Tapasin jokin aika sitten erään seurakunnan luottamushenkilön. Tunsimme toisemme ja keskustelimme lyhyen tovin. Luottamushenkilö viittasi ajankohtaiseen keskusteluun ja totesi sitten huolestuneena: ”Kylläpä olemme kirkossa päästäneet asiat pahaan pattitilanteeseen”.
Pattitilanteella tuo kirkon tilanteesta huolestunut luottamushenkilö tarkoitti samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen tai siunaamiseen suhtautumista ja siihen liittyvää tilannetta. Hän jatkoi vielä kuvaamalla, kuinka yhteiskunnassa on tehty tiettyjä päätöksiä, mutta kirkossa asiaa ei ole kyetty ratkaisemaan.
Pattitilanne on tosiaan kuvaava ilmaus kirkkomme tilanteesta tuon asian suhteen. Ymmärrän toki, että asia ei ole yksinkertainen ja ymmärrän kirkon päätöksenteon muodolliset vaikeudet. Havahduin itse siitä, että kirkon luottamushenkilö oli hyvin perusteellisesti seurannut asioita ja myös huolissaan kirkkonsa tilanteesta.
Pattitilanteen purkamisesta on jo ollut esityksiä ja malleja. Ne ovat kuitenkin törmänneet hallinnolliseen päätöksenteon vaikeuteen mm. kirkolliskokouksessa. Nyt odotamme mielenkiinnolla, mitä piispat voivat tarjota pattitilanteen purkamiseksi.
Pattitilanne on siis se, että ns. sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan maassamme. Kirkossa asia tiedettiin, mutta sen tuloon ei kuitenkaan riittävän ajoissa kyetty varautumaan ja vastaamaan. Kirkossamme on kirkolliskokouksen päätöksellä hyväksytty ”Rukous samaa sukupuolta olevan parin kanssa ja puolesta”. Se oli minimi ja samalla maksimi, jonka kirkolliskokous pystyi hyväksymään.
Pattitilanne on myös siinä, että jotkut papit ovat pastoraalisen työnsä velvoituksena nähneet oikeaksi siunata ja vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja. Näin joidenkin piispojen ohjeistuksesta huolimatta ja siitä huolimatta, että asiaa ei ole päätetty kirkossamme. Muutamat papit ovat saaneet tuomiokapituleilta varoituksia ja jokin niistä on jo kumottu hallinto-oikeudessa.
Pattitilanne syntyy myös siitä, että melko suuri osa kirkon jäsenistä näkee oikeana ja myös kirkon palvelun kannalta tarpeellisena vihkiä kaikki parit. Monien kirkon jäsenten oikeustaju ja raamatuntulkinta ei ymmärrä, miksi kirkko ei tee niin. On toki paljon myös niitä, jotka näkevät toisin.
Kirkkomme tulisi nopeasti kyetä laukaisemaan syntynyt pattitilanne. Itse näen oikeana toimia kirkossa sovitulla ja päätetyllä tavalla. Samalla näen, että esimerkiksi Eila Helanderin kirkolliskokoukselle esittelemä malli voisi olla ratkaisu. Itse tulkitsen tuota mallia niin, että miehen ja naisen avioliiton rinnalle tulee samaa sukupuolta olevien liitto, mikä ei ole ”pois” miehen ja naisen liitolta. Helanderin malliin liittyi myös mahdollisen toimituksen toimittamisen omantunnonvapaus: Sen toimittaisivat vain ne papit, jotka haluaisivat sen tehdä.
Helanderin mallin toteuttamisen ongelmana jotkut näkevät sen, että tulisi kaksi avioliittomallia kirkkoon. Jotkut näkevät varmaan myös pelon ”perinteisen avioliiton” romuttumisesta. Samaa sukupuolta olevien avioliitto hyväksytään kirkossa jo yhteiskunnallisena ja juridisena asiana. Olisiko se mahdollista hyväksyä myös teologian ja hengellisen elämän pohjalta rakkauden tähden?
Toivo Loikkanen
Toivon kommentti: ”4)Kirkon arvovallan romuttuminen ei tule siitä, että hyväksytään homoseksuaalit ja muut ns. sukupuolivähemmistöt. Se on pikemminkin Jumalan tahdon mukaista, että näemme jokaisessa ihmisessä Jumalan luoman ja lunastaman, arvokkaan ihmisen.”
