Tapasin jokin aika sitten erään seurakunnan luottamushenkilön. Tunsimme toisemme ja keskustelimme lyhyen tovin. Luottamushenkilö viittasi ajankohtaiseen keskusteluun ja totesi sitten huolestuneena: ”Kylläpä olemme kirkossa päästäneet asiat pahaan pattitilanteeseen”.
Pattitilanteella tuo kirkon tilanteesta huolestunut luottamushenkilö tarkoitti samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen tai siunaamiseen suhtautumista ja siihen liittyvää tilannetta. Hän jatkoi vielä kuvaamalla, kuinka yhteiskunnassa on tehty tiettyjä päätöksiä, mutta kirkossa asiaa ei ole kyetty ratkaisemaan.
Pattitilanne on tosiaan kuvaava ilmaus kirkkomme tilanteesta tuon asian suhteen. Ymmärrän toki, että asia ei ole yksinkertainen ja ymmärrän kirkon päätöksenteon muodolliset vaikeudet. Havahduin itse siitä, että kirkon luottamushenkilö oli hyvin perusteellisesti seurannut asioita ja myös huolissaan kirkkonsa tilanteesta.
Pattitilanteen purkamisesta on jo ollut esityksiä ja malleja. Ne ovat kuitenkin törmänneet hallinnolliseen päätöksenteon vaikeuteen mm. kirkolliskokouksessa. Nyt odotamme mielenkiinnolla, mitä piispat voivat tarjota pattitilanteen purkamiseksi.
Pattitilanne on siis se, että ns. sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan maassamme. Kirkossa asia tiedettiin, mutta sen tuloon ei kuitenkaan riittävän ajoissa kyetty varautumaan ja vastaamaan. Kirkossamme on kirkolliskokouksen päätöksellä hyväksytty ”Rukous samaa sukupuolta olevan parin kanssa ja puolesta”. Se oli minimi ja samalla maksimi, jonka kirkolliskokous pystyi hyväksymään.
Pattitilanne on myös siinä, että jotkut papit ovat pastoraalisen työnsä velvoituksena nähneet oikeaksi siunata ja vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja. Näin joidenkin piispojen ohjeistuksesta huolimatta ja siitä huolimatta, että asiaa ei ole päätetty kirkossamme. Muutamat papit ovat saaneet tuomiokapituleilta varoituksia ja jokin niistä on jo kumottu hallinto-oikeudessa.
Pattitilanne syntyy myös siitä, että melko suuri osa kirkon jäsenistä näkee oikeana ja myös kirkon palvelun kannalta tarpeellisena vihkiä kaikki parit. Monien kirkon jäsenten oikeustaju ja raamatuntulkinta ei ymmärrä, miksi kirkko ei tee niin. On toki paljon myös niitä, jotka näkevät toisin.
Kirkkomme tulisi nopeasti kyetä laukaisemaan syntynyt pattitilanne. Itse näen oikeana toimia kirkossa sovitulla ja päätetyllä tavalla. Samalla näen, että esimerkiksi Eila Helanderin kirkolliskokoukselle esittelemä malli voisi olla ratkaisu. Itse tulkitsen tuota mallia niin, että miehen ja naisen avioliiton rinnalle tulee samaa sukupuolta olevien liitto, mikä ei ole ”pois” miehen ja naisen liitolta. Helanderin malliin liittyi myös mahdollisen toimituksen toimittamisen omantunnonvapaus: Sen toimittaisivat vain ne papit, jotka haluaisivat sen tehdä.
Helanderin mallin toteuttamisen ongelmana jotkut näkevät sen, että tulisi kaksi avioliittomallia kirkkoon. Jotkut näkevät varmaan myös pelon ”perinteisen avioliiton” romuttumisesta. Samaa sukupuolta olevien avioliitto hyväksytään kirkossa jo yhteiskunnallisena ja juridisena asiana. Olisiko se mahdollista hyväksyä myös teologian ja hengellisen elämän pohjalta rakkauden tähden?
Toivo Loikkanen
Merkittävä luterilainen teologi, vuonna 2014 edesmennyt emeritusprofessori Wolfhart Pannenberg, kirjoitti joitakin vuosia siten, että kirkko, joka poikkeaa Raamatun normistosta homoseksuaalisen käyttäytymisen suhteen ja alkaa pitää homosuhteita avioliittoon rinnastettavana hyväksyttävänä yhteiselämän muotona, on kirkko, ”joka ei enää seiso raamatullisella perustuksella, vaan toimii Raamatun selkeää todistusta vastaan.” Pannenbergin mukaan ”kirkko, joka ottaa tämän askeleen, lakkaa olemasta yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen kirkko ja se olisi uskonpudistusta seuraavan luterilaisen kirkon loppu”.
