Kirkon opetuksen suurin puute ja syy siihen.

”Kaikkein isoin puute kuitenkin nykyisessä koulutusjärjestelmässä on se, että oikeastaan yliopistossa ja kirkossa ei missään kohtaa panosteta tulevien pastorien luterilaisuuden tuntemuksen varmistamiseen. ” : kirjoitti Jussi Koivisto blogisaan.

Milestäni vielä suurempi puute mielestäni on, jos papiksi valmistuneelta puuttuu evankeliumin tuntemus.
Silloin ei oikein voi enää puhua edes Evankelis – Luterilaisuudesta. Luterilaisen kirkon olennaiset opetukset perustuu kokonaan evankelimiin. Joten ei kukaan voi ilman evankeliumin tuntemusta käsittää edes sitä mistä Luterilaisuudessa on kyse, vaikka osaisi tunnustuskirjat ulkoa.

On ollut yllättävää havaita, miten eräissä keskusteluissa on ehdotettu sanan ”vanhurskaus” poistamista kokonaan käytöstä. Se väite paljastaa juuri tuon mitä kirjoitin.

Vanuhrskaus on olennainen osa evankeliumia. Se muotoutuu vanhurskauden lisäksi SOVITUKSESTA, jonka Jeesus on omalla kuolemallaan meille ansainnut, sekä LUNASTUKSESTA, jossa meidät on ostettu vapaaksi synnin orjuudesta. Sekä PYHITYKSESTÄ, jota ilman emme voi lähestyä Jumalaa.

Nyt sana VANHURSKAUS sisältää tämän kaiken. Hienointa evankeliumissa on juuri tuo, että Jumala on sovittanut, lunastanut ja pyhittänyt ihmisen, joka itsessään voi kokea olevansa suuri syntinen. Tätä vanhurskautta kaipaisin pappien julistuksen ja saarnojen olevan täynnä. Sillä se on juuri sitä hengellistä ruokaa jolla Jeesus kehoitti Pietaria lampaitaan ruokkimaan. Sitä ruokaa aina kaipaa ja vain harvoin on tarjolla.

Ei ole mitään muuta niin riemullista asiaa, kuin se että saa tulla vaatetetuksi Jumalan vanhurskaudella ja pyhyydellä, jonka saa kukin aivan vapaasi omistaa itselleen, jos vain haluaa.

Me uskovat usein jäämme kipuilemaan siinä, ettemme täytä kristityn mittaa. Emme lue, emme rukoile, emme huolehdi köyhistä ym ym. Monenlaiset vaatimukset voivat painaa meidät aivan maahan.Joten emme saa lopulta aikaan yhtään mitään. Sitten tuo ihmeelinen Jumalan vanhurskaus humahtaa sielun läpi ja kaikki muuttuu hetkessä. Niinhän Raamattu todistaa, että Jeesus on kaikkien ihmisten Vapahtaja, mutta varsinkin uskovien. Me uskovaiset kun jatkuvasti uudelleen ja uudelleen tarvitsemme pukeutua Jumalan vanhurskauteen, jotta saamme voiman elää kristityn elämää aidosti.

  1. Syksyinen kirjaus työmarkkinasopimukseen kertoi, etteivät eräät keskeiset työmarkkinatoimijat olleet ottaneet opiksi menneistä. Samaa heijastivat kirkon ensireaktiot. Mutta on kaikki syy uskoa, että työmarkkinajärjestöt ovat sen jälkeen analysoineet asian uudelleen ja suunnanneet jo katseensa tulevaan. Mutta onko kirkossa tehty niin? Julkisesti lausutut näkemykset eivät viittaa siihen. Emerituspiispan puheenvuoro oli sen vuoksi tärkeä. Olin saapuvilla, kun kirkon ja työmarkkinajärjestöjen johto tapasi ”palautusasian” tultua 1980-luvulla ratkaistuksi. Ilmapiiristä ja ilmeistä huokui, että tämä ei jää tähän. Jo silloin. Uusia avauksia tarvitaan ja se joka avaa ensin, kattaa pöydän.

  2. Eiköhän pitäisi antaa työmarkkinajärjestöjen neuvotella neuvottelunsa omin päin. Kirkon kalenteri ei saa olla riippuvainen työehtoneuvotteluista, vaan se on laadittava kirkon omien tarpeiden ja traditioiden perusteella maallisesta kalenterista riippumatta. Missä määrin maalliset vallanpitäjät sitten ottavat kirkkoa huomioon, jää nähtäväksi. Ratkaisut kertovat tietenkin koko paljon kulttuurimme ilmapiiristä. Juhlimista he eivät kuitenkaan voi meiltä kieltää.

