Mediatiedote 7.2.2016 klo 15 / kirkolliskokousvaalit 9.2.
Evankelis-luterilaista kirkkoa viime vuosina ravistelleet eroaallot ovat useimmiten liittyneet ihmisten väliseen yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon. Muussa yhteiskunnassa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoajattelu on jatkuvasti vahvistunut, mutta kirkko ei ole onnistunut riittävän tarmokkaasti puuttumaan niihin rakenteisiinsa, jotka ylläpitävät ja legitimoivat myös syrjintää.
Vaikka kirkon pappeus on jo 30 vuotta ollut sukupuolesta riippumaton, kysymys jakaa kirkkoa yhä. Kirkossa toimii vahvan jalansijan saavuttaneita lähetys- ja muita järjestöjä, jotka vastustavat naisten pappeutta ohjelmallisesti. Tämä ylläpitää ja uusintaa kielteisiä asenteita ja käytännössä antaa tilaa naisten syrjinnälle.
Viisi järjestöä suhtautuu torjuvasti myös samasukupuolisiin parisuhteisiin ja ilmoittaa, etteivät ne palkkaa tällaisissa suhteissa olevia. Lähetystyössään ne levittävät ”jyrkän homovastaisia oppeja”* ja muun muassa opettavat homoseksuaalisuuden olevan ”esimerkki siitä pahuudesta, jota ilman Jumalaa elävä ihminen harjoittaa ja joka lopulta vie hänet tuhoon”**. Tällaisen opin levittäminen on haitallista ja vaarallista erityisesti maissa, joissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema jo ennestään on huono.
Vuonna 2014 syrjintää harjoittavat lähetysjärjestöt saivat toimintaansa kirkollisveroina koottuja varoja ja seurakuntien kolehteja yhteensä reilut 10 miljoonaa euroa.
Koska järjestöjen toimijoilla on kirkon toiminnassa ja hallinnossa (muun muassa kirkolliskokouksessa) vahva asema, kirkko on toistaiseksi ollut kokonaisuutena kykenemätön puuttumaan näihin ongelmiin. Julkisoikeudellisena toimijana kirkon tulisi noudattaa myös yhdenvertaisuuslakia, joka velvoittaa sitä puuttumaan millä tahansa perusteella tapahtuvaan syrjintään viipymättä ja edistämään yhdenvertaisuutta aktiivisesti.
Syrjinnän tunnistamiseen ja purkuun kirkkoa kannustaa myös Luterilaisen maailmanliiton linjaus*** sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta. Linjauksen mukaan ”epätasa-arvoa luovia rakenteita on tarkasteltava erikseen, vaikka ne ovat yhteydessä toisiinsa erilaisina vallan akseleina”. Tätä tulee linjauksen mukaan tehdä avoimesti ja tosiasiat tunnustaen.
Allekirjoittaneet Tulkaa kaikki -liikkeen kirkolliskokousvaaliehdokkaat kehottavat kaikkia kirkon toimijoita tähän työhön. Ehdokkaat tekevät parhaansa sen puolesta, että kirkko uskaltautuisi tarkastelemaan myös vakiintuneisiin rakenteisiinsa sisältyviä syrjintää tuottavia, ylläpitäviä ja vahvistavia seikkoja yhdessä kaikkien asianosaisten kanssa. Näkökulma tulee kuitenkin siirtää syrjinnän harjoittajien oikeuksista syrjinnän kohteiden kärsimykseen ja heidän oikeuteensa elää vapaina syrjinnästä, hyväksyttyinä ja arvostettuina. Tämä on tärkeää myös koko lähetystyön tulevaisuuden turvaamisen kannalta.
Tulkaa kaikki on kirkon uudistusmielisten liike. Helsingin hiippakunnassa se on asettanut täydet listat ehdokkaita kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaaleihin, jotka pidetään 9. helmikuuta. Kirkolliskokous on kirkon ylin päättävä elin.
Median edustajat ovat tervetulleita vaalivalvojaisiin Hotelli Arthuriin, Vuorikatu 19, Helsinki, 10. helmikuuta klo 17 alkaen.