Mielenkiintoinen tieto! Voitko, Harri, laittaa tiedon, missä Pannenberg näin kirjoittaa tai lausui.
Wolfhart Pannenberg: Beiträge zur Ethik, Vandenhoeck & Ruprecht, 2004.
Ts. ”Tällainen kirkko ei enää olisi evankelinen kirkko luterilaisen uskonpuhdistuksen traditiossa.”
Varmasti emeritusprofessori tietää mitä kirjoittaa.
Olemme kuitenkin Luterilainen kirkko, ja kaste ja ehtoollisen sakramentti ovat meillä edelleen luovuttamattomat, ja mitkä suoraan on johdettu Jeesuksen ristinkuoleman kärsimyksen aiheuttamisesta kiduttamalla ja sen seurauksista fyysisessä ruumiissa.
Harri Ahdesmäen ja Kosti Vasumäen kommenttien pohjalta pitää yrittää tutkailla Pannenbergin ajattelua ja asemoitumista kirkollisella ja teologisella kentällä. Arvostetun teologin näkemys on tärkeä, mutta ei kuitenkaan Jumalan sanaa.
Minun mielestä koko Raamattu on Jumalan sanaa.
Toivo, ajatteletko samoin vai mitä pidät Jumalan sanana?
Jumalan sana, Logos, on Kristus. Hänestä kertovat evankeliumit ja myös muut Raamatun kirjoitukset. Sakramentit ovat näkyvä sanaa ja välittävät Kristuksen ja armon. Saarna on Jumalan sanaa, sen julistamista, Kristuksen julistamista. Raamattu on Jumalan sanaa, se on sekä inhimillinen kirja että Jumalan ilmoitusta välittävä kirja tai kirjasto. Mikä ajaa Kristusta, on Raamatussa tärkeintä (Christus agere, Luther).
”Minun mielestä koko Raamattu on Jumalan sanaa.” Tämä sinänsä komea lausuma ei kerro aivan tarkkaan lausujansa raamattukäsityksestä. Äärimmäinen näkemys kai olisi sellainen, että jokainen Raamatun jae on tarkoitettu nykyajan kristitylle kirjaimellisesti totena pidettäväksi ja ohjeena noudatettavaksi. Tämä näkemys olisi mielestäni myös äärimmäisen ongelmallinen. Onhan Raamattu kuitenkin kokoelma hyvin erilaisia, eri arkoituksiin ja monella eri tyylillä kirjoitettuja teoksia.
Yksi kristitty veli lähestyi nuhteluviestillä ihan yksityisesti. Kiitin viestistä ja toivotin Jumalan siunausta! Olen kuulema ”repinyt lehdet Raamatusta”.
Koko soppa on keitetty vain yhtä tarkoitusta varten, jollei sitä käsitetä, niin kaikki yritykset pattitilanteen hoitamiseen epäonnistuvat. Keitos on kuohunut yli reunojen jo niin kauan, ettei kukaan muista mikä sen sai ylikuumenemaan. Tulta ei padan alta vähennetä, vaan jopa lisätään.
Pekka, Hieman kryptinen kommentti – eli mitä tarkoitat tuolla kommentin alulla? Mitä tarkoitusta varten soppa on mielestäsi keitetty? Ja kuka on keittänyt?
Tässä lisää pureskeltavaa : Kirkolla on yksi monopoli, jota ei ole muilla laitoksilla, tai vastaavilla toimijoilla Jos kirkko menettää sen, niin sillä ei ole mitään muuta vastaavaa tilalle. Tämä pattitilanne syö tehokkaasti kirkon arvovaltaa ja merkitystä kansan syvissä riveissä. Ristiriita monopolista luopumisen ja pattitilanteen purkamisen välillä on sietämätön. Siksi pattitilanne olisi nopeasti purettava, mutta monopolia ei voi samalla säilyttää.
Tämä kommentti on yhtä kryptinen kuin edellinenkin. Ehkäpä uusi aamu tuo selkeyttä. Sen odotuksessa nukkumaan. – Ja samalla toivoen, etteivät peurat aamuyöstä pistele poskeensa marja-aronioita.