    • Juhlimista ei voi kieltää, jos vapaapäivät työntekijöiltä kielletään. Ei tietenkään. Mutta mitä se esimerkiksi kertoo vapaa-ajattelijoiden aatemaailmasta. Hehän kieltäisivät arkipyhät. Ovat siis työnantajien asialla. Syntinen yhteenliittymä mielestäni. Mutta hehän eivät kai mielestään ole syntisiä? Tarkoitus kai pyhittää keinot tässäkin asiassa.

  3. Olkaahan nyt johdonmukaisia ja kohtuullisia kirkonmiehet. Raamattu edellyttää 6 työpäivää ilman lomia viikossa läpi vuoden ja työntekijät ovat hankkineet siihen lomia yli kuukauden ynnä 5 päiväisen viikon ja narisette, jos pari-kolme päivää vuodessa tulisi takaisin työpäiviksi…Olisitteko valmiita vaihtariin: saate pitää arkipyhänne, jos siirrytään takaisin jumalalliseen 6 päiväisen viikkoon? Kirkon työaikasidonnaiset työntekijät varmaan kiljuisivat riemusta….

  4. Seppo. Sinä et taida tuntea pappien työaikaa. Meillä on vain viranhoitovelvollisuus 7/24 viikossa. Jos työnantaja suo, saamme pitää kaksi vapaapäivää viikossa, mikäli viranhoitovelvollisuudet eivät ole esteenä. Oma kokemus on, että ne vapaapäivät ovat hakusessa aika usein. Ei sillä minulle vanhalle ukolle ole väliä, mutta nuoret lapsiperheet käy kyllä usein sääliksi. Lakko-oikeutta ei ole. Valmistustöitä tehdään usein yöllä (puheet ja saarnat). Maallikko kuvittelee, että pappi menee hautaamaan (tunti) ja muistotilaisuuteen (2-3 tuntia) siitä vaan. Eihän se niin mene. Ensin tavataan omaiset. Sitten valmistetaan kaksi puhetta (siunauspuhe ja puhe muistotilaisuudessa). Itselläni menee näihin toimiin enemmän aikaa kuin itse tapahtumaan. Ja maallikko ajattelee, että se ukko saarnaa 15 minuuttia. Mutta sen saarnan valmistamiseen menee aikaa ainakin yksi työpäivä ja enemmänkin. Eikä saarnaaminen ja hautaan siunaaminen ole ainoa, mitä pappi tekee. Vain pieni osa siitä. Tervetuloa tutustumaan seurakuntaan. Luulisi sen nyt ainakin sinun oppineen miehen ymmärtävän.

    • Osmo, luepa tarkemmin,minä puhuin kirkon t y ö a i k a a n sidotuista työntekijöistä enkä siis papeista. Papeista puhuin vain heidän asenteitensa tasolla koskien arkipyhien siirtoa. Ja eihän minun juttuni Focus Osmo tuossa ’vaihtarissa’ edes ollut. Vaan siinä,että 6 päiväinen viikko ilman lomia on Jumalan käsky ja ylimääräinen viikottainen vapaa tästä poiketen on työväenliikkeen taiston tulos.

    • Seppo. Heh heh. Enhän m inä sentään Jumala ole, joten en hänen aivoituksiaan täysin ymmärrä. Mutta tuskin hän Poikansa kunniaksi säädettyjä arkipyhiä ihan viimeiseen asti vastustaa.

    • Et kai Osmo väitä ettet ymmärtänyt mitä tarkoitin? Sinulle on tullut tapa alkaa ohitella sivulausein näköjään hieman kiusalliset päälauseet.
      Eikö muka Raamatusa ole k ä s k y: ” 6 päivänä viikossa sinun pitää työtä tekemän?”

    • Seppo on kyllä. Eikä siellä sanota, että vain kirkon työntekijöiden tulisi niin tehdä. Eihän kirkkoa silloin vielä ollutkaan, kun se kirjattiin ylös. Minulle sopii hyvin 6-päiväinen työviikko kaikille. Taidan kyllä eäkkeelle jää vänä olla vähän paremmassa asemassa. Mutta jäähän ne nuoremmatkin joskus eläkkeelle.