En usko, että edellä olevat kommentoijat kieltävät Jumalan luoman ja lunastaman, arvokkaan ihmisen arvon. Arvo todetaan ja sitä kunnioitetaan miehenä ja naisena; siitä nimenomaan on kysymys. Homoseksuaaleilla ja kaikilla muilla lukemattomilla erilaisiin seksuaaalisiin suuntautuneisuuksiin integroituneilla ihmisillä on syntymänsä perusteella aina ja iankaikkisesti upea arvo Jumalan luomina, niin kuin Toivolla ja minulla, langenneella hetoroseksuaalisella ihmisellä. Miksi Toivo vaadit kirkkoa muuttamaan näkemystään näin radikaalisti? Sinä haluat vihkiä tai siunata heitä avioliittoon, vaikka suurin osa tällä tavalla orientoituneista, Jumalalle rakkaista ihmisistä eivät kirkon siunauksesta ole millään tavoin kiinnostuneita. Kiinnostuvatko sitten kun kirkko avaa ovensa? Subjektiivinen epäilijä -Kari
Tuskin Toivo haluaa ketään vihkiä tai siunata vastoin tahtoaan. Eikö kirkon tulisi avata ovensa jokaiselle, joka haluaa tulla siitä sisälle?
En ole vaatinut kirkkoa muuttamaan näkemystään radikaalisti. Olen vain kysellyt, voisiko joku ratkaisu laukaista syntyneen tialnteen ja voisiko asiat nähdä myös hieman toisin.
Martti Pentti,
ymmärtääkseni kirkon ovet ovat ihan konkreettisestikin avoinna kaikille vrt. esim. .tiekirkkotoiminta.
Nyt on kuitenkin kysymyksessä kristillisen uskonsisällön radikaali muuttaminen. Ensimmäiseen uskonkappaleeseen sisältyvän kristillisen avioliittokäsityksen romuttaminen…
Mikko Suni, Missä kohtaa 1. uskonkappaletta puhutaan avioliitosta? Tarkoitan uskonkappaleella siis uskontunnustusta. Ymmärrän, että viittaat jotenkin luomiseen, mutta uskomme sisällössä 1. uskonkappaleessa on Jumala, ei ihminen tai ihmiset.
Toivo Loikkanen,
Kiitos kysymyksestänne. Toki ajattelin ja toivoin, että tämä perusteluni aukeaisi teille, kun olette evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Yritän kuitenkin perustella tässä lyhyesti kantani.
Apostolisen uskontunnustuksen Vähän katekismuksen selityksen ensimmäinen kappale käsittelee Jumalaa luojana. Tämä Martti Lutherin Vähä katekismus löytyy luterilaisista tunnustuskirjoista, joihin myös te viittasitte uskonne osaltaan perustuvan.
Liitän sen tähän.
Hakusanalla Vähä katekismus löytyy netistä linkkejä luterilaisen kirkon tunnustuskirjoihin. Ne löytyvät muun muassa evl.fi sivustolta.
Luominen
Minä uskon Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään, taivaan ja maan Luojaan.
Mitä se merkitsee? Vastaus:
Uskon, että Jumala on luonut minut sekä koko luomakunnan, antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit sekä pitää niitä jatkuvasti yllä. Hän antaa myös vaatteet ja kengät, ruoan ja juoman, kodin ja konnun, vaimon ja lapset, pellon, karjan sekä kaiken omaisuuden. Hän suo minulle joka päivä runsaasti ruumiin ravintoa ja kaikkia elämän tarpeita, suojelee kaikilta vaaroilta, turvaa ja varjelee kaikesta pahasta. Kaiken tämän hän tekee yksinomaan isällisestä, jumalallisesta hyvyydestään ja laupeudestaan, vaikka en sitä lainkaan ansaitse enkä ole sen arvoinen. Tästä kaikesta minun on häntä kiitettävä ja ylistettävä ja tämän vuoksi häntä palveltava ja toteltava. Tämä on varmasti totta.
Näin siis Jumala jatkaa hyvää luomistyötään myös avioliitossa ja avioliiton kautta.
Luterilaiset tunnustuskirjat ja ekumeeniset uskontunnustukset ovat Jumalan pyhän ilmoitussanan selitystä ja tiivistystä, eivät siis jotakin ylimääräistä. Raamatulliset perustelut kristilliselle avioliittokäsitykselle ja Jumalan hyvän luomistyön jatkumiselle siinä löytyvät muun muassa seuraavista Raamatun paikoista:
1. Moos. 1:26-28, Psalmi 139:13-16 ja Markuksen evankeliumi 10:6-8
Lyhyesti nostan vielä esiin apostolisen uskontunnustuksen Vähän katekismuksen kolmannen uskonkohdan selityksen ja siihen saumattomasti liittyvän efesolaiskirjeen 5.luvun kuvan Kristuksesta seurakunnan päänä ja kristillisen avioliiton kiinteän vertauskuvallisuuden Kristuksen ja seurakunnan yhteydestä.