Lisätietoja ehdokkailta:
Johanna Korhonen
Samuli Korkalainen
Katri Korolainen
Susanna Airola
Sami Ojala
Eppu Rantala
Anna-Maria Soininvaara
Heikki Hiilamo
Kaisa Heininen
Tarja Kantola
Marianna Saartio-Itkonen
Ulla Kosonen
Pirkko Kotila
Sonja Alanko
Jaana Hallamaa
Wiking Vuori
Matti Nokela
Anna Munsterhjelm
Leea Halmetoja
Sari Roman-Lagerspetz
Veronica Saarela
Jukka Rakemaa
Hanna Mithiku
Jaakko Weuro
Lähteet:
*ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston raportti Kansanlähetyksen toiminnasta Etiopiassa, 2014
** Medialähetysjärjestö Sanansaattajien verkossa jaettava radio-opetus, kouluttajana Jukka Norvanto.
*** Luterilaisen maailmanliiton Linjaus sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta 2013, kirkkohallituksen tilaama suomenkielinen käännös 2015
Pidin selvänä että kysymys on oletuksesta koska sinulla ei ole mitään todisteita että järjestöt eivät ole toimineet sen mukaan mihin ovat sitoutuneet. Mutta ehkä olenkin väärässä ja sinulla onkin? Jään odottamaan todisteita.
En väittänyt mitään järjestöjen toiminnasta sinänsä. Kirjoitin, että kirkon pitäisi edellyttää niiltä sopimuksen mukaista toimintaa. Muilla tähän keskusteluun osallistuvilla saattaa olla kaipaamaasi tietoa.
Juhani Ketomäki & Martti Pentti
Ensisijainen vastuu valvoa noudattavatko kirkkomme lähetysjkärjestöt kirkon lähetysstategiaa oli vuoden 2015 loppuun kirkon ulkoasian neuvostolla. Kirkon ukoasian neuvoston kanta on siis ollut virallinen kanta ja muiden kannat ovat oletuksia.
Kirkon ulkoasian neuvosto on asetaanut toimikaudeksi 2015 -2018 Kirkon lähetystyön toimikunnan. Kirkkohallituksen ulkomaan-osaston alaisuudessa toimii Kirkon lähetystyön keskus.
Yksikään edellä mainitussta tahoista ei ole moittinut yhdenkään lähetysjärjestöistämme toimvan kirkon lähetystrategian tai muiden kirkkomme yhteistän päätösten vastaisesti. Vastakkaiset kannat ovat siten oletuksia.
Anteeksi kirjoitusvirheet joita jäi tekstiin turhan monta 🙁
Sitähän tässä yritin selittää. Martti Pentin olettamuksesta ovat kulloinkin vallitsevan muodin mukaisia.
Kirkolliskokousehdokkaisiin voi tutustua alla olevasta linkistä.
http://ehdokasgalleria.evl.fi/ehdokasgalleria2016/
Sallittaneen kopioida tähän käsittääkseni tämänkin blogin ”pää-äänenkannatajan” Johanna Korhosen kertomus siitä, miksi hän haluaa kirkolliskokousedustajaksi ja myös hiippakuntavaltuustoon.
”Miksi olet asettunut ehdolle kirkolliskokousvaaliin?”
” Mielelläni jatkan niitä myönteisiä kehityskulkuja, joita viime kaudella saimme alkuun. Kirkon kehittäminen rakkauden, myötätunnon ja välittämisen yhteisöksi on mahdollista. Kirkolliskokouksen oman toiminnan järkeistäminen on mahdollista. Kirkossa vajavaisena yhteisönä on niin paljon hyvää – vahvistetaan sitä samalla, kun autamme kirkkoa vieroittautumaan vanhoista synneistään. Naisten ja homojen syrjinnän on loputtava, ja esim. kaikkien avioliitot on tunnustettava yhdenvertaisiksi.”
” kun autamme kirkkoa vieroittautumaan vanhoista synneistään”
Mitähän tuo mahtaa tarkoittaa? Mitä nuo kirkon synnit ovat? Synti- sanan käyttäminen tässä yhteydessä on erikoista, kun yksilöihmisten kohdalla synti-sanaa vieroksutaan lähes kokonaan.
Tein mielenkiintoisen havainnon. Espoon hiippakunnan pappisehdokkaista kukaan ei edustanut TK-liikettä. Helsingin hiippakunnan pappisehdokkaista sitä vastoi 9 (nopean laskun jälkeen) ilmoitti olevansa ehdolla TK-liikkeen listalla.
Ps. Ehkä se johtuu siitä, että Espoon hiippakunnassa on vain kaksi valitsijayhdistystä Kevään kirkko ja Yhteinen kansankirkko, mutta ei Tulkaa kaikki yhdistystä.
Espoon hiippakunnassa joitakin Tulkaa kaikki -liikkeen aktiiveja on ehdolla Kevään kirkon listoilla.
Usein kirkot ja uskonnolliset yhteisöt torjuvat niihin kohdistuvan, ulkoapäin tulevan kriittisen eettisen arvioinnin sillä perusteella, että uskonnollisten yhteisöjen sisäisiä asioita (esim. naisten asemaa, vähemmistöjen asemaa jne.) ei saisi arvioida kriittisesti ulkoapäin. Kriittinen arviointi pitäisi jättää uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvien itsensä tehtäväksi.
