan hyvään kirkolliseen järjestykseen taikka ovat asioita, joista on hyväksi tehdä erilaisia ratkaisuja eri aikoina ja eri kulttuureissa . Luterilaisen tunnustuksen mukaan kirkon ykseyteen kuitenkin tulisi riittää yksimielisyys evankeliumissa ja kirkon sakramenteista.
Kuten piispa Matti Repo totesi, eräs kirkkoamme koskeva hajaannus tuli entistä näkyvämmäksi parisen viikkoa sitten kun Tampereen tuomiokapituli päätti ettei viime keväällä perustetun Suomen ev.lut lähetyshiipakunnan piispa Risto Soramies voi olla enää Suomen ev.lut. kirkon pappi.
Tämän lähetyshiippakuntaan liittyvän hajaannuksen siemen kylvettiin jo 1980-luvulla, ku pappisvirka avattiin sekä miehille että naisille. Hajaannuksen siementä ei kuitenkaan ollut tarkoitus kylvää. Samassa yhteydessä nimittäin hyväksyttiin myös laajan yksimielisyyden vallitessa ponsi, jonka mukaan sekä päätöstä kannattavien, että sitä vastustavien tuli jatkossa toimia kirkon ykseyttä vaalien. Kyseisellä ponnella oli siis paljon laajempi kannatus kuin itse virkaratkaisulla.
Valtaosa kirkon työntekijöistä ja jäsenista, tuolloisten rintamalinjojen molemmin puolin, on pitänyt myös kiinni kirkon ykseyden säilyttämispäätöksestä. Ei kuitenkaan kaikki.
Ykseyttä eli ekklessiaa ei siis rikkonut itse virkakysymystä koskenut päätös, vaan joidenkin ihmisten kohdalla päätöksen väärä tulkinta. Ykseyden vaalimiseen on kiinnitetävä huomiota myös jatkossa kun kirkko tekee pätöksiä, joiden tarkoitus on täsmentää aiempia opillisia tulkintoja.Ykseytä mahdollisesti hiertäviä asioita ei pidä tällöin jättää myöhemmin pohditaviksi, vaan linjaukset tulee tehdä samalla kertaa.
Kotimaa lehden päätoimitaja Mari Teinilä vetää pääkirjoituksessaan 17.10. 2013 yhtäläisyysmerkkejä lähetyshiipakunnan ja Helsingissä toimivan kansainvälisen seurakunnan IEC:n kanssa. SIkäli yhtäläisyyttä onkin, että molemmissa tapauksissa kyse on toiminnasta rekisteröityneiden seurakuntien sijaan jumalanpalvelusyhteisöissä.
IEC:n kohdalla päätoimittaja Teinilä nostaa esiin seurakunnan johtajan pastori Timo Keskitalon ja hänen henkilökohtaisen virkakantansa. Yhtäläisyysmerkkejä lähetyshiipkunnan ja IEC:n välille vetäessään Teinilä sivuutta sen seikan että Keskitalo kuuluu kirkon vanhalla virkakannalla olevista juuri siihen puoliskoon, joka on pitäytynyt Suomen ev.lut kirkon järjestyksessä ja ykseydessä. Ainakaan yleisessä ei ole tiedossa tapausta, jossa Keskitie olisi kieltäytynyt jakamasta ehtoollista toiselle luterilaiselle.
Mitä ilmeisemin IEC:n suunnalla on kirkon ykseyteen liittyviä ongelmia, mutta ne eivät liity niinkään Keskitaloon, vaan yhteisössä esiintyvään kahtalaiseen käsitykseen sakramenteista.
IEC on tunnustusten välistä pastoraalista työtä tekevä kristillinen yhteisö, jota palvelee kaksi pastoria, luterilainen Timo Keskitalo ja Brasilian AoG helluntaikirkon pastori Giordanni de Carvalho.
On aivan luonnolista, että kumpikin pastori opettaa sakramenteista oman kirkkonsa käsityksen mukaisesti, mutta voiko näillä eväillä rakentaa eheää seurakuntayhteyttä tekemättä sellaisia kompromisseja, jotka eivät selkeästi ole kummankaan opin mukaisia? Se mikä ekumenian saralla on rikkaus, saattaakin jumalanpalvelusyhteisön sisällä muttua sellaiseksi opilliseksi epämääräisyydeksi, jota kumpikaan taustakirkko ei enää voi sellaisenaan hyväksyä.
Luterilaisessa kirkossa ehtoollinen on Kristuksen totinen ruumis ja veri Ehtoollista nautitaessa tullaan osalliseksi sakramentista eikä siis vain muistella ehtoolisen alkuperäistä asettamista, kuten joissakin ns. vapaissa suunnissa.
Luterilaisessa kirkossa kaste on Jumalan teko eikä ihmisen oma tunnusteko. Kasteen sakramentin kunnioittamisen vuoksi luterilaisessa kirkossa ei järjestetä lapsen kastetta korvaavina tilaisuksina nimiäisiä .Kastamattoman lapsen voi vanhemmat halutessaan tuoda messuun siunattavaksi, kuten kastetunkin lapsen.
