Kirkon oppi contra Jeesuksen sanoma.
Kirkon oppi perustuu käytännössä kokonaan Nikean kirkolliskokoukseen 325. ja sen seuraus vaikutuksiin. Silloin lähtökohtana oli ihmisen synnynnäinen perisynti olemus. Se sai alkunsa todennäköisesti Aatamin todettua, että jumala oli erehtynyt ihmisen luomisessa. Ihminen ei ollutkaan vapaa synneistä vaan oli perisynnin kantaja syntymästään saakka. Tämä edellytti kirkon aktiivista toimintaa ihmisten hallitsemiseksi , jotta ihminen saisi pelastuksen kirkon opin taivaalliseen paratiisiin. Tämän varmistamiseksi valittiin ihminen Jeesus jumalaksi jotta tämä varmisruisi. Tämä vielä varmistettiin Konstantinopolin kirkolliskokouksessa 381, jossa valittiin pyhä henki jumalaksi. Tämä perusta on edelleen kirkon opin realistinen ja rehellinen sanoma, jota kirkolliskokoukset ovat vuosisatojen saatossa ominen päätöksineen vahvistaneet esim. uskontunnustusta myöten.
Jeesuksen sanoma perustuu perimätietoon. Jeesuksen elinaikana ei kirjoitettu sanaakaan hänen edesottamuksistaan. Ensimmäinen kirjoitettu teksti oli Markuksen evankeliumi, joka alkuperäisyydessään ei tuntenut neitseellistä syntymää eikä ylösnousemusta. Se ilmestyi noin 50 eli siis noin 20 vuotta Jeesuksen poismenon jälkeen. Siis suurin osa kirjoitetusta Jeesuksen sanomista 20 evankeliumissa on jopa uusien sukupolvien kertomaa. Todennäköisiin ja realistisesti perusteltuihin sanomiin kuuluvat seuraavat yekstit. ” Lähimmäisen rakkaus- Siinä om kaikki laki ja profeetat. Taivasten valtakunta on sisäisesti teissä ”. Siis syntyesäämme saamamme lähimmäisen rakkaus on taivasten valtakuntaa. Ilman sitä ei ihmiskunta ja luomakunta olisi eikä nytkään jatkaisi olemassaoloaan. Me Jeesuksen sanomaan uskovat voimme ola levollisia Korkeimman antamasta arvostuksesta elämällemme jonka me saamme todeta poislähtömme jälkeen tästä maailmasta.
Näin uuden arkkipiispan virkaan astumisen yhteydessä on syytä palauttaa mieleen kirkon opin ja Jeesuksen sanoman täydellinen vastakohtaisuus.
En ole kuulut, että Platonin tai Aristoteleen tekstejä olisi väitetty väärennöksiksi. He elivät kuitenkin jo aiemmin. ihan varmasti Jeesuksen puheita on kirjoitettu jo ennen evankeliumien kirjoitusta. Eikä piispat omasta päästään keksineet mitään. Vaan sanasta huomasivat miten asioiden tulee olla. Muuten harhaopit pyrkivät mitätöimään evankeliiumin sanoman ja sen voiman.
Sitä vaan mietin, miksi jumalanpalveluksissa todetaan evankeliumi- ja epistolatekstien kohdalla: Tämä on Jumalan sana. Vaikka teksti onkin esim. Luukasta ja Pietarin tai Paavalin kirjettä. Raamattutieto lisäksi osoittaa sanojen historiallisen viipeen. Koskee koko UT:n kokoonpanoa.
”En ole kuulut, että Platonin tai Aristoteleen tekstejä olisi väitetty väärennöksiksi.” Platon kirjoitti teoksensa Sokrateen keskusteluina oppilaidensa kanssa. Myöhemmin on arvioitu, mikä on Sokrateen alkuperäistä puhetta ja mikä Platonin hänen sanoinaan esittämää omaa ajattelua. Samoin tutkitaan Uuden testamentin kerrostumia. Paavalin kirjeinä tunnetuistakin erotetaan hänen kirjoittamansa ja myöhemmät ’paavalilaiset’ kirjeet. Väärennöksistä ei voi puhua antiikin kirjoitusten kohdalla. Sellaisia olisivat vasta myöhemmin sepitetyt ja alkuperäisiksi väitetyt.
Olen hieman yllättyny ettei kirjoitustani ole otettu ns. julkisesti kommentoitavaksi. Olen ollut 8 vuotta käräjäoikeuden lautamiehenä ja tässä tulee mieleen taloudellisen ajattelun pohjalta ns, pyramidi huijauksen ajattelutapa. Usko pohjautuu elämämme realismiin.
Asia hoidettu.