Toisaalta sitten kirkossa samanaikaisesti kuulee hyvin paljon sellaista puhetta, että kirkossa ei pitäisi niinkään puhua eettisistä kysymyksistä (esim. kirkon sisäisistä eettisistä epäkohdista), vaan uskon asioista, koska ne ovat kirkon ydinkysymyksiä, toisin kuin eettiset kysymykset. Eettisistä kysymyksistä kun puhutaan niin paljon yhteiskunnassa, ja niistä on niin helppo puhua, kun taas uskon asioista puhuminen on kirkon tehtävä.
Yhteiskunta siis hoitakoon etiikan (paitsi että ne eivät saa puuttua uskonnollisten yhteisöjen sisäisiin eettisiin asioihin, koska niitä ei saisi arvioida ulkoapäin, eli yhteiskunnasta käsin), ja kirkko taas keskittyköön uskon asioihin, eikä etiikkaan (esim. omiin eettisiin ongelmiinsa), koska eettiset kysymykset eivät ole kirkon ydinkysymyksiä.
Uskonnollisten yhteisöjen sisäisiä eettisiä asioita ja ongelmia ei siis saisi oikeastaan arvioida kriittisesti sen enempää ulkopuolelta käsin kuin sisäpuoleltakaan käsin. Ulkopuoliset eivät saa arvioida niitä koska ne ovat uskonnollisten yhteisöjen sisäisiä asioita ja niiden käsittely kuuluu näihin yhteisöihin kuuluville. Mutta kirkkojen jäsenetkään eivät kuitenkaan saisi puhua niistä kriittisesti, koska ne eivät ole kirkon ydinkysymyksiä, ja sitäpaitsi niistä puhuminen ja niihin puuttuminen hajottaa kirkon ykseyttä, repii ihmisten välisiä suhteita, aiheuttaa riitoja, epäluottamusta, ja huonontaa kirkon mainetta ulospäin jne.
Niitä, jotka ovat puuttuneet naisten ja seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjen asemaan tai pappien harjoittamaan lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön on syytetty kirkon hajottamisesta ja kirkon maineen mustamaalaamisesta (tällaisia syytöksiä esitettiin katolisessa kirkossa, josta kertoo mm. uutuuselokuva ”Spotlight”). Niitä vl-liikkeen jäseniä, jotka ovat puuttuneet ehkäisykieltoihin, naisten ja lasten asemaan ja hoitokokouskäytäntöihin on syytetty yhteisön hajottamisesta (esim. Johanna Hurtig vl-liikkeessä).
Rotusyrjinnän vastustaminen on repinyt Kristuksen ruumista monissa kristillisissä yhteisöissä. Rotusyrjinnän vastustaminen on hajottanut ihmisten välisiä suhteita ja johtanut epäluottamukseen ja riitelyyn.
Niin paljon helpompaa olisi jättää eettiset asiat niin kuin ne ovat tähänkin asti olleet. Ainakin jos itse kuuluu sellaiseen ryhmään, jota itseään (tai läheisiä), ei kohdella huonosti.
Miksi ei siis vain pidetä esillä sitä mikä yhdistää, eli sitä, että Jeesus pelastaa meidät vain uskon, ei tekojemme tähden? Miksi puhua ikävistä ”yksittäisistä asioista” kuten kirkon sisäinen syrjintä, lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, hengellinen väkivalta, tai siitä, että kirkon lähetystyössä nuorille opetetaan, että homoseksuaalisuus on osoitus vääristyneisyydestä, ja että kristittyjen homoseksuaalien tulee luopua sukupuolielämästä ja perheiden perustamisesta, paitsi jos eheytyvät heteroiksi jne.?
Itse kuulun TK-liikkeen toimintaryhmään ja olen myös allekirjoittanut sen kirjoituksen josta tässä nyt keskustellaan. Valmistelin kirjoitusta yhdessä Johanna Korhosen kanssa.
Mielestäni Kristuksen kirkko kuuluu kaikille. Myös ne, jotka suhtautuvat kielteisesti naispappeuteen, homoseksuaalisuuteen, ja samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin ja sukupuolineutraaliin avioliittoon, ovat kanssakristittyjä ja lähimmäisiä. Pelastus ei riipu näistä asioista.