On täysin ymmärrettävää ettei IEC.n kautta haluta tuotavan vääriä oppeja luterilaiseen kirkkoon. Kirkon ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumista ja kirkon sakramenteista, mutta juuri niitä ykseys edellyttää. Seurakunnissa tarvitaan selkeyttä siihen, missä ykseyden rajat kulkevat.
Uudet ajat tuovat eteemme uusia haasteita. tulevaisuudessa ykseyden rajoja voi kolkuttaa esimerkiksi kysymys siitä, mitä kirkko nykykielellä tarkoittaa sitouitussaan apostoliseen uskontunnustuksen tai opettaessaan virallisissa asiakirjoissaan Raamattua siten kuten Raamatun oppia on luterilaisessa tunnustuskirjoissa selitetty.
Ari Pasanen :”Eikö tuo ”niin kansaa on silti ohjattava tietämään” sisällä juuri tuon ruuatta jättämisen”
Näin omasta mielestäni tapahtui myös Suomenlinnan vankileirillä 1918, kun leirin vartijoina toimineet saksalaiset olivat kieltäneet omaisia tuomasta ruokaa vangeille, minkä seurauksena myös isoäitini Sortavalasta kotoisin ollut ortodoksi-isä menehtyi nälkään ja isoäitini ja myös isäni äiti jäi ns. punaorvoksi.
Viimeisin tieto isoäitimme ortodoksijuurista on, että hänen Ilja-niminen ja vanhasta Valamosta makasiinikauppoihinsa elintarvikkeita hankkinut isoisänsä on siunattu Sortavalan vanhalle hautausmaalle 22.10.1916.
Lisäys ed. kommenttiin: Kirjailija Juhani Aho oli mukana, kun Suomenlinnan lipputankoon kohosi Suomen lippu. Hän ei halunnut Suomenlinnan kasarmeissa viruvien vankien sumentavan iloaan ja vältti siksi katsomista vankileirien suuntaan, joissa virui myös kieltämättä valtiorikoksen tehnyt ja aseeseen tarttunut isoäitini isä.
Juhani Ahon mietteitä Helsingistä 26.4.1918:
”Armeliaisuus tietysti tarkoittaa kärsiviä ja nälkäkuoleman partaalla olevia yleensä. Se tarkoittaa lapsia, kaikkien lapsia, kaikkein punaisempiakin, ja sen täytyy saada heitäkin tarkoittaa, äitien ja isien rikoksiin katsomatta. Ja vaikka apua tarvitsevien ja avun saaneiden joukossa olisi puhtaasti rikollisiakin, kaikkein punaisimpiakin, niin ei heitäkään saa yhteiskunnan oman arvonkaan vuoksi päästää nälkäkuolemaan.
Jos punaisuuden hävittämiseksi tästä kansasta ei ole muuta keinoa kuin sillä hiljaisella tulella polttaminen, jota on nälkään näännyttäminen, niin ei se täältä silläkään tavalla häviä. Ja jos ei pahojen töiden velkaa kyetä muulla tavalla perimään, niin jääköön se ennemmin perimättä. Juuri näin kasvatetaan Suomeen uusi punainen kauhu.”
Ari Pasanen.
Väitteesi Lutherista ja luterilaisesta opista ovat
huonojen historiatietojen kutomaa fantasiaa.
Tutustu nyt vaikka kirkkohistoriaan ja laske ensimmäsieksi montako ruumista ja raiskattua naiskohtaloa uudestikastajat saivat aikaan Münsterissä.
Luterilaisten mieleen ei silti tulisi koskaan väittää, että kaikki uudestikastajat ovat murhaajia ja raiskaajia.
Keneltäkään 1500-luvun ihmiseltä ei tule vaatia 2000-luvun yhteiskunnan arvoja ja näkemyksiä, oli hän anabaptisti, luterilainen tai katolilainen.
Siis olenko nyt sitten vielä lukutaidotonkin Jorma Ojalan mielestä, sano nyt mikä väitteistäni on ”fantasiaa”, selkeällä suomen kielellä kerro??
Mitä olen sanonut niin on yksinkertaisesti että kun Luther ja kump tekivät ja kirjoittivat sellaista mistä jokainen tervejärkinen ymmärtää ettei ne voi olla Jumalasta, niin kun sen huonon hedelmän yhdistää Jeesuksen Sanoihin:
15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? (Matt.7)
Niin ei voi ottaa mitään heidän opetuksistaan. (muk.luk. vanhurskautus, lapsikaste, uudestisyntyminen jne…)
Se että sanot uudestikastajien tehneen jotain niin olenko tuonut heidän oppejaan esille, nimeä yksikin sellainen??
Kaiken olen tuonut Raamatusta mihin olen vedonnut.
Wikipedian teksti Saksan 1500 -luvun talonpoikaisodista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Talonpoikaissota
Ei mikään ihmisen kehittämä ja organisoima ja ylläpitämä liike kestä ehjänä ja yksimielisenä 2000 vuotta olkoon alkuperältään miten jumalallinen hyvänsä.
Kirkko rämpii eskatologisessa aukossa ja tätä ylläpitää se tosiasia että yksi sukupolvi ihmisiä kuolee aina suht. lyhyessä ajassa eikä ehdi aukkoa tarpeeksi ihmetellä ja automaattinen lapsikaste turvaa jatkuvuuden – toistaiseksi.