Tyhmää on uskoa johonkin joka ei ole totta, eikä toimi. Vielä tyhmempää on olla uskomatta sellaiseen, mikä on totta ja toimii.
Perisyntiopissa keskitytään usein virheellisesti vain syntisyyteen. Samoin kuin siinä Lutherin ajatuksessa, että olemme samalla kertaa täysin syntisiä ja vanhurskaita. Kyse on kuitenkin täydellisestä sovituksesta. Siitä nuo molemmat ajatukset lähtee, Täydellisesti syntiset on täydellisesti sovitettu. Omassa henkilössään täysin syntinen, saa olla Jumalan silmissä täysin vanhurskas. Tuo vanhurskaus ei ole mitään kuviteltua vanhurskautta, vaan todellista jumalallista pyhyyttä ja puhtautta. Sitä mitä Jeesus on ja oli.
Pidän kielikuvasta, jonka mukaan kristitty saa pukea ylleen Kristuksen vanhurskauden.
Luther totesi Jumalan antavan uskon sille kelle Hän sen antaa. Perisyntioppi on Vanhan Testamentin kahdeksannen päivän Ihmisen anomalian silloin saaman epäjatkuvuuden väärä tulkinta perisynnin suvullisesti siirtyvänä substanssina kun asia tulisi ymmärtää Jumalan suurenmoisena lhmiselle antamana omantunnon lahjana mikä oli lähtökohta sille että Ihminen kykenisi ajan kanssa yrityksen, erehdyksen ja ponnistuksen kautta kohoamaan henkisessä tasossaan. Tämänhän kirkkomme kieltää, ja näin kirkon opetus asiassa on Ihmisarvon vastainen. Asian voi huomata Vanhasta Testamentista, Jumala kielsi. Kuudennen päivän Ihmisen anomalia kieltoa ei olisi ymmärtänyt eikä olisi kyennyt ottamaan sitä vastaan.
Kielikuva vapauttaa turhasta pingottamisesta sisäiseen lepoon ja rauhaan. Ei ole enää tarvetta tulla joksikin, joka voitaisiin yleisesti hyväksyä. Kun kerran on sitä jo.
Kukaan ole asettanut kirjoitettuja tekstejä ja tradiota vastakkain. Suullinen traditio oli tuttua, eikä siinä ollut mitään pelottavaa. 325 oli vain yksi, ekumeeniasi kokouksia oli paljon muitakin ja paikallis-synodeja. Lisäksi on paljon tekstejä joiden pohjalta voidaan hahmottaa kehityskulkuja. Perisyntiopin kehitti Augustinus, mutta alkukirkossa, sitä ei tunnustettu, siten kuten se ymmärretään nykyään läntisessä perinteessä. Tosin Luther säilytti Augustinuksen kaksinkertaisen predestinaatiopin, vaikka monet dogmaattiset lähteen tämän kieltävätkin.
Kyllä kaikki Jumalan käskyt sisältyvät tuohon rakkauden kaksoiskäskyyn. Meillä on rakkaudessa opettelemista.
Hitaus syntyy osaksi asiasta kun kirjoituksenne tosiasiat eivät ole keskeistä kirkon missiota ja näin ne jäävät niinsanotusti pienemmälle äänelle. Kyllä tiedekunnassa asioista kerrotaan paljonkin mutta papiksi tullaan tunnustamalla, tahtomalla, lupaamalla, suorittamalla kirjallista ja suullista kapituleissa, siellä kaffittelemalla, ja sitten lopuksi seurakunnan Jumalanpalveluksen yhteydessä. Varhaiskirkon yksi mielenkiintonen asia on adoptionaalisesta dokmista luopuminen vuoden kuluessa Kristinuskon tullessa Rooman Valtakunnan uskonnoksi. Tämän jälkeen Jeesus ja Jumala olivat yhtä. Uudemmista ilmiöistä mielenkiintonen on, oliko Radio Dein, kysely, missä puolet naispapeista ja 68 prosenttia miespapeista uskoi Jeesuksen syntyneen neitseestä. Tarkoittaako edellinen miespappien uskoneen paremmin vaiko naispappien olleen rehellisempiä. Kyselyssä diakonit uskoivat eniten. Vastaukset ovat mielenkiintosia kun papiksi tullaan nimenomaan tunnustamalla. Toki mahdollista on Tiedekunnassa esille tullut kysymys Tunnustuksemme sanojen Neitsyt Mariasta sisällöstä ja näin on huomattu tekstin olevan aivan oikein ja Neitsyt sanan tarkoittavan Marian silloista säätyä ja asian olevan näin kunnossa.