Eettiset asiat liittyvät kuitenkin uskon asioihin esim. siinä mielessä, että syrjintä ja epäoikeudenmukaisuus voi karkottaa ihmisen uskosta ja seurakuntayhteydestä. Tiedän näin monien kohdalla käyneenkin. Uskoa, toivoa ja rakkautta ei siis pidä kääntää toinen toisiaan vastaan, tai sivuuttaa joku niistä vetoamalla toiseen, tai oikeuttaa epäoikeudenmukaisuutta, rakkaudettomuutta tai syrjintään puuttumattomuutta sillä, että ”kristinuskon ydinkysymys ei ole rakkaus vaan usko”.
Usko, toivo ja rakkaus eivät uhkaa toinen toisiaan, ja vastustan sellaisia ajattelutapoja, joissa ne asetetaan toinen toistaan vastaan. Ne kuuluvat yhteen ja itse haluan pitää ne yhdessä. Ja tämän takia vastustan joidenkin ihmisten syrjintää, siitäkin huolimatta että myös ne, jotka syrjivät, ovat Jumalan rakastamia ja pelastettuja ihmisiä.
Asian ydin on siinä, että kaikkea, myös etiikkaa lähestytään rististä käsin.
Herra itse on kärsimystemme kanssakulkija eikä meiltä mitään puutu, kun meillä on Herrassa iankaikkinen elämä. Niinpä palvelemme lähimmäistämme siksi että hän saa siitä iloa, emme siksi että saisimme siitä itse jonkin palkinnon.
Kun Jumala loi ihmisen kaltaisekseen, hän tarkoitti että ihminen edustaisi luojaansa hänen luomakunnassaan ja palvelisi häntä vallitsemalla muita luotuja. Että ihminen ohjaisi maailmaa pyhyydessä ja vanhurskaudessa sekä tekisi ratkaisunsa sielun vilpittömyydessä.
Mutta paholainen sai omalla kavaluudellaan ihmisen lankeamaan ja kuolema tuli ihmisen osaksi.
Kun Jumala loi kaltaisensa ihmisen mieheksi ja naiseksi, hän tarkoitti että he yhtyisivät toisiinsa, lisääntyisivät ja levittäytyisivät yli maan. Levittäytymällä kaikkialle luomakuntaan ihminen voisi toteuttaa Herralta saamaansa palvelutehtävää kaikkialla luomakunnassa.
Mutta lankeaminen syntiin ei särkenyt ainoastaan ihmisen suhdetta luojaansa ja luojan luomaan luomakuntaan, vaan myöskin ihmisten suhteen toinen toisiinsa. Toinen toistensa palvelualttiiden sijalle tuli ns. kultainen sääntö: ”Älä lyö toista koska et itsekkään toivo tulevasi lyödyksi”. Tarvittiin siis laki, jotta me itsekkäät ihmiset emme turmelisi toisiamme enempää ja silti me sitä teemme.
Risti muuttaa jälleen kaiken. Vanha langennut Aatami asuu meissä edelleen, mutta Kristuksen sovitusveren tähden tahdomme tehdä hyvää vaikka teemmekin edelleen pahaa. Kristuksen sovitusveren tähden me myös annamme lähimmäisillemme anteeksi sen pahan, jonka itse saamme heiltä osaksemme.
Kristuksen sovitusveren tähden emme syrji ketään, saati kivitä, sillä kaikilla meillä on sama Herra ja kaikki me olemme syntiä tehneet. Kristus on meidät vapauttanut. Kristuksen tähden emme tahdo että yksikään hukkuisi syntiin, vaan tahdomme levittää pelastusta Jeesuksessa Kristuksessa. Synti sanotaan reilusti synniksi ja samoin se, että armo tulee osaksemme ilman omia ansioita.
”Usein kirkot ja uskonnolliset yhteisöt torjuvat niihin kohdistuvan, ulkoapäin tulevan kriittisen eettisen arvioinnin sillä perusteella, että uskonnollisten yhteisöjen sisäisiä asioita (esim. naisten asemaa, vähemmistöjen asemaa jne.) ei saisi arvioida kriittisesti ulkoapäin. ” Sari
Kyse on siitä, että tehdäänkö kriittistä tai muuta arviointia asiaperustein vai mutu-tuntemuksin, joita ei kyetä perustelemaan käytännön esimerkein.
Arvasin tyylistä että Johanna Korhonen on ollut mukana sitä kirjoittamassa. Jos olisit kirjoittanut sen yksin, ei se olisi noin hyökkäävä. Onko niin että te kirjoititte sen kahdestaan ja muut vain hyväksyivät?
Jukka Kivimäki kirjoittaa:
”Asian ydin on siinä, että kaikkea, myös etiikkaa lähestytään rististä käsin.”
”Ristiä” on myös toisinaan hyvä lähestyä etiikasta käsin. Ettei sorruta siihen mihin niin usein sorrutaan, eli kärsimyksen vähättelyyn – ja etenkin toisten ihmisten kärsimyksen vähättelyyn.