Tämä tältä erää. Minulta saa kyllä näitä asioita kysyä ja yritän vajavaisuuksistani huolimatta kiihkottomasti vastata. Rukoukseni on kuitenkin, että tälle maalle tulisi runsas Jumalan sanan nälkä, ja että seurakunnissa olisi oikeita Jumalan sanan selittäjiä ja saarnaajia, jotka myös tarvittaessa puolustavat laumaansa tinkimättä.
Mikko Suni, Kiitos näistä. Tunnen kyllä sekä Vähä-Katekismuksen että Ison Katekismuksen uskonkappaleiden selitykset. Niissä ei suoraan puhuta avioliitosta vaan Jumalasta ja Jumalaan yksin turvaamisesta. Selitys kyllä luettelee, mitä Jumala on meille antanut ja listassa mainitaan vaimo (ei miestä!), koti ja kontu.
Katekismuksen tekstissä mainitaan vaimon ja lasten lisäksi myös vaatteet ja kengät. Ei liene kuitenkaan syytä kehitellä oppia kristillisistä jalkineista.
Pohdin tässä nähdä vähän laajempaa näkökulmaa arvovallan katoamisessa. Kansan syvissä riveissä seurataan tilannetta. Siellä ei teologialla, tai opillisilla perusteilla ole mitään merkitystä. Syvät rivit katsovat asioita ihan toisesta näkökulmasta. Ne nauravat kirkon touhulle, koska näkevät miten kykenemätön se on ratkaisemaan itse kehittämiään ongelmia. Kirkkon kun pitäisi kyetä ratkaisemaan ja auttamaan ihmisten asioissa. Jo kerran kirkko on noin avuton omissa asioissaan, niin miten se voisi hoitaa syviä rivejä. Tämä joukko tulee kuitenkin ratkaisemaan kirkon tulevaisuuden. Jos he suressa määrin menettävät kirkon arvostuksen, niin verotusoikeus katoaa yllättävän nopeasti. Silloin toimintaa on supistettava valtavasti ja toiminta vähennettävä minimiin. Jolloin loputkin syvistä riveistä lähtee.
Miksi tämä pitää nähdä arvovaltaongelmana? Onko se keskeinen kirkon olemuksen piirre? Pidän hyvänä, että kehitys käy etääntyen pitäjää hallinneista kirkkoherroista ihmiset kohtaaviin ja heitä avoimesti kuunteleviin paimeniin.
Tietyssä vaiheessa kirkolla ei ole enää mahdollista palkata työntekijöitä, koska varat loppuu. Kirkon toiminta on rakennettu verotulojen varaan. Varojen loppuessa loppuu toiminta. Nykyisen tilanteen huomioon ottaen, asian ei pitäisi olla kenellekkään epäselvä.
Nyt kirkon parhaat voimavarat kulluu keskinäiseen kinasteluun. Mitä hankalammaksi kirkon tilanne menee, sitä enemmän riitoja kehitetään. Verotulojen määrään vaikuttaa se miten kirkkoa arvostetaan ja keksinäinen kiistely vähentää arvostusta. Arvostusta vähentää myös se, että ainoa ulospääsy pattitilanteesta on se, että sovitaan, ettei Raamattu ole kokonaan Jumalan sanaa. Sellaista sopimusta kaikki ei tule koskaan hyväksymään.
Joten pattitilanne tulee syömään kirkon arvopohjaa pitkään.
VT:n eksegetiikan ja judaistiikan professori Antti Laato toteaa viitaten juutalais-kristilliseen reseptiohistoriaan sekä kirkkoisien teksteihin:
”On täysin mahdotonta sivuuttaa se tosiasia, että 1. Moos. luvut 1 ja 2 puhuvat selkokielisesti ja selvin sanoin Jumalan asettamasta avioliitosta.”
Mikäli kirkolliskokous aikanaan päättää avioliiton ”laajentamisesta”, niin nuo perusteet, mihin professori Laato viittaa eivät ole niin vain ohitettavissa pelkällä rakkaudella ja eduskunnan päätöksellä.
Varmasti professori Laato tietää mistä sanoo.
Itse ymmärrän asiassa olevan kyse Ihmisen kuudennen päivän anomalian saamasta käskystä lisääntyä ja täyttää maa. Samalla tavalla Jumala käski muitakin luotujaan.
Kun professori Laaton mukaan mennään vaihtoehdoksi jää vihkioikeudesta luopuminen.