Tulkitsenko väärin? Kirkolla on Pekka Pesosen käsityksen mukaan monopoli määritellä, mikä on Jumalan tahdon mukaista ja mikä syntiä. Jos avioliittokysymyksessä tehdään kompromissin kautta sovinto, kirkko luopuu yksinoikeudestaan olla oikeassa. Olenko lähelläkään oikeaa?
Kaikkea tekstiä ja puhettamme tulkitaan. Aika usein tulkinnan tehdään sen ”kielen”merkiysten mukaan, joka on itselle tutuin. Väärä tulkinta johtaa vääriin tulkintoihin, joten keskuseuiissa on tärkeää tarkistaa toiselta , joskus useampaan kertaan , mitä tarkoittaa mikin. Sanat ovat vain tunteittemme tulkkeja. Eikä kone välitä tunteitamme. Lukija tulkitsee tekstiä omien tunnekokemustensa valossa. Liittäen niihin omasta ”kielestään” omia merkityksiä, joita keskustelukumppanilla ei välttämättä ole.
Kirkolla ja pappeudella ei olisi mitään monopoloia, jollei sille olisi Jumalalta annettu valtuutus.
Papin työ on olla välittäjänä Jumalan ja ihmisen välillä. Ilman tätä monopolia ei kirkolla eikä papeiilla olisi mitään erityisempää asemaa, kuin millä tahansa maallisella yhteisöllä, tai laitoksella.
Kirkon ja pappeuden on sitouduttava tähän välittäjän rooliinsa. Muuten se menettää monopoliasemansa. Kirkolla ei ole mitään sellaista omaa merkitystä, joka ei nousis tästä monopoliasemasta. Kirkon vaikutusmahdollisuudet on sidottu välittäjän tehtävään.
Raamattua haluaisimme tulkita oman ”kielemme”merkitysten mukaan. Raamatulla on oma kielensä, joka avautuu evankeliumin kautta. Lukiessa on kyseltävä sitä, miten ja missä suhteessa asia on Vapahtajamme sovitustyön kannalta.. Silloin sen palaset loksahtavat kohdalleen. Raamatun on itse annettava selittää itseään. Muutoin olemme ansassa. Meille ei jää mitään mielekästä arvosteluperustetta siitä miten Raamattua tulee tulkita.
Yksinkertaisesti kyse on siitä onko kirkolla Jumalan sana vai ei. Jollei, niin kirkko on pelkkä laitos, ilman mitään jumalallista merkitystä. Sillä ei ole tarjolla silloin mitään sen enempää, kuin millä muulla vastaavalla toimijalla tahansa.
Nyt tietysti väitetään että Jumalan sanaakin pitää tulkita. Tulkinnan tarvetta ei yleensä ole silloin, jos asia käsitetään selvästi. Miksi siis pitäisi tulkita selkeää sanaa toisin, kuin se mitä siinä on?
Pekka, Kiitos hyvistä ajatuksistasi. Mitä kirkon sanomalla tai Raamatun sanomalla on annettavaa tähän kysymykseen, josta kirjoitin? Onko sinulle syntynyt Raamatun pohjalta siihen näkemystä?
”Papin työ on olla välittäjänä Jumalan ja ihmisen välillä.” Tuo ei ole tarkkaan ottaen ihan raamatullinen ajatus, kun tarkoitetaan kristillistä pappeutta. Kirjeessa Timoteukselle sanotaan: ”Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus.” Kirkon kutsumuksena on opastaa jäsenensä tähän välittömään yhteyteen Kristuksen kanssa.
Kiitos Pekka Pesonen kommenteistasi!
Tähän(kin) blogiin ja sen teemaan sopii hyvin seuraava Raamatun paikka:
Malakia 2:7.
Tuossa Mal. 2:7 kohdan lopussa sanotaan vanhan liiton papista, että ”hän on Herran Sebaotin sanansaattaja”. Näin on myös meidän Uuden liiton pappien kohdalla: Olemme Herran sanansaattajia, evankeliumin julistajia – mutta yksi on Välimies ihmisen ja Jumalan välillä, Kristus – kuten Martti hienosti kommentoi!
Seuraava on Raamatun lukijan näkökulma tuohon Raamatun kohtaan…
Herran Sebaotin papilta odotetaan – niin vanhan kuin uuden liiton aikana – tietoa ja opetusta Herralta – ei gallupeilta tai muuttuvilta ideologioilta.