Krisntinuskon historiassa tästä on niin lukemattoman paljon surullisia esimerkkejä. Köyhille, sorretuille, orjille jne. jne. oli tapana sanoa esim. että: ”olet etuoikeutettu koska saat osallistua samanlaiseen kärsimykseen ja köyhyyteen kuin Jeesus”.
” Köyhille, sorretuille, orjille jne. jne. oli tapana sanoa esim. että: “olet etuoikeutettu koska saat osallistua samanlaiseen kärsimykseen ja köyhyyteen kuin Jeesus”.
Missä päin maailmaa on tuollainen tapa? Myös rikkaat ja hyvinvoivat saavat osansa kärsimyksestä. Se on ehkä toisen muotoista kuin käyhien kohdalla
Nykyajan suurin orjaryhmä ovat ihmiskaupan tms. kautta seksiorjiksi joutuneet naiset ja lapset. En usko, että kukaan kristitty sanoo heille, että he ovat osallisia Kristuksen kärsimyksiin.
Salme,
olen hankkinut itselleni tutkimuskirjallisuutta koska olen ollut kiinnostunut millä perusteilla kirkot ja kristityt ovat nähneet muun muassa orjuuden ja orjien kärsimyksen Jumalan tahdon mukaiseksi.
Keskeisin peruste näyttää olleen se, että kristittyjen kansojen oli lupa pakottaa ”barbaareja ja villi-ihmisiä” orjuuteen ja pkkotyöhön, jos he samalla käännyttäisivät heitä kristityiksi ja huolehtisivat heidän kuolemattomista sieluistaan. Tärkeintä oli kuolemattomien sielujen pelastaminen (eli mentiin evankeliumi ja usko edellä) ja eettiset näkökohdat olivat tämän ”ydinkysymyksen” rinnalla toisarvoisia.
Toinen peruste oli se, että kuten Jeesus, orjat oli ”valittu” kärsimään, ja tällä tavalla osallistua Jeesukseen kärsimykseen.
Orjuus ja rotujen erottaminen myös Raamatun mukaisena ”jumalallisena järjestyksenä” (Divine Institution). Tähän löydettiin perusteita paitsi Vanhasta myös Uudesta testamentista. Muun muassa Luther ja Calvin pitivät orjuutta itsestään selvyytenä.
Näitä juttuja olen lukenut aiheeseen liittyvästä tutkimuskirjallisuudesta, mm. Robin Blackburn: ”The American Crucible. Slavery, Emancipation and Human Rights” (Verso, 2011) ja Eve Darian-Smith: ”Religion, Race, Rights”(Hart Publishing, 2010)
Sari,
sanon ihan ystävällisesti, että ehkä sinun kannattaisi perustella asiat tämän päivän tilanteiden mukaan, eikä jatkuvasti vedota historiallisiin tapahtumiin, millä ei ole mitään tekemistä tämän päivän kristillisyyden kanssa. Tuollainen menettely vääristää mielestäni perspektiiviä kun keskustelemme tämän ajan ilmiöistä ja varsinkin kun keskustelemme kotimaan kirkon asioista.
Valitettavasti tämä ilmiö on myös nykypäivää lukuisissa uskonnollisissa yhteisöissä, ja myös meidän kirkossamme. Eettisiä asioita sivuutetaan vetoamalla siihen, että ne eivät ole kirkon ydinkysymys
Tarkoitin lähinnä sitä, että ne ongelmat, joita tuot esille historian saatosta, eivät ole tämän päivän ongelmia kuten esim. orjuus on nykyään seksiorjuutta, mutta en ole huomannut, että mikään kristillinen suuntaus vähättelisi sitä ja perustelisi Raamatulla, että se on oikein.
”kirkon lähetystyössä nuorille opetetaan, että homoseksuaalisuus on osoitus vääristyneisyydestä, ja että kristittyjen homoseksuaalien tulee luopua sukupuolielämästä ja perheiden perustamisesta, paitsi jos eheytyvät heteroiksi jne.? ” Sari
Jälleen kerran tuo väittämä vaatii perustelun. Missä maassa, mikä lähetysjärjestö ja milloin on noin opettanut? Tuollainen syytös ilman tarkkoja perusteluja on vain pahantahtoinen huhupuhe.
Salme,
Oletko tutustunut esimerkiksi Tosi Rakkaus Odottaa (TRO)-seksuaalikasvatukseen? Kirkon lähetysjärjestöistä viisi lukeutuu tätä seksuaalikasvatusta antaviin järjestöihin (Kansanlähetys, Kylväjä, SLEY, SLEF ja Sansa).