Onnea kirkolle sekään ei tuo kun keskustelu siirtyy millä intohimoilla siunataan minkäkinmoista suhdetta, ja ennenkaikkea millä sanoilla jopa sinne asti missä rukous kohdistuukin perinteisen aviomallin statukseen, ja asianosaiset jäävät siunauksen ulkopuolelle. Olisiko tämä sitten asiaa kansankirkossa.
Toki mielenkiinto seurakuntalaisilla kirkon toimintaan kasvaisi kun Ihmiset osaisivat jännätä mitähän se pappi nyt tuli siunanneeksi.
Sitten pitää muistaa että ilman kirkon päätöksiä pappi antaa uskovan maallikon siunauksen mihin ei kuulu kirkko, ei alttari, eikä seurakunta.
Saman asian hoitaa uskova maallikko maistraatin avionkonsensuksen vahvistamisen jälkeen minuutista puoleentoista ajalla.
Sitten täytyy muistaa Lutherin luvanneen parin saavan osan Jumalan siunauksesta jo kihlauksessa. Lopun osan siunauksesta Jumalalta pari näin tulisi saamaan vihkimisen yhteydessä seurakunnalta sen papin valtuuttamana.
Ilman kirkon päätöksiä tämä ei ole mahdollista.
Puhuuko Mooseksen kirjan alku avioliitosta yhteiskunnallisena instituutiona vai avioelämästä luonnollisena ilmiönä? Puhuuko se kenties jostakin ihan muusta?
Mooseksen kirjan alku kertoo kokonaisuudessaan ja yksityiskohdissaan luomisesta….
ps. katso Kosti Vasumäen kommentti Laatoon viitaten yllä.
Pekka Pesonen on selvityksen velkaa kertomastaan, kuinka hän Tampereen yliopistossa aikuiskasvatustieteitä opiskellessaan törmäsi ”tarkkaan suunnitelmaan, jonka tavoite on kirkon arvovallan romuttaminen”. Suunnitelman mukaan – niin tekstin ymmrrän – ”homoseksuaalisuutta käytetään välineenä koko kulttuurin muutoksessa”, josta siis kirkon arvovallan murentaminen on osa.
Ilman konkreettisia tarkennuksia kerrotun uskottavuus horjuu. Se heittää melkoisen varjon Tampereen yliopiston päälle.
Nyt luin itsekin tarkemmin Pekan kommentin, josta lainaus sen viimeisestä kappaleesta:”Aikuskasvatustieteitä opiskellessani Tampereen yliopistolla törmäsin tarkkaan suunitelmaan, jonka tavoite on kirkon arvovallan romuttaminen. Suunnitelma on niin hyvin laadittu, että se on lähtenyt kuin lumipallo kierimään rinnettä alas. Minua hämmästyttää tässä eniten se, miten kirkon työntekijät ovat innolla romuttamassa kirkkoa. Tajuamatta ollenkaan että ovat toteuttamassa hienoa sunnitelmaa. Jossa homoseksuualisuutta käytetään välineenä koko kulttuurin muutoksessa. Muutoksen esteenä on kirkko,Joka pitää yllä kristillistä kulttuuriamme. Tämän kulttuurin tieltä raivaaminen on nyt hyvässä vauhdissa.” – Kysymysmerkkejä herättävä tosiaan!
”Muutoksen esteenä on kirkko, joka pitää yllä kristillistä kulttuuriamme.” Onpa synkkä kuva kirkon tehtävästä! Haluan nähdä kirkon muutosvoimana, joka tuo Kristuksen maallistuneeseen kulttuuriimme.
Mikko Suni, kiitos selkeästä katekismuksen ”pätkästä”. Selvä on selvää, vaikka voissa paistaisi. Aika kauas selvästä mennään, jos ajatellaan tohtori Martin lähtevän mukaan nykyiseen uuteen, laajennettuun ”avioliitto-käsitykseen”. Jollekin tässä yhteydessä selvä Martin näkemys on epäselvä ja avioliitto sanaa erikseen kaivataan? Eiköhän perinteinen avioliitto kuitenkin ollut Martin tekstissä ilmeinen, vaikka se kyseenalaistetaan?
Ajattelitko Luther kuitenkaan kirkollista vihkimistä? Hänelle vaimo ja lapset näyttävät olleen yhtä arkisia asioita kuin koti ja kontu tai vaatteet ja kengät.
Kaksi Marttia, Tohtori Luther ja Martti Pentti. Martti Pentti, olet varmasti Lutheria enemmänkin lukenut? Itse ajattelen miehen ja naisen parisuhteen olleen Tohtori Martille yhtä arkisia ja luonnollisia asioita kuin koti ja kontu tai vaatteet ja kengät.