Mikko Suni, Emme luterilaisina kristittyinä usko ”suoraan ilmoitukseen” vaan tukeudumme Raamatun ilmoitukseen. Niinpä itsekin pohdin avoimia asioita Raamatun ilmoituksen pohjalta käyttäen tietysti järkeäni ja muuta saatavilla olevaa tietoa. Julistan Raamatun evankeliumien pohjalta evankeliumia eli Kristusta ja uutta elämää hänessä.
Oliko kommenttisi viittaus jotenkin minun toimintaani pappina?
Toivo Loikkanen,
Luterilaisena kristittynä minulle on koko Raamattu Jumalan sana. Kaikki Jumalan lupaukset ovat edelleen voimassa niin myös Hänen tuomionsa, ja kerran Hän tulee iankaikkisesti tuomitsemaan kaikki.
Kiitin aikaisemmassa kommentissani Pekka Pesosta ja liittämäni Raamatun kohta liittyi niin hänen kommentteihinsa kuin tämänkin blogin teemaan. Jos kirkolle on annettu sanallinen ilmoitus ts. Raamattu, miksi hakea päätökset kirkon toimintaan muuttuvista ideologioista ja gallupeista? Raamatun äärellä ei kenenkään tarvitse tuntea epävarmuutta. Jumala on ilmaissut tahtonsa selvästi.
Papille on paljon annettu ja uskottu.
Kovin monen ei pidä pyrkiä opettamaan. Eikö siitä Raamattukin puhu?
Vastaatte itse toiminnastanne pappina Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan ja Hänen seurakuntansa edessä.
Mikko Suni, Vastaan ja vastaamme kaikki toiminnastamme Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan edessä. Ja toiseksi, kun viittaat mahdollisesti toimintaani ja opetukseeni, et tiedä siitä tiettävästi mitään. Joitakin saarnoja olen julkistanut kappeliseurakuntamme sivuilla ja joitakin tässä blogissa. Lienee vaikea etsiä peruskirkollisempaa ja perusluterilaisempaa julistusta ja opetusta kuin mitä itse harjoitan. Nämä kirjoitukset ovat sitten pohdintaa ja yhteisen tien etsimistä vaikeissa asioissa. Tämä riittäköön aiheesta vaikka ymmärrän sinun epäsuorasti osoittavan melkoista kyseenalaistamista toimintaani pappina.
Toivo Loikkanen,
minulle aikaisemmat bloginne ja mielipiteenne kyllä näyttäytyvät kaikkena muuna paitsi peruskirkollisena tai perusluterilaisena…sitäpaitsi ajattelunne ajaa teidät myös ennenpitkää ekumeeniseen paitsioon, toivottavasti ei kuitenkaan Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa.
Nähtäväksi jää…
Mikko Suni, Sitten meillä on erilainen käsitys perusluterilaisesta ja peruskirkollisesta julistuksesta. Itse toimin kolmen ekumeenisen tunnustuksen, tunnustuskirjojemme ja Raamatun pohjalta. Mikä lienee Sinun perustasi.
Luterilaisuus on osa protestanttisuutta. Mitä se tarkoittaa? Kriittistä ajattelua, opin ja käytännön koettelemista ja vääräksi havaitun vastustamista. Lutherin protesti ei voi olla lopullinen, koska ajat muuttuvat ja kaikenlainen tieto lisääntyy. Lutherin ja Melanchtonin kirjoituksiin takertuminen ei ole protestanttisuutta eikä luterilaisuuttakaan. Suuntaviitat löytyvät sieltä, mutta viitta näyttää suunnan kulkea eteenpäin, sen alle ei pidä asettua asumaan.
Toivo Loikkanen,
Kovin tunnutte varmalla pohjalla – ainakin omien sanojenne mukaan – olevan.
Eipä minun pohjaani ole ennen pappismiehen suunnalta kyseenalaistettu ellei sellaiseksi lasketa erään aikaisemmin tällä sivustolla kommentoineen ja hyvin agressiivisesti perinteisellä apostolisella virkakannalla olevia kohtaan toimineen pappismiehen julkinen helvetin tuomio minulle…
Toivoisin, että kun olette noin varmalla pohjalla niin ihan yhtä varmasti luottaisitte Jumalan sanaan tässä ”pattitilanteessakin”.