TRO:n mukaan kaikki seksuaalisuus miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuolella on syntiä ja Jumalan tahdon vastaista. Kristittyjen tulee pidättäytyä homoseksuaalisista suhteista. Ne, joilla on homoseksuaalinen orientaatio voivat hakea apua kristillisestä sielunhoidosta.
Kansanlähetys opettaa TRO:ta lähetystyössään esimerkiksi Etiopiassa ja tehnyt ”Strenghtening Youth” seksuaalikasvatusoppaan tätä työtä varten. Itselläni on tämä opas. Sinäkin voit sen tilata, samoin kuin myös TRO-oppaan, Kansanlähetyksen kautta.
Tässä myös linkki SLEY:n viimevuotiseen seksuaalieettiseen linjaukseen:
http://sley.fi/tiedote/28221/aarteet-kunniaan-%E2%80%93-sleyn-lausunto-perhe-ja-avioliittoetiikkaa-koskien
Kiitos linkistä Sari
Kirkon lähetystyö perustuu Raamattuun ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustukseen. Kirkkomme jokaisen lähetysjärjestön velvollisuutena on noudattaa omassa toiminnassaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustusta ja päätöksiä sekä toteuttaa kirkon hyväksymää lähetysstrategiaa ja sen toimintaperiaatteita.
Poiminta Sleyn kannaotosta:
”Kuitenkaan kirkolla ei ole oikeutta antaa lupaa siihen, minkä Raamattu kieltää. Kirkon tehtävänä on opettaa Jumalan sanaa ja sen opettajilla on vastuu jokaisesta jäsenestä. Se on julma äiti, jos se sallii lastensa elää tavalla, josta apostolit kadotuksen uhalla varoittavat. Kutsumme kaikkia rukoilemaan kirkkomme puolesta ja seuraamaan niitä, jotka ohjaavat Raamatun mukaiseen elämäntapaan. Kirkon jäseninä meidän tulee rukoilla sen uudistusta.”
Voisiko yksikään kirkkomme lähetysjärjestösitä opettaa asiasta jotain muuta? Ei voisi koska silloin järjestö toimisi vastoin sopimusta johon on sitoutunut.
Myös tämä vastaa täysin kirkolliskokouksemme vahvistamaa oppia:
”Rakkaudessaan Jumala on antanut syntiin langenneen maailman keskelle sanansa, pyhän Raamatun, ohjaamaan oikeaan suuntaan. Se vie meidät Kristuksen luo ja lahjoittaa meille anteeksiantamuksen. Raamattu osoittaa myös sen tien, jota Jumalan lunastamat kulkevat tästä maailmasta tulevaan, ja opettaa erottamaan toisistaan oikean ja väärän. Tällä tiellä jokaista Jumalan omaksi kastettua kutsutaan jatkuvaan taisteluun omaa syntiä vastaan ja päivittäiseen uudistumiseen. Tämän jatkuvan uudistumisen kanssa eivät sovi yhteen seksisuhteet samaa sukupuolta olevien kanssa (1. Kor. 6:9–11), eikä esivallan säätämä laki tee syntiä sallituksi. Samalla on syytä säilyttää mielessä oikea järjestys. Mikään oikeakaan elämäntapa ei tee syntisestä pyhää Jumalan edessä, vaan siihen tarvitaan Jumalan lahjoittama armo ja anteeksiantamus. Ensin on Kristus ja syntien anteeksiantamus, vasta sitten on oikea elämäntapa ja jatkuva uudistus. Missä tämä järjestys sivuutetaan, langetaan moralismiin ja tekopyhyyteen. Lisäksi on erityisesti meidän aikanamme syytä opettaa laajasti koko perhe- ja seksuaalimoraalia, jota tarvitsevat niin lapset ja nuoret kuin vanhemmatkin. Ohjeissaan hyvä Luoja on antanut meille aarteen, jonka arvoa emme ole osanneet tarpeeksi osoittaa opetuksellamme ja elämällämme.”
Vuonna 2010 tehty opillisesti ehkä ambivalentti päätös ei kirkkomme varsinaista, jo aiemmin vahvistettua oppia muuksi muuttanut. Varsinainen ratkaisuhan koski käytännön järjestelyjä, jonka ohella todetiin ettei kirkon jäsenten keske vallitse opista täyttä yksimielisyyttä. Kirkko siis nimenomaisesti ei ottanut samaa sukupuolta olevien välisiin parisuhteisiin hyväksyvää kantaa, vaan päätyi ohjeistamaan pastoraalista kohtaamista.
Jukka jo ennätti ottamaankin kantaa Sarin kommenttiin. Voin allekirjoittaa Jukan kommentin, niin vältyn asian toistamiselta.