Pekka selvennätkö tätä mitä kirjoitit: ” Varhaiskirkon yksi mielenkiintonen asia on adoptionaalisesta dokmista luopuminen vuoden kuluessa Kristinuskon tullessa Rooman Valtakunnan uskonnoksi. Tämän jälkeen Jeesus ja Jumala olivat yhtä. ”
Minä lähde sinulla on mielessä adoptionaalisessa kristologiassa? Koska kirkko on sen hyväksynyt dogmiksi?
Reino Suni; kerroitte toimineenne usean vuoden oikeuden lautamiehenä. Blogiinne liittyen voisi katsoa muutamaa asiaa ja liittyy tämä myös katumuksen kautta uskontoomme. Oikeuden tulee arvioida teko niin ettei oikeus päätöksellään tule peitelleeksi rikosta eikä myöskään ota kantaakseen osaa tekijän syyllisyydestä. Voiko tätä tapahtua kun tuomio joskus voi olla niinsanotusti hoitava ja halutaan katsoa pitemmälle kansalaisen kuntouttamisessa jotta tämä pääsee takaisin tuottavaksi yksilöksi. Mitä sitten voidaan ymmärtää katumuksella, ja sitten parantumisella, kristillisessä asiayhteydessä. Lutherin katumuksen sisältö on oikean uskon synnyttämä synnintunto mikä sitten päästetään. Epäuskon hetki on kuitenkin mahdollisuus missä uskonvarmuus ei pysy ja näin ihminen on usein toistamassa jo aiemmin anteeksi saatua tekoa. Huono ja samalla hyvä esimerkki ovat hyväksikäyttöasiat. Näin Lutherin rippi tulisi päivittää niin että se paremmin haluaisi ymmärtää katumuksen ja syyllisyyden asiaa. Syy ja samalla tunnettu asia on se että katumuksella on väliä, tai olisiko parempi kirjoittaa katumuksen laadulla on väliä.
Perisynnin olemus tulee esiin Raamatun julkilausumassa: ”Synnin palkka on kuolema”
Ilman syntiä ihminen ei kuole. (Paratiisissa ihminen ei ollut kuoleva olento Raamatun mukaan, vaan kuolema tuli kankeemuksessa ihmisen osaksi.)
Kirkolliskokouksessa ( 300 luvilla) käytiin aikanaan kädenvääntöä Kristuksen olemuksesta ja todettiin, että Kristus on Jumala, koska synnit on sovitettu Jumalan tahdosta Jeesuksen ylösnousemuksen kautta. Jos Kristus ei ole Jumala, niin koko maailman syntejä ei sovitettu Ristillä.
Jos syntisi on sovitettu Jumalan toimesta Kristuksen kautta, niin olet Kristitty ja Jumalan lapsi Jumalan tahdosta. Jos Kristus ei ole sovittanut syntejäsi, niin olet viellä lain alla ja elät ilman Vapahtajaa.
Jeesus on Jumalan Armo.
Näin, aluksi ajateltiin Jumalan ottaneen Jeesuslapsen omaksi pojakseen. Siitä sitten luovuttiin ja ajatus vaihtui asiaksi että Jeesus ja Jumala olivat yhtä. Mutta tämän perisyntiasian lähtökohta kirkon oppiin on luomisen kahdeksannen päivän asia missä Jumala kielsi.
Pekka, ei tälläistä adoptinaalista kristologiaa kirkko ole koskaa ottanut dogmaansa. On eri asia keskustella persoonista ja heidän suhteestaan, on eri asia ottaa se dogmaksi. Ekumeeniset kokoukset ovat tästä takeena.
Laitoin tämän jo keskustelun loppuun mutta laitan sen tähänkin. Useimmat teologiset totuudet jos ei kaikki ovat uskomme kohteita. Ennen Nikaiaa 325 käytettiin uskontotuuksien sanallisia esityksiä ja lauselmia tilanteen ja esittäjän mukaan. Kysymys oli näin uskontotuuksien eli dokmien tiivistelmistä ja esityksistä ja tämä malli kelpasi hyvin. Näistä sitten syntyi täsmälliset Tunnustukset sitten jo kirkon käyttöön, 325 Nikaian Tunnustus, myöhemmin Athasioksen Tunnustus, missä katsottiin Kolminaisuusajatuksen tarkempi muotoilu. Näin Tunnustuksista, alkaen, Apostolicum, Nicaeunum ja Athanasianum, tuli kirkon dokmatiikan tiivistelmien malli. Näin on aivan oikein kirjoittaa adoptionaalisesta dokmista, eli uskonlauselmasta ja samalla totuudesta, ja todeta sen vaihtuneen toiseksi uskonlauselmaksi eli dokmiksi.