Viittasin aikaisemmin ekumeeniseen paitsioon. Mitä vastaisitte evankelis-luterilaisen kirkon pappina, kun eräs tuttavani kertoi perjantaina vaihtaneensa kirkkokuntansa ortodoksisuuteen? Voitteko nähdä sen, että Jumalan sanasta luopuminen aiheuttaa seurakuntalaisissa ahdistusta ja ”ulosvirtaa” kirkosta? Onko teillä oikeasti huoli seurakuntalaisten sieluista? Niiden, jotka ahdistuksessaan joutuvat jättämään kastekirkkonsa ja toisaalta niiden joita rohkaistaan elämään synnissä.
Tämä on teille pastorina kaksinkertainen kysymys. Kannattaisiko tuo aikaisemmin linkittämäni Malakian kirjan kohta ja kirjan sanoma laajemminkin papistolle ottaa todesta ihan henkilökohtaisestikin?
Toivo Loikkanen,
Mitä tulee minun pohjaani, niin Raamatun ja katekismuksen oppilaana haluan pysyä koko ikäni, Jumala minua siinä auttakoon!
Mikko, Hyvällä pohjalla olet, kun olet Raamatun ja katekismuksen pohjalla. Sitten kysymyksiin: 1)Huoli sieluista. Sitä hoidan palvelmalla pappina eli julistamalla evankeliumia, hoitamalla sakramentteja ja sielunhoidossa. Pyrin siihen, että evankeliumi on mahdollisimman lähellä ns. tavallista ihmistä ja hänen elämäänsä. 2)Ekumeeninen tilanne: On surullista, jos joku ei syystä tai toisesta koe kirkkoamme omakseen. Hyvä on kuitenkin se, jos tällainen ihminen siirtyy toiseen kristilliseen kirkkoon eikä jää kirkon ulkopuolelle. Ekumeniaan viittaaminen on tarpeen ja samalla hieman ”hassua”: Me olemme luterilaisina osa Kristuksen kirkkoa – näin ajattelen ja ajattelemme – mutta suurten kirkkojen näkökulmasta olemme osa kirkon jakautumista ja ”protestoijia”, kirkon yhteydestä pois lähteneitä. Toki meidät tunnustetaan kirkkojen joukkoon, mutta tuo edellinen on se perusasetelma vanhojen kirkkojen näkökulmasta.
No niin taas mentiin henkilökohtaisuuksiin. Syyllinen siihen valitettavasti olen. Herätin kysymyksen pappeudesta. Arvostan Toivo ihan oikeasti pohditaasi ja yritystä löytää ratkaisua kiistaan. pappeus on yksin vastuussa siitä mihin ratkaisuun päädytään. me muut emme ketään vihi, joten meitähän koko asian ei pitäisi koskea. Jollei asiaan liittyisi muita ja radikaalisti kaikkiin vaikuttavia tekijöitä.
Yksi sellainen on oppi ihmisestä Jumalan kuvana. Siinä kaksi erilaista, mies ja nainen sulautuu yhdeksi. Pysyen samalla kuitenkin eri persoonina. Joten opetus ihmisestä Jumalan kuvana alkaa ontua. Miehen ja naisen erilaisuus joudutaan syrjäyttämään. Erilaisuuden syvällinen käsittäminen on kuitenkin yksi hyvän ja rakkauden täyteisen avioliiton perusedellytyksiä. Monet avioliiton ongelmat jo nytkin johtuvat siitä että kuvitellaan toinen samanlaiseksi.
Toinen ongelma syntyy evankeliumin vääristymisestä. Synti aletaan käsittää vain ihmisen luontaisena heikkoutena ja hänet tulee hyväksyä sellaisenaan kirkossa. Tällöin vapahtajamme ristikuolemalla ei ole mitään ratkaisevaa merkitystä kristityn elämässä. Jumala käsitetään silloin hyvtahtoisena ukkelina pilven päällä, joka katsoo syntiä sormiensa välistä. Rakastaen ihimistä hänen heikkoutensa ja avuttomuutensa tähden.
Kolmas ongelma syntyy siitä, että Raamattu ei voi enää määritellä oikeaa ja väärää. Kaikki mikä yhteiskunta hyväksyy, niin sen perässä kirkonkin on mentävä. Jollei Raamatun sanomaan voida täysin luottaa, niin ei syntiäkään enää voi Raamatun perusteella määritellä. Jollei ole syntiä, niin ei tarvita siitä vapautusta , eikä vapautajaa. Jumalan Pojan rooli joutuu marginaaliin.