Mielestämi TRO on ihan Raamatun opetuksen mukaista. Ken voi sen itseensä soveltaa niin hyvä. Kaikessa opetuksessa tulee olla raamatullinen ideaali, mutta on päivän selvää, että emme pysty aina noudattamaan Raamatun antamaa mallia. Silti kelpaamme Jumalalle armon kautta.
En katso, että parempi malli olisi opettaa Raamatun opetuksenkin vastaisia, kaiken sallivia seksuaalisuhteita muorille tai aikuisille maassa, jossa on laaja HIV ongelma, ja jonka parissa ko. lähetysjärjestö tekee terveydenhoitotyötä HIVin vähentymiseksi. Irrallisista seksisuhteista pidättäytyminen on yksi keino välttyä saamasta tartuntaa.
Antamasi esimerkki ei osoita mielestäni syrjintää, josta toistamiseen syytätte.
Kansanlähetyksen kehitysyhteistyöavusta tehtiin taannoin kantelu julkisesti HS-lehdessä. Kirjoittaja oli Sari Roman-Lagerspetz. Sen johdosta silloinen yhteistyöministeri Haavisto aloitti tutkimuksen, mutta tutkimuksen mukaan mitään syrjintää seksuaalivähemmistöjä kohtaan ei ollut tapahtunut. Siihen liittyen linkki.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/%C2%94kansanlahetys-ei-toiminut-valtionavustuspaatoksen-vastaisesti%C2%94/
Linkkiä etsiessäni eteeni aukesi sivu, jossa Ranneliike.net toistaa samaa syytöstä vielä lokakuussa 2015. Kerran liikkeelle laitetut huhut näyttävät elävän omaa elämäänsä senkin jälkeen kun huhuilta on jo katkaistu siivet valtion virallisen tarkistuksen tuoman raportin kautta.
Salme,
Ulkoministeriö teki seurantamatkan Etiopiaan keväällä 2014 ja matkaraportin mukaan Kansanlähetyksen uskonnollinen julistus edustaa ”hyvin jyrkkää ja kielteistä suhtautumista homoseksuaalisuuteen”. Ulkoministeriön tukemassa hiv/aids-kehitysyhteistyöhankkeessa (jossa uskonnollinen toiminta on kiellettyä), ei kuitenkaan tapahtunut suoranaista syrjintää. Raportin mukaan välillisen syrjinnän mahdollisuus kuitenkin on, ja raportissa edellytettiin että Kansanlähetys pyrkii tehokkaammin erottamaan uskonnollisen työn ulkoministeriön tukemasta kehitysyhteistyöstä.
Asiaan liittyvä juttu Suomen Kuvalehdessä 4.9.2015 (nro 36/2015) otsikolla ”Ulkoministeriö rahoittaa homovastaista järjestöä”.
Sari,
onko mahdollista, että sinulla on jäänyt huomiomatta se, että KL on saanut valtion taholta vapauttavan päätöksen KLään kohdistettujen syrjintäsyytösten osalta?
Aiemmin Jukka Kivimäki kommentoi, että mikään kirkon elin ei ole havainnut KLn sen enempää kuin muidenkaan syrjinnästä syytettyjen lähetysjärjestön harjoittavan syrjintää.
Salme,
kopioin tähän aiemman viestini:
Ulkoministeriö teki seurantamatkan Etiopiaan keväällä 2014 ja matkaraportin mukaan Kansanlähetyksen uskonnollinen julistus edustaa “hyvin jyrkkää ja kielteistä suhtautumista homoseksuaalisuuteen”. Ulkoministeriön tukemassa hiv/aids-kehitysyhteistyöhankkeessa (jossa uskonnollinen toiminta on kiellettyä), ei kuitenkaan tapahtunut suoranaista syrjintää. Raportin mukaan välillisen syrjinnän mahdollisuus kuitenkin on, ja raportissa edellytettiin että Kansanlähetys pyrkii tehokkaammin erottamaan uskonnollisen työn ulkoministeriön tukemasta kehitysyhteistyöstä.
Asiaan liittyvä juttu Suomen Kuvalehdessä 4.9.2015 (nro 36/2015) otsikolla: ”Ulkoministeriöä rahoittaa homovastaista järjestöä”.
Sari, kiitos vastauksesta.
Olen ottanut kommentteja kirjoittaessani huomioon ulkoministeriön antaman kokonaisraportin. Siinä ei kuitenkaan syytetä Kansanlähetystä syrjinnästä. Nythän tuo ko. KL-projekti on loppunut vuoden 2015 lopussa.