Minä ajattelen myös, että hän arvosti arkisia asioita Jumalan lahjoina kenties enemmän kuin ’hengellisiä’ seikkailtuaan aikansa luostarihurskauden kuvioissa.
Omasta päästä en kyllä ole keksinyt tuota, mitä kirjoitin. Muistan hyvin tuon tilanteen, kun hämmästyneenä luin tuota suunnitelmaa. Harmittaa vain kun en silloin ottanut tuosta sivusta kopiota. En edes muista mistä lähteestä sen siellä luin.
Eikä se nyt sitten ole edes kovin merkityksellistäkään. Jos minulla olisi se teksti tähän laittaa, niin se ei kirkkoa auttaisi yhtään. Sillä lumipallo jatkaa huimaa kulkuaan ja vauhti kiihtyy jatkuvasti. Palloa ei voi enää pysäyttää. Sukupuolineutraalius on päivän teema, jonka vaikutuksesta koko kulttuurimme tulee joutumaan suureen muutokseen. Siinä muutoksessa kirkko on suurin häviäjä.
Jos kirkko olisikin yksimielisesti torjunut homoaatteen vaatimukset, niin eduskuntakaan ei olisi lopulta hyväksynyt kyseisiä lakeja. Nyt kirkko antoi vihreää valoa olemalla asiassa erimielinen. Erimielinen osa ei kykene muutosta estämään, koska nyt on vastassa homoaatteen kannattajat kirkossa, sekä Suomen laki.
Näin Raamattu on samalla menettänyt auktoriteettinsa Jumalan sana. Kirkolla taas ei ole muuta olemassaolon oikeutta, kuin olla välittämässä Jumalan sanaa. Jatkossa tehtävä tulee hyvin ongelmalliseksi, kun nyt on jo todettu että Raamattu ei ole kokonaan Jumalan sanaa, vaan vain joiltakin osin. Kirkko ei enää voi määritellä sitä, mikä on ja mikä ei. Kaikki kun perustuu pelkkään tulkintaan. Nyt tulee virallisesti tunnustettua, ettei Raamattu ole kokonaan Jumalan sanaa ja kakki sen sisältö perustuu lukijan tulkintaan. Herää kysymys: millä tavoin kirkon tulkinta voisi olla parempi kuin kenen tahansa? Joten mihin kirkkoa sen jälkeen tarvitaan. Kirkon koko arvolta perustuu sen jälkeen vain siihen, että se on kulttuurillinen jäänne menneiltä ajoilta. Nyt ajatellaan kirkon muuttavan tulkintaansa vain yhdessä kohdin, mutta käytännössä se muuttaa sitä koko Raamattuun nähden.
Mikä on Raamatun keskeisin viesti? Vanha testamentti koostuu Mooseksen kirjoista, historiallisista kirjoista, runollisista kirjoista ja profeettakirjoista. Keskeinen sisältö Mooseksen kirjoissa muodostuu lain käskyistä ja kielloista. Monet säädöksistä ovat jääneet kauas taakse, onneksi. Kuinka paljon muuta Vanhan testamentin kirjoihin mahtuukaan! Uusi testamentti koostuu evankeliumeista, Apostolien teoista, Paavalin ja muiden apostolien kirjeistä sekä Ilmestyskirjasta. Kullakin osalla on oma viestinsä; mikä on se yhdistävä tekijä, joka kokoaa nämä eri-ikäiset ja toisistaan poikkeavat kitjat yhteen? Onko Raamatun sanoman ydin tieto siitä, mikä on hyvää ja mikä on pahaa? Eikö syntiinlankeemus ollut juuri siinä, että ihminen halusi tuon tiedon itselleen? ”Jeesus vastasi: ’Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.'” Raamatun viesti on siis sanoma rakkaudesta.
Se on Vapahtajamme, josta koko VT puhuu peitetysti ja kertoo edeltä häne tulostaan. Evankeliumit kertoo näiden ennustusten toteutumisen ja kirjeet sen mitä tämä kaikki merkitsee meille. Periaatteessa hyvin yksinkertaista ja samalla mielettömän rikasta ja antoisaa tutkittavaa riittää loputtomasti. Kaikilla Vt:n kirjojen kirjoittajilla on yhtenäinen kuva Jumalasta ja kakki ne tuovat ennustuksissaan esiin jotain Vapahtajamme elämästä.
”Kaikilla Vt:n kirjojen kirjoittajilla on yhtenäinen kuva Jumalasta.” Kullakin kirjalla on oma näkökulmansa. Yhtenäinen kuva rakentuu niistä erilaisista osasista.