Tämän kaltaisia ongelmia syntyy väkisin, mikäli pattitilanne ratkaistaan yleisen mielipiteen mukaisena. Nämä ja monet muut kysymykset olisi ensin ratkaistava, ennenkuin patti voidaan puhkaista. En kyllä tiedä onko se edes mahdollista.
Aikuskasvatustieteitä opiskellessani Tampereen yliopistolla törmäsin tarkkaan suunitelmaan, jonka tavoite on kirkon arvovallan romuttaminen. Suunnitelma on niin hyvin laadittu, että se on lähtenyt kuin lumipallo kierimään rinnettä alas. Minua hämmästyttää tässä eniten se, miten kirkon työntekijät ovat innolla romuttamassa kirkkoa. Tajuamatta ollenkaan että ovat toteuttamassa hienoa sunnitelmaa. Jossa homoseksuualisuutta käytetään välineenä koko kulttuurin muutoksessa. Muutoksen esteenä on kirkko,Joka pitää yllä kristillistä kulttuuriamme. Tämän kulttuurin tieltä raivaaminen on nyt hyvässä vauhdissa.
Kirkkoa ei voi tuhota ulkoapäin. Niissä yrityksissä kirkko on aina vahvistunut. Tuomalla kirkkoon tämän pattitilanteen, onnistutaan siinä, missä aikaisemmin on epäonnistuttu. Hämmästyttävää on nyt seurata millä tarkkuudella kaikki se on toteutunut ja tullaan toteuttamaan. Eikä kirkko kykene millään keinolla estämään tulevaa kehitystä.
Pekka, Nyt kirjoitat selvää asiaa ja hyviä näkemyksiä tai kysymyksiä. Niihin kommenttejani: 1)Ihminen Jumalan kuvana: Ihmisten yhdenvertaisuuden hyväksyminen ei tarvitse romuttaa ajatusta miehistä ja naisista ja siitä, että eri sukupuolet muodostavat ihmisen/ihmisyyden. 2)Synti pitää edelleen tunnistaa eikä sitä pidä nähdä vain ihmisen heikkoutena. Homoseksuaalien hyväksyminen ei ole synnin hyväksymistä. Syntiä on ihmisen luopuminen Jumalasta, kovuus, itsekkyys ja muu sellainen. 3)Raamatun pohjalta voimme määritellä oikean ja väärän ja etsiä Jumalan tahtoa. Ihmisen oikean ja väärän taju on annettu jo luomisessa, mutta se on vääristynyt. Siksi tarvitaan Jumalan ilmoitusta, mm. rakkauden kaksoiskäskyä selventämään asiaan tai kultaista sääntöä. 4)Kirkon arvovallan romuttuminen ei tule siitä, että hyväksytään homoseksuaalit ja muut ns. sukupuolivähemmistöt. Se on pikemminkin Jumalan tahdon mukaista, että näemme jokaisessa ihmisessä Jumalan luoman ja lunastaman, arvokkaan ihmisen.
Kiitos Toivo kommentistasti.
Vielä kyselisin esim. Pekalta tai joiltakin muilta hänen laillaan huolestuneita: Mikä on teille Raamatun ydinsanoma? Mihin viittaavat kaikki Raamatun profetiat? Eikö meille kaikille kristityille pitäisi olla selvää, että Jumala pelasti meidät poikansa kautta. Jos teillä on tarve lisätä tuohon jotakin, niin epäilen, että Raamatusta siihen on vaikea löytää perusteluja.
Miksi sinäkin Topi haluat olla airueessa vesittämässä ne perusnormistot, joihin te viran vastaanottaessa olette ’tahtoneet’ sitoutua. ”Pattitilanne on myös siinä, että jotkut papit ovat pastoraalisen työnsä velvoituksena nähneet oikeaksi siunata ja vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja.” Tällainen teksti on omiaan tekemään vainioilla tyhjäksi ja välinpitämättömästi huomioitavaksi sen, mikä on uskottu kirkolliskokouksen käsiin. Jos ensimmäisessä lauseessa toteaa ja ikäänkuin korostaa asian olevan kirkolliskokouksen linjaama ja jo seuraavassa hakee kurittomuudelle ikäänkuin lupaa ja oikeutusta, menettää kyllä helposti pappina kasvonsa .
Paavo, En ole tietääkseni hakenut kurittomuudelle oikeutusta. Totesin asian ja sen perustelun, mitä niin toimineet papit ovat itse ilmaisseet.