    • Vesa Ahlfors edustaa hyvin pientä vähemmistöuskontoa suomalaisista. Uskontoa, joka ei kuulu kristillisiin kirkkoihin. Heidän Jehovan todistajien oppinsa mukaan esimerkiksi asevelvollisuuden suorittaminen on kiellettyä. Hän vetäköön ”sikeää” joko arkipyhänä tai viikonloppuna ihan niin kuin omasta ”hatustaan” haluaa ja työnantaja (jos sellainen on) sallii.

  5. Siksi minä olen täällä, että kerron teille mitä evankeliumissa lukee, koska te itse ette viitsi vaivautua. Te uskotte sen mitä olette kuulleet.

    Sovituksesta tulee mieleen ne kopit, eli sovituskopit ja luulen, että kukaan mieskään eli lunasta sellaista pukua, joka ei ole hänelle sopiva, ei edes armosta, koska sillä ei tee mitään, se joko ahistaa, tai roikkuu.

    Me voimme nähdä sitten jos tällainen tilanne eteen tulee, että joudumme sovitettaviksi, että olemmeko lunastukseen kelvollisia, vaikka sekin tuntuu vähän ihmiskaupalta, orjakaupalta, että on ” Ostettu maasta. ”

    • Mikä vika Reino sinun mielestäsi siinä, että evankeliumiin tutustuminen on tuonut minulle paljon iloa. Jopa enemmän kuin mikään muu asia. Mitä enemmän sitä tutkin sitä enemmän iloa saan.
      Kirkosta minä olen tämän oppini saanut. Jos se olisi vain omaa keksintöni, niin ei se kovin paljon iloa voisi tuottaa. Nyt se tulee minun ulkopuoleltani ja siksi se on niin riemullinen.

    • Sinun elämänkatsomuksesi uskon asioissa on sinun oma asiasi. Hyvä niin. Ei ole Korkeimman antaman lähimmäisen rakkauden merkeissä syyttää muita suurista puutteista.

  6. Pekka Veli. Pieni tarkennus: kysymys ei ole vanhurskaudesta (=Jumalan/ihmisen ominaisuudesta) vaan vanhurskauttamisesta (=kuinka ihmisestä tulee Jumalalle kelpaava/kuinka ihminen pääsee Jumalan yhteyteen).

    Tuo Jussi Koiviston diagnoosi on mielestäni 100 %:sti asiaa. Huomasin sen jo omana opiskeluaikanani. Papiksi pääsee, vaikka ei koskaan olisi lukenut läpi koko Raamattua, Tunnustuskirjoja ja esimerkiksi Lutherin Galatalaiskirjeen selitystä tai vaikkapa postillasaarnojen valikoimaa. Siihen, mitä ei tunne, ei tietyssä varsinaisessa mielessä voi sitoutua. Meillä on kyllä muutamia erittäin hyviä yhteenvetoja ja kurssikirjoja, mutta voivatko ne korvata itse perusdokumentteja?

    • Marko : ” Pieni tarkennus: kysymys ei ole vanhurskaudesta”.
      Olisiko tuossa pikku sanassa yksi niistä puutteista. Puhutaanko vanhurskaudesta , vai vanhurskauttamisesta. Minä uskon olevani Kristuksessa nyt ja tällä hetkellä kokonaan ja aidosti vanhurskas, lunastettu, sovitettu ja kokonaan pyhä. En vain teoriassa, mikä ajatus tulee helposti siitä, että kyse on vanhurskauttamisesta. Siitä tietenkin teorian kannalta on kyse, mutta käytännön kristityn elämäni kannalta miellän sen todelliseksi vanhurskaudeksi. Olennaista krstityn sisäisen ilon ja rauhan kannalta on tiedostaa olevansa Kristuksessa kokonaan vanhurskas. Puhe laina vanhurskudesta johtaa ajattelemaan, ettei se ole samalla tavalla minun omaisuuttani kuin oma auto. Tästä tientenkin joku heti on vetämässä herneen nenään ja luulee minun pitäväni itseäni synnittömänä. (Markoa minä en tästä epäile.) Suurena synisenä lepään pelkästtään Kristuksen vanhurskauden varassa, jonka todellisesti omistan.

    • Pekka Veli, en ole koskaan kuullut lainavanhurskaudesta. Sen sijaan kylläkin lahjavanhurskaudesta. Ja sitähän se onkin.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.