Huomasin myös sen, että sekä Suomen Kuvalehti, että muutama muu sanomalehti uutisoivat aiheesta negatiiviseen sävyyn, ikäänkuin syrjintää kuitenkin olisi jossain muodossa harrastettu. Sanavalinnoilla asia saadaan näyttämään halutun kaltaiselta ja siten heittämään varjoa syytöksen kohteen ylle.
Ulkoministeriön tukema kehitysprojekti on tosiaan päättynyt vuoden 2015 lopussa.
Uskonnollinen julistus kuitenkin jatkuu, eli justiinsa se julistus, josta ulkoministeriö oli sitä mieltä, että se tulee ehdottomasti pitää erillään kehitysyhteistyöstä, jotta kehitysyhteistyössä vältytään syrjinnältä.
Kyllä, lähetystyö jatkuu raamatullisella perustalla, niin että myös etiopialaiset saavat kuulla evankeliumin Jeesuksesta, joka sovitti heidänkin syntinsä ja myös etiopialaisilla on mahdollisuus kokea vapaus syntitaakoistaan ja päästä Jumalan lasten iloon. Vaikka lähetysmäärärahoja onkin vähennetty tai otettu pois (lähinnä TK-liikkeen toiminnan seurauksena) niin Jumalan valtakunta menee eteenpäin myös Etiopiassa kun evankeliumi saavuttaa heidät. Kiitoksen arvoista on myös se, että muutamat seurakunnat ovat palanneet entisille linjoille ja myöntävät lähetysmäärärahoja myös niille järjestöille, joita esim. jotkut TK-liikkeen edustajat ovat syyttäneet syrjinnästä.
Ehkä seurakunnissa huomattiin, että määräarhojen jakoperusteiden muuttamiselle ei löytynyt perusteltuja syitä ja että poistamisen kautta seurakunnat syyllistyisivät jäsentensä syrjintään, kun eivät ottaisi huomioon kunkin lähetysjärjestön seurakuntalaisten keskuudessa olevia kannatussuhteita.
Nyt sitten vain odotamme, ketkä tulevat valituiksi seuraavaan kirkolliskokoukseen edustajiksi. Olkoot he sellaisia, joille kirkon ykköstehtävä, julistaa evankeliumia Jeesuksesta syntien sovittajana, on ykkössijalla heidän tehdessään päätöksiä koko kirkkoa koskien. Kun ”hevonen on valjastettu vaunujen eteen” eikä päinvastoin, niin matka etenee oikein. Voisi kai sanoa, tehdään matkaa evankeliumi edellä.
”Olkoot he sellaisia, joille kirkon ykköstehtävä, julistaa evankeliumia Jeesuksesta syntien sovittajana, on ykkössijalla heidän tehdessään päätöksiä koko kirkkoa koskien.” Määrittelikö Jeesus tehtävänsä vain syntien sovittamiseksi? Eikö Hän saarnannut myös epäoikeudenmukaisuutta vastaan ja Jumalan tahdon toteuttamisen puolesta omana aikanaan. Se on uskoakseni esikuva meille, jotta tekisimme samoin omana aikanamme. ”Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan: — Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.
Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: ’Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.'”
Martti,
jos luet edellisen kommenttini viimeisen lauseen uudelleen, niin ymmärrät, mitä tarkoitan.
”Voisi kai sanoa, tehdään matkaa evankeliumi edellä.” Ilmaisu on vaikeaselkoinen. Ymmärrän sen tarkoittavan, että kirkossa tulisi arvioida kaikkia valintoja ja päätöksiä evankeliumin julistamisen kannalta. Näin se varmaan onkin. Halusin sanoa kantanani, että evankeliumi on laajempi kuin sanoma iankaikkisesta pelastuksesta. Se tarkoittaa myös pelastusta tässä ajassa synnistä ja sen seurauksista. Maanpäällisen onnelan rakentaminen ei ole mahdollista eikä se ole kirkon tehtäväkään, mutta sanoma ihmisiä rakastavasta Jumalasta tuskin menee perille, ellemme Jumalan kansana osoita rakastavamme ihmisiä jo tässä ajassa.
Martti.
”Se tarkoittaa myös pelastusta tässä ajassa synnistä ja sen seurauksista” Olen samaa mieltä. Jeesus sanoi. ”Joka uskoo minuun , se pelastuu” Tuo pelastus alkaa jo tässä ajassa, kuten sanoit.
Eikö sen, joka pelastuu, tule osallistua muiden pelastamiseen? Eikö armahdetun tule olla armollinen? Eikö vapahdetun tule antaa toisillekin vapaus? Saako tuomiosta päässyt saarnata tuomiota muille? – – – Näiden kysymysten pohtiminen on mielestäni tärkeää, ettei pyhitys muutu tekopyhyydeksi ja vanhurskaus omavanhurskaudeksi.